Loistava tulevaisuus

Mama on taas aivan tulessa kouluttamisesta eilisen tokointensiivin jäljiltä. Collieyhdistys oli kutsunut Pekka Korrin ja Riitta Jantunen-Korrin vieraikseen ja olipa heillä selkeä ja havainnollinen koulutustapa. Paljon tuli eväitä niin yksittäisten juttujen fiilaamiseen, palkkaukseen kuin emännän asennepuolellekin. Heillä ei harrasteta pakotteita, koska ideana on että tottis ja toko on aina mukavaa. Virheistä sakotetaan niin, että suoritus keskeytetään hyvässä hengessä ja aloitetaan alusta. Se saa koiran hankammin työskentelemään palkkaa päin.

Paikalla oli myös hienoja collieita. Jotkut kerrassaan niin erinomaisia, että oli pakko hyristä mielihyvästä, kun niiden työskentelyä katseli. Suhteessa nahkoja oli varmaan yhtä paljon kuin pehkojakin. Onkohan palveluskoiraharrastus ja tokoilu nahkojen piirissä tavallisempaa? Pehkoja kumminkin on olemassaan paljon enemmän.

Kuuntelin itse enimmäkseen Pekan sessiota (ryhmä oli jaettu kahteen) ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että harjoittelun pitäisi olla aina reilua koiraa kohtaan. Ei vaadita sellaista, mitä ei ole opetettu, koira tietää aina mitä siltä odotetaan. Sillä tavalla saadaan rakennettua turvallista harjoittelua, jossa koiran (ja varmaan ohjaajankin) itseluottamus kasvaa.

Aloittelija kun olen, en ole päässyt yhtään jyvälle vaativammista liikkeistä, että miten kannattaisi aloittaa ruudun tai tunnistusnoudon harjoittelu. Ei ne nyt muuten ole meille edes kovin ajankohtaisia, mutta jotta saa vaihtelua treenaamiseen ja mielenkiintoisia rupeamia, niitä kannattaa aloitella jo. Ainakin ruutua alan treenailla. Samoin ajattelin, että käännöksiä olohuonetottiksena vois alkaa tehdä.

Liikkeestä pysäyttämiseen, käännösten harjoitteluun, ruudun harjoitteluun, seuraamiseen ja noutoon tuli ihan konkreettisia apuja. Siihen se aina kilpistyy, että itse tietää mikä on kriteeri ja miten palkkaus pitää ajoittaa, jotta vahvstaa juuri sitä, mitä haluaa vahvistaa. Siihen tuli paljon käytännön vinkkejä.

Takapalkkausta meidän kannattaa alkaa harjoitella kaukokäskyissä ja seisomisen pysäyttämisessä. Seisominen on muutenkin aika heikko, joten tästä voitais saada koko seisomiseen puhtia.

Kokeilin heti kotiin palattuani ulkona vauhtinoutoa ja liikeestä maahan pysäyttämistä ja Bono tykkäsi maahan menemisestä niin paljon että se alkoi tarjoamaan sitä perusasennon sijasta! Noutokin oli niin mukavaa, että hemaiseva labbisnarttu (ne on aina hemaisevan tuoksuisia) sai kuleksia ihan rauhassa nurmikentän laidalla narun päässä pomppien ja Bono vain keskittyi kapulaan. Kolme kertaa se haki sen, ja käsittämätön onnen kantamoinen tapahtui viimeisellä kerralla. Se juoksi suoraan mun eteen luoksetulopaikalle ja piti kapulaa suussa, kunnes sanoin Kiitos! Eka oikea nouto ikinä.

Huomasin, että se on seurausta kenties sellaisesta jutusta, kun ollaan treenailtu ulkona luoksetuloa niin, että pidän patukkaa kahdella kädellä mahan päällä poikittain ja kun Bono tulee oikeaan kohtaan, vapautan ja sitten taistellaan. Nyt, kun se ei pudottanut kapulaa, vaikka otin patukan esiin, odotin sitä samalla tavoin, patukka mahan päällä. Se juoksi ja jäi asentoon ihan ilmeisesti selkäydinrefleksillä. Näitä voiskin nyt kokeilla muutaman kerran, että alkaisko pitäminen kehittyä näin. Vai tarviiko ottaa erillisiä pitotreenejä, tod. näk. tarvii. Ja kai se olisi suositeltavaa.

Kyllä nyt taas tulevaisuus ihan loistavana häämöttää edessä päin. Meidän suurin probleema onkin nyt sellaisen sopivan harjoittelurutiinin rakentaminen. Tikkurilassa, jonne me muutetaan vappuna, on kyllä hyviä parkkipaikkoja ja nurmikenttiä lenkkipolkujen vierillä, eli reppu vaan sit aina iltalenkille mukaan. Ei kai siinä muutakaan vaihtoehtoa oikein ole. Toinen juttu, mitä pitää tänä kesänä tehdä on, että käyn katsomassa muutamia pk- ja toko-kisoja, jotta pääsee jyvälle, miltä sen homman oikeastaan pitäisi näyttää.

Mutta muten on eilisen jäljiltä sellainen olo, että on taas eväitä edistyä vaikka kuinka paljon.