Laatikossa kuhisee

Huomenna eräs nuori herra täyttää 3 viikkoa siskoineen ja veljineen. Kuvista päätellen pentulaatikossa harjoitellaan jo nelitassuvetoa ja aletaan pikku hiljaa aukoilla silmiä. Oi ja voi!


Suloiset otukset on täällä.

Olen ilmoittanut Bonon 14.2 Tampereelle ulkomuototuomareiden FCI1-ryhmän näyttelyyn. Toiveissa on esittää se nyt paremmin ja kenties saada turkkiakin näyttämään hiukan paremmalta ja siten saada nuorten luokasta vähän parempi laatuarvostelu kuin viimeksi. ERI:ähän sitä tietty tahtoisi, mutta EH:kin kelpaisi.

Näyttely on maneesissa, joten liikkeet saattaa siellä näyttää paremmilta, samoin turkki, jos siellä on vilpoisaa. Tuomarina on Marja Talvitie, joka kaiketi on tiukka ja hyvä.

Tämä onkin sitten viimeinen kerta vähään aikaan. Bono on niin keskenkasvuinen ja vasikkamainen ja joutuu kuitenkin ikänsä puolesta seuraavaksi kisaamaan jo avoimessa luokassa. Jotenka käytetään seuraavaksi varmaan yhtä toista tyyppiä pentuskaboissa syksyllä. Mama voi kyllä käydä vähän kehien laidoilla - tai miksei fiiliksen suosiessa myös niiden sisäpuolella - opiskelemassa aihepiiriä.

Koiraharrastusviikonloppu

Emännällä on ollut ihana koiraviikonloppu, eikä Bonokaan ole jäänyt kovin paljosta paitsi.

Julia tuli meille kylään perjantaina ja molemmat koirat jumaloi tätä nuorta naista. Bono nukkuikin Julian kanssa suuren osan yöstä. Lauantaina me lähdettiin naisporukassa Voittaja-näyttelyyn hurraamaan Romeo-veljen suoritusta kehässä ja jätettiin Bono kotiin. Bono oli kyllä kovin ihmeissään, sillä se oli bongannut meidän keskusteluista sanat "Bono" ja "mukaan", mutta koska koirilla ei näytä olevan kielessä futuuria, se ei ollut hiffannut että puhuttiin vasta seuraavasta reissusta.

Romeo pärjäsi hienosti ja oli erittäin suuresti kunniaksi suvulle! Tulos oli nuorten luokassa ERI2 ja varasertin nenän edestä vei amerikan sukuinen serkkupoika Luca*. Romppu käyttäytyikin erittäin hienosti todella vaikeissa ja ahtaissa oloissa. Katja kertoi noudattaneensa Virve Sormusen ohjetta nauttia tapahtumasta maksavana asiakkaana koko rahan edestä ja kyllähän oli viisas taktiikka :) Perästä tullaan jahka vankistutaan.

Voi, että oli kivaa olla näyttelyssä pääsylipun maksaneena katsojana, kun sai jännittää ns. omien puolesta, mutta ei kuitenkaan ollut se ikioma koira ja oman vuoron kyttääminen päällimmäisenä mielessä. Pystyi keskittymään vähän paremmin kaikkeen siihen muuhun :))) ja toisten hienoihin koiriin. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että hurahdan näyttelyharrastukseenkin näin!

Fiilistä kovasti nostattaneen näyttelyreissun jälkeen me käväistiin Porvoossa viemässä Julia kotiin ja Bono sai leikkiä Stellan kanssa, joten aamuisille mukaan -lupauksille tuli vähän katetta.

Koiraviikonloppu sen kun jatkuu. Tänään tulee Romeo meille päin ja me mennään yhdessä metsälenkille. Ilma on ihana, pikkupakkasta ja lunta satelee hiljallen. Aamulenkillä jo kupsasteltiin yli tunti, kun ei oltais viitsitty tulla sisään.
----

*olin ajatellut meidän vielä syntymättömälle trikkipojalle nimeä Luca, mutta ehkä mä päädynkin johonkin muuhun, kun voidaan mennä sekaisin.

Kouluttamisesta

Lauantaina kuunneltiin tosiaan Virve Sormusen tarinaa siitä, miten hän valmistautuu toko- ja pk-kisoihin. Siinä sivussa hän tuli käyneeksi läpi paljon muuta, mitä kouluttamisen taustalla on. Hän on itse kisannut tokossa MM-tasolla ja harrastaa myös paimentamista bortsujen kanssa. Virve touhuaa näitä asiota Korrien kanssa (Pekka K. ja Riitta Jantunen-K.) ja jakaa heidän hyvällä kouluttamisen ajatusmaailman. Myös Virve painottaa sitä, että koiralle pitää olla reilu, siltä ei pitäisi vaatia asioita, joita sille ei ole opetettu.

Kisatilanteessa - ja miksei esim. näyttelypäivänä - ne asiat, mitä tapahtuu, pitäisi olla koiralle treeneistä tuttuja. Kisapäivään liittyy paljon sellaista, mitä ei välttämättä hoksaa treenata, kuten se että siellä odotellaan omaa suoritusta pitkään, paikat kuhisee vieraita koiria jne. Päivän rutiinit on erilaiset kuin normaalina arkena.

Itse olen omaksunut tästä ajattelutavasta jotain sellaista, että vaikka onkin esim. näyttelypäivä, pyrin pitämään koiran rutiinit samanlaisina kuin muulloinkin. Se saa kunnon aamulenkin, se saa päivän kuluessa ruuan, katson että se pääsee kunnolla ulos, ettei käy vahinkoja ja eritoten ettei sille tule sellainen olo, ettei se tiedä mitä tapahtuu ja kuinka kauan helpotusta pitää odottaa.

Turkua varten oltiin treenattu häkkiin rauhoittumista. Se peijakkaan hökötys oli kuukauden olkkarin lattialla! Mutta kyllä kannatti. Koira oli ihan erilainen sekä mätsäritreeneissä että itse koitoksessa. Se menee sinne viivana, kun sanon "mökkiin" ja makoilee siellä.

Rauhoittuminen oli muutenkin Virven agendassa korkealla. Hän oli sitä mieltä, ettei kannata mennä tosissaan kisaamaan ennen kuin kontakti koiraan on niin hyvä, että koiran saa kiihdytettyä, mutta myös rauhoitettua silloin, kun itse haluaa ja tarvis vaatii. Hänellä oli mm. kolme eri käskyä maahan menolle, joista jokainen tarkoitti vähän erilaista makaamista. Hän painotti, että koska maassa olo on toimintaa, jossa koiran pitää osata rauhoittua, myös sen pakan pitäisi olla sellainen, joka ei kiihdytä koiraa. Esim. jos menee kentälle ja treenaa sitä, sen jälkeen ei kannattaisi treenata muuta, antaa vaikka reilu ruoka annos ja viedä autoon.

Tämä on meillä jäänyt heikolle ja tätä me tarvitaan! Sen jälkeen, kun tottistelu jäi BH-kurssin jälkeen tauolle, me ollaan opeteltu leikkimään ja riehumaan. Me ollaan myös opeteltu sitä, että taputtelu ja kehut käy palkasta. Ilmeisesti ollaan meidän osaamistasolla toimittu ihan oikein, sillä Virve korosti kisoissa onnistumisen takeena myös sitä, että harjoitellaan sellaista palkkausta, mikä on kisassa sallittua. Siellä koiran pitäisi palkkautua kehusta. Koiran motivaatio laskee nopsaan, jos se tahkoaa ja tahkoaa, mutta ei saa palautetta, jonka se ymmärtäisi merkitsevän, että se toimii oikein ja hyvin. Bonsuli nuolaisee huulia ja heiluttaa häntää, kun sanon sille "hyvä". Ilmeisesti sillä on joku myönteinen mielikuva asiasta.

Vaikka olen kokenut vähän (enkä aina ihan vähänkään), että me ei tehdä mitään, nämä on kumminkin tärkeitä edistysaskelia! Tuli tosi kiva olo, kun kuuli kuinka paljon Virve antoi näille asioille painoarvoa. Se on sitä pohjatyötä, jota ei voi ohittaa.

Rauhoittuminen on nyt meidän ohjelmassa ihan kaikessa olemisessa. Se on tämän talvisydämen projekti. Opetellaan maassa makaamiseen reippaasti kestoa erilaisissa tilanteissa - erityisesti ruokakupilla. Se pystyy kotioloissa olemaan useamman minuutin aloillaan ja sitä on ihan hyvä kasvattaa ja viedä muihin ympäristöihin. Metsälenkeilläkin me tehdään sellaista, että jätän sen vapaana istumaan ja vien kepin kauas. Sen pitää odottaa paikallaan, kunnes olen taas sen vieressä ja lähetän sen hakemaan sitä. Vähän esineruutuimitaatiota siis.

Bono on muutenkin pimeässä säikky ja pää pyörii, joten me istuskellaan iltalenkeillä rauhassa katselemassa maailman menoa ja odotellaan rauhoittumista. Sen jälkeen lenkki jatkuu miellyttävämmissä merkeissä. Sit me otetaan peruasentoja ja seuraamista koirapuiston liepeillä, kun se on ihan vauhkona eikä meinaa pitää kontaktia millään. Vaatimustasoa on siis selkeästi nostettu. Olen ollut turhan pehmeäkätinen sen kanssa, mutta kaikki aikanaan. Jaa no, onhan se sellaisen oppinut, että kun tullaan lenkiltä sisälle, se odottaa istuvilleen kunnes saan päällysvaatteet pois ja mennään yhdessä tassut pesemään. Se on pieni askel oikeaan suuntaan!

Tosin tämä on sitä: "kyllä se kotona osaa". Siitäkin oli puhetta, että se ei riitä, jos haluaa kisata. Siitä treeni pitää viedä ulos erilaisiin paikkoihin ja kentille, ei se muuten opi.

Se nyt on ihan selvää, että Bonsuliriepu on mun koekappale tässä koirankouluttamisessa ja että valion arvoista ei tarvi uneksia. Onneksi se on niin kestävä ja sinnikäs ettei ole moksiskaan. Sitäkin tärkeämpää meidän tapauksessa on tuo rauhoittumisen opettelu. Tämä on kyllä mielenkiintoista ja mua kovasti inspiroi se, miten sitä koiraa oikein saa oppimaan. Bono ja mun projekti on tällainen pedagogiaan orientoitunut.

Oli muuten hämmästyttävää, ettei Bono ollut Turun reissustakaan millänsäkään. Luultavasti ratkaisevaa oli, että me käytiin hyvällä lenkillä Oonan kanssa ennen kuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kun koirat pääsi Ruissalossa autosta ulos, ne molemmat haukahteli paineet pihalle ja saivat haistella ja jättää pee-postia. Bonsuli tosin nosti jalkaa kuusenoksille murinan kanssa!!! Se oli uusi juttu :) Leikkihetki nollasi päivän tehokkaasti ja molemmat veteli sikeitä koko kotimatkan sulassa sovussa.

Eilen se oli väsynyt ja nukkui päiväunivelkoja, mutta ei mitenkään muuten erilainen kuin tavallisesti. Mahakin toimi täsmällisesti ja normaalisti.

Axönviikend

Nyt on taas tapahtunut paljon. Perjantaina tein Bonolle piiiiiiitkästä aikaa jäljen ja se haki janan ja ajoi jäljen ihan kuin mitään puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Samalla reissulla se myös teki jotain, mikä nosti mun luottamusta siihen 400 %. Se nimittäin kaksi kertaa bongasi koirakon, mutta ei vanhojen tapojensa mukaisesti lähtenytkään rynnimään kohti vaan haukkui ja tuli mun luokse. Aivan superia. En tiedä onko meidän harjoittelulla osuutta asiaan, vai onko kyse jostain muusta, mutta jos tällainen käyttäytyminen valtaa alaa, meillä on näköpiirissä huomattavan valoisa tulevaisuus.

Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.

No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.

Päivästä teki onnistuneen

1. Oona-siskon seura - koirat sai selvästi tukea toisistaan
2. Bono käyttäytyi hyvin eikä vouhkannut kohtuuttomasti
3. jota edesauttoi kevythäkki ja se että
4. se osaa rauhoittua häkissä
5. minkä seurauksena itselläkin oli rento ja hyvä fiilis koko päivän
6. koirakin viihtyi ja heilutti ahkerasti häntää
7. tavattiin monta tuttua
8. ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä ennenkaikkea
9. tavattiin Roosa-sisko perheineen
10. näyttelyssä oli väljää ja tilavaa
11. eikä lattioita pelätty yhtään
12. näyttelytilasta pääsi poistumaan välillä ulos (very important)
13. kehässä me toimittiin sillä tasolla kuin osataan
14. ja emäntä muisti ohjata ja palkita koiraa
15. tuomari oli vakuuttava: tiukka, asiallinen ja ystävällinen
16. loistavat shoppingit
17. olin muistanut ottaa kahvia termariin (utmost importance!)
18. koirat saatiin nollattua Ruissalossa lenkillä: löydettiin jopa metsätilkku, jossa uskallettiin päästää ne hetkeksi vapaina kirmaamaan.

Ensi kerralla käytän myös viihtyisiä kahvila ja ravintolapalveluja- Tämä ei eliminoi termaritarvetta, koska aina ei voi jättää koiraa tai muuten ehdi lähteä ja kahvihammasta voi silti kolottaa. Ensi kerralla mä myös yritän vähän tiiviimmin seurata kehän tapahtumia, ettei käy niin kuin nyt että jöäin suustani kiinni ja meinasin myöhästyä omasta kehästä.

Tulosten suhten sininen oli valtaväri, nuorten luokissa kukaan ei saanut eriä (erinomainen, sertin arvoinen). Ainoastaan Oona ja Roosa saivat punaiset (erittäin hyvä) ja olivatkin peräkkäin palkintopallilla. Jorman kanssa pähkäiltiin, että mitä tarkoittaa drive-in -näyttely ja arvailtiin että se on tämä nopsa menettely: sininen nauha ja lappu käteen! Tervetuloa uudelleen.

No, meidän sininen (hyvä) oli ihan ansaittu. Oli ne valioluokassa ja paras uros-kehässä ihan toisen näköisiä koiria! Eikä Bonon arvosteluissa itse asiassa ollut mitään kovin yllättävää. Se on keksenkasvuinen ja se asia paranee vain ikääntymällä.

Mun mielestä Bonsuli on kuitenkin omalla persoonallisella meiningillään universumin hienoin koirahupakko!

Kamera unohtui kotiin, että mitään todisteita meillä nyt ei ole.

Showtime

Kaksi yötä näyttelyyn. Ollaan vietetty korvan muotoiluviikkoja ja kekkasin superhyvän lanoliinirasvan, jolla saa kevyeen korvaan paremmin painoa kuiin vaseliinilla. Koitin pestä sitä tänään pois... vähän huonolla menestyksellä. Huomenna uusi yritys.

Tassut on taas trimmattu ja harjaamista reenattu. Hampaat vielä pestään ja huomenna mennään Romeon luokse metsälenkille, jonka jäljeen myös viimeiset alapesut ennen suurta päivää.

Tavoitteena olisi saada ERI, sijoitustoiveita ei ole. 41 urosta on kuulema ilmoittautunut ja saman verran tyttöjä. Sitäpaitsi Oona ja Roosa, Bonon siskot, tulee myös Turkuun. Roosan tapaaminen on mielenkiintoista, sillä Bono ja Roosa oli pienenä niin saman näköiset, että muistelen Marikin kurkkineen vatsapuolelta kumpi on kumpi. Täydellinen kaksonen siis. Mitähän Roosasta on tullut? Ja muistaakohan ne toisiaan?

Sulassa sovussa

Meillä tehdään töitä sillä tavalla, että mama pönkkää itsensä tyynyillä petiin mahdollisimman ergonomiseen asentoon ja jalkopäätä somistaa kasa:

Me vahditaan, ettei tapahdu mitään outoa ja kummallista.

Että tähän on tultu.

Olin ostanut sellaista koiran shampoota jo alkukesän sivuerkkaria varten (johon osallistuminen peruuntui eksessiivisen kaljuuden vuoksi), jonka piti korostaa koiran karvan väriä: kuvittelenko vain vain onko pestyssä koirassani punaruseka sävy jotenkin syventynyt? Ainakin peräpään karva näyttää tasaisemmalta, kun se ei mene suortuville, eikä vaalea aluskarva vilku sieltä.

En tiedä. Shampoo oli kumminkin tosi hyvää, laimennussuhde oli 1:16, karva tuli pienellä annoksella puhtaaksi ja silti se oli helppo huuhdella pois eikä tehnyt karvasta inhottavan liukasta ja loputtomasti vaahtoavaa. Lopullinen shampooomerkin valinta ei muuten tapahtunut yksin rationaalisin perustein: pullon kyljessä oli collien kuva! Ai niin, ja olihan siinä aloe veraa, mikä on kai aina hyvä asia.

Ollaan touhuttu ensi keväälle paimennusaktiviteetteja. Ilmoittauduin Swedulle kahdeksi päiväksi toukokuussa. Nyt kun maksaa, niin kurssin hinnan ehtii jo unohtaa ja toukokussa saa vain naatiskella.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Puuhaviikonoppu

Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!

Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.

En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.

Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.

Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.

Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.




Tässä kuvaa meidän kierroksesta:



Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.

Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.

Kurssilla

Oltiin eilen Porvoossa Gerard O'Shean kurssilla, jossa opiskeltiin näyttelykehässä liikkumista. Lähinnä rakennettiin hyvän ja innostuneen kehässä liikkumisen pohjaa. Ope oli tosi hyvä ja me saatiin hyviä vinkkejä mm. tähän kesto-ongelmaan, haukkumiseen.

Oivalsin välähdyksen tavoin eilisen jälkeen, että haukkuminen on just se juttu, mikä mut lannistaa. Se pilaa koko fiiliksen, jos ei saa koiraa hiljaiseksi. Ja jos sitä ei saada kuriin, niin saattaa meidän koiratapahtumiin osallistuminen hiipua aika vähiin. No, vielä ei ole pyyhettä heitetty kehään ja positiivista kehitystä on ainakin se, että ulkoillessa ohitukset sujuu jo melko hyvin.

Sitäpaitsi Mr. O´Shea totesi, kertoessaan eräästä omasta nartustaan että " oletteko muuten huomanneet, että vaikka koira olisi miten hieno yksilö tahansa, aina siinä on jokin MUTTA....."

How true!

Sitäkin hän havainnollisti minusta kovin hyvin, että koska useimmissa koirissa tuppaa olemaan joitakin puutteita, ne voi korvata hyvällä kehäkäyttäytymisellä ja siihen pääsee vain harjoittelemalla. Mä ajattelin kyllä, että reenattaisiin vähän esiintymistä ja toivottavasti saataisiin aikaan ennen marraskuun loppua vielä jotain ryhmäreeniäkin, kun on sitä haukkumistaipumusta ja kollistelua.

Oikein vähän niinkun innostuin taas koiran kanssa puuhaamisesta! Mulla oli naksutinkin mukana ja käytin sitä pitkästä aikaa.

Tajusin taas kovin konkreettisesti, että koira on niin mahdottoman nuori. Vaikka en olekaan treenannut hiki päässä tottista ja jälkeä sen kanssa tänä kesänä, asiat on kumminkin vähän edistyneet. Me leikitään yhdessä ja meillä on mukavaa. Koiralle on myös kehittynyt kroppa, jolla voi tehdä erilaisia asioita ja juosta kovaa. Kaikkea tällaista pientä. Ja harjoittelemattomuus on ainakin tuottanut sen, että en ole turhautuneena hakannut päätäni seinään ja lannistanut koiraa.

Päinvastoin. Se on itse nykyään kovin iloinen kaikesta tekemisestä. Eilenkin sen häntä heilui vielä ihan vikoissa treeneissäkin, vaikka me oltiin juostu melkein 30 koiran ryhmässä jo pari tuntia yhtä breikkiä lukuunottamatta.

Bonon nimi ei tullut puheeksi (saatoin ehkä vähän vältellä aihetta), joten mitään hyviä vitsejä ei sen tiimoilta ole kerrottavana!

Nämä koiramaailman virtuaaliseurapiirit on muuten aika hyvin edustettuina Facebookissa, olen huomannut, vink, vink.