Dream come true, osa 2

Nyt, kun Bono näyttää aikuistumisen merkkejä - tai ainakin viitteitä siihen suuntaan, että se on alistunut kohtaloonsa ja kuuliaisesti ottanut minut emännäkseen - parasta on se, kun huomaan miten se lukee mua!

Mä en esimerkiksi tykkää siitä, että koirat nuolee naamaa. Mitä tekee Bono? Se ottaa kontaktia niin, että se pukkaa nenänsä mun poskeen ja pitää sitä siinä. Tämän se tekee esim. silloin, kun ulkoillessa on tullut hetki, jolloin se haluaa olla miellyttävä ja mitä hetikohta seuraa, että se löytää kepin ja haluaa mun taistelevan siitä. Nuolemisen (käsien ja varpaiden) se jättää niihin tilaisuuksiin, kun se herättelee mua aamulenkille tai haluaa kertoa, että nyt vois jo tarjoilla tämän päivän eväät.

Pienenähän mä kannustin sitä siihen, että vinkumallakin voi herättää, mutta kun se alkoi vuotaa (vinkua ja elämöidä) ihan mahdottomasti tyttöjen perään, siitä tulee sanktiot samaan tapaa kuin haukkumisesta. Se otti opikseen.

Toinen hauska piirre Bonossa on, että se on emäntänä tavoin itsekin joskus varsin hidas heräämään ja syttymään. Esim. eilen, kun oltiin ensin tunnin lenkillä metsässä ja ajeltiin vielä hoitamaan Julle-kissaa sen päälle (minkä ajan Bono makasi nurmikolla lampaanluita jyrskyttäen ja sitten vielä vähän aikaa odotteli autossa), se oli niin uninen koko illan, ettei meinannut heti jaksaa lähteä iltalenkillekään. Välillä se haluaa samanlaisen aikalisän ja pehmeän herätyksen kuin, jonka se sallii mulle aamuisin. Kyllähän se sitten nousee, kunhan on tottunut ajatukseen.

Aamuisin, joka aamu, puoli tuntia ennen h-hetkeä, se käy tökkäämässä nenän poskeen ja kömpii polvitaipeeseen pötköttelemään. Totisempi herättely alkaa vasta tuonnempana, siihen kuuluu sitten varpaiden liposkelua ja sitä, että se lähentelee mua peffa edellä. Jonkinlainen aromaterapeuttinen lähestymistapa, ilmeisesti.