3-vuotis-kuulumiset

Bono on nyt 3 vuotta vanha ja se on nyt pakko uskoa, että hauvavauvani on oikeasti mieskoira - ei enää leikisti. Hän ei ole pentu eikä kakara enää. Heti tuli kaamea olo: miten tämä aika on sujahtanut näin äkkiä ja voi kauheeta enää kolme tällaista mitättömän lyhyttä ajanjaksoa ja se on jo 12 v. ja tullut siihen ikään, jossa samanikäisiä jo haudataan. Kyllä täytyy nyt nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä, koska ihan tuossa tuokiossa niitä ei enää ole!

Tässä mielessä oli kiva, että meidän viime torstain paimennukset meni aivan putkeen. Ensin Nikillä otin kaksi kertaa kuljetusta ja flankkiharjoituksia ja se työskenteli molemmat kerrat hyvin. Tosin pääosin nenu maassa. Siihen pitäisi nyt joku viisasten kivi keksiä, että miten sen saa nostamaan nenun ilmaan. Luulen, että kunhan sen tärkeysjärjestys olisi lampaat ja sitten vasta hajut - eikä päinvastoin - siitä tulisi ihan paimentamisen näköistä hommaa.

Se on kumma, kun se kuitenkin on ihan tasan tarkkaan myös tietoinen koko ajan, mitä mä haluan siltä, se näkee ohjauksen ja se tietää missä lampaat on. Jos katras uhkaa hajota, silloin se nostaa nenun maasta ja siihen tulee eloa ja se kokoaa katraan. Meidän taktiikkana onkin ollut vähän hajottaa laumaa niin, että mä kävelen sen läpi, jotta lampaat liikkuu eri suuntiin. Silloin Niki aina terästäytyy. Täytyy ehkä enemmän tehdä sitä taas ensi kerralla. Toisaalta, se kuitenkin koko ajan pitää lampaat liikkeessä, mikä on kyllä merkki siitä, että lampaat tietää, että se paimentaa. Se on pääasia.

Jotenkin mulla on sellainen tunne, että kun päästään toukokuussa ulos laitumelle, hommaan tulee lisää haastetta ja Niki saattaa silloin terästäytyä. Jä täytyy koko ajan muistaa, että se on juuri siinä iässä, jossa hajut kiinnostaa ihan mahdottomasti ja että se on vasta vuotias. Siihen nähden se työskentelee mahdottoman hyvin.

Bono oli odottanut kaksi tuntia autossa, kun tuli sen vuoro ja me ulkoiltiin puolisen tuntia kahdestaan ja odoteltiin rauhassa omaa vuoroamme. Rauhoittaminen toi ryhtiä Bononkin treeniin ja pystyttiin tekemään ihan samanlainen harjoitus kuin Nikin kanssakin. Ensin kuljeteltiin ja siihen väliin muutama flankki sekä vasempaan että oikeaan.

Tavoitteena mulla oli vain se, että se kulkee nätisti eikä hauku ja niinpä me pystyttiin tekemään kaikki se, mitä osataankin. Mä olin varautunut siihen, että me vain ollaan aitauksessa ja rauhoitan sen maahan. Mitään paimennuksellisia tavoitteita ei edes ollut!

Näiden mun koirien kanssa selvästi kaikessa puuhailussa a & o on rauhoittaminen ja valmistelu. Jos ne ei ehdi rauhoittua ja tottua tilanteeseen, niiden viretila pomppaa salamana liian korkealle eikä ne tiedä mitä pitää tehdä ja homma menee turhaksi poukkoiluksi ja haukkumiseksi. Bono voi vielä yrittää näykkiäkin lampaita, mutta nyt sillä ei ollut yhtään sen suuntaisia ajatuksia. Ensi kerralla voi alkaa treenata flankkeja niin että haetaan parempaa etäisyyttä lampaisiin.

Voi, mä olin ylpeä molemmista, ja erityisesti Bonosta!