Kouluttamisesta

Lauantaina kuunneltiin tosiaan Virve Sormusen tarinaa siitä, miten hän valmistautuu toko- ja pk-kisoihin. Siinä sivussa hän tuli käyneeksi läpi paljon muuta, mitä kouluttamisen taustalla on. Hän on itse kisannut tokossa MM-tasolla ja harrastaa myös paimentamista bortsujen kanssa. Virve touhuaa näitä asiota Korrien kanssa (Pekka K. ja Riitta Jantunen-K.) ja jakaa heidän hyvällä kouluttamisen ajatusmaailman. Myös Virve painottaa sitä, että koiralle pitää olla reilu, siltä ei pitäisi vaatia asioita, joita sille ei ole opetettu.

Kisatilanteessa - ja miksei esim. näyttelypäivänä - ne asiat, mitä tapahtuu, pitäisi olla koiralle treeneistä tuttuja. Kisapäivään liittyy paljon sellaista, mitä ei välttämättä hoksaa treenata, kuten se että siellä odotellaan omaa suoritusta pitkään, paikat kuhisee vieraita koiria jne. Päivän rutiinit on erilaiset kuin normaalina arkena.

Itse olen omaksunut tästä ajattelutavasta jotain sellaista, että vaikka onkin esim. näyttelypäivä, pyrin pitämään koiran rutiinit samanlaisina kuin muulloinkin. Se saa kunnon aamulenkin, se saa päivän kuluessa ruuan, katson että se pääsee kunnolla ulos, ettei käy vahinkoja ja eritoten ettei sille tule sellainen olo, ettei se tiedä mitä tapahtuu ja kuinka kauan helpotusta pitää odottaa.

Turkua varten oltiin treenattu häkkiin rauhoittumista. Se peijakkaan hökötys oli kuukauden olkkarin lattialla! Mutta kyllä kannatti. Koira oli ihan erilainen sekä mätsäritreeneissä että itse koitoksessa. Se menee sinne viivana, kun sanon "mökkiin" ja makoilee siellä.

Rauhoittuminen oli muutenkin Virven agendassa korkealla. Hän oli sitä mieltä, ettei kannata mennä tosissaan kisaamaan ennen kuin kontakti koiraan on niin hyvä, että koiran saa kiihdytettyä, mutta myös rauhoitettua silloin, kun itse haluaa ja tarvis vaatii. Hänellä oli mm. kolme eri käskyä maahan menolle, joista jokainen tarkoitti vähän erilaista makaamista. Hän painotti, että koska maassa olo on toimintaa, jossa koiran pitää osata rauhoittua, myös sen pakan pitäisi olla sellainen, joka ei kiihdytä koiraa. Esim. jos menee kentälle ja treenaa sitä, sen jälkeen ei kannattaisi treenata muuta, antaa vaikka reilu ruoka annos ja viedä autoon.

Tämä on meillä jäänyt heikolle ja tätä me tarvitaan! Sen jälkeen, kun tottistelu jäi BH-kurssin jälkeen tauolle, me ollaan opeteltu leikkimään ja riehumaan. Me ollaan myös opeteltu sitä, että taputtelu ja kehut käy palkasta. Ilmeisesti ollaan meidän osaamistasolla toimittu ihan oikein, sillä Virve korosti kisoissa onnistumisen takeena myös sitä, että harjoitellaan sellaista palkkausta, mikä on kisassa sallittua. Siellä koiran pitäisi palkkautua kehusta. Koiran motivaatio laskee nopsaan, jos se tahkoaa ja tahkoaa, mutta ei saa palautetta, jonka se ymmärtäisi merkitsevän, että se toimii oikein ja hyvin. Bonsuli nuolaisee huulia ja heiluttaa häntää, kun sanon sille "hyvä". Ilmeisesti sillä on joku myönteinen mielikuva asiasta.

Vaikka olen kokenut vähän (enkä aina ihan vähänkään), että me ei tehdä mitään, nämä on kumminkin tärkeitä edistysaskelia! Tuli tosi kiva olo, kun kuuli kuinka paljon Virve antoi näille asioille painoarvoa. Se on sitä pohjatyötä, jota ei voi ohittaa.

Rauhoittuminen on nyt meidän ohjelmassa ihan kaikessa olemisessa. Se on tämän talvisydämen projekti. Opetellaan maassa makaamiseen reippaasti kestoa erilaisissa tilanteissa - erityisesti ruokakupilla. Se pystyy kotioloissa olemaan useamman minuutin aloillaan ja sitä on ihan hyvä kasvattaa ja viedä muihin ympäristöihin. Metsälenkeilläkin me tehdään sellaista, että jätän sen vapaana istumaan ja vien kepin kauas. Sen pitää odottaa paikallaan, kunnes olen taas sen vieressä ja lähetän sen hakemaan sitä. Vähän esineruutuimitaatiota siis.

Bono on muutenkin pimeässä säikky ja pää pyörii, joten me istuskellaan iltalenkeillä rauhassa katselemassa maailman menoa ja odotellaan rauhoittumista. Sen jälkeen lenkki jatkuu miellyttävämmissä merkeissä. Sit me otetaan peruasentoja ja seuraamista koirapuiston liepeillä, kun se on ihan vauhkona eikä meinaa pitää kontaktia millään. Vaatimustasoa on siis selkeästi nostettu. Olen ollut turhan pehmeäkätinen sen kanssa, mutta kaikki aikanaan. Jaa no, onhan se sellaisen oppinut, että kun tullaan lenkiltä sisälle, se odottaa istuvilleen kunnes saan päällysvaatteet pois ja mennään yhdessä tassut pesemään. Se on pieni askel oikeaan suuntaan!

Tosin tämä on sitä: "kyllä se kotona osaa". Siitäkin oli puhetta, että se ei riitä, jos haluaa kisata. Siitä treeni pitää viedä ulos erilaisiin paikkoihin ja kentille, ei se muuten opi.

Se nyt on ihan selvää, että Bonsuliriepu on mun koekappale tässä koirankouluttamisessa ja että valion arvoista ei tarvi uneksia. Onneksi se on niin kestävä ja sinnikäs ettei ole moksiskaan. Sitäkin tärkeämpää meidän tapauksessa on tuo rauhoittumisen opettelu. Tämä on kyllä mielenkiintoista ja mua kovasti inspiroi se, miten sitä koiraa oikein saa oppimaan. Bono ja mun projekti on tällainen pedagogiaan orientoitunut.

Oli muuten hämmästyttävää, ettei Bono ollut Turun reissustakaan millänsäkään. Luultavasti ratkaisevaa oli, että me käytiin hyvällä lenkillä Oonan kanssa ennen kuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kun koirat pääsi Ruissalossa autosta ulos, ne molemmat haukahteli paineet pihalle ja saivat haistella ja jättää pee-postia. Bonsuli tosin nosti jalkaa kuusenoksille murinan kanssa!!! Se oli uusi juttu :) Leikkihetki nollasi päivän tehokkaasti ja molemmat veteli sikeitä koko kotimatkan sulassa sovussa.

Eilen se oli väsynyt ja nukkui päiväunivelkoja, mutta ei mitenkään muuten erilainen kuin tavallisesti. Mahakin toimi täsmällisesti ja normaalisti.