Mielenrauha is back

Olin ehkä eilen hiukkasen turhautunut ja moitin Bonoakin epätottelevaiseksi. Sehän kyllä pani esineruudun tiimoilta ranttaliksi, mutta ei se nyt muuten mikään ihan mahdoton ole ollut. Toisin sanoen: se on ollut väsyneenä jätte gullig!

Kokeilin iltalenkillä vetämiseen uutta kikkaa: pidetään hihnaa vähän ihmisen päästä taitoksella ja kun hihna kiristyy, vapautetaan kädessä ollut hihnan pätkä ja käännytään itse toiseen suuntaan. Koira saa selkeän pakotteen ja nykäisyn. Tepsii paljon paremmin kuin seisomaan jääminen. Ja tuon kun tekee muutaman kerran, pysähtyminenkin muistuttaa asiasta tehokkaammin.

Me tehtiin illalla puistossa myös kaksi sellaista harjoitusta, että sidoin koiran tolppaan ja kävelin nurtsilla kymmenen askelta, keppi jne. yhteensä 6 keppiä. Sitten etsittiin keppejä. Ja harjoiteltiin tolpassa istumista siinä sivussa. Se oli hyvä harjoitus. Bono tietää, mitä tehdä mutta se joutuu pinnistelemään parin viimeisen kepin kanssa oman kestävyytensä äärirajoilla.

Sitäpaitsi meidän ilmaisu on muuttunut sellaiseksi, että se ottaa kepukan suuhunsa ja sitten menee maahan. Se ottaa sen mielellään suuhun ja ajattelin että samapa tuo. Tuskin tuo nyt on koiralle mitenkään ylivoimainen juttu. Mullehan se on hyvä, tulee sekä tuomisen että makaamisen edut. Ei tarvi itse etsiä keppia turpeesta ja risukasoista, eikä hukkaa jälkeä! Passar bra.

Helin kanssa paapatettiin eilen illalla puhelimessa antaumuksella jäljestämisestä ja jotta saisin aivot nollattua, katselin yhden zen-jutun youtubesta. Kyllä se vaan koiraharrastuksessa on sama kuin mitä zenharjoitus opettaa: liikaa ajattelemalla asiat ei ratkea. Täytyy ihan itse tehdä ja se oma tapa edistyä löytyy sitä kautta - tekemällä ei liikaa pähkäilemällä.

Taidetaankin siis pyörähtää tänään myrskyä uhmaten tottiskentällä samalla reissulla kun käydään Överbyssä talikoimassa ett par rader. Nakkeja pilkkomaan siis.