Loksahtelee

Meidän elo meinaa kai pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Bono on aamuisin tykännyt leikkiä ja Nikistä huolimatta leikitin sitä aamulla pallolla vanhaan malliin. Niki juoksenteli perässä ja Bono tykästyi! Sillä taisi joku valo naksahtaa päässä, että tuohan osaa tehdä muutakin kuin pursottaa.


Joo, ei tuo pikkuäpyli ihan turha tapaus ole.

Niki elämöi eilen jonkun verran, lähinnä piti huolen ruuastansa. Tänään se on jäänyt pois. Annoinkin kyllä reippaasti ruokaa, että näen minkä verran uppoaa ja se saa tuntuman siihen, että ei tässä majatalossa nälkiintyä tarvi. Pentu on nukkunut ihan mihin sattuu nukahtamaan ja saanut olla enimmäkseen rauhassa. Nyt ollaan makkarissa yöpuulla ilman mitään eri järjestelyjä. Bonokin huokaisi ja rojahti omaan petiinsä.


Vauhtia ja lähes vaaralllisia käänteitä.

Niki on oppinut kunnioittamaan Bonon asettamia rajoja joten iltapäivän leikkituokio olikin sitten ihan molemminpuolista iloa. Ensin leikkivät Bonon lapsuusmuistojen täyteisllä solmulla. Pienen janojuomatauon jälkeen ne juoksivat kissan kanssa. Bonon mielestä oli ihanaa, kun se juoksi lelu suussa ja pentu seurasi perässä!


Lisää vauhtia saa jos hyppää!

Muusta elämästä sen verran, että tänään on harjattu ja pesty pyllyä ja leikitty tietty. Muuten se on saanut olla aika rauhassa ja touhuta omilla ehdoillaan. Perässä se on kulkenut paljon ja tutustunut paikkoihin. Parit pissat ja kakat on osuneet paperille, lukemattomat muut ei. Ulkoilua yritettiin kaksi kertaa, mutta oli liian kylmä. Meillä oli 12 astetta pakkasta ja pieni värisi mahdottomasti, joten hetki auringossa katasteltiin takin sisältä meininkiä. Parvekkeella se sai sitten totutella viileämpään ilmanalaan ja siellä se singahteli ja tuumasi, että laitetaas hyrskyn myrskyn.


Bonon karvoista näkee, että käännökset on jyrkkiä.

Kuvia piisaa! Kaikkia saa vähän isommksi jos napsauttaa hiirellä kuvan päällä.


Mä olen muuten ihan vaaratn, mutta saatan nyppästä sulta solmun!


Kis-kis.


Välillä me nautittiin majatalon antimista.



Leikin tiimellyksessä pieni rajojen rikkominenkin on sallittua.

Tästä se kai sit

... lähtee.

Niki on asettunut taloksi. Poju on varsin reipas! Matka meni tosi hyvin, oltiin Nikin kanssa takana, se pukersi mun sylissä aikansa ja otti sitten nokoset Viirun vanhassa kopassa. Ei pahoinvointia tai ulinoita. Vähän aikaa liikkeelle lähtiessä se piti meteliä, mutta keskittyi sitten nykyhetkeen. Eniten sitä ehkä otti pattiin, ettei se päässyt Bonon kanssa takakonttiin, vaikka kuinka yritti kiivetä.

Kotona jatkui sama meno. Se söi reippaasti, pursotti asianmukaiset kikkarat, tutustui leluihin ja otti nokoset.

Bono suhtautui illalla siihen melko varauksella ja tekee pennulle rajat selviksi. Ihmeellistä seurata Bonon roolin vaihdosta Viirun alamaisesta pomoksi. Se käy ilman mitään pähkäilyjä, kaikki on ihan selvää. Ja se osaa niin nätisti hoitaa asian, että pentu tietää paikkansa, mutta ei järkyty. Mitään voimankäyttöä ei tarvita.


Tommotteelle rääpäleelle riittää, kun vähän näyttää hohtavaa hymyä.

Tänä aamuna Bono on ollut jo kiinnostuneempi pennusta ystävällisiissäkin aikeissa. Eilinen olikin vissin Bonolle raskaampi päivä kuin pennulle! Bono oli iltalenkillä vähän ruikulilla, pentu sen sijaan ei ollut moksiskaan!

Yön Bono nukkui visusti Reetan makkarissa, kun pentu oli mun kanssa. Niki oli levoton ensimmäistä yösijaansa etsiessä, mutta asettui sitten pötköttelemään mun petin viereen ja nukkui hyvin. Yön mittaan se herätteli mua välillä ja haki kontaktia, mutta rauhoittui nukkumaan kun silittelin sitä.

Vaikuttaa kovin lupaavalta!


Löysin tämmösen petin ja kokeilin, että melko mukavaltahan se tuntuu.

Aamulla piipahdettiin ulkona, mutta siellä oli pimeätä ja kylmää ja pentu värisi. Katseltiin aamuelämää vain hetki sylistä. Kaulapanta sujahti kaulaan ilman kummempia manöövereitä eikä se muistanut sitä kauan ihmetellä. Aamukakat tuli sitten parvekkeelle. Kokeillaan ulkoilua valoisan aikana uudestaan.

Siskontyttö

Bonon sisko, Oona sai toissayönä yhden hienon soopelityttöpennun. Saa nähdä, tuleeko siitä Nikin leikkikaveri? Niki ja tytteli ovat sitäpaitsi sukua, sillä Oonan sulhanen Willy on Nikin isoisä. Jerry, Nikin isä on siis Willy poika.

Toivottavasti tyttö jäisi jonnekin tänne meidän lähelle. VINK, VINK!

1 yö

Aamukammassa käy piikit vähiin! Pentue on eilen pentutestattu ja hieno pentue: harrastuskoira-ainesta, sosiaalisia ja hyvä saalistusvieti tuntuu olevan. Se on kiva, sillä mä jo odotan kevättä haaveillen kovasti paimennuksista ja jäljestyksistä.

Ajattelin eilen, että jos Niki on kovasti tarmokas ja energinen, laitan sen jo jäljestämään ruokansa pienenä. Mä luulen, että se saa tehdä töitä samalla tavalla kuin Bonokin pienestä pitäen. Pysyy tihutyöt vähäisempinä, toivottavasti.

Bonolle olen varannut fysioterapeutille audiensiin, sillä sen takapään lihakset on kovin kireät ja sehän ei itse edelleenkään sitä venyttele. Ria hieroi sitä sunnuntaina ja löysi kipupisteitä. Mä löydän niitä välillä itsekin sitä vatvoessani ja venytellessä.

Meillä kun on tämä issue siitä, ettei se suostu menemään maahan kyljelleen, sitä ei oikein rennoksi saa, joten omat yritelmät ei varmaan ole kovin tehokkaita. Jos sais jotain apua.

Jos jollain on bisnesideasta puute, niin voin suositella tätä fysioterapiaa. Yli kuukauden jono, eikä niitä kovin monia pääkaupunkiseudulla olekaan.

Bono lähtee huomenna pennunhakureissulle mukaan. Ajattelin olla itse Nikin kanssa takapenkillä, kun Ismo ajaa. Bono saa tyylilleen uskollisena kuikuilla pää takapenkin selkänojalla ja tottua ajatukseen, että tollanen tossa. Neuvovat, että pitää antaa vanhemman koiran haistaa pennun takapäätä, että jos siinä sit sellaisen manööverin vielä toteuttaisi ennen kotimatkaa.

2 yötä

... pitää vielä kituuttaa ilman pentua ja niin tuskaisaa on odottaminen, että meinaa ihan sädekehää kiristää ja mahaankin sattuu. Töitäkin joutuu paiskimaan ihan kamalasti, että sais järjestettyä loppuviikolle vähän väljyyttä. Ja sehän huvittaa ihan sata lasissa, tietty.

No. Kaksi yötä ni alkaa helpottaa.

Bono on onneksi täysin entisellään. Se on ulkoillessa niin hyvällä tuulella ja muutenkin. Tänään tehtiin sellaista ohjelmanumeroa, että lattialla oli sukka, hiusdonitsi ja pallo ja pyysin sitä tuomaan donitsin. Se toi sen aivan oikein ja kun se oli tuonut sen lattialla olevan, se etsi toisaalta samalaisen donitsin! Se MUISTI, missä meidän húushollissa on toinen samanlainen juuri parahultaisesti collien nenun ulottuvilla. Sit mä piilottelin niitä eri paikkohiin ja sehän etsi niitä. Se siis itse keksi uuden muunnelman meidän etsimisleikistä. Ihan terveen merkki!

Ystis

Bonolla on ollut todella hyvä ystävänpäivä! Inka ja Stella tulivat käymään ja mentiin yhdessä koirametsään ja sitten syötiin eväitä, leikattiin kynsiä, oltiin hierottavina ja otettiin tyttöystävien kanssa nokoset.

Voiko elämä hymyillä leveämmin?

Kuviakin on otettu viime aikoina vaikka kuinka paljon, mutta kun emännällä on töitä kädet täynnä ja vielä sairaan hyvä rompsu meneillään niin ei ehdi puljaamaan kuvien kanssa. Paul Auster oli joskus lempikirjailijani, ja Mr. Vertigoa lukiessa muistan miksi.

Eipäs kinostukaan

Joudutaankin jättämään sunnuntain näyttely väliin. Rupi irtosi naamasta just tänään ja Bonolla on peukalon pään kokoinen nahaton läntti naamassa, mikä varmaan näyttää siltä, että koiralla on joku tarttuva kapi!

Koirien pitäis olla terveitä ja hyvinvoivia näyttelyssä, joten ei mennä sinne ihmisiä pelottelemaan ja kasvattajan nimeä häpäisemään! Eipä se meitä tietty kohtuuttomasti haittaa, että tulee vapaa viikonloppu. Vietetään laatuaikaa ja viimeistä viikonloppua yhden koiran taloutena, sillä ensi viikonloppuna tämä hiljaiselo on taakse jäänyttä elämää! Ja mama voi ehkä tehdä vähän töitä....

Mutta olisin mä kyllä mielelläni Bonoa vielä nuorten luokassa pyöräyttänyt, kun sillä on vähän turkkiakin. Aika paljonkin tekis mieli mennä sinne... katselin sitä länttiä äsken, että huomaako tota ny niin hyvin jos siellä olis vaikka huono valo? ja jos mä nyt kuitenkin voisin? ja jos vaikka mitä? Mutta järki pitäis koittaa pitää päässä.

Rommi kävi tänään harjoittelemassa, kuinka vieraaseen paikkaan jäädään ja veteli melkein koko ajan sikeitä! Ei pahempia paineita! Vähän maksalla lahjottiin ja istutettiin sekä Rommia että Bonoa, kun Ismo ja Tessa lähtivät ovesta. Sitten mentiin porukalla katsomaan, olisko sitä herkkua keittiössä lisää ja kas, olihan sitä. Sitten molemmat koirat köllähti loikoilemaan ja kohta ihan nukahtivat.

Olen tullut vähän sellaisiin aatoksiin, että kun meille tulee koiria hoitoon, kaikista tärkein asia varmaan on huolehtia siitä, että koirat osaa rauhoittua ja oikeasti rentoutua ja levätä. Lelut ja luut pois vain ainakin aluksi! Mitään ohjelmaa ei tarvita. Siinä on ihan tarpeeksi aktivointia ja jännitystä nuorelle koiralle, kun jää vieraaseen paikkaan yksin.

Kinostaa

Aktiviteetit kinostuu taas. Eilen piipahdettiin Helsingin kaupungissa ja pyörähdettiin Kristan luona kylässä ja mentiin sitten vielä iltalenkille Rajasaareen piiiitkästä pitkästä aikaa. Bono sai juosta aivan valtoimenaan ja kyllä se juoksikin.

Se muisti Rajasaaren hengen ja oli niin sävyisästi koiralaumassa. Vaikka yksi parssoni sille räyhäsi, Bono ei mennyt mukaan. Leikki ja seurusteli vain nätisti, kuin silloin ennen! Taidan viuedä Nikiäkin sinne kevväämmllä sosiaalistumaan ja kirmaamaan.

Tänään käydään Rommi-veljen kanssa metsässä ja sen jälkeen Rommi tulee harjoittelemaan hoitoon jäämistä. Se jää ensimmäistä kertaa meille vähäksi aikaa ilman kotiväkeään.

Huomenna haetaan mattosatsi Nikitan tarpeisiin ja ylihuomenna on Tampereen näyttelyreissu. Bono on vielä pesemättä, kampaamatta ja trimmaamatta. Naamassakin on vielä ruhje selvästi näkyvissä, mutta jospa tämä tästä menis omalla painollaan. Illalla mennään suihkuun ja kampaajalle!

Tampereella on uroksia vain 28, joten nuorten luokka on varmaan nopsaan koluttu. Mihinkään ROP-kehiin ei varmaan tarvi jäädä, joten vois katsoa, missä Mansessa olsi kivoja ulkoilualueita päivälenkkiä varten :)

Vähän töistä on ressiä, kun jo etukäteen tietää, ettei ensi viikollakaan varmaan ole työmotivaatio ja -teho ihan parhaimmillaan eräästä pienestä karvaisesta syystä.

Kituviikko

...senkun jatkuu. Nyt on iskenyt kohta-kahden-hienon-collien-emäntään kodinrakennusvimma ja huonekaluja järjestellään uuteen uskoon, että saadaan johdot piiloon ja petille paikkaa jne. Mattoja on vaihdeltu ja lattioita luututtu ja sama homma jatkuu heti, kun sais leipätyöt vaan tehtyä pois kuleksimasta.

Sen verran on taas pakastunut, että Bono ulkoilee tossut jalassa. Nyt on varpaiden välit ja anturoiden reunatkin jo kumminkin terveet, tai siis niihin ei enää satu, ja anturoissa on uutta ohutta ihoa paleltuneissa kohdissa. Ankara rasvaaminen on tuottanut ilmeisesti tulosta ja nyt koitetaan taiteilla siinä välissä, että suojataan riittävästi mutta leudommalla saa tassutella paljain varpain, että vähän myös karaistuu.

Aluksi mä hoidin tassuja lanoliinilla ja Weledan kehäkukkaöljyllä. Nyttemmin on ollut rutiinina suojata anturat tassuvahalle ennen ulosmenoa ja lenkin jälkeen kehäkukkaöljy. Mutta kolmen viikon sairastelu siitä tuli ja suojaaminenhan jatkuu edelleen. Eli ei kannata toista kertaa palelluttaa. Sen olen tästä keissistä myös oppinut, että sellaiseen paikaan ei koiraa jätetä ikinä hoitoon, jossa ei kuunnella koiran hoito-ohjeita.

Selvästi on Bono nyt onneksi entisellään. Se on sama lempeä, kiltti ja iloinen herkkis, mitä se on ollut ennenkin. Käytösongelmat johtui ilmeisesti suurelta osin kipeistä jaloista.

Sellainenhan mulla on vielä kertomatta, että Bono ja Niki ovat jo tavanneet. Bono odotti autossa, kun oltiin pentujen kanssa PetVetissä ja kun kannoin Nikin kasvattajan autoon, annettiin niiden hiukan nuuhkaista. Pentu oli mun sylissä ja teki Bonolle rauhoittavia eleitä, käänsi katseen pois. Bono nuuhki sitä hyvin varovaisesti ja hellästi, eikä laittanut nenua ihan pennun naamaan kiinni. Se oli tilanteessa hyvin rauhallisesti. Kyllä ne osaa.

Kuumetta 40 astetta

No niin. Nyt on kituviikko edessä. Oltiin eilen Nikin ja sisarusten ell-tarkastuksessa mukana ja alkaa käydä kovin konkreettiseksi, että kohta on ipana käsissä. Terveitä kaikki ovat, crd:tä on, mikä oli odotettavissa ja collieille kovin tyypillistä. Toivotaan, että sitä ei vuoden päästä enää näy. Muutapa ei sit ollutkaan ja kulkusetkin on hyvässä vauhdissa matkalla pussukoihinsa. Yksi suloinen soopelipoika siellä vielä on vapaana, vink, vink.

Reetta, joka on kovasti surrut Viirua eikä ole pentuajatuksestakaan ollut ihmeemmin kuohuksissa, osoitti aamulla selviä virkostumisen merkkejä. Alunperin oli suunnitelmana, että ajan Turkuun yksin ja Bono jää kotiin Reetan kanssa. Yhdeksän maissa Reetta alkoi lausua ääneen, että "mitenköhän se onnistuisi, onnistuisikohan se mitenkään..."

Lopputulos oli, että matkustettiin koko taloutemme voimin. Kyllä ne koiranpennut pehmittää, eipä niitä voi vastustaa missään olosuhteissa!

Bonollakin oli mukava päivä. Menomatkalla pysähdyttiin juoksuttamaan ja lenkittämään se ihan kunnolla. Ja Turustahan ei voi lähteä ilman, että piipahtaa Ruissalossa, joten siellä käytiin myös vähän kirmaamassa.


Kyllä täällä kelpaa kirmata!

Perhosia

Heräsin kuudelta ja kaikki unet karisi saman tien. Lähden kymmenen korvilla ajelemaan Turkuun päin, siellä on Nikin silmäpeilaus ja mama menee jännittämään paikan päälle. Siinä sivussa voi ehkä vähän hypistellä pikkupampulaa sekä sen sisaruksia ja nuuskia hauvavauvojen tuoksua.

Viirun kohtalokas sairastelu ja Bonon probleemat on vieneet energian niin, ettei ole tullut oikein kovasti hehkutettua pentuasiaa, mutta nyt alkaa olla perhosia vatsurin tienoilla, melko roimasti. Täällä alkaa muutenkin olla valmista. Bono on madotettu, pehmolelut on pesty ja hesareita säästellään, joten eikun welcome. Uusi ruokakuppikin on ostettu ja Bono on sen hyväksi testannut.

Makkari pitää vielä järjestellä ja peti rakentaa ja lauantaina haetaan Ruthilta mattoja. Bonon kanssa käydään sunnuntaina vielä Tampereella näyttelyssä, mutta jossain vaiheessa ensi viikolla aletaan elellä päivä kerrallaan :D

Päikkärit

Nyt kun Viirua ei ole, Bonolla on velvollisuuksia viihdyttäää kahta emäntää. Sen toimintasäde on niin sanotusti laajentunut.


Me ollaan alettu viimeaikoina ottaa mummin kanssa päikkärit yhdessä.

Paranemista

Bono alkaa olla paremmissa ruumiin ja sielun voimissa. Tassut näyttää pahalta, sillä paleltuneet ja kuolleet anturoiden kudokset irtoilee ja varsinkin se takatassu, jota se ei laskenut maahan, on viston näköinen. Anturat on kuoppaiset ja repeilleen oloiset. Rasvatessa kuollut kudos näyttää ihan sieneltä, mutta ei siinä luojan kiitos sientä ole.

Mutta kovin kipeät ne ei enää ole, joten tämä on osa paranemisprosessia.

Mentaalipuolella on samalaista edistymistä. Stressi on lauennut ja meidän suhde on palautunut hyväksi. Ilmeisesti kumminkin kannatti tehdä sitä tottista silloinkin, kun se oli ihan sekona, koska nyt kun teen sille lenkeillä seuraamista ja erilliset tottissessiot, se työskentelee hirmu hyvin. Otollinen aika painaa päälle siis.

Eilen tuli myös aika paha testi, sillä iltalenkillä kuultiin, kun joku ammuskeli lähistöllä starttipistoolilla 4-5 kertaa (tai siltä se ainkain kuulosti) ja Bonohan tietysti reagoi siihen voimakkaasti. Se ei huolinut namuja, joten stressi oli kova, mutta se ei mennyt korvattomaksi. Se istuutui pyynnöstä ja teki muutkin tottelevaisuusrutiinit. Toisin sanoen, jos ja kun se veti ja mä pysähdyin, se otti kunnon kontaktin ja jos se halusi kovasti, että jatketaan heti matkaa, se tuli oma-aloitteisesti sivulle ja piti kontaktia.

Alkaisko mennä selkäytimeen pikku hiljaa? Aika nopsaan se myös alkoi taas haistella ja teki ahkerasti pissoja.

Mä jo pikkupentuna huomasin, että Bono saa ilmeisesti tottiksesta turvaa pelottavissa tilanteissa, ja paineen alla se työkentelee ihan parhaiten. Bonolle sitä harrastusta pitää siis jatkaa jo ihan mielenterveydellisistä syistä!

Kotona otettiin vähän aktivointia, että sille tulisi muuta ajattelemista ennen nukkumaanmenoa. Se sai noutaa kangaskassia, jossa oli pari kenkää. Kun kantaminen onnistui, se sai viedä sitä mamalta mummille ja päinvastoin. Kassi oli iso, ja se joutui aluksi vähän pähkäilemään, kuinka sitä oikein kannetaan.

Yön se nukkui hyvin, eikä aamulenkillä ollut mitään oirehdintaa, vaikka mentiin samoille kulmille, jossa me ne laukaukset kuultiin. Ilmeisesti se on siis totta, että se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Koirakuiskaaja

Seija, ainoa emännän ystävistä, jolla ei ole koskaan ollut omaa koiraa tai kissaa, on selvästi koirakuiskaaja. Seikku kävi meillä eilen, ja Bono kiehnäsi yhteisen metsälenkin jälkeen Seijan kyljessä ja sylissä koko vierailun ajan. Kun vierihoito oli ohi, koira on ollut huomattavasti rennompi kuin pitkään aikaan.


"Mä olen vähän jellona, mutta tästä sylistä en liiku kyllä mihinkään."

No, osansa saattaa olla silläkin, että tassut on parantumaan päin. Se nuolee niitä oikeastaan enää vain ulkoa tultaessa.

Käytöksessäkin on selvää lauhtumista. Se ei kovinkaan usein enää säiky ja hauku ihmisiä. Koirien kanssa on vielä vähän epävakaampaa, joskus menee hyvin, mutta joskus erittäin huonosti. Valoisampaa on kuitenkin horisontissa.

Niki on mun alustavan tuntuman mukaan aika itsenäinen ja itsevarma tyyppi, joten jos se sellaisena säilyy, se on juuri sellainen tapaus, joka varmaan tasapainottaa meidän olemista. Sosiaaliset pennut on valloittavia, mutta täytyy sanoa, että yksi herkkä ja sosiaalinen sesse riittää. Nyt meille kaivattaisiin itsenäistä, itsevarmaa ja tasaista tyyppiä. Mä luulen, että Niki saattaa olla sellainen.

Mun horoskoopissa luki, että jos mietit lemmikin hankkimista, otollinen aika olisi 13-20.2. Jos taas lemmikkisi on yksinäinen tai sairas, silloin on hyvä aika toimia lemmikin parasta silmällä pitäen. Hehe! Niki on luovutusikäinen 16.2!

Ehkäpä asiat menee niin kuin niiden pitääkin mennä. Yksi osa Bonon ongelmista on varmaan Viirun menetys. Bonolla ei ole kotona koirakaveria ja se varmaan rassaa, kun se oli siihen jo tottunut.

Pikku hiljaa

Olin luullut, etä Bono "hermoromahdus" johtui siitä, että sille on jäänyt testosteronit ja vahtiminen päälle ja koitin saada sitä ruotuun vaatimalla siltä tottelevaisuutta. Ei mitään tehoa. Vaihdoin lähestymistapaa, kun tajusin, että sen käyttäytyminen onkin saman kalataista kuin ilotulistusten yhteydessä, sen riehuminen on pelkoaggressiivista.

No nyt en ole pariin päivään vaatinut siltä mitään, ollaan keskitytty vain ja ainoastaan rauhoittumiseen ja luottamuksen rakentamiseen ja tämä näyttää osuvan ongelman ytimeen. Jotenkin se on nyt 2 viikkoa ollut täysin turvaton ja menettänyt luottamuksen ja itseluottamuksen.

Nyt pyritään keräilemään hyviä kokemuksia. Eilen tavattiin Rommia, jonka kanssa leikki on hyvin sävyisää ja lähinnä sellaista yhdessä hengailua. Tänään me mennään taas koirametsään päivällä. Iltaisin käydään koko taloutemme voimalla kaupassa niin, että me Bonon kanssa odotellaan kävelykadulla ja katsellaan maailman menoa. Rauhoittumisesta ja niiden pelottavien koirien, kovalla äänellä puhelimeen puhuvien miesten, kovaäänisten nuorten ja lasten sävyisästä ohituksesta se saa herkkua ja lempeät paijaukset. Käytetään aikaa niihin tilanteisiin ja rauhottumiseen.

Pikku hiljaa ja kärsivällisesti kun jaksetaan niin eiköähän tämä tästä. Sain onneksi hyviä neuvoja niin, että omat hermot pysyy nyt kasassa enkä ole enää ollut sen kanssa itkuraivarin partaalla. Sekin on iso edistysaskel!

Taskut täynnä sydäntä tai muuta herkkua kun lähdetään ulos niin kyllä tämä tästä. Ohituksissa huomaan jo, että Bono saa turvaa kontaktista. Kun vain saan sen kontaktiin, se pitää sen hyvin.

Väsymys

Stressaaminen käy vissiin voimille, tänään Bono on ollut hirveän väsynyt. Tai sit se on pahemmin kipeänä kuin osaan lukea siitä. Sukatkin on pitänyt ottaa taas käyttöön, sillä se nuolee varpaita.

Se on kai kiikutettava loppuviikosta eläinlääkäriin, jos se ei ala pian palautua normaaliksi.

Metsurin hommissa

Koirametsässä oli eilen kaunista, mutta niin paljon lunta, että se lähestulkoon haittasi etenemistä. Tehtiin alkuun vähän tottista ja syvemmällä metsässä heiteltiin kepukkaa. Vai sanoisko karahkaa.


Lunta oli kainaloihin asti ja vähän ylikin.



Kun hyvin haistelee, kyllä jotain saalista kumminkin löytyy.

Kiireesti kun kiikuttaa tän mamalle, niin pääsee pätemään uudestaan.

Alakuvassa näkyy Bonon naamassa oleva ruhje aika hyvin, iso harmaa läntti, viiksien alueella,alareunassa on pistohaavamainen rupi. Se on aika ollut siinä siitä asti, kun Bono ja Romeo kohkasivat viimeisen kerran keskenään. Olisko osunut pöydän kulmaan, kun on niin iso? Paranis vaan näyttelyyn mennessä.

Kun mä ravistan, turkki on taas jees.

Ups'n'downs

Hienoista käytöksen parantumista on nyt ilmassa, kun teettää sillä vain tiukasti tottista lenkillä, erityisesti seuraamista ja sivua, vaikka kontaktin saamisessa on kova työ. Sit kun sen saa, se työskentelee erinomaisella intensiteetillä.

Hyvän tottistreenin jälkeen se on rauhallisempi ja iloisempi, eikä vouhkaa ihan samalla tavalla. Ohituksetkin sujuu jo taas silloin tällöin vähän paremmin. Ehkä mä nyt vielä uskallan uskoa tähän omaan tekemiseen.

Polkuanturoiden rasvaaminen ja tossutus on auttanut jalkaongelmiin. Eilen oltiin ilman tossuja ulkona, kun oli aika lauhaa (ehkä jotain 7 astetta?), ja ihan hyvin meni.

Pennun tuloon on enää pari viikkoa ja Bonsuli on matokuurilla.

Turmiolan Tommi

Rauha maassa oli ennenaikaista hehkuttamista ja väliaikainen aikalisä. Bono käyttäytyy nyt niin huonosti, että aamulla häpesin ensimmäistä kertaa ikinä kulkea sen kanssa ihmisten ilmoilla.

Nyt on sit jääkausi taas päällä.

Paapatin Reetalle, että nyt lähtee pallit ja ne kehystetään ja ripustetaan Bonon petin yläpuolelle. Siinä on sen harrastusura. Maatkoon apaattisena sohvan kulmalla lopun ikäänsä.

Reetta kysyi: "Meinaatko sä perua pennun ottamisen?"

Mä ihan säikähdin, että ei nyt mitään NIIIN radikaalia...

Kai Pelkosen puhelinnumero on etsitty siltä varalta, että jos pitää ihan ammattiapua saada tähän öykkäröimiseen. Jokunen päivä vielä kattellaan, onko tässä nyt kyse jostain hermoromahduksesta, vai onko tämä ohimenevää. On kyllä outo tapaus.

Tuolla Ways to Stop Fido From Barking on hyvin annettu osviittaa, kuinka tunnistaa haukkumisen syy. Bonolla se menee kyllä siihen kategoriaan, että se on niin innoissaan, ettei pysy nahoissaan. Mama on ihan tylsimys ja boring. Se saa jotkut älyttömät kicksit kaikesta mikä liikkuu. Sille on todella jäänyt se vahtiminen päälle, mikä on kiusallista ja näissä olosuhteissa myös typerää.

Ja me sentään tehdään joka päivä vaikka mitä: ulkona noutoja, kilpajuoksujuttuja ja tottista; sisällä leikitään ja reenataan. Neljä lenkkiä päivässä, yhteensä se saa olla ulkona 3-4 tuntia päivässä. Kiittämätön paskiainen!

Sitäpaitsi sen reisilihakset on ihan surkastuneet verrattuna Rommin reisiin. Sit kun tarjoaa enemmän ruokaa, se jää kuppin. Mitä tämä on?

Viihdettä

Bono on täysin ominut Viirun entisen ikkunastakatselutuolin. Se viihtyy monta aikaa päivässä katselemassa, mitä sisäpihalla tapahtuu. ja siellähän tapahtuu, kun meidän taloyhtiössä asuu leikki-ikäisiä lapsia.


Tänään pihalla oli mäenlaskua.



Rommi kävi tänään kylässä harjoittelemassa hoitoon tulemista. Pojat olivat tosi sävyisästi yhdessä ja rauhoiuttuivat pötköttelemään puolen tunnin kaulailun jälkeen.



Hey bro!



Bono demonstroi, kuinka pedataan. Rommi osaa kuulema itsekin.


Mitäs me veljekset, olla möllötellään.


Me voidaan olla poski poskea vastenkin.

Rauha maassa

Bono oli koko viikon levoton ja kireä, mutta nyt on se on taas rentoutunut ja soma itsensä. Ilmeisesti Rommiveljen kanssa temmeltäminen oli eilen illalla terapeuttista. Niillä oli niin hauskaa, kun saivat juosta vapaina Hiekkaharjun pelloilla.

Me ollaan ulkoiltu nyt niin, että kun päästään pois maalikyliltä, Bono saa juosta 10 metrin liinassa. Risteyksissä ja "ruuhkissa" se tulee vierelle, mutta väljemmillä seuduilla se saa jolkotella vapaammin. Sen pitää kumminkin totella käskyä "odota", koska jos se ei tee sitä, 10 metrin liinassakin tulee vapaudelle raja. Se kuitenkin saaa ihan kunnolla juosta siinä, toisella tapaa kuin taluttimessa. Sitä paitsi liinassa voi treenailla luoksetuloa ja kontaktia häiriön alla. Panokset kasvaa - ha!

Matkan varrella me otetaan seuraamis- ja noutotreeniä dummyllä, mikä on Bonon valtava lempparijuttu, koska saa juosta kovaa ja sen jälkeen taistellaan patuksata tai kepistä tai solmusta, mitä nyt sattuu olemaan käden ulottuvilla. Lisäksi harjoitellaan odottelua istuen tai maaten.

Nyt on taas oikein mukavaa. Sitäpaitsi kolmijalkainen koirani on taas nelijalkainen, kiitos villasukkien!

Tuolla olis muuten pennuista uusia kuvia, Niki on se joka puree aitaa :)

Bono raasu

Olen tossuasioiden kanssa kamppaillut kovasti, kun Bonolla on kaksi jalkaa kylemettynyt, toinen etujalka ja toinen takajalka. Takajalka on niin paha, että se ei yhtään kestä ilman tossuja ulkoilla. Kriitilliset kysymykset kuuluu:
- miten se pysyy jalassa koko lenkin
- mten se jalaka pysyy kuivana ja
- miten sillä tossulla pystyy kävellä liukkaalla rappukäytävän lattialla.

Nyt olen keksinyt hyvän systeemin.

Ompelin sille eilen villaisesta, tiiviistä kankaasta (vanhasta kashmirkaulaliinasta) erittäin tyköistuvat tossukat. Niihin kun päälle laittaa vauvan sukat ja vielä jarrusukat, ja köyttää kaikki joustavalla sideharsolla tai joustolaastarilla heti anturoiden yläpuolelta, niin pysyvät hyvin ja jalat pysyy lämpiminä ja kuivina.

Mulla on itsellä kerran paleltunut poski ja muistelen, että se kylmettyi uudestaan ja uudestaan tosi herkästi ja oli vuosikausien ongelma. Suomeksi sanottuna tämä Bonon tilanne vituttaa siis aika raskaasti.

Vuoris-fani

Olen mennyt ilmeisesti askeleen syvemmälle tässä collieharrastuksessani, sillä olen alkanut oikolukea collieyhdistyksen lehden juttuja. Tässä on se hyvä puoli, että kyseessä on oikeasti hyvä lehti ja sitä on joutunut oikein odottamaan, että milloin se tulee. Nyt saa lukea jutut jo aikaisemmin!

Spoilaamatta mitään, voin kai paljastaa, että oikoluin eilen seuraavaan lehteen tulevan tosi hyvän jutun ja olen entistä isompi Rainer Vuorisen fani, mitä koskaan.

Olen asettanut itselleni tavoitteen, jonka on tässä collieuralla kertakaikkiaan pakko toteutua. Rainer Vuoriselle on pakko joskus esittää nämä omat karvakorvat ja kuulla, mitä hän niistä sanoo. Tulipa sieltä arvosteluksi ihan mitä tahansa!

Voiskohan joku out there järjestää hänet johonkin pk-collietuomariksi vaikka johonkin kivaan kesänäyttelyyn? Minneköhän tästä pitäis tehdä aloite? Ehkä mä sujautan salaa pikku vetoomuksen Collisanomien taittajalle...

Tärkeä tiedotusasia

Ai niin. Sellainen asia on vielä tällä foorumilla raportoimatta, että Nikitan isästä tuli sunnuntaina FINMVA elämänsä viidennessä näyttelyssä ja yksi soopelipoikansa olis vielä vapaa. Saattaa siellä olla sijoitustyttökin vielä. Äitikin on muotovalio, että kauneudesta ei ole puutetta!

Lauhtuispa jo

Emäntä tykkää kovasti oikeasta talvesta, mutta pampulalle nämä pakkaset taitaa olla vähän liikaa. Bono on aika herkkä tassuista ja se on vissiin palelluttanut oikean takajalkansa, sillä se on sunnuntaista asti nostellut sitä aika herkästi. Onneksi meillä on vauvojen sukkia, ja niillä pärjää hyvin, kun laittaa kahdet päällekkäin ja uloimmaksi jarrusukat!

Jarrusukissa on pitokin niin hyvä, että sisällä se pistää ihan juoksuksi ne jalassa!

Mä toivon lauhtuvaa siksikin, että olis kiva päästä pentua ulkoiluttamaan heti kun se tulee kotiin. Vois vähän kuljetella sitä eri paikkoihin 2-3 kk:n iässä, kun on paras sosiaalistamisaika.

Bono on muuttunut, kun se on taas ainoa koira. Sillä on uusi harrastus: se on ominut Viirun tuolin ja katselee siitä ulos. Sit se hakee paljon enemmän huomiota ja houkuttelee leikkimään. Se hakee itse leluja kopasta ja levittelee niitä ja leikkii niillä. Se ei ole ollut koskaan kova leikkimään sisällä.

Selvästi Viirusta oli sille paljon seuraa ja hupia, jota nyt pitää koittaa vähän ihmisvoimin kompensoida.

Sille on opetettu viime aikoina mm. tavaroiden viemistä, ja nykyään se tietää kuka on Eija ja kuka Reetta, ja osaa viedä esim. lattialla lojuvan kengän pyynnöstä oikealle ihmiselle.

Huono omatunto

Bono on aina hyvin levoton monta päivää, kun se on riehunut Romeon kanssa ja nyt meni vissiin vahtikoulutus vähän överiksi. Sille on jäänyt päälle sellainen hyvin levoton, melkeinpä vauhko mielentila. Ne osaa lietsoa toisensa ihan alkukantaiseen tilaan, kaikki sivistys varisee pois.

Mulla on ihan hirveän huono omatunto, kun joudun käyttämään Bonon taltuttamiseen kovia konsteja. Tajusin eilen, miten epäreilua on aiheuttaa tämä Bonolle, kun sen on kuitenkin pakko osata kotioloissa käyttäytyä.

Bono on kaupunki- ja kerrostalokoira ja sen on osattava olla niin, ettei se reagoi voimakkaasti ihmisiin tai toisiin koiriin. Muuten me ei pärjätä naapureiden kanssa.

Meillä on linjattu tämä homma nyt niin, että jatkossa mennään velipojan kanssa lenkeille niin, että tavataan neutraalilla maaperällä. Se on nyt porttikielto Rompun pihaan!

Mä en tiedä, millaisen kuvan Bonosta tämän blogin perusteella saa, kun pohdiskelen täällä enimmäkseen kouluttamisen vaikeuksia. Vähemmänhän niistä itsestäänselvyyksistä ja toimivista asioista tulee raportoitua. Bono on kumminkin normaalisti lempeä ja sävyisä koira, joka osaa hyvin rauhoittua kotona. Ei se hauku sisällä eikä vahdi. Ulkonakin lenkit sujuu jo niin, että seinille hyppiminen on hyvin poikkeuksellista - ei missään mielessä jokapäiväistä.

Näin mä sen haluan olevankin ja nyt kun on pentu tulossa, pahat taantumiset pitää saada loppumaan. Jospa se siitä, kun muokataan käytäntöjä. Rompun kanssa meno tahtoo helposti mennä vähän överiksi, kun se on ainoa saman ikäinen poikakaveri, ja jonka kanssa tulee sellaista testosteronikalistelua. Se on kuitenkin hyvä, että on joku, jonka kanssa koitella vähän rajoja turvallisissa puitteissa. Sen takia en ole varmaan aikaisemmin halunnut paljon rajoittaa niiden juttuja. Nyt on kyllä pakko.

Oi, ne nuoret miehet :D

Koiralauantai

Eilen oli kansainvälinen koiralauantai - tai ainakin luulin niin. Käytettiin nimittäin koko aivokapasiteetti koira-asioihin. Ihmisväki kävi katsomassa koiravauvoja ja Bono meni siksi aikaa viihdyttämään ja viihtymään veljensä Romeon luokse.

Romppu oli pitänyt vartioinnin peruskurssia ja Bono kuulema on sen nyt hyväksytysti suorittanut. On ne niin taitavia ;)

Katja otti vähän todisteita diplomia varten.


Me voidaan kyllä tähystää ja ulvoa samalla kukkulalla.


Mutta käy se eri kukkuloiltakin.

Sillä aikaa Paimiossa Bonon emäntä ja mummi ihmetteli, miten eläväisiä, reippaita ja kaikin puolin ihmeellisiä 3.5 viikon ikäiset collievauvat voivat olla.

Eväsretki. Eläväinen kuhina kuvasta puuttuu.


Joillakin on isompi nälkä kuin muilla.


Pentujen isä Jerry (Snowpaw Chili con Carne) osasi hienosti luovia pentujen lomassa.

Kun näin kuinka hienosti Jerry kulki pentujen seassa, vaikka tapasi ne eilen ensimmäistä kertaa, lakkasin huolehtimatta, miten Bono suhtautuu tulokkaaseen. Kyllä ne osaa.


Pentujen emo, Carmen (Black Classiel's Pretty Mona) on myös Bonon isän äiti.

Carmen oli niin cool. Se köllähti jälkiruuaksi imettämään pennut, vaikka huone oli täynnä ventovieraita ihmisiä. Molemmat vanhemmista tervehti kaikki pentuja katomaan tulleet ihmiset järjestelmällisesti ja keräsivät tarjolla olevat rapsutukset.

Tämmönen me sitten varattiin.


Snowpaw Alter Ego.

Kotona vasta huomasin, että sama jätkä seikkailee kaikissa mun pentulaatikossa ottamissa kuvissa :) Se on tuo joka painii ensin toisen trikki- ja sitten soopelivauvan kanssa.

Taikapeili

Kyllä se niin on, että meidän talutinkävely ongelmissa syy on ollut taluttimen tässä päässä. Mä jotenkin en huomannnut aina, varsinkaan aamuisin puolinukuksissa, että koiranihan tekee ihan mitä sitä huvittaa. Puolitoista vuotta piti ihmetellä ennen kuin olen oppinut olemaan hereillä ja tarkkailemaan, mitä meidän lenkeillä oikein tapahtuu.

Olen nyt viikon kävellyt Bonon kanssa niin, että yhtään metriä se ei pääse eteenpäin hihna kireällä. Ei vaikka mua säälittäis, että tassuja paleltaa tai kakattaa. No excuses.

Nyt meillä lenkkeillään oikein esimerkillisesti. Ohituksetkin sujuu paremmin.

On toisia päiviä ja lenkkejä, että se on ihan vauhkona hajuista, vetää ja vinkuu ja remuaa toisille ja on vielä kotonakin levoton. Niissä tilanteissa, jos on myös erittäin määrärtietoinen eikä anna periksi vaan vaatii kunnollista käyttäytymistä ja pakottaa kotona koiran rauhottumaan, seuraavana päivänä on ihan toinen meininki. Se ei mua haittaa, että silloin tällöin viiraa, jos periaatteessa normaalisti menee ok.

Bono on suorastaan liikuttava välillä, kun se itsekin huomaa, että nytpä mä käyttäydyn esimerkillisesti. Esim. toissapäivänä iltalenkki oli ihan painajainen ja koko matka oli yhtä pysähtelyä. Meillä meni tunnin lenkissä pari tuntia - tosin me tehtiin kaksi kertaa noutoja ja kerran seuraamistreenikin matkan varrella. Epäilen, että Jessica olis ollut kypsä :)

Kotona se vielä vauhkosi ympäri huushollia ja eristin sen makuhuoneeseen rauhottumaan. Seuraavana aamuna se käveli koko ajan hihna löysänä ja tarkisti usein kontaktin ja kun vastasin sen katseeseen se melkein joka kerta äityi heiluttamaan häntää ja nujauamaan jalkojen välissä ja vetelemään kylkiä. No, mähän trietysti vanutan sitä oikein mieluusti. Se on meillä sellainen rituaali, mikä tarkoittaa että onpa meillä kivaa. Sellaista selkään läiskimistä!

Nyt mä en enää kamalasti ota painetta siitä, että Bono opettaisi pikkupennusta räyhäkkeen. Eiköhän me pärjätä. Pitää sit taas katsoa sinne peiliin, jos ongelmia ilmaantuu!

22 kk

Ikä senkun karttuu. Bonolle sitä kertyy tänään 22 kk, mikä on melkein 2 v. Mikä puolestaan on melkein aikuinen. Tosin melkein on metri rannasta ja melkeinhän ne lehmätkin lentää ja mitä vielä? No. You get the picture.

Veljekset 22 kk 19.1.2010. Romeo (vas.) ja Bono (oik.)

Yksi kuva vielä meidän iltalenkin ohessa tehdystä treenistä. Löydettiin kuvan kaunis paikka, jossa ei ollut ristin sielua ja tehtiin vähän noutoja 10 metrin liinassa (luikertelee maassa).


"Ai että! Liikuskeleeko tuolla joku? Ihan kun olis ollut tuolla jotain toimintaa...."

Laatikossa kuhisee

Huomenna eräs nuori herra täyttää 3 viikkoa siskoineen ja veljineen. Kuvista päätellen pentulaatikossa harjoitellaan jo nelitassuvetoa ja aletaan pikku hiljaa aukoilla silmiä. Oi ja voi!


Suloiset otukset on täällä.

Olen ilmoittanut Bonon 14.2 Tampereelle ulkomuototuomareiden FCI1-ryhmän näyttelyyn. Toiveissa on esittää se nyt paremmin ja kenties saada turkkiakin näyttämään hiukan paremmalta ja siten saada nuorten luokasta vähän parempi laatuarvostelu kuin viimeksi. ERI:ähän sitä tietty tahtoisi, mutta EH:kin kelpaisi.

Näyttely on maneesissa, joten liikkeet saattaa siellä näyttää paremmilta, samoin turkki, jos siellä on vilpoisaa. Tuomarina on Marja Talvitie, joka kaiketi on tiukka ja hyvä.

Tämä onkin sitten viimeinen kerta vähään aikaan. Bono on niin keskenkasvuinen ja vasikkamainen ja joutuu kuitenkin ikänsä puolesta seuraavaksi kisaamaan jo avoimessa luokassa. Jotenka käytetään seuraavaksi varmaan yhtä toista tyyppiä pentuskaboissa syksyllä. Mama voi kyllä käydä vähän kehien laidoilla - tai miksei fiiliksen suosiessa myös niiden sisäpuolella - opiskelemassa aihepiiriä.

Kylässä

Käytiin päivällä Romeon luona kylässä ja Bonolta vedettiin samalla reissulla varpaiden väleistä karvat koneella. Velipoika valvoo toimitusta ikkunan takaa.



Pojat ei olleet nähneet vähään aikaan ja meininki oli aika villiä. Jouduttiin pitämään emäntien kanssa aikaa kovaa kuria pampuloille. Ekaa kertaa ikinä niille tuli myös vähän suukopua - kepistä, kuinkas muutn. Kieltämättä kuvista näkyy, että irvistelyä oli muutenkin.

Rompulla vähän villi ilme.

Ja jotain asiaa...

Bono, lunta naamarissa.

Hammastelua kolmoissalkovin kera.

Emännänvaihtoviikot

Bono liehakoi Reettaa nyt, kun esteet (so. Viiru) on poissa, että olen tuumannut, että se taitaa vaihtaa emäntää. Mä olen se, joka pitää tiukkaa kuria ja nostelee koirapoloa. Reetalla sen sijaan on tilaa kainalossa, ja sen petissäkin on pehmeämmät pielukset!

Eikä se koiran peijooni kuulema edes vedä ja hauku, kun Reetta sitä ulkoiluttaa. Tai sit mulle ei kerrota koko totuutta.

No, maistelkoon nyt pampula uusia mahdollisuuksia. Hyvähän se vain on, ettei se ole minussa niin kiinni.

Ryhtiliike

Innostuin lueskelemaan eilen netistä ohjeita, mitä pitää ottaa huomioon, kun hommaa pennun ja kotona on jo aikuinen koira. Viirun aikana jo oltiin aloitettu valmistelut ja harjoiteltu laumajärjestystä niin, että Viiru vanhimpana sai kaiken aina ensin. Se oli sitä ollut aimminkin, mutta nyt kiinnitin siihen erityistä huomiota.

Pakko se on tunnustaa, että vähän on Bonsulin kanssa ollut lepsua toimintaa, se mm. on ruukannut rimpulla, kun haluan nostaa sitä. Koiran kantaminen onkin ollut ihan kamalan näköistä ja tuntuista puuhaa. Samaten se on jostain saanut päähänsä, ettei sen tarvi mua totella, kun harjataan, se yrittää karkailla jne. Samoin ne ohitukset on olleet edelleen välillä turhan kiihdyttäviä kokemuksia.

Yleensähän sitä neuvotaan, että nuori koira kannattaa hankkia vasta, kun vanhempi osaa jo käyttäytyä. Muuten saa sitä, mitä tilaa eli kaksi huonosti käyttäytyvää koiraa. Nyt meillä on ankaraa käytökoulua harrastettu Bonsulille ja pikkuhiljaa toivottavasti parempia tuloksia alkaa näkyä. Nyt ei vaan saa tuudittautua, että tämähän jo sujuu, vaan kertakaikkiaan tsempattava. Vaikka olisi kuinka kova kakkahätä, vetää ei saa! Hajuja en anna nuoleskella, enkä pitkään haistellakaan. Jos se menee niistä sekaisin, se kävelee lyhyessä riimussa, eikä haistele ollenkaan. Jos se haukkuu, matka jatkuu vasta maahanmenon ja rauhoittumisen kautta.

Koirat pystytään ohittamaan lähietäisyydeltä ilman haukkumista, mutta makkarat pitää olla aina mukana, muuten ollaan heikoilla. Vinkumista ja vetämistä kuitenkin niissä tilanteissa on vielä. Nostamista ollaan reenattu niin, että nyt se jo pienen avustuksen kanssa sujuu (toinen pitää hihnasta, ettei se pääse peruuttamaan) niin, että ekaa kertaa punnitsin sen tänään ihan itse (22 kg). Se on aina rimpuillut niin, että olen luullut etten jaksa nostaa sitä! Hui hai! Ihan hyvin nousee, kun saa vain kunnollisen otteen etujalkojen edestä ja takajalkojen takaa.

Harjaamissessoissa tehdään niin, että jos se ämpyilee ja pelleilee, se sidotaan pöydän jalkaa kiinni. Tänä aamuna tupisin sille, että: "mä olen ihan kusessa, kun pentu tulee, jos me ei molemmat uskota, että se olen minä joka sanon mitä tehdään ja sinä joka tottelet."

Ja oikeesti: Bono kyllä tekee, kunhan siltä vaatii. Että peiliin on katsottava. Sitäpaitsi, se on yksi mun syistä ottaa ipana juuri nyt, että mä itse jämäköidyn ja lakkaan ajattelemasta liikaa. Kahden koiran kanssa on paljon helpompi olla suoraviivainen ja tiukka, kuin yhden. Sen mä huomasin jo Viirun kanssa ja kun on tiukka ihan näissä peruskäyttäytymiskuvioissa, koira on tyytyväisempi ja rauhallisempi.

Sit mä otan sille tottista ja odotteluharjoituksia joka päivä ulkona, olkkaritreeni on jo ihan leikkiä, se ei edes juurikaan aktivoi sitä. Nopeampaa editystä nyt tarvitaan, sillä pentu taitaa tulla sopivasti Eijan päivän (19.2) tienoilla! Kuukausi aikaa tsempata ja sittenkään homma ei saa Bonon kanssa lässähtää, päinvastoin!

Vaisuhko meininki

Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!

Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!

Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.

Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.

• 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
• kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
• vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
• paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
• kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
• silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
• lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
• tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
• samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
• lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
• lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.

Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.

Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.

Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.

Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.

Surua

Viirun vaivat on nyt ohi. Sen kunto romahti viikonlopun aikana ja eilen oltiin vielä Apexissa monta tuntia. Siltä otettiin röntgenit, jotta mahdollinen vika löytyyisi. Lopputulema oli, että lääkärikin päätyi suosittelemaan eutanasiaa, sillä vika on todennäköisesti synnynnäinen ja aivoissa. Kunto meni jo niin heikoksi, että se olisi ehkä kuollut omia aikojaan lähipäivinä. Sydämen syke oli vain 60.

Ihan hirveän riipaisevaa on, kun nuori koira kärsii. Viiru ei ehtinyt täyttää neljää.

Aamulla saatiin vielä muutama kaunis jäähyväiskuva otettua.

Sukua

Carmenin ja Jerryn pennuista on kuvia 1 viikon ikäisinä ja siellä taitaa olla vielä joku vapaanakin. Lisäinfoa tuolta

Bonon äidin puolen suvussa eletään jännittäviä hetkiä, sillä Oona-siskon tiineydestä päästään pian selvyyteen. Ja Trulla taitaa olla jo todistetusti pieniin päin, sillä tuollainen on ilmestynyt eetteriin :)

Oi-oi!

Surullinen juttu

Viirun asiat on huonosti. Sillä verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoimintaa. Se on koirilla harvinaista ja tavallisesti johtuu kasvaimesta. Viirun yleiskunto ja mielialat on muutenkin romahtaneet, se on vetäytyvä ja arvaamattoman ärtyisä, se mm. puri mua taas eilen tervehtimistilanteessa, Silloin, kun se on virkeämpi, se on koko ajan nälkäinen. Kuitenkin se laihtuu. Ulos se ei haluaisi lähteä ollenkaan, ja se käy vessassa mun matolla, kun silmä välttää. Bonon seuraa se ei enää siedä ollenkaan. Onneksi Bono osaa jättää sen rauhaan.

Ollaan taipuvaisia epäilemään, että silmäjuttukin johtui ainakin osittain tästä. Sen silmät on rähmineet käytännölisesti katsoen aina (sopii kilpirauhasoireisiin) ja niitä on aina pyydetty katsomaan, kun eläinlääkärissä on käyty. Eikä nyt tulehdukseen saatu hoito ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Tämä selittää myös sen käyttäytymisonglmat.

Ihan surkeat fiilikset täällä on.

Hyvällä tuulella

Bono on hirmuisen hyvällä tuulella! Se on alkanut ehdottaa itse, etä leikittäisiin jalkapallolla, mikä on ihan uuden uutukaista käyttäytymistä. Ulkona se on niin riemumielin, ettei se malta olla nujuamatta aika ajoin mun jaloissa ja tarjoutua taputeltavaksi.

Se hakee kontaktia ja nauttii siitä itse, eikä jaksa välittää edes Jessican juoksusta. Tosin mä kyllä roudankin Bonoa vähän eri ilmansuuntiin kuin missä tiedän tyttökaverin varmuudella liikuskelevan.

Viirukin on ollut rauhallinen, mutta virkostuu heti, kun ruuasta tulee puhe. Se on Viirulle kovasti ominaista.

Kylässä

Me käytiin taas Oonalla juoksemassa hangessa. Sisko vaikuttaa ihan siltä kuin olisi raskaana, pötköttelee vain sisällä! Ulkona virtaa piisaa, vaikka välillä' istuskellaan penkalla kuin sohvassa ikään. Bono harrastaa samaa.

Mukavasti sisarukset osaavat myös rauhoittua yhdessä.

Napsauta kuvaa niin pitäisi aueta isompana. Kuvat Sari Lehtinen.

Bonon kuulumiset

Aloin eilen luokitella blogitekstejä, kun ajattelin että tästä nettipiväkirjasta vois olla hyötyä sitten aikanaan, kun tulee pentu taloon. Että vois ottaa opikseen siitä, mitä on Bonon kanssa käyty läpi, eikä tarttis kaikkea töpätä juur samalla tavalla, mitä on tullut Bonsulin kanssa toljailtua.

Jos joku aloittelee siellä blogin pitämistä, niin voin suositella että luokittelu aloitetaan hyvissä ajoin ENNEN kuin tekstejä on lähes 500. Herraisä! Viis sataa? Ilmanko mä en mitään muuta saakaan aikaiseksi.

No Bono sentään kasvaa hyvin, ja sehän on pääasia. Viime yönä se tuli mun uneen ja puhui, ihan selvällä suomen kielellä. Se oli mukamas vielä pentu, ja ihan uninen, kun se oli ollut mun mukana kaupungilla asioita hoitelemassa. Otin sen syliin ja se oli ihan puolinukuksissa ja kun meinasin sanoa sille "hyvä poika", se itse kuiskasi "hyvä". Samalla tavalla kuin se pentuna kuiskasi mun korvaan "hau". Se tiesi itse, että tässä tilanteessa mama kehuu sitä :)

Reetta sanoi, että puhuvat eläimet tekee unesta suurunen, mutta nyt pitäis tietää, mitä se tarkoittaa.

Itse tulkitsen niin, että tykkään, että mulla on kovin hieno koira. Ja että meidän suhde on taas liikahtanut piirun verran parempaan suuntaan luottamuksen pitkällä ja kuoppaisella tiellä.

Meillä menee siis taas vaihteeksi tosi hyvin. Uuden vuoden aatonaattona sillä loppui tyttöjen perään kuolaaminen kuin seinään ja se alkoi pitää muhun hirmu hyvää kontaktia. Se jatkaa sitä edellee. Se kävelee tosi nätisti, ja mä sanon joka kerta hyvä, kun se katsoo mua. Monta kertaa lenkillä se lisäksi ilostuu mun pelkästä olemassaolosta (tai sit kehusta), että se heiluttaa häntää ja tulee nujuamaan jalkoja vasten ja pujahtelee mun jalkojen välistä ja jää vanutettavaksi. Ja tietysti laulaa!

No, mä en näe tässä mitään koiranpilaamismahdollisuutta, päinvastoin! Iloitsen meidän kontaktista ja koitan vahvistaa sitä entisestään. Laumavietistä on näköjään tulossa yhä parempi ja parempi palkkaamistapa Bonolle, kun se aikuistuu.

Kotona me ollaan aktivointi mielessä tehty esineiden tunnistamisnoutoja. Se osaa tuoda avaimet, sukan, patukan, kapulan, luun, kenkiä ja hiusdonitsin, kun ne on ripoteltu sekaisin. Toiveissa on, että tällä harjoittelulla se joku kerta suostuu ilmaisemaan myös niitä peijakkaan suppilovahveroita, jotka näyttää olevan kovasti hankalia. Mä luulen, että ne on vaikeita siksi, että se etsii näön, ei hajuaistin avulla. Onkohan sillä nenäpunkkeja vai enkö mä vaan osaa opettaa sille nenun käyttöä? Ei se oikein löydä nakkejakaan, kun teen sille namien etsimisleikkiä Viiru korjaa kaikki parempiin suihin, ellen erota niitä!

Lompsan etsiminen pitää myös muistaa opettaa. Kätevää, jos voi laittaa koiran asialle, kun hukkaa tärkeitä tavaroita. Nopsaan se kyllä väsähtää, eli monta kertaa ei voi laittaa sitä hakemaan tunnistettavaa. Jos on kaksi kenkää lattialla, niitä voi haetuttaa muutaman kerran niin, ettei ole muuta kamaa häiriönä. Sit ihan kerran tai kaksi vain voi pyytää hakemaan ne muun tavaran seasta.

Sitä mä en ole kyllä ihan loppuun asti ajatellut, että mites esineruutu sit tämän jälkeen, mutta kaipa se joskus selviää. Ehkä pitää lanseerata yleiskäsite "esine", joka tarkoittaa että saa tuoda mitä vain.

Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Talvikuvia

Mulla on nykyään tosi hyvä kamera (thanx to Make), joten siitähän luonnollinen seuraus on, ettei tule otettua kuvia! No, kun ei ole laukkua saanut hankittua siihen, niin ei uskalla roudaa mukana ja seliseli ja niin edelleen. Ja itse asiassa kyllä mä otankin, mutta enimmäkseen sisäkuvia - niitä ei vain tule aina purettua kovin ahkerasti. Eikä ne oikein hyvin aina vielä onnistukaan :)

Tänään otin koirametsään vanhan pikkupokkarin, mutta vaikka oli aurinkoinen päivä, valovoimahan ei siinä oikein riitä mihinkään talvella. No kumminki tässä nyt talvista todistusaineistoa siitä, että me ulkoillaan. Vieläpä pikkuveljen kanssa.

Rommi tonkii... tryffeleitä varmaan.


Bonon luminen nenu. Tai saattaa tämä olla Rommikin, mistä sen voi tietää?.

Nyt, kun Rommi alkaa olla pian vuoden vanha, se on alkanut tuntua käsissä ihan erilaiselta kuin Bono. Sen kroppa on ihan erilainen (isänsä Thorin jäntevä vartalo). Samoin sen pää tuntuu ihan erilaiselta, kun sitä kannattelee leuan alta. Bono, Romeo ja jopa Oona tuntuu mun mielestä melko samanlaisilta käteen. Kuonokin on enempi pitkä kuin napakka. Rommissa kaikki on napakampaa ja jotenkin tiiviimpää vaikka se painaa kutakuinkin saman kuin Bono, 21 kg.

Komistetaanko me maisemaa vai maisema meitä?


Me lennetään!!!

Skauttaa sä edestä niin mä tiedustelen takamaastosta.

- Terveisiä äitimuorille!
- Vai lähetetäänkö ennemmin Mammalle?
- Joo, se arvostaa niitä enemmän kuin äitee...
- Terveisiä Marille!

Pari kuvaa

Meillä on ollut uuden vuoden aikaan kaikkea kivaakin. Aattona oltiin Oonalla ja meistä on tullut Bonon kanssa hyvät kamut Henrin kanssa. Bono tutkiskelee Henrin kanssa traktoria.



Uuden vuoden päivänä me käytiin Kyllikin, Brien ja Marxin luona kylässä. Marx on tuo ihan pieni, 3 kk:n ikäinen veijari.



Eilisen ja tämän päiväisiltä metsälenkeiltä ei valitettavasti ole kuvia, vaikka hienoja kuvia olisi saanutkin. Valitettavasti...

Tassurasva

Laitanpa jakeluun tämän tiedonjyväsen, kun olen löytänyt ihan mahtavan hyvän rasvan pakkasessa halkeileviin polkuanturoihin. Pure Lan 100 on haavavoide, jonka näytteen sain jostain messuilta. Lanoliini näyttää imeytyvän hyvin ja oikeasti hoitaa nopsaan kuivat anturat hyviksi. Se tuntuu tahmealta, mutta imeytyy nopesti ja on muuten etopeli myös ihmispolon rohtuneisiin huuliin.

Vähemmän raskasta

Carmenin pentue, josta puhuin pari pävää sitten, on nyt ensimmäistä keertaa julkisuuden valokeilassa tuolla.

Raskasta

Meillä on ollut raskas joulun seutu. Viirua käytettiin taas tänään lääkärissä, kun säikyin sen vaisuutta ja sen maha aristaa. Bonolle Tikkurilan uudenvuoden yön pommitukset oli ihan liikaa - ja niin oli mullekin. Olin koko eilisen ihan shell shocked ja jos en olisi aikanaan jo mokannut Bonon kanssa, niin se olisi joka tapauksessa saanut trauman nyt. Että pitää olla paska mäihä.

Kaiken surullisen huipuksi Maken ihana Julle-kissa piti tänään lopettaa. Vastoin kaikkia odotuksia, tämä koko ikänsä kovin allerginen kissa eli hyvässä hoidossa melkein 14-vuotiaaksi. Jouluna alkoi alamäki ja siitä kissavanhus ei enää jaksanut kuntoutua, vaikka se jos kuka omisti 9 henkeä.

Make otti Jullesta tämän kuvan hiljattain.

En ollut tiennyt ja tajunut, että me asutaan sellaisessa paikassa, jonne siis tullaan katselemaan ja lähettämään ilotulitteita. Se oli ihan tauotonta jylyä eikä todellakaan loppunut kahdelta. Valopilkkuja oli sellaiset asiat, että Bono kuitenkin söi. Ja vaikka se läähätti, se ei vapissut, kun keksin laittaa mökin eteiseen, jonne valonvälähdykset ei näy (säleverhoista ja kangasverhoista huolimatta en näkyi sisälle). Se myös jotenkin kuitenkin saa minusta turvaa, että kai sekin on jonkunlainen laiha lohtu tässä katastrofissa.

Me oltiin päivällä Oonan luona ja saatiin hyvät lenkit alle ja vielä kotiin tultua se innostui kaluamaan luuta sohvalla, mutta sitten se alkoi kuuntelemaan pauketta yhdeksän tienoilla ja se vain värisi ja läähätti mun vieressä. Eteisessä se sitten kyllä torkahtikin hetkeksi, eli ei se ihan shokkitilassa ollut. Mutta nyt on iltalenkit vaikeita. Tänään aamulla se lähti jo ulos ihan omasta aloitteesta, ei tarvinnut kantaa hissistä ulos - ja päivällä me käytiinkin kivalla koirametsälenkillä Tepon kanssa, mutta iltalenkillä se paineli suoraan autolle ja meinasi, että lähdetään jonnekin turvallisempiin maastoihin. Miten se muistikin, mihin olin jättänyt sen? Auto on parkissa aina eri paikoissa.

Ensi vuonna me lähdetään evakkoon. Mä en ole ikinä kokennut mitään vastaavaa uutena vuotena. Viime vuonna uusi vuosi oli huomattavan kesy tähän verrattuna.

Mä ajattelin, että otan yhteyttä johonkin, joka voisi auttaa siedättämisessä. Jos tälle voisi vielä jotain tehdä. Jos ensi vuonna meillä on nuori koira, en haluaisi, että se ottaa Bonosta mallia. Yks ratkaisu voisi olla viedä Bono hoitoon jonnekin metsän keskelle, mutta sit jos se menee vieraassa paikassa paniikkiin niin mites sit suu pannaan? En tiedä uskallanko ottaa riskiä. Onneksi on vuosi aikaa hioa strategiaa.

Sen sanon kyllä, että niitä ohjeita, joissa neuvotaan menemään nuoren koiran kanssa namujen kera katselmaan ilotulitusta, ei kannata noudattaa. Moni on koiransa pilannut niin. Tämä on käynyt ilmi nyt, meidän kannalta liian myöhään. Harmittaa niin vietävästi se, että se oli jo jotenkin tottunut siihen, että kaukaa kuuluvista paukahduksista ei tarvi kamalasti välittää. Nyt se säikkyy niitäkin. Ja niitähän kuuluu yhä. Ja vaikka ei kuuluisikaan, niin se niitä kuuntelee ja odottaa.

Bonollahan pentutestissä näkyi hyvä hermorakenne ja siitä on tässä kurjuudessa se hyöty, että se kyllä palautuu tavattoman nopeasti. Se on heti normaali, kun pauketta ei kuulu. Ulkona, se liittää pelon ilta-aikaan ja niihin paikkoihin, joissa se on säikähtänyt.