Pääsiäisnoidat

Meillä oli niin paljon kyläilyä ja ulkoilua pääsiäisenä, että eilisen Bono nukkui koko päivän ihan raatona. Aamulnkki tehtiin seiskan jälkeen ja seuraavan kerran se ilmaisi minkäänlaisia tarpeita vasta puoli kuudelta illalla. No lunch, no nothing.

Ihmekkös tuo, sillä mepä oltiinkin maanantai-iltana Kyöpelinvuorella koiranoitien kokoontumisajoissa.


Kiiluvasilmäinen pikkukatras. Raya-vauva on kasvanut kamalasti, kuten vauvojen kuuluukin.

Kuvasato ei ole sitä lajia, joita lähetellään kilpailuihin, mutta illan teemat niistä käy hyvin ilmi:
a) juostaan kovaa ja
b) olik tää keppi nyt sun vai mun.


Fotaa noita ny sit.

Tuo on ehkä se piirre, josta Bonossa kaikista eniten tykkään: se tulee toimeen kaikkien kanssa. Pikkupentujen ja vanhojen urosten, olipa kyseessä ihmiset tai koirat.

Hihnassa ja pienissä koirapuistoissa tilanne ei ole yhtä selkeä, mutta mä tykkään että se johtuu siitä, että tilanne paineistaa ja koirat on niissä tilanteissa kiihtyneitä. Ja siksi mä välttelenkin niitä tilanteita. Eipä me oikeastaan hihnassa ketään haistella.

Mutta vapaana tosiaan voi olla ihan luottavainen, ettei Bono aloita rettelöitä. Jos joku muu alkaa uhittelemaan, ei Bono siinä tilanteessa alistu, mutta se osaa luovia niin, että tilanne yleensä kuivuu kasaan. Että sillä lailla siihen voi kyllä luottaa, se osaa puhua ja tulkita koiraa tosi hyvin.

Siinä mielessä on ollut hyvä asua pentuvuosi tiheästi koirakansoitetulla aluuella. Nyt kun me muutetaan väljemmille lenkkeilymaille, tilanne muuttuu ja vaikka aamupissamaisemissa hävitään, muita hyviä asioita tulee tilalle (parveke, isotteluseuraa, metsä- ja peltomaastoja sekä Bonsulin kaaralle autotallipaikka).