Erossa 4 päivää

Mama on kotona ja ero meni hyvin. Bono oli iloinen, kun tulin kotiin, ei mitään murjottamista tai mielenosoitusta. Sydän on kepeä.

Matkan aikana omin pikku kätösin siemenistä kasvattamani pensaskrassi oli alkanut kukkia. Saavutus tämäkin!

Olen ihan euforiassa Dublinin matkasta. Paikalliset toimittajat oli sitä mieltä, että U2 heitti erään parhaista keikoistaan eilen, vaikka ennakko-odotukset alkuviikon kirjoittelun perusteella oli aika nihkeitä.

Torstaina koko kylä muuttui yhtäkkiä U2-kaupungiksi: kymmeniä tuhansia konserttivieraita saapui kaupungin kaduille, kaikkialla soi vain U2 ja hotellien oviin tuli laput: No vacancies. Mieletön tunnelma!

Olisin kyllä jäänyt vielä ihan muutenkin sinne. Kiva no-nonsense kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tahtoo takaisin!

Bono silppsi tuliaispaketeista täytteet ja teki ympäristötaidetta.

Irlantilaisten mielestä vaikuttaa olevan hilpeätä, että joku laittaa koiransa nimeksi Bono! Jokaikinen ihminen siellä tuntee heikäläisen Bonon ja tietää, missä se asuu.

Jopa bussit oli linjalla U2!

Matkavalmisteluja

Emännän matkavalmistelut on kiihkeimmillään, sillä lähtö on huomenna. Bono osallistuu kaikkeen. Mä olen keertonut sille asiasta ja se tietää.

Reetan piti ottaa valokuva, kun Bono puski mun kainaloon kulmakarvoja nyppiessä, mutta vahingossa tallentuikin video. Tällaista meidän oleminen pääsääntöisesti on.



Muuten on taas sellainen seesteinen vaihe. Tuntuu, että Bono ymm'ärtää kaiken ja on hyvin yhteistyöhaluinen ja -kykyinen.

Olen huomannut, että se ei tosin ole mikään innovaattori. Bono on oma-aloitteinen niissä puitteissa, jotka se tuntee. Jos se esimerkiksi haluaa tutkia jonkun uuden polun, se polku sijaitsee sellaisen alueen sisällä, jonka se jo tuntee. Tämä piirre on laajennettavissa kaikkeen muuhunkin olemiseen.

Se on ehkä syy siihen, että se on niin kiltti. Se ei oikein keksi itse, miten aiheuttaa hämminkiä. Vallattominta, mitä se on keksinyt, on napata maman silmälasipyyhe piirongin päältä tai sukka/lapanen vaatehuoneen hyllyltä. Sekin (esineiden tuominen) on hiellä ja tuskalla pitänyt sille ihan itse opettaa.

Toista on Viirun laita. Se yöllä kusaisi puutarhatarvikekassille, kun jätettiin koirat pehtoorihommien ajaksi kotiin. Se viesti ei ollut kryptattu.

Bono, pieni diisselipoju. Ehkä me käännetään tämä vielä eduksi, Irlannin matkan jälkeen.

Se on nyt radiohiljaisuus vähäksi aikaa. På lördag saattaa olla jotain raportoitavaa. Nappaan kuvan, jos näen Dublinissa collien.

Bono the Bear

Me ollaan viihdytty viime aikoina paljon Sipoonkorvessa. Viikolla käytiin luontolenkillä Rommi-veljen kanssa ja parina päivänä ollaan oltu mustikassa. Saalistakin on saatu sen verran, että kynnenaluset on tiukassa mustassa. Ja riehakasta hymyilemistä kannattaa välttää julkisella paikalla, jollei halua epäsiistin mainetta.

Tunturin laella. Sotungissa on kevytrakenteisille paimenkoirille sopivan vaihtelevaa maastoa.

Eilen sattui ihan hauska juttu, josta me ollaan revitty Reetan kanssa aika paljon huumoria (huumori on APA*n mukaan erittäin kehittynyt defenssi, toim. huom.).

Kyykitiin hyvien mättäiden äärellä, Viiru, kenties yksi maailman paraskuntoisimmista salonkikoirista, köllötteli varpujen seassa ja Bono kieriskeli maassa selällään keppi suussa ja ärisi sitä maan kuulua chewbacca-mölinää.

Rapsutukset kelpaa myös maastossa.

Me oltiin Reetan kanssa uhrattu kolme iltaa siihen, että katsottiin kaikki Raid-sarjan jaksot - noin kakskytviidettä kertaa sekä päälle vielä elokuva. Me pohdiskeltiin, kuka pyöritti globaalia bingoa ja siterattiin välillä meheviä repliikkejä.

Eväspaikalla. Makkaraa odotellessa.

Meidän keskustelu meni jotenkin näin:
- Ammuit multa varpaat.
- 40 %.
- Mahtoi ottaa lujille, kun kaveri kosti samalla mitalla.
- Ja sai sen tekemään itsemurhan.
- Suvelahan sanoi, että Raid on parempi ampuja.
- Oliko se siis Esconin tj, jonka Raid ampi.
- Merjan poikaystävähän sanoi Raidille, että varatoimitusjohtaja palkkasi uuden turvallisuuskonsultin.
- Hammarin.
- Joo, ja Pekkalan kuvahan näkyi lehdessä, ei se sikarimies ollut Pekkala.
- Kannattaa pitää lärppäpolitiikka tiukkana, muuten vaikeudet käy ankariks.
- Pipa jäi.

Sylikoira on sylikoira metsässäkin. Emännän yleisin kuvakulma koiraansa.

Tässä vaiheessa puskan takaa tuli polkua pitkin marjastaja, joka ensi töikseen sanoi:
- Hui, kun mua pelotti, kun luulin että täällä on karhu. En ensin kuullut teidän puhetta, koiran murinan vain.

Meidän keskustelu oli onneksi rauhoittanut rouvan.

Salonkikoira kakkaa mustaa kakkaa mustikkareissujen jälkeen. Syö kaiken, mikä on syötävää.


*APA=American Psychological Association

Lomakiirusta

Meillä on selkeesti koirankoulutusväsymystä ilmassa. Ei jakseta reenata yhtään mitään, mutta sen sijaan kyllä ruoka maistuu ja kyläily. Eilen meni koko päivä Hangossa, Bonsulikin pääsi hiekkarannalle ja juoksentelemaan vapaana Suomen eteläisimmässä pisteessä, koska kaikki lomailijat olivat pakkautuneet samalle rannalle (erille jossa me oltiin). Mahakarvat vedessä oli ihan leppoisaa eikä tarvinnut läähättää yhtään.

Olin etukäteen katsonut, että matkan varrella on hieno Natura-alue jossa hyvin voi salaa käydä juoksuttamassa koiraa vapaana, mutta piipahdettiinkin Tammisaaressa ja sivistyksen parissa. Sai kuhankeittäjät ja virviläsammakot - tai mitä niitä nyt on - pesiä ihan ilman häirintää.

Tänään me viihdyttiin Sipoossa Pepin luona. Huomenna taidetaan pitää vapaa päivä ellei sitten innostuta menemään pyykin sijasta mustikkaan. Sitäpaitsi mama menee iltasella elokuviin katsomaan uutta Harry Potteria.

Bono taitaa jäädä kotimieheksi ellei sitten naamioidu opaskoiraksi.... emännällä on kyllä jo selvästi ikänäköä. Ja suurta haluttomuutta jättää koiraa kotosalle.

Nyt ei pysty rupattamaan enempää, koska pitää selvittää minkälaisela valuutalla irkut oluensa maksavat. Olin pitänyt itsestään selvänä että euro siellä jyllää, mutta tietoon on kantautunut toisenlaisiakin epäilyjä.

Liikaa metsää

Unohdin, että on tiistai ja me oltiin tänään neljä tuntia Sotungin reissulla pikkuveljen kanssa.

Bono oli sen reissun jälkeen niin sippi, että ei noussut ylös, kun olisi pitänyt lähteä BH-kurssin kaupunkiosuutta harjoittelemaan. No, ei voi mitään. Lintsatiin viimeinen kerta sitten tyylikkäästi.

Mä en oikein aina muista, että se on vielä kovin nuori ja tarvii runsaasti lepoa, jos on tullut rehkittyä. Enpä mä normaalisti sitä treenipäivinä ennen treeniä kovasti rasitakkaan, metsälenkit tulee koulutussession päätteeksi. Nyt tapahtui pieni työtapaturma.

Huomenna lähdetään päiväreissulle Hankoon. On vähän lomakiireitä.

Pikaraportti

Meillä on taas ollut niin puuhakasta, ettei ole ehditty tietsikkaa avata.

Torstaina reenattiin BH-kurssilla koko BH-kokeen koreografia. Bonon työskentely parani edetessään ja lopussa tuli jo melkoisen hyvää seuraamista. Jäävät liikkeetkin on ihan jees, lisää vain aikaa ja etäisyyttä. Vapaana sitä ei voi kentällä pitää, koska se heti yrittää karata toisten koirien luokse, joten liina on nyt hommattava.

Lopuksi, kun Bono oli paikalla makuussa, viereisellä kentällä ammuskeltiin ja se sitä säikkyi. Sitä kuitenkin kesti aika pitkään, joten tuli hyvää siedätystä. Ihan lopuksi hain sen vielä autosta hyppimään esteen yli ja se intoutui taistelemaan patukasta ja riehumaan. Toivotaan että paukkuarkuus saataisiin jotenkin hanskaan. Muutenhan meidän pk-ura kyllä sitten tyssäää siihen.

Viikonloppu ollaan oltu taas saaressa svengijengin kanssa ja valitettavasti kamera unohtui kotiin. Emäntien jengi kävi Tirmo Bluesissa ja bändit oli niin hyviä, ettei haitannut yhtään, vaikka kastuttiin ihan litimäriksi.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt ihan sydänystävät. Ne koko viikonlopun on hengailleet paitana ja peppuna. Samaa keppiä ne ulkoiluttaa pitkin saarta, toinen toisessa, toinen toisessa päässä. Lepohetket vietetään kylki kyljessä, milloin korkealla kalliolla, milloin märässä rantaheinässä.

Bono hyppää jo halukkaasti itse veneeseen ja sieltä pois. Se on rohkaistunut myös puljaamaan meressä rohkeammin ja reippaammin. Onneksi ei ole sinilevästä tietoakaan vielä.

Kun alettiin roudata illalla tavaroita veneeseen. Bono hyppäsi sinne ja törötti veneessä odottamassa varmaan puoli tuntia. Kun vihdoin lähdettiin, Stella istui veneessä ratin takana ja Bono keskituhdolla. Kyllä ne tietää tasan tarkkaan, mikä on meininki.

Sukulaisissa

Tavattiin taas eilen pikkuveljeä, Rommia.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Poika oli kasvanut ja reipastunut silmissä siitä, kun viimeksi nähtiin.

Viirunkin kanssa oli paljon yhteisiä säveliä.

Mitäs me matalat...

... ja komeakieliset.

Ison miehen aihio

Eilen rankkasateessa BH-kurssilla maman keskittyminen herpaantui pahemman kerran, kun vanutin märkää koiraa ja Bonon turkki näytti siinä valossa syvän punaruskealta. Hihkuin, että: "vau mikä väri!" Pojusta on tulossa komea ukko ja minusta vähän alkaa turkista jo näkyä aavistus miehistymisen viitteitä.

Tässä vähän kokovartalonäkökulmaa.

Kauklahden kenttä on kyllä siitä hyvä, että siellä on katettuakin treenialuetta, eli varsinaiset sessiot saatiin pitää sateelta suojassa. Meillä oli oikein hyvä päivä. Treenattiin jääviä liikkeitä (istumista ja maahan menemistä) ja nyt näkyi se, että niitä on harjoiteltu viime aikoina kovasti olohuoneessa sekä normaalin elämisen puitteissa.

Tässä komistuvaa karvaa makuuasennossa.

Vähän oli Bonon mielestä jännittävää ja vastahakoista tulla autosta kentälle, koska se muisti viimekertaisen ampumisen. Oltiin kouluttajan kanssa tultu tahoillamme samaan lopputulokseen, että ei tehdä asiasta numeroa vaan jatketaan, kuin edelliskertaista ei olisi ollutkaan. Poika on kuitenkin mörköiässä ja nyt oli tärkeätä saada aikaan mukava ja hyvä harjoitus pahalla paukkuvalla kentällä.


Tässä komistuvaa karvaa vielä lintuperspektiivistä.

Aloitettiin sillä, että leikin sen kanssa ihan aluksi. Patukasta se ei piitannut, mutta kekkasin viedä sen toko-esteelle hyppimään ja joka hypystä se sai hirmukehut ja vanutukset. Siitä se silmin nähden rentoutui. Hyppäämisestä se tykkää niin, että sitä voi käyttää pian palkkana!

Kouluttamisessa kamalan vaikeaa on pysyä kärryillä, että mikä palkka toimii kulloinkin. Tällä hetkellä patukka- tai muu leikki ei tepsi juurikaan. Vanutus, kehuminen ja hyppyyttäminen saa sen rentoutumaan ja iloiseksi. Kehuminen on tällä haavaa ihan parasta.

Shea tekikin Bonosta diagnoosin: pehmeä uros, jolla on dominanssia, mutta jota sen hermorakenne ei tue. Pitää varmaan erittäin paikkaansa juuri nyt! Hankala koulutettava, koska itse pitää olla äärimmäisen selkeä ja täsmällinen, osata osoittaa heti, mitä halutaan ja mitä ei. Se tarvii selkeän palkan, selkeän pakotteen, vahvan johtajan ja hirveästi kehuja. Colliet on muutenkin kuulema sellaisia, että ne toimii hyvällä. Itse olen huomannut, että jos sitä ei huvita kiivetä rappuja, etukäteen kehumalla sen saa liikkumaan!

Me ollaan vähän sillä tiellä, että mä olen hidas ja lepsu, koira ei tiedä, mitä siltä olllaan vaatimassa ja sit se haahuilee sinne päin. Tämä tarkoittaa, että hirveän paljon yksinkertaisempia harjoituksia meidän pitää osata ottaa ja mun pitää miettiä koreografiat kamalan selkeiksi. Varsinkin seuraamisessa. Siinäpä se vaikeus onkin....

Inka oli meillä yhden yösydämen hoidossa, kun tultiin saaresta. Ei vaikuta kovin jännittyneeltä daamilta.Ukot oli siihen ihan lääpällään.

Olen edelleen sitä mieltä, että tässä koiran kouluttamisessa kaikista vaikeinta on oppia itse.

Ollaan ulkoillessa otettu kuitenkin aika paljon skarpimpi ote, mama vie ja koira seuraa. Tiedä näkyykö se sitten asenteessa, mutta Shea oli sitä mieltä, että Bono työskenteli halukkaammin kuin aiemmin. Tosin mulla oli kyllä myös superherkkua maksaa palkkana. Mutta olipa mitä herkkuja tahansa, ne ei kyllä tuppaa vaikuttamaan työskentelyn motivaatioon. Jos ympäristö kiinnostaa, se kiinnostaa ja "tunge vaan maksat ihan omaan kurkkuun , ole niin hyvä."

Mene ja tiedä. Sattui vaan olemaan hyvä päivä, kai. Ja se tiesi, mitä siltä haluttiin.

Meri-ilmasto

Me ollaan aika tööt, koska ollaan otettu ankaran lungisti.

Tässä keskeisimmät aktiviteetit: loikoilua kamujen kanssa kaltsilla, Aku Ankan lukemista ja koirien rapsuttelua. Tämmöisestä me väsähdettiin.


Svengijengi: Stella, Inka ja porukan pojat Bono ja Markus.

Nuorison vahtivuoro on Bonolla. Markus soutelee ja Julia heittää uistinta. Bono pitää silmällä.

Välillä oli jonoa kainalopaikalle.

Ilmavainu idästä kertoo kaiken, mitä pitääkin tietää.

Oho!

En ole näköjään eilen postannut lainkaan, kas kummaa. Onpa ollut kiirusta. Johtuisko siitä, että mamalle tuli rapakon takaa kirja! Ihka ensimmäinen ikioma amazontilaus. Kaikki on tähän asti hoitunut Akateemisen kautta, mutta hyvinhän tuo palvelu pelaa globaaleilla markkinoillakin. U2:n Dublinin konserttiliputkin on tulleet perille aika päiviä sitten.

Me oltiin illalla taas tottiskurssilla, ja olipa jännittävä ja raskas reissu. Oli jotain 30 astetta kosteaa lämmintä ja aloitettiin niin, että Bono oli maassamakuulla sen aikaa, kun kollega treenasi ja sille ammuttiin starttipistoolilla. Ennen Bono ei ole ammuskelusta välittänyt, kun viereisellä sepukkakentällä ammutaan alvariinsa. Mutta nyt se oli sen verran lähellä, että se säikkyi ja nousi ylös. Se meni kyllä kiltisti takaisin maahan ja teki omat seuraamis-, käännös- ja sivulle istumiskoukerot hyvin, mutta otti se koville.

Koko kurssin päätteeksi kokeiltiin vielä siedättää Bonoa ampumiseen kissan ruualla (ei-ei) ja leikillä (ei-ei-ei). Pakko oli toistaiseksi luovuttaa, että me ei saatu sitä totutettua. Ei haluttu, että se alkaa panikoida.

Se oli selvästi pois tolaltaan, lymysi vain autossa omassa yksiössään pää alhalla, joten tein tunnin mutkan Kattilajärvelle. Kahlattiin järvessä ja heittelin sille metsässä keppiä ja kahlattiin uudestaan järvessä ja se tepsi: löytyi hännän heilutusta ja pilkettä taas silmään.

Siitä kun lähdettiin ajamaan kotia kohti, autossa oli taas naurava collie joka seuraa liikennettä ja nojailee leukaa takapenkin selkänojalla (joo, ei vieläkään ristikkoa) pitäen peilin kautta silmäpeliä maman kanssa.

Ei hullumpi reissu ollenkaan, loppujen lopuksi siis, vaikka alussa näytti heikolta.

Kelailin, että turhan harvoin vien ehkä Bonoa osaamisen äärirajoille. Siksi me ei varmaan edistytä kovinkaan paljon. Nyt se joutui äärirajoille sekä makuulla (tosi pitkä), että seuraamisessa (piiitkiä pätkiä) ja ampuminen oli todellä jännittävää. Kaikki nämä yhdessä + veltoksi vetävä helle oli ehkä vähän hevoskuuria, mutta hyvää oppia taas.

Rokotusreissulla tänään käytiin hetki Viilarin kentällä ja tein vain lelun kanssa pieniä sivulle menojuttuja ja leikittiin, sekä lopuksi se sai hypätä esteen yli ekaa kertaa ikinä. Se tiesi heti, mikä on homman nimi. ja hyppäsi hanaksti yli ja takaisin. Este taisi olla 30 cm.

Ajattelin vaan, että pitää heti saada eilisen päälle treeni, jossa meillä on tosi kivaa eikä mitään ylivoimaista. Muuten pampula saakin tänään levätä laakereillaan.

Nyt pitää lukea Palveluskoira-lehdestä, miten hyppäämistä oikeasti kannattaa opettaa, että ponnitus lähtisi oikealta etäisyydeltä.

Ja huomenna me matkustetaan Porvoon saaristoon viikonlopuksi, joten raportoidaan vasta tuonnempana lisää.

Hyvää viikonloppua!

Huips

Blogeja ei saa editoida, mutta edelliseen postaukseen oli kyllä jäänyt kamalasti kirjoitusvirheitä. Sorry. Ei voi toimittaa. Pitää olla autenttinen.

Tavattiin Bonon äitimuori tänään kasvimaalla ja Elli käänsi Bonolle selkänsä. Vain silminnähtävät inhon väristykset puuttui. Koko elekieli kertoi, että "enkö minä herran pieksut ole ajanu tuon kakaran jo maailmalle? Enkö? Mitä? Häh? MITÄ SE TÄÄLTÄ VIELÄ HAKEE??

Voi äitien taakkaa.

Sitten me käytiin tottiskentällä ja tehtiin eilisten oppien mukaan hiukkasen reippaampi harjoitus kuin tavallisesti ja se tuntui oikein hyvältä. Lopuksi makuutin ja istutin sitä paikalla jauhelihalla lahjoen. Olin oikein tyytyväinen itse työskentelyyn.

Vapautettuna, joskin lyhyessä koulutustaluttimessa, hyppyytin sen pöydälle ja ennen kuin lopetettiin, kävelytin sitä vielä huteralla puomilla ja hyppyytin sen pari kertaa siitä yli. Aletaan puuhailemaan jotain ennalta-arvaamatontakin joskus. Sitäpaitsi A-este näyttää niin hurjalta, että jotain rohkeudenkohotus reeniä on parein pikku hiljaa alkaa kehitellä.

Mä en ymmärrä miten se ikinä tulee A-esteestä selviämään, mutta vuosi sitten mä haaveilin, että se joskus osaisi istua ja odottaa lupaa ruokakupille. Puoli vuotta sitten melkein itkua tuhersin, kun kuvittelin ettei Bono ikinä opi noutoa. Eli kyllä se vinoestekin sieltä joskus tulee.

Tottiksen jälkeen innostuin ajamaan vielä koirametsään, eli me tehtiin oikein reipas kiertomatka.

Tottista

Meillä oli tänään BH-kurssi ja sain taas hyviä vinkkejä, kuinka edistyä sillä saralla.

Meillähän on tämä emännän kokemattomuus sellainen ongelma, etten ole saanut sille viime aikoina juurikaan hyviä treenejä, koska en saa sitä kunnolla työskentelemään. Touhu on aran ja ponnettoman näköistä hapuilua, jossa emäntä kyllä pitää kontaktia, mutta koiraa se ei jaksa kiinnostaa.

Sitten on tämä toinen asia, että Bo noei totisesti ole välinpitämätön ympäristöään kohtaan, kuten käyttäytymiskokeessa kuulema pitäisi.

No, sain seallaista oppia seuraamisen ja perusasennon tiimoilta, että kerta kaikkiaan vain aina kun se pälyilee tai pudottaa kontaktin, pitää teettää sillä jotain. Käännös tai istuttaminen toimii hyvin. Niin kauan hinkataan tätä, kunnes koira on hanskassa.

Rauhattomuuteen puolestaan näyttää aika kivasti tepsivän makuuttamisharjoitukset. Se varmaan kestää jo jonkun 5 minuuttia maata paikallaan ja jos vain itse on lähistöllä ja tiputtelee palkkaa aina välillä etujalkojen väliin, se pysyy siinä aika hyvin, kunhan tensin ottuu ajatukseen.

Makuuttamisharjoituksen jälkeen sitä on tosi mukava talutella, se pysyy hyvin kontrollissa.

Hmmm. Nyt vaan pitää aktivoitua ja tehdä näitä treenejä useammin ja paremmin. Joka kerta se kumminkin menee piirun verran oikeaan suuntaan.

Jämäkkyyttä, voimaa ja reippautta me kaivataan. Sitähän tänne on tultu hakemaankin!

Paimennuskuvia

Ihania pamennuskuvia eilisestä on paljon Jorman sivuilla. Eli tuolla > Uutiset > napsauta 28.6 päivätyn uutisen kohdalta kuvagalleria -linkkiä. Bonsulikin on monessa kuvassa!

Olen vieläkin eilisestä ihan fiiliksissä. Paimentaminen oli niin erilaista kuin pk-jutut. Sen mitä nyt ymmärsin yhdestä kerrasta (mikä tuskin on kovin paljon) sain käsityksen, että paimentamisessa ohjaaminen on tosi hienovaraista. Vaikka se vaatii suurta tottelevaisuutta, siinä koira ei ole tavallaan käskyn alla. Sen pitää itsekin osata, ja molempien koirakosta pitää osata koko ajan lukea lampaita. Kaikki, mitä tehdään riippuu siitä kuinka lampaat reagoi. Ja nehän reagoi.

Mitenhän sitä fiilistä saisi jäljestämiseen? Sillä kai, että niitä kepukoita on aivan ylivertaisen mahtavaa löytää.

Tämä kokemus ratkaisi myös sen, että satsaan jälkihommissa keppimotivaatioon, en peltojälkimäiseen tottelevaisuuteen tekemisen ilon kustannuksella (meillä siis jäljestetään nenä aika ylhäällä, mikä on very bad thing indeed). Pisteet kisoissa kumminkin tulee siitä, että kepukat on löydetty.

Hyvä paimen

Me oltiin tänään paimenessa ja kyllä oli kiva päivä! Kivointa harrastustekemistä, mitä mä toistaiseksi olen koiran kanssa kokeillut. Hieno fiilis, kun koira tekee sitä, mitä sen on tarkoituskin tehdä.

Mun odotukset täyttyi ja jopa ylittyi. Olin kovasti toivonut, että Bonsulissa olisi ainesta paimenkoiraksi.

Tässä vielä reenataan oman vuoron odottamista.

Häkki toimi tosi hyvin. Bono, jolla on taipumusta kärsimättömään vinkumiseen, pysyi häkissä ihan hipihiljaa, ja viileänäkin. Se jopa pötkötteli siellä ihan relana. Sainkin sen iltapäivällä varjoon, joten vaikka mittari Turun tiellä kertoi, että ilman lämpötila oli 29 ja tien lämpötila 49, me pärjättiin ihan hyvin.

Karkasihan se kerran, mutta mehän ollaan sitä jo harjoiteltu, joten osattiin ottaa lungisti. Vähän sulkeisia se siitä palkaksi sai ja loppupäivä menikin ihan priimasti.

Bono itse asiassa karkaamista lukuunottamatta käyttäytyi juuri niin hyvin kuin colliet ruukaa tapahtumissa käyttäytyä. Ei mitään ihmeempää häiriköintiä. Sen sai istumaan tai makaamaan odottelutilanteissa ja se pysyi hyvin paikallaan.

Olin siitä ihan tosi ylpeä. Ajatella. Vuosi me ollaan pakerrettu ja tuoksia alkaa pikku hiljaa näkyä.

Bonsulin tyylinäyte! Innokkuutta löytyy.

Oona, Bonon sisko, on ihan kuuluisa, koska se on vissiin ainut collie Suomessa, joka on läpäissyt epävirallisen paimennustaipumuskokeen. Tai näin mä ainakin tulkitsin, koska Bono esiteltiin "epävirallisen veljenä". Kimmo (ope) tunsi Oonan ja sen suorituksen ja oli sitä mieltä, että Bonon taipumus on taipparin kriteereillä vähintäinkin yhtä vahvaa.

Bono oli ihan heti jyvällä, että "ai tää on tätä". Soitin lounaalla heti tohkeissani Marille, ja hän arveli että perimä tulee sieltä isoisän sukulaisilta, Merlinin ja amerikan suuntaan täällä siis sormella osoitellaan. Ja saattaa sitä taipumusta tulla vissiin sieltä äidin puolen mummun Unkarin sukulaisiltakin. Jorma arveli.

Lampaat itse on aika vitsikkäitä. Välillä tuntui, että ne teki just sen mitä niiltä odotettiinkin. Sitten ne sanoi "bä-ä-ä-äää!"

Meillä oli neljä sessiota. Ensin liinassa katsottiin vain mitä se tekee, kun näkee lampaita. Kuva on ekasta sessiosta Bono meni aika suorasukaisesti kohti lampaita, vaikka tarkoitus on ohjata niitä kaarella katraan takana kiertäen.

Tokan session aikana oli tarkoitus, että jälleen koira on liinassa ja nyt aletaan karsia sitä päin meno- ja lauman ympärikiertämistaipumusta, tavoitteena siis että se liikkuu katraan takana ja liikkuu puolikaarella.

Bonohan irtosi liinasta, joten se sai esiintyä edukseen ihan vapaana. Siinä sen paimennustaipumus todella tuli vahvana esiin, koska sille piti aika paljonkin laittaa paimensauvan kanssa painetta, ja kerran läpsähti jopa nenuun, mutta se ei ollut moksiskaan. Se oli niin keskittynyt vain lampiaisiin. Ekalla sessiolla se sentään muisti tulla mua moikkaamaan välillä!

Joo, se sauva ei kai olekkaan kävelykeppi ta susien hutkimista varten, vaan paimenkoiran ohjaamista varten. Luulisin.

Katras porttien läpi, kas näin.

Iltapäivällä otettiin rauhallisemmin ja ajettiin lampaita porttien läpi. Tarkoituksena oli pitää koira ihan rauhallisena aitauksessa ja ohjata lampaita liikkumaan haluttuun suuntaan. Katse oli oltava itsellä koko ajan lampaissa, koska niiden liike kertoi, minne meidän pitää liikkua.

Se on kovin hienovaraista hommaa, ja olin yllättynyt, kuinka pitkältä niitä paimennetaan. Meidän ja lampaiden välissä oli niittyä 15-20 metriä. Ja silti ne reagoi joka liikkeeseen.

Ekan session tein tosi lyhyellä liinalla, mutta toiseen harjoitukseen uskalsin jo jossain vaiheessa pidentää liinaa. Se menikin tosi hyvin. Kolme kertaa peräkkäin saatiin lampaat kulkemaan portin kautta ja sitten yhden epäonnisen yrityksen jälkeen vietiin ne varjopaikalle lepäämään ja lopetettiin siihen.

Se oli ihan älyttömän kivaa. Leppoisaa ja mukavaa puuhaa.
Tiukan paikan tullen meitä avusti naapurimaasta kotoutunut paimenherra Swedu.

Tässä Swedun puuhista koko totuus.

No ku

Meillä on taas oikein leppoisa vaihe murrosiässä tai uhmaiässä tai mitä tämä nyt sitten onkaan.

Harjoiteltiin aamulla häkkiin menemistä niin, että Bono pötkötteli siellä vetskarit kiinni ja sitten niin, että se meni sinne oma-alotteisesti ja sai aina välillä HK:n punaista, kun loikoili siellä.

Siellä se könötti luoden meihin lempeitä katseitaan ja jopa vähön sen oloisena, ettei makkara ollut kaiken päämäärä.

Kysäisin ääneen, että "kuinka se voi olla niin suloinen?"

Reetta tiesi: " No ku se on Bono."

No niin tietenkin.

Ruuat ja karvat

Ollaan taas kerran yritetty päästä siihen, että koirat söisivät vain kerran päivässä ja helteetkö auttaa -ken tietää - mutta nyt näyttäisi onnistuvan. Viikon verran jo molemmat on syöneet vain kerran päivässä, iltapuolella. Jaksavat hyvin pitkän päivän ilman aamuruokaa.

Tämän kertaisen inspiraation antoi se, että paskomisesta ei menannut tulla loppua, kun varsinkin luiden jätökset tuppasivat tulemaan lukemattomina pieninä kikkareina pitkin päivää, vaikka miten paljon holvataan öljyjen kanssa.

Nyt on ollut sellainen meininki, että syövät mahat pullolleen kerran päivässä ja alkupaloiksi saavat vähän öljyssä marinoitua raejuustoa tai piimää lisäravinteilla ja kasvismössöllä ryyditettynä, varsinkin jos kakat meinaa olla kovia. Joka toinen päivä on sitten lihakasvisape tai niitä muita barffaukseen kuuluvia ateriakokonaisuuksia.

Kun ruoka-aika on illalla, kouluttaminen ruuan avulla on päivän mittaan aika palkitsevaa emännällekin. Häkkikin alkaa vaikuttaa jo houkuttelevalta paikalta, jossa kannattaa käydä maahan, koska etujalkojen väliin kopsahtelee Oscarin lihakasvispullan kokkareita.

Olenko hehkuttanutkaan, miten helppoa on Bonon harjaaminen nykyään! Oma tukka on melkein työläämpi tapaus, vaikka onkin supisuomalaista hentoa liimatukkamallia. Tai ainakin siihen on tympeämpi käydä käsiksi. Sitä kun ei koskaan näe niin ei tule luonnollista motivaatiota :)))

Tänään harjasin sen oikein hyvin (Bonon Denmanilla), tyyliin 100 harjanvetoa aamuin illoin (joista aloitettiin varovaisesti ehkä 15-20:llä) ja huomasin, että sehän on peijakkaan kivuliastakin! Voi turkkikoiraparat.

Paimeneen

Nytpä meille on tarjoutunut tilaisuus päästä kokeilemaan paimennustaipumuksia! Matkustetaan sunnuntaina Paimioon ennen kukonlaulua ja käydään kokeilemassa, mitä lammaskoira oikeasti tekee, kun näkee lampaita.

Kiirus tuli hankkia hellevarusteita. Ostin isoimman kevythäkin, jonka löysin, koska pitäähän pampulan päästä liikkumaan siellä jos pitkään joutuu omaa vuoroa odottamaan.

Harjoiteltiin häkkin menemistä ihan porukalla.

Houkuttimena juustoa ja farkun lahkeen riekale.

Kun hökötys oli ollut huoneustossa noin tunnin, Bono ymmärsi kuuluvansa nyt omistavaan luokkaan ja irvisteli ekaa kertaa ikinä Viirulle.

Hus, tämän on MINUN valtakuntani.

Tottelevisuus-asioissa on edistytty sen verran, että Bonon voi istuttaa esimerkiksi poseeraamaan kesken vapaana juoksentelun. Ja se, kumma kyllä, pysyy istumassa!

Lupiinikuva.

Paimentamisessa tarvitaan aika hyvää tottelevaisuutta. Saapa nähdä, miten menee. Lampaat voi olla aika kiehtovia.

Hiukan off topic

Meillä on mennyt juhannus leppoisissa merkeissä kotioloissa. Ei ihmeellistä raportoitavaa, ulkoilua sun muuta. Mama keskittyi eilen puutarhaharrastukseen ja sai harson alle kolme 10 metrin riviä Överbyssä sekä keräsi kasveja herbarioon.

Joo-o. Yksi kesän distansuppgift on sellainen, että 30 yleistä rikkakasvia nuorena ja kukkivana pitää olla kuivattuna, prässättynä ja vaikka mitä. Ja minä kun peruskoululapsena kuvittelin selviäväni elämäni ilman herbarion tekemistä. No way. Sitä tässä vielä ihmetellään, että miten niitä latinalaisia kasvien nimiä voi muistaa?

Kun kaiken tuskailun jälkeen antauduin hommaan, herbariohomma olikin ihan kivaa!

Koska liikuskellaan off topicin rajoilla niin annetaan palaa. Videossa päivän syvällisyydet. Huomaa sisääntulo, jota voi kuvata muillakin adjektiiveillä kuin graceful. Jos siis haluaa. Ei ole pakko.

Mittumaari

Koska juhannusaattona pampulalle tuli ikää kokonaiset 1 v. ja 3 kk, otettiin kuvia ulkoilun ja metsäjäljen lomassa. Ja vähän kotonakin.

Päivänsankari poseeraa.

Ja poseeraaa.

Päivänsankari jolkottaa.

Päivänsankari pissaa.

Ja päivänsankari kakkaa.

Onnitteluja satelee, tosin pussailija on enimmäkseen päivänsankari itse.

Mamalle slurps.

Ja slurps vaan Viirullekin.

Taistelulaji

Metsurin hommat näyttää vaativan aikamoista tsemppiä ja yritystä. Sitä ei välttämättä heti tulisi ajatelleeksi.

Kaikissa näissä aikidoa muistuttavissa lajeissa tasapaino on tärkeä muistaa.


Eikä vauhtia saa missään vaiheessa päästää pysähtymään.


Mihin tällä kaikella yrittämisellä pyritäään?
--Nooooooo, se on niin yksilöllistä. Se riippuu katsos siitä, miten tavoitteet on asetettu.

Hurlumhei ja ryhdille liikettä

Eilen soitin Rompun väelle, että nyt tarvittaisiin jotain mieltä kohottavaa, että saadaan päivän koitokset taka-alalle. Saadaanko tulla kylään? Eipä silti, Bono oli ihan normaali jo kotona, emännällä taisi olla hankalampaa. Katja otti visiitillä kuvia.

Tästähän se lähtee: "leikitäänkö?"
Eiliseen postaukseen vielä sen verran, että pakotteita ei ole tarkoitus tietenkään tässä vaiheessa käyttää itse kentällä, kun treenataan ja opetellaan vasta uusia asioita ja hiotaan liikkeiden tekniikkaa.

Sitten kirmataan.

Eilisaamusta lähtien meillä on ollut käynnissä ryhtiliike ja sellainen uusi elämisen järjestys, että tiettyjä asioita (sivu, maahan, istu, vierelle, seiso, hiljaa) harjoitetaan päivittäisessä elämässä osana normaalia olemista. Jos Bono ei tee niitä vapaaehtoisesti se tekee ne "avustettuina".

Olen miettinyt omia vaikuttimiani ja sitä, mitä haluan tottelevaisuukoulutukselta ja kyllä se siihen kulminoituu, että ensisijaisesti en halaja mitään kisasaavutuksia. Mä haluan, että se osaa käyttäytyä niin hyvin, että voin päästää sen rauhallisissa olosuhteissa aamu- ja iltalenkillä vapaana juoksentelemaan ilman, että mun tarvii koko ajan sydänkohtauksen partaalla kuikuilla, onko jossain koiria. Eikä myöskään tarvi vaania sellaisia lenkkeilijöitä, jotka Bonon mielestä näyttää siltä, että niillä on varmaan koira. Niinkuin pienenä.

Nykyäänhän se on lihaksi tullut skanneri, joka on koko ajan tutka päällä: missä koira, missä narttu, missä kiva setä, täti - aaaah! pupu, orava, whatever.

Jossain vaiheessa otetaan aina vähän mittaa.

Eli tavoitteena kaikessa tässä äkseeraamisessa on ensisijaisesti luotettava koira, jonka kanssa ei tarvi pelätä ruhjeita omassa eikä koiran lihassa - taikka psyykessäkään sen puoleen.

Me tavattiin eilen hepoja ja päällisin puolihan kaikki näyttää seesteiseltä. Sitä se jonkin aikaa olikin.

Se tässä uudessa systeemissä on merkillepantavaa, että koska koira ei myöskään saa itse vapauttaa itseään, kun se on käskyn alla (olen nyt ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa), vapaa -käskyä tulee viljetyä usein. Ja sehän on koiralle todella hieno asia. "Nyt mä olen vapaa, hiphei ja vielä hurlumhei". Siitä näyttää tulevan jopa jonkin sortin palkka!!!
Karu totuus on kuitenkin se, että tinnituksen vaara oli ilmeinen. Palkaksi tästä hyvästä piskit sai sulkeisharjoituksia.

Toissapäiväisen BH-kurssin jälkimaininkeja on sekin, että tajusin kuinka hyvin se osaa jo maahan-käskyn. Sehän pysyi kartanolla ihan hyvin potslojoksissa, kun me ihmiset juteltiin joku tovi. Nyt ollaan sitten alettu kotioloissa tekemään heikompaa seisomista ruokakupilla, ulko-ovella jne. ja tämä on generoinnut ulkokäyttöön ihan uuden vierelle-käskyn, vai pitäiskö sanoa -toiminnon.

Vierelle tarkoittaa meillä sitä, että sen pitää tulla seisomaan mun vierelle vasemmalle puolele lapa polven kohdalla. Siinä joko kävellään vierellä (pyritään ainakin) tai jos se tulee vähän kurinpitotoimenpiteenä vetämisen seurauksena, se saa vapautuksen haistelutöihin, kun ottaa kontaktia. Kiva toiminto myös esim. kuraisissa paikoissa, kun ei viitsi ottaa sivulle istumaan.

Niin tässä ihminenkin oppii. Eikä edes ihan huomaamatta!

Jos innostutaan tässä jussia kovin viettämään eikä jakseta aukoa konetta niin toivottelen jo

Hyvää Juhannusta!

Painiottelu

Olikohan jo ilmassa, kun olen monena päivänä ajatellut, että meidän painimiset on ohi. Kolme kertaa Bono alistettiin viime talvena ja nyt sitten tänään taas meni painimiseksi.

Se on ollut taas levoton ja kuolaava jumpittelija muutaman päivän. Eilen tottiskentällä se karkasi, kun olin laittamassa sitä autoon. Bono juoksenteli kirahvin näköisenä kaula pitkällä ja häntä pystyssä pitkin ja poikin. Onneksi oli hyviä kouluttajia paikalla. Kun sain sen kiinni se laitettiin töihin, sivulle, seuraa, maahan jne. Kunnon sulkeisiin. Jos se ei meinannut tehdä, vaadin sitä ja jopa pakotin istumaan pepusta painamalla.

Itse koulutussessiot meni hirveän hyvin. Meillä oli kaksi sessiota jokaista koirakkoa kohti, sillä meitä BH-kurssilaisia oli (ihanaa) vain kolme!!!! Sain hirveän hyviä neuvoja siihen, kuinka uroksen kanssa kannattaa mentellä. Sain ihan kädestä pitäen myös oppia, kuinka pieniä pakotteita voi ja pitää käyttää (esim. käsiapua ja hirmuiset kehut ynnä hyvät palkat välittömästi).

Mitähän täsät tulisi, jos ei oleisi ketään auttamassa. Koiran kouluttaminen on aika vaikeata ja kaikkien neuvot on melkein jollain tapaa erilaisia. Silti, arvostan tosi paljon kaikkia kouluttajia jotka jaksaa illat ja viikonloput notkua kentillä jakamassa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään. Samoin muita vanhempia tieteenharjoittajia, jotka jaksavat vastailla kysymyksiin ja pohdiskella noviisien ongelmia.

No tänään olikin sitten sellainen keissi, että meinasin lenkillä, että se saa mennä maahan, kun oli koira näköpiirissä ja Bono alkoi vinkua ja machoilla. Eihän se sopinut Bonsulin pirtaan ollenkaan. Se yritti mennä pannasta läpi, kokeili muhun jopa hampaita ekaa kertaa ikinä ja karkasikin kerran (onneksi hihnan kanssa). Ihan painimalla sain sen sitten lopulta maahan ja pysymään siinä niin, että se nousi vasta kun annoin vapautuskäskyn. Jauhelihanökäleet se sylki sittenkin vielä maahan.


En tiedä "pilasinko koiran" vai en, mutta se on ainakin ihan selvää, että ei kaduta yhtään. Bono on saanut päähänsä, että se tekee silloin, kun sille itselle sopii ja se ei kyllä ole tottelevaisuutta, eller hur?


Mä aloitin Bonon kanssa silloin naksuttimella ja olen ollut tosi pehmeä. Meidän kouluttaja tuumasikin, että olen turhan kiltti. Se on saanut nauttia pentuajan vapauksia näihin asti ja tottunut siihen, että kun vähän joskus jotain, niin se riittää.

Me käytiin ennne kotiin tuloa vielä hiukkasen kentällä tekemässä erittäin vasiua tottista, mutta sain sille kumminkin pari ihan hyvää sivulle menoa ja sain sen myös leikkimään. Tarkoitus olikin tehdä vähän töitä ja kohottaa tunnelmaa. Jospa tämä tästä taas. Muistin onneksi heti kehua, painimisen lomassakin, kun se vaikka vahingossa hetkeksi unohti, mistä tässä nyt painitaankaan, ja meni vapaaehtoiseti maahan. Jättikehut se sai, kun se alkoi pysyä siinä.


Liikennevaloissa jäätiin kaistojen keskelle ja laitoin sen sivulle. Se istui jalan päälle ja piti kontaktia melkein koko ajan, kun valot paloi punaisella.

Hankala laji. Untuvikkona on aina epätietoisuus, että teinkö oikein vain väärin. Useimmiten tuntuu siltä, että tein väärin. Aika näyttää.

Suunnitelma B

Nakit tuli eilen pilkottua, mutta kun me lähdettiin liikenteeseen, tuli hirveä kaatosade. Puutarhapalstalla ei voinut tehdä mitään, koska det var för vått ja samasta syystä jätettiin tottiksetkin väliin. Lenkkeiltiin sitten ihan rennosti ja tultiin kotiin tekemään töitä.

Sekin on ihan paikallaan. Sitäpaitsi tänään on BH-kurssi, joten vapaapäiviä pitää ollakin välillä.

Ei kai täsä muuta. U2 on jo tullut uniin soittamaan, joten Irlannin matka taitaa olla aika lähellä. Bonon hoitosuunnitelmiinkin on tullut muutos. Ajattelin ensin, että se saisi viettää railakasta poikamieselämää velipojan luona, mutta Reetta alkoi puhua, että "jospa Bono voisi kuitenkin olla kotona" ja että "kyllähän me täällä pärjätään". Ja alunperinkin Reetta oli sitä mieltä, että "saisihan se Bono meilläkin olla".

Mä sitten taivuin, kun ajattelin sitäkin, että onhan se melko kylmiltään helpompi hyljätä pampula moneksi päiväksi niin, että se on kuitenkin on omassa kotona. Että pikku hiljaa.

On vaan niin homehtunutta tämä oleminen nykyisin, ettei tule enää minnekään oikein lähdettyä ja koiran kouliminenkin jää vähäksi näiltä osin.

Mielenrauha is back

Olin ehkä eilen hiukkasen turhautunut ja moitin Bonoakin epätottelevaiseksi. Sehän kyllä pani esineruudun tiimoilta ranttaliksi, mutta ei se nyt muuten mikään ihan mahdoton ole ollut. Toisin sanoen: se on ollut väsyneenä jätte gullig!

Kokeilin iltalenkillä vetämiseen uutta kikkaa: pidetään hihnaa vähän ihmisen päästä taitoksella ja kun hihna kiristyy, vapautetaan kädessä ollut hihnan pätkä ja käännytään itse toiseen suuntaan. Koira saa selkeän pakotteen ja nykäisyn. Tepsii paljon paremmin kuin seisomaan jääminen. Ja tuon kun tekee muutaman kerran, pysähtyminenkin muistuttaa asiasta tehokkaammin.

Me tehtiin illalla puistossa myös kaksi sellaista harjoitusta, että sidoin koiran tolppaan ja kävelin nurtsilla kymmenen askelta, keppi jne. yhteensä 6 keppiä. Sitten etsittiin keppejä. Ja harjoiteltiin tolpassa istumista siinä sivussa. Se oli hyvä harjoitus. Bono tietää, mitä tehdä mutta se joutuu pinnistelemään parin viimeisen kepin kanssa oman kestävyytensä äärirajoilla.

Sitäpaitsi meidän ilmaisu on muuttunut sellaiseksi, että se ottaa kepukan suuhunsa ja sitten menee maahan. Se ottaa sen mielellään suuhun ja ajattelin että samapa tuo. Tuskin tuo nyt on koiralle mitenkään ylivoimainen juttu. Mullehan se on hyvä, tulee sekä tuomisen että makaamisen edut. Ei tarvi itse etsiä keppia turpeesta ja risukasoista, eikä hukkaa jälkeä! Passar bra.

Helin kanssa paapatettiin eilen illalla puhelimessa antaumuksella jäljestämisestä ja jotta saisin aivot nollattua, katselin yhden zen-jutun youtubesta. Kyllä se vaan koiraharrastuksessa on sama kuin mitä zenharjoitus opettaa: liikaa ajattelemalla asiat ei ratkea. Täytyy ihan itse tehdä ja se oma tapa edistyä löytyy sitä kautta - tekemällä ei liikaa pähkäilemällä.

Taidetaankin siis pyörähtää tänään myrskyä uhmaten tottiskentällä samalla reissulla kun käydään Överbyssä talikoimassa ett par rader. Nakkeja pilkkomaan siis.

Hohhoi

Eilen oli jaettava energiaa kahdelle kasvimaalle ja kroppa muistuttelee kaikesta talikoimisesta. Bono sai siinä sivussa tehdä peltojäljen ja se sai myös ensi kosketuksen sitruunapantaan, joka kyllä tepsi hyvin. Se oli kasvimaalla sidottava hetkeksi aitaan (liian innostunut kiskomaan naapuripalstan fiiberduukkia), ja kun se ei meinannut millään tyytyä osaansa, se sai kokeilla Viirun pommia.

Muutenkin on sellainen meininki, että enemmän pitää osata vaatia siltä ja napakammin osoittaa, mitä siltä odotetaan. Miten se sitten tehdään, onkin ihan toinen juttu.

Se nyt on ainakin selvää, että pentu se ei enää ole ja silkkihanskat voi heittää esineruutuun. Paljon parempi kontrolli sen tekemiseen ja olemiseen pitää saada. Tottelevaisuudesta ei tällä hetkellä voi puhua enää ollenkaan. Tänään se laittoi ihan ranttaliksi meidän jälkiryhmän treeneissä, kun kokeiltiin ekaa kertaa, että se hakisi sieltä kaksi esinettä. Se on tottunut hakemaan yhden ja sillä sipuli. Siitä alkaa vapaa-aika. Se otti vielä massiivisen häiriön kaverin koirasta ja karkasi ihan omille teilleen. Siinäpä ei tarvi paljon selitellä.

Neuvoja satelee ja ne on kaikki erilaisia. Kaikki on kuitenkin yhtä mieltä, että noin ja näin tekemällä "sä pilaat koiran". Ota niistä sitten onkeen!

Meinas unohtua, että aamulla kuitenkin Bono löysi ja ajoi n. 100 metrin jäljen ja merkkasi siellä 6 keppiä.

Itse kyllä meinaan nyt palata tekemään ilmaisuharjoitukset erikseen, ja jälkiharjoitukset erikseen, koska niiden keppien vahtaaminen stressaa mua itseäni ja jäljestämisestä ei tule yhtenäistä, kun se katkeaa koko ajan. Huomaan nykiväni lyhyttä liinaa, ja se on ihan pöljää touhua, koska se häiritsee Bonoa.

BH-päivä

Oi, meillä oli eilen rattoisa päivä - tai ainakin mulla. Koiraharrastus näytti taas parhaat puolensa.

Oltiin reissussa kahdesta puoli kymmeneen, sillä mulla on ensin työpalaveri kaupungissa, jonka jälkeen mentiin Rajasaareen juoksemaan, jonka jälkeen matka jatkui Kauklahteen BH-kurssille.

No, olin lukenut tyypilliseen tapaan ohjeet, mutta unohtanut mitä niissä sanottiin, ja kentällähän olikin BH-kokeet. Ei olisi tarvittu Bonoa ollenkaan mukana, koska meidän kurssilaisten hommaa oli seurata BH-kokeen kulkua ja avustaa kaupunkiosuudessa.

Bono kumminkin pääsi pissalle, kakalle, drinkille ja jaloittelemaan joka välissä ja aina löytyi parkkis varjoisasta paikasta, joten se oli paremmin huollettu kuin mama. Turnee oli sitäpaitsi erittäin hyvää harjoitusta kärsimättömälle pampulalle.

BH-kokeeessa oli neljä osallistujaa, joista kaikki suorittivat kokeen hyväksytysti, ihan erilaisilla suorituksilla. Yksi oli MM-tasolla kisaava ohjaaja ja yksi koirista oli aika arka. Meidän BH-kurssilaisten kouluttaja oli kokeessa sihteerinä, mutta ehti selostaa meille koko ajan, mitä tapahtuu ja miksi, mitä ohjaaja ja koira teki ja mitä olisi pitänyt tehdä. Hän ehti selostaa myös kikkoja, miten juuri noita virheitä voi välttää ja miten parantaa kokonaishallitaa mm. koiraa auttamalla.

Ihan loistava kokemus, tunnelma oli hyvä ja sää kaunis. Itse sai mahdollisuuden miettiä, miten tuo meiltä sujuisi ja mitä pitäisi ptehdä. Koirakin piti autossa suunsa ihan supussa. Täydellinen ilta siis.

Sen kruunasi vielä se, että kun homma oli ohi, käväistiin kentällä ja ekaa kertaa pitkästä aikaa tuli ihan kunnollinen, pieni tottisharjoitus! Ihan oikeata seuraamista ja oikeata kontaktia ja oikeata keskittymistä.

Eilen oli avainsana se, että Shea oli sanonut, että kentällä koira on koko ajan sivulla. Tein niin, että otin sen kentän laidalla sivulle, kun olin ensin käyttänyt sen pissalla. Rauhoitin sen ja sitten mentiin.

Olenhan mä lukemattomat kerrat kuullut, että kentällä koira on kontrollissa, mutta asia valkeni vasta nyt, kun näin kuinka porukka kokeessa toimi.

Loistava tapa oppia, kun voi rentoutuneesti oppia toisten tekemisestä: onnistumisista ja virheistä.

Mulla on tainnut onnistua palveluskoiraseuran valinta ihan nappiin. Mulla on nyt kokemusta kolmesta kouluttajasta ja HVK:ssa näyttää olevan sellainen henki, että täällä ollaan opettelemassa. Se mitä tehdään, tehdään jämptisti ja koiran parasta ajatellen. Ohjaaja on vastuussa siitä, että koira tietää, mitä siltä odotetaan. Tekemisen pitää olla iloista ja reipasta. Tärkeintä on se, että tekee. Jos menee pieleen, seuraavalla kerralla voi tehdä vähän toisella tavalla.

Tämä on sellainen perusasenne, joka sopii hyvin mun heikosti kilpailuviettiselle hipiälle ja tuntuu reilulta ja luo hyvää henkeä koko puuhaan. Kuitenkin ymmärrän, että jo velvollisuudesta seuraa ja omaa rotua kohtaan, jos osaamista suinkin kertyy, kokeissa kannattaa ja pitää käydä.

Altruismia

Bono yritti kiskoa mua autolle joka kerta eilen, kun ulkoiltiin, joten lupasin sille, että illalla mennään metsään. Tein sille ihan katstrofi jäljen: ryteikössä, enkä itse edes muistanut missä se meni, ihan tyrimistä alusta loppuun. Bonohan tietysti ajoi esimerkillisesti sen mitä sillä oli ajettavaa, ja voi kuinka se iloitsi jäljen päässä olevasta patukasta.

Itsellä oli paha mieli, kun ei osaa koiraa kunnolla kouluttaa ja koko lenkin mietin, miten mun pitäisi näitä hommia oikein tehdä. Tottiksessa meillä ei ole minkäänlaista kunnollista reenirutiinia, mitä nyt muun elämän parissa teetän sillä jotain. Viheriöillä käydessä homma menee siihen, että rauhoittelen sitä ja kun saan sen hetken keskittymään, olen tyytyväinen (po. joudun tyytymään) ihan periaatteessa jo siihen, että se alkaa leikkimään mun kanssa. Jos saadaan aikaiseksi pari hyvää perusasentoa, jonkunkinlainen lyhyt seuraaminen ja jos se vielä menee maahan jonkun kerran niin sitten jo lopetetaan. Koitan kuitenkin saada sen leikkimään innokkaasti niin, että jäisi hyvä fiilis kentällä käymisestä.

Jäljellä on sama homma. Se osaa ajaa jäljen, mutta olenkin ymmärtänyt että homman nimi kisoissa on löytää ne kapulat, niistä tulee melkein kaikki pisteet. No, eilen kekkasin tehdä onneksi sellaisen ilmaisuharjoituksen ennen autolle menoa, että laitoin kapulat kartanolle jonoon ja sitten käveltiin ja jokaisen kohdalla Bono meni maahan ja sai nakkia.

Jos nyt näitä tekisi vaikka kerran päivässä niin sekin veisi asiaa eteen päin. Jäljellä se kuitenkin teki sunnuntaina jo pienen janaharjoituksen, eli etsi itse jäljen joka meni pari metriä meidän edessä. Se löysi sen ongelmittaa, vaikka sen oli tehnyt ihminen, joka ei ollut koskaan aiemmin tehnyt jälkeä Bonolle.

Ropleema on se, että koira oppii nopeasti ja emäntä hitaasti ja vaarana on, että koira kyllästyy ja turhautuu. Tämmösen kanssa on elettävä. Voin kuvitella, että monen aloittelijan kouluttaminen loppuu just tähän. Tai sit siitä tulee sellaista pakkopullaa.

No sit muihin aiheisiin. Tein eilen kokeen ruualla. Oli ns. starchy day barffauksessa eli hauvat sai ihmisruuan tähteitä. Tällainen on Billinghurstin mukaan ok kerran noin kolmessa viikossa. Iltapalana oli maksalaatikon jämät ja päivän pöydällä lojunut raaka lihamössö. Nappula- ja puuroruokinnan aikoina takuuvarma ripulisatsi siis, enkä olisi edes antanut iltaruokaa ellei karvakorvat olisi olleet nälkäisen elekielen suhteen aika päättäväisiä. Eikä ollut oikein muutakaan just siihen hätään.

Ei mitään. Ei kerrassaan mitään muuta jälkimaininkia kuin tyytyväiset huulien nuoleskelut. Hämmästyttävää.

Tänään ne sai aamulla luita ja Bonolta jäi pieni pala syömättä. Viiru arveli lopettelevansa palasen, mutta ei saanut sitä pienillä perhoskoiran leuoillaan rikki. Bono katseli hetken Viirun ponnistelua ja halkaisi sitten kappaleen kolmeen pienempään osaan. Eikö tämä ole pyytentöntä touhua? Suorastaan altruismia?

Olen muuten laskeskellut, nyt kun pakastin on melko tyhjillään, että kuukauden saa kaksi koiraa, yksi kääpiö ja yksi kasvava keskikokoinen, syödä barf-ruokaa noin viidellä kympillä. Kuvittelin, että tämä olisi kalliimpaa. No ehkä kaikki kasvikset, munat ja piimät ynnä raejuustot ja öljyt ym. ei ole tässä mukana, mutta lihat ja luut nyt kumminkin. Ei paha.

Vahvin aisti

Tänään on selvästi aamusta asti nenäpäivä. Bono ei suostunut Reetan kanssa aamulenkille, koska se halusi seikkailla ja kulkea uusia polkuja, sekä nuuskuttaa äänekkäästi pientareilla ja teiden risteyksissä.

Nenäpäivät on hyviä päiviä. Sitten on niitä päiviä, jolloin se näkee kaikkea uutta ja ihmeellistä ja ne ei ole yhtä hyviä. Oudot ilmestykset on epäilyttäviä ja niitä pitää kukuilla kaula pitkänä ja varottaa emäntää vaimennetulla vuf-äänellä. Pahimpia on ne päivät, kun uutta informaatiota rekisteröityy ääninä. Ukkonen ei ole mikä tahansa mielenkiintoinen juttu vaan asenne on lähinnä sarjaa: God is ANGRY!

Jäin funtsimaan, että onkohan ihmiselläkin niin, että vain vahvimman aistin kautta saatavaan informaatioon psyyke kykenee suhtautumaan positiivisen uteliaasti:. kas kas, mikäs se tässä. Heikompien aistien kanssa on herkemmin niin sanotusti pelko persiissä heti, jos ilmaantuu jotain totutusta poikkeavaa.

Ainakin hajuihin ihmiset usein reagoi torjuvasti. Äänet puolestaan ylittää ärsytyskynnyksen aika herkästi. Hmmm.

Keskiraskasta

Keskiraskas Bonsuli, 20-30 kg.

Tänään on taas päivä pakerrettu keskiraskaan sarjan tyyliin. Aamusta oltiin jälkitreeneissä ja iltasella tavattiin pikkuveljeä, Dolmaris Pokerface alias Rommia. Pikku poju on niin syötävän suloinen, että! Muistan, kuinka tuossa iässä eräs naapuruston collie-ihminen aina sanoi viime kesänä, että "voiko olla mitään suloisempaa". Niin, voiko?

Hunajanvaalea pikkuveli.

Jälejstystreenit meni hienosti. Hertta teki Bonolle jäljen, johon tuli puolivahigossa kulma, mutta se meni tosi hyvin. Tosin siellä oli kapula auttamassa, mikä kisoissa ei tule olemaan tilanne. Muutenkin opin taas koirasta ja koiran kouluttamisesta paljon.

Heinä on jo niin korkeata, pikkuveikka joutuu pomppimaan ja niin loikki Bonokin.

Ensinnäkin, ei pidä liian kauan jankata samoissa alkeistreeneissä. heti vaan kun homma sujuu, pitää lisäötä vähän vaikeustasoa. Bono on tehnyt tänä keväänä ehkä noin tusinan verran jälkiä ja nyt se oli jo tottunut ajatukseen, että jäljet on tälläisia pätkiä.

Nyt kun tehtiin selvästi pitempi jälki, se tuumasi loppumetreillä, että eiköhän tämä ollut tässä ja tuli sählinkiä. No, jatkossa siis taas pitkiä ja pidennetään vaan. Jos tulee sössimistä ajaessa, otan sen sivulle ja rauhoitan tilanteen. Muuten pitää innostaa sitä matkalla.


Pikkuveljellä oli hyvä pallo. Bonon hampaissa se kyllä valitettavasti meni puhki.

On muutenkin hienoa olla konkarin opissa. Meidän jälki ryhmää vetää heppu, joka on jäljestäny omien koirien kanssa 40 vuotta. Hän auliisti kertoo, mitä on matkan varrella mm. virheistään oppinut. Esineruutuun saatiin myös hyviä neuvoja. Onneksi en ole monta kertaa sitäkään treenannut: ehdottoman ei on se, että päästää koiran surffailemaan ruutuun. Pari kertaa on päässyt tällainenkin virhe tapahtumaan.

No, kaikki aikanaan. Ensi viikolla meillä alkaa taas laiminlyöty tottistelu. Mennään HVK:n BH-kurssille. Pitäis saada jonkunlainen reenirutiini siihenkin hommaan rakennettua. Huoks.

Melkein tulee pentukuumetta....

Rommin kanssa meni hienosti. Se oli ensin hiukan varovainen, mutta rentoutui sitten. Bono osaa olla varovainen pentujen kanssa. Ne kirmailivat heinäpellossa ihan paimenkoirien näköisesti. Pojissa on kyllä sukunäköäkin selvästi. Jotain ellimäistä molempien kasvoissa ainakin on.

Vuorovaikutus- ja rasva-asiaa

Me ollaan alettu kommunikoida. Bono selvästi ilmaisee joistakin asioista toiveitaan ja mielipiteitään. Sekä tsekkaa, miten mä reagoin sen aloitteisiin.Yhtenä päivänä, kun satoi, se otti kurssin kohti parkkialuetta ja autoa ja tuumasi, että nyt on parein mennä metsään. Mä olin ehkä sanonut, että mentäiskö Sotunkiin ja autolle, mutta en ole ihan varma. Olin kuitenkin sateen huomattuani ajatellut, että tehdäänkin vaan talutinlenkki, enkä ottanut mitään jälkivehkeitäkään mukaan. Mietin kyllä sitäkin, että onko se alkanut yhdistää tietyt vaatteet metsäreissuihin. Eilenkin, kun laitoin samat metsäkamppeet päälle, se oli menossa autolle, mutta silloin tein tenän. Kyllä se sitten mielellään teki toisenlaisen lenkinkin.

Aamuisin sillä on joinakin aamuina tarvis tsekata tutut reitit. Toisina aamuina, kun seikkailumieltä on enemmän, se haluaa käydä sellaisissa paikoissa ja tien pätkillä, joissa ei olla käyty ennen. Nyt, kun on myös olemassa vaihtoehto, että tullaanko rappuset ylös vai ajetaanko hissillä, se selvästi joskus on vahvasti sitä mieltä, että ei, tänään emme reippaile vaan menemme hissillä.

Minusta sitä on hirveän hauska seurata. Tämän verran omaa tahtoa on minusta myös erittäin suotavaa. Mulle on ihan se ja sama kävelläänkö Vehkapolkua vai Veturipolkua aamulenkillä, joten jos sillä on Bonolle merkitystä niin kyllä se mulle käy.

Sivumennen sanoen, kun sillä on joku sairaan hyvä jälki aamulenkillä, ja meno nenä maassa on tosi tarkkaa ja keskittynyttä, olen alkanut hokea sille jälki -sanaa, että se saisi idean siitä, että tällaista se on, kun tosissaan jäljestetään.

Äsken oli tarkoituksena lähteä shoppailemaan koira takakontissa, mutta pampula päätti pötkähtää päiväunille, joten en hennonut sitä herättää ja aloin itsekin lukea Katjalta lainaamaani koiranruokintamatskua. Kun ei ole vahvat nuo shoppailugeenit muutenkaan.

Härregyyd, että taas sävähdin! Jäljestys on keskiraskasta työntekoa ja koira saa parhaiten energian rasvasta, ei hiilihydraateista. No, rasva-asia on jo puitu moneen kertaan, mutta mitenköhän kauan me oltais voitu rymytä metsissä vapaasti, nykyiseen malliin, jos sen mahaa ei olisi saanut rasvankestäväksi? Ilmankos emäntäkin on aina ihan ryyd jälkireenien jälkimainingeissa. Keskiraskas työ laittaa lihakset maitohapoille. Auttaiskohan emännän vaivoihinkin rasva? Rypsiöljyä ja siankylkeä?

Bonohan oli jossain vaiheessa tosi laiha, mutta nyt taas herätyksen saatuani kopeloin sitä, että onko reisiluut törröllänsä. Olen sitä mieltä, että ei. Päinvastoin, sille on alkanut kehittyä lihasta! Sillai tasaisesti joka puolelle, nivusissakin on jotain piukkaa ihon alla. Se alkaa vaikuttaa suorastaan hiukkasen massiivisemmalta kuin ennen. Karvakin kiiltää kivasti ja vielä en ole ihan varma kuvittelenko vain, mutta joku aavistus siellä tuntuisi olevan upouudesta pohjavillasta... kenties.

Päätin kyllä sulattaa illaksi vähän enemmän sisälmysmössöä kuin mitä aamulla otin pakkasesta. Semminkin, kun on treffit Muran kanssa ja luvassa reipas rupeama koirametsässä ihan kohta. Se vastannee keskiraskasta työtä ja kilojouleja tarvitaaan montasataa kappaletta enemmän kuin soffalla loikoilun tiimoilta.

Vähän esineruutua

Tavattiin eilen Raya ja Wiima Oittaalla ja pikkulikka sai ensin tehdä pellolta makkarajäljen, jonka jälkeen isoille koirille poljettiin ruutu. Tavallisesti olen jättänyt sinne Bonolle yhden esineen, mutta nyt sinne pudotettiin kaksi käsinettä, vessapaperirullan kartonkisisus sekä tietty hyvämaineinen lippis. Bono räyskytti ihan kamalasti ruudun polkemista puuhun sidottuna katsellessaan, ja haki sitten hienosti yhdellä vauhdikkaalla pistolla - minkäs muun kuin lippiksen. Wiima sitten haki muut kamppeet.

Esineruutu taitaa olla Bonon lempiharrastus tällä hetkellä. Se menee siitä ihan villiksi ja juoksee täysillä palkkapatukka suussa laajoja kaaria. Eilen annoin sen pelata vähän liian kauan, sillä se juoksi ruutuun ja vei lippiksen sinne takaisin ja siirsi yhtä hanskaa. Se kai ei ole tarkoitus, että koira leikkii niillä haettavilla esineillä. No, ensi kerralla osaan paremmin.

Muutenkin nyt on tullut tärkeimmäksi jutuksi koiran rauhottamisen opettelu. Mä saan sen ihan hyvin rauhotettua sivulle istuttamalla ja hetken sille supattamalla ja silittämällä sekä jäljellä että esineruudulla, kun se tietää että äksöniä on luvassa ihan just millä sekunnilla hyvänsä. Mutta se odottelu on kyllä hiukan riehakasta.

No, sitten toisaalta: haukkuva koirarotu, joka käytännöllisesti katsoen muulloin ei saa haukkua, niin onko sen niin väliä? Ulkosalla, keskellä metsää? Pitää miettiä onko vai eikö. Mä olen kyllä ajatellut, että jos opettaisi sen haukkumalla ilmaisemaan sieniä, jos osaan ja kunhan niitä alkaa ilmaantua. Että olisi edes joku homma, missä se saa ihan luvan kanssa räyskyttää.

Kaikkien töiden jälkeen koirat pääsivät kirmaamaan vapaina ja tyttökoirat uivat Sorlammessa keppejä noutaen. Bono ei mennyt veteen, mutta yltä päältä ravassa se varasteli niitä kyllä ansiokkaasti mantereen puolella aiheutaen hämminkiä. Samalla reissulla Wiima opetti Bonolle, miten nuorisoa kurmotetaan. Se menee näin:

1. Äpylin kuono otetaan kokonaan hampaiden väliin, minkä jälkeen
2. äpyli makaa poski maata vasten kunnes
3. se osoittaa katumusta ja kunnioitusta.

Nyt Bonokin osaa tämän taidon.

Raju-Rayahan ei ollut kyllä moisesta moksiskaan. Kunnioituksen ja katumuksen kanssakin on vähän niin ja näin, minkä vuoksi taitoa harjoiteltiinkin jokseenkin ahkerasti. Mutta ei se välittänyt sittenkään. Bono ei kyllä ihan vähästä hikeenny, koska Raya on kuuliaisesti ja pieteetillä opetellut Bono lempileikit: terrierileikki ja kepin jahtaaminen kaverin suusta.

Mutta kakaralla on hampaat ja purukoiran perimä, joten vähän pitää välillä ojentaa.

Paussi ohi

Melkein lipsahdin eilen Viilarintien tottiskentälle, vaikka olin luvannut Bonolle lepoa ja rauhaa. No, onneksi kasvimaalla käydessä muistinkin, että onhan siinä hyvä metsikkö, jossa voi päästää vapaana juoksentelemaan, joten tottistelun vaara vältettiin.

Bono joutuu nimittäin kasvimaalla olemaan kiinni, joten mulla on aina sitten sen jälkeen sellainen velvollisuuden tunne, että sille pitää järjestää jotain mukavaa vastapainoksi ja palkinnoksi kärsivällisyydestä.

Se on fyysisesti kehittynyt niin, että tekee valtavan lennokkaita loikkia paksujen puunrunkojen yli. Vaikka muuten ei olla hyppyjä harjoiteltu, olen puunrunkojen kohdalla pyrkinyt aina hihkumaan HYPPY!, kun se ponnistaa. Eilen se meni jonkun puolimetrisen rungon yli ja riemastui hyppimään sen yli edestakaisin, kun huutelin sille koko ajan hyppyä! Se nauroi koko kehollaan, jos niin voi sanoa. Se oli niin onnessaan vauhdista. Ja hieno, kun mikä, tietenkin. Ojensi jalat pitkiksi ja lensi harvat karvat hulmuten.

Kyllähän mä vanhana joogan harrastajana tiedän, että kropan hallinta vaikeissa asioissa tekee erittäin onnelliseksi. Ymmärrystä löytyy.

Kotona sen sijaan ollaan treenattu maahanmenemisen varmuutta ja nakista on tullut barffauksen myötä kovin himoittu herkku. Hyvin jää olohuoneessa liikeestäkin jo maahan. Asiaa saattaa avittaa sekin, että Viiru varjotottistelee meidän rinnalla ja jos Bono ei mene maahan, mutta Viiru menee, se saa myös nakin.

Muuten on ruualla äkseeraaminen hellittänyt, Viirukin uskoo jo, että sille riittää ruokaa ihan tarpeeksi. Se ärisee Bonolle vain, jos sille jää syömätöntä luuta. Pahan päivän varallehan se on tietenkin jemmattava.

Että jos sit tänään vaikka vähän esineruutua...