Kylässä

Käytiin päivällä Romeon luona kylässä ja Bonolta vedettiin samalla reissulla varpaiden väleistä karvat koneella. Velipoika valvoo toimitusta ikkunan takaa.



Pojat ei olleet nähneet vähään aikaan ja meininki oli aika villiä. Jouduttiin pitämään emäntien kanssa aikaa kovaa kuria pampuloille. Ekaa kertaa ikinä niille tuli myös vähän suukopua - kepistä, kuinkas muutn. Kieltämättä kuvista näkyy, että irvistelyä oli muutenkin.

Rompulla vähän villi ilme.

Ja jotain asiaa...

Bono, lunta naamarissa.

Hammastelua kolmoissalkovin kera.

Emännänvaihtoviikot

Bono liehakoi Reettaa nyt, kun esteet (so. Viiru) on poissa, että olen tuumannut, että se taitaa vaihtaa emäntää. Mä olen se, joka pitää tiukkaa kuria ja nostelee koirapoloa. Reetalla sen sijaan on tilaa kainalossa, ja sen petissäkin on pehmeämmät pielukset!

Eikä se koiran peijooni kuulema edes vedä ja hauku, kun Reetta sitä ulkoiluttaa. Tai sit mulle ei kerrota koko totuutta.

No, maistelkoon nyt pampula uusia mahdollisuuksia. Hyvähän se vain on, ettei se ole minussa niin kiinni.

Ryhtiliike

Innostuin lueskelemaan eilen netistä ohjeita, mitä pitää ottaa huomioon, kun hommaa pennun ja kotona on jo aikuinen koira. Viirun aikana jo oltiin aloitettu valmistelut ja harjoiteltu laumajärjestystä niin, että Viiru vanhimpana sai kaiken aina ensin. Se oli sitä ollut aimminkin, mutta nyt kiinnitin siihen erityistä huomiota.

Pakko se on tunnustaa, että vähän on Bonsulin kanssa ollut lepsua toimintaa, se mm. on ruukannut rimpulla, kun haluan nostaa sitä. Koiran kantaminen onkin ollut ihan kamalan näköistä ja tuntuista puuhaa. Samaten se on jostain saanut päähänsä, ettei sen tarvi mua totella, kun harjataan, se yrittää karkailla jne. Samoin ne ohitukset on olleet edelleen välillä turhan kiihdyttäviä kokemuksia.

Yleensähän sitä neuvotaan, että nuori koira kannattaa hankkia vasta, kun vanhempi osaa jo käyttäytyä. Muuten saa sitä, mitä tilaa eli kaksi huonosti käyttäytyvää koiraa. Nyt meillä on ankaraa käytökoulua harrastettu Bonsulille ja pikkuhiljaa toivottavasti parempia tuloksia alkaa näkyä. Nyt ei vaan saa tuudittautua, että tämähän jo sujuu, vaan kertakaikkiaan tsempattava. Vaikka olisi kuinka kova kakkahätä, vetää ei saa! Hajuja en anna nuoleskella, enkä pitkään haistellakaan. Jos se menee niistä sekaisin, se kävelee lyhyessä riimussa, eikä haistele ollenkaan. Jos se haukkuu, matka jatkuu vasta maahanmenon ja rauhoittumisen kautta.

Koirat pystytään ohittamaan lähietäisyydeltä ilman haukkumista, mutta makkarat pitää olla aina mukana, muuten ollaan heikoilla. Vinkumista ja vetämistä kuitenkin niissä tilanteissa on vielä. Nostamista ollaan reenattu niin, että nyt se jo pienen avustuksen kanssa sujuu (toinen pitää hihnasta, ettei se pääse peruuttamaan) niin, että ekaa kertaa punnitsin sen tänään ihan itse (22 kg). Se on aina rimpuillut niin, että olen luullut etten jaksa nostaa sitä! Hui hai! Ihan hyvin nousee, kun saa vain kunnollisen otteen etujalkojen edestä ja takajalkojen takaa.

Harjaamissessoissa tehdään niin, että jos se ämpyilee ja pelleilee, se sidotaan pöydän jalkaa kiinni. Tänä aamuna tupisin sille, että: "mä olen ihan kusessa, kun pentu tulee, jos me ei molemmat uskota, että se olen minä joka sanon mitä tehdään ja sinä joka tottelet."

Ja oikeesti: Bono kyllä tekee, kunhan siltä vaatii. Että peiliin on katsottava. Sitäpaitsi, se on yksi mun syistä ottaa ipana juuri nyt, että mä itse jämäköidyn ja lakkaan ajattelemasta liikaa. Kahden koiran kanssa on paljon helpompi olla suoraviivainen ja tiukka, kuin yhden. Sen mä huomasin jo Viirun kanssa ja kun on tiukka ihan näissä peruskäyttäytymiskuvioissa, koira on tyytyväisempi ja rauhallisempi.

Sit mä otan sille tottista ja odotteluharjoituksia joka päivä ulkona, olkkaritreeni on jo ihan leikkiä, se ei edes juurikaan aktivoi sitä. Nopeampaa editystä nyt tarvitaan, sillä pentu taitaa tulla sopivasti Eijan päivän (19.2) tienoilla! Kuukausi aikaa tsempata ja sittenkään homma ei saa Bonon kanssa lässähtää, päinvastoin!

Vaisuhko meininki

Meillä on vähän vaisu tunnelma, kun Viiru "the hämmentäjä" on poissa. Se oli vilkas koira ja kaikessa mukana. Ei voi veskiinkään mennä ilman, että huomaa ettei Viirua ole, kun sillä oli tapana päivystää, milloin paperi loppuu ja se saa napattua kartongin!

Bono hakeutuu nyt paljon kainaloon ja selvästi tietyissä tilanteissa etsii ja ihmettelee, että missä kaveri on. Se saa kuitenkin Viirunkin lenkit, kun pitäähän molempien, maman ja mummin, saada liikuntaa!

Sit ollaan järjestetty sille lisäaktiviteetteja, mm. ulkona on patukka ja 10 metrin liina mukana, että voidaan leikkiä vaikka ei voisi päästääkään irti. Ollan nukuttu paljon, ilmeisesti tämä oli jokaiselle aika raskaat pari viikkoa.

Mä nyt listaan tähän vielä niitä Viirun ongelmia, jos niistä jollekin olisi joskus apua.

• 6 kk:n iästä alkoi ärtyisyys ja pureminen
• kastroiminen ei vaikuttanut aggressiivisuuteen mitenkään
• vajaa vuosi sitten sen ruokahalu muuttui (nirsosta ahneeksi) ja ahneus lisääntyi koko ajan, lopussa se oli koko ajan nälkäinen
• paino kuitenkin putosi tuona aikana 4,7 kg:stä 3,7:ään
• kosketusarkuutta oli pienestä asti, useimmiten mahan alueella tai kyljissä
• silmät rähmi aika ajoin voimakkaasti ja ne oli sameat,vaikka ei tulehdusta
• lokakuusta asti ehkä tasapaino-ongelmia tms, se saattoi vain jäädä istumaan ja tuijottamaan eteensä kuin dementoitunut, käännellä päätänsä. Voi olla, että myös näössä oli ongelmia, koska lopussa se esim. haukkui Bonoa ulkona, eikä ilmeisesti tunnistanut sitä, jos etäisyyttä oli yli 10 m.
• tällaisen jälkeen se oli aina ihan puhki ja päivän tai pari vain makaili
• samoin, jos se oli ärtynyt ja aggressiivinen, se yleensä makaili jonkin aikaa sen päälle
• lokakuusta myös lorottelu alkoi todenteolla olla säännöllistä, oli sitä siihen asti ollut satunnaisesti mutenkin
• lopussa, kun sen kunto romahti, se hakeutui omiin oloihinsa, makaili suurimmän osan ajasta silmät auki, mutta nukkui huonosti. Kun se oli virkeämpi, se tahtoi vain ruokaa. Ulos se lähti vapaaehtoisesti vain, jos Bonokin lähti. Bonon perässä se köpsötti korttelin ympäri.

Kilpirauhasarvojen heittely ei tätä koko historiaa selittänyt ja lääkäri arveli, että hermosto- tai aivoperäisestä ongelmasta siinä oli kyse. Kuvissa ja verikokeissa selitystä ei löytynyt, joten mitään ei oikein ollut tehtävissä.

Pureminen oli lisäksi sellaista, että se kieli jostain vakavammasta, se ei ollut vain käytösongelma. Seurakoirien pitäisi olla sellaisia, että niiden kanssa tulee toimeen ilman kouluttamistakin ja Viirulla tuli todennettua se, että kouluttamisesta ei ollut mitään hyötyä.

Tämän kokemuksen jälkeen mulle on ihan sevää, että jos koira on aggressiivinen ja siihen ei tehoa kastroiminen ja kouluttaminen, se kannattaa jo sen itsensä takia lopettaa ennen kuin kunto hiipuu olemattomiin. Sillä on silloin jotain kipuja tai muuta pahaa häikkää, joka vaivaa sitä itseäänkin. Lääkärikin painotti, että se kärsii itsekin.

Nuoren koiran kanssa sitä tietysti tahtoo katsoa, ettei tee hätiköityä päätöstä. Viirun oireilu oli niin epämääräistä, ettei siitä oikein saanut otetta. Vaikka sitä käytettiin eläinlääkärissä monet kerrat, ei siitä kokonaiskäsitystä saatu ennen kuin lopussa.

Surua

Viirun vaivat on nyt ohi. Sen kunto romahti viikonlopun aikana ja eilen oltiin vielä Apexissa monta tuntia. Siltä otettiin röntgenit, jotta mahdollinen vika löytyyisi. Lopputulema oli, että lääkärikin päätyi suosittelemaan eutanasiaa, sillä vika on todennäköisesti synnynnäinen ja aivoissa. Kunto meni jo niin heikoksi, että se olisi ehkä kuollut omia aikojaan lähipäivinä. Sydämen syke oli vain 60.

Ihan hirveän riipaisevaa on, kun nuori koira kärsii. Viiru ei ehtinyt täyttää neljää.

Aamulla saatiin vielä muutama kaunis jäähyväiskuva otettua.

Sukua

Carmenin ja Jerryn pennuista on kuvia 1 viikon ikäisinä ja siellä taitaa olla vielä joku vapaanakin. Lisäinfoa tuolta

Bonon äidin puolen suvussa eletään jännittäviä hetkiä, sillä Oona-siskon tiineydestä päästään pian selvyyteen. Ja Trulla taitaa olla jo todistetusti pieniin päin, sillä tuollainen on ilmestynyt eetteriin :)

Oi-oi!

Surullinen juttu

Viirun asiat on huonosti. Sillä verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoimintaa. Se on koirilla harvinaista ja tavallisesti johtuu kasvaimesta. Viirun yleiskunto ja mielialat on muutenkin romahtaneet, se on vetäytyvä ja arvaamattoman ärtyisä, se mm. puri mua taas eilen tervehtimistilanteessa, Silloin, kun se on virkeämpi, se on koko ajan nälkäinen. Kuitenkin se laihtuu. Ulos se ei haluaisi lähteä ollenkaan, ja se käy vessassa mun matolla, kun silmä välttää. Bonon seuraa se ei enää siedä ollenkaan. Onneksi Bono osaa jättää sen rauhaan.

Ollaan taipuvaisia epäilemään, että silmäjuttukin johtui ainakin osittain tästä. Sen silmät on rähmineet käytännölisesti katsoen aina (sopii kilpirauhasoireisiin) ja niitä on aina pyydetty katsomaan, kun eläinlääkärissä on käyty. Eikä nyt tulehdukseen saatu hoito ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Tämä selittää myös sen käyttäytymisonglmat.

Ihan surkeat fiilikset täällä on.

Hyvällä tuulella

Bono on hirmuisen hyvällä tuulella! Se on alkanut ehdottaa itse, etä leikittäisiin jalkapallolla, mikä on ihan uuden uutukaista käyttäytymistä. Ulkona se on niin riemumielin, ettei se malta olla nujuamatta aika ajoin mun jaloissa ja tarjoutua taputeltavaksi.

Se hakee kontaktia ja nauttii siitä itse, eikä jaksa välittää edes Jessican juoksusta. Tosin mä kyllä roudankin Bonoa vähän eri ilmansuuntiin kuin missä tiedän tyttökaverin varmuudella liikuskelevan.

Viirukin on ollut rauhallinen, mutta virkostuu heti, kun ruuasta tulee puhe. Se on Viirulle kovasti ominaista.

Kylässä

Me käytiin taas Oonalla juoksemassa hangessa. Sisko vaikuttaa ihan siltä kuin olisi raskaana, pötköttelee vain sisällä! Ulkona virtaa piisaa, vaikka välillä' istuskellaan penkalla kuin sohvassa ikään. Bono harrastaa samaa.

Mukavasti sisarukset osaavat myös rauhoittua yhdessä.

Napsauta kuvaa niin pitäisi aueta isompana. Kuvat Sari Lehtinen.

Bonon kuulumiset

Aloin eilen luokitella blogitekstejä, kun ajattelin että tästä nettipiväkirjasta vois olla hyötyä sitten aikanaan, kun tulee pentu taloon. Että vois ottaa opikseen siitä, mitä on Bonon kanssa käyty läpi, eikä tarttis kaikkea töpätä juur samalla tavalla, mitä on tullut Bonsulin kanssa toljailtua.

Jos joku aloittelee siellä blogin pitämistä, niin voin suositella että luokittelu aloitetaan hyvissä ajoin ENNEN kuin tekstejä on lähes 500. Herraisä! Viis sataa? Ilmanko mä en mitään muuta saakaan aikaiseksi.

No Bono sentään kasvaa hyvin, ja sehän on pääasia. Viime yönä se tuli mun uneen ja puhui, ihan selvällä suomen kielellä. Se oli mukamas vielä pentu, ja ihan uninen, kun se oli ollut mun mukana kaupungilla asioita hoitelemassa. Otin sen syliin ja se oli ihan puolinukuksissa ja kun meinasin sanoa sille "hyvä poika", se itse kuiskasi "hyvä". Samalla tavalla kuin se pentuna kuiskasi mun korvaan "hau". Se tiesi itse, että tässä tilanteessa mama kehuu sitä :)

Reetta sanoi, että puhuvat eläimet tekee unesta suurunen, mutta nyt pitäis tietää, mitä se tarkoittaa.

Itse tulkitsen niin, että tykkään, että mulla on kovin hieno koira. Ja että meidän suhde on taas liikahtanut piirun verran parempaan suuntaan luottamuksen pitkällä ja kuoppaisella tiellä.

Meillä menee siis taas vaihteeksi tosi hyvin. Uuden vuoden aatonaattona sillä loppui tyttöjen perään kuolaaminen kuin seinään ja se alkoi pitää muhun hirmu hyvää kontaktia. Se jatkaa sitä edellee. Se kävelee tosi nätisti, ja mä sanon joka kerta hyvä, kun se katsoo mua. Monta kertaa lenkillä se lisäksi ilostuu mun pelkästä olemassaolosta (tai sit kehusta), että se heiluttaa häntää ja tulee nujuamaan jalkoja vasten ja pujahtelee mun jalkojen välistä ja jää vanutettavaksi. Ja tietysti laulaa!

No, mä en näe tässä mitään koiranpilaamismahdollisuutta, päinvastoin! Iloitsen meidän kontaktista ja koitan vahvistaa sitä entisestään. Laumavietistä on näköjään tulossa yhä parempi ja parempi palkkaamistapa Bonolle, kun se aikuistuu.

Kotona me ollaan aktivointi mielessä tehty esineiden tunnistamisnoutoja. Se osaa tuoda avaimet, sukan, patukan, kapulan, luun, kenkiä ja hiusdonitsin, kun ne on ripoteltu sekaisin. Toiveissa on, että tällä harjoittelulla se joku kerta suostuu ilmaisemaan myös niitä peijakkaan suppilovahveroita, jotka näyttää olevan kovasti hankalia. Mä luulen, että ne on vaikeita siksi, että se etsii näön, ei hajuaistin avulla. Onkohan sillä nenäpunkkeja vai enkö mä vaan osaa opettaa sille nenun käyttöä? Ei se oikein löydä nakkejakaan, kun teen sille namien etsimisleikkiä Viiru korjaa kaikki parempiin suihin, ellen erota niitä!

Lompsan etsiminen pitää myös muistaa opettaa. Kätevää, jos voi laittaa koiran asialle, kun hukkaa tärkeitä tavaroita. Nopsaan se kyllä väsähtää, eli monta kertaa ei voi laittaa sitä hakemaan tunnistettavaa. Jos on kaksi kenkää lattialla, niitä voi haetuttaa muutaman kerran niin, ettei ole muuta kamaa häiriönä. Sit ihan kerran tai kaksi vain voi pyytää hakemaan ne muun tavaran seasta.

Sitä mä en ole kyllä ihan loppuun asti ajatellut, että mites esineruutu sit tämän jälkeen, mutta kaipa se joskus selviää. Ehkä pitää lanseerata yleiskäsite "esine", joka tarkoittaa että saa tuoda mitä vain.

Viirun kuulumiset

Viirulla oli tänään silmälääkärin kontrolli ja silmä paranee hyvin. Pieni kiinnike on jäänyt iiriksen reunaan ja sille ei oikein voi mitään. Se ehkä vähän haittaa näkemistä ja kaventaa näkökenttää, mutta ei tee silmästä sokeeta. Viirukin on jo reippaampi ja iloisempi. Se on myös jotenkin rauhallisempi kuin ennen.

Sellainen syy me ollaan nyt tälle keksitty, että Bonolla ja Viirulla on kopsahtaneet jossain vaiheessa päät yhteen. Lääkäri taipui sille kannalle, että traumasta on kyse, koska verta oli lasiaisessakin ja se on kuulema tulehduksen aikaansaamana hyvin harvinaista. Viirun käytös tukee tätä, se ei halua päästää Bonoa lähelle eikä leiki sen kanssa. Bonsuli on ollut liian tungetteleva, kun ihmisten silmä on välttänyt. On se Viirunkin kannalta hyvä, jos saadaan tänne Bonolle kevään mittaan kasvamaan saman painoluokan vastustaja.

Verinäytteitä nyt kumminkin on otettu ja pissanäytekin saatiin tänään kertättyä suurella vaivalla. Tarkistetaan nyt tosiaan kumminkin, ettei mitään perussairautta ole kiusaamassa pikkupampulan hermoja. Se on ollut kyllä tosi mukava ja säyseä koko sairauden ajan. Me ollaan jo menty takaisin siihen, että Reetta ulkoiluttaa ja leikittää Viirua. Mä hoidan ruuat, turkin, lääkitsemisen ja aktivointipelit. Viiru on alkanut taas nukkuakin Reetan huoneessa, joten suhde on päässyt pienen tulehtumisen jälkeen taas hyvälle tolalle.

Useamman koiran hoitaminen menee muuten ihan hyvin, mutta kun ne on eri kaliiberia ja pitää ulkoiluttaa eri tavoin, niin se on aika kuluttavaa. Mulle riittää se, mitä Bonon kanssa tulee liikuttua, joten nyt on hyvä, kun Reetta pystyy huolehtimaan Viirun ulkoilut.

Viirun silmässä oli siis suonikavon (vai oliko se suonikerroksen) tulehdus, mikä helposti räjähtää käsiin, jos lääkitys lopetetaan liian nopsaan. Sitä vierotetaan nyt reilut 10 päivää kortisonista ja kuukauden verran annetaan vielä tippaa silmään, annosta 10 päivän välein hiljalleen vähentäen. Kontrolli on helmikuussa.

Se oli aika paha juttu.

Talvikuvia

Mulla on nykyään tosi hyvä kamera (thanx to Make), joten siitähän luonnollinen seuraus on, ettei tule otettua kuvia! No, kun ei ole laukkua saanut hankittua siihen, niin ei uskalla roudaa mukana ja seliseli ja niin edelleen. Ja itse asiassa kyllä mä otankin, mutta enimmäkseen sisäkuvia - niitä ei vain tule aina purettua kovin ahkerasti. Eikä ne oikein hyvin aina vielä onnistukaan :)

Tänään otin koirametsään vanhan pikkupokkarin, mutta vaikka oli aurinkoinen päivä, valovoimahan ei siinä oikein riitä mihinkään talvella. No kumminki tässä nyt talvista todistusaineistoa siitä, että me ulkoillaan. Vieläpä pikkuveljen kanssa.

Rommi tonkii... tryffeleitä varmaan.


Bonon luminen nenu. Tai saattaa tämä olla Rommikin, mistä sen voi tietää?.

Nyt, kun Rommi alkaa olla pian vuoden vanha, se on alkanut tuntua käsissä ihan erilaiselta kuin Bono. Sen kroppa on ihan erilainen (isänsä Thorin jäntevä vartalo). Samoin sen pää tuntuu ihan erilaiselta, kun sitä kannattelee leuan alta. Bono, Romeo ja jopa Oona tuntuu mun mielestä melko samanlaisilta käteen. Kuonokin on enempi pitkä kuin napakka. Rommissa kaikki on napakampaa ja jotenkin tiiviimpää vaikka se painaa kutakuinkin saman kuin Bono, 21 kg.

Komistetaanko me maisemaa vai maisema meitä?


Me lennetään!!!

Skauttaa sä edestä niin mä tiedustelen takamaastosta.

- Terveisiä äitimuorille!
- Vai lähetetäänkö ennemmin Mammalle?
- Joo, se arvostaa niitä enemmän kuin äitee...
- Terveisiä Marille!

Pari kuvaa

Meillä on ollut uuden vuoden aikaan kaikkea kivaakin. Aattona oltiin Oonalla ja meistä on tullut Bonon kanssa hyvät kamut Henrin kanssa. Bono tutkiskelee Henrin kanssa traktoria.



Uuden vuoden päivänä me käytiin Kyllikin, Brien ja Marxin luona kylässä. Marx on tuo ihan pieni, 3 kk:n ikäinen veijari.



Eilisen ja tämän päiväisiltä metsälenkeiltä ei valitettavasti ole kuvia, vaikka hienoja kuvia olisi saanutkin. Valitettavasti...

Tassurasva

Laitanpa jakeluun tämän tiedonjyväsen, kun olen löytänyt ihan mahtavan hyvän rasvan pakkasessa halkeileviin polkuanturoihin. Pure Lan 100 on haavavoide, jonka näytteen sain jostain messuilta. Lanoliini näyttää imeytyvän hyvin ja oikeasti hoitaa nopsaan kuivat anturat hyviksi. Se tuntuu tahmealta, mutta imeytyy nopesti ja on muuten etopeli myös ihmispolon rohtuneisiin huuliin.

Vähemmän raskasta

Carmenin pentue, josta puhuin pari pävää sitten, on nyt ensimmäistä keertaa julkisuuden valokeilassa tuolla.

Raskasta

Meillä on ollut raskas joulun seutu. Viirua käytettiin taas tänään lääkärissä, kun säikyin sen vaisuutta ja sen maha aristaa. Bonolle Tikkurilan uudenvuoden yön pommitukset oli ihan liikaa - ja niin oli mullekin. Olin koko eilisen ihan shell shocked ja jos en olisi aikanaan jo mokannut Bonon kanssa, niin se olisi joka tapauksessa saanut trauman nyt. Että pitää olla paska mäihä.

Kaiken surullisen huipuksi Maken ihana Julle-kissa piti tänään lopettaa. Vastoin kaikkia odotuksia, tämä koko ikänsä kovin allerginen kissa eli hyvässä hoidossa melkein 14-vuotiaaksi. Jouluna alkoi alamäki ja siitä kissavanhus ei enää jaksanut kuntoutua, vaikka se jos kuka omisti 9 henkeä.

Make otti Jullesta tämän kuvan hiljattain.

En ollut tiennyt ja tajunut, että me asutaan sellaisessa paikassa, jonne siis tullaan katselemaan ja lähettämään ilotulitteita. Se oli ihan tauotonta jylyä eikä todellakaan loppunut kahdelta. Valopilkkuja oli sellaiset asiat, että Bono kuitenkin söi. Ja vaikka se läähätti, se ei vapissut, kun keksin laittaa mökin eteiseen, jonne valonvälähdykset ei näy (säleverhoista ja kangasverhoista huolimatta en näkyi sisälle). Se myös jotenkin kuitenkin saa minusta turvaa, että kai sekin on jonkunlainen laiha lohtu tässä katastrofissa.

Me oltiin päivällä Oonan luona ja saatiin hyvät lenkit alle ja vielä kotiin tultua se innostui kaluamaan luuta sohvalla, mutta sitten se alkoi kuuntelemaan pauketta yhdeksän tienoilla ja se vain värisi ja läähätti mun vieressä. Eteisessä se sitten kyllä torkahtikin hetkeksi, eli ei se ihan shokkitilassa ollut. Mutta nyt on iltalenkit vaikeita. Tänään aamulla se lähti jo ulos ihan omasta aloitteesta, ei tarvinnut kantaa hissistä ulos - ja päivällä me käytiinkin kivalla koirametsälenkillä Tepon kanssa, mutta iltalenkillä se paineli suoraan autolle ja meinasi, että lähdetään jonnekin turvallisempiin maastoihin. Miten se muistikin, mihin olin jättänyt sen? Auto on parkissa aina eri paikoissa.

Ensi vuonna me lähdetään evakkoon. Mä en ole ikinä kokennut mitään vastaavaa uutena vuotena. Viime vuonna uusi vuosi oli huomattavan kesy tähän verrattuna.

Mä ajattelin, että otan yhteyttä johonkin, joka voisi auttaa siedättämisessä. Jos tälle voisi vielä jotain tehdä. Jos ensi vuonna meillä on nuori koira, en haluaisi, että se ottaa Bonosta mallia. Yks ratkaisu voisi olla viedä Bono hoitoon jonnekin metsän keskelle, mutta sit jos se menee vieraassa paikassa paniikkiin niin mites sit suu pannaan? En tiedä uskallanko ottaa riskiä. Onneksi on vuosi aikaa hioa strategiaa.

Sen sanon kyllä, että niitä ohjeita, joissa neuvotaan menemään nuoren koiran kanssa namujen kera katselmaan ilotulitusta, ei kannata noudattaa. Moni on koiransa pilannut niin. Tämä on käynyt ilmi nyt, meidän kannalta liian myöhään. Harmittaa niin vietävästi se, että se oli jo jotenkin tottunut siihen, että kaukaa kuuluvista paukahduksista ei tarvi kamalasti välittää. Nyt se säikkyy niitäkin. Ja niitähän kuuluu yhä. Ja vaikka ei kuuluisikaan, niin se niitä kuuntelee ja odottaa.

Bonollahan pentutestissä näkyi hyvä hermorakenne ja siitä on tässä kurjuudessa se hyöty, että se kyllä palautuu tavattoman nopeasti. Se on heti normaali, kun pauketta ei kuulu. Ulkona, se liittää pelon ilta-aikaan ja niihin paikkoihin, joissa se on säikähtänyt.

Silmävammoja ilmassa

Viiru kävi tänään kontrollissa ja verenpurkauma on jo melkein sulanut ja silmässä on näkökyky säilynyt, vähän kiinnikkeitä on iiriksen ja linssin välissä ja sitä nyt hoidetaan sekä tulehdusta loppuun. Viiru on jo oma itsensä, ärähteleekin jo niin, ettei tarvi epäillä, että koira olis eläinlääkärissä päässyt vaihtumaan kiltimpään versioon.

Hienosti se kyllä antoi hoitaa. Ei tarvittu kuonokoppaa kertaakaan. Seuraava kontrolli on viikon päästä. Saa nähdä, miten silloin on.

Ilmeiseti joku trauma tässä taustalla on, vaikka silmässä ei mitään reikää näy. Diabeteksestä tai PRA:sta tälläinen ei kuulema voi johtua. Se sijaan, esim. joku punkin jättämä virus esimerkiksi voi aiheuttaa tällaista, ja silloin se voi myös uusia.

Nyt on joku silmäongelmien sesonki, sillä Oonallakin on ollut rähmimistä ja Romeo juoksi kuusen oksaan ja sai vekkejä silmään. Onneksi ne oli ihan sarveiskalvon pinnassa, mutta antibioottisalvakuurilla sielläkin ollaan.

Bonsuli on vouhkannut mimmien perään pari viikkoa ja alkaa olla aika tattispala. On tainneet pahimmat hajut laantua, sillä tänään siitäkin näkee, että taidamme piakkoin saada takaisin karkuteillä olleen mukavan Bonon.

Huomenna me mennään Oona-siskon luokse päivällä ja koitetaan hoitaa kamala uusi vuosi niin, että pääasiassa ilta menisi sikiunessa.

Nyt kun viikolla on kaikki iltalenkit menneet pienen paukuttelun siivittämänä, se on toiminut itseasiassa vähän siedätyksenä. Samalla ollaan otettu vierellä kävelyä aika tosikkomaisesti ja esim. eilen se käveli ihan superhienosti pitkiä pätkiä. Ihan kuin se olisi saanut siitä tukea, että se on ikään kuin käskyn alla. Bonohan onneksi on sellainen, että se työskentelee paineen alla hyvin. Ja se kuitenkin yksittäisten paukahdusten jälkeen rauhoittuu aika nopsaan niin, että huolii makupalan, eli ihan ylettömän epäterveellisestä stressistä ei onneksi ole kysymys. Jos tyttökoira tulee vastaa, niin se unohtaa koko paukut tykkänään.

Tietysti sellaiset lähellä paukahtavat pommit on sit eri asia, mutta niihin ei olla vielä törmätty ja sisällä se rauhoittuu nopeasti, jos sellainen ikkunan alla jysähtää. Onneksi Viiru ei välitä noista mitään, niin se on hyvää seuraa ja esimerkillinen kaveri - tässä suhteessa. Koska Viiru on teutori ja mustalammas, ei voi kehua ihan varauksettomasti ;)

Carmen on pyöräyttänyt eilissä aamuna pennut ja siellä on kuulema kaksi oikein komeeta trikkipoikaa! Olen tässä vähän tuumaillut, että saapa nähdä olisko toinen niistä meidän Nikita?

Vähän on meinannut pinnaa kiristää Viirun ja Bonon yhtäaikaa sattuneet viirahdukset, mutta ei niin paljon, että uskaltaisin kumminkaan pentuajatuksesta luopua. Synkkyyden hetkellä arvelin kyllä, ettei teutorin ja paskiaisen lisäksi meidän huushollin useampaa hämmentäjää mahdu. Nyt alkaa näyttää kyllä taas paljon tilavammalta.

Koirasta, jahka se joskus saadaan, tulee siis Niki. Kokeiltiin monia nimiä ja monet oli jollain tapaa liian samanlaisia kuin Bono ja testattaessa se luuli, että sitä kutsutaan. Niki on niin erilainen, ettei Bono erehdy siihen.

Sitäpaitsi Nikita Hrutsov oli värikäs tyyppi ja lanseerasi käsitteen rauhanomainen rinnakkaiselo. Jospa nimi olisi tässä suhteessa enne. Ja nyt ei sit muistella Kuuban ohjuskriisiä, tai Berliinin muurin rakentamista tai muuta vähemmän rauhanomaista. Sellaista spittarin pöytään lyömistä meidän huushollissa huumoriantaju kyllä kestää! Että väriä saa olla.

Hoidon piirissä

Viirun asiat on nyt parempaan päin. Sillä oli ilmeisesti tulehduksen aiheuttama verenpurkauma toisessa silmässä, mutta uä:ssä ei näkynyt ainakaan mitään vakavaan verkkokalvon irtaumaa. Tulehdusta on molemmissa silmissä.

Nyt on aggressiivista lääkehoitoa päällä (antibiootti, kortisoni ja 2 tippaa) ja keskiviikkona on kontrolli, että nähdään miten hoito alkaa tepsiä. Verenpurkaumakin oli onneksi silmän etuosassa, josta se voi parantua muutamissa päivässä. Toiveet on siis korkealla, että näkö palautuu.

Tosin koirasta ei juuri enää huomaa, että se siitä kärsisi, kun kipu on hallinnassa ja silmänpaineet saatu normalisoitumaan. Se on vähän säyseämpi ja voi olla, että se viimeaikojen aggrssiivisuus onkin johtunut ainakin osittain tästä.

Kyllä oli ahdistava päivä. Vaikka mä helposti Viirua soimaan ja moitin, kyllä sitä omiin hirviöihinsä selvästi kiintyy. Ja onhan se oikesti kiva koira suurimman osan ajasta. Viiru saa säpinää aikaan :)

Lääkäristä tullessa se asettui heti ruokapaikalle maate ja tuumaili, etteikö tässä majatalossa ole mitään tarjoilua! Saatiin antaa ruokaa sille vasta kuudelta illalla, joten siihen asti se joutui odottamaan. Heti kun oli maha täysi, se alkoi leikkiä. Sitä jatkui koko illan.

Bonon kanssa sen sijaan on toisenlaiset kuviot. Se on kamalan levoton, kun narttujen lisäksi nyt myös paukkuu ilotulitteet. Onni onnettomuudessa, että Jessicallakin on juoksu alkamassa (Bonon kaukaasialainen 60-kiloinen ystävätär). Jos Bono oikein kovasti säikähtää paukuttelua, sanon sille että mennääs katsomaan onko Jessica tuolla, niin se lähtee reippaasti liikkeelle :D

Mä olen kyllä sen verran käärmeissäni kaikesta yleisestä välinpitämättömyydestä (lue: paukuttelusta) ja siitä, että mitään sääntöjä ei ilmeisesti tarvi noudattaa, että olen päättänyt osallistua tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen. En viitsi ajella törkeätä ylinopeutta, enkä parkkeerata invapaikoille tai jalkakäytäville, enkä totisesti aio paukauttaa yhtään rakettia kenenkään ikkunan alla, mutta olen ajatellut lopettaa koiranpaskojen keräilyn. Muutoksenhan kuulema saa aikaan vain sisältä käsin. Pitää osallistua!

Koiraparka

Viiruriepu on nyt kipeä. Eilisen aamutohinan jälkeen se oli vaisu ja pysytteli mun makuuhuoneessa. Se söi hyvin ja kävi lenkeillä, mutta me huomattiin illalla puoli kymmenen maissa, että se on ihan vetelä ja toinen silmä rähmii. Ei kuitenkaan lähdetty töytyyttämään yön selkään, kun se ei ollut kuumeinen eikä se vaikuttanut sellaiselta, että sillä olisi kovia kipuja. Se mm. nautti rapsuttelusta ja heittäytyi selälleen, että saa rapsia mahapuoleltakin. Sille on nyt lääkäri puolilta päivin.

Voi että, mikä epäonnen koiraparka. Saatiin onneksi heti apexin silmäspesialistille aika.

Pohjanoteeraus nro 2

Kehuskelin eilen, että Viiru on käyttäytynyt sävyisästi, mutta eipä tarvi enää kehuskella. Pelattiin aamulenkin jälkeen sellaista, että ensin Bono etsiskeli jälkikapuloita ja samalla aikaa Viiru etsiskeli nameja. Tämä meni ok.

Seuraavassa vaiheessa piti tehdä niin, että vuoronperään etsitään ennalta piilotettuja nameja. Ekana vuorossa oli Viiru, Bono oli kytkettynä, ettei pääse häiriköimään. Viiru odotti maassa makaamalla, että piilotan 4-5 namia ja tarkoitus oli vasta luvan kanssa alkaa etsimään. Se osaa maata paikallaan jonkin aikaa, sitä on treenattu ruokakupilla.

No, homma meni niin, että se ei meinannut malttaa pysyä paikallaan ja puri mua käteen, kun estelin sitä syöksymästä namien kimppuun. Loppu meni sit niin, että Viiru oli arestissa ja Bono sai etsiä kaikki namut.

Tämä oli aikamoinen yllätys. Mä en ole ihan varma sen puremisesta, onko se tehokkaaksi todettu ja siis opittu tapa, vai onko sillä luonnevika. Sitä mä nyt haluan selvittää ennenkuin sen lopullisesta kohtalosta päätetään. Perhoskoirien keskustelupalstalla käy ilmi, että ongelma on aika yleinen, joten se voi olla luonnevikakin.

Toisaalta, se ei ole salakavala tai arvaamaton sillä tavalla, että se hyökkäilisi esim. nilkkoihin. Se vaan haluaa heti sen, mitä se haluaa ja puree jos ei saa. Minusta tuollainen ei kyllä kuulu koiraan ja on musta tosi outoa, että se puree ruokkivaa kättä. En voisi ikinä kuvitella, että Bono tekisi niin. Viiru ei nimittäin näyki, se puree kovaa ja satuttamistarkoituksella.

Viirun kuseskelu on tauolla, se on pystynyt osallistumaan pidemmille lenkeille kun on ollut leudompaa.

Aamulla oli tullut niin paljon lunta, että saatiin Bonon kanssakin tehdä ihana, pitkä ja rauhallinen lenkki ilman että hajut olisi vauhkoonnuttaneet Bonsuli-riepua.

Asiasta ihan toiseen. Joskus musta tuntuu, että muut viettää aika paljon värikkäämpää elämää kuin mitä meidän seinien sisällä harrastetaan. Tai mitä tästäkin videosta nyt voi aavistella?

Pohjanoteeraus

Viiru on ollut joulun seudun varsin rauhallinen, mutta Bono ei vissiin ole saanut oikeanlaisa aktiviteettia, sillä se on heittäytynyt ihan mahdottomaksi. Metsässä on hankala liikkua, joten metsälenkkeilyä on ollut harvakseltaan ja oikein mitään koulutuksellista ei olla juuri tehty. Ja joku narttu on pistänyt Bonon pään ihan pyörälle.

Tänään meillä oli treffit koirapuistossa velipoika Rommin kanssa ja veljen kanssa meni hyvin, mutta Bono alisti yhden 13 kk ikäisen noutajapojan. Meidän oli pakko lähteä pois.

Käytiin Rommin kotona tutustumassa kissaan, mikä meni todella hienosti, mutta vastapainoksi Bono kusaisi joulukuuselle. Tätä en olisi kyllä mitenkään osannut ikinä ennakoida. Todellinen pohjanoteeraus ja riman alitus! Onneksi eläinihmiset on hyvin varustautuneita tällaisiia asioihin, puhdistusaineet löytyy. Lisäksi eläinihmiset on aika suurpiirteisiä tällaisissa asioissa ja välit toivoakseni säilyy! Ihan kuka tahansa ei moista sulattaisi...

Mulla oli lihapullia mukana, joten koko tunteroisen kotimatka otettiin koirakoulua ja sievää talutinkävelyä. Lihapulla ja hyvä nälkä on siinä asiassa kai lopulta kaikista tehokkain konsti. Pitäis vaan aina olla niitä peijakkaan lihapullia mukana.

Kotona ajattelin, että syötän sen ähkyksi, jotta se kuukahtaa, mutta isohkosta ruopka-annoksesta huolimatta se piti teljetä vielä eristyksiin ennen kuin rauhoittui maate. Voi, voi. Se on rasittavaa katsella, mutta surettaa koirankin puolesta, koska ei sillä ole kovin lokoisa olotila. Päinvastoin, rauhaton, levoton ja stressaantunut.

Oltiin päivällä neljä tun tia reissussa, se ei ole kunnolla nukkunut sen jälkeen lainkaan ja nyt se on jo taas - reilun kahden tunnin päästä edellisestä kotiutumisesta- inumassa ulos. No, huomioimattomuus sai sen rauhoittumaan.

Sitruunapannasta ei ole mitään hyötyä haukkumiseen. Nenä on niin pitkällä, ettei suihkaus sinne asti osu ja se haukkui päiväreissulla pannan tyhjäksi kauluriinsa ilman sen kummempia vaikutuksia. Että se siitä.

Katsellaan lisää Victoria Stilwelliä...

Rauhallista joulua

Eipä se nyt olekaan niin hankalaa emännöidä kahta koiraa kuin olin kuvitellut. Selkeyttä on tullut meidän olemiseen, kun sama ihminen päättää, mitä koirien kanssa tehdään ja molempien kanssa on sama logiikka ja samalaiset otteet. Kelit on olleet sen verran leudot, että p&k-lenkit ollaan voitu tehdä yhdessä. Urheilullisemmat tehdään erikseen ja Reetta on ulkoiluttamisessa apuna.

Muuten kaikki sujuu ihan tavallisesti. Tiukempi saa niiden kanssa olla, että rajat säilyy selkeinä. Yhtään vetämistä ei voi liukailla keleillä sallia ja räyskyttämisessä maman pinna on erittäin lyhyt, koska ne muuten lietsoo toisensa kohtuuttomuksiin.

Hankalinta on pakkasista asti ollut Bonon jolppimaisuus, johon se on taas taantunut. Nyt on taas juoksuja nartuilla ja kun vielä tuli tähän väliin hoitoreissu, se taas räyskyttää vasemmalle ja oikealle ihmisiä ja koiria eikä meinaa rauhoittua millään. Viirua se pyrkii nuolemaan niin, että ne pitää välillä erottaa sisällä ja sitruunapantaa se pitää tästä aamusta alkaen, kun vanhat konstit ei tepsi enää haukkumiseen.

Ei kai tässä muuta kuin opetella edelleen sitä rauhoittumista. Onneksi Viiru on ihan säyseenä ja nykyisellään helpompi tapaus :) Bono sen sijaan makaa eristyksissä sitruunapanta kaulassa ja tarkkailee toimintaa kompostiverkon takaa. Muuten se ei rauhotu ollenkaan, kiertää vain kehää ja huohottaa.

Tämä on varmaan vaikein asia: opettaa koira rauhoittumaan ja hennoa vaatia siltä sitä. Turhan vähän on sitä tullut harjoiteltua näihin asti. Minusta se on kuitenkin viime aikoina alkanut tuntua ihan a & o asialta koiran hyvinvoinnin kannalta: että se osaa rauhoittua oloissa kuin oloissa.

Sinänsä vitsikästä on, että kun olen makuuttanut sitä ulkona, niin nyt kun se riehuu, se jo itse heittäytyy maahan, kun haluaa jatkaa matkaa ja tietää että tästä ei muuten päästä eteen päin!

Joulun alla Bono oli veriripulilla hoidossa ja vieläkin on huono omatunto, etten vienyt sille häkkiä tai omaa petiä mukaan. Se varmaan olisi vähän rauhoittanut sitä, kun se kumminkin on oppinut omaan petiin rauhoittumaan yöksi. Ripulihan nyt voi johtua monesta asiasta, mutta stressi aina alentaa sairastumiskynnystä. Bad mama.

Hyvää Joulua!

Olen askarrellut joulukortin ja mukamas lähettänytkin sen, mutta katsoessani lähetettyjä sähköposteja liitetiesostoa ei näy! Joko emäntä on ihan hapero päästä tai sit atrmosfäärin ilmiöillä on jotain tekemistä asia kanssa.

Tässä nyt kertauksen vuoksi ja niille mahdollisille blogin lukijoille, joiden osoitetta mulla ei ole.



Eli:

Ihanaa Joulua

Jokaiselle

Kaksi- ja Nelijalkaiselle!

toivottavat

Eija, Bono ja Viiru

Suunnitelma Ö

Meillä on meneillään koiranomistussuhteiden uudelleenjärjestelyjä. Viiru on aina ollut vähän ongelmakoira ja se puree Reettaa ja kuseksii -varsinkin viime aikoina - pitkin ja poikin. Hiljan se puri niin, että tuli lääkärireissu ja antibioottikuurit ja koko hoito. Neljän vuoden taistelun jälkeen tämä alkoi näyttää viimeiseltä pisaralta. Pallit se menetti jo 11 kk:n ikäisenä aggressiivisuuden takia. Kaksi kertaa sille on tehty Apexissa täydellinen terveystarkastus ja tuomio on ollut, että vika on yläpäässä.

Viiru olis ehkä saanut viimeisen hoidon jo aikaisemminkin, mutta minä olen ollut kovasti sitä vastaan, vaikka se on koirana mun prioriteettilistoilla ihan loppäässä. Tämän saa siis tulkita niin, etten todellakaan suosittele moista pentelettä kenellekkään enkä ikinä itse sellaista itselleni hankkisi. Ylipäänsä kääpiökoiran sijasta valinta osuisi kyllä kissaan. Sheltti on ainoa pieni koirarotu, jonka voisin ajatella itselleni.

No, mä nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että kantaisin lopun ikää huonoa omatuntoa Viirun kohtalosta, jos en yrittäisi sen emäntänä. Jos pureminen ei lopu, keväällä tulee noutaja. Mä annan sille puoli vuotta.

Tämä vain pilaa kaikki mun omat suunnitelmat. Ihanan suloisen colliepennun sijasta saan teutorin, enkä oikein voi ajatella että ottaisin samalla kertaa ongelmakoiraa ja pientä pentua. Tai katsotaan nyt, miten meillä alkaa luistaa. Kahdet lenkkeilytykset on joka tapauksessa nyt ohjelmassa ja tietty pentu menee pienenä Viirun kanssa ja isona Bonon kanssa. Muuten työtaakka ei hirvitä. Turkki on nopsaan hoidettu, hampaat hoituu samalla kuin Bononkin jne.

Viiru ei kuitenkaan koskaan ole esim. Bonoa tai ketään muutakaan koiraa ole yrittänytkään purra, että en mä usko että se pennulle mitään tekisi.

Toivotaan, että tämä alkaa lutviutua ennakoitua paremmin ja joku roti Viirulle löytyisi. En mä tähän ryhtyisi, ellen uskoisi, että löytyy. Sillä on enemmän dominanssia kuin Bonolla, mutta huomattavan paljon vähemmän hevosvoimia, eli olen aika toiveikas! Ja onhan meillä jo melko hyvä suhde olemassa entuudestaan. Jospa se rauhoittuisi, kun saa saman johtajan, joka Bonollakin on. Bono on kuitenkin sen suuri idoli.

Raatoja

Meillä on käsissä kaksi raatoa. Bono ja Viiru olivat kaksi yötä hoidossa, kun monen yhteensattuman summana tuli yllättäen lähtö Tallinnaan. Reissu oli onnistunut ja pampulat on olleet viettämässä toimintalomaa.

Kolmen koplaa yhdistää vahva taipumus vahtimiseen, joten ystävyys yli roturajojen on ihan okei näissä piireissä.

Kuva: Katja & Jouni
- Näetkö sä saman, mitä minä näen?
- Joo, ei ole todellista!
- Mitä, missä? Ai toi....


Oli kyllä aika kiva nukkua tänään yhdeksään! En muista, milloin olisin vedellyt niin pitkiä sikeitä. Ja koirat oli tietysti ihan tohkeissaan. Varsinkin viiru, jolle kyläreissu Rompun luona taisi olla valtava seikkailu.

Hoidossa

Bono ja Viiru ovat 2 yötä Romeon luona, kun kotiväen kaksijalkaiset lähtevät yllättäen Tallinassa pyörähtämään. Voi, se tekee niille hyvää. Sekä2- että 4-jalkaisille!

Toivottavasti Viiru osaa käyttäytyä edes joten kuten. Se on kyllä vähän vieraskoreuteen taipuvainen. Mikään muu ei tässä asiassa mitenkään huoleta :)

Voimia Katjalle ja Jounille!

Kansannousu

Bonsuli on uskaltanut uhmata Viirua! Tapahtui nimittäin niin, että olin antanut molemmille sellaisen maailman tylsimmän vuotapatukan, joista kumpikaan ei ole ikinä edes juuri välittänyt. Sillä niitä onkin jäänyt lojumaan nurkkiin.

No nytpä Bono innostuikin pureksimaan omaansa, mutta se kai käväisi jotain tsekkaamassa välillä ja Viiru - ahne despootti kun on - meinasi ottaa Bono tötsän itselleen. Bonopa ei suostunutkaan moiseen, vaan ärähti Viirulle ja valtasi oman patukkansa takaisin. Ihan aiheesta, meno on ollut sen verran omavaltaista.

Viiru istuskeli pitkään keskellä lattiaa ja pää pyöri joka suuntaan. Se ehkä näki todellisuuden jotenkin selvemmin?

Grown up

Kyllä toi pampula on jotenkin muuttunut. Se on ollut näihin asti sellainen, että se vain reagoi siihen, mitä tapahtuu. Nyt siitä on tullut jotenkin oma-aloitteisempi. Tänään se raastoi mut hereille kesken unien!!! Eikä sillä edes ollu kakkahätä. Tämä on ihan outoa, sillä se on aina ennen odottanut, että alan availla silmiä ja kääntyillä, ja sitten se vasta aloittaa herätystyön.

Tässä nyt on kyllä taas narttuhajuja ollut, mutta se ei enää reagoi niihin niin voimakkaasti kuin aiemmin, joten tämä oli ehkä sitten sitä. A pro pos, mun vaatteissa olleista Oonan hajukaiuista se ei maanantaina välittänyt mitään... kai se sitten erottaa sukulaisen, mitä tästä muuta voi päätellä? Kyllä se mun vaatteet tarkasti nuuski, mutta ei reagoinut hajuihin mitenkään kuolailevasti.

Mutta oli se eilen koirametsässäkin selvästi erilainen kuin tässä taannoin, vielä kesällä. Kun tuli vieraita koiria, se kyllä kävi ne moikkaamassa, mutta ei mennyt korvattomaksi. Se tuli kutsusta luokse ja ilmoittautui tuon tuosta ihan oma-aloitteisesti. Eikä se ole oikeastaan juurikaan haarastanut katoamistemppuja - ja nykyisin ei enää ollenkaan. Very good.

On näiden kanssa niin mielenkiintoista.

Pakkasta

Tänne ei kuulu mitään ihmeitä. Pakkanen ei näytä haittaavan tahtia mitenkään ja koska mamalla on työrintamalla rauhallista, ollaan sovittu päivätärskyt koirapuistoon vesikoira Tepon kanssa. Pääsevät kirmaamaan vapaina niin pysyvät paremmin lämpiminäkin.

Kyllä mun täytyy nyt uskoa, että Bono on aikuistumassa. Kaikki lauhtuminen ei ole johtunut pallitakuista. Se ihan eri tavalla ottaa väliä muhun kuin ennen.

Se on hyvä se.

Sillä aikaa toisaalla

En ollut kyllä ollenkaan varautunut koiraa ottaessani siihen, että alvariinsa pitää herätä viideltä, mutta sitä tapahtuu tämän harrastuksen tiimoilla yllättävän usein. Tänäänkin on toimittu näin. Bonon sisko Oona astutettiin ja pääsin kaveriksi tälle tärkkeälle matkalle.

Täytyy sanoa, että nopea oli toimitus, kurtiseeraamiseen ei ihmeemmin ollut osapuolilla halua tai tarvetta. Nyt sitten odotellaan uusia sukulaisia.

Bono on muuten tässä vaivihkaa opetellut laulamaan. Se kommentoi muutenkin hanakasti kaikkea, mitä tapahtuu ja kärsimättömyyksissään usein laulaa luikauttaa. Setänsä Elvis harrastaa ihan samaa. Niin, että vähän pitää miettiä, mitä sille syntymättömälle trikkipojalle nimeksi aikanaan antaa....

Koiraharrastusviikonloppu

Emännällä on ollut ihana koiraviikonloppu, eikä Bonokaan ole jäänyt kovin paljosta paitsi.

Julia tuli meille kylään perjantaina ja molemmat koirat jumaloi tätä nuorta naista. Bono nukkuikin Julian kanssa suuren osan yöstä. Lauantaina me lähdettiin naisporukassa Voittaja-näyttelyyn hurraamaan Romeo-veljen suoritusta kehässä ja jätettiin Bono kotiin. Bono oli kyllä kovin ihmeissään, sillä se oli bongannut meidän keskusteluista sanat "Bono" ja "mukaan", mutta koska koirilla ei näytä olevan kielessä futuuria, se ei ollut hiffannut että puhuttiin vasta seuraavasta reissusta.

Romeo pärjäsi hienosti ja oli erittäin suuresti kunniaksi suvulle! Tulos oli nuorten luokassa ERI2 ja varasertin nenän edestä vei amerikan sukuinen serkkupoika Luca*. Romppu käyttäytyikin erittäin hienosti todella vaikeissa ja ahtaissa oloissa. Katja kertoi noudattaneensa Virve Sormusen ohjetta nauttia tapahtumasta maksavana asiakkaana koko rahan edestä ja kyllähän oli viisas taktiikka :) Perästä tullaan jahka vankistutaan.

Voi, että oli kivaa olla näyttelyssä pääsylipun maksaneena katsojana, kun sai jännittää ns. omien puolesta, mutta ei kuitenkaan ollut se ikioma koira ja oman vuoron kyttääminen päällimmäisenä mielessä. Pystyi keskittymään vähän paremmin kaikkeen siihen muuhun :))) ja toisten hienoihin koiriin. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että hurahdan näyttelyharrastukseenkin näin!

Fiilistä kovasti nostattaneen näyttelyreissun jälkeen me käväistiin Porvoossa viemässä Julia kotiin ja Bono sai leikkiä Stellan kanssa, joten aamuisille mukaan -lupauksille tuli vähän katetta.

Koiraviikonloppu sen kun jatkuu. Tänään tulee Romeo meille päin ja me mennään yhdessä metsälenkille. Ilma on ihana, pikkupakkasta ja lunta satelee hiljallen. Aamulenkillä jo kupsasteltiin yli tunti, kun ei oltais viitsitty tulla sisään.
----

*olin ajatellut meidän vielä syntymättömälle trikkipojalle nimeä Luca, mutta ehkä mä päädynkin johonkin muuhun, kun voidaan mennä sekaisin.

Terve taas

Terveys näyttää olevan taas vallitseva olotila. Täällä kuljetaan taas normaalisti neljällä tassulla leikkiä lyöden ja mama uskaltaa taas sopia koiratreffejä.

Tassupipi

Laihuus on näköjään ongelma, josta ei kauan tarvi kärsiä. Pari-kolme päivää kun koiraa ruokkii reippaammin, heti olemus vankistuu ja emännän sormien väliin jää kylkiluiden päältä paksumpi kerros ihokudosta. Täytynee alkaa pitämään Bonoa hiukan paremmssa lihassa, että kehittyisi pikkuhiljaa hiukan massaa. Vaikka ei sen puoleen, Romeo-veli, joka on aina ollut olemukseltaan vähän rotevampi, ei paina sen enempää kuin Bonokaan.

Meillä on ollut huolta ja murhetta. Eilisen, täysin normaalin metsälenkin jäljeen Bono heräsi päiväunilta ontuen vasenta etujalkaa. Hypistelin sen anturoista lapaan läpikotaisin, eikä mitään arsitavaa kohtaa löytynyt, mutta se varoi varaamasta sille painoa koko illan. Iltalenkki meni ontuen, vaikka ontuminen ei kyllä mitenkään vaikuttanut vauhtiin, pullisteluhaluihin eikä jalannostoon. Arvelin, että tuskat ei siis ole ihan sietämättömiä.

Hieroin sen jalkaa ja erityisesti lavan alueen hierominen näytti hetkeksi auttavan, mutta varsinaisesti yöuni vasta toi selvästi helpotusta. Aamulenkki meni ontumatta ja vaikka se vielä pitelee sitä silloin tällöin ilmassa, selvästi parempaan päin näyttää kehittyvän. Se kumminkin varaa sille nyt painoa.

Kumma juttu, kun en missään vaiheessa huomannut, että se olisi sitä satuttanut. Uskallan nyt kumminkin katsoa sitä vähän aikaa, kun se selvästi on tänä aamuna parempi. Otetaan vain iisisti. Ei autoilua eikä metsäjuoksuja tänään. Ei mitään, missä pitää hypätä.

Hauska leikki me leikittiin eilen metsässä ja Bono osoitti olevansa tosi kekseliäs velmu. Mä olen tehnyt sille jälkikapuloiden etsimisharjoituksia sisällä ja ulkona. Eilen ei ollut valmiita kapuloita mukana, joten katkoin Bonon löytämästä oksasta kolme kepukkaa. Jätin Bonon istumaan paikalle ja kiersin pienen lenkin, jolle kylvin katkomani kepukat. Palkkana oli saman oksan isompi keppi, josta taisteltiin aina, kun se toi mulle löytämänsä kepin.

Se löysi kaksi hienosti, mutta ei kolmatta, joten se teki niin, että se haki sen karahkanjämän, josta olin niitä keppejä katkonut! Periaatteessa se oli oikeassa, koska senhän oli määrä tunnistaa ja tuoda mun hajuinen keppi ja siinä jämässä oli tietenkin mun haju.

Se vain, että mä tiesin, että se huijasi tarkoituksella! Se ei viitsinyt nähdä vaivaa sen kolmannen eteen, kun tiesi missä jämä oli. Sehän oli istunut sen vieressä odotellessaan. Mä kyllä iloisesti palkkasin sen tästä oma-aloitteisuudesta ja kekseliäisyydestä. Oma-aloitteisuus on nuorella koiralla oikein positiivinen juttu!

Ai niin, muuten. Huoli aikuistumisesta oli ennenaikainen. Bonoa lannisti pallien juuressa olleet kaksi takkua. Ne kun leikkelin pois, kaikki hienotunteisuus oli taas pois pyyhkäisty!

20 kk

Bono täytti 20 kk iät ja ajat sitten, mutta kun mama ei ole saanut aktivoiduttua valokuvien käsittelyyn.

Kamerasta löytyi yksi aika kiva kuva, josta näkyy että ilme senkun kehittyy. Silmistä lähtee antiikin Egyptiin viittaavat viirut ohimoita kohti. Samoin Bono on alkanut kasvattaa tummia kulmia.

"Mä olen aika lempeä tapaus."

Kuraattori Virtanen

Myös Viiru vaikuttaa jotenkin säysemmältä, nyt kun me ollaan tunnistettu sen oikea luonto. Viiru jopa tunnistaa nimen Virtanen, jos sitä kutsuu sillä nimellä.

Lammasta vahdaten se viihtyi monta tuntia kylpyhuoneessa. Tarjoilin jättiluun jo alunperinkin sinne, koska tiedossa oli, että möykkyä ei ilman aggressioita muut edes vilkuile. Kun K. V. oli vihdoin pakko saada lähtemään ulos, operaatio edellytti luun takavarikointia ja psykiatrista erityisosaamista.

Kuraattorin aarre.

Seuraavassa pari todistetta, kuinka suvereenisti Kurattori Virtanen hallitsee halutessaan toisten henkilökohtaista omaisuutta, tässä tapauksessa Bonon mökkiä.

"Mä hallitsen ihan mielelläni hyvällä...."

"Mutta mä hallitsen kuitenkin kenties vielä mielummin pahalla."

What???

Meinaako meidän Bono aikuistua? Siis tällainen epäilys on nyt herännyt.

Pampula on muutamat päivät taas jaksanut käyttäytyä lähes moitteettomasti, nakit kiinnostaa, joten ohitukset sujuu hyvin ja kouluttaminen pelittää. Sitten: tästähän se varsinainen epäilys syntyi, kun se on alkanut omasta aloitteesta vetäytyä silloin tällöin omiin oloihinsa! Että meinaako se vähän itsenäistyä???

Tähän asti se on ollut niin tiiviisti mun perskärpäsenä, että juuri mitään en ole voinut tehdä ilman, että se kulkee perässä ja köllähtelee viereen tai punkee kainaloon. Jos olen tehnyt hajurakoa, se jostain pöytäliinan liepeen alta kumminkin kuikuilee, että mitähän se mamma siellä...

Nyt on kumminkin sattunut jo useamman kerran, että se meneekin esim. toiseen huoneeseen nukkumaan ja voi hakea rauhallisemman tai viileämmän paikan - mitä nyt kulloinkin kaipailee. Jopa yöunille se saattaa ainakin alkuillasta jäädä olkkariin. Never heard.

Olen jättänyt sitä viime aikoina usein yksin lyhyiksi toveiksi tai muutamaksi tunniksi. Oliskohan se tehnyt tehtävänsä? Se on oppinut, että olen olemassa, vaikka en olekaan koko ajan näköpiirissä?

Sanotaanko, ettei nyt myöhään, mutta ei todellakaan myöskään yhtään liian aikaisin. Sopii mulle ihan täydellisesti!

Laiheliini

Lisäsin Bonon ruoka-annosta vähän, kun ilmat meni nollan kieppeille, mutta en näköjään tarpeeksi. Piruparka on laihtunut! Viirulle lisäravinto on riittänyt, se on pysynyt samassa.

Me ollaan sen verran aktiivisempia vissiin oltu tässä viime viikkoina ja kun se tekee uutta, entistäkin maskuliinisempaa turkkia, kaloreita on tullut tarpeeseen nähden kai turhan niukasti. Nyt on sellaiset pari lihotuspäivää, että katsotaan, missä tulee ruokahalun raja vastaan, kalibroidaan vähän annostelijaa ja veistetään silavasta ihan kunnon siivut joka aterialle.

Ei ole kiva kun kylkiluut törröttää.

Pentukuume on äitynyt niin pahaksi, että olen luovuttanut enkä kamppaile enää sitä vastaan. Kaksi hienon hienoa pentuetta on alkuvuodesta tuloillansa. Bonon isoäiti Carmen saa pennut uudenvuoden tienoilla ja Bonon sisko Oona helmikuun lopulla, jos kaikki menee hyvin. Kyttään jommasta kummasta trikkipoikaa.

Jos ei tärppää, sit mietitään asia uudestaan, mutta voi voi! Tuntuu, ettei joulu vois tulla hitaammin.

Aamuaivojumppa

Meillä on tietenkin paikat aina tiptop ja putsplank - luonnollisesti - mutta silloin tällöin saattaa käydä niin (kovin harvoin tosin), että on saattanut jäädä esim. jälkikepukka paikkaan, jossa sen ei kuuluisi olla.

Parina aamuna on ollut ihan supermukavat aamulenkit, ollaan nautiskeltu molemmat tunnin lenkistä seesteisissä tunnelmissa ja hyvällä, ellei suorastaan loistavalla tuulella. Tänään aamulenkin jälkeen Bono muisti meidän kepukoiden etsimisleikin, jota ollaan tehty naksuttimella. Koira tuo jälkikepin, naks, nakki koiran suuhun vilahtaa.

Se toi kukkasen aluslautaselta bongaamanssa jälkikepukan (miten se sinne oli joutunutkaan) ja irrotti nätisti, kun sanoin kiitos. Innostuin laittamaan koiran maahan ja se odotti siinä, kun pilkoin nakkeja, etsin lisää kepukoita ja levittelin ne ympäri huushollia. Luvan saatuaan se lähti etsimään niitä yksi kerrallaan, toi täsmällisesti ja irrotti otteen vasta kun olin sanonut kiitos.

Tehtiin tätä 3 tai 4 kertaa 6 kepukkaa ja siinä tuli kärsivällisyysharjoittelua kahdella tapaa. Alun maasaodottelun jälkeen se joutuin myös pinnistelemään, koska kaikki kepukat ei olleetkaan ihan helpoissa paikoissa ja Bono oli vähän siinä rajalla, ettei se turhautunut viimeisten kohdalla. Etsi se kuitenkin ne lopulta aina kaikki. Loppupalkaksi se sai kamalan kalkkunan ja sen jälkeen pienen savustetun poron luun (kun ei sitä kalkkunan mekkalaa ihminen kestä ennen yhdeksää monen monta sekkaa) ja nyt koira vetelee sikeitä ihan poikki!

Jäljelle pitää ottaa kans kepukat mukaan, koska lopussa on vähän antikliimaksin meininki, kun jälki periaatteessa päättyy, eikä siellä ole mitään muuta kuin mamma kaivaa taskua. Sitäpaitsi koirahan ei ymmärrä, että jälki päättyy, kun mamman askeleet jatkuu jokatapauksessa.

Jäljestys on tällaiselle Bono tapaiselle lyhytpinnaiselle ja nopeasti kiihtyvälle koiralle hyvä tapa kasvattaa pinnaa. Se aika nopsaan nostaa pään ja tuumaa, että eikös tämä nyt ollut tässä. Voi tietty olla, että olen itse opettanutkin sen lyhytpinnaiseksi, kun olen tehnyt liian lyhyitä ja helppoja harjoituksia. No, tämä asia on nyt tiedostettu ja vaikeusastetta lisätty joka rintamalla.

Bonolla on nyt noin neljän nuppineulanpään (mitta-asteikkona lasinen ja värikäs nuppineulanpää, ei sellainen mitätön metallinen) verran korvatulppavahaa oman korvansa kärjessä ja korva taittuu lievästi alaspäin. Paino ei vaivaa sitä ollenkaan ja näyttää pysyvän tosi hyvin.

Kiitos vinkista Sari ja Macke! Kyllä toimii. Toivottavasti vain korva uskoo, mitä sille yritetään viestittää.

Raitisilma- ja korva-asiaa

Ollaan ulkoilu kovasti. Toissapäivänä käytiin Oona-siskon luona ja tehtiin metsälenkki sekä lyhyt jälki. Eilen tehtiin metsälenkki Viirun, alias Kuraattori Virtasen, kanssa ja niinikään tehtiin jälki. Viiru on vahtinut niin aggressiivisesti huviluitansa, että on valvojanvelvollisuudet kiitettävästi täytettyään ansainnut uuden liikanimen!

Kumma juttu on tapahtunut Bonon korvan kanssa. Pidin siinä painoa 3 viikkoa ennen näyttelyä, ja korva ponnahti melkein pystyyn, kun puhdistin sen. Nyt se on jos mahdollista, vieläkin pystympi kuin ennen. Hain apteekista uuden aseen, Mack's korvatulppamassaa. Katsotaan vörkkiikö.

Olen urputtanut sille, ettei collie tollee saa korvaa pitää, mutta ei se usko vaikka uhkasin, että paino pysyy ensi kesään asti, jos ei sana kuulu. No, ei. Painot tulee.

Lepo vaan

Nyt kun koitan tietoisesti opettaa Bonolle rauhoittumista ja rentoutumista huomaan, että sitä me ollaan todellakin tarvittu.

Tei eilen usemmankin makuutusharjoituksen. Ekalla kerralla niin, että käskin sen maahan ja palkkasin pienillä juuston murenilla 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35, 40 ja 45 sekunnin välein. Bono makasi koko ajan skarrpina ja vapautui vasta lopuksi. Pallkausväli harveni siis koko ajan ja kestoa yhteensä tuli - no mitä tosta nyt tulee. Ruokakupilla 30 sekuntia ja iltalenkillä vielä pari sessiota.

Iltalenkin sessiot meni tosin niin, että kun se kiihtyi ja alkoi vetämään eikä totellut ohjeita tai innostui vinkumaan (tai sit muuten vaan) me seisoskeltiin kunnes Bono istuutui itse tai kävi maahan lepäämään.

Varsinkin, kun odottaa että se käy itse maahan lepäämään, se rauhoittuu ja rentoutuu selvästi. Silloin lenkki jatkuu rauhallisemmissa merkeissä, ja siitä tulee myös iloinen ja leikkisä ja se muistaa, että "ai niin - onhan maailmassa keppejä!" Lenkki sujuu paljon miellyttävämmissä merkeissä.

Joo, tähän me nyt satsataan.

Mulla on vapaapäivä ja me mennään Oonan luokse metsälenkille. Katsotaan, jos tekisin vaikka jäljenkin, jonka se voisi ajaa lenkin päätteeksi.

Kouluttamisesta

Lauantaina kuunneltiin tosiaan Virve Sormusen tarinaa siitä, miten hän valmistautuu toko- ja pk-kisoihin. Siinä sivussa hän tuli käyneeksi läpi paljon muuta, mitä kouluttamisen taustalla on. Hän on itse kisannut tokossa MM-tasolla ja harrastaa myös paimentamista bortsujen kanssa. Virve touhuaa näitä asiota Korrien kanssa (Pekka K. ja Riitta Jantunen-K.) ja jakaa heidän hyvällä kouluttamisen ajatusmaailman. Myös Virve painottaa sitä, että koiralle pitää olla reilu, siltä ei pitäisi vaatia asioita, joita sille ei ole opetettu.

Kisatilanteessa - ja miksei esim. näyttelypäivänä - ne asiat, mitä tapahtuu, pitäisi olla koiralle treeneistä tuttuja. Kisapäivään liittyy paljon sellaista, mitä ei välttämättä hoksaa treenata, kuten se että siellä odotellaan omaa suoritusta pitkään, paikat kuhisee vieraita koiria jne. Päivän rutiinit on erilaiset kuin normaalina arkena.

Itse olen omaksunut tästä ajattelutavasta jotain sellaista, että vaikka onkin esim. näyttelypäivä, pyrin pitämään koiran rutiinit samanlaisina kuin muulloinkin. Se saa kunnon aamulenkin, se saa päivän kuluessa ruuan, katson että se pääsee kunnolla ulos, ettei käy vahinkoja ja eritoten ettei sille tule sellainen olo, ettei se tiedä mitä tapahtuu ja kuinka kauan helpotusta pitää odottaa.

Turkua varten oltiin treenattu häkkiin rauhoittumista. Se peijakkaan hökötys oli kuukauden olkkarin lattialla! Mutta kyllä kannatti. Koira oli ihan erilainen sekä mätsäritreeneissä että itse koitoksessa. Se menee sinne viivana, kun sanon "mökkiin" ja makoilee siellä.

Rauhoittuminen oli muutenkin Virven agendassa korkealla. Hän oli sitä mieltä, ettei kannata mennä tosissaan kisaamaan ennen kuin kontakti koiraan on niin hyvä, että koiran saa kiihdytettyä, mutta myös rauhoitettua silloin, kun itse haluaa ja tarvis vaatii. Hänellä oli mm. kolme eri käskyä maahan menolle, joista jokainen tarkoitti vähän erilaista makaamista. Hän painotti, että koska maassa olo on toimintaa, jossa koiran pitää osata rauhoittua, myös sen pakan pitäisi olla sellainen, joka ei kiihdytä koiraa. Esim. jos menee kentälle ja treenaa sitä, sen jälkeen ei kannattaisi treenata muuta, antaa vaikka reilu ruoka annos ja viedä autoon.

Tämä on meillä jäänyt heikolle ja tätä me tarvitaan! Sen jälkeen, kun tottistelu jäi BH-kurssin jälkeen tauolle, me ollaan opeteltu leikkimään ja riehumaan. Me ollaan myös opeteltu sitä, että taputtelu ja kehut käy palkasta. Ilmeisesti ollaan meidän osaamistasolla toimittu ihan oikein, sillä Virve korosti kisoissa onnistumisen takeena myös sitä, että harjoitellaan sellaista palkkausta, mikä on kisassa sallittua. Siellä koiran pitäisi palkkautua kehusta. Koiran motivaatio laskee nopsaan, jos se tahkoaa ja tahkoaa, mutta ei saa palautetta, jonka se ymmärtäisi merkitsevän, että se toimii oikein ja hyvin. Bonsuli nuolaisee huulia ja heiluttaa häntää, kun sanon sille "hyvä". Ilmeisesti sillä on joku myönteinen mielikuva asiasta.

Vaikka olen kokenut vähän (enkä aina ihan vähänkään), että me ei tehdä mitään, nämä on kumminkin tärkeitä edistysaskelia! Tuli tosi kiva olo, kun kuuli kuinka paljon Virve antoi näille asioille painoarvoa. Se on sitä pohjatyötä, jota ei voi ohittaa.

Rauhoittuminen on nyt meidän ohjelmassa ihan kaikessa olemisessa. Se on tämän talvisydämen projekti. Opetellaan maassa makaamiseen reippaasti kestoa erilaisissa tilanteissa - erityisesti ruokakupilla. Se pystyy kotioloissa olemaan useamman minuutin aloillaan ja sitä on ihan hyvä kasvattaa ja viedä muihin ympäristöihin. Metsälenkeilläkin me tehdään sellaista, että jätän sen vapaana istumaan ja vien kepin kauas. Sen pitää odottaa paikallaan, kunnes olen taas sen vieressä ja lähetän sen hakemaan sitä. Vähän esineruutuimitaatiota siis.

Bono on muutenkin pimeässä säikky ja pää pyörii, joten me istuskellaan iltalenkeillä rauhassa katselemassa maailman menoa ja odotellaan rauhoittumista. Sen jälkeen lenkki jatkuu miellyttävämmissä merkeissä. Sit me otetaan peruasentoja ja seuraamista koirapuiston liepeillä, kun se on ihan vauhkona eikä meinaa pitää kontaktia millään. Vaatimustasoa on siis selkeästi nostettu. Olen ollut turhan pehmeäkätinen sen kanssa, mutta kaikki aikanaan. Jaa no, onhan se sellaisen oppinut, että kun tullaan lenkiltä sisälle, se odottaa istuvilleen kunnes saan päällysvaatteet pois ja mennään yhdessä tassut pesemään. Se on pieni askel oikeaan suuntaan!

Tosin tämä on sitä: "kyllä se kotona osaa". Siitäkin oli puhetta, että se ei riitä, jos haluaa kisata. Siitä treeni pitää viedä ulos erilaisiin paikkoihin ja kentille, ei se muuten opi.

Se nyt on ihan selvää, että Bonsuliriepu on mun koekappale tässä koirankouluttamisessa ja että valion arvoista ei tarvi uneksia. Onneksi se on niin kestävä ja sinnikäs ettei ole moksiskaan. Sitäkin tärkeämpää meidän tapauksessa on tuo rauhoittumisen opettelu. Tämä on kyllä mielenkiintoista ja mua kovasti inspiroi se, miten sitä koiraa oikein saa oppimaan. Bono ja mun projekti on tällainen pedagogiaan orientoitunut.

Oli muuten hämmästyttävää, ettei Bono ollut Turun reissustakaan millänsäkään. Luultavasti ratkaisevaa oli, että me käytiin hyvällä lenkillä Oonan kanssa ennen kuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kun koirat pääsi Ruissalossa autosta ulos, ne molemmat haukahteli paineet pihalle ja saivat haistella ja jättää pee-postia. Bonsuli tosin nosti jalkaa kuusenoksille murinan kanssa!!! Se oli uusi juttu :) Leikkihetki nollasi päivän tehokkaasti ja molemmat veteli sikeitä koko kotimatkan sulassa sovussa.

Eilen se oli väsynyt ja nukkui päiväunivelkoja, mutta ei mitenkään muuten erilainen kuin tavallisesti. Mahakin toimi täsmällisesti ja normaalisti.

Axönviikend

Nyt on taas tapahtunut paljon. Perjantaina tein Bonolle piiiiiiitkästä aikaa jäljen ja se haki janan ja ajoi jäljen ihan kuin mitään puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Samalla reissulla se myös teki jotain, mikä nosti mun luottamusta siihen 400 %. Se nimittäin kaksi kertaa bongasi koirakon, mutta ei vanhojen tapojensa mukaisesti lähtenytkään rynnimään kohti vaan haukkui ja tuli mun luokse. Aivan superia. En tiedä onko meidän harjoittelulla osuutta asiaan, vai onko kyse jostain muusta, mutta jos tällainen käyttäytyminen valtaa alaa, meillä on näköpiirissä huomattavan valoisa tulevaisuus.

Lauantaina käytiin Romeon luona metsälenkillä, jonka jälkeen Bono jäi Jounin ja Rompun luo kyläilemään, kun emännät lähti Aktiivicollieiden pikkujouluihin. Hienona täkynä oli pyydetty Virve Sormunen kertomaan, kuinka kisoihin kannattaa valmistautua. Me ei todellakaan olla valmistautumassa pk-kisoihin, mutta Sormunen on niin kokenut kouluttaja ja edustaa sellaista koiranpitokulttuuria, että tulee suorastaan valaistunut olo, kun kuuntelee häntä. Koitan jossain vaiheessa eritellä, mitä jäi mieleen.

No, eilen sitten oltiin Turussa näyttelyssä ja vaikka näyttelymenestystä ei tulosten muodossa kertynytkään, päivä oli niin onnistunut ja antoisa, että taidetaan lähteä toistekin Turkuun! Olen jo etukäteen ajatellut, että mentäisiin Tampereelle alkuvuodesta tuomarikoulutettavien ryhmänäyttelyyn, mutta välissä olisi tammikuun Turun tapahtumakin.

Päivästä teki onnistuneen

1. Oona-siskon seura - koirat sai selvästi tukea toisistaan
2. Bono käyttäytyi hyvin eikä vouhkannut kohtuuttomasti
3. jota edesauttoi kevythäkki ja se että
4. se osaa rauhoittua häkissä
5. minkä seurauksena itselläkin oli rento ja hyvä fiilis koko päivän
6. koirakin viihtyi ja heilutti ahkerasti häntää
7. tavattiin monta tuttua
8. ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä ennenkaikkea
9. tavattiin Roosa-sisko perheineen
10. näyttelyssä oli väljää ja tilavaa
11. eikä lattioita pelätty yhtään
12. näyttelytilasta pääsi poistumaan välillä ulos (very important)
13. kehässä me toimittiin sillä tasolla kuin osataan
14. ja emäntä muisti ohjata ja palkita koiraa
15. tuomari oli vakuuttava: tiukka, asiallinen ja ystävällinen
16. loistavat shoppingit
17. olin muistanut ottaa kahvia termariin (utmost importance!)
18. koirat saatiin nollattua Ruissalossa lenkillä: löydettiin jopa metsätilkku, jossa uskallettiin päästää ne hetkeksi vapaina kirmaamaan.

Ensi kerralla käytän myös viihtyisiä kahvila ja ravintolapalveluja- Tämä ei eliminoi termaritarvetta, koska aina ei voi jättää koiraa tai muuten ehdi lähteä ja kahvihammasta voi silti kolottaa. Ensi kerralla mä myös yritän vähän tiiviimmin seurata kehän tapahtumia, ettei käy niin kuin nyt että jöäin suustani kiinni ja meinasin myöhästyä omasta kehästä.

Tulosten suhten sininen oli valtaväri, nuorten luokissa kukaan ei saanut eriä (erinomainen, sertin arvoinen). Ainoastaan Oona ja Roosa saivat punaiset (erittäin hyvä) ja olivatkin peräkkäin palkintopallilla. Jorman kanssa pähkäiltiin, että mitä tarkoittaa drive-in -näyttely ja arvailtiin että se on tämä nopsa menettely: sininen nauha ja lappu käteen! Tervetuloa uudelleen.

No, meidän sininen (hyvä) oli ihan ansaittu. Oli ne valioluokassa ja paras uros-kehässä ihan toisen näköisiä koiria! Eikä Bonon arvosteluissa itse asiassa ollut mitään kovin yllättävää. Se on keksenkasvuinen ja se asia paranee vain ikääntymällä.

Mun mielestä Bonsuli on kuitenkin omalla persoonallisella meiningillään universumin hienoin koirahupakko!

Kamera unohtui kotiin, että mitään todisteita meillä nyt ei ole.

Showtime

Kaksi yötä näyttelyyn. Ollaan vietetty korvan muotoiluviikkoja ja kekkasin superhyvän lanoliinirasvan, jolla saa kevyeen korvaan paremmin painoa kuiin vaseliinilla. Koitin pestä sitä tänään pois... vähän huonolla menestyksellä. Huomenna uusi yritys.

Tassut on taas trimmattu ja harjaamista reenattu. Hampaat vielä pestään ja huomenna mennään Romeon luokse metsälenkille, jonka jäljeen myös viimeiset alapesut ennen suurta päivää.

Tavoitteena olisi saada ERI, sijoitustoiveita ei ole. 41 urosta on kuulema ilmoittautunut ja saman verran tyttöjä. Sitäpaitsi Oona ja Roosa, Bonon siskot, tulee myös Turkuun. Roosan tapaaminen on mielenkiintoista, sillä Bono ja Roosa oli pienenä niin saman näköiset, että muistelen Marikin kurkkineen vatsapuolelta kumpi on kumpi. Täydellinen kaksonen siis. Mitähän Roosasta on tullut? Ja muistaakohan ne toisiaan?

Tyttöjä!

Voi, mikä onnen ilta oli eilen!

Bono on ollut lastenpäivän ilotulituksista lähtien aika säikkynä iltalenkeillä, mutta eilen törmättiin kahteen ihanaan 1,5-vuotiaaseen collienarttuun. Ensin se sai juosta muutoin aivan tyhjässä koirapuistossa nahkatrikkitytön kanssa. Kun oltiin Heurekan kulmilla jokivarressa, vastaan tuli Merry Moonraysin trikkityttö, kutsumanimeltänsä Friida, ja me päästettiin pampulat kirmaamaan vapaasti.

Suopean naisseuran ansiosta Bonon itseluottamus palasi kuin taikaiskusta. Sujui bussiaseman ohittaminenkin ilman kummempaa hätäilyä. Bussithan siis on ihan kamalia ilmestyskirjan petoja, kun ne pöhisee, paukkuu ja vingahtelee. Oletteko huomanneet? Niin. En minäkään ennen.

Friida on kuulema niin kova paimentamaan, ettei sitä voi viedä lainkaan koirapuistoihin, kun se ajaa muut koiran kasaan puistonnurkkaan! Ja se astutetaan ilmeisesti Lionblendin Viskillä! Paimentavia collieita tiedossa siis Merryn kennelissä ensi vuoden puolella.

Eläinten asialla vol. 2

Jos ostaa joululahjat WWF:ltä, tulle puolihuomaamattaan tukeneeski eläinten asiaa. Näppärää, eikö totta?

Omasta puolestani vinkkaan sen verran, että autoileva koiraihminen ei koskaan varmaankaan pahastu, jos punkinkontista löytyy lähete auton ulko- ja etenkin sisäpesuun!

Eläinsuojeluasiaa

Taas on saatu kiinni yksi eläimiä huonosti kohteleva trokari, joka jatkaa toimintaa eläintenpitokiellosta huolimatta. Ohessa on linkki poliisin tarkastamaan tiedotteeseen, josta saa vähän osviittaa miten toimia esim. sellaisessa tilanteessa, kun joutuu hankkimaan lemmikilleen uuden kodin.

Tiedote on esim. tuolla.

Koulutusohjelma

Koulutusohjelmassa ei juuri tunnu olevan mitään, mutta silti me harjoitellaan kaikenlaista. Ensi kevään paimennuksia silmällä pitäen ollaan alettu tutustumaan käsitteisiin: eteen, vasen ja oikea. Samaten harjoitellaan juoksemista (näyttelyitä varten) ja siitä sutjakasti maahan menemistä (paimennus).

Olen tässä sureksinut myös Bonon seisomista, kun se on jotenkin niin alistuneen näköistä. Eilen kekkasin lenkillä, että kun se vetää hihnassa niin normaalin pysähtymisen ja katsekontaktin lisäksi käsken sen seistä aina silloin,kun se seisoo ryhdikkäästi ja hanakkana jatkamaan matkaa. Asento on silloin nimittäin ihan toinen. Ei tarvi syöttää mahaakaan kuralle, kun palkkaus tulee siitä, että matka jatkuu.

Kunhan Turun koitokset ja liejukelit on ohi, taidan siirtyä tekemään samaa maahanmenolla. Olis kiva, jos sekin olisi sellaista virkeän, ei väsyneen näköistä.

Puoli vuotta meni muuton ja huushollin olosuhdemuutosten siivittämänä, mutta nyt näihin uusiin oloihin on näköjään sen verran totuttu, että myös aktivointia on pitänyt alkaa elvyttää.

Olen kaivanut naksuttimen naftaliinista ja eilen tehtiin mm. sellaista, että sen piti osua tassuilla kynnysmatolle. Ensin riitti vain yhden tassun kosketus. Toisessa harjoituksessa piti osua molemmat etutassut matolla.

Voi, se oli vaikeata - ja jatkoin ilmeisesti hiukan liian kauan (varmaan lähemmäs 10 minaa), sillä lopulta piski oli niin näännyksissä, että ei enää osunut matolle ollenkaan. Kävi vain kiertämässä sen, kun halusi kananriekaletta.

Tosin mä saatoin sekoittaakin sen parilla epäajastetulla naksautuksella, mutta ei haittaa. Tänään jatketaan ja katsotaan, mitä jäi mieleen. Jos ei jäänyt mitään, sen parempi, koska vaikeustaso säilyy!

Sunday

Bloggaaminen on jäänyt vähäiseksi, kun pitää pelata virtuaalipuutarhurijuttuja ja kekkasin, että pahasti tökkivän paidankutimen voi jättää kesken ja alkaa taas tikuttaa niitä nopeita ja ihania sukkia ja käsineitä!

Ja töitäkin on tehty täyttä häkää siinä sivussa.

Koiran kanssa on ulkoiltu. Perjantaina oltiin metsälnkillä Muran kanssa ja eilen tavattiin Romeo, Elli ja Thori Solvallassa ja pampula onkin ollut aika säysee.

Keskusteltiin Marin ja Katjan kanssa siitä, kuinka Bonon ja Romeon kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Mietiskelin tässä aamulla tassuja pestessä vielä, että ihan kaikki on todellakin pitänyt opettaa palkan kanssa. Pannan laittamisesta tassujen pyyhkimiseen. Kampaaminen, korvien puhdistaminen, silmien huuhtelu, hampaiden peseminen - kaikki on taistelun ja oveluuden avulla opeteltu.

Vieläkin prosessi on kesken. Nostamista me ollaan vasta aloittelemassa, Bono rimpuilee heti jos keksii että tuo aikoo nostaa mua. Lepääminen käskystä, jota Tuire Kaimio käsiki kirjassansa opetella heti pienenä, on vasta nyt ohjelmanumerossa.

Bonon ystävyys ja luottamus on todellakin pitänyt ansaita tekemällä! Siinä mielessä hyvällä tiellä kai ollaan, että nyt taannoin kun kylvetin se, huomasin että se ei vastustellut, eikä sille jäänyt myöskään mitään kammoa suihkuun menemistä kohtaan.

Föönaamisesta se ei mitenkään riemastunut, mutta suostui siihen. Tulkitsen, että se niinku periaatteessa luottaa, etten mä tee sille mitään kamalaa, vaikka jotain outoa ja kummallista tapahtuisikin.

Siihenhän mun kasvatusfilosofiani onkin tähdännyt!

Tänään on sunnuntai ja vaikuttaa siltä, että tulee kaunis päivä. En tiedä, tehtäiskö metsäjälki pitkästä aikaa? Pampulassa on ollut viiemaikoina virtaa aika paljon ja työskentelyhalut on kohentneet roimasti. Tyttöjen pissoja näköjään voi haistella ihan nenä turpeessa, eli eiköhän joku muukin jälkikin menisi ilman että nenä tulee ruvelle? Vaikka on mukamas talvi - ja periaatteessa kai jäljestämisen offseason.

Häkkieläin

Nyt on jonkun juoksut kuumimmillaan, sillä koko eilisen Bono kierteli ympyrää kuin pistoksissa. Kuluu pian polut mattoihin.

Se ei osannut yhtään rauhottua päivällä ja piti jo välillä sulkea se häkkiin tai toiseen huoneeseen, kun huohottamisesta ei tullut loppua lainkaan. Sehän sitten tietenkin pyrkii koko ajan Viirua nuolemaan, joten rajoittamista on pakko harjoittaa.

Nyt me ollaan sulkeuduttu tekemään töitä oven taakse ja se makaa silmät kiinni oveen nojaten. Jospa tämä menis ohi pian.

Kylässä

Meillä on parin viikon päästä näyttelyreissu ja mahdollisuuksien rajoissa on, että mentäisiin siskon kanssa samalla autolla. Oona ja Bono eivät vain ole paljon olleet yhdessä niin käytiin eilen kokeilemassa, kuinka sisarukset tulee toimeen.

Kuvista näkee, että ihan hyvin. Ne leikkivät just samalla lailla vauhdikkaasti ja sävyisästi kuin Bono ja Romeokin keskenään. Sisälläkään Oona ei vahtinyt reviiriään vaan kävi lungisti loikoilemaan, vaikka Bono katseli paikkoja.



Se oli erinäköistä menoa kuin jos olisi ollut ventovieras koira kysymyksessä, eli kyllä ne varmaan muistaa toisensa pantutapaamisista ja pentulaatikosta?

Jojo

Koiran kasvattamisessa hankalinta on jojottelu. Kun kaikki menee hyvin ja tehotoimet puree, sitä unohtaa skarpata ja jossain vaiheessa taas huomaa, että koirahan elelee taas kuin pellossa.

Yleensä sen luullakseni laukaisee se, että naapurustossa on juoksuinen narttu, jolloin city-käyttäytymisen periaatteet unohtuu ja mama tajuaa vasta pienellä viiveellä, että kontrollitoimia on tehostettava.

Tätä on kyllä tapahtunut nyt jo niin monta kertaa, että mulle on ehtinyt muodostua tietynlainen kaava ruotuun palauttamiseksi.

Kun Bono sekoaa hajuista ja alkaa vinkua ja räyhätä toisten koirien perään, on syytä ulkoiluttaa pitkät lenkit metsässä, ettei se pääse haistelemaan kamalasti toisten koirien pissoja ja jotta sillä on kivaa emännän kanssa.

Talutinlenkkien suitsimiseksi katkerimman ja tehokkaimman sanktion saa aikaan niin, että kun koira haukkuu se palautetaan välittömästi lyhyessä riimussa himppeen. Tehokkainta tämä on jos haukkuminen sattuu aamulenkillä ja ihan lähellä kotia. Sit voi juoda aamukahvit rauhassa ja käydä uudestaan kunnon lenkin ja se yleensä sujuu ihan moitteettomasti.

Sanktiota tukemaan on lisäksi hyvä pitää herkkuja taskussa ja tehdä hundkonsultin neuvojen mukaan niin, että aina kun Bono huomaa koiran ja sen kroppa jännittyy, siltä vaatii heti kontaktin ja palkitsee siitä hyvin.

Uudessa Koirat-lehdessä luki, että johtajuus on prosessi, joten toivoa on.

Sulassa sovussa

Meillä tehdään töitä sillä tavalla, että mama pönkkää itsensä tyynyillä petiin mahdollisimman ergonomiseen asentoon ja jalkopäätä somistaa kasa:

Me vahditaan, ettei tapahdu mitään outoa ja kummallista.

Että tähän on tultu.

Olin ostanut sellaista koiran shampoota jo alkukesän sivuerkkaria varten (johon osallistuminen peruuntui eksessiivisen kaljuuden vuoksi), jonka piti korostaa koiran karvan väriä: kuvittelenko vain vain onko pestyssä koirassani punaruseka sävy jotenkin syventynyt? Ainakin peräpään karva näyttää tasaisemmalta, kun se ei mene suortuville, eikä vaalea aluskarva vilku sieltä.

En tiedä. Shampoo oli kumminkin tosi hyvää, laimennussuhde oli 1:16, karva tuli pienellä annoksella puhtaaksi ja silti se oli helppo huuhdella pois eikä tehnyt karvasta inhottavan liukasta ja loputtomasti vaahtoavaa. Lopullinen shampooomerkin valinta ei muuten tapahtunut yksin rationaalisin perustein: pullon kyljessä oli collien kuva! Ai niin, ja olihan siinä aloe veraa, mikä on kai aina hyvä asia.

Ollaan touhuttu ensi keväälle paimennusaktiviteetteja. Ilmoittauduin Swedulle kahdeksi päiväksi toukokuussa. Nyt kun maksaa, niin kurssin hinnan ehtii jo unohtaa ja toukokussa saa vain naatiskella.

Kyä hohtaa

No eilen se kylvetys sitten pääsi tapahtumaan ja kyllä eron huomaa. Turkki on paljon ilmavampi ja kevyempi kuin ennen pesua. Koirahan näyttää ihan näyttelykoiralta!

Aika paljon siitä vain nyt irtoaa karvaa, kun juuren saa suorittua helposti. Toivottavasti se ei ehdi kaljuuntua kahdessa viikossa! Toisaalta, mulla on kyllä mielessä, että jos meidän sessiot loppuu valoisan aikaan niin voitaisiin käydä Ruissalossa kunnon päivälenkillä enen kotimatkaa. En ole koskaan siellä käynyt ja webbikuvien perusteella siellä on komiat lenkkeilymaisemat.

Että ei se niin haittaa jos kaljuus tuleekin.

Trimmattu ja pesty. Ei tarvita melkein heijastinta!

Oli muuten collien kylvettäminen vaativuudessansa ihan eri planeetan problematiikkaa kuin kissan kylvettäminen. Bonon pesemisessä vaikeinta oli potkia itsensä työn ääreen. Kissan kylvettämisen jäljiltä kipeitä haavoja paranneltiin viikkotolkulla. Mikäli mä ny oikein muistan...

Bonokin piti operaatiota ilmeisesti ekstensiivisenä huomion osoituksena, vain föönääminen vähän aluksi jännitti. Sepä kun tykkää, että pyyhkeellä koiran kropan vanuttaminen on ihanaa ja hännän heiluttamisen väärti! Ja harjaaminen menee nykyään samaan osastoon.

Ai niin. Tuli taas todiste Bonon rikkumattomasta itsetunnosta. Sillä oli iltalenkin aikaan vähän kaulurin juuressa vielä kosteaa, joten puettiin sille Reetan fleece, ettei pampula saa tautia. Se ei välitänyt siitä mitään, vaikka oli suoraan sanottuna aika härskin näköinen ilmestys. Se kukkoili toisten koirien perään mummin fleece päällä ihan kuin ennenkin ja teki muutenkin kaikki samat kujeet ja keikaukset kuin tavallisestikin.

On se helppo.

Huomaakohan Joel, että korva-asialle on tehty jotain?

Ulkoilua

Bonon näyttely on kahden viikon päästä ja olin vakaasti aikonut kylvettää sen eilen. Kuinkas ollakkaan, meillä oli niin reipas metsälenkki päivällä, että ilta kului väyneenä, mutta tyhjäpäisen onnellisena. Kylpy jäi....

Oltiin Sotungissa Rommi-veljen, Elli-äidin ja Thori-sedän kanssa. Kaksi tuntia rämmittiin käytännöllisesti katsoen umpimetsässä ja melkein eksyttiinkin kertaalleen, kun päädyttiin jyrkille kallioille. Mitäpä ihminen ei tekisi koiransa kunnon ja eritoten takajalkojen vuoksi. Viiru-sittiäinenkin oli mukana (koska se pissaa Bonon petiin, jos ei pääse mukaan) ja sitä piti kanniskella, kun lunta oli paikoin aika paljon.

Kulku oli niin hankalaa, että alettiin lopulta kiertää ympyrää, eikä päästy edessä häämöttävälle tielle. Piti sitten kääntyä takaisin ja palata autolle omia jälkiä pitkin. Koirat oli onnessaan ja nukkuivat sikeästi koko illan. Oma peffakin viihtyi soffalla oikein helposti.

No, kylvetys on ohjelmassa sit tänään. Aamupäivä töitä, sitten kunnon lenkki ja sitten koittaa tukanpesupäivä.

Uusia taitoja

Viikonlopun Match Showssa huomasin, että kerran syntyi sellainen tilanne, että Bono oli nenä toisen koiran nenää vasten ja molemmat murisi, antaumuksella. Bonsuli ei ole aiemmin harrastanut murinoita.

Nyt tätä murisemisen taitoa on harjoiteltu kotioloissa. Sotungissa yhtenä pävänä se erityisesti harjoitteli sitä isojen, epätasapainoisten oksanraaskujen kanssa. Peuran kaluttu jalka on ollut myös hyvä kohde.

Koirapuistoissa syntyy nykuään myös järjestään tilanne, että pitää murista jonkun samanikäisen uroksen kanssa. Kukkoiluharjoituksia siis.

Mä olen yllättynyt siitä, miten monet ihan itsestäänselvistä asioista Bono oppii vasta, kun se näkee muiden tekevän niitä. Pissojen sutiminen, uhoilu, muriseminen - kaikki näyttää olevan alkuperältään sosiaalista! Laumaeläimen tragedia (vai komedia)!?

Aluksi musta oli kamalaa ja pelottavaa, että urokset ottaa yhteen, mutta nyt olen jo ihan paatunut ja tottunut ilmiöön. Se kai kuuluu niiden elämään, ei tunnu olo niin jonninjoutavalta, kun vähän elvistelee ja kukkoilee. Eilinen hammastelukaveri oli sivumennen sanoen nimeltänsä Elvis.

Mä toimin niissä tilanteissa niin, että juoksen pois päin ja huudan Bonoa luokse ja sitten me ollaan omissa porukoissa. Eilen oltiin Rommi-veljen kanssa, kun tehtiin treffit Koivukylän koirapuistoon. Bono tulee heti, koska se on kumminkin mamman poika.

Sen verran sävyisää tämä meidän olo on, että olen taas ajatellut alkaa käydä koulutuskentällä. Haluaisin, että se oppi työskentelemään - ja ylipäänsä olemaan - muista koirista välittämättä.

Nyt on vähän takapakkia ohituksissa, kun jollain on taas juoksu, mutta taantuminen ei ole tällä kertaa ollenkaan kohtuutonta. Sen verran sillä kumminkin on painetta itseilmaisuun, että se saattaa ihan yllättäen, tuosta noin vaan keskellä katua haukahtaa tomeran ja miehekkään yksittäisen HAUn, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla.

Etsiskelen seuraa, jolla olisi kenttä tässä lähempänä. HVK:n kentät on meidän uudelta kotiseudulta kovin kaukana ja kynnys lähteä arki-iltaisin ajelemaan pitkälle näyttää olevan kovasti korkea.

Sävyisyyden takia, myös pentukuumeesta tuli ensimmäinen pikku ailahdus tässä yhtenä iltana kun katselin colliesivuja ja pentu-uutisia. Mulla kun on ollut mielessä, että josssain vaiheessa voisi hankkia Bonolle trikkipojan kaveriksi. Mutta ensin pitää tehdä vielä Bonon kanssa paljon asioita ja saada se kypsäksi herrasmieheksi. Näyttely- ja koulutushommia, siis.

Ei matoja

Koko eilisen päivän Bono kanniskeli peuran jalkaa ja järsi sitä jokaisena liikenevänä luppohetkenään. Enää ei ole nahkaa, mihin matoja vois tulla.

Jospa se nyt innostuisi noista huviluista, kun aiemmin se ei ole pahemmin välittänyt. Tai ei ole niin tullut viime aikoina paljon tarjottuakaan, kun ruokana on joka toinen päivä luita ja kun ei se ole ollut kova pureksimaan.

Ensilumi tuli eilen ja sama homma kuin viime vuonna: se ei ollut millänsäkkään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Katsotaan jos käpsehdittäis illalla koirapuistoon, intoutuisko se siellä siitä yhtään. Viime vuonnahan se innostui lumesta muutaman päivän sitä ignoroituaan.

Meillä ollaan niin cool että.

Kunnostautumista

Meillä on tapahtunut kunnostautumista ja on tehty toivoakseni koiraeläimelle luonnollisia asioita. Koiran ja ihmisen tarpeet on niin sanoakseni kohdanneet.

Ulkona turkki pörhistyy komeaksi pehkoksi.

Eilen kun oltiin Sotungissa metsälenkillä ja pidettii kahvipaussia, Bono kunnostautui erittäin mallikkaasti. Se vahti meidän leiriä silmä kovana, ja kun oikein kuuntelin tarkasti, minäkin kuulin, kuinka oksa rasahti jonkun jalan alla. Bono ei lähtenyt mihinkään, mutta haukkui ja karkoitti vihulaisen pois.

Tarkkana nyt, joku lähestyy leirinuotiota.

Autolle tultaessa huomattiin, että joku muukin oli päivällä tullut metsälenkille, eli karhu olikin todennäköisesti ihminen. Minusta se oli kumminkin mallikasta esiintymistä. Bono ei lähtenyt haastamaan riitaa, mutta ilmoitti, että tänne ei kannata tulla. Mä kehuin Bonoa ja olin sitä mieltä, että se toimi niinkuin kunnon koira. Tuollaisiin tilanteisiin haukkuminen ja pieni ulvahtelu sopii erittäin hyvin.

Sitten meillä on alkanut asenteet lieventyä peuran jalkaa kohtaan. Yöllä heräsin, kun Bono kalisteli ja jyrskytti sitä. Tänään sitä on kanniskeltu kuin parhainta aarretta. Ehkä se soveltuukin parhaiten viihdekäyttöön, ei niinkään ravinnoksi.

Peuran jalka on vähän kuin sävy sävyyn sopiva asuste.

Nyt mä täällä mietiskelen, että tuleeko siihen nahkaan ja karvaan matoja, jos sitä ei nylje vai kuivuiskohan se keskulämmitysilmassa sievästi ja antibakteerisesti?

Joku raja

Saatiin Romeolta herkkujen herkku: oikea peuran jalka, sorkkineen ja karvoineen päivineen. Valitettavasti Bono on niin esikäsiteltyjen ruokien uskollinen kuluttaja, että jalka jäi syömättä. Vielä se tosin rötköttää makuuhuoneessa odotellen uutta inspiraatiota ja rohkeuden puuskaa.

Kyllä se sitä vähän on kalvanut ja syönytkin, mutta olisko karvat kutitelleet kurkkua? Joku raja raakaruuallakin vissiin on. Voi voi.

Puuhaviikonoppu

Eilen oltiin Lemmikkimessuilla mätsärissä ja tänään oltiin monta tuntia kylässä Romeo-veljen luona ja nytpä on käsissä koiran nahka!

Mätsäri oli loistava tilaisuus harjoitella tapahtumassa olemista. Ilahduttavaa oli, että Bono meni häkkiin mielellään, ihan itse, ja oli siellä rauhallisesti. Suurin osa ajasta me kyllä päivystettiin kehän laidalla. Vaikka se oli Bonosta kamalan jännittävää, se ei haukkunut juurikaan. Tilaisuudessa oli paljon koiria ja paljon ihmisiä ja lapsia, jotka halusivat taputtaa collieta. Bonohan tietenkin otti kaiken ilon irti ja pääsi kerran jopa kahteen kainaloon yhtä aikaa.

En ollut etukäteen ajatellutkaan, että Lemmikkimessuilla tietenkin on aika paljon yleisöä, mutta Bonon kanssa voi tuollaiseen tapahtumaan mennä huoleti, kun se on niin ihmisystävällinen ja tykkää taputuksista.

Ihan huippua oli, kun Romeon ihmiset ilmaantuivat tukijoukoiksi! Bono oli lääpällään ja emännännkin aika kului paremmin. Mätsärissä oli nimittäin paljon koiria ja odottavan aika oli aika pitkä.

Me saatiin punainen nauha Bonon iloisen hännänheilutuksen ansiosta, mutta ei enää jatkokarsinoissa sijoituttu! Mutta kisa ei ollutkaan se eilispäivän juttu ja tavoite ollenkaan. Stressikynnyksen kasvatus sen sijaan oli. Taidetaan mennä toistekin.

Jouni otti meille vähän kuvamateriaalia. Tässä vähän, miltä odottaminen näytti. Mamman ei tarvinnut hävetä yhtään.




Tässä kuvaa meidän kierroksesta:



Lattia oli liukas ja sen takia hilputettiin aika varovaisesti.

Sitten vielä elävää kuvaa veljesten leikeistä.