Suenkarkottaja

Mun piti eilen siirtää autoa paremmalle parkkipaikalle, mutta hups vain, me ajettiinkin ruudun ohi ja oltiin yhtäkkiä metsässä Landbon takana Sipoossa. Kaasujalka oli vähän vissiin painava.

Alkoi jo hämärtää ja Bono oli jotenkin kovin hermostunut, tuijotteli metsään ja haukkua räyskytti, joten arvelin että olisko siellä joku eläin liikuskellut.

Oli hämärää, joten ajattelin, ettei me nyt oteta riskiä, että Sibbo varg saa meistä paistin. Heittelin Bonsulille keppiä ylämäkeen, että se sai vähän liikuntaa ja sitten ajeltiin hiekkateitä ja katasteltiin maisemia auton ikkunasta ja pysähdeltiin välillä jättämään pienet Kilroy was here -lirut.

Uusia ulkoilumaastoja kartoitettiin siis, jahka kelit paranee.

Bonosta on tullut ihan kotikoira viime aikoina, ei olla tehty yhtään mitään. Mitä nyt eilen vähän reenattiin näyttelyesiintymistä urheilukentällä. Saapa nähdä innostunko jossain vaiheessa vielä tottistelemaan ja jäljestämään.

Tosin nautin tästä vaihesta itse kovasti. En enää ajattele niinkään, mitä Bono tarvitsee, vaan mitä musta on itse hauska tehdä. Se on johtanut ihan erilaisiin ulkoilusessioihin ja reitteihin. Taitaa olla haukullakin päivät vähän vaihtelevampia eikä ihan niin ennalta-arvattavia.

Koira kuitenkin kulkee mukana, joten kyllä sillä kaikenlaista äksöniä riittää.