Miksei aina

... vois olla perjantai? Freelanserin hommassa on kaikista parasta, kun saa hommat torstaihin mennessä pakettiin ja saa pitää perjantain vapaapäivänä. Se on niiiiiiiin juhlaa!

Tänään on sellainen perjantai, ja me ajaetaan poikain kanssa Heinolaan. En tiedä onko maailman viisain strategia viedä hönöt surutaloon, mutta siellä asuu koiraihmisiä ja jos koirat ei käy rasitteeksi, niistä voi olla vähän iloa. Saa nähdä. Ja tavataan me siellä originaali tyttöystäväkin! Inka-sheltti on avokkinsa Tupun (kingcharlesin spanieli) kanssa myös paikan päällä, joten tiedossa saattaa olla hiukan hurlumheitä.

Eroahdistusoireiden siivittämänä me ollaan nyt ulkoiltu Nikin kanssa ja opeteltu leikkimään ja pitämään hauskaa kahdestaan. Rättileikistä se alkoi, seuraava edistysaskel oli, että eilisaamuna Niki leikki mun kanssa kepillä ja suostui jahtaamaan sitä sekä hakemaankin sen. Illalla se hiffas jo senkin, että kepistä voi taistella! Voi mä olen tyytyväinen! Mama ei olekaan enää pelkkä ruokapalvelu ja lämmin kainalo, vaan sen kanssa voi pitää hauskaa! Tätä pitää jatkaa. Kosketuskepin seuraamista vasemman polven tienoilla- ja luoksetuloharjoituksia sekä kontakti- ja maahanmenoharjoituksia on jatkettu niin ikään.

Tässä on sekin hyvä puoli, että kun meillä on kahdenkeskisiä juttuja niin ei käy niin, että Niki jäisi jotenkin kakkossijalle emännän sydämessä. Oikeasti se on ottanut paikkansa, joka on ihan yhtä suuri kuin Bononkin paikka, mikä on ilahduttavaa. Ajattelin etukäteen, että voiko toisen koiraan saada yhtä hyvän suhteen kuin ekaan, jonka sija sydänkäpynä on niin vankka. Mutta kyllä se vain tapahtuu. Ja olihan se kissojen kanssakin sama homma. Ne oli erilaisia, mutta yhtä rakkaita. Elikot on vielä niin viksuja, että ne osaa ottaa oman huomionsa vuoronperään. Ei tule kilpailua ja keskinäistä kränää!

Se on tietty pidettävä huoli, että myös Bonon kanssa on kahdenkeskisiä juttuja. Mepä käydään urheilukentällä ja vetäydytään oven taakse tekemään fysiojuttuja ja sen sellaista! Ippuli saa silloin tulla toimeen omillaan.

Kiintymyssuhteen (on ollut pari varhaisen vuorovaikutuksen projektia työn alla, joten termit on hallussa :) kehittymistä edesauttaa kyllä kovasti se, että puuhailee koirien kanssa erikseen ja ottaa ajan niiden kouluttamiseen ja niiden kanssa leikkimiseen - siis erikseen. Kakkoskoiran on selvästi huomattavan helppo ottaa isäntä johtavasta koirasta!

Eroahdistuksen eteen ollaan tehty sitäkin, että ajaetaan autolla tottisareenalle ja molemmat joutuu odottamaan autossa vuoron perään. Kai se räyskytys sit loppuu, kun ne tottuu siihen. Työvuorossa oleva piski kyllä kiinnostuu palkasta ja tekee töitä sen saamiseksi ennen pitkää aikansa vauhkottuaan, joten täällä päässä ei olla ollenkaan synkkiä tämän asian suhteen.

Muuten on nyt sellaiset ajat, että Niki alkaisi olla melko sisäsiisti ihan sellaisilla työssäkäyvän ihmisen ulkoilutusaikatauluilla, jos vain emäntä on kärppänä, eikä kupsastele turhia esim. aamulla. Muuten tulee pissat paprulle, juuri siinä vaiheessa kun on kengät saatu jalkaan.

Ramsekselle jäi aikanaan sellainen tapa joksikin aikaa, että se oli muuten sisäsiisti, mutta talutin kaulassa kusaisi kuitenkin oven eteen. Siitä sen vierotti persialasikissamme Wiljami, joka kerran lammikon äärellä veti sitä avokämmenellä pitkin poskia. Siihen jäi Ramseksen sisälle kuseskelu. Nyt ei ole tällaista kasvatusapua talossa. Itte pitää tsempata.