Esineruutu taitaa olla Bonon lempiharrastus tällä hetkellä. Se menee siitä ihan villiksi ja juoksee täysillä palkkapatukka suussa laajoja kaaria. Eilen annoin sen pelata vähän liian kauan, sillä se juoksi ruutuun ja vei lippiksen sinne takaisin ja siirsi yhtä hanskaa. Se kai ei ole tarkoitus, että koira leikkii niillä haettavilla esineillä. No, ensi kerralla osaan paremmin.
Muutenkin nyt on tullut tärkeimmäksi jutuksi koiran rauhottamisen opettelu. Mä saan sen ihan hyvin rauhotettua sivulle istuttamalla ja hetken sille supattamalla ja silittämällä sekä jäljellä että esineruudulla, kun se tietää että äksöniä on luvassa ihan just millä sekunnilla hyvänsä. Mutta se odottelu on kyllä hiukan riehakasta.
No, sitten toisaalta: haukkuva koirarotu, joka käytännöllisesti katsoen muulloin ei saa haukkua, niin onko sen niin väliä? Ulkosalla, keskellä metsää? Pitää miettiä onko vai eikö. Mä olen kyllä ajatellut, että jos opettaisi sen haukkumalla ilmaisemaan sieniä, jos osaan ja kunhan niitä alkaa ilmaantua. Että olisi edes joku homma, missä se saa ihan luvan kanssa räyskyttää.
Kaikkien töiden jälkeen koirat pääsivät kirmaamaan vapaina ja tyttökoirat uivat Sorlammessa keppejä noutaen. Bono ei mennyt veteen, mutta yltä päältä ravassa se varasteli niitä kyllä ansiokkaasti mantereen puolella aiheutaen hämminkiä. Samalla reissulla Wiima opetti Bonolle, miten nuorisoa kurmotetaan. Se menee näin:
- Äpylin kuono otetaan kokonaan hampaiden väliin, minkä jälkeen
- äpyli makaa poski maata vasten kunnes
- se osoittaa katumusta ja kunnioitusta.
Raju-Rayahan ei ollut kyllä moisesta moksiskaan. Kunnioituksen ja katumuksen kanssakin on vähän niin ja näin, minkä vuoksi taitoa harjoiteltiinkin jokseenkin ahkerasti. Mutta ei se välittänyt sittenkään. Bono ei kyllä ihan vähästä hikeenny, koska Raya on kuuliaisesti ja pieteetillä opetellut Bono lempileikit: terrierileikki ja kepin jahtaaminen kaverin suusta.
Mutta kakaralla on hampaat ja purukoiran perimä, joten vähän pitää välillä ojentaa.
