Talvikuvia

Mulla on nykyään tosi hyvä kamera (thanx to Make), joten siitähän luonnollinen seuraus on, ettei tule otettua kuvia! No, kun ei ole laukkua saanut hankittua siihen, niin ei uskalla roudaa mukana ja seliseli ja niin edelleen. Ja itse asiassa kyllä mä otankin, mutta enimmäkseen sisäkuvia - niitä ei vain tule aina purettua kovin ahkerasti. Eikä ne oikein hyvin aina vielä onnistukaan :)

Tänään otin koirametsään vanhan pikkupokkarin, mutta vaikka oli aurinkoinen päivä, valovoimahan ei siinä oikein riitä mihinkään talvella. No kumminki tässä nyt talvista todistusaineistoa siitä, että me ulkoillaan. Vieläpä pikkuveljen kanssa.

Rommi tonkii... tryffeleitä varmaan.


Bonon luminen nenu. Tai saattaa tämä olla Rommikin, mistä sen voi tietää?.

Nyt, kun Rommi alkaa olla pian vuoden vanha, se on alkanut tuntua käsissä ihan erilaiselta kuin Bono. Sen kroppa on ihan erilainen (isänsä Thorin jäntevä vartalo). Samoin sen pää tuntuu ihan erilaiselta, kun sitä kannattelee leuan alta. Bono, Romeo ja jopa Oona tuntuu mun mielestä melko samanlaisilta käteen. Kuonokin on enempi pitkä kuin napakka. Rommissa kaikki on napakampaa ja jotenkin tiiviimpää vaikka se painaa kutakuinkin saman kuin Bono, 21 kg.

Komistetaanko me maisemaa vai maisema meitä?


Me lennetään!!!

Skauttaa sä edestä niin mä tiedustelen takamaastosta.

- Terveisiä äitimuorille!
- Vai lähetetäänkö ennemmin Mammalle?
- Joo, se arvostaa niitä enemmän kuin äitee...
- Terveisiä Marille!

Ulkoilua

Bonon näyttely on kahden viikon päästä ja olin vakaasti aikonut kylvettää sen eilen. Kuinkas ollakkaan, meillä oli niin reipas metsälenkki päivällä, että ilta kului väyneenä, mutta tyhjäpäisen onnellisena. Kylpy jäi....

Oltiin Sotungissa Rommi-veljen, Elli-äidin ja Thori-sedän kanssa. Kaksi tuntia rämmittiin käytännöllisesti katsoen umpimetsässä ja melkein eksyttiinkin kertaalleen, kun päädyttiin jyrkille kallioille. Mitäpä ihminen ei tekisi koiransa kunnon ja eritoten takajalkojen vuoksi. Viiru-sittiäinenkin oli mukana (koska se pissaa Bonon petiin, jos ei pääse mukaan) ja sitä piti kanniskella, kun lunta oli paikoin aika paljon.

Kulku oli niin hankalaa, että alettiin lopulta kiertää ympyrää, eikä päästy edessä häämöttävälle tielle. Piti sitten kääntyä takaisin ja palata autolle omia jälkiä pitkin. Koirat oli onnessaan ja nukkuivat sikeästi koko illan. Oma peffakin viihtyi soffalla oikein helposti.

No, kylvetys on ohjelmassa sit tänään. Aamupäivä töitä, sitten kunnon lenkki ja sitten koittaa tukanpesupäivä.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Laumaeläin

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske -ohjelmassa sanottiin eilen, että kaikkien koirien pitäisi päästä tekemään säännöllisesti koirille tärkeitä asioita: tonkimaan ja juoksemaan laumassa. Bonon kohdalla pitänee lisätä vielä keppien kanssa taistelu ja niiden karsiminen. Meillä on harjoitettu sellaista nyt useampana päivänä. Raportoidaan nyt vain niistä keisseistä, kun on ollut muita mukana kuin Viiru ja Bono.

Perjantaina käytiin Rommi-veljen kanssa agilityradalla ja koirapuistossa. Juoksentelun, tonkimisen ja kepeistä taistelemisen lisäksi Bono selvitti A-esteen, puomin ja renkaan läpi hyppäämisen innokkaasti, vauhdikkaasti ja halukkaasti. Ja onnistuneesti! A-esteestä olin erityisen mielissäni, koska se oli sellainen tosi liukas, maalattua vaneria tms. eikä sitä voinut säätää matalammaksi, joten se oli hieno saavutus.

Bono on fyysisesti jo valmis kaikenlaiseen pelehtimiseen siis. Eikä se ollut moksiskaan, vaikka putosi kerran puomilta, noin 1,5 metrin korkeudesta. Se meni sen uudestaan edestakaisin muutaman kerran yhtä halukkaasti.

Lauantaina meillä oli vieraita, myös Bonolla. Bonolle tuli naisseuraa kylään , Inka ja Stella. Käytiin alkajaisiksi Sipoonkorvessa metsälenkillä, missä Inka ja Viiru pitivät matalampaa profiilia, mutta Stella ja Bono juoksivat ihan mahdottomasti. Ne inspiroivat toisensa huimaan vauhtiin. Ruuan jälkeen ne malttoivatkin pötkötellä illan ihan rauhassa ja antoivat ihmisten keskustella rauhassa ja syventää omia laumasiteitään.

Eilen puolestaan oltiin koirametsässä sellaisella kokoonpanolla, jossa Bonon ja Viirun lisäksi olivat Rommi-veli ja Mura. Taas saivat nelijalkaiset juosta ryhmänä ja tonkia ja harrastaa metsurin tointa. Bono harjoitteli ilmeisesti myös lauman vartiointia, koska parille muulle koirakolle se ulvoi??? Tai sit se oli vain onnessaan, kun tapasi muitakin koiria. Yleensä se ulvoo silloin, kun riemu tai jonkun ihanan odotus valuu yli äyräiden, eikä pysy millään nahan sisäpuolella. Ultimate joy.

Emännän vastuulliset velvollisuudet katsotaan läpäistyiksi joksikin aikaa. Ainakin nyt tänään otetaan sosiaalisella hyvinvoinnin saralla vähän lungimmin.