Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!
Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!
Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.
Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.
- 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
- kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
- vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
- paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
- kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
- silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
- lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
- tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
- samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
- lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
- lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.
Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.
Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.
Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.
Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.
