Taikapeili

Kyllä se niin on, että meidän talutinkävely ongelmissa syy on ollut taluttimen tässä päässä. Mä jotenkin en huomannnut aina, varsinkaan aamuisin puolinukuksissa, että koiranihan tekee ihan mitä sitä huvittaa. Puolitoista vuotta piti ihmetellä ennen kuin olen oppinut olemaan hereillä ja tarkkailemaan, mitä meidän lenkeillä oikein tapahtuu.

Olen nyt viikon kävellyt Bonon kanssa niin, että yhtään metriä se ei pääse eteenpäin hihna kireällä. Ei vaikka mua säälittäis, että tassuja paleltaa tai kakattaa. No excuses.

Nyt meillä lenkkeillään oikein esimerkillisesti. Ohituksetkin sujuu paremmin.

On toisia päiviä ja lenkkejä, että se on ihan vauhkona hajuista, vetää ja vinkuu ja remuaa toisille ja on vielä kotonakin levoton. Niissä tilanteissa, jos on myös erittäin määrärtietoinen eikä anna periksi vaan vaatii kunnollista käyttäytymistä ja pakottaa kotona koiran rauhottumaan, seuraavana päivänä on ihan toinen meininki. Se ei mua haittaa, että silloin tällöin viiraa, jos periaatteessa normaalisti menee ok.

Bono on suorastaan liikuttava välillä, kun se itsekin huomaa, että nytpä mä käyttäydyn esimerkillisesti. Esim. toissapäivänä iltalenkki oli ihan painajainen ja koko matka oli yhtä pysähtelyä. Meillä meni tunnin lenkissä pari tuntia - tosin me tehtiin kaksi kertaa noutoja ja kerran seuraamistreenikin matkan varrella. Epäilen, että Jessica olis ollut kypsä :)

Kotona se vielä vauhkosi ympäri huushollia ja eristin sen makuhuoneeseen rauhottumaan. Seuraavana aamuna se käveli koko ajan hihna löysänä ja tarkisti usein kontaktin ja kun vastasin sen katseeseen se melkein joka kerta äityi heiluttamaan häntää ja nujauamaan jalkojen välissä ja vetelemään kylkiä. No, mähän trietysti vanutan sitä oikein mieluusti. Se on meillä sellainen rituaali, mikä tarkoittaa että onpa meillä kivaa. Sellaista selkään läiskimistä!

Nyt mä en enää kamalasti ota painetta siitä, että Bono opettaisi pikkupennusta räyhäkkeen. Eiköhän me pärjätä. Pitää sit taas katsoa sinne peiliin, jos ongelmia ilmaantuu!