Dream come true

Olen tässä pari päivää ollut ällikällä, kun huomasin, että peijakas, mullahan alkaa olla justiinsa sellainen koira kotona, josta haaveksin silloin, kun olin vielä kissaihminen!

Tehdään pitkiä, leppoisia ulkoilulenkkejä ja siitä on seuraa ja sille saa nauraa ja ällistellä sen viksuutta. Se on ollut niin erinomaisen epä-ärsyttävä, mutta aktiivinen ja leikkisä monta päivää.

Ollaan tehty kuulaissa syksyilloissa ihania lenkkejä ja tutkittu metsiä. Sitten se osaa kävellä vetämättä ja räyskyttämättä. Sit se teki tässä yhtenä iltana sellaisen, että kun sanoin sille, että lähdetään autolla metsään (se tietää sanat auto ja metsä ja mitä siitä seuraa) ja sitten itsekseni ihmettelin, että onkohan siellä niin kylmä, että siellä tarttis sukkahousuja. No, Bono nappasi makkarin tuolille edellisestä käyttökerrasta unohtuneet sukkikset suuhunsa ja viiletti ne suussa iloisena pitkin huushollia.

Sukkiksia oli käytetty parina päivänä ja se oli jo oppinut sanan! Tai sit homma oli täysin sattumaa, mutta hyvät naurut siitä sai.

No, tietenkin se tänään sai sellaiset hepulit parille naapurin koiralle, että vedin kunnolla herneet nenään ja kiikutin se suoraan sisälle ja lähdin yksikseni Murren murkinaan. mutta noin niinkun ylipäänsä menee aika mukavasti.