Altruismia

Bono yritti kiskoa mua autolle joka kerta eilen, kun ulkoiltiin, joten lupasin sille, että illalla mennään metsään. Tein sille ihan katstrofi jäljen: ryteikössä, enkä itse edes muistanut missä se meni, ihan tyrimistä alusta loppuun. Bonohan tietysti ajoi esimerkillisesti sen mitä sillä oli ajettavaa, ja voi kuinka se iloitsi jäljen päässä olevasta patukasta.

Itsellä oli paha mieli, kun ei osaa koiraa kunnolla kouluttaa ja koko lenkin mietin, miten mun pitäisi näitä hommia oikein tehdä. Tottiksessa meillä ei ole minkäänlaista kunnollista reenirutiinia, mitä nyt muun elämän parissa teetän sillä jotain. Viheriöillä käydessä homma menee siihen, että rauhoittelen sitä ja kun saan sen hetken keskittymään, olen tyytyväinen (po. joudun tyytymään) ihan periaatteessa jo siihen, että se alkaa leikkimään mun kanssa. Jos saadaan aikaiseksi pari hyvää perusasentoa, jonkunkinlainen lyhyt seuraaminen ja jos se vielä menee maahan jonkun kerran niin sitten jo lopetetaan. Koitan kuitenkin saada sen leikkimään innokkaasti niin, että jäisi hyvä fiilis kentällä käymisestä.

Jäljellä on sama homma. Se osaa ajaa jäljen, mutta olenkin ymmärtänyt että homman nimi kisoissa on löytää ne kapulat, niistä tulee melkein kaikki pisteet. No, eilen kekkasin tehdä onneksi sellaisen ilmaisuharjoituksen ennen autolle menoa, että laitoin kapulat kartanolle jonoon ja sitten käveltiin ja jokaisen kohdalla Bono meni maahan ja sai nakkia.

Jos nyt näitä tekisi vaikka kerran päivässä niin sekin veisi asiaa eteen päin. Jäljellä se kuitenkin teki sunnuntaina jo pienen janaharjoituksen, eli etsi itse jäljen joka meni pari metriä meidän edessä. Se löysi sen ongelmittaa, vaikka sen oli tehnyt ihminen, joka ei ollut koskaan aiemmin tehnyt jälkeä Bonolle.

Ropleema on se, että koira oppii nopeasti ja emäntä hitaasti ja vaarana on, että koira kyllästyy ja turhautuu. Tämmösen kanssa on elettävä. Voin kuvitella, että monen aloittelijan kouluttaminen loppuu just tähän. Tai sit siitä tulee sellaista pakkopullaa.

No sit muihin aiheisiin. Tein eilen kokeen ruualla. Oli ns. starchy day barffauksessa eli hauvat sai ihmisruuan tähteitä. Tällainen on Billinghurstin mukaan ok kerran noin kolmessa viikossa. Iltapalana oli maksalaatikon jämät ja päivän pöydällä lojunut raaka lihamössö. Nappula- ja puuroruokinnan aikoina takuuvarma ripulisatsi siis, enkä olisi edes antanut iltaruokaa ellei karvakorvat olisi olleet nälkäisen elekielen suhteen aika päättäväisiä. Eikä ollut oikein muutakaan just siihen hätään.

Ei mitään. Ei kerrassaan mitään muuta jälkimaininkia kuin tyytyväiset huulien nuoleskelut. Hämmästyttävää.

Tänään ne sai aamulla luita ja Bonolta jäi pieni pala syömättä. Viiru arveli lopettelevansa palasen, mutta ei saanut sitä pienillä perhoskoiran leuoillaan rikki. Bono katseli hetken Viirun ponnistelua ja halkaisi sitten kappaleen kolmeen pienempään osaan. Eikö tämä ole pyytentöntä touhua? Suorastaan altruismia?

Olen muuten laskeskellut, nyt kun pakastin on melko tyhjillään, että kuukauden saa kaksi koiraa, yksi kääpiö ja yksi kasvava keskikokoinen, syödä barf-ruokaa noin viidellä kympillä. Kuvittelin, että tämä olisi kalliimpaa. No ehkä kaikki kasvikset, munat ja piimät ynnä raejuustot ja öljyt ym. ei ole tässä mukana, mutta lihat ja luut nyt kumminkin. Ei paha.