Silkkitassut

Bonon hieroja kävi taas eilen meillä ja hän totesi, että "voi kuinka silkkiset tassut!" Koirilla on yleisesti ottaen kuulema tällä haavaa kovin halkeilleet ja kovat anturat. No, mikäs ihme tuo, kun on pidellyt pakkasia jo kohta neljä kuukautta.

Meilläpä vain on pidetty sukkia kaikkien kauhistuksesta (siis Retu, minä, Bono & Niki) huolimatta aina, kun mittari sujahtaa alle 10 asteen, joten silkkiset on. Kyllä on!

Vastenmielistä on sukkien pukeminen ja pojat tuppaa mnemään piiloon, kun ruvetaan puuhaamaan ulos lähtöä heti kun käy ilmi, että sukkahommat on tiedossa. Onhan se sellaista äheltämistä ja varmaan ne kumpparit kiristääkin ikävästi jaloissa, mutta minkäs teet. Ei vara venhettä kaada ja niin edelleen.

On onnistuttu paleltumat välttämään ja sitä toivotaan vielä lopputalven osaltakin. Kyllä ne siitä sitten vuosi vuodelta varmaan vähän karaistuu, mutta en ole kyllä mitään riskejä uskaltanut Nikinkään kanssa ottaa, hänellä kun on ihan vaaleat tassukat ja siis ilmeisesti vieläkin herkemmät kuin mustat, paksupigmenttiset tassut ruukaa olla. Sen verran surkeata oli viime talvena, kun Bonon jalat paleltui. Siitä oli kauaskantoiset seuraukset, ja meidän välitkin meinas tulehtua ihan tykkänään, kun epäluottamus ja käytöshäiriö jäi päälle. Onneksi nykyään on kaikki jo taas ihan toisin.

Muuten nuo ei pakkasista piittaa. Vähän ravistelevat ekan kylmäaallon puraistaessa ulko-ovella, mutta turkki suojaa tosi hyvin. Tänään käytiin metsälenkilläkin ja siellä ne kirmailivat - sukat jalassa - kuin olis kesä konsanaan.

Hieronnan anteja on, että ollaan huomattu, että Bono tarvii säännöllistä jumppaa jaloille, jotta takapään hallinta pysyy hyvänä. Ei se ole mitään sen kummempaa, kuin että nostellaan päivittäin jalkoja vähän, niin että se joutuu varaamaan myös heikommille tassuille. Bono on selvästi toispuolinen ja jos ei sitä pakota tekemään heikommalla puolella töitä, se ei tee. Vaivannäkö on todella minimaalinen siihen nähden, miten suuren hyödyn siitä saa.

Huomenna mennään taas Niksukan kanssa paimeneen. Bono saanee jäädä kotio, kun on niin pakkaset.

Käytiin muuten tänään ihmisoporukoilla sellaisessa kylässä, missä on kaksi narttukoiraa. Niillä oli terrierimäiset leikit, kova ääni ja kova skaba huushollin herruudesta. Todettin, että on meillä kyllä sävyisät pojat. Asiat voisivat olla kovasti tosinkin.

Päivittelin jossain vaiheessa Nikin lemmentuskia, mutta ne tuli ja meni. Pikkupampula on niin leppoisa tapaus, kun se palautuu tuollaisista niin nopeasti. Se oli se hetki ja sitten se oli ohi. Just passelia kohkaamista emännän rajallisen pitkämielisyyden huomioon ottaen.

Oliko tarpeeksi kapulakielistä? Ihanaa kun ei enää tarvi niuhottaa kielipoliisina. Eipä silti, blogin lukijat eivät ole ihan hirveästi saaneet oikeakielisyyden kurimuksesta kärsiä!