Herding pix

Sain sunnuntailta kuvia paimenkollegoilta ja luvalla oman koiran kuvia saa myös käyttää. Kylläpä onkin oivat kuvat! Muistikorteille ei olekaan tarttunut mitään haahuilua tai sijaistoimintoja vaan silkkaa paimennusta. Näistä näkyy sekä Bonon kiinnostus lampaisiin sekä se, kuinka se kiertää katrasta.

Näkyypä niistä sekin, että lampaat on ihan okei, eikä colliet revi niitä, kuten jotkut kuulema jossain foorumeilla väittää. Ja vielä sekin näkyy, että lampaita vaihdetaan välillä, eikä ne läähätä eikä niiden itse asiassa tarvi paljon liikkuakkaan :)

Tässä on Sini Lindroosin ottamia kuvia.











Ja tässä vielä Tiia Hämäläisen ottamia kuvia. Pari ekaa vaikuttaa sellaisilta, että Bonsulia on laitettu maahan ja sitten taas ajetaan. Ainakin mä näytän jotain sille selittävän. tai sit mä vaan komennan olemaan haukkumatta ;)

Haukkuminen kyllä unohtuu heti, kun se tietää, mitä pitää tehdä. Sen takia on tärkeätä kehua koko ajan kun se tekee jotain oikein, jotta se tietää sen itsekin. "Kun lamppu syttyy, ei tarvi räyskyttää", vois olla Bonon motto.

2 paimennusmuisteloa

...joista ensimmäinen on se, että Bono teki paikallamakuun maailmanennätyksen sunnuntaina, kun takana oli jo yksi pääkoppaa koetteleva treenipäivä, yön ukkosmyrsky ja yhtäkkiä puhjennut helle. Puun alla oli hyvä tarkkailla tilannetta ihan rauhassa ja odottaa omaa paimennusvuoroa, mistä seuraava todiste. Se siis valehtelematta makasi ihan paikallaan yli puoli tuntia. Kerran näin sen vaihtavan asentoa. Ja suu supussa kaiken lisäksi!



Toinen muistelo koskee Nikiä ja lammasta, jonka kanssa se ystävystyi viikko sitten, edellisellä reissulla. Ne taas tervehtivät samalla lailla. Kukaan muu lampaista ei tullut aidalle, kun Niki työnsi päänsä aidan raosta lampaiden aitaukseen, vain tämä yksi. Sen tunnistaa hyvin valkoisesta otsatukasta ja vaaleanpunaisista korvakoruista sellainenkin, jolla on huono nenä. True friendship!

Koululaiset

Paimenpojat oli eilen aamulla niin raatoina, että mama sai mennä jälkitreeneihin ihan itsekseen. No ei siinä mitään, tein kaverille jäljen ja opiskeltiin kulmien ja janan teoriaa, joten oli erittäin antoisaa koirattomuudesta huolimatta. Tein sit illalla Nikille yhden makkarajäljen pellolle. Vaikka tuuli pyöri, se etsiskeli namit oikein hyvin keskittyen.

Käytiin myös tottiskentällä ja Niki keskittyi oikein hyvin heti alusta asti. Se ei enää koe niin pahana sitä, että Bono jää autoon ja joutuu itsekseen tekemään jotain. Paimennuskurssi oli tähän asiaan myös intensiiviharjoittelua, kun koko ajan vaihtoin koiraa, joka oli mun mukana ja joka odotti. Nikille koitin kyllä järkkäillä pidempiä odotusjaksoja, jotta se osaisi levähtää ja nukahtaa, minkä se kyllä osasikin. Ne odotti nätisti sekä autossa että häkissä, jonne laitoin ne kun sunnuntaina oli kuuma, mulla ei ihan vielä ole sitä häkkiä autossa (tulossa on).

Arkitottelevaisuusjutuissa olen huomannut, että kun olen vaatinut tiettyjä asioita ihan pikkupennusta (kontaktia ja mm. sen että kun tullaan ulkoa sisään, istutaan ja sit otetaan vasta pannat pois) niin Niki on ottanut ne tavat ihan automaattisiksi. Bono, jolle hoksasin opettaa näitä vasta isompana, kokee ne jotenkin vaatimuksina eikä itsestäänselvyyksinä ja tavan takaa ämpyilee niissä.

Bono keskittyi eilen viilarin kentällä vähän huonommin, mutta teki kuitenkin ihan kelpo seuraamispätkiä, erittäin varman paikkamakuun ja hyvät luoksetulot. Paikamakuu onkin nyt aika hyvässä kuosissa, kun on vain vähän häiriötä. Lopuksi muisteltiin, kuinka A-este ylitetään ja siinä hommassa tuli mamalle aika hiki, kun se tuumasi, että voihan tuon kiertääkin. Meni se sen kumminkin pari kertaa, ja sehän menee ihan heittämällä, kunhan vain lähtee kiipeämään.

Meillä on ihanteellinen neljän hengen jäljestysryhmä ja kokenut kouluttaja, ja kun valiteltiin eilen tottiksen tilaa, hän lupasi vetää meille tottistreenejäkin!!! Aivan loistavaa, koska me tarvitaan palautetta ja treenaamista häiriön alla. Vähän himottais päästä loppukesästä BH-kokeeseen Bonon kanssa, mutta katsotaan nyt.

Nikistä vielä sen verran että siinä on jotain aivan ihania piirteitä koulutusmielessä. Se on selkesti Bonoa itsenäisempi ja kovempi: se ei opi ihan salamana, mutta ei myöskään välitä mun virheistä eikä reagoi mun epämääräiseen liikehdintään niin herkkänä. Se tekee just niin kuin on oppinut, vaikka mä en tekisi asioita samalla tavalla joka kerta.

Nikin saalisvietti avautui tosi nopsaan ja sillä on myös taistelutahtoa, joten se palkkautuu jo tosi hyvin patukalla ja nauttii siitä että se saa kanniskellä sitä voitettuaan sen multa. Bono ei yleensä välitä lelusta sen jälkeen, kun se on voittanut sen vaan jättää sen maahan ja pyrkii hajuille ja merkkailuhommiin. No tämä vaihe varmasti tulee Nikin kanssakin eteen, mutta pitää nyt naatiskella, kun vielä voi! Ja pitää itse muistaa pitää treenisessiot tiukasti kahdenkeskisenä leikkituokiona, johon muut jutut ei kuulu!

Pikarapsa paimenesta

Meillä oli tehokkaat 2 päivää. Nikolajevitsh pääsi lampaille 4 kertaa hengailemaan ja se oli pidettävä liinassa, koska se oli niin kovin kiinnostunut lampaista!!! Ei voinut pitää irti, kun ei noin pientä voi vielä oikein kouluttaakaan. Sovittiin, että pidän sitä nyt mukana aina kun käyn ja puoli vuotiaana aletaan suhtautumaan sen taipumuksiin ohjailevammin.

No Bonsuli sitten. Voi mikä ilo ja onni! Eileinen oli aivan loistava päivä. Me voitiin jo opetella ajamista ja maahan menemistä, sillä se peijakas lähti kuin lähtikin kiertämään lammaskatrasta erittäin hanakasti. Asiaan vihkiytymättömille voin paljastaa, että se on se juttu! Koirasta ei ole kerääväksi paimeneksi, ellei se ala oma-aloitteisesti kiertää laumaa. Sit kun se alkaa, sitä voi alkaa kouluttaa. Ajaminen taas on sitä, että se kulkee suoraan lampaiden perässä ja vie niitä edellään. Kaikki tapahtuu pysähtymisten, eli maahanmenojen tai seisahtumisten kautta.

Eilen me opittiin molemmat monta asiaa. Tänään se oli selvästi väsynyt eilisestä, joten otettiin lyhyitä treenejä niin, että mä olin lampailla ja Bono kiersi. Mä pidin sauvalla sen turvallisella etäisyydellä lampaista. Sitäpaitsi lampaat ei liikukaan, jos koira tulee liian lähelle.

Swedun lampaat on ahvenanmaalaisia, ja ns. helppoja paimentaa. Ne seuraa ihmistä. Ne eivät myöskään pahemmin stressaannu tällä koulutusmenetelmällä: jos kehässä oli laiskanpuoleinen koira, ne alkoivat vain einestämään. Bortsuilta ne on ilmeisesti oppineet myös sen, että kokemattoman koiran saa luikkimaan tuijottamalla!

Kertakaikkisen onnistunut 2-päiväinen siis. Tänään kaverina oli vielä Max, joka on Nikin kennelistä kotoisin ja joka on treenannut koko talven. Se oli emännällään hyvin hanskassa ja saatiin vähän mallia, kuinka meilläkin syksyllä menee -heh! Oli kyllä niin samasta puusta kuin Bono!

Ai niin, musta tuli kelpie-fani. Ihania koiria! Molempina päivinä oli kivat kelpparit meidän kanssa samalla laitumella.

Joitain kuviakin on, mutta ans kattoo ny. Ei kylläkään omista koirista!

Melkein terveen kirjat

Bonsuli sai fysioterapeutilta terveen kirjat. Kuluneen viikon paimennukset ja eksessiivinen metsälenkkeily tuntui vähän venyteltäessä takareisien kireytenä, mutta se on normaalia ja suli pian pois. Bono on oppinut hallitsemaan kroppaansa ja takapäätänsä paremmin, joten se liikkuu eri tavalla ja sille on kehittynyt lihaksia reisiin. Sen reidet oli ennen sellaiset lättänät letut, nyt ne on pulleat ja niissä on, mistä ottaa kiinni. Jos ottaa kumman tahansa reiden käsien väliin, kädet menee kupeiksi sen ympärille, ennen reisilihakset oli lättynä kahden samansuuntaisen kämmenen välissä. Ilmanko on käynti ja olo toisenlaista.

Hämmästyttävän nopea kehitys! Oma osansa saattaa olla sillä, että se on syönyt kevään mittaan Nikin vuoksi paljon enemmän. Nyt se syö taas vähemmän, mutta koitetaan nyt pitää annokset hiukkasen isompina kuin aikakaudella ennen alamaista.

Munien hautominen on edistynyt niin, että karsin ja kampasin taas illallakin lisää karvoitusta peräpäästä ja aamulla huomasin, että rikkonaiseen ihoon on muodotunut rupea. Ilmeisesti se nyt pysyy kuivempana ja lähtee paranemaan. Tarkkaillaan tilannetta. Onneksi huomasin rikkoutuneen ihon heti, eikä bakteeri ole ehtinyt asettumaan taloksi. Olis ihan kamalaa, jos pampulalla olis märkivä hot spot kulkusissa :(

Kulkusongelma

Bonolla on iho rikki pallien juuresta! Ilmanko se oli viikonlopun niin hermona ja lampaat sai haistaa ihan sitä ihteään. Kyllä mä ihmettelinkin, että se ihan niin vesikauhuisesti sentään esiintyi. No, nyt on karvoitus trimmattu ja desinfiointiproseduuri käynnistetty, että joskopa se tästä sit taas.

Tämä on paha aika, kun karva lähtee ja sitä on peräpäässä niin paljon. Se huopaantuu, vaikka sitä setviikin säännöllisesti, kun on tätä metsäoleilua. Ja kaupungissakin villahousuihin tarttuu ruusunoksia ja vaikka mitä.

Nikin korvat on taas liimattu ja tällä kertaa se taisi onnistua. Otin vähän mallia Bonon korvista, että menis muotoilu jotakuinkin sinnepäin. Pedikyyriläinen itse oli köytetty keittiön pöydän jalkaan, mahdottomimman teutaroinnin ehkäisemiseksi, ja lopputulos on oikein tyydyttävä. Tai siis liimaustulos. Lopputuloksesta ei ole vielä tietoa, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu, kun hampaat on vaihtuneet. Toistaiseksi uusia, kauniita helmiä on ilmaantuneet yläriviin kaksi kappaletta ja alariviin yksi kappale.

Pidettiin eilen tottissessiot molemmille ja ne työskenteli superintensiivisesti molemmat. Bonolla oli vain seuraamista ja perusasentoa kävellen, juosten ja askelsiirtymällä sivulle. Nikille kontaktia, siihen vähän kestoa ja keskittymistä namilla sekä lelupalkalla. Kontakti oli erinomainen. Sit mentiinkin metsälenkille.

Tänään on Bonon fysioterapia. Katsotaan mitä sieltä kuuluu.

Paimenessa

Mulla oli molemmat koirat mukana ja onneksi oli, sillä Niki oli se, joka piti emännän henkisesti pinnalla. Eka kierros oli taipumustestiä ja Bono haistatteli kaikille pitkät, mutta Niki sai tuomion: "oikein hyväpäinen pentu". Liian nuori tietenkin taipumutestaamista varten, koulutettavuutta ei pysty arvioimaan jne, mutta se oli oikein kiinnostunut lampaista.

Bono esitti kaikki inhottavimmat metkut oikein sikermänä (räyskytti, pää pyöri, korvaton, kuola valuu pissoja haistellessa; se kuseskeli ja paskoi lammasaitaukseen jne. jne.) kunnes hermostuin siihen aivan täydellisesti ja pidin sille sulkeisharjoituksia puoli tuntia ennen viimeistä yritystä. Se vinkui ja tempoili ja makasi kertakaikkiaan maassa käskyn alla ja sai palautuksen takaisin maahan aina kun se yrtitti jotain. Mä en niinku uskonut silmiäni, että se on taas tätä, joten en tarpeeksi rivakasti siihen ilmeisesti heti puuttunut. Pääsi taas ihan mahdottomaksi.

Sulkeiset kai vähän mursi sen villiintynyttä tahtoa, sillä viimeisellä yrityksellä se kiinnostui lampaista sellaisella intensiteetillä, että mun täydellinen ketutus kääntyi voittopuolisesti riemuksi. Tästä on hyvä torstaina jatkaa. Oli hyvä, että oli alla ne viime kesän loistavat onnistumiset, koska jos tästä olisi aloitettu, olisin pitänyt sitä ihan toivottomana pimpelipomtapauksena!

Kotonakin se kävi vielä niin kierroksilla, että se oli eristettävä, että se malttoi rauhoittua nukkumaan. Ihme viiraus taas! Se vaan kiersi ympyrää ja vaani tilaisutta päästä astumaan Reettaa. Hohhoi!

Niki oli kerran siinä hommassa, että se liinan päässä ajoi lampaita portteihin ja se piti koko ajan huomion lampaissa, mutta käveli rauhallisesti ja hallitusti, joten me saatiin lauma pysymään kasassa ja menemään joka kerta porttista läpi. Nappisuoritus siis!

Bonon kanssa se viimeinen kerta meni niin, että se kyllä ajoi lampaita, mutta niin räyhäkkäästi, että mun piti vain keskittyä siihen, että se pysyy kehumalla vireessä, mutta sen verran kontrollissa, ettei pääse hätyyttämään lampaita liikaa.

Niin paljon ja ilmeisesti tehokkaasti sain sitä kumminkin kehuttua, että se palkkautui laumavietillä ja oli aivan onskuna, mikä oli päivän luonteen huomioon ottaen itse asiassa valtava saavutus, nyt kun sitä ajattelee. Bonosta aina tietää, koska sillä on laumavietti tapissa: se puskee jalkojen väliin ja hakee kehokontaktia ja samalla nauraa ja ottaa katsekontaktia. Se on silloin siinä mielentilassa, että "äiti, äiti, kato mitä mä osaan!"

Kehuin sitä tietty hirmuisesti jälkeenpäin ja se sai ruuan ja sit lähdetiinkin kotia kohti, eli onnistumiseen me saatiin päivä päättymään, vaikka piti sitä ihan hartiavoimin kyllä hakea. Tämä on vissiin se, mitä sanotaan työvoitoksi? Kyllä mun usko vähän palautui, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että "kaikki on menetetty, ja niinkun mä odotin tätä paimennuskesää!"


Niki pääsi solmimaan uusia suhteita lammasaitauksen aidan yli.

Se hyvä on, kun pyörii palveluskoiraporukoiden kanssa, niin kuulee muiden koirajuttuja. Olen sellaiseen ymmärrykseen tullut, että kaikissa roduissa yksilöt on varsin vaihtelevia ja joka rodusta löytyy aika lailla reikäpäitä. Ja niitä on myös kaikilla koiraharrastajilla! Ihmiset kisaa ja harrastaa paljon hullummillakin bortsuilla, sepukoilla ja maleilla, kuin mitä Bono on.

Palveluskoiraihmiset erottaa seurakoiran pitäjistä varmaan vain se, että ne on sitoutuneet tekemään töitä koiriensa kanssa, näkevät vaivaa etsiäkseen omalle koiralle sopivat kikat ja tepsivät keinot. Ei kai siinä muuta. Sitäpaitsi se vanha laulu sopii taas tähänkin, että 10 vuotta, kun jaksaa olla kärsivällinen niin kyllä siitä hyvä tulee.

Mä en ole mitenkään vielä ainakaan luovuttanut. Katotaan sit syksyllä uudestaan :D

Jälkipäivä

Mulla oli tänään tosi kiva päivä! Kävin kävelemässä sen jo niin paljon puhutun jäljen ja riipimässä krepit pois ja kylvämässä kuusi kapulaa koiran löydetäviksi. Kun olin saanut sen talsittua, ehdin juuri katsomaan, kuinka ekat koirakot lähtivät janalle ja etsivät jäljen. Näin armoitettuna jäljentekijänä voin vakuuttaa, että ainakin HPH:n ja HVK:n jäljentekijät on täysin kilpailijan puolella.

Oli ihan hirveän jännittävää katsoa, kuinka koirat löytää jäljet ja valtava helpotus, kun ne lähti oikeaan suuntaan!

Sain myös heti kotiin palattuani tiedon, että mun jäljen ajanut koirakko oli kuulema löytänyt 5 tai 6 kapulaa (kuudesta), joten koira on pysynyt hyvin jäljellä, löytänyt maaliin ja onnistunut ja saanut varmaan tuloksen, vaikka maasto oli aika vaikea. Tosin ei koiralle, mutta ohjaajalle, kun se vaati kuntoa. Sitähän sitä toivoo, että ne menestyy, eikä ainakaan eksy!

Olin varautunut siihen, että siellä joutuu tappamaan aikaa ihan kyllääntyneenä, mutta toisin kävi. Ensinnäkin kollegojen kanssa tietty juttua koirista riittää loputtomiin. Sit ulkoilutin omat piskit sellaisella alueella, missä ei tarvinnut pelätä jälkien sotkemista ja niin vain kävi, ettei tarvinnut avata sitä kirjaakaan, joka kaiken varalta oli mukana.

The case of exploding mangoes on erittäin mukaansatempaava rompsu, mutta meikä viihtyi silti oikein hyvin hajustaessa jälkikapuloita. Sitä mä ihmettelin, miten siinä hommassa oikeasti saa kulumaan puoli tuntia ilman että tartti kirjaa kaivaa, mutta on toi zen asenne vissiin niin syvässä jo!!!

Huomenna sit paimeneen. Vähän vielä arvon, otanko Nikiä mukaan, kun se välillä vähän nilkuttaa sitä jalkaansa, mutta toisaalta, eihän siellä kyllä sen tarttis kohtuuttomasti liikkua, jos kerran kävis lampailla... no aaamu näyttää.

Se autossa odottelukin on hyvää eroahdistuksen torjuntatyötä. Tänään se osasi nukkua hienosti odotellessaan.

Kiirettä tiedossa

Hitsi, mä jo luulin että saan viettää leppoisan päivän huomenna ja käydä katsomassa Tuomarinkartanossa colliekehää, mutta hui hai! Jos kerran ilmoittautuu vapaaehtoiseksi niin se tarkoittaa, että sitä hommaa sit on!

Käyn purkamassa huomenna sen tiistaina merkatun jäljen kilpailijaa varten ja sadetta on luvattu. Bonon ja kenties Nikinkin otan kumminkin mukaan, koska me voidään käydä odotteluajalla lenkkeilemässä jossain metsämaastossa, ei kumminkaan jäljillä. Mun rämpiminen alkaa 12.20 ja sen jälkeen päästään kotiin. Pojat odottaa kiltisti autossa. Noi maastolajit on oikeastaan koiralle enimmäkseen autossa odottelua, joten harjoitellaan nyt sitäkin sitten.

Sunnuntaina ollaan sit paimenessa. Moneltahan siellä pitikään olla? Yhdeksältä varmaan? Mä toivon, että pampulat pysyy odotellessa hiljaa ja sit loput meneekin eläinten ehdoilla. Katsotaan, miten Bono muistaa ja onko Nikillä mitään mielenkiintoa lampaisiin. Toivottavasti on!

Mä toivoisin, että päästäis Bonon kanssa kokeilemaan sellaista, että meikä kulkee lampaiden edellä ja joku pitää Bonoa liinassa lampaiden takana. Ollaan opeteltu vasenta ja oikeata tässä talven mittaan ja ainakin viime viikolla se löysi kepin, kun ohjasin sitä sanomalla oikea, ja taisi siinä joku käsimerkkikin vilahtaa! Varmaan onnen kantamoinen.

Maahan meno on paimenessa kans tärkeä, ja se on aika hyvä. Itse asiassa, jos jätän Bonon makaamaan esim. puuhun kiinnitetyynä ja se nousee ja riekkuu, se menee kuuliaisesti maahan, kun huomaa, että tulen takaisin. Ihan kuin se yrittäisi teeskennellä, että tässähän mä koko aika siinnikkäästi kato... Luuleekohan se, että mä en HUOMAA sen riekkumista, jos mä en reagoi siihen????? Tai sit se vaan tietää, että sillä viisiin tulee vähemmän sanomista ja pääsee taas nopsemmin taipaleelle.

Bono sai muuten taas pidettyä yllä lassien viisauden perikuvan mainetta silloin tiisstaina, kun oltiin maastossa HVK:n tyttärien kanssa. Bono teki sammalalustalle reiän, josta sitten saattoi juoda! Se herätti kovasti ihastusta! Oli helppo sanoa, kun meinasi metsässä usko suunnistustaitoihin, että "no niin lassie, viehän meidät kotiin! Ensin autolle, ole hyvä."

Joo, että pariin päivään ei taida tulla päivityksiä. Mutta jos sais jotain kuvia ainkin paimenesta. Katotaan ny.

Yksityisyrittäjä

Kyllä huomaa, että talossa majailee yritteliästä nuorisoa. Niki ihan surutta kiipeilee pöydille. Se tietää, että heti kun se bongataan, käsky kuuluu ALAS ja se kyllä joka kerta erikseen uskookin asian, mutta mitään pitempää vaikutusta ojentamisella ei ole.

Bambusukkapuikot oli eilen pitkin lattioita, samoin jäljestyskepukoita, yksi pureksittuna, lamppu tipahti sivupöydältä ja varjostin hajosi, edellisiltana se varasti keittiön pöydältä sushin. Ja koko aika jotain.

Tiedetään. Mä treenaan sitä liian vähän. Pitää taas aktivoitua. Jalatkin on jo ihan ok.

Eilen oltiin Sipoonkorvessa Landbon puolella ja tein niille rauhottumisharjoituksia, kun olis toiveissa että ne osais käyttäytyä paimenessa. Tulikin hyvää harjoitusta, kun juuri meidän valtaamalle metsäsuikaleelle tuli hakutreeniporukka merkkailemaan paikkoja. Bonohan otti kierroksia aina, kun kuuli ääniä ja peijakas, että ne vielä leiriytyivät juuri siihen, mistä meidän piti mennä autolle! Onko moista kuultukaan!!!!

Ihan hyvin ne aina rauhottui ja hakuporukan ohikin päästiin sävyisästi, kun Bono ensin oli käynyt sanomassa niille suorat sanat. Mä epäilen, että Bonsulissa virtaa jotain laumanvartijakoiraa, se on niin kovasti alkanut vahtia sen jälkeen, kun se sai alamaisen vastuulleen.

Kun me nukutaan Nikin kanssa makkarissa, Bonon paikka on oviaukossa, jonka se täyttää niin kokonaan, ettei edes Niki pääse puikahtamaan ohi. Että turvassa ollaan.

Parempaan päin

Eilen musta tuntui, että Niki linkkas vähän takajalkaakin, ainakin se juoksenteli sellaista pupulaukkaa, kun käytin sitä pienellä metsälenkillä. Ajattelin, että on parempi, että se saa kipeine jalkoineen liikuskella omaa tahtiaan, joten ajettiin metsän reunaan ilta-asioille.

Aamulla se käveli ihan ok, mutta alkoi taas vähän nilkuttaa jonkin ajan päästä. Katselin, kun hieroin ja lämmittelin sen lihaksia, että sillä saattaa olla hiukan ylipainoa, joten täytyy olla nyt säärien ja hampaidenkasvatuksen aikaan varovainen sen kanssa, ettei nivelet joudu liian kovalle rasitukselle. Kylkiluita sai vähän etsiskellä, eli eivät ainakaan pinnassa ole. Ihan hyvä liahskunto sillä kyllä on, että sen pitäisi toisaalta tukea kehittyvää luustoa.

Mielialaan tai muuhun aktiivisuuteen pieni koipien kolotus ei ole kyllä vaikuttanut lainkaan. Eilen se varasti nigiri-sushin pöydältä ja oksensi pari variksen höyhentä, muun muassa.

Ajattelin kokeilla uudestaan jo piakkoin, josko Niki saisi jo syötyä broilerin siipiä. Viimeksi se ei saanut siitä irti juuri muuta kuin nahan. Korvat ja silmät töhnii nappularuualla melkolailla. Jos sen osuutta voisi vähentää niin mulla olisi ehkä vähän turvallisempi mieli. Nappularuuasa on hyvä puoli siinä, että tietää, että niihin on lisätty kaikkia harvinaisempiakin hivenaineita, synteettisiä, mutta onpahan kumminkin.

Mua vaan inhottaa, että eläinrehuihin saa käyttää syöpäset ja muut sairaat eläimet, jotka ei ihmisruuaksi kelpaa. Ja sehän on jo kyetty toteamaan, että syöpäsolut voi siirtyä eläimestä toiseen ja alkaa lisääntyä uudessa "emossa." No, nappuloissa nyt tuskin on eläviä syöpäsoluja, se ei ole ns. elävää ravintoa ;) mutta kuitenkin. Ajatus etoo.

Toivotaan nyt, että pikkupampula tokeentuisi pian, kun olisi kolme päivää paimennusta tiedossa viikon sisällä. Olis kiva olla siellä hyvässä kunnossa.

1. takaisku

Oltiin eilen Vihtijärvellä koko ilta, kun olin lupautunut talkoisiin merkkaamaan lauantaisten palveluskoiratapahtuman jälkiä maastoon. Nyt on koko porukka ihan uuvuksissa. Bono oli maastossa monta tuntia mukana ja vaikka Ippuli odotti autossa, sille retki oli raskas muussa mielessä. Mama taas joutui suunnitustöihin ekaa kertaa melkein 30 vuoteen ja rampaammaan 1,5 km edestakaisin metsässä kalliota ylös ja kalliota alas. Sellainen epäilys syntyi siinä puuskuttassa, että eipä taida olla kunto ihan kirkkainta terästä.

Niki ja Bono villintyivät ihan mahdottomasti, kun päästiin metsäautotielle ja Niki ei pysynyt koirien yksiössä vaan kiipeili penkkien yli ja siinä tohinassa loukkasi toisen etujalkansa. Voi se oli onneton! Se on ontunut sitä vielä tänäänkin hiukan, vaikka se on jo paljon parempi. Se varaa kuitenkin jalalle painoa, ja kun sitä puristelee nivelistä niin ei se arista muualta kuin varpaasta. Ilmeisesti oireilu on vamman kokoon nähden kuitenkin hiukkasen ylimitoitettua.

Bonolla oli tuossa iässä noita ontumisia myös, muistan kyllä elävästi. Harmitaa kovasti. Täytyy nyt ostaa se autohäkki noille, kun Niki ei pysy sille osoitetulla paikalla vapaaehtoisesti. Se ryökäle muitta mutkitta klenkkanakin kiipeää jopa kuskipukille asti. Ajokorttia ei ole kuitenkaan esittää, joten mä pidän sitä vähän röyhkeänä!

Järkyttävä urakka muuten se voittajaluokan metsäjälki. Herraisä, meillä meni maastoon merkitessä siinä yli kaksi tuntia ja meillä oli kartta ja kompassi sekä kaksi ihmistä kreppaamassa. Eikä me oltu viimeinen ryhmä, joka metsästä pääsi kahvipaikalle.

Mä vain suunnistin ja laskin matkaa. Eli saatiin temmeltää omaa tahtia. Kisassa siitä pitäisi selvitä 40 minuutissa. Sit jos koira hukkaa jäljen niin millä ilveellä sieltä edes löytää kotiin? Vieraassa metsässä puolessatoista kilsassa ehtii eksyä tosi kauas. Eipä se olekaan ihan helppo laji!

Jälkiä

Eilinen ilta oli yhtä jäljestystä. Olin ensin Bonon kanssa metsässä pari tuntia ja sit lähdin mehulasillisen jälkeen Nikin kanssa pellolle, tai mitä vesijättömaata tuo tuossa KRP:n kulmilla nyt sitten onkaan.

Tein molemmille peltojäljet viikonloppuna, tai no, Nikin oli makkararuutu - ja oikeammin kolmio. Bono sen sijaan jäljesti yhden hevosenkengänmuotoisen jäljen ja hukkasi jäljen siellä silmukassa, kun oli niin kova tuuli. Jälkikuva oli melkein metrin sivussa siitä, missä olin kävellyt, mutta silti se löysi kepukat. Jälkiruuaksi tein yhden suoran jäljen myötätuuleen, tai luulin tekeväni. Siinäkin Bono jäljesti selvästi kävelyreitin vieressä, eli ilmeisesti tuuli tuli kuitenkin sivusta. Löysi se kumminkin kepukat, joten onnistumisen tunne oli valtava. Se oli itsekin tosi iloinen!

Nikin marrararuutukin meni mainiosti. Ne työskentelee molemmat hyvin, kun ne vie töihin erikseen, mutta häiriö on liian suuri, jos toinen on mukana. Toisaalta palkkakin on sit mahtava, kun ne pääsee yhdessä temmeltämään vapaina! Pitää reenata, 1000 toistoa ja sit alkaa olla hajua, eikö se niin mennyt?

Eilen sitten tein Bonolle kolme jälkeä metsään ja kokeilin tehdä ekaan jälkeen kulman ja siinä se hukkasi jäljen. Mä tein tyhmästi, että kepukka oli aika lähellä kulmaa. Bono on niin kärsimätön, että sit se lähtee haahuilemaan nenä ilmassa eli ihan perusreeniä pitää tehdä vielä paljon ennen kuin vaikeutetaan. Ja nyt pitää ottaa ilo irti kaikista pakettipelloista, joissa ei vielä kasva kainaloon asti horsmaa ja pujoa. Peltojäljillä se jotenkin työskentelee tarkemmin, eilen ei nimittäin kepukat meinanneet aina löytyä. Ekalle se kyllä osuu, mutta sit sen kun siellä on toinen ja ehkä kolmaskin, niiden kanssa oli vähän tuurissansa.

Nikille tein eilen peltojäljen niin, että hajustin kengänpohjia makkaralle ja pampula ajoi sen kuin ammuttuna. Hyvä kun emäntä pysyi mukana. Se on muutenkin voimakkaasti maavainuinen koira eli sille ei näköjään tarvi ihmeemmin motivaatioluentoja pitää. Jäljen päässä oli sen iltaruoka ja 30 askeleen jälki oli ihan liian lyhyt, se meinasi mennä ruokakupista ohi ja kesti hetken ennen kuin se tajusi että ai, se on jo tässä.

Jälkiruuaksi tein sille toisen suoran, vähän pidemmän hajustetun jäljen, jonka päässä oli makkarapussukka ja siitäkin se vain jatkoi matkaa mun poistumisreitille. Ensi kerralla voi tehdä ihan reippaassti pidemmän jäljen. Ainakin 100 askelta, tai miksei 200. Nikolajevitsiltä ei paukut lopu ihan heti. Mutta tämä oli nyt eka.

Walpurin aika

Meillä eletään sellaista aikaa, että poikia kuljetellaan eri paikkoihin vähän erikseen, että Niki oppisi vähän itsekseen kohtaamaan asioita eikä aina sieltä Bonon villahousujen takaa. Samoin Bono tarvii selvästi vähän omaa aikaa, ettei ole joku aina karvoissa roikkumassa.Aika paljon ne ulkoilee itsekseen muutenkin, mutta eilen Bono pääsi kasvimaalle urakoimaan ja Niki taas tänään oli mun kanssa kyläilemässä.

Olen muuten ottanut sellaisen lähestymistavan tuohon Nikin roikkumiseen Bonon karvoissa ja taluttimessa, että tyynesti kiellän sitä tekemästä sitä, erityisesti ulkona. Olen ajatellut sen niin, että mun täytyy osoittaa Bonollekin, että vahdin myös sen etuisuuksia. Toisaalta, jos en kiellä, tilanne kuitenkin kilpistyy ennen pitkää siihen pisteeseen, että Bono hikeentyy Nikille. Tällä systeemillä Bono ei nykyään enää ojenna Nikiä oikeastaan lainkaan. Se saattaa luoda minuun tuskaisen katseen ja mä sit setvin tilanteen. Bono onkin kyllä niin superkiltti. Reetta sanookin, että liiankin kiltti.

Kävin muuten torstaina Tallinassa ja huomasin, että mulla oli ikävä Bonoa jo ennen kuin laiva oli irronnut Helsingissä rannasta. Ei vissiin kannata mitään koirattomia lomia paljon suunnitella!

Bonolla on ollut pieni pigmenttihäiriö nenän päällä, mutta se on alkanut nopsaan tummentua takaisin oikean väriseksi, kun olen antanut sille Eforion kapseleita, joissa on omegoja, biotiinia ja sinkkiä. Kapselin nieleminen vain on kovin vastenmielistä, mutta kyllä se ne kiltisti nielaisee, kun vain tuuppaa tarpeeksi syvälle nieluun.

Mitähän meille muuta kuuluu? Emännälle on kurkku kipeänä ja olo vähän untelo niin, ettei nyt tahdo muistaa muuta raportoitavaa. Jaa, no sellaisen voi kertoa, että ensi maanantaina meillä alkaa harrastuskausi. Käydään kreppaamassa palveluskoiratapahtuman VOI luokan jälkiä poikain kanssa, ja perjantaina käyn vissiin sitten tallomassa ainakin yhden jäljen. Siitä ei ole vielä varmuutta, voiko sinne ottaa koirat mukaan vai tuleeko jäljestäjäkilpailijoille liikaa häiriötä. Tod. näk. ei voi.

Paimennukset käynnistyy sunnuntaina 9.5 Swedulla* ja helatorstain tienoilla heti seuraavalla viikolla ollaankin kaksi päivää lammaspaimenessa. Ippuli on tietty mukana tutustumassa esi-isiensä leipäpuuhun.

Siitä se kesä lähtee!

*Sanna voisit tulla katsomaan. Siellä on Bonon ja Nikin lisäksi mukana vissiin kaikki Bonon sisarukset!

Edustuskuvat

Hienot sivu- ja pääkuvat Nikistä sekä muista Turussa tavatuista sisaruksista voi käydä katsomassa tuolta:
http://snowpaw.galleria.fi/kuvat/Colliepentueet/A2-litter/4kk/

Kesälomalla

Käytiin eilen Turussa Nikin pentuetapaamisessa ja kun sääkin suosi, oli olo kuin kesälomalla. Täytyy tunnustaa, että mama oli taas vissiin vähän huumaantunut pennuista ja colliekauneudesta, sillä tykkänään unohdin ottaa kuvia koko porukasta.

Maisasta ja Rockysta (vai Rokista?) ei siis ole yhtään kuvaa! Ruusasta ja Frodosta sen sijaan on. Sormusten herroista on muuten Bononkin kennelnimi Oropher.

Bono oli melko tohkeissaan, kun pääsi juoksemaan pentujen kanssa.


Sitä collielle tyypillistä lämminverihevosen liikehdintää nähtiin eilen, sulavaa, hulmuavaa ja tyylikästä, kuinkas muuten.


Frodo ja Ruusa.


Hamelnin pillipiipari.

Bono oli muuten pentujen kanssa tosi hienosti, mutta kun sen piti vartoida ja olla isäntä niin se kiihtyi sen verran ylikierroksille, että se intoutui Frodoa pitämään vähän turhan houkuttelevana. Ilmeisesti Carmenin hajut sitä kiihdytti. Sekä se, että aidan takana kukkoili yksi 2-vuotias corgi-uros, jolle piti esitellä kuka on kuka.

Paikalla oli Ossin, eli Bonon isän tuntevia ihmisiä ja he tuumasivat, että Bono on kovasti isänsä oloinen jeppe.


Frodo, ei ihan pelkästään veljellisen kiinnostuksen kohteena.



Hymyt on näinä päivinä jo melko harvahampaisia.

Bono esitteli kakruille myös taitojaan. Näin pissataan puusta poispäin.



Pampuoloista otettiin kunnon edustuskuvatkin ja ehkä saamme ne jossain vaiheessa eetteriin. Nikistä tuli mahdottoman hienot kuvat!



Matkan jälkeen syötiin syömättä jääneet eväät ja nukuttiin aamulla tosi pitkään. Tai siis emäntä nukkui. Koirat nimittäin herätti mummin aamutuimaan, joka kilttinä ihmisenä ulkoilutti nelijalkaiset. Melko viksuja koiria!

Lomittaja

Mulla on tiedossa 100 %:sesti luotettavan nuoren neidin yhteystiedot, jos tiedät että joku tarvii koiralle hoitajaa loma-ajaksi. Hän on 16-vuotias ja tottunut koiriin. Kotonakin on koira. Taustatuesta löytyy esim. kyyti, jos pitää koira viedä vaikka lääkäriin.

Voin antaa yhteystiedot ja kertoa lisää osoitteessa eija piste lindqvist ät helsinki piste fi.

Sukuloimassa

Tavattiin tänään Bonon siskoa Oonaan sekä Oonan tytärtä Suzaa, joka on vähän nuorempi kuin Niki ja on Nikille sukua myös paitsi Oonan kautta myös Willyn kautta, joka on Nikille isoisä ja Suzalle isä.

Hyvin läheistä sukua siis ja kyllä näissä viikareissa onkin paljon samaa. Mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Sisarukset tietenkin nauttivat toistensa seurasta, kuten ennenkin. Ja kävivät vuoroin toistensa emäntien namipussuikoilla.


Niki siellä, missä kuninkaatkin käyvät yksin.

Ja paita ja peppu ovat erottamattomat, kuten aina.


Tasatahtia lykitään, se on meidän strategia tänään.

Niki ja Oona ystävystyivät myös välittömästi. Ihanaa olla näden koirien kanssa, kun se yhteiselo on kertakaikkisen sävyisää. Ja miksei olis, kyllähän nyt sukulaisdaameille pitää parhaat puolet esitelläkin.


Näytähän vähän tädille (joka siis tässä tapauksessa on veljen tytär), että mitenkä irtoo.

Henri on kaikkien koirien suosikki-ihminen.


Henrillä on siis jotain tekeillä... Äkkiä katsomaan!


- Älä noin sitä laita.
- Eiku toisinpäin.
- Ai mitä, kuka, hä?

Pieni väki löysi myös yhteisen sävelen. Vaikka Niki on Suzaa vähän isompi, pikkulikka ei jäänyt kyllä puhdissa yhtään kakkoseksi, päinvastoin!

- Hämätään noita, ne luulee että ollaan ihan död. Livahdetaan sit kulman taakse!

Äiti ja tytär. Tytär vain on varastanut äitinsä turkin ja vienyt sen ilmeisesti kaniin.

Tässä vähän tätä sukulaisrakkautta. Kasan alimpan Oona. Ilmeisesti kaikki Bonon ja Oonan pentueesta on aivan superhyvin pentujen kanssa. Oonakaan ei ole Suzaa yhtään ojentanut ja antaa Nikinkin temuta samalla tavalla kuin Bono.

Musikka

Totesin, että taiteilijoilla on muusat, mutta mullapa on musikka! Niki lämmittää mun paikkaa, kun nostan peffani ja pidän taukoa töiden lomassa. Toinen musikka loikoilee mielellään polvitaipeen tuntumassa, kun mama räpistelee tietsikkaa. Tuntuu myös lipovan varpaita.

Nikin korvien muotoilu on siirtynyt uudelle vuosituhannelle. Sain korvapainosalvaa ja tänään muoto muistuttaa lapukan korvia, kun tuli vissiin laitettua painoainetta liikaa. Ensin näytti että ei riitä ja sit tulikin liikaa. Epäonnistunut liimaaminen saattoi vähän haitata asiaa ja sen hahmottamista. No, antaa nyt asettua ja säädetään taas.

Meillä on taas paljon ohjelmaa tiedossa. Tänään tavataan Rommia. Sunnuntaina käydään Bonon Oona-siskon luona ja toivotaan, että Nikin serkkutyttö ja Bonon siskontyttö Suza olis myös paikalla! Maanantaina taidetaan ajaa Turkuun asti sukuloimaan, jos vain työasiat sallii, eikä moottoritiellä sada jalkarättejä.

Äksöniä!

16 vk 13 kg

Hyvä purenta, kaikki muutenkin kunnossa. Mainitsin lempieläinlääkärillemme silmäasiasta ja hän totesi, että nyt on niin paljon pölyä ilmassa, että hän on huomannut, että melkeinpä kaikilla alle vuotiailaa koirilla näyttää olevan räkäklimppejä silmissä. Kostealla pitää pyyhkeillä. Tulehdusta ei kumminkaan ole. Onpahan nyt sekin asia todennetu.

Nikistä saattaa tulla vähän isompi kuin Bonosta. Se näyttää olevan koko ajan reilun kilon isompi kuin veljenpoikansa (= Bono) samoihin aikoihin. Olen hiukkasen rajoittanut sen syömistäkin. En sillä tavalla, että pitäisin sitä nälässä, mutta se repsukka on niin ahne, että syö niin paljon että oksentaa yöllä, jos annan sen syödä omin nokkineen mahansa täyteen.

On siis maltilliset annokset ja lisätarjoilu harkitaan tapauskohtaisesti. Silti se oli kasvanut 5 kiloa neljässä viikossa!

Kirkkaat silmät

Silmien kirjkkaus jatkuu, Nikillä. Naamapesu oli tässä kriitillinen faktori.

Mammalla sen sijaan silmiin on palannut kirkkaus, sillä yhteisessä kaulanarussa olleet naksutin ja tuomarinpilli, jotka olivat kadoksissa monta monituista päivää, ovat löytyneet.

Sisuunnuin eilen ja kääntelin kengätkin nurinniskoin ja sieltähän se koulutuskombo löytyi. Emännän talvikengästä.

Molempia tarvitaan, sillä hitaanpuoleista on luoksetulo nykyään (pilli) ja siihen on saatava vähän säpäkkyyttä. Istuutuminen on samaten sellaista vanuttunutta veivaamista, etten osaa saada siihen vauhtia muuten kuin naksuttamalla. Kun naksauttaa heti, kun peppu alkaa vajota, istumiseen tulee 100% lisää motivaatiota, eikä se yhtäkkiä tunnukkaan sulkeisharjoitukselta.

Sellaista mä tässä vielä olen ihmetellyt, että miten on mahdollista, ettei Veikko Huovinen ole maailman kuulu kirjailija! Ei ole kustantaja ollut vissiin ihan hereillä? Luen Huovisen novellia Lemmikkieläin enkä keksi yhtään argumenttia, millä perusteella esim. Vonnegut olisi parempi tai ansiokkaampi kuin Huovinen.

Tänään on Nikin eläinlääkäripäivä, hän täyttää 16 viikkoa ja on käytännöllisesti katsoen sisäsiisti. Eilen ja toissapäivänä tuli vain yhdet pissat sanomalehdelle, muuten kaikki ulos. Neljä ulkoilulenkkkiä.

Jänskättää, paljonko pikkupampula painaa! Voishan tuon tietysti kotonakin punnita...

Selityksiä

Ollaan saatu selitys sille, miksi Heinolassa koirain suhteet osoittautui tulenaroiksi: Inkalla alkoi eilen juoksu. Voi Tupua ja Nikiä, jotka joutuivat myrskyn silmän. Eivät varmaan oikein ymmärtäneet, mikä niihin iski.

Toiseenkin kummastuksen aiheeseen on löytynyt selitys. Nikin simät on vähän rähmineet, vaikka ne näyttää muuten ihan terveiltä. Olen pyyhkinyt niitä iltaisin kostutetulla vanulla, että saa pölyt pois ja sehän auttaa vähän. Eilen totesin silmiä pyyhkiessä, että naamassa oli joku tahra ja huitaisin sen siitä mennessä. Vanulappu tuli ihan mustaksi ja totesin, että koko naaman saa pyyhkiä kostealla ja pyyhinpä saman tien Bononkin naaman. Nyt on niin paljon pölyä ilmassa, että sitä näköjään kertyy muuallekin kuin tassuihin.

Tänäaamuna olikin silmät ihan kirkkaat.

Löpsö viikonloppu

Me käytiin perjantaina Heinolassa ja Bono oli niin ankara 5-vuotiaalle kuurolle spanielipojalle, että joutui viettämään aikansa erikseen. Inka puolestaan, jolla on ollut ikimuistoinen nautintaoikeus Bonoon, oli niin äksy Nikille, että Ippulikin sai nukkua autossa. Onneksi se on niille toinen makuuhuone.

Ihan putkeen ei siis kaikki aina näköjään mene, kun on kaksi urosta ja olosuhteet vaihtelee, mutta ne kyllä jaksoivatkin nukkua sikeästi, kun käytiin reippaalla metsälenkillä.

Eilen pidettiin sadepäivää ja koirat sai enimmäkseen köllötellä, mutta tänään ollaan taas reippailtu. Metsän antimia tällä kertaa olivat pari valokuvaa, joista toinen päätyi blogin otsikon taustalle ja toinen tänne.

Miksei aina

... vois olla perjantai? Freelanserin hommassa on kaikista parasta, kun saa hommat torstaihin mennessä pakettiin ja saa pitää perjantain vapaapäivänä. Se on niiiiiiiin juhlaa!

Tänään on sellainen perjantai, ja me ajaetaan poikain kanssa Heinolaan. En tiedä onko maailman viisain strategia viedä hönöt surutaloon, mutta siellä asuu koiraihmisiä ja jos koirat ei käy rasitteeksi, niistä voi olla vähän iloa. Saa nähdä. Ja tavataan me siellä originaali tyttöystäväkin! Inka-sheltti on avokkinsa Tupun (kingcharlesin spanieli) kanssa myös paikan päällä, joten tiedossa saattaa olla hiukan hurlumheitä.

Eroahdistusoireiden siivittämänä me ollaan nyt ulkoiltu Nikin kanssa ja opeteltu leikkimään ja pitämään hauskaa kahdestaan. Rättileikistä se alkoi, seuraava edistysaskel oli, että eilisaamuna Niki leikki mun kanssa kepillä ja suostui jahtaamaan sitä sekä hakemaankin sen. Illalla se hiffas jo senkin, että kepistä voi taistella! Voi mä olen tyytyväinen! Mama ei olekaan enää pelkkä ruokapalvelu ja lämmin kainalo, vaan sen kanssa voi pitää hauskaa! Tätä pitää jatkaa. Kosketuskepin seuraamista vasemman polven tienoilla- ja luoksetuloharjoituksia sekä kontakti- ja maahanmenoharjoituksia on jatkettu niin ikään.

Tässä on sekin hyvä puoli, että kun meillä on kahdenkeskisiä juttuja niin ei käy niin, että Niki jäisi jotenkin kakkossijalle emännän sydämessä. Oikeasti se on ottanut paikkansa, joka on ihan yhtä suuri kuin Bononkin paikka, mikä on ilahduttavaa. Ajattelin etukäteen, että voiko toisen koiraan saada yhtä hyvän suhteen kuin ekaan, jonka sija sydänkäpynä on niin vankka. Mutta kyllä se vain tapahtuu. Ja olihan se kissojen kanssakin sama homma. Ne oli erilaisia, mutta yhtä rakkaita. Elikot on vielä niin viksuja, että ne osaa ottaa oman huomionsa vuoronperään. Ei tule kilpailua ja keskinäistä kränää!

Se on tietty pidettävä huoli, että myös Bonon kanssa on kahdenkeskisiä juttuja. Mepä käydään urheilukentällä ja vetäydytään oven taakse tekemään fysiojuttuja ja sen sellaista! Ippuli saa silloin tulla toimeen omillaan.

Kiintymyssuhteen (on ollut pari varhaisen vuorovaikutuksen projektia työn alla, joten termit on hallussa :) kehittymistä edesauttaa kyllä kovasti se, että puuhailee koirien kanssa erikseen ja ottaa ajan niiden kouluttamiseen ja niiden kanssa leikkimiseen - siis erikseen. Kakkoskoiran on selvästi huomattavan helppo ottaa isäntä johtavasta koirasta!

Eroahdistuksen eteen ollaan tehty sitäkin, että ajaetaan autolla tottisareenalle ja molemmat joutuu odottamaan autossa vuoron perään. Kai se räyskytys sit loppuu, kun ne tottuu siihen. Työvuorossa oleva piski kyllä kiinnostuu palkasta ja tekee töitä sen saamiseksi ennen pitkää aikansa vauhkottuaan, joten täällä päässä ei olla ollenkaan synkkiä tämän asian suhteen.

Muuten on nyt sellaiset ajat, että Niki alkaisi olla melko sisäsiisti ihan sellaisilla työssäkäyvän ihmisen ulkoilutusaikatauluilla, jos vain emäntä on kärppänä, eikä kupsastele turhia esim. aamulla. Muuten tulee pissat paprulle, juuri siinä vaiheessa kun on kengät saatu jalkaan.

Ramsekselle jäi aikanaan sellainen tapa joksikin aikaa, että se oli muuten sisäsiisti, mutta talutin kaulassa kusaisi kuitenkin oven eteen. Siitä sen vierotti persialasikissamme Wiljami, joka kerran lammikon äärellä veti sitä avokämmenellä pitkin poskia. Siihen jäi Ramseksen sisälle kuseskelu. Nyt ei ole tällaista kasvatusapua talossa. Itte pitää tsempata.

Virallisesti 2 v.

Oltiin taas kameralenkillä Maken kanssa ja Bono osoittautui erittäin kuvaukselliseksi. Tai sitten velipoika on tullut sinuiksi uusien laitteidensa kanssa ;))) Pari erityisen upeaa otosta nimittäin koitui Bonsulista tuolta matkalta saaliiksi. Niitä voi katsoa napsauttamalla suurempina.

Tämä on nyt uusi virallinen 2-vuotis kuva. Ehkä sen metsästyksen voi nyt tähän lopettaakin, sillä tämä on maman mielestä paras kuva, joka Bonosta on otettu.



Vaikka mitään vikaa ei olen kyllä tässäkään (kieli kruunaa koko komeuden):



Ippulikin näyttää kyntensä.



Mutta hönö mikä hönö.





Ja niin väsynyt.


- Saank mä nojaa sun rintaan?
- Be my guest.*
-----
*Vaikka Niki puhuu turkua ja Bono irkkua, he ymmärtävät toisiaan oikein hyvin, kuten kuvasta näkyy.

Eroahdistus

Ilmeisesti Bonosta ja Nikistä on tulleet paita & peppu tai majakka & perävaunu, sillä eiliset mamman innolla tekemät peltojäljet menivät niin vituralleen kuin olla ja voi, koska jätkät vain huusivat toistensa perään. Erityisesti, kun Bono odotti ja Nikin piti tehdä makkarajälki, Bono riehui puhun kytkettynä eikä suinkaan maannut sievästi maassa, kuten oli tarkoitus. Ja Niki ahmatti vähät välitti maahan kylvetyistä broilerin sydämistä vaan ULVOI Bonon perään!!!

Aamulla tapahtui sama, kun oltiin lenkillä kimpassa ja Reetta lähti Bonon kanssa eri suuntaan, sillä minä jäin kouluttamaan Nikiä talutinkävelemisen jaloon taitoon. Oi ja voi sitä ulvontaa ja teutarointia. Kun se viimein tyytyi osaansa, se oli ihan masentunut ja surullinen! Laahusti vain kotiin päin ja välillä istahti maahan.

Mä pääsen Nikin kanssa niistä asioista helpolla, joiden kanssa kamppailin Bonon kanssa, mutta nyt ilmaantuu siis uusia, ihan erilaisia probleemeja ratkottavaksi.

Muutenkin Bono on nyt vähän rauhaton, sillä Jessican juoksu onkin nyt (Bonon kaukaasialainen mielitietty). Samoin yhdellä toisella mukavalla tyttökoiralla on juuri nyt juoksu. Ne ja yksi eläkkeellä oleva tervumummeli (Oona nimeltään) onkin melkein ainoat koirat, joita me haistellaan ja tervehditään. Bonon leuat väpättää jo, kun se tulee herättämään mua aamulla! On niin hemaisevaa.

Illalla tehtiinkin sitten lenkit erikseen, ja Nikin kanssa leikittiin pariin otteeseen vanhan käsipyyhkeen saalistamista. Se syttyi leikkimiseen vieheen kanssa ihan eri tavalla kuin patukan tai pallon kanssa. Rätti oli suorastaan vastustamaton ja se ihan villiintyi! Very good.

Maanantairaportti

Pojat oli eilenkin ihan reippaita, vaikka aamupäivällä vielä uni näytti maistuvan hyvälle. Käytiin iltapäivällä urheilukentällä. Ensin Nikin kanssa tehtiin luoksetuloja ja koitin leikittää sitä patukalla. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa vielä lelu jää kakkoseksi, jos on ruualla aloitettu.

Täytyy koittaa sytytellä sitä saalisviettiä rätillä. Mä olen vähän kaavaillut Nikille palveluskoirauraa, ja saalisviettiä sillä on, mutta laumajärjestys taitaa tehdä sen, että kun ne leikkii yhdessä, Bono juoksee pallon perässä ja Niki Bonon perässä. Se ei "uskalla" motivoitua leluista kovin reippaasti. Täytyy tehdä sille sen takia omia harjoituksia yksin.

Luoksetuloja tehtiin Nikin kanssa, pyrin siihen, että se istuisi koko ajan lähemmäs. Toinen asia, mitä eilen harjoiteltiin oli maahanmeno. Se tuppaa nyt tarjoilemaan sitä istumisen kautta. Toistaiseksi olen kumminkin tyytyväinen, kun se tietää mitä maahan meno tarkoittaa ja menee maate :) Mutta kriteerit kasvaa! Kovin kauan tuota ei passaa sallia, ettei jää tavaksi.

Kolmas asia, mikä on Nikin ohjelmanumerona, on kosketuskpin seuraaminen, mutta sitä me ei tehty eilen ulkona. Sit mä myös palkkaan sitä ahkerasti siitä, kun se kulkee polven kohdalla ottaen kontaktia. Sitä me tehdään ihan talutinlenkeillä, kun ollaan liikkeellä kaksistaan.

Bonon kanssa sen sijaan tehtiin perusasentoa ja seuraamista niin, että lyhyet seuraamiset vuoroin tavallista kävelyä, hidasta kävelyä ja juoksua. Tämä kuuluu meidän fysio-ohjelmaankin. Koitin vain tehdä tosi lyhyet treenit niin, että harvoilla namipalkoilla ja sit ihana ja raisu lelupalkka vapautuksesta. Nämä on nyt ensisijaisesti asenneharjoituksia, mutta samalla vähän hinkataan perusasennon paikkaa ja istuutumisen nopeutta sekä sitä kaivattua takaosan hallintaa.

Kokeiltiin myös yksi nouto sekä liikkeestä istumista ja maahan menemistä. Että miten ne menee. No, se tekee ne, mikä ei ole hullumpi juttu melkein vuoden treenitauon jälkeen, mutta motivaatiota, vauhtia ja intoa niihinkin on kehitettävä. Ihan tekniikkaa mun pitää treeenata, sillä se jäi maate vähän sen näköisenä, että ymmärsinks mä nyt oikein! Lopuksi vielä tehtiin yksi paikkamakuu, mikä menee kyllä häiriöttömissä oloissa oikein hyvin.

Bonon kanssa ollaan selvästi siinä tilanteessa, että tiettyjä juttuja voi alkaa pikku hiljaa treenata häiriössä.

Ja haaveissa siintelee jo jäljen tekokin! Meilläpäin alkaa olla lumet sen verran vähissä.

Virven kuvakavalkadi

On tuolla: Huiman ja Tomeran merkintöjä

Ulkoiluviikonloppu

Viikonloppu sujahti reippaan ulkoilun merkeissä. Lauantaina oltiin koirametsässä ja koirat oli mukana sitä seuranneella kauppakierroksella. Niki pääsi mukaan Murren murkinaankin. Illalla viihdytettiin vieraita, mutta sunnuntaina lähdetiinkin itse kyläilemään.

Tavattiin Hyvinkäällä porokoiratytyöt Huima ja Tomera sekä 5 kk ikäinen trikkicolliepoika Remo. Remo ja Niki on niin samanoloiset naamasta, että heti piti illalla tsekata, onko yhteisiä sukulaisia. No, onhan siellä amerikansetä Hawkeire's Spirit of Barksdale, joka on meidänkin kollien sukutaulussa. Että sukulaisopoikia.

Tehtiin koko porukka yhdessä reipas tunnin metsälenkki ja se oli Nikille siinä jaksamisen rajoilla. Vähän piti ennen autolle tuloa pikkupmpulaa kantaa. Emäntien kahvistellessa pojat rauhoittuivat pötköttelemään. Rauhoittumista edesauttoi varmaan melko merkittävästi se, että tytöt olivat pihalla tarhasssa :)

Mulla ei ollut kameraa mukana, mutta veikkaan, että Huiman ja Tompan blogiin ilmaantuu mehevä kuvareportaasi piakkoin.

Päivän jännitysmomentin aiheutti hangessa kangisteleva kyy, jota koirat eivät onneksi bonganneet.

Nyt back to bisnes. Ja jos koirat tekee tänään muuta kuin nukkuvat, saavat kokeilla urheilukentällä tottelevaisuutta!

Iloinen mama

Ollaan jo aloitettu tämän kevään tottistreenit ja korkattiin pääsiäisenä Viilarin kenttä. Bono oli siellä ihan sekona, ja siinä treenissä riitti, että sai sen ylipäänsä pysymään nahoissaan ja tekemään sitä, mitä pyydettiin. Eipä me tehtykään muuta kuin perusasentoja ja pari noutoa. Palkaksi pöydälle hyppäämistä ja lunta oli kainaloita myöten ja se oli märkää.

Nikin kanssa tehtiin vain muutama luoksetulo ja leikittiin. Onnistumisen tunne ei ollut valtava, varsinkin kun sain vielä auton peräluukusta ohtaan ja Niki karkasi autosta ilman lupaa. Se sai kyllä pikakyydin takaisin konttiin ja sen jälkeen se ei ole karkaillut.

Mutta tänään oli ihan toinen meininki! Bono on jo päivänä muutamana jäänyt sen näköisenä meidän naapurin hiekkakentän laidalle kuikuilemaan, että mentäis, mama, mentäis, pliis. Tänään mentiin.

Pampula teki aivan erinomaista seuraamista, pari hienoa noutoa ja vielä lopuksi erittäin skarppia ja varmaa paikkamakuuta. Parasta oli, että se nautti aivan mahdottomasti ja vaikka kentälle kuului koirien haukkumista, se ei välittänyt siitä. Se oli mulla lyhyessä koulutushihnassa, siis käytännöllisesti katsoen vapaana. Tämän fiiliksen, kun saisi siirrettyä muillekin kentille!

Täytyy nyt muistaa tehdä muutamia todella hauskoja treenejä ja opettaa sille, että tämä on sitä aivan mahtavaa tottista. Aina pitää muistaa sanoa se sana ennen treenin alkua. Jospa se hauskuus tulisi osaksi sitä sanaa tai päinvastoin tai mitähän mä nyt ajattelinkaan... Noudoissa se juoksi reippaasti ja istuutui mun eteen eikä irrottanut kapulasta ennen kuin kiitos-sanalla. Löysästi se oli kyllä suussa, mutta sama se. Hyvä kauden käynnistys joka tapauksessa.

Käytiin vielä reenin päätteeksi lenkillä ja kun tassut oli pesty ja venytelty, lähdettiin Nikin kanssa samaan paikkaan. Sen kanssa tehtiin luoksetuloa ja kosketuskeppiä, koitin myös saada sitä leikkimään. Narun päässä oleva kongi osoittautui hedelmälliseksi tässä suhteessa. Ai niin. Ja kun Niki tiesi, että mamalla on broilerin sydäntä taskussa, se teki suorastaan kelvollista alkeisseuraamista, kun palkkasin sitä pitkin lenkkiä rauhallisesta sivulla kävelystä, jota koristi soma katsekontakti. Peijakas!! Kyllä mamma nyt hyrisee.

Joo, että olis tätä harrastustoimintaa. Mitenköhän sinne varhaiseläkkeelle pääsis, kun ei olis oikein aikaa papereita rapistella?

Torstain kuvia

Tässä eilisiä Maken koirametsässä ottamia kuvia.

Toimintatorstai

Mamalla on kinostunut töitä, mutta siitä huolimatta ehdittiin tänään koirametsään sekä Nikin leikkikouluun. Leikkikoulussa oli tänään muutakin kuin leikkiä ja laulua, sillä harjoiteltiin pöydällä seisomista ja Sirkku-ope harjoitti sitä kopeloinnille ja hampaiden katselulle.

Pienen pienet kulkuset löytyivät kuin löytyivätkin. Ne on vielä kovasti pienet, mutta laskeutuneet pussukoihinsa jo iät ja ajat sitten. Hampaiden kanssa oli vähän harjoittelua, mutta kyllä se kunnon herkuilla siinä helpommaksi kävi. Muuten pöydällä pasteeraaminen meni okein mallikkaasti.

Tätähän en ole Bonolle kyllä sit opettanut...

En olisi uskonut, kun hampaitakin harjataan ja minä katson sen suuhun varmaan monta kertaa päivässä. Mutta vieras on vieras.

Bonon kanssa taasen tehtiin vaikeampia fysioharjoituksia ja ne reenit menee ihan tottiksesta, kun niissä on opeteltava vaikeita ja uusia asioita.

Hienoja kuviakin meillä on, sillä hovikuvaajamme Make oli metsässä mukana. Hoksais ny vielä, miten ne sielät picasasta ladattiinkaan. On tätä harjoiteltu ennenkin, mutta kun aina pitää opetella erikseen uudestaan :(

Hampaat

Oliskohan piakkoin alkamassa hampaidenvaihtoviikot? Niki haluaa koko ajan jyrsiä jotain ja välillä se ulvahtelee ja vetelee tassuilla pitkin suupieliä. Hän on siitä vekkuli kaveri, että ilmaisee kyllä kaiken, mitä kropassa tapahtuu. Filmitähtiainesta. Tämä piirre tekee emännöimisen helpoksi, kun aina tietää tasan tarkkaan, mitä sille kuuluu!

Meillä on ollut aktiivinen aamu, kun noustiin kuudelta ja käytiin jo ennen seiskaa hakemassa Kennelrehun autolta kuukaudeksi taas muonaa. Koska Sotungin metsämaastot oli siinä lähellä niin tehtiinkin aamulenkki metsässä. Kasilta oltiin kotona keittämässä kahvia ja nyt Bono makailee vatsurinsa vieressä ja Niki jyystää rustoa.

Maman pitäis tarttua rivakasti töihin, mutta täällä sitä vain vielä viihdytään...

Terapia toimii

Ihan ekana: Bonosta on tullut toistamiseen eno! Roosa-sisko pyöräytti kahdeksan vahvaa pentua pääsiäisenä. Niitä pääsee varmaan katsomaan tuolta Valkoniityn kennelin pentusivulta ihan pikapuoliin. Onnea ihan mahdottomasti!

Meillä taas tapahtuu sellaista, että Bono kävi tänään toista kertaa fysioterapiassa ja takapään kunto on kohentunut huomattavasti. Ensinnäkin kipeitä lihaksia ei ole enää kuin yksi lantion alueella. Viimeksihän sillä säteili kyljistä, lavoista ja selkälihaksista väristyksiä, kun niitä palpoi.

Ahkera kotiharjoittelu on hiukkasen parantanut takaosan koordinaatiota, ja Bono mm. kävelee rappuset nyt rauhallisesti, se käyttää takapäätä luontevammin eikä aina hyppää tasajalkaponnistuksella. Se myös tekee harjoitukset itse, eikä vain anna mun tehdä niitä tai jopa vastusta niitä!

Sen käynti- ja juoksuliikkeet näyttää joustavammilta ja hiukkasen on takajalkojen ahtauskin helpottanut. Koira on selvästi paremmalla tuulella ja vähemmän varuillaan kuin aiemmin ja se näkyy mm. sellaisena, että ohitukset tuppaa sujumaan jo 95 %:sesti ilman, että tarvii mitenkään kommentoida tai esitellä kukkoiluasentoja.

Se ei reagoi ja ota häiriötä ihan kaikesta, mitä kuuluu ja mikä liikkuu. Se myös silloin tällöin vähän venyttelee taas itse, kun se on jo oppinut, ettei se välttämättä satukaan! Ilmeisesti venyttely on tehnyt kipeetä, kun ei se sitä ole harrastanut juuri lainkaan.

Mitä opimme tästä? Ainakin mä olen oppinut sen, että käytösongelmat on kyllä vahvasti yhteydessä fyysisiin ongelmiin, jotka voi olla melko huomaamattomiakin. Tajusin, kuinka heikko sen takaosa on vasta, kun alettiin tehdä kotona harjoituksia. Ne piti ensin ihan opetella tekemään, kun ei ne menneet luonnikkaasti. Ja kysymys ei ole mistään akrobatiasta vaan ihan perusjutuista, jalkojen nostamisesta, istumisesta, hallituista askelluksista jne.

Sit mä olen oppinut, että kannattaa reagoida ajoissa. Fysioterapeutti kertoi, että usein koirat tulee niin krampissa vastaanotolle, että kestää iät ja ajat, ennen kuin päästään edes alkusyyhyn kiinni, koska krempat kertautuu ja krampit leviää alkuperäisen ongelmakohdan ympärille ja koko kroppaan. Tassujen paleltuminen varmaan heitti tämän ongelman överiksi, mutta oli se siellä jo olemassa. En olis ehkä hoksannut mennä vieläkään, jos tilanne ei olis mennyt niin pahaksi tassujen kipeytymisen takia.

Kerran vielä mennään ja nyt on vähän vaikeutettu reenejä. Kattotaan, mikä tilanne on taas toukokuussa. Ollaan paimennuskauden alkaessa tosi iskussa!

Leikkikoulu

Enstenä pari kuvaa torstailta, kun oltiin Bonon kanssa koirametsässä. Kaverina oli espanjan vesikoira Teppo.




Toistena, pari kuvaa Nikin leikkikoulusta. He ovat ystävystyneet labbisjätkä Mokan kanssa niin hyvin, että emännät vaihtoivat puhelinnumeroita.

Lelupalkka

Tässä nyt se lupaamani video, kun treenattiin lelupalkkaa.

Tämä pätkä otettiin, kun takana oli yksi oikein hyvä sessio, ensimmäinen ikinä. Demottiin vähän, mitä oltiin tänään opittu, kun paikalla sattui olemaan kuvaaja. Koirat vain oli vähän väsyneitä ja se on mamma, joka enimmäkseen riehuu. Mutta siinä mielessä ihan hyvä edistysaskel, että lelupalkka toimii noille, vaikka otetaan vain tällaista olkkaritottis leikkiä.

On nimittäin ollut niinkin, että Bono on aimmin saattanut tällaisessa tilanteessa pyrkiä omimaan palkan mustasukkaisesti itselleen.

No, tässä tosiaan mama riehuu eniten, ja koirat on vähän väsyneitä tapauksia, mutta kyllä pojillakin hännät näköjään heiluu!

Ylensyönyt

Sellaista politiikkaa olen harjoittanut ravitsemuksen suhteen, että Bono saa ruokaa aina, kun Nikikin, ettei tarttis olla mustasukkainen ruuasta. Sellaista taipumusta oli nimittäin aluksi.

No, nyt aletaan olla siinä pisteessä, että Bonon ruokahalulle on kertakaikkiaan tullut stoppi. Aamupäiväkupilla se katseli mua, että pitäiskö vai eikö ja kuuliaisesti se sen tyhjensi, kun sanoin heleällä ja kirkkaasti kuuluvalla äänellä "ole hyvä" pariin otteeeseen.

Nyt, kun Nikillä oli vielä selvästi hiukajainen ja jälkiruuan tarvista, kaivoin sille rustoluun pakastimesta. Bono katseli etäisyyden päästä ja käänsi selkänsä, että älä vaan mulle tarjoile mitään.

Niki viihtyy luiden kanssa hirveän hyvin ja jos vain jotakuinkin suuhun sopivia luita on tarjolla, luvattomien kohteiden jyrsiminen jää heikonlaiseksi. Muutenkaan se ei ole tehnyt mitään tuhoja, mutta luita ja puruleluja sille on kyllä tarjoiltu ahkerasti. Niiden kanssa se hyvin viihtyy. Jos se kantaa kengän keskilattialle ja alkaa sitä mutustaa, se uskoo, kun sanoo "ei". Helppo kakara se kaikin puolin on.

Ylensyöttämisestä huolimatta Bono ei ole lihonut. Pieni, tuskin havaittava ihrakerros, on kylkiluiden päällä, mutta hyvin minimaalinen se on. Mutta sen vastapainoksi paskaa tulee kyllä varmaan useita kiloja päivässä. Ei ole kaunis näky sekään, voin vakuuttaa.

No, palataan kohtuuteen tässä jossain vaiheessa. Ehkä Nikiltäkin kohta voisi ottaa kolmannen aterian pois, kun se saa kuitenkin luista ja koulutusnameista lisäravintoa ja -energiaa. Aamuruokailua on jo hilattu puolen päivän tietämille, katsotaan jos joku kerta saisi iltaruuan jätettyä jo pois. Kattellaan.

Jos tällä menetelmällä saa kitkettyä vanhemman koiran ruuanvahtaamisen kuriin niin hyvä homma. Juurikaan muita mustasukkaisuusaiheita ei ole ollut. Hiukkasen huomiosta joskus saattaa tulla pitkiä katseita, mutta sen pystyy hanskaamaan toisin menetelmin.

Video on latautumassa ja kuviakin taidan alkaa tässä käsitellä, että jonkun sortin päivitystä tulee taas ehkä piakkoin. Ihan varmaksi ei voi vakuuttaa, kun ajateltiin lähteä porukalla katsomaan, onko kasvimaalla vielä paljon lunta ja miten asiaa voisi alkaa edistää. Ehkä ainakin jotain urean tyyppistä typpilannoitetta voisi paikoin jo annostella?

Kesäkausi

Kesäkausi on alkanut.

Niki osasi pissata muualle kuin hankeen! Se oli pikku pakko, koska hanget alkaa olla goodbye. Bono on löytänyt ne tietyt kuusenalusten kesävessat, mamma on luopunut toppahousuista ja -takista ja lenkkeilee nyt kävelykengissä ja fleecessä ja mitäs vielä? Niin oli eilen kaunis ja vappuinen sää, että käytiin Nikin kanssa ensin kaupunkikierroksella ja postissa, jonka jälkeen lähdettiin Bonon kanssa koirametsään. Teppo soitettiin kaveriksi ja niinpä me viihdyttiin metsässä kaksi tuntia. Heini sanoi aina ajatelleensa, että Bonosta tulisi hyvä toko-koira ja hitsi vieköön, innostuin ihan kamalasti taas tottelevaisuushommasta. Herkässä on toi syttyminen, jos kohta sammuminenkin!

Mutta totta se on. Nyt kun Bono alkaa olla rauhoittunut niin voi, miten se nauttii meidän pikku koulutusjutuista. Koska sillä on melko vahva laumavietti, se oikein mua mieluillessaan tarjoaa itse seuraammista tuolla kylillä. Se on vähän, kuin äiti, äiti, kato miten mä olen hyvä!! Nyt olis hyvä aika painaa päälle!

Tänään tehtiin aamulla niin ihana ja leppoisa aamulenkki, että meillä turahti siellä tunti. Kun olisin ottanut ne kyläreissulle mukaan, kumpikaan ei viitsinyt lähteä. Tällaista ei usein tapahdu.

Mua vähän kärvensi, koska olin ajatellut käydä samalla reissulla korkkaamassa koulutuskentän kahdella koiralla, mutta tuonnemmaksi jäi. No, kompensaatioksi Niki oppi tänään menemään maahan ja otettiin pari erää myös lelupalkan treenaamista ihan olkkarissa. Tästä on vähän videomateriaaliakin, kunhan saan sen ladattua juutuubiin.

Mutta nyttei ennätä, koska pitää laittaa tukkaa ja lähteä Tavastialle hurraamaan Michael Monroelle.

Sellaisen vielä tunnustan, että olen sotkenut Nikin korvat pahasti liimojen kanssa sössiessä. Harjoittelin korvien muotoilemista ja perhana, millaiset kökkäreet niihin kovettui. Varsinkin toiseen, jossa ei edes osaset liimautuneet vastakkain! Kattotaan, pitääkö leikellä karvoja vai miten me tästä selvitään. Ei se kasa ainakaan nyppimällä lähde. Koitin olla lotratessa varovainen, mutta en näköjään tarpeeksi varovainen:(

No pitkäperjantain kunniaksi jotain kärsimystä kai pitää olla. Ja onneksi Niki ei näytä välittävän, lähinnä mama kiemurtelee.

Ulkoasusta

Olipa pukertaminen, kun en osaa CSS:ssää ja kuitenkin halusin muuttaa sekä mallia että värejä ilman, että sivupalkkien kuvat ja muut widgetit häviää. Vanha blogipohja alkoi tuntua niin tunkkaiselta, niin että piti käsikopelolla yrityksen ja erehdyksen kanssa tuunata koodissa vaikka ei osaakkaan.

No, toivotaan että on vähän raikkaampi, vaikka ei se vieläkään ole ihan just sitä, mitä piti :).

Mutta nyt pitää käytää Bono pihalla, eli homma julistettakoon valmiiksi. Tältä erää.

Möllöttelyä

Ollaan tässä touhuttu kaikenlaista, muttei mitään erikoista. Harjoitellaan yhteisiä hihnalenkkejä ja ollaan päästy niitä pidentämään. Aika kivasti menee jo sellainen melkein tunnin lenkki. Kilometrjä siinä ei ehdi kertymään kovasti, sama mitä Bonon knassa yksin puolessa tunnissa, mutta onhan siinä jos jonkinlaista muuta ohjelmaa.

Toissapäivänä oltiin muuttoapuna: hauvat aiheutti hämminkiä ja riekkuivat pihalla kunnes väsähtivät ja nukkuivat autossa. Eilen oltiin taas Sipoon koirametsässä päivällä ja tehtiin sielläkin vähän pidempi lenkki kuin aiemmin.

Koirien ohituksetkin sujuu aika hyvin kimpassa, kunhan vain suurimman osan ajasta on jotain herkullista mukana. Huomasin kyllä, että jotta tavoissa pysytään on syytä välillä tehdä lenkkejä erikseenkin, jotta molemmat saa muistutuksen siitä, miten kuljetaan nätisti ja mistä mama tykkää ja palkkaa. Tavat höltyy heti jos tekee liian monta yhteislenkkiä peräkkäin ja varsinkin jos niitä on useampi ilman herkkupalkkaa.

Mut kaiken kaikkiaan ihan hyvin nuo ulkoilut on alkaneet mennä. Se on ollut tässä niinku päällimmäisenä mielessä.