Tyttöjä!

Voi, mikä onnen ilta oli eilen!

Bono on ollut lastenpäivän ilotulituksista lähtien aika säikkynä iltalenkeillä, mutta eilen törmättiin kahteen ihanaan 1,5-vuotiaaseen collienarttuun. Ensin se sai juosta muutoin aivan tyhjässä koirapuistossa nahkatrikkitytön kanssa. Kun oltiin Heurekan kulmilla jokivarressa, vastaan tuli Merry Moonraysin trikkityttö, kutsumanimeltänsä Friida, ja me päästettiin pampulat kirmaamaan vapaasti.

Suopean naisseuran ansiosta Bonon itseluottamus palasi kuin taikaiskusta. Sujui bussiaseman ohittaminenkin ilman kummempaa hätäilyä. Bussithan siis on ihan kamalia ilmestyskirjan petoja, kun ne pöhisee, paukkuu ja vingahtelee. Oletteko huomanneet? Niin. En minäkään ennen.

Friida on kuulema niin kova paimentamaan, ettei sitä voi viedä lainkaan koirapuistoihin, kun se ajaa muut koiran kasaan puistonnurkkaan! Ja se astutetaan ilmeisesti Lionblendin Viskillä! Paimentavia collieita tiedossa siis Merryn kennelissä ensi vuoden puolella.

Kanan muisti

Ripustin uuden lampun kattoon pari päivää sitten ja ollaan nukuttu sen alla kaksi yötä. Saanen huomauttaa, että Bono ja Viiru olivat asennuspuuhissa tomerasti mukana.

Tämä aamuna, Bono havahtui, että mikäs peijakas tuolla roikkuu ja murisi ja puhisi sille makuuhuoneen ovelta ja kävi välillä maman vieressä hakemassa uskoa sekä lopulta uskaltautui huoneeseen sitä tuijottelemaan. Tuojttelua kesti tovin (ehkä n. 5 min), mutta nyt se uskaltautui makoilemaan.

Elämässä on kovasti joka päivä uutta ja mielenkiintoista, jos muisti on kovin lyhyt. Meidän kanta on siis, että muistihäiriötutkimus ja -lääkekehittely on keskeytettävä välittömästi!

Mulla on muuten nykyisin kovasti aamuisin luppoaikaa, kun sain Porvoon tuliaisina pönikän aloe veraa ja olen sitä pari viikoa 10 ml/vrk hörpittyäni kamalan energinen ja herään aikaisin. Bono puolestaan ei halua nousta ennen kuin päivä sarastaa, joten mulla on tänä aamunakin ollut puolitoista tuntia omaa aikaa.

Ajattelin kyllä alkaa antaa sitä pisaran silloin tällöin elikoillekin, mutta pitää vielä miettiä. Jos Bonosta tuleekin pimeän kestävä virkku, niin hyvästi aamujeni rauha.

Kuohkee

Bonolla on jo niin mukavasti karvaa, että mun tekee mieli harjata se joka päivä oikein kuohkeaksi. Se on sillee niin hieno! Samalla olen alkanut ruokkia sen parvekkeelle, jotta se tottuisi viihtymään siellä myös (HUI!) pimeällä. Jotenkinhan sen on pehkoineen saatava viilennystä, kun keskuslämmitysteknologia paahtaa komeimmillaan muutaman kuukauden päästä.

Se on jo niin komea - ja enimmäkseen myös niin rauhallinen, että on välillä tosi vaikea muistaa, että se on mentaalisesti vielä ihan keskenkasvuinen.

Jotkut kovat kouluttajat on sitä mieltä, että koirilla ei ole uhmaikää, se on vain pehmoilijoiden lässytystä ja johtuu koiran huonosta koulutuksesta.

Bono sen sijaan on taas pari päivää demonstroinut oikein minusta tyypillisiä teini-iän ilmiöitä. Toissailtana oli taas kuulopäivä ja se kuunteli ja pelkäsi kaikkea pää korkealla pyörien. Käveleminen oli sellaista, että ensin se veti nelivetona eteen, seuraavaksi jumitti takana eikä suostunut liikkumaan mihinkään suun taan.

Onneksi se oppi jotain seuraamisesta pienenä, koska ainut tapa noissa tilanteissa (jonka osaan) on ottaa se lyhyeen hihnaan ja jatkaa matkaa ritirinnan. Se saa läheisyydestä vähän turvaa ja uskaltaa edetä, kunhan kurkkii maman polven takaa.

Lenkin pelasti se, että istuskeltiin tovi rauhoittumassa ison pyökin alla. Lopulta se jo lopetti nojailun mun kainalossa ja heittäytyi pötköttelemään. Kun aloin muina miehinä leikkiä risulla, se intoutui leikkimään niin, että lopulta tehtiin muutama kelpo seuraamisharjoitus patukan avulla.

Aiemmin samalla lenkillä se vain vahtasi vauhkona ympärilleen, kun olin yrittänyt leikkiä sen kanssa.

Tänä aamuna oli taas palattu nenän käyttöön ja pampula oli niin voimissaan, että vikisi ja haukkui vanhemman uroksen perään.

Päivät on todella erilaisia. Tänään taas kiristetään vähän huomioimattomuuden ruuvia.

Mun huonosti koulutettu koirani <3

ps. Ihan järkyttävä pelimainos tulee tohon alle. Älkää missään nimessä sortuko mainonnan uhreiksi!!

Pimeetä

Olen tullut siihen tulokseen, että Bono on joko hämäräsokea tai sitten se pelkää pimeätä, sillä mama saa taas juoda rauhassa aamukahvit ennenkuin koiransa tahtoo lainkaan ulos. Mieluiten saisi näet olla jo ihan valoisaa. Iltalenkkien kanssa on vähän sama. Jos hämärtää, se pitää mieluiten nelivetoa ja tekee ovelia harhautuksia, että päästäisiin kiepahtamaan lyhintä reittiä kotia kohti.

Ja auta armias, jos kesäautojen pakoputket paukkuu, bussi tuhahtaa, urheilukentältä valmiinanne paikoillanne PAM! Silloin tulee ihan paniikki.

Vaikka en juuri nyt kouluta Bonoa mitenkään, töitä piisaa näiden arkimeinikien kanssa, kun hämärtää jo aamusta ja illasta.

Toivon totisesti, että tämä on edes pääosiltansa ohimenevää.

Jääkausion lieventynyt sellaiseksi perushuomioimattomuudeksi. Silloin huomioidaan, kun mama tahtoo. Rätkyttäminen vieraille koirille on helpottanut huomattavasti, luoksetulemiset kohentuneet ja talutinkävelykin on jo varsin mieluisaa. Mitä nyt hämärässä pitää vähän terästäytyä.

Talutinkävelyn helppoudessa on tosin saattanut käydä niinkin, että kun viime viikolla taluttelin toisessa kädessä Stellaa, joka TODELLAKIN vetää koko pienen kroppansa ja tahtonsa voimalla, totesin, että taidan Bonon kohdalla urputtaa ihan turhasta.

No, mun mielestä meillä kumminkin opetellaan sellaiset tavat, että talutin ei kiristy. Säästää emäntää hartiasäryiltä ja Bonsulia myös.