Vakiovuoro

No niin. Nyt meillä on asiat kunnossa ja torstain paimennuksen vakiovuorot alkaa helmikuussa.

Olen aloittanut uudessa työssä ja eka viikko on ollut tietysti raskas, kun pitää opetella paljon uutta ja joutuu LÄHTEMÄÄN töihin ja vuorotyöhön pitäis tottua. Mutta paimennuspäivä on nyt hanskassa, joten siinäpä porkkanaa aina viikoksi eteenpäin. Ihan huippua!

Mitäs meille muuta kuuluu? Bono on kehittynyt valtavasti mentaalipuolella. Se on rauhoittunut syksyn mittaan niin paljon, että se on alkanut ymmärtää asioita ihan käsittämättömällä tarkkuudella. Joskus tuntuu että se tietää pienistä eleistä, mitä seuraavaksi tapahtuu niin, että tuntuu että se melkein lukee ajatuksia.

Nikikin on jotenkin aikuisempi ja tuntee jo monien sanojen merkityksen ja se on hksannut, että mun ihmisten kanssa voi kommunikoida ja hänellä on mahdollisuus tulla ymmärretyksi. Paimennusharrastus on lähentänyt meitä kovasti ja vaikka Niki pentuna oli enmmän ehkä Bonon koira kuin minun, se nykyään on kyllä mamman poika.

Aika paljon niiden kanssa pitää touhuta, että toimintatarmon saa purettua. Me tehdään joka päivä lenkkejä, joilla ne pääsee juoksemaan myös keskenään vapaana. Molemmat myös tietää ne paikat, joissa on mahdollista päästä vapaaksi ja varsinkin Bono koittaa johdatella kovasti, että lenkit suuntautuisivat niitä paikkoja kohti. Koirametsässä käydään usein.

Molemmilla on arkitottelevaisuusasiat sillä tavalla mallillaan, että usakallan ne päästää juoksemaan kylän pinnassa, vaikka mukana ei olisi mitään palkan tapaista. Molemmat palkkautuu aika mukavasti kehuilla ja tulevat hyvin luokse. Luottamus koiriin on siis nykyisin tosi hyvällä tolalla.

Jotenkin on sellainen olo, että se ihan villikoin nuoruus on nyt molemmilla takanapäin (pitää koputtaa puuta). Nikin opettaminen tavoille on ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisen koiran kohdalla.

Nikillä on jotenkin niin selkeät pasmat. Se on kovin itsenäinen, reipas ja toiminnallinen, mutta se kunnioittaa laumajärjestystä 100 prosenttisesti, joten asiat luistaa sen kanssa tavattoman helposti. Mitään ei tarvi vääntää rautalangasta. Tosin, asiat pitää vaatia selkeästi, mutta muuten sen kanssa ei ole muuta pähkäiltävää kuin että mitähän olohuonetreeniä tänään tekisi, että se olisi tarpeeksi vaativaa väsyttämään sen puikulapään!

No, tänään me mennään häiriötreeneihin porukan kanssa, joten se ongelma on tältä päivältä hoidossa. Ja huomiselle jonotetaan peruutuspaikkaa lampaille.