Tässä on aluksi pari kuvaa Nikistä ja kaveristansa Sulosta, jonka kanssa Ippuli leikki jokunen viikko sitten Rajasaaressa. Leikki oli hyvin tasapuolista. Välillä Niki johti juoksukilpailua...
... välillä taas Sulo.
Hiekkarannalla oli monenäköisiä kavereita, joilla oli into yhtä piukassa kuin meidän pojilla. Vasemmassa reunassa olevalla belggarilla oli jopa kuolaroiske nenun yli poikittain, niin oli meno vauhdikasta. Ei siinä ehtinyt neniä niistellä.
Seuraava kuva on minusta ihana Bonon ilmeen takia! Sydän pompahtaa ylimääräisen kerran joka kerta, kun katson tätä.
Nikistä siinä näkyi vain häntä.
Kevätkynnöt kasvimaalla sai mukavan käänteen, kun viereiselle palstalle pelmahti sukulaisia. Thori, Elli ja Susa kantoivat kortensa keväthommien kekoon ja Bono ja Susa juoksivat piiiiitkiä kaaria. Harjoittelivat varmaan lampaidenhakukaaria....
Niki ei tällä reissulla ollutkaan mukana a) koska se oli maman ja Bonon kahdenkeskistä laatuaikaa ja b) koska mama ei jaksa Nikin karkailua. Bono sen sijaan pysyy lähellä ilman, että sitä tarvii kytkeä. Hän on tullut siihen ikään, että olemukseen alkaa ilmaantua colliemaista arvokkuutta.
Tässä vielä otos kevään ekalta kuumalta päivältä, jolloin asioiden hoitamiseen piti jo etsiä varjoa.
Ja viilennystä piti etsiä sammakon kutua kuhisevasta ojasta.
Näiden kutukuvien ansioista saatiin muuten kamera takaisin, kun olin hukannut sen. Kasvimaareissulla oli käynyt niin, että olin harjannut pojat Herttoniemen ulkoilualueella kävelytien varressa ja sinnehän se kamera jäi. Sattumalta seuraavana päivänä käytiin myöspoikain kanssa kasvimaalla (en ollut huomannut kameran häviämistä vielä siinä vaiheessa). Eräs perhe odotteli meitä ja huuteli, onko teiltä kamera hävyksissä. Totesin, että ei kai, mutta kun aikamme keskusteltiin, mies sanoi, että odottakaas, käyn hakemassa sen.
He olivat katsoneet millaisia kuvia kamerassa oli, jos se olisi vaikka jonkun naapurin, ja he tunnistivat Bonon ja Nikin!
Olin niin iloinen ja äimän käkenä, että annoin kaikki rahat löytöpalkkioksi, jotka pörssissä sattui olemaan (mikä ei ollut kovin paljon). Jos he olisivat ehtineet viedä kameran löytötavaratoimistoon, ja jos ei sattumalta oltaisi oltu liikenteessä samassa paikassa yhtä aikaa, en ikinä olisi osannut kysellä sitä oikeasta paikasta.
Sellainen pieni episodi. Tämän ihanan perheen ansiosta nämä kuvatkin ovat nyt tallessa.
Hekin olivat koiraihmisiä, irlannin susikoiraihmisiä.
