Raskasta

Meillä on ollut raskas joulun seutu. Viirua käytettiin taas tänään lääkärissä, kun säikyin sen vaisuutta ja sen maha aristaa. Bonolle Tikkurilan uudenvuoden yön pommitukset oli ihan liikaa - ja niin oli mullekin. Olin koko eilisen ihan shell shocked ja jos en olisi aikanaan jo mokannut Bonon kanssa, niin se olisi joka tapauksessa saanut trauman nyt. Että pitää olla paska mäihä.

Kaiken surullisen huipuksi Maken ihana Julle-kissa piti tänään lopettaa. Vastoin kaikkia odotuksia, tämä koko ikänsä kovin allerginen kissa eli hyvässä hoidossa melkein 14-vuotiaaksi. Jouluna alkoi alamäki ja siitä kissavanhus ei enää jaksanut kuntoutua, vaikka se jos kuka omisti 9 henkeä.

Make otti Jullesta tämän kuvan hiljattain.

En ollut tiennyt ja tajunut, että me asutaan sellaisessa paikassa, jonne siis tullaan katselemaan ja lähettämään ilotulitteita. Se oli ihan tauotonta jylyä eikä todellakaan loppunut kahdelta. Valopilkkuja oli sellaiset asiat, että Bono kuitenkin söi. Ja vaikka se läähätti, se ei vapissut, kun keksin laittaa mökin eteiseen, jonne valonvälähdykset ei näy (säleverhoista ja kangasverhoista huolimatta en näkyi sisälle). Se myös jotenkin kuitenkin saa minusta turvaa, että kai sekin on jonkunlainen laiha lohtu tässä katastrofissa.

Me oltiin päivällä Oonan luona ja saatiin hyvät lenkit alle ja vielä kotiin tultua se innostui kaluamaan luuta sohvalla, mutta sitten se alkoi kuuntelemaan pauketta yhdeksän tienoilla ja se vain värisi ja läähätti mun vieressä. Eteisessä se sitten kyllä torkahtikin hetkeksi, eli ei se ihan shokkitilassa ollut. Mutta nyt on iltalenkit vaikeita. Tänään aamulla se lähti jo ulos ihan omasta aloitteesta, ei tarvinnut kantaa hissistä ulos - ja päivällä me käytiinkin kivalla koirametsälenkillä Tepon kanssa, mutta iltalenkillä se paineli suoraan autolle ja meinasi, että lähdetään jonnekin turvallisempiin maastoihin. Miten se muistikin, mihin olin jättänyt sen? Auto on parkissa aina eri paikoissa.

Ensi vuonna me lähdetään evakkoon. Mä en ole ikinä kokennut mitään vastaavaa uutena vuotena. Viime vuonna uusi vuosi oli huomattavan kesy tähän verrattuna.

Mä ajattelin, että otan yhteyttä johonkin, joka voisi auttaa siedättämisessä. Jos tälle voisi vielä jotain tehdä. Jos ensi vuonna meillä on nuori koira, en haluaisi, että se ottaa Bonosta mallia. Yks ratkaisu voisi olla viedä Bono hoitoon jonnekin metsän keskelle, mutta sit jos se menee vieraassa paikassa paniikkiin niin mites sit suu pannaan? En tiedä uskallanko ottaa riskiä. Onneksi on vuosi aikaa hioa strategiaa.

Sen sanon kyllä, että niitä ohjeita, joissa neuvotaan menemään nuoren koiran kanssa namujen kera katselmaan ilotulitusta, ei kannata noudattaa. Moni on koiransa pilannut niin. Tämä on käynyt ilmi nyt, meidän kannalta liian myöhään. Harmittaa niin vietävästi se, että se oli jo jotenkin tottunut siihen, että kaukaa kuuluvista paukahduksista ei tarvi kamalasti välittää. Nyt se säikkyy niitäkin. Ja niitähän kuuluu yhä. Ja vaikka ei kuuluisikaan, niin se niitä kuuntelee ja odottaa.

Bonollahan pentutestissä näkyi hyvä hermorakenne ja siitä on tässä kurjuudessa se hyöty, että se kyllä palautuu tavattoman nopeasti. Se on heti normaali, kun pauketta ei kuulu. Ulkona, se liittää pelon ilta-aikaan ja niihin paikkoihin, joissa se on säikähtänyt.