Onnin päivä

Ja Onnin veljien ja siskon. Oltiin nimittäin porukalla silmäpeilauksissa ja lonkka + kyynärkuvauksissa ja, kuten Sanna jo ehti vihjata, koko porukan peipörit lähti kennelliittoon A/A-lonkkina ja 0/0-kyynärpäinä. Bonolla ja Romeolla oli lisäksi pentuajan CRD peittynyt ja silmät oli terveet.

Otin vielä selkäkuvatkin (kun halvalla sai ;) ja normaali on selkäkin. Nyt ei kai sit enää kannata ressata ruokinnasta? Iso helpotus, kun tietää että kaikki on niin kuin pitääkin.

Meitä oli sarjakuvauksissa kuusi koiraa ja Bono viimeisenä, joten opiskeltiin siinä odotellessa aikamme kuluksi röntgenkuvien tulkintaa. Meidän porukoilla oli kyllä niin siistit kuvat, ettei Axelssonkaan kenenkään kohdalla edes epäröinyt julistaa aata. Oli hyvä verrata, sillä edellisissä koirissa löytyi beetä ja ceetä ja eron kyllä maallikkokin oppi katsomaan. Eiköhän me terveen paperit sitten lopullisestikin saada.

Muuttoressille kolkkaus teki hyvää, sillä Bono malttoi nukkua iltapäivän. Muuttoressi ei kuulema olekaan kokonaan muuttoressiä, sillä kulmakunnan nuoret urokset on taas vaihteeksi muutkin kuolaavia idiootteja. Mä luulen, että se ei johdu Medvedevin viimeviikkoisesta vierailusta meidän hautuumaalle, vaikka kova helikopterien pörräys ja jetsethenki sitä siivittikin...

Huomenna me sit asustellaan toisaalla. Koitetaan raportoida, mitä muuttotohinoilta aikaiseksi saadaan. Siinä vaiheessa voi kai huokasta, kun päästään siman ja tippaleipien äärelle.

Muuttoressi

Bono riepu on kireä ja levoton muuttolaatikoiden ja pakkaustouhun keskellä. Se tarttis nyt rauhoittavaa parantolaelämää, mutta mikstäs sellaista taiotaan? Viikonlopun yli sutina vielä jatkuu, sillä uudessakin kämpässä on järkkäämistä ja laittamista ihan nokko.

Tänään on vielä kaiken muun ressin lisäksi virallinen lonkkakuvaus ja se joudutaan kolkkaamaan. Voi pientä riepua.

Paluu arkeen

Paluu arkeen on ollut ankea ja Bono näyttää emännälle kaikki vanhat kurittomuudet. Se karkasi rappuun niin, että piti ottaa kompostiverkko taas käyttöön. Narun päässä se haukkuu kaikkea liikkuvaa ja meinaa vallan vetää. Asian laidan ymmärtää kyllä, kun katsoo Katjan lähettämiä kuvia.


Mun veljen kanssa meillä oli vahtivelvollisuus. Me yhdessä hoidettiin homma kotiin.

No, kompostiverkko ja takapalkkaharjoitus jäämisen yhteydessä teki kyllä sen, että verkkoa ei tarvittu kuin kerran.


Me hörpiskellään huurteisetkin samasta kulhosta, koska me ollaan sopuisa minilauma.

Tänä aamuna piti sitten puuttua tähän muuhun riehumiseen. Kun mielessä kävi, että "tällaista koiraa mä en ollut kyllä tilannut" ja että "kyllä ne kissat onkin sitten kivoja" totesin, että on aika tarttua toimeen.

Ekalta aamulenkiltä me palattiin kotiin kahden jalannoston jalkeen, kun haukkumisesta ei tullut kehotuksesta huolimatta loppua. Kävin suihkussa ja söin oman aamupalan ja uusi yritys. Nyt tein niin, että kun se (hiukan kainosti) äityi haukkumista reenaamaan, istutin sen sivulle ja odotin joka kerta niin kauan, että se otti kontaktia vinkumatta.

Ei oikeasti tarvinnut tehdä tätä kuin 3-4 kertaa ja lenkkeily alkoi sujua taas ihan mallikkaasti.

Onnen kantamoisena meille tuli vielä oikein hyviä, pikkupentuajan kavereita vastaan, joten hyvästä käytöksestä se sai oikein hyvän palkan ja pääsi tervehtimään koiraystäviä. Koko lenkin ajan muistin vielä vaatia katsekontaktia aina välillä ja kehuin vuolaasti hyvästä käytöksestä. Erityisesti, kun ohitettiin koirat nätisti, se sai aina hirmuiset kehut ja sen arvostamat vanutukset niin, että se ihan häntää piti heiluttaa tohkeissaan. Jospa se olisi nyt siinä.

Mutta kyllä sitä otti pattiin palata tavalliseen arkeen.



Terrierileikki narupallolla.

Yökylässä

Bono on Romeon luona yökylässä harjoittelemassa kesälomaa varten. Näköjään siellä vähän maltetaan leppuutella välillä, Katja lähetti väliaikaraporttia:

Hetki annetaan ruuan sulaa ennenkuin mennään kuusen ympäri. Vitskikkäästi molemmilla on sama korva pystyssä!

Mutta kyllä voi olla vaikea jättää koiraa hoitoon! Piru vasemmalla olkapäällä kuiskuttelee vaikka mitä, niinkuin että "olishan se nyt autossa mennyt tämän illan" ja "eihän se huominen nyt oikeastaan niin pitkä päivä ole". Ihan kuin se olisi se pointti! Kun pointti on se, että se saa taas hyvän kokemuksen siitä, että mä en ole aina paikalla. Ja sitäpaitsi Bono voi oikein hyvin. Syö, leikkii ja lepää välillä. Ja vahtii Rompun kanssa, ettei rosvo pääse pihaan.

Ihmisen pää on niin outo.

Karvanlähtö

Nyt nimittäin lähtee karva! Jos on tullut aikaisemmin asiasta jotain sanottua, niin ei ole perustunut parempaan tietoon. Joka kerta kun harjaa (päivittäin), sitä irtoaa just niin paljon kuin jaksaa harjata. Ja kaikki ei jää edes harjaan vaan tuppoja leijuu pitkin ja poikin. Onnitelkaa itseänne, sileäkarvaisten ja trimmattavien omistajat. Pehkon pölinä on melkoista. Molemmilla meillä on vähän ajoittain yskää ja epäilen, että se on vaan sitä, ettei tule tarpeeksi imuroitua.

Ilmoitin Bonsulin kuitenkin kaljuudesta huolimatta collieiden erikoisnäyttelyyn 24.5. Menestystä ei tällaisella turkilla tarvitse hinkua, mutta mennään fiilistelemään ja hakemaan sukujuhlan tunnelmaa. Jospa siellä olisi tuttuja. Ja ainahan sitä leijonanharjaa voi koittaa vaikka vähän salaa tupeerata :o

Mä olen teettänyt Bonolla tänään kaksi kertaa jälkikeppi-ilmaisuharjoituksen, toinen sisällä ja toinen ulkona. Sit ollaan tehty sukan ja lapasen kantoa kerran sisällä ja yhdellä lapasella myös ekaa kertaa ikinä ulkona. Tähän asti se on hakenut omia patukoitaan.

Kyllä se vain nuo esinehommat nyt tajuaa. Heti aamulla antoi kaksi jälkikapulaa vaihtarina juustopalaan. Sukkien kantamisesta se oikein innostui, kun aloin pitää kesällä ostamiani kissan nappuloita taskussa ja aina annoin vaihtarina yhden pienen väljähtyneen nökäleen, jos se vain antoi sukan kiitos-sanasta. Se innostui siitä hirveästi, kun se kanniskelee niitä muutenkin. Tein paremmalla herkulla kerran sellaisenkin harjoituksen, että sen piti tuoda mun vanha lenkkari. Se oli ensin vähän että what, mutta toi kuitenkin. Ulkona kokeilin hanskalla, että sidoin sen tolppaan ja vein hanskan vastatuuleen n. 50 metrin päähän niin, että se näki sen.

Ekalla lähetyksellä se juoksi ohi ja kutsuin sen takaisin. Tokalla lähetyksellä se ei juossut tarpeeksi kauas ja menin vähän auttamaan, mutta sitten se sen hokasikin ja toi kiireen vilkaa ja sai ihanaa maksalaatikkoa purkista ruokalusikallisen. Sit lähdettiin jatkamaan kävelyä.

Huomenna pidetään vapaapäivä kaikesta reenaamiseta, sillä tämä on kai vähän liian innokasta. Kun kokeilin puistossa sirottaa neljä jälkikapulaa maahan, se noukki yhden kovin vastahakoisesti ja jätti puolet super-ihku-herkusta syömättä! Tosin se tunnisti paikan ja osasi odottaa ystävätärtänsä Muraa saapuvaksi hetkellä millä hyvänsä. Samoin iltaruuasta ei ollut kovin pitkä aika. Eli siihen nähden ihan jees, että noukki sen kepin, mutta harjoitus ei todellakaan vastannut tarkoitustaan, kun senhän pitäisi olla tosi kivaa!

No ehkä kumminkin noutokapulan pitoa voidaan huomennakin tehdä pari kertaa. Tai kattotaan ny. Olen tähän asti tehnyt sitä pikkukapulalla ja tänään kokeilin isompaa. Mulla muljahti sydän liikutuksesta, kun Bono niin kuuliaisesti piti sitä suussa, vaikka siitä näki ettei se siitä oikein tykännyt eikä se oikein ole hiffannut, että mitä ihmettä se koko homma on. Se näytti ihan siltä, että "Voi itku, taas tätä. Mä en nyt oikein arvaa tehdä tässä taas mitään, joten olenpahan tässä nyt ihan hipihilljaa".

Ihana päätös tälle työteliäälle päivälle oli, kun käytiin Hertsikassa ja löydettiin ihana pieni metsä, jossa koirat sai temmeltää vapiana. Bono loikkasi hirmuhypyn puunrungon yli pari kertaa oikein näyttävästi. Se pääsee jo hyvään vauhtii ja reisissä on vähän selvästi tunnistettavaa lihasta. Olen alkanutkin vähän tassupesun yhteydessä venyttämään sen jalkoja, kun aika paljon tulee juoksentelua ja liikuntaa.

Kaiken kaikkiaan on nyt kumminkin kaikessa tekemisessä jotenkin sellainen fiilis, että tämä ei ole enää ihan pentujen käytöskoulua vaan jotain muuta. Ja se tuntuu hyvältä.

Ammi lähteet pelastuskoirineen Romanian MM-kisoihin joukkueen kapteenina. Ihan mielettömän hienoa. Onnea Ammi! Happy Working SAR Dogs rule!

Metsäläiset

No niin. Nyt on sitten tullut evästystä metsäjäljen kouluttamiseen ja esineruutuhommiin. Kolme maastoharjoitusta on sovittu ja esineruutujutuissa me voidaan itse edetä siihen, että tehdään meidän tuomisharjoituksia metsässä. Kotonakin voi haetuttaa sillä erilaisia esineitä ja sitten palkata luovuttamisesta. Vaikka yksi sukka tai roska päivässä, että pysyy mielenkiinto yllä.

Sillä aikaa kun mama istui luennolla, Bono harjoitteli autossa nukkumista. Aikaisemmin se on ollut autossa yksin ehkä enintään tunnin, vaikka päivittäin melkein ollaan joulusta asti autoiltu. Pari pidempääkin reissua on sen jälkeen tehty. Nyt tuli kolmen tunnin sessio.

Tein niin, että menin kuitenkin - pelkoja uhmaten - Rajasaareen, jossa on ihan heikkoa jäätä vielä niin, että sinne pääsee, jos koira innostuu oikein kuuroksi heittäytymään. Siellä oli onneksi seuraa, ja jäät kahluupaikalla irti rannasta, joten siellä kun se tunnin juoksi ja rapaantui täysin, se jaksoi vedellä sikeitä. Se oli ihan sikiunessa, kun tulin autolle, mikä oli tavoitteenakin. Se heräsi vasta kun avasin lukot. Ajattelin, että jos se rentoutuu niin, että osaa nukkua, se ei ainakaan stressaa ja autossa odottamisesta tulee ihan normaalia ja kivaa.

Pari tällaista sessiota vielä niin, että se jää hyvän ulkoilurupeaman jälkeen autoon pidemmäksi aikaa niin eiköhän se siinä sitten ole. Kyllähän se pidemmillä matkoillakin nukkuu omassa yksiössään.


Kyllä mua nämä hanskat ja sukat kovasti kiinnostaa.Siinä ei ole probleemaa.

Joo, ei kai tässä mitää ihmeitä. Palveluskoiran oranssi liivi pitää ostaa. Nyt ei kaikkia vanhoja lapasia heitetäkään roskikseen, jälkiliina ja -valjaat pitää hommata ja sitten aletaan tekemään metsälenkeistä sellaisia, että lenkki on palkka vasta siitä, kun on ajettu jälki, etsitty esine tai jälkikapula.

Eniten askarruttaa se jälkikapuloiden ilmaiseminen, kun Bonolla on ollut taipumusta pureksia niitä, kun on aiemmin jotain alkeisleikkejä kotona niiden kanssa tehty. Ajattelin kumminkin opettaa sille sen, että se tuo ne mulle, ettei tarvi itse niitä turpeen seasta etsiskellä. Kokeessa voi säästää sillä tavalla aikaa. Helpomminhan koira sen pikkukepin löytää, kuin huonosilmäinen ja onnetonnenäinen ihminen.

Sehän tässä taas tuli kerrattua, että kyse ei juuri koskaan ole siitä, ettei koira osaisi ajaa jälkeä tai löytää esinettä vaan siitä, miten sen saa motivoitua tekemään homman niin kuin ohjaaja toivoo. Kolme avain asiaa ovat ymmärtääkseni palkkaaminen, palkkaaminen ja palkkaaminen.

Into piukassa

Kyllä on mama saanut puhtia koiraharrastukseen!

Eilen aloitettiin noutokapulan pitoharjoitukset olohuoneharjoitteluna. Samalla tulee harjoiteltua luoksetulon asentoa. Me tehtiin eilen yksi sellainen harjoitus, että se tulee mun jalkojen väliin istumaan, kun itse olen jakkaralla. Sit mä laitan sille kapulan suuhun ja pidän alaleuasta, jotta tulee hetki sitä, että kapula on vain hyvin koiran suussa ja sit mä sanon hyvä, kiitos ja koira saa kehut ja namin. Tämä pitää vielä hinkata, että hyvä vai kiitos ensin. Hyvä vissiin, että se tietää, mitä haetaan. Pitoa haetaan.

Tänään tehtiin sama homma ja jos Bono ottaa itse kapulan suuhun, se tahtoo nousta seisomaan ja ottaa etäisyyttä minuun. Tämä on siis ihan syytä treenata Korrin neuvojen mukaan. Palkaksi - harjoituksen lopuksi - se saa sitten tehdä myös sellaista, että se hakee kapulan sohvalta, tulee mun jalkojen väliin, mutta luovuttaa kapulan kiitos-sanan jälkeen seisaaltaan, se on tutumpaa ja sen se jo näköjään osaa ja se haluaa tehdä sitä. Se varmaan tasoittaa uuden opettelemisesta aiheutuvaa stressiäkin. Jatkossa pitää tehdä vielä jotain helpompaa lopuksi, maahan menoja ja seuraamista. Ja lihapullaa muuten oli tänään tarjolla. Eilen maksamakkaraa. Hyvin vörkkii.

Tästä näkee, että Bono on kasvanut ja kehittynyt ja luottaa minuun enemmän kuin ennen, sillä kokeilin näitä pitoharjoituksia joskus syksyllä eikä niistä tullut yhtään mitään. Se väsiti ja pakeni, kun yritin availla sen suuta. Inhottaa se nytkin sitä, mutta antaa se sen tehdä.

Olisko hampaiden ahrjaaminen avittanut tätä? Eilen kun valmistlin sen hammasharjaa, Bono tarjosi perusasentoa, kun sen teki niin mieli ihkua virbacin hammastahnaa!!!

Mä olen niin intona näistä uusista eteen avautuneista mahdollisuuksista, että ilmoittauduin heti Aktiivicollieiden tottispäivään sekä jäljestyksen tutustumispäivään. Tosin tänään illalla alkaa HVK:nkin kurssi metsäjäljen alkeista. Jos sitä tapahtumissa kuleksimlla sais sitä reenirutiinia sytyteltyä?

Munhan pitää opettaa Bono vielä siihenkin, että se jaksaa odottaa tuntitolkulla autossa. Pitää kai alkaa harrastaa shoppailua, parkkihalleissa on viileä odotella.... Ja häkkikin kai pitäis ostaa? Ai niin, ja ryhmässä reenaminenkin on vielä uppo-outoa. Kauheesti haastetta!

Muutakin aktiviteettia on tiedossa. Bono menee Romeon luo yökylään ensi viikonloppuna, kun mama opiskelee taas intensiivisesti puutarhajuttuja. Sitten se menee vappuaattona Mura K:n luokse riiustelemaan (onneksi Mura on leikattu), kun mama muuttaa.

Kauheesti taas kaikkee. Missäs välissä mä työt kerkiän tehdä?

Hierontaa koiralle

Hitsi, mun piti laittaa tämä jo aikaa sitten, mutta aina olen vouhkannut jostain muusta.

Siis Ria B, joka opiskelee koirien hierontaa, joutuu hoitamaan 40 koiraa opintojaan varten ja jos haluaisit, että koiraasi hierotaan, ota yhteyttä, niin välitän tietosi hänelle. Mun sp-osoite on henkilötiedoissa tuolla oikean sivupalkin alalaidan tuntumassa. Klikkaa email-tekstiä oikealla hiiren painikkeella niin osoite tulee ponnahdusikkunaan.

Ria vaikuttaa pääkaupunkiseudulla ja pörrääpä hän kesän Kuopion ja Siilinjärven tienoillakin.

Laitoin uuden blogipohjan, kun olen ikänäköisten asialla.

Loistava tulevaisuus

Mama on taas aivan tulessa kouluttamisesta eilisen tokointensiivin jäljiltä. Collieyhdistys oli kutsunut Pekka Korrin ja Riitta Jantunen-Korrin vieraikseen ja olipa heillä selkeä ja havainnollinen koulutustapa. Paljon tuli eväitä niin yksittäisten juttujen fiilaamiseen, palkkaukseen kuin emännän asennepuolellekin. Heillä ei harrasteta pakotteita, koska ideana on että tottis ja toko on aina mukavaa. Virheistä sakotetaan niin, että suoritus keskeytetään hyvässä hengessä ja aloitetaan alusta. Se saa koiran hankammin työskentelemään palkkaa päin.

Paikalla oli myös hienoja collieita. Jotkut kerrassaan niin erinomaisia, että oli pakko hyristä mielihyvästä, kun niiden työskentelyä katseli. Suhteessa nahkoja oli varmaan yhtä paljon kuin pehkojakin. Onkohan palveluskoiraharrastus ja tokoilu nahkojen piirissä tavallisempaa? Pehkoja kumminkin on olemassaan paljon enemmän.

Kuuntelin itse enimmäkseen Pekan sessiota (ryhmä oli jaettu kahteen) ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että harjoittelun pitäisi olla aina reilua koiraa kohtaan. Ei vaadita sellaista, mitä ei ole opetettu, koira tietää aina mitä siltä odotetaan. Sillä tavalla saadaan rakennettua turvallista harjoittelua, jossa koiran (ja varmaan ohjaajankin) itseluottamus kasvaa.

Aloittelija kun olen, en ole päässyt yhtään jyvälle vaativammista liikkeistä, että miten kannattaisi aloittaa ruudun tai tunnistusnoudon harjoittelu. Ei ne nyt muuten ole meille edes kovin ajankohtaisia, mutta jotta saa vaihtelua treenaamiseen ja mielenkiintoisia rupeamia, niitä kannattaa aloitella jo. Ainakin ruutua alan treenailla. Samoin ajattelin, että käännöksiä olohuonetottiksena vois alkaa tehdä.

Liikkeestä pysäyttämiseen, käännösten harjoitteluun, ruudun harjoitteluun, seuraamiseen ja noutoon tuli ihan konkreettisia apuja. Siihen se aina kilpistyy, että itse tietää mikä on kriteeri ja miten palkkaus pitää ajoittaa, jotta vahvstaa juuri sitä, mitä haluaa vahvistaa. Siihen tuli paljon käytännön vinkkejä.

Takapalkkausta meidän kannattaa alkaa harjoitella kaukokäskyissä ja seisomisen pysäyttämisessä. Seisominen on muutenkin aika heikko, joten tästä voitais saada koko seisomiseen puhtia.

Kokeilin heti kotiin palattuani ulkona vauhtinoutoa ja liikeestä maahan pysäyttämistä ja Bono tykkäsi maahan menemisestä niin paljon että se alkoi tarjoamaan sitä perusasennon sijasta! Noutokin oli niin mukavaa, että hemaiseva labbisnarttu (ne on aina hemaisevan tuoksuisia) sai kuleksia ihan rauhassa nurmikentän laidalla narun päässä pomppien ja Bono vain keskittyi kapulaan. Kolme kertaa se haki sen, ja käsittämätön onnen kantamoinen tapahtui viimeisellä kerralla. Se juoksi suoraan mun eteen luoksetulopaikalle ja piti kapulaa suussa, kunnes sanoin Kiitos! Eka oikea nouto ikinä.

Huomasin, että se on seurausta kenties sellaisesta jutusta, kun ollaan treenailtu ulkona luoksetuloa niin, että pidän patukkaa kahdella kädellä mahan päällä poikittain ja kun Bono tulee oikeaan kohtaan, vapautan ja sitten taistellaan. Nyt, kun se ei pudottanut kapulaa, vaikka otin patukan esiin, odotin sitä samalla tavoin, patukka mahan päällä. Se juoksi ja jäi asentoon ihan ilmeisesti selkäydinrefleksillä. Näitä voiskin nyt kokeilla muutaman kerran, että alkaisko pitäminen kehittyä näin. Vai tarviiko ottaa erillisiä pitotreenejä, tod. näk. tarvii. Ja kai se olisi suositeltavaa.

Kyllä nyt taas tulevaisuus ihan loistavana häämöttää edessä päin. Meidän suurin probleema onkin nyt sellaisen sopivan harjoittelurutiinin rakentaminen. Tikkurilassa, jonne me muutetaan vappuna, on kyllä hyviä parkkipaikkoja ja nurmikenttiä lenkkipolkujen vierillä, eli reppu vaan sit aina iltalenkille mukaan. Ei kai siinä muutakaan vaihtoehtoa oikein ole. Toinen juttu, mitä pitää tänä kesänä tehdä on, että käyn katsomassa muutamia pk- ja toko-kisoja, jotta pääsee jyvälle, miltä sen homman oikeastaan pitäisi näyttää.

Mutta muten on eilisen jäljiltä sellainen olo, että on taas eväitä edistyä vaikka kuinka paljon.

Kokeilu

Huvikseni kokeilen seurata miten mainostaminen blogissa tapahtuu. Koittakaa kestää.

Hätähousu

Virve ja Mari antoivat palautetta terveyspostauksesta ja pitänee vielä perehtyä asiaan eikä hätäisesti hypätä johtopäätöksiin... Oscarmahapullia mä pampulalle annankin, ehkä pitäisi lisätä yhdestä pullasta kahteen per ateria ja maitohappobakteereita lisäksi purkista. Bulgarian jugurttia ja ab-piimää se myös saa säännöllisesti. Voiko olla, että vatsan hyvä bakteerikasvusto tarvitsee enemmän vielä inputtia? Niin kai.

Mama lintsaa työ-, harrastus- ja muuttopaineiden takia puutarhakurssilta lauantain ja taidetaan kohta mennä salaa nautiskelemaan lähes trooppisesta auringosta. Ainakin se polttaa naaman melkein rakkuloille.

Billinghurstia siis iltalukemiseksi. Ei luovuteta vielä.

Härlig veckoslut!

Kevään ensimmäinen nouto

Bono joutui olemaan eilen yksin illan, kun mama kävi ravintolassa syömässä ja siitä hyvitykseksi tehtiin iltalenkillä aika haastava tottisrupeama. Kokeiltiin ihka ensimmäistä kertaa noutoa kapulalla ulkona. Häiriötäkin oli, sillä koiria pörräsi kentän aitojen ulkopuolella. Aika hyvin se malttoi työskennellä, kunhan ensin virittelin sitä vähän patukkaleikillä.

Hyvin se jää istumaan paikalle. Paikalla makuuta kokeiltiin myös ekoja kertoja. Ei kovin mairitteleva saavutus, mutta sen verran että kyllä se siitä lähtee pitenemään. Etäisyttä pitää siis vain varovaisesti lisätä. Istua se kyllä malttaa tosi hyvin. Kaukona se ei malta vielä ollenkaan totella istu, maahan tai ssiso -käskyjä.

Nouto meni niin, että se kyllä hake kapulan hanakasti, mutta kaksi kertaa pudotti sen mun jalkoihin. Kun en palkannut, niin se meni vähän pihalle, että mitäs tämä nyt onkaan. Mä kyllä tein itskin sen mokan, että pyysin sitä istumaan kapula suusa, mutta se oli vielä liian vaikea yhdistelmä. Kolmennella yrityksellä annoin sen jäädä seisomaan ja se malttoi odottaa kiitos -sanaa, ennen kuin irrotti. Siihen me sitten lopetettiinkin ja riehuttiin vähän suurella antaumuksella.

Mamalla on taas pari päivää puutarhurirupeamaa, joten pitää kai viedä pampula mummulaan.

Stop terveysintoilulle

Katsoin eilen Popkultia ja siinä puhuttiin laman vaikutuksista viihteen kulutukseen, sivuttiinpa autovalintojakin. Silvia Modig sanoi, että nyt ei enää olekaan makeeta ajaa hummerilla vaan nyt körötetään nöyrästi kuran värisellä Golfilla. Me Bonsulin kanssa ollaan siis niin ajan hermolla ja pannaan vielä paremmaksi: meidän Golf ON kurainen, ei pelkästään sen värinen.

Muuten olen joutunut taas zenfilosofian hengessä ihmettelemään terveysintoilua ja melkein kyseenalaistamaan sen periaatteita.

Olen koko aikuisikäni joutunut kiinnittämään huomiota siihen, mitä suuhuni panen - ei kilojen takia vaan siksi, että maha oli nuorempana jatkuvasti kipeä. Olen jotenkin omaksunut hyvien kokemusten siivittämä suht terveelliset ruokailutottumukset. Ja jos en niitä aina säntillisesti noudatakaan, kuvittelen kumminkin, että kannattaisi.

Olen kuvitellut, että samankaltaiset periaatteet takaisivat koirallekin terveen elämän, pitkän iän, hienon turkin ja kirkkaat silmät. No, hölynpölyä.

Herkkävatsainen Bono menee heti ripulille, kun tarjoan sille kotiruokavirityksiäni tai barf-tyyppisiä ratkaisuja. Sen kakat on hyviä, kunhan se saa mahdollisimman teollista rehua! Nappuloita + best-in -mureketta tai pedigreetä suoraan tölkistä. Hiukan kestää laittaa joukkoon mauksi puuroa ja kasvista ja kypsennettyä lihaa, mutta vain vähän.

Mitä tästä pitää ajatella? Ja siitä, että koiran pitäisi saada energia mieluiten rasvasta, mutta pampula ei kestä sitä yhtään?

Olen lueskellut Katjalta lainaamaani koiranruokintakirjaa ja meinaan kyllä vielä kokeilla sen ohjeiden mukaan oikein excel-taulukkolaskelman avulla sopivan sekoituksen, jollain hyvälaatuisilla lihoilla. Mutta muuten alan olla taipumassa sinne päin, että nisäkkäiden evoluutiossa kenties tulee väistämättä se degeneraation vaihe, jolloin luonnonmukaisella ruualla ei yksinkertaisesti pysy enää hengissä.

Itsekin pysyn oikein hyvin tolpillanin Dr Oetkerin pinaattipizzalla, eikä vatsuri urputa yhtään! Näinä kiireisinä aikoina.

Pääsiäisnoidat

Meillä oli niin paljon kyläilyä ja ulkoilua pääsiäisenä, että eilisen Bono nukkui koko päivän ihan raatona. Aamulnkki tehtiin seiskan jälkeen ja seuraavan kerran se ilmaisi minkäänlaisia tarpeita vasta puoli kuudelta illalla. No lunch, no nothing.

Ihmekkös tuo, sillä mepä oltiinkin maanantai-iltana Kyöpelinvuorella koiranoitien kokoontumisajoissa.


Kiiluvasilmäinen pikkukatras. Raya-vauva on kasvanut kamalasti, kuten vauvojen kuuluukin.

Kuvasato ei ole sitä lajia, joita lähetellään kilpailuihin, mutta illan teemat niistä käy hyvin ilmi:
a) juostaan kovaa ja
b) olik tää keppi nyt sun vai mun.


Fotaa noita ny sit.

Tuo on ehkä se piirre, josta Bonossa kaikista eniten tykkään: se tulee toimeen kaikkien kanssa. Pikkupentujen ja vanhojen urosten, olipa kyseessä ihmiset tai koirat.

Hihnassa ja pienissä koirapuistoissa tilanne ei ole yhtä selkeä, mutta mä tykkään että se johtuu siitä, että tilanne paineistaa ja koirat on niissä tilanteissa kiihtyneitä. Ja siksi mä välttelenkin niitä tilanteita. Eipä me oikeastaan hihnassa ketään haistella.

Mutta vapaana tosiaan voi olla ihan luottavainen, ettei Bono aloita rettelöitä. Jos joku muu alkaa uhittelemaan, ei Bono siinä tilanteessa alistu, mutta se osaa luovia niin, että tilanne yleensä kuivuu kasaan. Että sillä lailla siihen voi kyllä luottaa, se osaa puhua ja tulkita koiraa tosi hyvin.

Siinä mielessä on ollut hyvä asua pentuvuosi tiheästi koirakansoitetulla aluuella. Nyt kun me muutetaan väljemmille lenkkeilymaille, tilanne muuttuu ja vaikka aamupissamaisemissa hävitään, muita hyviä asioita tulee tilalle (parveke, isotteluseuraa, metsä- ja peltomaastoja sekä Bonsulin kaaralle autotallipaikka).

Puutavara-asiaa

Ollaan ulkoiltu ihan kamalasti koko pääsiäinen ja metsälenkkien jäljiltä koirariepu kanniskelee joka kerta puoli kiloa puutavaraa villahousuissaan. Kyllä se sitten itkee, kun niitä irrotellaan suihkussa. Mulla on jo käynyt mielessä, että jos ottaisi sakset avuksi. Ei taideta ehtiä saada uusia villahousuja toukokuun erikoisnäyttelyyn, jos nyt menee leikkelemään. On melko kuivaa se karva juuri siellä. Joutaisi kasvattaa minun puolesta uudet kesäkalsongit.

Ollaan kyllä melkoisen happimyrkytyksen kourissa ja tuumataan vaan, että pää tyynyyn ja suu suppuun.

Romeo sai hienosti ERIn Lappeenrannasta ja oli junnujen neljänneksi komein. Hyvä poika! Onnea!

Musa-assosiaatioita

You tube on kumma maailma, jossa assosiaatiot johdattaa ihmeellisiin elämyksiin. Jos sattuu olemaan - oletetaan nyt ihan hypoteettisesti - kallellaan vaikkapa Hanoi Rocksiin saattaa löytää tällaisen hauskan viskimainoksen.



Siinä siis Conny Bloom, HR:n toinen kitaristi, näpelöi harppua. No, T-Rexistä ei ole pitkä matka siihen, että löytyy zepukkaa harpulla soitettuna. Ja onko tämä kaunista vai ei, Stairways to heaven.



Minusta se on. Näppäräsorminen tyllerö.

Rupinaaman päiväuni

Sain napattua hauskan pätkän, kun Bono näkee unta.

Mun tulkinta on menee näin: Ensin se juosta jolkottelee rauhassa koirametsässä hajujen perässä (etutassu väpättää). Sitten emäntä huutaa BONO, ja tulee kiire, pitää juosta laukkaa maman luo(takajalkakin väpättää ihan kunnolla). Sitten se tuleekin jo emännän luo, pujahtaa jalkojen väliin vanutettavaksi ja huokaa syvään ja tyytyväisesti. Taustamusiikkinä Mechelininkadun 1.pääsiäispäivän kohinaa.

Sattumalta käytiin eilen illalla koirametsässä, ja kun ei tavattu ketään muita, lenkkeily meni juuri noin. Hyviä luoksetuloharjoituksia. Se pitää kontaktia muutenkin nykyään melko hyvin.

Tosin tänään on pitänyt kukkoilla ihan kybällä taas. Heti kun se bongaa koiran, se on ihan täpönä rinta ja häntä kaarella. Testosteronia on taas kovasti suonissa. Mä en kyllä sit päästä sitä koirien luokse, kun huomaan nämä elkeet. Silloin tulee astumista ja elvistelyä.

Ripuli pitkästä ilosta

Eilen oli hieno päivä.

Nukuin vissiin ensimmäistä kertaa Bonon aikana puolille päivin, kunhan ensin olin käyttänyt sen kuudelta kunnon lenkillä. Oli vähän univelkoja. Sit käytiin ekaa kertaa ikinä Viilarin koulutuskentällä tottistelemassa ja ekaksi kerraksi meni ihan hyvin. Tosin siellä oli hiljaistakin, yksi koira mennessä ja toinen pois lähtiessä. Kunhan totutaan kulkemaan koulutuskentällä ja päästään BH-kurssilla käyntiin niin eiköhän me siinä asiassa aleta kehittyä.

Otin naksuttimen mukaan, että se muistaa, mitä ollaan tekemässä. Tein ihan perusjuttuja oikein alhaisilla kriteereillä. Palkkaa usein, nopsaan ja ahkerasti. Perusasentoa, seuraamista ja lopuksi paikalla isumista ja luoksetuloa. Seuraamisessa mulla on itsellä hankaluutena muistaa tehdä tarpeeksi lyhyitä pätkiä, ettei katsekontakti pääsisi herpaantumaan. Pitää vissiin itsekin lukea nettipäiväkirjaa, että muistaisin miten me aikaisemmin saatiin tätä pidenettyä! Toivottavasti olen raportoinut.

Kun sain sen melko nätisti takaisin autoon, siellä se sai ison annoksen kanaa palkaksi. Koitan opetella sellaisen tavan, että koulutuskentällä ei tehdä muuta kuin tottistellaan. Ja että Bono on kontrollissa koko ajan. Aluksi pitää vain vamaan opetella sitä, että käydään siellä, koska eihän se meinaa mitenkään pystyä keskittymään, kun on hajuja ja muita koiria ihan näköetäisyydelläkin. Olipa siellä parit kasatkin!!! :o

Ensi viikonloppuna onkin Pekka Korrin kurssi, jossa olen kyllä ilman Bonon myötävaikutusta vain kuunteluoppilaana.

Tämän jälkeen piipahdettiin kasvattajan luona ja tavattiin Meri, Bonon mummu, joka on hieno ja arvokas, vanhempi rouvaskoira. Me lenkkeiltiin yhdessä ja tavattiin vielä poislähtiessä pikaisesti yksi uusista pennuista. Oli oikea sukukokous siis.

Tänään Bonolla on vähän ruokahaluttomuutta ja maha sekaisin. Veikkaan, että se johtuu lehmänpissalammikosta latkitusta nesteestä, jota Bono joi. En hoksannut vahtia sitä ja kun jotenkin kuvittelisin, että kyllähän nyt luontokappale tietää, mikä sille on hyväksi ja mikä ei. Että ei niin kammalasti tarttiskaan vahtia. Mutta ei se tiedä.

Jotain suukopua Bonolla ja Thorillakin oli. Olisko Bono vähän liian tuttavallisesti yrittänyt haistella mahan alustaa? Vaikka asia sovittiin saman tien ja jolkottelu jatkui sopuisasti, nyt on rupi silmän alla. Urosten kotiintuomisia! Mitään traumaa ei kyllä päässyt muotoutumaan. Ja jos joku Bonsulia luvan kanssa saa kurmotaa niin se on nimenomaan Thori.

Emäntä puolestaan oli illalla katsomassa Hanoi Rocksin jäähyväiskeikkaa Tavastialla ja niiiiiiihhhh - onko se nyt sitten nuoruus ohi? Näinkö tämä erään aikakauden loppu pitää tulkita?

Oli se nyt kumminkin hyvä, että ne vielä katsoivat sen asian loppuun asti. Olihan se sellaista energiaa, että pitkältä pitää hakea, jos samanlaista meinaa löytää. Bonsulikin jää kakkoseksi. Haikeaksi panee.

Peikkometsä

Viittaan taannoiseen tilitykseen harjaamisesta ja niin edelleen. Näyttääkö siltä, että seuraavassa kuvassa esiintyvä aamupeikko olisi harjattu edellisenä iltana with best possible care? Niinpä niin.


Mun paidan miehusta rypistyy niin helposti, että mama on välillä melkein epätoivoinen.

Mutta nyt on kevät! Ja metsässä tuoksuu jo metsältä, ja valon määrä on niin suuri, että valokuvat ylivalottuu ja vaikka mitä ihanaa. Käytiin eilen Romeon luona ja kylläpä pojat nauttivat.

Kevään muotiväri on hento vihreä. Kullan ruskean ja valkoisen yhdistelmä, hiukan mustalla korostettuna on myös hot, cool ja in.

Bono meni autossa ihan villiksi, kun se tajusi että ollaan Romeon pihassa. Me kuitenkin pidettiin erä tottista ennen kuin päästettiin pojat yhteen ja voi sitä mekastusta ja teutarointia. Molemmat kumminkin suostuivat työskentelemään. Me saatiin aikaiseksi ihan hyvää hihnassa kävelyä, seuraamista, perusasentoa, paikalla istumista ja luoksetuloa. Palkkana kanaa ja patukka. Ruualla palkitaan kesken suorituksen, patukalla silloin, kun vapautetaan.Sen mitä näin Romeon tekemisistä niin ainakin se teki hienoa paikalla makuuta.

Päätettiin Katjan kanssa, että jatkossa yhteinen lenkki on aina vasta työskentelyn palkka. Jospa se toisi vähän malttia ja kärsivällisyyttä molempien talutinkäyttäytymiseen. Sitäpaitsi miten mä ikinä voin osallistua mihinkään koirakoulutuksiin, jos se on ihan villinä tisten koirien perään? Pakko alkaa harjoitella tätä puoltakin elämästä.

Ainakin erä tottista taittoi pahimman terän energiasta ja riekkumishalukkuudesta ja pystyttiin kävelemään oikein miellyttävästi pellon laitaan, jossa vasta saatoimme päästää pojat valtoimenaan hulmuamaan.

Vaikka veljekset on kovin samanlaisia, on niillä ihan erilainen ilme.

Vas. Bono, vilpitön, vaalea pohjoisen poika. Oik. Romeo, samettisilmäinen latinorakastaja.

Eipä silti, nyt kun tyttöjen juoksut alkaa olla pidetty, Bono on rauhoittunut kovasti ja meidän lenkit menee tällä hetkellä niin, että minäkin nautin niistä. Bono osaa kävellä hihnassa oikein nätisti. Se on muutenkin tosi kultainen juuri nyt. En oikein osaa kuvailla, mistä se tulee, mutta jotenkin se on vaan ihan superihana. Tämä on varmaan joku latenssivaihe ennen kuin se tulee kunnon teinipojan kapinaan.

Vaikka tämä Dolmariksen O-pentua on villiä sorttia, niin todettiin ainakin Katjan kanssa, että ollaan näihin hirveän tyytyväisiä. Se energia, mitä näissä poijissa on, on oikein suunnattuna valtava voimavara - ne innostuu hyvistä asioista ja oppii ne nopeasti. Samoin näissä on hienoa, rohkeus ja sosiaalisuus: niihin voi luottaa, niiden takia ei tarvi olla huolissaan. Työläitähän ne kyllä näin nuorina on, mutta niin kai ne tuppaa olemaan kaikki. Ei minusta kissatkaan mitenkään vaivattomia olleet!

Romeo on maanantaina näyttelyssä ja mä olen ihan varma, että sieltä tulla pöksähtää serti.

Tottistelija

James Bond-koira herätti eilissä iltana pienen sisuuntumisen omaan laiskotteluun ja tsemppimielessä katselin juutuubista vielä bh-kokeitakin. Yksi colliekin siellä oli ja sen kontakti oli niin huono, että heti heräsi luottamus: Bono pystyy parempaan.

Kun lähdettiin iltalenkille yhdeksän alla, otin taskuun menevän patukan mukaan. Ajattelin, että katson onko Väiskin kentällä vielä luistelijoita vai joko me päästäisiin taas reenaamaan.

Kevät oli häätänyt luikaajat muiden harrasteiden pariin, ja kenttäkin oli aika kuiva, joten myöhän pantiin toimeksi.

Bono työskenteli NIIN innokkaasti! Aloitettiin ihan siitä, että sen piti kulkea näitisti hihnassa. Sitä pari kertaa lyhyt matka ja palkka. Sitten vapautin sen hihnasta ja tehtiin sivu-seuraa-sivu sarjoja niin lyhyillä pätkillä, ettei kontakti karannut kertaakaan. Ja palkka.

Voi kuinka se riemuitsi patukan kanssa.

Me tehtiin vielä seuraamista ja kerran istutin sen paikalle ja kutsuin luokse ja siinäpä se. Kyllä me saatiin siihen aikaa kulumaan aika paljonkin. Leikittiin aika pitkät pätkät, että sille muistuisi mieleen, miten fantastista tottis on. Viimeisissä seuraamisissa kontakti oli jo hakusessa, eli vähän liian pitkä reeni ilmeisesti. Mutta alussa se oli niin täpönä, että vaikka aidan takana kulki sen kaveri ,basset nimeltänsä Lyly, Bono oli kiinnostunut vain minusta ja patukasasta.

Ehkä meillä ei napata koskaan rosvoja puista, mutta kyllä me se peijakkaan BH-koe ainakin suoritetaan! Toukokuussa alkaa kurssikin sitä varten.

Tänään me mennään Romeon luo kylään ja meinataan treenata vähän kimpassa. Se on mahti häiriö, kun velipoika tuijottaa, räyskyttää ja tempoilee kentän laidalla. Tilanne on molemmille sama, mutta jos saadaan yksikin hyvä seuraaminen ja vähän hyvää perusasentoa, niin se riittää.Jos oikein hyvin menee saadaan nähdä kenties hiukkasen paikalla istumista ja makaamista.

Jotenkin mulle tuli eilen sellainen olo, että ei siitä olohuonetottiksestakaan ainakaan haittaa ole ollut. Paremman puutteessa sekin vie asiaa oikeaan suuntaan.

James Bond -koira

Just kun olin päässyt huokailemasta koirani viisaudesta, törmäsin hundkonsultin sivulla seuraavaan videoon.

Onko teillä kenties koira, jonka nimi voisi olla James Bond? Ei voi kertoa enempää, ettei spoilaa. Kannattaa katsoa loppuun asti.



Niin, pari aktivointivinkkiähän siinä sai, jos ei aina oma mielikuvitus ole ihan terävimmillään.

Viisas

Bono on väläytellyt viimaikoina toistuvasti, miten kultainen ja ihana ja viisas se osaakaan olla, sitten kun vähän viisastuu -- taikka ikääntyy. Ja malttaa totella.

Tässähän nyt siis argumentti ontuu pahasti, kun tottelevaisuus tulkitaan viisaudeksi, mutta ontukoon. Ainkain se osaa katsoa peilistä ja se nyt jos mikä on viisauden merkki vai mitä?


Viisas katsekin sillä on.

Meillä taittaa mennä aika kivasti?

Paraspesu

Olen huomannut, että automaailmassa on erilaisia pesuohjelmia, joiden hinta vaihtelee muutamien eurojen sisällä. Koska en ymmärrä, miten ne halvemmat pesut eroaa parhaasta, olen ruukannut ne lukemattomat (sarkasmia) kerrat, kun olen autoa pesulassa käyttänyt, ottaa uskollisesti Paraspesun.

Kevät tuo saman problematiikan koiramaailmaan. Tässä on kohta vuosi vierahtänyt koiran karvoja jynssätessä ja tuomio kuuluu: paras pesutulos saavutetaan sebamedillä. Valkoiset jalkakarvat tulee puhtaiksi, aine huuhtoutuu helposti, etutassujen viuhkoista ja villahousuista tulee kauniin laskeutuvat ja ilmavat eikä ne paakkuunnu yhtään, vaan on helposti harjattavat kuivuttuaan. Kerrassaan viiden tähden nautinto! Bonon karvan laatu ei ole sellainen silkkinen ja helposti laskeutuva, kuten Romeolla ja kuvista päätellen kenties Onnillakin. Bonon turkki paakkuuntuu helposti ja jos haluaa sen pysyvän ihanan hulmuavana niin sitä saa ruokota aamusta iltaan.

Toinen lupaava pesuaine, jota Reetalle oli eräs koiran ulkoiluttaja suositellut, mutta jota en vielä ole kokeillut, on marseille -saippua. Reetta oli nimenomaan kysynyt asiaa, koska koiran turkki oli kuulema ollut kuraiseen ajankohtaan nähden erityisen hyvässä kunnossa.

Hoitoaineista anut, joka näyttää vaikuttavan suotuisasti on Marin oma salainen sekoitus.

Sen olen kyllä oppinut, että mitä collien rotuesittelyissä sanotaan turkin helppohoitoisuudesta (harjataan kerran viikossa vastakarvaan) ei ole pentuvaiheessa missään suhteessa todellisuuden kanssa. Mulla on välillä ollut hauikset kipeinä harjaamisesta, kun pohjavilla oikein irtoaa ja varsinkin silloin, kun sotkkeennuin kokielemaan sitä teatree-hoitoainetta. Huhhuh! Hikoiluttaa ajatuskin.

Nyt turkki on kyllä taas muuttunut ja tuntuu kyllä jo helpommalta. Tosin se näyttää mun mielestä myös vähän kaljuuntuvalta...

No, on siinä vielä jokunen satatuhatta karvaa, mutta kumminkin.

Tässä vielä kuva Nurmeksen reissulta, kun tuuli heiluttaa harvenevaa paitaa - ja korviakin.

TUO!

Ai niin. Pitää kertoa yksi hieno juttu, mitä Bono teki toissapäivänä.

Olin pakkailemassa kamppeita mummulaa varten ja pieni noutokapula ja pari patukkaa oli olkkarin pöydällä. Bono osoitteli niitä pitkällä nenällään ja vilkuili minua merkitsevästi, joten istutin sen sivulle ja heitin pienen noutokapulan soffalle. Sitten tehtiin vähän seuraa, seiso, maahan, istu, seuraa, sivu ja lopuksi: tuo! Kun sen jälkeenkin pojalla näytti olevan tekemisen haluja, istutin sen sivulle ja vein taas kapulan sohvalle ja menin itse toiseen huoneeseen Bonon selkäpuolelta. Sieltä huusin TUO!, jolloin se lähti jolkottamaan, hyppäsi sohvalle ja toi kapulan mulle. Ja se peijakas piti sitä suussa niin kauan, että sanoin: Kiitos!

Siitä palkaksi se saikin Kamalan Kalkkunan ja sain pakattua loput kassit rauhassa. Tai siis metelissä, mutta ilman että kukaan kiskoo sukkia kasseista tantereelle.

En melkein muistanut raportoida näin tärkeätä saavutusta!

Grannenas sida

Bono on ollut mummulassa, kun mama on ollut taas oppimassa puutarha-asioita koko lauantain. Opin muun muassa, että aina kun on tuholaisia ja kasvitauteja, olisi hyvä ymmärtää, mistä ne on tulleet. Ryhmän kokemus oli kuitenkin, että usein ihan pätevä vastaus tähän kysymykseen tuppaa olemaan: "grannenas sida" (naapurin puolelta)!

Tänään istuin Porvoon tuomiokirkossa messussa, kun Pi ja Julia pääsivät ripille, niin se aika rientää. Epäkirkollisena en ollut herran huoneessa piipahtanut vuosikymmeniin muuten kuin yksissä häissä ja toisissa hautajaisissa. Totesin, että hitsi vieköön, aikamoinen ohjelma! Papit on nykyään mikitetty, bändi oli hyvä, virret kulkee ja ne puhuu oikein kivasti. Samaa tahtia jääkiekon kanssa, jumalanpalvelus on viihteellistynyt big time! Mutta riittäköön se siitä aiheesta.

Ohessa pari Jaanan ottamaa kuvaa Töölön karvaisimmista perjantai-ilapäivänä.


Krista, Peno ja Bono. Vapaina keskellä kirkasta päivää lähellä Hietsua.

Vauhti oli aikamoinen - ja lammikosta näkee, että taivas oli ihan sininen!

Kukaan ei ymmärrä

En uskaltanut hehkuttaa blogissa, kuinka hienosti meidän ulkoilulenkit on muutaman päivän menneet, sillä pelkäsin että heti kun sanon sen ääneen, pampula villiintyy taas. No, se tapahtui eilen siitä huolimatta. Joku oli taas parfymoinut seutumme kuolattavan hekumalliseksi.

Tänään on kuitenkin sellainen aamu, että mikään muu kuin haikea huokailu ei innosta.

Pehmolelut on pesty ja nekään ei jaksa innostaa. Koitin houkutella Bono katsomaan ikkunasta, kuinka sedät kiipeili vastapäisen talon katolla. Ei kiinnosta! Se vain velvollisuudentuntoisesti tuli kanaloon ja lipasi poskesta.



Rivistö myllättiin vain kerran.


Ruokakin jäi kuppiin. Teini riutuu.


Mama, sä et ymmärrä mitään!

Vallan kahvassa

Me ei olla käyty enää pitkiin aikoihin pienissä koirapuistoissa, koska minusta Bono menee niissä ihan ylikierroksille ja käyttäytyy stressaantuneesti. Se kulke häntä ja pää pystyssä, ei kuule mitään, yrittää astua sinne sun tänne. Ei kivaa.

Yhtenä iltana Rajasaaresta palatessamme Taivallahden koirapuistossa oli kuitenkin niitä kamuja, joiden kanssa se kesällä siellä leikki. Lauma kerääntyi aidan viereen haukkumaan ja me sit mentiin moikkaamaan niitä aitauksen sisään. Bono ei meinannut pysyä nahoissaa ja melkein kaatoi mut.

Eipä aikaakaan, kun se oli leikatun tyttökoiran kimpussa, jonka nimi muuten osuvasti on Namu. Namu piti hyvin puolensa, mutta kun sitten Masikin liittyi soidinskabailuun, Namu alistui ja kollit alkoi kähistä sellään makaavan koiran yli. Menin väliin ja komensin Bonoa kovasti että: ei, ja otin sen kiinni. Toiset siinä sitten kokivat ilmeisesi jotain rohkaistumista ja jonkunlaista ryhmäurinaa alkoi kuulua. Mä sanoin spontaanisti ja tosi vihaisesti: "Suu suppuun, joka iikka."

Kun sain lukon Bonon kaulapantaan ja nostin katseeni ylös, kolme vierasta koiraa tuijottaa mua kaikki kasvojen piireet ihan alas valahtaneina ja niskaa kyyristellen! Paha täti pisti hurtat ojennukseen.

Itse koin jonkinlaisen oivalluksen siinä tilanteessa. Olen kauhean huono komentelemaan ja olen harrastanut sitä aika vähän. Se kuitenkin näköjään tehoaa, kun tarkoittaa sitä mitä sanoo. Tajusin jotenkin intuitiivisesti senkin, miten valtaan voisi jäädä koukkuun.

Ja se on kanssa minusta ihan selvää, että noihin tilanteisiin pitää mennä väliin, jos haluaa että ko. käyttäytymisestä ei tule normaalia koiran käyttäytymistä. Voihan sitä ajatella, että koirat selvittää itse välinsä, mutta minusta siinä tekee karhunpalveluksen itselleen ja koiralleen, koska ne on myös pelottavia tilanteita ja koira jää vaille johtajansa turvaa. Bono ainakin tsekkailee välillä syrjäsilmällä, mitä mä teen ja tuumailen vapaana juoksennellessaankin ja hakeutuu myös turvaan mun lähelle, jos tilanne muuttuu ikäväksi.

Tavallisesti meillä ei urinaa ja hammastelua ole esiintynyt, kun treffataan toisia koiria välejmmissä maastoissa. Onkohan kerran aikaisemmin ollut joku keissi.

No, mä päätin että se oli viimeinen kerta. Enää me ei niihin mennä.

Tyynymies

Olen varmaan joskus maininnut Kamalan Kalkkunan?

Emännän hermorakenne ei oikein sovellu vinkuleluille ja tämä Bonon saama kalkkuna on kaikista kamalin, minkä olen koskaan nähnyt, kuullut ja siis kokonaisvaltaisesti kokenut. Kokonaisperformanssiin kuuluu, että isäntä itse säestää vinkunaa sellaisella chewbaccamaiseslla haikean pedon kurkkuäänellä. Molemmat äänet erottuu oheisessa videonpätkässä, jos on tarkkana.

Kyseinen lelu on niin harvinaista herkkua, että se on siis luonnollisesti lempilelu. Tänään se ansaitsi sen tuomalla noutokapulan ja pitämällä sitä suussa suorastaan ikuisuudelta tuntuvan ajan! Olisin varmaan ehtinyt laskea ainakin kolmeen, jos olisin älynnyt.

Muuten pampula komppaa kivasti emännän harrastuksia.

Joo, mä Yeatsin runoja täällä haudon. Yhden runon kun illassa posmottaa, niin mä pääsen ehkä kesällä mukaan Irlantiin. Tai sit jotain parempaa.

Puutarhakirjallisuuskin on kiinnostanut.

Kokeilin kokeellista oppimismenetelmää. Opin, että kannattaa nostaa jalkaa maman kasveille, koska ne saa siitä typpeä.

Kun Bono tuli taloon, tein uhrauksen ja annoin oman lempityynyni sen pediksi sillä tarkoituksella että ostan itselleni uuden ja vähemmän littaantuneen. Tyyny on vielä kaupassa, mutta Bonosta on tullut tyynymies. Se nukkuu aina pää tyynyllä. Tuo samainen tyyny kulkee myös matkoilla mukana.

Tässä tämänpäiväiset ettonet.

Salamakin räiskähti, mutta unet ei siitä häiriintyneet.Kuvasta saa klikkaamalla isomman.

Ei narupallolla

Mä olen ihmetellyt, kun Bono herättää kesäaikaan siirtymisestä huolimatta pimeällä ja ihan liian aikaisin. Tänään se teki herätystyötä erittäin aikaisin, pitkään ja hartaasti erilaisilla menetelmillä. Milloin osui kylmä nenä huuliin, milloin se röhnötti mun päällä poikittain naama kainalossa, milloin tassutteli kovakouraisesti päällä, milloin nuoli varpaita, korvaa you name it!

Se teki ratkaisevan virheen ja heitteli alkajaisiksi yösydännä narupalloa pitkin huushollia ja juoksenteli sen perässä. Tajusin hädän laadun vasta, kun se istui melkein naamalla ja tunnistin tuoksahduksen.

Opetus: jos on maha kuralla, ei kannata herätystyön yhteydessä leikkiä narupallolla.

Vapaus

Me käytiin tänään ensimmäistä kertaa moneen viikkoon Rajasaaressa, kun totesin että karanteeni saa nyt luvan loppua. En usko, että Bono tartuttaa mitään. Siellä se oli varsin vallaton. Onneksi sillä oli mukavaa seuraa: unkarin vizloja ja slovakian kuvatzin pentu.


Ahistaa edestä ja takaa.

Bono ihailee ja kunnioittaa vieläkin vanhoja uroskoiria, joten se saa niistä mieluusti leikkikavereita. Tämä 12-vuotias herrasmies oli tämän päivän bestis.


Penska peesaa, kun karjut kalistaa.

Korvissa taisi olla vaikkua eilisestä puhdistuksesta huolimatta, sillä kuulo ei ollut paras mahdollinen. Kauniisti sanottuna Bono "irtautui rohkeasti". Asian voisi ilmaista toisinkin...


Juostaan kovaa, korkealle ja kauemmas!

Sitten se kuvittelee vallan olevansa sylikoira! Taina kävi eilen kun meidän olis pitänyt vähän kesän Irlannin matkaa suunnitella, mutta Bono yritti sabotoida koko ajan tunkemalla peräpäätään syliin. Olenkohan mä vähän lellinyt sitä?

Eräät ei tajua, että sylikoirat on pienempiä ja että kaikki ei välttämätta aina halua koko ajan karvakasaa kainaloonsa.

- Kas, kun mä olen vastustamaton.

Aamuhämärissä

Me ollaan niitä, jotka nappaavat aikaisen madon. Nykyään on herätys ennen kuutta ja seitsemään mennessä ollaa tehty pitkä lenkki ja nyt näyttää siltä että 7:19 menneessä on jo syötykin ja uinahdettu päivälevolle!

Kesäaikaan siirtyminen suo tähän vähän kenties helpotusta. Eipä silti, mä olen itsekin jo niin tottunut tähän rytmiin, että nautin näistä aamuista. Sitäpaitsi ennen kuutta kun on taipaleella, ei ole ketään muita liikenteessä ja voin pitää Bonoa irti. Se on sillä tavoin paljon sävyisämpää lenkkeilyä kuin narun jatkeena. Tänään se käyttäytyi niin esimerkillisesti, ja tuli luokse joka kerta kutsuttaessa, että palkitsin sen rantakierroksella. Jalkatiellä kävellessä sillä roikkuu hihnan pätkä kaiken varalta kaulasta, mutta rannalla päällä on vain panta. Ultimate freedom! Helpompi jahdata variksia.

Se teki sen tänään ensimmäistä kertaa ikinä nähtyään viikolla pellon takaa, kuinka antaumuksellisesti Elli ja Thori hätyyttivät varisparven ilmaan. Mallioppiminen - paras oppiminen. Konstruktivistiset oppimisteoriat voi unohtaa näissä piireissä.

Me ollan ilmoittauduttu metsäjäljen alkeiskurssille ja BH-kurssille. Sit me ollaan käyty katsomassa yhtä vuokrattavaa taloa. Saapa nähdä päästäänkö kesäksi väljempiin maisemiin!

Susijuttuja

Eilen oli vähän niinkuin vapaa päivä! Seurauksena mun oli tehtävä koko ilta töitä ja tänäänkin on paineita istua tiukemmin koneen ääressä (ansio mielessä, siis). Nautittiin hienosta päivästä Viikin pelloilla ja siinä ohessa kävin ihastelemassa Elli ja Thorin rakkauden hedelmiä. Talvipennuilla on ihan mahtavan pörröinen turkki!


Mä olen ihan isin näköinen.



Kummallista, miten hiljaisia ja tavallaan rauhallisia pikkupennut on. Kuitenkin, kun niistä yrittää ottaa kuvia, se mikä jää talteen on ihan sotkua. Ne liikkuu kuitenkin koko ajan.



Tuumailutauko.

Ja tällaista en ole nähnyt kuin Capitoliumin museossa. Emosusi imettää seisaaltaan.


Maitobaari on auki 24/7.

Tässä vielä pennuista liikkuvaa kuvaa. Muistatteko tuon kömpelön pyllähtelyn?




Inspiroiduin aamulla kamalasti Virven blogia lukiessani ja kokeilin itsekin, saisinko Bonon ulvomaan soittamalla sille susien laulua. Linkki susiääniin löytyy eläinlinkeistä, jostain tuolta oikean palkin kuvien seasta. Olen yrittänyt saada sitä usein muutenkin ulvomaan, kun mun mielestä yhteyden pitäminen ulvomalla on hieno asia.

Tulos oli totutunlainen:



Sitten me käytiin eilen vielä autopesulassakin. Bonsuli ei ollut ekakertalaisena mekkalasta juuri moksiskaan, mikä seuraaavassa todistetaan. Vähäinen levottomuus kuuluu asiaan.

Juhlan jälkeen

Juhlien jälkeen tulee aina se hetki, kun pitää miettiä että mitäs nyt. Missä nyt ollaan ja minne ollaan menossa?


Tässä ollaan Leten kanssa Vänärillä Kuopiossa ja ollaan menossa hakemaan lumikökkäresuupalaa.

Bonosta on tullut iso poika ja se osaa monia asioita. Meillä tassu tarkoittaa sitä, että koipea nostetaan ylös, jotta jalkojen väliin menneen hihnan saa pois hiertämästä tai että ko. raaja pitää pyyhkiä. Panta puolestaan tarkoittaa sitä, että "nyt jos tulet tänne niin vapautan sut liekasta".

Bono osaa myös vahtia ikkunasta.


Bono on niin iso, että hyvä kun sohvaan mahtuu.

Mieli on näinä aikoina niin levoton, etten jaksa juurikaan sitä kouluttaa. olohuonetottista tehdään joskus ja ollaan siinä alettu vähän kaukona treenaamaan istumista, seisomista ja maahan menemistä. Noutohommia samaten esineillä, joita laatikoista löytyy. Ulkona ja sisälläkin otetaan joskus sivulle tuloa, katsekontaktia, perusasennossa pysymistä ja ihan lyhyitä seuraamisjuttuja. Eipä juuri muuta.

Ei olla kyllä näissä ponnisteluissa mitenkään näyttäviä. Asiaa valottanee Minskun huomio, kun hän näki Bonon ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun:
"Ihana koira! Minä niin pelkäsin, että siitä on tullut sellainen viileä tyyppi, joka vain arvokkassti pysyttelee sun vieressä, eikä noteeraa mitään muuta."

Juu, näin mahdottomuuksiin ei olla menty. Tänään mulla kävi mielessä sellainenkin vallankumouksellinen ajatus, että tottelvaisuusvalion arvon uupuminenhan ei varmaankaan estä hyvän elämän toteutumista. Sitä paitsi me ollaankin jo siitä tavoitteesta vähän jouduttu sivupolulle, kun ollaan enempi kaaduttu kallelleen pk-lajeihin.


"Mitenhän tuo tehdään, pitää kokeilla itsekkin...."

Aina, kun näkyy Puijon torni, pitää poseerata.


Puijon lisäksi kuvasta näkyy, että Bono on saanut lisää liekaa. Ja että Letekin on jo iso poika.Kuvan otti Minna.

Näyttelyihinkään me ei ehkä voida vähään aikaan mennä, kun Bonsulilla on niin ihanat hapsut korvissa ja Mari on julmasti uhannut trimmata ne seuraavaan näyttelyyn! Vastavalossa hapsukorva näyttää ihan koiraenkeliltä.

Mä näytän enkeliltä, muttaa olen hurja urho... kiäh, kiäh!!!

Koirakuvia

Tässä 1-vuotispäivän kuvakavalkadia. Kaunis keli virvoitti mielet ja innoitti pienimmän meistä hanskavarkaisiin.


Pielisellä paistaa aina aurinko.

Sitten me juhlittiin herkutellen.

Mökkiolosuhteissa kakku oli einestyyppiä. Olisko ollut kalkkunacaesaria ja polarjuustosta ykkönen.

Pääasia, että tarjoilu pelaa.

Hyvin maistui juhlaväelle. Ovat niin vähään tyytyväisiä...

Kepit on aina kivoja ja hätätilassa kelpaa pienempikin.

Leikki on lapsen työ ja 1-vuotias on vielä lapsi. 1-vuotiaan keski-ikäinen emäntäkin tykkää leikkiä.

Lopuksi sokerina pohjalla. Kahtokeepa siskoja ja veljiä 1-vuotis tapaamisessa tuolta.

Zen ja hampaiden harjaus

Kaikissa zenfilosofiaa muistuttavissa elämänhallintazydeemeissä kehotetaan aina kyseenalaistamaan kaikki vakiintuneet tavat sekä totutut ajattelu- ja toimintamallit.

No, filosofiaahan voi lukea montakymmentä vuotta ilman, että mikään muuttuu, mutta koirani hampaiden harjaaminen on aiheuttanut pienen muutoksen. Etten sanoisi jopa mullistuksen.

Totesin, että 8-vuotiaana koulun hammashoitajalta opittu nykytystekniikka ei totisesti sovi haaskansyöjän harvoille, erikokoisille ja suippeneville hampaille. Olen siis kokeillut erilaisia harjaustekniikoita ja todennut, että aika hyvä on sellainen, jossa harjalla rumpsutetaan menemään niinku purupintaa pitkin, mutta mitään purupintaahan ei ole olemassa. Samalla käännellään harjaa erilaisiin kulmiin, jotta juurestakin ottaa.

No nämä ponnistellut on antaneet kipinän kokeilla harjata omiakin hampaita eri tavoin. Olen keksinyt , että kun harjaa omat hampaat mediumkovan harjan sijasta softilla harjaksella sillai ristisuuntiin niin tuleepa puhdasta! Ei tarvi hammaskiveä enää kasvattaa.

Mä veikkaan että tämä on niin zeniä kuin vain olla ja voi.

Ohi on

Ollaan melkein jo kotosalla, väsyneinä mutta hengissä ja vain vähäisin kolhuin selvinneinä. Muita kolhuja ei matkalla sattunut paitsit, että tietenkin naarmutin autoa parkkiskella sitä siirtäessä, siinä vaiheessa, kun Reetan kamppeet oli jo purettu! Ottaa pattiin, eikä millään kyllä viitteis mitään maalausjopia lähteä teettämään. Naarmu on kumminkin sen verran iso, ettei taida naarmunpoistoaineessa teho riittää.

Koirat reisssasivat hyvin. Pysähdeltiin ahkerasti ja Kuopiossa lenkkeiltiin tunteroinen Vänärillä hohtavassa auringossa. Loppumatka sujuikin sitten Elviksen ja U2:n tahdissa tyytyväisenä torkkuessa. Viirulla oli oma kuljetuskoppi ja Bono sai matkustaa yksin takana yksiössään.

Oli ihanaa lenkkeillä rauhaisissa maisemissa. Bono oli kuin ennen: tuli luokse heti kun sitä kutsui. Sit tehtiin lenkkien lomassa pieniä tottisharjoituksia ja patukannoutoa. Kuopiossa olikin taas jo eri meininki, kun Kallaveen jäällä oli paljon kuhinaa ja hemaisevia koiria. Forget the mama's darilng, täältä tulee Mr Macho!

Happy birthday!

Bonsuli, siskot ja veljet täyttävät tänään ensimmäistä kertaa vuosia. Kuvia on otettu, kakustakin, mutta kuvankäsittelyohjelma on vielä latautumassa.

Joten tässä välissä hehkutan, että mamalla on lippu heinäkuun 24. päiväksi Dublinin U2 keikalle! Tai siis ainakin se on maksettu. Toivotttavasti se joskus tulee postissa, koska nostalgiset ihmiset ei voi harkita nettilippuja. En tiedä onko nostalgisuus viisasta, mutta sehän käy tässä ennen pitkää ilmi.

Nyt pitää alkaa miettiä, miten neljäksi yöksi hoitoon joutuva Bono viihtyisi mahdollisimman hyvin. Katseemme suuntautuvat kenties kainosti Klaukkalaan, 1-vuotiaan veljen suuntaan....

1-vuotias kloppi bloggaa. Webbikameran satoa.

Thanks to verkkokauppa.com

Me ollaan taas radioaalloilla! Valitettavasti en saanut pelastettua kuva-arkistosta kuin pari hassua kansiota, koska niiden lataaminen oli ihan superhidasta, enkä jaksanut valvoa koko yötä. Nuoruusvuoden kuvadokumentaatio on nyt sitten pääosin menetetty.

No, onneksi olin webarkistoon tallettanut aina jotain silloin tällöin.

Mä olen ihan hirveän tyytyväinen verkkokauppa.comin palveluun. 5-10 päivän jopi valmistui päivässä. Ja käyttisprobleema meni takuuseen, vaikka joku niuho olisi urputtanut siitä, että takuu meni umpeen jo puoli vuotta sitten.

Taidan ostaa seuraavan koneenikin samasta kaupasta.

SINUN kannaltasi tämä merkitsee sitä, että Nurmeksen reissultakin saattaa tulla melkein reaaliaikaista reportaashia.

Käyttis prakaa

Mun koneen käyttöjärjestelmässä on ongelmaa, joten taidan viedä koko rakkineen huomenna huoltoon. Eli jos meistä ei kuulu mitään muutamaan aikaan niin tästä on kyse. Koitan ahkeroida tässä tämän illan ja pelastaa kuva-arkistoa.

Tyytyväisiä

Olen kammannut teepuuhoitoaineen avulla Bonoa ihan nahkaa myöten pohjavillakammalla, enkä löydä turkin seasta kerrassaan mitään. Päätin, että en kyllä ala sitä talvella sit pesemään. Ostin lisäsuojaksi Frontiline-suihketta, eli eiköhän me olla turvassa. Ohje oli siis, että ensin myrkyt niskaan ja kahden päivän päästä pestään raadot pois turkista.

Viirunkin tilanne on jo tosi hyvä. Vein Bonon täikaverin luokse lauantaiksi hoitoon, kun olin itse taas hela dagen på odlingskurs. Ruokkosin itse Viirua, kun halusin omin silmin todistuksen, miltä sen tilanne nyt viikon lääkityksen, pesun ja ahkeran kampaamisen jälkeen näyttää näyttää. Kuusi kuollutta punkkia löytyi ja ne näytti vähän samalta kuin akileijan siemenet. (Odlingskurs gör sitt tryck!). Vaaleampia ne vain oli - ehkä. Ihossa silläkään ei ollut enää mitään. Nämä löydetyt oli karvojen seassa kyljessä ja kikulin kupeessa.

Hyvät on myrkyt.

Itse olen niin seesteinen jo, että Bono saa kiivetä petiinkin ja joskin tsekkaan aina, mitä lakanoista löytyy (ei mitään). En myöskään kaihda halailemasta sitä.

Mä tosiaan käyn ruotsinkieleisellä odlare-kurssilla ja eilen (3. kerta) rohkaistuin jopa keskustelemaan på svenska. Pääsääntöisesti suunsoitto on pysynyt kyllä hyvin kurissa. Sanoin mm. lauseen: " Jag tror att alla är mer eller mindre hobbyodlare" sekä "Hasse sa på morgonen att vi kunde ha ett växthus special efter växtskydd". Sit mä ihan spontaanisti sanoin vieruskaverille, että "Ni har färdiga planer!"

Olin aika tyytyväinen!

Tyytyväisyys elämään on hyvällä tolalla, kun ei aseta tavotteita liian ylös. Niinku että asiat on ihan mallillaan, kun koirassa ei ole täitä ja pystyy sanomaan edes jotain vieruspulpetissa istuvalle. Ja kun typenotosta kertovan A4:n toisella puolella onkin samma på finska. JEEE!!!!

Hiljaista

Hiljaista on täirintamalla ja muutenkin. Freelanserina kun tekee töitä niin koko päivä hulahtaa olemattomiin, vaikka laskutettavaa aikaa kertyy vain 6,5 tuntia tai 2,5 tuntia. Mitä tämä on?

Nyt voi käydä kesken päivän ulkona koiran kanssa, sit voi kutsua kahvivieraita keskellä päivää - tosin vain sellaisia, joilla ei ole koiria. Se on aika mukavaa. Tämä vapaus siis.

Koska täihommeli on melkolailla kurissa, ollaan siirretty talviloma ensi viikkoon. Meidän piti mennä pääsiäisviikolla Nurmekseen Bomballe, mutta me mennäänkin sinne jo ensi viikolla muutamaksi päiväksi. Koska täit ei ole sama kuin HIV, joka sekään ei estä elämästä, me ollaan lyöty saastuneet, mutta hoidon piirissä olevat koiramme yhteen. Varotoimenpiteinä on myrkkyä, shampoota, puhtaita lakanoita ja alustoja jne. Ei meinata tätä ilosanomaa kuitenkaan muille levittää.

Nyt tarttis viedä koira pitkälle lenkille, että sais pestyä sen yötä vasten. Vai pesiskö vasta huomenna?

Kuvastoa

Me ollaan ilmeisesti selvitty täijupakasta melkolailla säikähdyksellä. Nyt alkaa olla ne hetket käsillä, että ruumiita pitäis alkaa ilmaantua ja vähäistä on tungos. Ihan selkärangan tuntumassa on valkoista hilsettä, mutta niin vähän että havaitut hilsehiukkaset (=saivareet?) pystyy laskemaan melkein sormin. Ja karvoja on käännelty, kammattu ja harjattu ahkerasti.

Parempi näin.

Olen tässä katsellut viikonlopun kuvasaldoa ja useimmathan niistä näyttää tältä.


No kun niissä digikameroissa on niin hidas sulkija...

Mutta tässä pieni pupu on tallentunut muistikortille ihan kokonaisena.


Raya-vauva (Raja). Ja kyllä, hengitys tuoksuu ihan vauvakoiralle.

Tässä vielä toisessa elementissä.


Söiskö lunta vai nakertaisko kortta - niin monia vaihtoehtoja.

Sitten vanhempää väestöä.


Linssiluteet valokuvauksellisina.

Ja sitten samaa populaa jalkakäytävällä.


Hyvinhän tässä rinnakkainkin mahtuu.

Pienin ja tokaks pienin.


Rayallakin on nenä.

Vielä kuva täisäkistä.


Mun hipiälle itäsuomalaiset maisemat sopii kyllä oikein hyvin, kiitos kysymästä.

Tässä vielä yksi kuva, jollaisia roikkuu suomalaisten valokuvaajien näyttelyissä. Tekijää kuvataan "pitkän linjan suomalaista arkea kuvanneena, työlleen omistautuneena näkijänä". Kuville on tunnusomaista kalpea, valju valo ja pysähtynyt tunnelma.


Ei tule valmista ei.

Miten näin puutuneen kuvan noista voi saadakaan, kun oikeasti nappuloilla on koko ajan jotain mielessä tai meneillään. Seuraavassa 4 sekuntia liikkuvaa kuvaa kertoo kaiken. Tähän ei sana pysty.

Ongelman laajuus

Kävin kahdessa apteekissa ja molemmissa oli tasan yksi paketti 20-40 kiloiselle koiralle soveltuvaa Frontlinea. Strongholdia ei ollut kummassakaan. Taitaa olla sittisontiaisia muillakin.

Vääntelin laatikoita aikani käsissä ja olin lukevinani että tappaa täit ja väiveet ja vaikka mitä. Hyvä kun emäntä pysyy henkitoreissaan kumminkin.

Heti, kun olin laittanut mömmön koiran niskaan, totesin, että mun laatikossa ei lue mitään mistään muusta kuin punkeista. Olin ihan hepakassa, että väärä myrkky. Ja nyt se alkaa heti kohta itseään raapimaan ja myrkyttyy kokonaan, kun uusiin liemiin joudutaan sotkeutumaan.

Katsoin kuitenkin Frontlinen sivuilta asian oikean laidan ennen kuin aloin soittelemaan hätäpäissäni minnekään ja kas! Frontlinen fiproniili toimii kloridikanaviin sitoutumalla GABA-kompleksin salpaajana. Ja siis tappaa täit ja väiveet.

Huolet oli pois pyyhkäisty. Nyt vaan pitäis vielä tietää liittyykö väiveet meidän tilaan jotenkin! Ja saivareet? Tätä terminologiaa vilisee nyt joka puolella, eikä mikään havaitussa todellisuudessa avaa asiaa millään tavalla.

Täivaroitus

Varjo on langennut meidän ihanan viikonlopun ylle. Me ollaan todennäköisesti täipositiivisia!

Bonon kaverilla on täitä ja eilinen meni siihen, että ruokkosin jokaisen liikenevän hetken Bonoa. Etsin merkkejä hilseestä, ihovaurioista tai mistä tahansa pilkuista. Syylliset on kuulema ruskeita ja päärynän muotoisia, muutaman millin pituisia.

Mitään tällaista ei ole löytynyt, mutta loishäätö on nyt tosi asia ja muutamat ajat kyllä Bonsuli saa luvan olla karanteenissa.

Ikävintä on tietysti, että Raya-vauva joutui myös myrkkykuurille.

Eli tiedoksi kaikille, joita olemme hiljattain tavanneet: tarkkailkaa tilannetta mikroskooppisella tarkkuudella ja eipä haittaa laittaa mömmöt niskaan oireettomuudesta huolimatta. Nyt on kuulema oikea täisesonki. Itämisaika on kaksi viikkoa.

Laitan varoitusmeiliä jokaiselle parin viikon sisällä tavatulle koiratutulle, kunhan pääsen ao-palvelimelle.

Lomakuvia käsitellään jahka murjottamisfiilikset loppuu - ottaa tässä vaiheessa nimittäin pattiin melko ankarasti.

Lisää kakkajuttuja

Bono säesti matkavalmisteluja vinkumalla - ei siksi, että se olisi ollut matkavalmisteluista tohkeissaan vaan siksi, että sillä oli ripuli. Asia selvisi, kun se pursotti matolle.

Nyt mä olen yrittänyt vääntää rautalangasta sille satua lapsista, jotka huutelivat "apua! apua! täällä on susi" niin kauan, kunnes kyläläiset turtuivat. Sitten kerran, kun kysessä oli oikea case, lapset jäivät suden suuhun, ilman että kukaan viitsi vaivautua paikalle.

Että silloin, kun ei ole kyseessä hätätapaus, vinkumista kannattaisi säännöstellä.

Muuten reissu meni hienosti, menomatkalla vain pysähdeltiin tiuhaan tahtiin.

Bono on kasvanut puoli metriä koiralaumassa temuamisen ansiosta. Nyt se ottaa univelkoja takaisin. Kuviakin kertyi ja postaan niitä tuonnnempana.

Erämaa kutsuu

Me pakataan kasseja ja Bono säestää hommaa vinkumalla. Me lähdetään Wiiman ja ihanan Rayan kanssa mökille Ilomantsiin. Raya on uusi jäsen koirayhteisössämme. Neidillä on ikää noin 9 viikkoa ja hän on melkein kokomusta työlinjainen schäfer.

Kameran akku on ladattu tappiin eli mahdollisuuksien rajoissa on, että alkuviikosta jonkin sortin kuvareportaasia ilmaantuu.

Pysy kanavalla siis :))))

Herätystekniikka

Bonolla on niin tehokas herätystekniikka, että joka aamu olen ihan varma, että se pidättelee viimeisillään ja virtsarakon tulehdus tai ripuliryöpsähdys on ihan huulilla. Joka aamu totean, että ei: se halusikin vain jo toimintaa - yö kävi jo pitkäksi.

Tänään oltiin ennen kuutta taipaleella, kun se oli hartaudella harjoittanut herätystyötä jo pitkään. Heti kun se huomaa, että hengitysrytmini muuttuu, se tulee nojailemaan samettinaamaansa mun poskea vasten, saattaapa kevyesti lipastakin. Hommaa säestää jatkuva pieni vikinä. Kun tänään kovetin sydämeni ja käänsin sille selän, se hyppäsi viereen ja painautui pitkin pituuttaan selkää vasten ja hinkkasi naamaansa mun niskavillohin ja lipoi sormia, jotka oli pään yläpuolella. Mua alkoi naurattamaan niin paljon, että oli pakko nousta. Ja voilá! Tavoite saavutettu. Vinkumisen volyymi voi nousta ja sit onkin jo niin kiire, että ei voi odottaa enää hetkeäkään. Tepastelu edestakaisin pienin välihypähdyksin tehostaa mukavasti vaikutelmaa.

Koirani osaa psyykata itse itsensä mahdottomaan vireeseen. Minä kuvittelen joka aamu, että kakka tulee jo hissiin, mutta puoli tuntia sit kuitenkin käpsehditään, ennenkuin se lähtee liikkeelle.

Hyvä huijaus. Toistuu joka aamu.

Emäntäkoulu dropout

Eilen käytiin iltakylässä Kristan luona ja pojalla oli kummasti porkkanaa kipittää reippaasti lyhyin askelin kamalat, kiiltävät lattiat hirmuiseen hissiin ja Kristan luo. Ja kylläpä nämä kyyhkyläiset sitten nyhjäsivätkin kylki kyljessä koko ponnistelun edestä. Bono on Kristan kanssa ihan erilainen kuin muiden koirien kanssa. Se on sen kanssa samanlainen hellyydenkipeä kainaloinen kuin ihmisten kanssa. Painautuu kiinni kylkeen ja poski poskea vasten ja yrittää nuolaista sieltä pitkän kuonon sivun kautta, kun ei sitä poskea voi irrottaa etäämmälle. Somaa!

Muuten tuo lattioiden ja rappujen pelkääminen on vähän hermoille käypää. Pitkän aikaa saattaa mennä oikein hyvin, kuljetaan ihan normaalisti niissä paikoissa, missä aina ollaan kuljettu. Sitten ykskaks se keksii, että peijakas, tässähän tassu luistaa ja se menee ihan puihin ja heittäytyy makaamaan, kun pitäisi mennä esim. hissiin tai tietystä ovesta sisään. Toivottavasti tämä jää iän myötä pois.

Olen muuttanut Bono ruokailua juuri sellaiseksi, miksikä koulutettavan koiran ruokailua ei saisi muuttaa. Se saa nappuloita kuppiin aamulla, 3 dl. Se syö ne milloin haluaa, yleensä vähän myöhemmin. Sitten iltapäivälenkin - tai jos koulutetaan niin koulutustuokion - jälkeen se saa herkullisemman, kostean liha-aterian.

Saattaa olla, että tällä pelillä me ei olla koskaan minkään valtakunnan valioita, mutta valinta on tietoinen ja harkittu! Jospa se edesauttaisi sitä, että maha voi hyvin ja Bono osaisi itse myös joskus paastota. Mä en oikein millään ole saanut itseäni taivuteltua siihen, että koulutettavuutta pidetään yllä ruokaa panttaamalla. Paitsit että mä kyllä teen sitä hetkellisesti - ruoka tulee vasta koulutustuokion jälkeen.

Saapa nähdä miten meidän käy. Mä jotenkin kuitenkin toivon, että tulisi ruokahommeleistakin jotenkin sellainen tuntuma, että osaisin lukea koiraa, mitä se tarvitsee ja miten se voi. Jos se pidetään aina ahneena ja tulee tunne, että se on aina nälässä niin mulla itsellä on sellainen olo, että sen terveysasiat ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Mulla on entisistä elikoista kuitenkin sellainen kokemus, että kun ne itse säänteli syömistänsä tietyissä rajoissa, ne pysyivät aikuisiksi tultuaan koko elämänsä ihannepainossa ja mahat hyvinä.

Tähän on nyt siis kaikesta emäntäkoulusta huolimatta tultu.

Viihdettä

Hui! Monta päivää on kulunut ja blogi taas päivittämättä. Me ollaan kuitenkin ihan ok. Koira pelkää erilaisia lattioita taas enevässä määrin, joten mama harrastaa vastapainoksi viihdettä. Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa elokuvissa. Vaikka luulin että oksennan ja pyörryn Mickey Rourken painijaa katsoessa, se kolahti just niin kuin Venetsian leffakarnnevaalien yksi tuomareista oli kuulema sanonut: "The film does not promise anything but it delivers everything." Juuri näin.

Ja sitten tietysti on tämä U2:n uusi levy. Kuvittelin, että se olisi rokimpaa kuin se on, mutta se onkin eri tavalla hyvä. Sitä joutuu nyt kuuntelemaan aika intensiteetillisesti. Ei melkein pysty bloggamaan.

Me ollaan evakossa parkkipaikkaongelman takia, kun meidän kadunvarsia on uhkailtu puhdistaa. Lisäksi olen saanut freehommia, joten kirjoittelen ihan asiaa päivät pitkät. Sen verran voin valottaa, että jos on pahasti närästystä niin ei kannata odottaa lääkärissä käyntiä siihen asti, kun on ruokatorvessa syöpä. Siitä nimittäin ei selviä kuin 12 % sairastuneista.

Huomenna kenties hilpeämmillä aiheilla.