Pikku hiljaa

Olin luullut, etä Bono "hermoromahdus" johtui siitä, että sille on jäänyt testosteronit ja vahtiminen päälle ja koitin saada sitä ruotuun vaatimalla siltä tottelevaisuutta. Ei mitään tehoa. Vaihdoin lähestymistapaa, kun tajusin, että sen käyttäytyminen onkin saman kalataista kuin ilotulistusten yhteydessä, sen riehuminen on pelkoaggressiivista.

No nyt en ole pariin päivään vaatinut siltä mitään, ollaan keskitytty vain ja ainoastaan rauhoittumiseen ja luottamuksen rakentamiseen ja tämä näyttää osuvan ongelman ytimeen. Jotenkin se on nyt 2 viikkoa ollut täysin turvaton ja menettänyt luottamuksen ja itseluottamuksen.

Nyt pyritään keräilemään hyviä kokemuksia. Eilen tavattiin Rommia, jonka kanssa leikki on hyvin sävyisää ja lähinnä sellaista yhdessä hengailua. Tänään me mennään taas koirametsään päivällä. Iltaisin käydään koko taloutemme voimalla kaupassa niin, että me Bonon kanssa odotellaan kävelykadulla ja katsellaan maailman menoa. Rauhoittumisesta ja niiden pelottavien koirien, kovalla äänellä puhelimeen puhuvien miesten, kovaäänisten nuorten ja lasten sävyisästä ohituksesta se saa herkkua ja lempeät paijaukset. Käytetään aikaa niihin tilanteisiin ja rauhottumiseen.

Pikku hiljaa ja kärsivällisesti kun jaksetaan niin eiköähän tämä tästä. Sain onneksi hyviä neuvoja niin, että omat hermot pysyy nyt kasassa enkä ole enää ollut sen kanssa itkuraivarin partaalla. Sekin on iso edistysaskel!

Taskut täynnä sydäntä tai muuta herkkua kun lähdetään ulos niin kyllä tämä tästä. Ohituksissa huomaan jo, että Bono saa turvaa kontaktista. Kun vain saan sen kontaktiin, se pitää sen hyvin.