Paussi ohi

Melkein lipsahdin eilen Viilarintien tottiskentälle, vaikka olin luvannut Bonolle lepoa ja rauhaa. No, onneksi kasvimaalla käydessä muistinkin, että onhan siinä hyvä metsikkö, jossa voi päästää vapaana juoksentelemaan, joten tottistelun vaara vältettiin.

Bono joutuu nimittäin kasvimaalla olemaan kiinni, joten mulla on aina sitten sen jälkeen sellainen velvollisuuden tunne, että sille pitää järjestää jotain mukavaa vastapainoksi ja palkinnoksi kärsivällisyydestä.

Se on fyysisesti kehittynyt niin, että tekee valtavan lennokkaita loikkia paksujen puunrunkojen yli. Vaikka muuten ei olla hyppyjä harjoiteltu, olen puunrunkojen kohdalla pyrkinyt aina hihkumaan HYPPY!, kun se ponnistaa. Eilen se meni jonkun puolimetrisen rungon yli ja riemastui hyppimään sen yli edestakaisin, kun huutelin sille koko ajan hyppyä! Se nauroi koko kehollaan, jos niin voi sanoa. Se oli niin onnessaan vauhdista. Ja hieno, kun mikä, tietenkin. Ojensi jalat pitkiksi ja lensi harvat karvat hulmuten.

Kyllähän mä vanhana joogan harrastajana tiedän, että kropan hallinta vaikeissa asioissa tekee erittäin onnelliseksi. Ymmärrystä löytyy.

Kotona sen sijaan ollaan treenattu maahanmenemisen varmuutta ja nakista on tullut barffauksen myötä kovin himoittu herkku. Hyvin jää olohuoneessa liikeestäkin jo maahan. Asiaa saattaa avittaa sekin, että Viiru varjotottistelee meidän rinnalla ja jos Bono ei mene maahan, mutta Viiru menee, se saa myös nakin.

Muuten on ruualla äkseeraaminen hellittänyt, Viirukin uskoo jo, että sille riittää ruokaa ihan tarpeeksi. Se ärisee Bonolle vain, jos sille jää syömätöntä luuta. Pahan päivän varallehan se on tietenkin jemmattava.

Että jos sit tänään vaikka vähän esineruutua...