Peikko

Sen verran on meidän kulmilla jo lumet sulaneet, että tehtiin tänään kevään ensimmäinen toko-reeni poikain kanssa kuivalla asfaltilla. Olipa aika juhlallista. Pojat on kärsineet toimettomuudesta, kun reenaaminen jäi muutamiin olohuonetreneihin ja kerran viikossa paimennukseen, mutta sen seurauksena Niki on opinut leikkimään!

Olen piilotellut sille leluja ja se kuljettelee niitä nykyisin säännöllisesti sille päälle sattuessaan. Itse asiassa homma käynnistyi taannoin, kun olin kipeänä, enkä jaksanut tehdä sen kanssa mitään. Makasin vain keittiön sohvalla peiton alla ja piilottelin pientä patukkaa peiton mutkiin. Se hoksasi heti, että tämä on kivaa. Tänään Reetta pesi Viirun jäämistön pikkuruisia vinkuleluja ja piilotetiin niitäkin pitkin huushollia ja Nikihän niitä sitten halukkaasti etsii. Kesällä niillä voisi tehdä vaikka esineruutua aktivointimielessä.

Bonsulin turkista on tullut ihan mahdoton pehko. Se on pehmeätä ja sitä on niin paljon, ettei se mahdu suurinpiirtein laskeutumaan vartalon myötäisesti vaan sojottaa kohtisuorassa nahkaa vasten. Kyselin siltä tänään, että "oletkos koira vai peikko", mutta ei se osannut siihen itsekään mitään vastata. Tämä turkkihomma on kastraation ainoa ikävä seuraus. Ai niin paitsit että onhan meillä myös paino-ongelma.

Olen vähentänyt sen ruoka-annoksia pikku hiljaa aika paljon, mutta jossain vaiheessa ilmeisesti kävi niin, että se hotkaisi oman annoksensa ja kävi sitten isäntänä Nikin kupille, joka väistyi kuuliaisesti. Nykyisin ne syö sermin kahden puolen, jotta tätä ei pääsisi tapahtumaan, mutta en siltikään ole huomannut merkittävää painon laskua.

No, nyt on taas haettu 8,5 kiloa broilerin siipiä Kennelrehun autolta. Jospa se olisi kevyttä. Päiväannos on neljä siipeä ja 250g NEUta. Saattaa joutua kyllä Bonolle tuostakin vielä keventämään. Kattotaan ny.

Nikin kuuliaisuus on mahdottoman sitkeätä. Tänään näin vasta ensimmäisen kerran, että se vähän oikeasti skabaili kepistä, kun heittelin niille oksia päivälenkillä. Tähän asti se on antanut Bonon aina ottaa kepin, jos ne juoksee hakemaan samaa keppiä. Ihan hyvä, että se vähän rohkaistuu. Olen jonkun kerran vienyt sitä yksin ulos ja opettanut näitä leikkilajeja, että se huomaisi kuinka kivaa on olla itse aktiivinen. Se on vähän niinku tottunut peesaamaan Bonoa.

Ai niin. Sellainen edistysakel Bonon kanssa on myös tapahtunut, että saan sen nykyisin kyljelleen ja se saadaan pysymään siinä ihan vapaaehtoisesti hieronnan ja harjaamisen ajan. Tämähän on aina ollut Bonolle vaikeata, että pitäisi vapaaehtoisesti alistua toimenpiteille. Kaikki on aina saatu tehtyä, mutta kyljelleen tai selälleen se ei ole niiden aikana mennyt. Alistuminen, rentotutuminen ja luottamus on näissä tilanteissa ollut kovin vaikeata. Mutta nyt on siis se asia muuttunut. Tai ainakin muuttumassa.

Niki puolestaan on oppinut, että kun mama on tullut töistä vasta yöllä, sellaisina aamuina herätetään mummi aamulenkille. Mikä enkeli!!! Mamman mussukka!

Bonsuli puolestaan lösähtää mun päälle nukkumaan ennen kuin toteaa, että ai niin, kyllähän mullakin itse asiassa on kupla otsassa - et kandeekin lähteä samalla oven avauksella. Se aina kyllä lopulta lähtee kyllä ulos Reetankin kanssa, vaikka ensin se meinaa, että mä jäänkin nukkumaan maman kainaloon.

Joutuu muuten nykyisin vaihtamaan lakanoita aika usein, sillä Nikikin on löytänyt oman paikkansa maman vierestä. Kolme vuotta sitten olin sitä mieltä, että koirat ei nuku ihmisten petissä. Näin se meni Lulun kanssakin. Ja kissojen.