Sen verran tassut palelee, että metsälenkeistä ei enää näillä asteilla (15) tule mitään. Molemmat - ja etenkin Niki - vain nuolevat metsässä tassujaan. Olen siis pitänyt niillä töppösiä, ja ne auttaaa niin paljon, että huomio keskittyy muuhun kuin tassuihin. Umpimetsässä ne vain ei oikein pysy jalassa.
Ilmeisesti me nyt siirretään toiminnan painopiste Sotungista Sipoon koirametsään, sillä siellä on polut ja niillä pysytellessä tassut on paremmin turvassa.
Niki näyttää olevan Bonoa arempi tassuista, se nuolee niitä kotosallakin aika paljon. Bono taas palellutti omansa viime talvena, joten sillä on sama hoito. No, nytpä on jo luvattu lauhtuvaa joten eiköhäön tämä tästä. Sitä mä vain tässä ihmettelen, että jos pakkaset kipuaa kolmeen kymppiin, tarviiko pehkokin manttelin? Ne olis ostettava nyt, koska sit kun on hätä kädessä, hyllyt on tyhjät.
Bono käy edelleen toko-kurssia ja hierojalla, mutta tokoiluja on jouduttu pakkasten takia siirtelemään.
Nikillä on ollut vähemmän ohjelmaa ja niinpä se peijjooni on alkanut pureskella lattialistoja ja kirjankulmia sun muuta. Onneksi se on sellaista kokeiluluonteista, mitään tuhoja ei oikeasti ole tapahtunut, mutta hämmästelen, että nyt vasta. Se on jo 11 kk.
Eipä silti, se on muutenkin ollut viime aikoina aika retee, se on mm. alkanut potkiskella oiken terhakasti omia hajustuksiaan pitkin ja poikin. Uusi lemipinimi onkin Eemil von Retee. Muutenkin se on kyllä sellainen kovin miehekäs tyyppi, mutta ei onneksi yhtään macho. Sen ei tarvi onneksi esittää mitään. Tassut ja pää on isommat kuin Bonolla, joten odotan siitä aika kookasta kaveria.
tiistai 30. marraskuuta 2010
lauantai 20. marraskuuta 2010
Hierojalla
Kolme sessiota on Bonolla takanapäin ja viime sunnuntaina Bono nautti täysin palkein. Se valitsi itse, että ollaankin olkkarissa eikä keittössä, kuten aiemmin.
Kipeätäkään ei enää tehnyt. Tosin hieronnan jälkeen se oli koko illan jotain vailla, ja käytin sitä ulkonakin pari kertaa varmuuden vuoksi. Maanantaina se sitten töräytti harmaat majoneesit, eli anaalirauhaset olivat täyttyneet sitten kuitenkin. Tätä mä vähän epäilin jossain vaiheessa.
Seija oli meillä mukana pari viikkoa sitten ja otti pari mojovaa otosta.
Kipeätäkään ei enää tehnyt. Tosin hieronnan jälkeen se oli koko illan jotain vailla, ja käytin sitä ulkonakin pari kertaa varmuuden vuoksi. Maanantaina se sitten töräytti harmaat majoneesit, eli anaalirauhaset olivat täyttyneet sitten kuitenkin. Tätä mä vähän epäilin jossain vaiheessa.
Seija oli meillä mukana pari viikkoa sitten ja otti pari mojovaa otosta.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Saikku
Nikillä on ollut elämänsä ensimmäinen sairauslomapäivä. Tai oikeastaan yö. Sille ei oikein perjantaina maistunut ruoka ja viidestä broilerin siivestä yksi jäi syömättä! Poika on siis näihin aikoihin asti ollut niin ahne, että kaikki menee aina hujauksessa. Ajattelin, että sillä voi olla mahanpuruja ja jätin iltaruuan molemmilta väliin, koska niitä on viime aikoina ruokittu erittäin reilusti.
Yöllä se oksensi pari kertaa ja vein eilisaamuna molemmat kuudelta ulos. Niki oksensi sielläkin vielä kaksi kertaa ja teki ripulit ja senpä jälkeen olo helpottikin.
Nikin reaktio huonovointisuuteen on ihan erilainen kuin Bonolla. Se menee näköjään vaisuksi. Bonohan saa käytösongelmia ja hyökkäilee ihmisiä ja lastenrattaita ja matkalaukkuja ym. kohti. Bonolla tähän ei tarvi olla kuin vaikka kakkahätä niin hermo menee heti.
Niin suuri huoli pienen pahasta olosta tuli, että itku pääsi. Onneksi se tokeni heti. Bonokin oli ilmeisesti asioista ajan tasalla, sillä se meuhkasi typötyhjillä kaduilla vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Pyhäaamua kuuudelta meidän nurkilla ei liiku todellakaan ketään eikä mitään.
Meillä on anturoiden huoltoviikko. Jos on tulossa kova talvi, pitää nyt rasvata ne hyvään kuntoon, ettei ole halkeamia tai muita ongelmia ainakaan taustalla pesimässä. Onneksi on olemassa tassuvahoja, jotka suojaavat, kun laittaa sitä vähän aikaa ennen ulosmenoa.
Yöllä se oksensi pari kertaa ja vein eilisaamuna molemmat kuudelta ulos. Niki oksensi sielläkin vielä kaksi kertaa ja teki ripulit ja senpä jälkeen olo helpottikin.
Nikin reaktio huonovointisuuteen on ihan erilainen kuin Bonolla. Se menee näköjään vaisuksi. Bonohan saa käytösongelmia ja hyökkäilee ihmisiä ja lastenrattaita ja matkalaukkuja ym. kohti. Bonolla tähän ei tarvi olla kuin vaikka kakkahätä niin hermo menee heti.
Niin suuri huoli pienen pahasta olosta tuli, että itku pääsi. Onneksi se tokeni heti. Bonokin oli ilmeisesti asioista ajan tasalla, sillä se meuhkasi typötyhjillä kaduilla vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Pyhäaamua kuuudelta meidän nurkilla ei liiku todellakaan ketään eikä mitään.
Meillä on anturoiden huoltoviikko. Jos on tulossa kova talvi, pitää nyt rasvata ne hyvään kuntoon, ettei ole halkeamia tai muita ongelmia ainakaan taustalla pesimässä. Onneksi on olemassa tassuvahoja, jotka suojaavat, kun laittaa sitä vähän aikaa ennen ulosmenoa.
torstai 4. marraskuuta 2010
Ohhoh
Kylläpä aika rientää! Melkein kuukausi viimeisestä päivityksestä. Tosin se kyllä tarkoittaa sitä, että koirien kanssa on touhuttu aika paljon ja että meille kuuluu vaikka mitä!
Bono pääsi tokossa syksyn ALO/AVO-kurssin jälkeen jatkokurssille ja me käydään Keravalla joka torstai hirveän hyvässä paikassa treenailemassa kovassa häiriössä. Koirapuisto on nimittäin treenikentän vieressä. VOI-luokan liikkeitä opetellaan treenaamaan, jotta saadaan hommaan uutta mielenkiintoa. Bono pysyy paikkamakuun jo aika kivasti sen 3 minuuttia ja neljällä minuutillakin treenataan. Bono pelkää pimeässä ja inhoaa märkää maata, joten häiriötä todellakin on paljon, mutta se tykkää tokoilusta tosi paljon ja työskentelee mielellään ja hyvin. Hyppy sujuu jo mkavasti ja luoksetulosn pysäytystä alettiin viime kerralla treenailemaan. Bonolla on ihan hyvä seis-käsky.
Bono pääsi myös projektikoiraksi yhdelle kollegalle, joka opiskelee vapaa-aikoinaan Tampereen urheiluhierojakoulussa koirahierontaa, eli hierojallakin käydään nyt kerran viikossa.
Niki taas käy säännöllisesti Somerolla paimentamassa ja ostin ihan sarjakortinkin sille tiistaina, että tulee kans sit käytyä koko talvi! Siirryttiin talvikauteen ja sisätreeneihin lampailla ja siinä on omat kommervenkkinsä, koska äänihäiriötä on sisätilassa paljon. No Niki nyt ei sellaisista paljon välitä, niin kuin ei mistään muustakaan. Se vain menee ja tekee sen mikä on tarkoitus. Mitä nyt vähän saattaa joutua ihmettelemään kun lammas pissaa tai kakkaa.
Talven tavoite on, että sillä pysyy mielenkiinto hormonimyrskystä huolimatta lampaissa ja työskentelyssä, ei niinkään kakoissa tai muissa koiriss. Se on nimittäin kovin ystävystynyt paimenkoulun Wool-pojan kanssa, joka on 1,5-vuotias työbortsu ja hengailee koulutuslaitumella tavalliseti mukana. Välillä ne pääsee paimennuksen jälkeen kimpassa kirmailemaan ja ne leikkii todella nätisti. Nikillä ei olekaan sellaista tasaveroista muuta kaveria Bonon lisäksi, sillä Bonon kaverit tuppaa sitä alistamaan. Luppoaikoina treenaillaan tokoa Bonon oppien mukaan myös Nikolajevtshin kanssa.
Niki on kehittynyt kovasti, se noteeraa jo voimallisesti juoksuiset nartut niin, että vetämisen kanssa saa olla mama aika skarppina. Hyvin se kyllä kävelee taluttimessa, mutta tarkkana pitää olla. Se myös palautuu kotona nopeasti, vaikka hetken huohottaakin. Mutta ei se kiima jää sille siis päälle niin kuin Bonolla tuppas jäämään.
Niki on myös oppinut kulkemaan raput ylös ja alas, joten aina kun käytetään Nikiä yksin ulkona, se saa kävellä rappuset. Bonohan tietysti tietää tämän, ja se on muutaman kerran myös meinannut, että alhaalta ylös voisi tulla rappuja pitkin, mutta toistaiseksi rohkeus ei ole riittänyt. Sekin olis jo jotain siltä varalta, että joskus on sähköt poikki ja hissi ei kulje.
Bonon lihaksisto on kuitenkin kehittynyt viimeisen puolen vuoden aikana erittäin paljon. On sen takaosa edelleen ahdas, mutta lihaksia sillä on. Hieroja-Anu sanoikin, että "täällä karvojan allahan on koira" ja että "näillä reisillä on kyllä juostu". Läskiä ei kumminkaan ole yhtään. Colliet tuppaa olemaan kuulema karvojensa alla aika usein tosi vähälihaisia, mutta Bonsuli ei ole enää ihan kukkakeppi.
Mitäs muuta? Loma pidettiin ja pojat oli Miraclessa ja sinne ne voi viedä toisenkin kerran! Kun menin hakemaan niitä, ne käyttäytyivät kuin olisin käynyt kaupassa. Ei mitään hihkumista eikä murjottelua. Ei mitään! Ne olivat saaneet olla paljon ulkona vapaana metsäaitauksessa ja ruokittu oli kunnolla ja olivat kuulema käyttäytyneet hyvin. Tosi hieno ja vapauttava kokemus!
Molemmilla oli kyllä äijäenergiaa hoitolareissun jälkeen tuplasti enemmän kuin aiemmin ja Bonokin mielialat on olleet sen jälkeen ihan tapissa! Se ei ole noin uhkea ollut kastroinnin jälkeen lainkaan. Muutenkin näyttää siltä, ettei kastroinnilla ollut mitään muuta vaikutusta kuin se, että se tyttöjen perään kuolaaminen ja huohottaminen ja vinkuminen jäi pois. Nikin käyttäytyminen inspiroi sitä panemaan kumminkin aina paremmaksi ja merkkaamaan korkeammalle, pidemmälle ja kauemmas - ihan olympiahengessä.
Iltalenkit tehdään tällä hetkellä poikain kanssa erikseen, jotta saan opetettua Nikille vähän tottelevaisuutta ja sävyisää ulkoilua ja rauhoittumisasioita. Sama tietysti Bonollakin. Yhteisillä lenkeillä huomio suuntautuu helposti lauma- ja reviiriasioihin ja kiihtyminen tapahtuu niin paljon helpommin.
Ja niillä on ihan erilaiset kasvatukselliset tarpeet. Bono pelkää pimeää, joten sitä pitää rohkaista ja rauhoitella. Kyllä sen saa sadekelin iltalenkeistäkin nauttimaan, kunhan jaksaa sitä ensin 10 minaa vetää perässä. Nikin kanssa taas on haastetta siinä, että me ollaan yhdessä ja mama on se kivoin ja ainakin se, jota kuunnellaan. Niki on itsenäinen ja se palkkautuu hajuista ja omista tuumailuistaan, jos ei sitä opeta vetämään yhtä köyttä. Sen kanssa on nyt tapetilla sellaiset asiat, että kuljeskellaam yhdessä, rauhallisesti maman vierellä ja ohitetaan koirat vetämättä ilman namuja.
Se on kyllä kovin rauhallinen ja kärsivällinen luonteeltaan, vaikka onkin energinen ja työhaluinen koira, joten murheita mulla ei sen kanssa ole ollut. Mulla on vähän käynyt mielessä Nikin kehitystä seuratessa, että onkohan mulla käsissä unelmien once-in-a-lifetime -koira, mutta saa nähdä kuinka se kehittyy kun aikuiseksi tulee. Se on niin terve, hyvä rakenteeltaan ja hyvä päästänsä vielä toistaiseksi ainakin, että on kyllä lupaava tapaus. Se on vasta 10 kk, joten paha mennä ennustelemaan. Sekin, kuikna se käyttäytyy lampailla ennustaa kyllä hyvää. Se ei riehaannu, vaan jaksaa maltillisesti ajaa niitä ja vain tarvittaessa lisätä virtaa. Ja sen mieliala palautuu nopeasti tasaiseksi.
Mitään vaivoja ei ole kummallakaan ollut koko syksynä Bonon tassuvaivan jälkeen. Bonolla nyt on aina tietysti vähän lihasjännityksiä, mutta ei mitään kurjempaa. Toivottavasti sama jatkuisi. Mä toivon kovasti, että Bonon tilanne olisi nyt tasaantunut. Se on toisaalta hyvin suloinen ja kultainen koira, koska se tukeutuu sit ihmiseen niin kovasti, kun sillä on noita ongelmia ollut. Siitä on tullut sellainen lempeä kainaloinen ja superuskollinen perskärpänen.
Bono pääsi tokossa syksyn ALO/AVO-kurssin jälkeen jatkokurssille ja me käydään Keravalla joka torstai hirveän hyvässä paikassa treenailemassa kovassa häiriössä. Koirapuisto on nimittäin treenikentän vieressä. VOI-luokan liikkeitä opetellaan treenaamaan, jotta saadaan hommaan uutta mielenkiintoa. Bono pysyy paikkamakuun jo aika kivasti sen 3 minuuttia ja neljällä minuutillakin treenataan. Bono pelkää pimeässä ja inhoaa märkää maata, joten häiriötä todellakin on paljon, mutta se tykkää tokoilusta tosi paljon ja työskentelee mielellään ja hyvin. Hyppy sujuu jo mkavasti ja luoksetulosn pysäytystä alettiin viime kerralla treenailemaan. Bonolla on ihan hyvä seis-käsky.
Bono pääsi myös projektikoiraksi yhdelle kollegalle, joka opiskelee vapaa-aikoinaan Tampereen urheiluhierojakoulussa koirahierontaa, eli hierojallakin käydään nyt kerran viikossa.
Niki taas käy säännöllisesti Somerolla paimentamassa ja ostin ihan sarjakortinkin sille tiistaina, että tulee kans sit käytyä koko talvi! Siirryttiin talvikauteen ja sisätreeneihin lampailla ja siinä on omat kommervenkkinsä, koska äänihäiriötä on sisätilassa paljon. No Niki nyt ei sellaisista paljon välitä, niin kuin ei mistään muustakaan. Se vain menee ja tekee sen mikä on tarkoitus. Mitä nyt vähän saattaa joutua ihmettelemään kun lammas pissaa tai kakkaa.
Talven tavoite on, että sillä pysyy mielenkiinto hormonimyrskystä huolimatta lampaissa ja työskentelyssä, ei niinkään kakoissa tai muissa koiriss. Se on nimittäin kovin ystävystynyt paimenkoulun Wool-pojan kanssa, joka on 1,5-vuotias työbortsu ja hengailee koulutuslaitumella tavalliseti mukana. Välillä ne pääsee paimennuksen jälkeen kimpassa kirmailemaan ja ne leikkii todella nätisti. Nikillä ei olekaan sellaista tasaveroista muuta kaveria Bonon lisäksi, sillä Bonon kaverit tuppaa sitä alistamaan. Luppoaikoina treenaillaan tokoa Bonon oppien mukaan myös Nikolajevtshin kanssa.
Niki on kehittynyt kovasti, se noteeraa jo voimallisesti juoksuiset nartut niin, että vetämisen kanssa saa olla mama aika skarppina. Hyvin se kyllä kävelee taluttimessa, mutta tarkkana pitää olla. Se myös palautuu kotona nopeasti, vaikka hetken huohottaakin. Mutta ei se kiima jää sille siis päälle niin kuin Bonolla tuppas jäämään.
Niki on myös oppinut kulkemaan raput ylös ja alas, joten aina kun käytetään Nikiä yksin ulkona, se saa kävellä rappuset. Bonohan tietysti tietää tämän, ja se on muutaman kerran myös meinannut, että alhaalta ylös voisi tulla rappuja pitkin, mutta toistaiseksi rohkeus ei ole riittänyt. Sekin olis jo jotain siltä varalta, että joskus on sähköt poikki ja hissi ei kulje.
Bonon lihaksisto on kuitenkin kehittynyt viimeisen puolen vuoden aikana erittäin paljon. On sen takaosa edelleen ahdas, mutta lihaksia sillä on. Hieroja-Anu sanoikin, että "täällä karvojan allahan on koira" ja että "näillä reisillä on kyllä juostu". Läskiä ei kumminkaan ole yhtään. Colliet tuppaa olemaan kuulema karvojensa alla aika usein tosi vähälihaisia, mutta Bonsuli ei ole enää ihan kukkakeppi.
Mitäs muuta? Loma pidettiin ja pojat oli Miraclessa ja sinne ne voi viedä toisenkin kerran! Kun menin hakemaan niitä, ne käyttäytyivät kuin olisin käynyt kaupassa. Ei mitään hihkumista eikä murjottelua. Ei mitään! Ne olivat saaneet olla paljon ulkona vapaana metsäaitauksessa ja ruokittu oli kunnolla ja olivat kuulema käyttäytyneet hyvin. Tosi hieno ja vapauttava kokemus!
Molemmilla oli kyllä äijäenergiaa hoitolareissun jälkeen tuplasti enemmän kuin aiemmin ja Bonokin mielialat on olleet sen jälkeen ihan tapissa! Se ei ole noin uhkea ollut kastroinnin jälkeen lainkaan. Muutenkin näyttää siltä, ettei kastroinnilla ollut mitään muuta vaikutusta kuin se, että se tyttöjen perään kuolaaminen ja huohottaminen ja vinkuminen jäi pois. Nikin käyttäytyminen inspiroi sitä panemaan kumminkin aina paremmaksi ja merkkaamaan korkeammalle, pidemmälle ja kauemmas - ihan olympiahengessä.
Iltalenkit tehdään tällä hetkellä poikain kanssa erikseen, jotta saan opetettua Nikille vähän tottelevaisuutta ja sävyisää ulkoilua ja rauhoittumisasioita. Sama tietysti Bonollakin. Yhteisillä lenkeillä huomio suuntautuu helposti lauma- ja reviiriasioihin ja kiihtyminen tapahtuu niin paljon helpommin.
Ja niillä on ihan erilaiset kasvatukselliset tarpeet. Bono pelkää pimeää, joten sitä pitää rohkaista ja rauhoitella. Kyllä sen saa sadekelin iltalenkeistäkin nauttimaan, kunhan jaksaa sitä ensin 10 minaa vetää perässä. Nikin kanssa taas on haastetta siinä, että me ollaan yhdessä ja mama on se kivoin ja ainakin se, jota kuunnellaan. Niki on itsenäinen ja se palkkautuu hajuista ja omista tuumailuistaan, jos ei sitä opeta vetämään yhtä köyttä. Sen kanssa on nyt tapetilla sellaiset asiat, että kuljeskellaam yhdessä, rauhallisesti maman vierellä ja ohitetaan koirat vetämättä ilman namuja.
Se on kyllä kovin rauhallinen ja kärsivällinen luonteeltaan, vaikka onkin energinen ja työhaluinen koira, joten murheita mulla ei sen kanssa ole ollut. Mulla on vähän käynyt mielessä Nikin kehitystä seuratessa, että onkohan mulla käsissä unelmien once-in-a-lifetime -koira, mutta saa nähdä kuinka se kehittyy kun aikuiseksi tulee. Se on niin terve, hyvä rakenteeltaan ja hyvä päästänsä vielä toistaiseksi ainakin, että on kyllä lupaava tapaus. Se on vasta 10 kk, joten paha mennä ennustelemaan. Sekin, kuikna se käyttäytyy lampailla ennustaa kyllä hyvää. Se ei riehaannu, vaan jaksaa maltillisesti ajaa niitä ja vain tarvittaessa lisätä virtaa. Ja sen mieliala palautuu nopeasti tasaiseksi.
Mitään vaivoja ei ole kummallakaan ollut koko syksynä Bonon tassuvaivan jälkeen. Bonolla nyt on aina tietysti vähän lihasjännityksiä, mutta ei mitään kurjempaa. Toivottavasti sama jatkuisi. Mä toivon kovasti, että Bonon tilanne olisi nyt tasaantunut. Se on toisaalta hyvin suloinen ja kultainen koira, koska se tukeutuu sit ihmiseen niin kovasti, kun sillä on noita ongelmia ollut. Siitä on tullut sellainen lempeä kainaloinen ja superuskollinen perskärpänen.
torstai 7. lokakuuta 2010
Lomasuunnitelmia
Meillä on vähän lomailu käynyt mielessä. Ajateltiin, että lähdettäisiin koko porukka maalle ensi viikolla. Sitä seuraavalla viikolla ihmiset lähtee käymään meren takana länsinaapurissa ja koirat menee hoitolaan.
Käytiin eilen tutustumassa Miracle-hoitolaan Veikkolassa ja pojat oli ihan tohkeissaan. Niki merkkasi itsensä kukkulan kuninkaaksi kakkaamalla koiratalon rappusille! Koirahotellin isäntä tuumasi vain, että tästä uroksesta saattaa tulla aikuisena vahvatahtoinen! Paikka oli jotenkin niin kiva, että tuli sellainen olo, että nehän pääsee lomalle. Isäntäväki kasvattaa rottweilereita. Kuten vahvojen rotujen kanssa harrastavat ihmiset tuppaa olemaan, tämäkin oli äärimmäisen rauhallinen ja luottamusta herättävä tyyppi. Rauhallisin mielin voi sinne koirat jättää.
Joopa joo. Nikillä on nyt se sama haikeuden kausi, jonka muistan Bonoltakin tuossa melkein-mies-iässä. Se ei millään jaksaisi olla neljän seinän sisällää vaan huokailee ja pyytelee ulos. Luppoaikoinaan se "pesee" ahkerasti alakertaa... ;)
Käytiin tänään Haltialassa ulkoilemassa ja nautittiin kauniista syksyilmasta. Nyt on ihan mahtavat kelit, mutta miten voi olla vielä punkkeja? Tänään vielä -lokakuussa - Nikistä yhden irrotin. Yöks.
Käytiin eilen tutustumassa Miracle-hoitolaan Veikkolassa ja pojat oli ihan tohkeissaan. Niki merkkasi itsensä kukkulan kuninkaaksi kakkaamalla koiratalon rappusille! Koirahotellin isäntä tuumasi vain, että tästä uroksesta saattaa tulla aikuisena vahvatahtoinen! Paikka oli jotenkin niin kiva, että tuli sellainen olo, että nehän pääsee lomalle. Isäntäväki kasvattaa rottweilereita. Kuten vahvojen rotujen kanssa harrastavat ihmiset tuppaa olemaan, tämäkin oli äärimmäisen rauhallinen ja luottamusta herättävä tyyppi. Rauhallisin mielin voi sinne koirat jättää.
Joopa joo. Nikillä on nyt se sama haikeuden kausi, jonka muistan Bonoltakin tuossa melkein-mies-iässä. Se ei millään jaksaisi olla neljän seinän sisällää vaan huokailee ja pyytelee ulos. Luppoaikoinaan se "pesee" ahkerasti alakertaa... ;)
Käytiin tänään Haltialassa ulkoilemassa ja nautittiin kauniista syksyilmasta. Nyt on ihan mahtavat kelit, mutta miten voi olla vielä punkkeja? Tänään vielä -lokakuussa - Nikistä yhden irrotin. Yöks.
tiistai 5. lokakuuta 2010
Leikki & hupi
Meillä oli tänään taas Mama-Bonsuli -laatuaika-ilta. Oltiin toko-treeneissä. Ohjelmaan näinä päivinä kuuluu, että iltapäivällä Niki pääsee ensin yksin lenkille ja toko-treeneihin. Sitten lähden Bonon kanssa Keravalle Keinukallion ulkoilualueelle ja me lenkkeillään noin tunti ennen treenejä. Bono saa siellä juosta vapaanakin ja heittelen sille keppiä. Sit kun on treeni, se työskentelee ihan hirveän hyvin. Homman nimi on leikki ja hupi.
Hypyt sujuu avustamalla ja vielä hiukan liian matalalla esteellä, vaikka se on meidän kaikista heikoin osa-alue ALO- ja AVO-luokan tottelevaisuuskokeen vaatimuksia silmällä pitäen. Seuraaminen on hyvää,jopa käännös oikealle ja täyskäännös on tiukka. Vasemmalle kääntämistä mun pitää opetella itse ajattelemaan, se on seuraamiskuvioissa heikoin.
Perusasento on minusta todella kaunis, samoin paikkamakuu. Ja johtuen viime talvisesta ankarasta sulkeistamisesta, paikkamakuu myös pysyy. Bono työskentelee niin halukkaasti, että siihen on tullut sitä samaa liukaan oloista työintoa, kuin mitä bortsuissa näkee. Mä en ymmärrä, mitä on tapahtunut. En ymmärrä kertakaikkiaan. Tänään mä ajattelin, että hittoainen, ensi kesänä me ollaan kisaamassa.
Luoksetulossa se alkoi tosin juuri tänään ennakoida sivulle menemistä (Bono menee siis mun vasemmalle mun vasemmalta) ja jää vinoon, kun palkkaan lelulla, koska se on kärsimätön ja haluaa sen peevelin lelun nyt eikä 15. päivä. Muttä mä luulen, että tämä on pienempi ongelma kuin se, että se laahustaisi haluttomana. Tämmöstä meillä ei ole ennen ollut, mutta eiköhän me siihen jotain keksitä. Nikille olenkin opettanut sitä tapaa, että sivulle mennään luoksetulosta emännän takaa kiertämällä. Se on musta nätti liike kookkaalla koiralla ja jos sillä voisi estää tämän ennakointiasian niin sehän olisi vain hyvä. En tiedä voiko,mutta sehän nähdään varmasti aikanaan.
Ehdotin Katille, meidän koulutajalle, että se voisi alkaa pitää jatkokurssia ja tadaa! Ensi viikolla alkaa! Meillä on hyvät sessiot Bonon kanssa jouluun asti. Päästään opettelemaan VOI- ja ERI-luokan liikkeitäkin, jotta saadaan kivoja treenejä.
Tuo ryhmä on hirveän mukava, Katin tyyli sopii collieille tosi hyvin ja mulla itsellä on siellä mukava olo. Jotenkin tulee aina onnistumisen tunteita, vaikka tehdään sellaisiakin asioita, joita ei osata. Tällaiseksi mä kuvittelin koiraharrastuksen! Että harrastaessa rentoutuu ja itsellä on kivaa ja koiralla häntä heiluu ja tutustuu mukaviin ihmisiin, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Se kai se idea on :)
Mä en voi käsittää, että kyseessä on sama koira, kuin se joka koko kevään ja kesän rimpuili ja rätkytti jatkuvasti. Se on ollut nyt kuukauden verran kaikin puolin mlko terve ja heti meillä on superhauskaa. Arkikäyttäytyminenkin on parantunut paljon. Tässä nyt varmaan näkyy se, että se epävarmana koirana saa niin paljon turvaa siitä, että se ymärtää, mitä mä siltä haluan ja se osaa tukeutua minuun. Toko on ollut meillä tässä koko ajan oljenkortena, kun on ollut vaikeata.
Nyt mä vaan toivon peukut ja varpaat pystyssä, että Bonon terveys pysyisi hyvänä. Meillä on niin paha toko-kärpäsen purema molemmilla, että haluttais pysytellä näissä edistymisen sfääreissä mielihyvin!
Mä luulen, että meillä menee jatkossa niin, että toko on Bonon harrastus ja paimennus Nikin. Pitkään aikaan ei ole päästy lampaille, mutta jos tässä taas ehtisi ja innostuisi, kun on Bonsulin asiat nyt hyvin.
Hypyt sujuu avustamalla ja vielä hiukan liian matalalla esteellä, vaikka se on meidän kaikista heikoin osa-alue ALO- ja AVO-luokan tottelevaisuuskokeen vaatimuksia silmällä pitäen. Seuraaminen on hyvää,jopa käännös oikealle ja täyskäännös on tiukka. Vasemmalle kääntämistä mun pitää opetella itse ajattelemaan, se on seuraamiskuvioissa heikoin.
Perusasento on minusta todella kaunis, samoin paikkamakuu. Ja johtuen viime talvisesta ankarasta sulkeistamisesta, paikkamakuu myös pysyy. Bono työskentelee niin halukkaasti, että siihen on tullut sitä samaa liukaan oloista työintoa, kuin mitä bortsuissa näkee. Mä en ymmärrä, mitä on tapahtunut. En ymmärrä kertakaikkiaan. Tänään mä ajattelin, että hittoainen, ensi kesänä me ollaan kisaamassa.
Luoksetulossa se alkoi tosin juuri tänään ennakoida sivulle menemistä (Bono menee siis mun vasemmalle mun vasemmalta) ja jää vinoon, kun palkkaan lelulla, koska se on kärsimätön ja haluaa sen peevelin lelun nyt eikä 15. päivä. Muttä mä luulen, että tämä on pienempi ongelma kuin se, että se laahustaisi haluttomana. Tämmöstä meillä ei ole ennen ollut, mutta eiköhän me siihen jotain keksitä. Nikille olenkin opettanut sitä tapaa, että sivulle mennään luoksetulosta emännän takaa kiertämällä. Se on musta nätti liike kookkaalla koiralla ja jos sillä voisi estää tämän ennakointiasian niin sehän olisi vain hyvä. En tiedä voiko,mutta sehän nähdään varmasti aikanaan.
Ehdotin Katille, meidän koulutajalle, että se voisi alkaa pitää jatkokurssia ja tadaa! Ensi viikolla alkaa! Meillä on hyvät sessiot Bonon kanssa jouluun asti. Päästään opettelemaan VOI- ja ERI-luokan liikkeitäkin, jotta saadaan kivoja treenejä.
Tuo ryhmä on hirveän mukava, Katin tyyli sopii collieille tosi hyvin ja mulla itsellä on siellä mukava olo. Jotenkin tulee aina onnistumisen tunteita, vaikka tehdään sellaisiakin asioita, joita ei osata. Tällaiseksi mä kuvittelin koiraharrastuksen! Että harrastaessa rentoutuu ja itsellä on kivaa ja koiralla häntä heiluu ja tutustuu mukaviin ihmisiin, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Se kai se idea on :)
Mä en voi käsittää, että kyseessä on sama koira, kuin se joka koko kevään ja kesän rimpuili ja rätkytti jatkuvasti. Se on ollut nyt kuukauden verran kaikin puolin mlko terve ja heti meillä on superhauskaa. Arkikäyttäytyminenkin on parantunut paljon. Tässä nyt varmaan näkyy se, että se epävarmana koirana saa niin paljon turvaa siitä, että se ymärtää, mitä mä siltä haluan ja se osaa tukeutua minuun. Toko on ollut meillä tässä koko ajan oljenkortena, kun on ollut vaikeata.
Nyt mä vaan toivon peukut ja varpaat pystyssä, että Bonon terveys pysyisi hyvänä. Meillä on niin paha toko-kärpäsen purema molemmilla, että haluttais pysytellä näissä edistymisen sfääreissä mielihyvin!
Mä luulen, että meillä menee jatkossa niin, että toko on Bonon harrastus ja paimennus Nikin. Pitkään aikaan ei ole päästy lampaille, mutta jos tässä taas ehtisi ja innostuisi, kun on Bonsulin asiat nyt hyvin.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Synttäreitä
Meillä on syyskuu aina pelkkää juhlaa, kun Bono täyttää puolivuosia, Niki 3/4-vuosia ja mama ihan kokonaisvuosia. No maman vuosista ei kannata kamalasti puhua, kun on tultu siihen pisteeseen, ettei maha vedä kylmää kahvia enää niin paljon kuin naama vaatisi (vertaistukiryhmä FB:ssä), mutta poikien puoli- ja neljännesvuosia nyt tietenkin voi vähän juhlistaa. Vaikkapa vain muutamalla kuvalla.
Otetaan ensiksi Niki 9kk.
Pampulasta on kehittynyt minusta tosi komea pitkäpää. Sen kaula on pitkä ja tänään huomasin, että se antaa päälle ihan omanlaisensa ryhdin. Kun korvatkin on pystyssä, sen olemus on tosi kapea ja puikula. Maman aarre. Ymärrätte kenties miksi.
Sitten sydänkäpy, Bono 2,5 v.
Keppijumppa on hyvinvoinnin mittari. Satoi tai paistoi, juhla tai arki, Bonolla on kaikki hyvin, kun keppijumppa innostaa. Se on pudottanut kesäturkin ja nyt alkaa näkyä uutta, kastraation jäljiltä vähän pehmeämpää karvaa. Ei onneksi näytä takkuuntuvan sen ihmeemmin kuin ennenkään. Ainakaan vielä.
Sitten både och.
Alkavat olla jo samaa kaliiberia runkorakenteen puolesta, mutta kivasti niillä on ihan omanlainen look. Ja malttoivat hetken istua kuvattavina, vaikka oltiin metsässä ja vapaina!
Otetaan ensiksi Niki 9kk.
Pampulasta on kehittynyt minusta tosi komea pitkäpää. Sen kaula on pitkä ja tänään huomasin, että se antaa päälle ihan omanlaisensa ryhdin. Kun korvatkin on pystyssä, sen olemus on tosi kapea ja puikula. Maman aarre. Ymärrätte kenties miksi.
Sitten sydänkäpy, Bono 2,5 v.
Keppijumppa on hyvinvoinnin mittari. Satoi tai paistoi, juhla tai arki, Bonolla on kaikki hyvin, kun keppijumppa innostaa. Se on pudottanut kesäturkin ja nyt alkaa näkyä uutta, kastraation jäljiltä vähän pehmeämpää karvaa. Ei onneksi näytä takkuuntuvan sen ihmeemmin kuin ennenkään. Ainakaan vielä.
Sitten både och.
Alkavat olla jo samaa kaliiberia runkorakenteen puolesta, mutta kivasti niillä on ihan omanlainen look. Ja malttoivat hetken istua kuvattavina, vaikka oltiin metsässä ja vapaina!
torstai 30. syyskuuta 2010
Pirtsakkaa
Pojat on taas olleet aika paljon hoitohenkilökunnan hoivissa, sillä emäntä on reissannut työmatkoja. On ollut vähän kiirusta sillä saralla. Niin mukavasti ne siihen suhtautuvat, eli eivät suhtaudu mitenkään, että haave ihan ulkomaanmatkasta on päässyt viriämään. Että jos lokakuussa lyhyelle visiitille jonnekin... Kustavissa on häkitön koirahotelli ja ajattelin uskaltautua sinne pojat muutamaksi yöksi viemään. Tai no, katotaan ny :)
Bonsulin kanssakin menee nyt hyvin. Se on ollut tosi virkeä, haistelee ja merkkailee kovasti. Se on ollut syyskuun paremmalla tuulella kuin koko kesänä tai keväänä. Käytösongelmiakaan ei juuri ole, vaikka sitä pelottaa pimeät illat. Leikkasin siltä kynttäkin vähän liikaa joku päivä sitten, mutta ei se siitä välittänyt mitään.
Niki täytti eilen 9 kk ja se vaan porskuttaa omalla itsevarmalla tavallaan. Se on oppinut kommunikoimaan jollain tapaa ja minusta hauskinta on, kun olen hampaiden pesulla niin se tulee istumaan niin hienossa asennossa ja ryhdikkäänä mun sivulle lavuaarin ääreen. Se siis todella tykkää hampaiden pesemisestä ja sillä tavalla muistuttaa, että perheen pienimmälläkin on hammasharja ja hyvää hammastahnaa!
Sillä on sellainen sallittu pahe, että se saa pilpustaa kierrätyspahveja. Se itse hakee ne elfakorista ja se viihtyy niiden kanssa yllättävän hyvin. Käytetyistä mehutölkeistä on tullut ihan yhteinenkin leikki Bonolle ja Nikille. Niitä on hyvä heitellä ja jokaisessa tölkissä näyttää olevan vastustamatonta uutuuden viehätystä. Roskaa tulee, mutta ei tuota ole raaskinut kieltääkään, kun se on niin harmitonta.
Nikilla on nyt sellainen vaihe, että sen aamut käy pitkiksi ja se herättää puoli seiskalta joka aamu. Bonolla oli joku tällainen kausi aikoinaan myös, muisteleisin.
Bonsulin kanssakin menee nyt hyvin. Se on ollut tosi virkeä, haistelee ja merkkailee kovasti. Se on ollut syyskuun paremmalla tuulella kuin koko kesänä tai keväänä. Käytösongelmiakaan ei juuri ole, vaikka sitä pelottaa pimeät illat. Leikkasin siltä kynttäkin vähän liikaa joku päivä sitten, mutta ei se siitä välittänyt mitään.
Niki täytti eilen 9 kk ja se vaan porskuttaa omalla itsevarmalla tavallaan. Se on oppinut kommunikoimaan jollain tapaa ja minusta hauskinta on, kun olen hampaiden pesulla niin se tulee istumaan niin hienossa asennossa ja ryhdikkäänä mun sivulle lavuaarin ääreen. Se siis todella tykkää hampaiden pesemisestä ja sillä tavalla muistuttaa, että perheen pienimmälläkin on hammasharja ja hyvää hammastahnaa!
Sillä on sellainen sallittu pahe, että se saa pilpustaa kierrätyspahveja. Se itse hakee ne elfakorista ja se viihtyy niiden kanssa yllättävän hyvin. Käytetyistä mehutölkeistä on tullut ihan yhteinenkin leikki Bonolle ja Nikille. Niitä on hyvä heitellä ja jokaisessa tölkissä näyttää olevan vastustamatonta uutuuden viehätystä. Roskaa tulee, mutta ei tuota ole raaskinut kieltääkään, kun se on niin harmitonta.
Nikilla on nyt sellainen vaihe, että sen aamut käy pitkiksi ja se herättää puoli seiskalta joka aamu. Bonolla oli joku tällainen kausi aikoinaan myös, muisteleisin.
torstai 16. syyskuuta 2010
Suuret hampaat
Oliko se Punahilkassa: "miksi sinulla on noin suuret hampaat?"
Jouduin tätä kyselemään Nikiltä, jonka pitäisi olla mun pentukoirani. Hampaita harjatessa huomasin, että pennulla on suurempi naama ja suuremmat hampaat kuin Bonolla, joka nauttii mieskoiran statuksesta! Muuten Niki olemukseltaan vaikuttaa vielä hiukan kapoisammalta.
Se musta vissiin hoikentaa ihan oikeasti. Ja karvan laatu on laskeutuvampi. Voi pentu, miten suuri siitä on tullut. Ihan huomaamatta.
Nyt se suurihampainen oirehtii levottomasti. Muistaakohan se, että luvassa on tokoilua iltalenkin yhteydessä? Tosin siellä taitaa kyllä sataa melko kamalasti. No, mennään Laurean amk:n katoksen alle.
Jouduin tätä kyselemään Nikiltä, jonka pitäisi olla mun pentukoirani. Hampaita harjatessa huomasin, että pennulla on suurempi naama ja suuremmat hampaat kuin Bonolla, joka nauttii mieskoiran statuksesta! Muuten Niki olemukseltaan vaikuttaa vielä hiukan kapoisammalta.
Se musta vissiin hoikentaa ihan oikeasti. Ja karvan laatu on laskeutuvampi. Voi pentu, miten suuri siitä on tullut. Ihan huomaamatta.
Nyt se suurihampainen oirehtii levottomasti. Muistaakohan se, että luvassa on tokoilua iltalenkin yhteydessä? Tosin siellä taitaa kyllä sataa melko kamalasti. No, mennään Laurean amk:n katoksen alle.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Toko-toko
Päästiin vihdoin aloittamaan eilen toko-kurssi Bonon kanssa ja poju jaksoi työskennellä superhyvin kokonaisen tunnin! Meillä oli ihan huippupäivä, kaikki meni aivan nappiin popsinakkien avulla. Lopussa tehtiin hommia vielä lelupalkalla, kun nakit ja niiden houkuttelevuus alkoi hiipua.
Liikkeestä maatamenoa treenattiin ja saatiin se ihan suoraksi ja aika nopeaksi uudella käsiohjausvinkillä. Ohituksiakin harjoiteltiin, kun oli ylimääräistä aikaa sekä paikkamakuuta ja kouluttaja Jari tuumaili, että meillä on ihan huippupäivä. Kaikki meni niin kuin näitä olisi sahattu aina. No, maahan menemistä onkin kyllä treenattukin, pari tuhatta kertaa varmaan, että kyllä sen on syytä tietty mennäkin. Mutta että kunnon häiriössä, aijjai...
Pelkäsin aluksi, että toisten koirien läsnäolo kiihdyttää sitä liikaa, mutta kun oli alla tunnin metsälenkki, oli pahimmat höyryt päässeet jo tantereelle, ja kaikki meni tosi hyvin. Paikkamakuukin sujui erinomaisesti, vaikka ringissä oli kymmenkunta koiraa. Kyllä täytyy sanoa, että emäntäkin palkkautuu hyvin, kun koiralla on niin kivaa! Maatessankin se repsukka heiluttaa häntää!
Nikihän joutuu sit tietenkin tekemään samat kommervenkit kuivaharjoitteluna olkkarissa ja lenkkien yhteydessä, mutta sen kanssa on tehty niin vähän, että ihan olkkaritreenikin käy vielä treenistä. Bonolle olen olkkarissa tehnyt viimeaikoina kosketusalustalla maahanmenoa. Vähän pohjustetaan ruudun opiskelua. Keppien kanssa ollaan ulkosalla totuteltu myös eteen-sanaan.
Bono nauttii aivan naurettavan älyttömästi, kun pääsee yksin mun kanssa ulos ja puuhailemaan. Nikin mielestä se on vissiin hiukan tylsempää. Toisin, hyvät namit kun on taskussa, asiat luistaa melko mallikkaasti. Nikiä on aina palkattu siitä, että se pitää kontaktia, joten se on aika hyvä, jos vain on palkkaa. Ja se kyllä palkkautuu jo vanuttamisestakin, laumavietti toimii sillä yhtä kivasti kuin Bonollakin.
Noin pääsääntöisesti Nikin huomio on kyllä tätä nykyä kiinnittynyt aromaattisiin hajuihin. Osaan onneksi olla alusta asti sen kanssa vähän tarkempi, jos vetämistä pee-postin suuntaan ilmaantuu.
Bonon leppoisuus jatkuu vielä, olen nyt venytellyt sen takajalkoja joka päivä. Naamaan meinasi taas puskea veristä ihottumaa, mutta saatiin se viikonloppun aikana talttumaan ennen kuin ehti levitä pahaksi. Onneksi huomasin sen perjantaina koska olin itse reissussa la-su ja koirat oli mummin hoivissa. Mummi oli noudattanut desinfiointiohjeita kirjaimellisesti ja Bonsulin naamavärkki oli parantunut, eikä käytösongelmia ole ilmaantunut.
Huoks.
Pojat oli asemalla vastassa kun tulin reissusta ja kyllä ne on komea parivaljakko. Ne osaa istua niin kylki kyljessä ja ritirinnan, että joku voisi luulla niitä jopa erityisen hyvätapaisiksi! Niki on jo melkein yhtä kookas kuin Bono. Kyllä siinä sydän vähän muljahtaa, kun niiden pitkäkaulakuikuilun huomaa.
Just yhden yön näköjään raaskii olla kotoa pois, sit tulee jo olo, että mitähän ne karvakorvat siellä.... Tämä olikin kyllä vissiin eka kerta, kun olin Nikin aikana yötä pois kotoa. Täytyy sanoa, että reissu oli kyllä sen arvoinen. Kävin kurkkaamassa Stingiä Tallinnan Sakuhallissa ja paikka oli hyvä, yleisö oli hyvä ja artisti ihan loistava!
Liikkeestä maatamenoa treenattiin ja saatiin se ihan suoraksi ja aika nopeaksi uudella käsiohjausvinkillä. Ohituksiakin harjoiteltiin, kun oli ylimääräistä aikaa sekä paikkamakuuta ja kouluttaja Jari tuumaili, että meillä on ihan huippupäivä. Kaikki meni niin kuin näitä olisi sahattu aina. No, maahan menemistä onkin kyllä treenattukin, pari tuhatta kertaa varmaan, että kyllä sen on syytä tietty mennäkin. Mutta että kunnon häiriössä, aijjai...
Pelkäsin aluksi, että toisten koirien läsnäolo kiihdyttää sitä liikaa, mutta kun oli alla tunnin metsälenkki, oli pahimmat höyryt päässeet jo tantereelle, ja kaikki meni tosi hyvin. Paikkamakuukin sujui erinomaisesti, vaikka ringissä oli kymmenkunta koiraa. Kyllä täytyy sanoa, että emäntäkin palkkautuu hyvin, kun koiralla on niin kivaa! Maatessankin se repsukka heiluttaa häntää!
Nikihän joutuu sit tietenkin tekemään samat kommervenkit kuivaharjoitteluna olkkarissa ja lenkkien yhteydessä, mutta sen kanssa on tehty niin vähän, että ihan olkkaritreenikin käy vielä treenistä. Bonolle olen olkkarissa tehnyt viimeaikoina kosketusalustalla maahanmenoa. Vähän pohjustetaan ruudun opiskelua. Keppien kanssa ollaan ulkosalla totuteltu myös eteen-sanaan.
Bono nauttii aivan naurettavan älyttömästi, kun pääsee yksin mun kanssa ulos ja puuhailemaan. Nikin mielestä se on vissiin hiukan tylsempää. Toisin, hyvät namit kun on taskussa, asiat luistaa melko mallikkaasti. Nikiä on aina palkattu siitä, että se pitää kontaktia, joten se on aika hyvä, jos vain on palkkaa. Ja se kyllä palkkautuu jo vanuttamisestakin, laumavietti toimii sillä yhtä kivasti kuin Bonollakin.
Noin pääsääntöisesti Nikin huomio on kyllä tätä nykyä kiinnittynyt aromaattisiin hajuihin. Osaan onneksi olla alusta asti sen kanssa vähän tarkempi, jos vetämistä pee-postin suuntaan ilmaantuu.
Bonon leppoisuus jatkuu vielä, olen nyt venytellyt sen takajalkoja joka päivä. Naamaan meinasi taas puskea veristä ihottumaa, mutta saatiin se viikonloppun aikana talttumaan ennen kuin ehti levitä pahaksi. Onneksi huomasin sen perjantaina koska olin itse reissussa la-su ja koirat oli mummin hoivissa. Mummi oli noudattanut desinfiointiohjeita kirjaimellisesti ja Bonsulin naamavärkki oli parantunut, eikä käytösongelmia ole ilmaantunut.
Huoks.
Pojat oli asemalla vastassa kun tulin reissusta ja kyllä ne on komea parivaljakko. Ne osaa istua niin kylki kyljessä ja ritirinnan, että joku voisi luulla niitä jopa erityisen hyvätapaisiksi! Niki on jo melkein yhtä kookas kuin Bono. Kyllä siinä sydän vähän muljahtaa, kun niiden pitkäkaulakuikuilun huomaa.
Just yhden yön näköjään raaskii olla kotoa pois, sit tulee jo olo, että mitähän ne karvakorvat siellä.... Tämä olikin kyllä vissiin eka kerta, kun olin Nikin aikana yötä pois kotoa. Täytyy sanoa, että reissu oli kyllä sen arvoinen. Kävin kurkkaamassa Stingiä Tallinnan Sakuhallissa ja paikka oli hyvä, yleisö oli hyvä ja artisti ihan loistava!
torstai 9. syyskuuta 2010
Roughs go smooth
Eipä vielä alkanutkaan tokoilu. Hitsit, kun en ollut laittanut puhelimeen hälytystä niin mähän paiskin hommia vaan niska limassa ja missasin koko peijakkaan kurssin. Hälyttävää! Mutta oli kyllä painopäiväkin vaanimassa nurkan takana, että paineet oli sen mukaiset.
Nyt toivotaan, että päästään kumminkin ensi kerralta mukaan. Höh ja pöh.
Nyt kun Bono on taas ollut sävyisä monta päivää (!) olen saanut maistaa sellaista koiraemännän auvoa. Hokasin tässä, että 8 kk on ilmeisesti se ikä, jossa koira alkaa ymmärtä emäntää ja päinvastoin, koska meillä on selvästi nykyään Nikin kanssa sellainen kontakti, mitä pennun kanssa ei ole.
Nikin kanssa meillä on myös omia, kahdenkeskisiä juttuja, joita ei pentuaikana ollut kovinkaan paljon, kun se enimmäkseen peesaili Bonoa. Nyt se ottaa omaa aikaa eikä riipu koko ajan Bonon karvoissa. Silloin mama on suosiossa.
Ne on osanneet jakaa ajan ja tilan niin, että esim. tietyssä sohvan nurkassa istuessani, mun vieressä on Bonon paikka. Kun taas istun toisen sohvan kulmalla, siinä on itseoikeutetusti Nikille merkitty paikka maman kyljessä. Tällaisia on muitakin. Jonkunlainen hyvin selkeä järjestys on selvästikin muotoutunut meidän olemiseen.
Bonohan seuraa ihmisiä ja tietää, mitä ihmisen mielessä pyörii ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Niki on alkanut selvästi myös olemaan kuulolla ja ajan hermolla. Puheen ymmärryksestä käy esimerkiksi mm. sellainen, että kun leikin niiden kanssa, voin esim. heittää nille koppeja vuoron perään. Sanon Bono, ota koppi. ja Niki odottaa siloin omaa vuoroaan. Ja toisin päin, kun on Nikin vuoro, Bono odottaa vuoroaan. Ruuatkin voi jo antaa niin, että nimellä merkataan kenellä on lupa. Ovesta päästään myös nimellä, esimerkiksi tassupyykiltä poistuttaessa.
Asiat niinkö alkaa luistaa sillee smuuthli. Toivottavasti tätä jatkuu. Yleensä kylläkin aina siinä vaiheessa, kun kirjoitan jostain hyvin sujuvasta asiasta blogiin, asiat alkaa mennä päin h**vettiä.
Nyt toivotaan, että päästään kumminkin ensi kerralta mukaan. Höh ja pöh.
Nyt kun Bono on taas ollut sävyisä monta päivää (!) olen saanut maistaa sellaista koiraemännän auvoa. Hokasin tässä, että 8 kk on ilmeisesti se ikä, jossa koira alkaa ymmärtä emäntää ja päinvastoin, koska meillä on selvästi nykyään Nikin kanssa sellainen kontakti, mitä pennun kanssa ei ole.
Nikin kanssa meillä on myös omia, kahdenkeskisiä juttuja, joita ei pentuaikana ollut kovinkaan paljon, kun se enimmäkseen peesaili Bonoa. Nyt se ottaa omaa aikaa eikä riipu koko ajan Bonon karvoissa. Silloin mama on suosiossa.
Ne on osanneet jakaa ajan ja tilan niin, että esim. tietyssä sohvan nurkassa istuessani, mun vieressä on Bonon paikka. Kun taas istun toisen sohvan kulmalla, siinä on itseoikeutetusti Nikille merkitty paikka maman kyljessä. Tällaisia on muitakin. Jonkunlainen hyvin selkeä järjestys on selvästikin muotoutunut meidän olemiseen.
Bonohan seuraa ihmisiä ja tietää, mitä ihmisen mielessä pyörii ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Niki on alkanut selvästi myös olemaan kuulolla ja ajan hermolla. Puheen ymmärryksestä käy esimerkiksi mm. sellainen, että kun leikin niiden kanssa, voin esim. heittää nille koppeja vuoron perään. Sanon Bono, ota koppi. ja Niki odottaa siloin omaa vuoroaan. Ja toisin päin, kun on Nikin vuoro, Bono odottaa vuoroaan. Ruuatkin voi jo antaa niin, että nimellä merkataan kenellä on lupa. Ovesta päästään myös nimellä, esimerkiksi tassupyykiltä poistuttaessa.
Asiat niinkö alkaa luistaa sillee smuuthli. Toivottavasti tätä jatkuu. Yleensä kylläkin aina siinä vaiheessa, kun kirjoitan jostain hyvin sujuvasta asiasta blogiin, asiat alkaa mennä päin h**vettiä.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Niki 8 kk
Tältä se pikkupampula nykyään näyttää. Ne makailee kuvien vihjaamalla tavalla kylki kyljessä monesti, kun ei ole mitään toimintaa ilmassa.
Bonon kanssa aloitetaan huomenna toko-kurssi samalla kouluttajalla, jonka arkitottelevaisuuskoulutuksessa oltiin kesällä Nikin kanssa. Bono on taas vähän sävyisämmällä tuulella, joten on aika takoa taas oppeja kalloon.
Se tykkää tokoilla ja nyt päästään tekemään paikkamakuuta toisten koirien kanssa... ja muuta mukavaa kovassa häiriössä. Tekee hyvää.
Bonon kanssa aloitetaan huomenna toko-kurssi samalla kouluttajalla, jonka arkitottelevaisuuskoulutuksessa oltiin kesällä Nikin kanssa. Bono on taas vähän sävyisämmällä tuulella, joten on aika takoa taas oppeja kalloon.
Se tykkää tokoilla ja nyt päästään tekemään paikkamakuuta toisten koirien kanssa... ja muuta mukavaa kovassa häiriössä. Tekee hyvää.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Koirahierontaa
Nyt kun on viileämpää, Nikikin jaksaa tehdä kunnon lenkkejä. Ollaan otettu hyväksi tavaksi tehdä aamusella tunnin lenkki ja niin, että pampulat pääsee vähän kirmailemaan vapaina. Meillä on lähellä sellainen rakentamaton vesakkoa kasvava alue, jossa voi oikein hyvin päästää koirat irti nyt, kun Nikikin tulee luokse melko luotettavasti.
Bonon mielialoille tämä tekee hyvää. Me ehkä liikuttiin Bonon kanssa kaikesta huolimatta hiukan liian vähän tuossa kesän mittaan, kun Nikin voimat loppui aina kesken ja tehtiin sen takia vähän lyhyempiä lenkkejä. Nyt, kun ulkoillaan taas enemmän, pysytään hyvällä tuulella helpommin koko revohka.
Vaikka tekee useampia puolen tunnin lenkkejä päivässä, se ei ole sama asia kuin se, että tekee yli tunnin lenkkjä harvemmin.
Ria kävi perjantaina ja hieroi Bonon kropan läpikotaisin. Huomattiin, että sillä oli vähän lihasjännityksiä, mutta ei sellaisia, jotka olisi olleet kipeitä. Takareidet on tosin kireät taas, joten niitä pitää venytellä päivittäin. Se tapa jäänyt kesäksi, mutta se on taas elvytettävä.
Myös Niki sai kellahtaa hierottavaksi. Pentuja ei voi käsitellä, mutta totutettiin sitä niin, että se sai olla kyljellään hiukan aikaa ja vanutettiin sitä muuten vain.
Poikien luonne-erot tuli siinäkin esiin. Bono ei millään menisi maahan kyljelleen, mutta kun se siihen laitetaan, se pysyy kyllä ja hetken päästä nauttii käsittelystä. Itse asiassa sillä erittyi mielihyvästä niin paljon kuolaa, että hyvä ettei tukehtunut siihen! Se kakoi hyvän aikaa lopuksi, kun taisi imaista sitä väärään kurkkuun. Ja nenun alla oli suorastaan lammikko. Se myös äristi/kehräsi/huokaili ääneen, kun hieronta tuntui oikein mojovalta.
Niki menee maahan ihan tuosta noin, mutta ei pysyisi millään paikallaan kyljellään! Se halusi itse kontrolloida, mistä vatvotaan ja kääntyili koko ajan selälleen :)) No, pentu mikä pentu!
Tosin, miten pentu se nyt enää on oikeastaan, kun se on jo ihan hirveän kiinnostunut tytöistä ja on jo iät ja ajat nostellut jalkaa ja merkkaa jokaisen puskan sille päälle kun sattuu... ja saattuuhan se.
Niki täytti kuun vaihteessa 8 kk. Niin se aika menee. Musta tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina, niin kalustoon se on kuulunut heti alusta asti. Vieläkään ei ole niillä ollut mitään keskinäistä kahinaa. Toisin isommat luut ne yhä syö toisistaan erotettuina. Mä kyllä vahtaankin niitä aina, jos on jotain, minkä voi vain kuvitella aiheuttavan kahinaa ja erotan ne ennen kuin mitään pääsee kehkeytymään.
Bonolla on vähän haluja kontrolloida puruluita ja luita. Se voi ihan sumeilematta viedä luun Nikin suusta jos sille päälle sattuu. Me ei hirveästi kannusteta tällaista käyttäytymistä, ettei tilanne pääse kumuloitumaan siihen pisteeseen, että Niki puolustaisi omaisuuttaan kovin ottein. Ollaan ajateltu että ihminen on erotuomari ja ylimmäinen auktoriteetti näissä asioissa, keskenään ei tarvi näitä riita-asioita ratkoa. Pelivälineen takavarikointi on yksi menetelmä ja myös kompostiverkko on silloin käytössä, tuo yliveto huonekalu!
Muuten ruokailuasiat hoituu niin, että molemmat menee maahan ruokakuppeja tarjoiltaessa ja saavat ne vuoron perään ole hyvä -kehotteella. Ne syö omat kuppinsa tyhjiksi rinnakkain, samalla alustalla, vain vesikuppi on välissä. Eikä siinä ole mitään ongelmia.
Jos on jotain spesiaaliherkkua, joku nuoltava kuppi tms., se menee niin, että molemmat istuu rinnakkain ja ensin Bono saa nuolla hetken, sitten Niki ja homma etenee vuorotahtia. Ollaan koitettu pitää huoli siitä, että molemmilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ja ne näyttää sen ymmärtäneen.
Nikikin on alkanut sisäistää esim. sen, että jos jotain haluaa, kannattaa istuutua ja ottaa katsekontakti. Nyt kun on reenattu maahanmenoa ahkerasti, se jopa tarjoaa maastoutumista, jos mulla on jotian, mitä se ahluaa erityisen paljon. Se malttaa tehdä tätä jo ulkonakin, kun haluaa vapaaksi. Nikin kanssa olen osannut olla järjestelmällisempi ja vaativampi: vain hyvästä käyttäytymisestä se saa mitä tahtoo ja se kyllä näkyy. Olen myös osannut sille opettaa rauhoittumista, tosin se nyt on muutenkin kylmäpäisempi tapaus.
Kova hyppimään se on ollut, mutta ihan viime aikoina olen huomannut, että ainakaan mua vastaa se ei hyvpi enää. Kai se on tajunnut, että maman huomion saa nopeammin, kun malttaa pysyä nelijalkamaakosketuksessa.
Tuumailin eilen, että nyt on varmaan työläimmät ajat kahden koiran emäntänä, kun molemmat on kovin nuoria ja Niki on vielä juuri kasvamassa aikuiseksi. Onneksi se on Bonolle niin kuuliainen alamainen, että mitään ihmeellistä ei ainakaan vielä ole ollut. Ne leikkii ja hännät heiluu. Jos ne villiintyy liikaa, otan tottista ja naksutin koulutusta, teen jälkiä ja sen sellaista. Muuten ei paljon koulutusasiat paina. Arkitottelevaisuuteen ollaan satsattu ja lähinnä niitä kysymyksiä on tuolla ulkona. Tosin makkarat taskussa siinä ei ole kummempaa valittamisia.
Niki on jotenkin niin helppo ja luonteva tapaus, ettei siitä tule paljon kirjoitettuakaan! Jos Bono keksii jotain uutta (kuten nyt, kun se on alkanut nukkua mun vieressä, pitkin pituuttaan kyljessä), Niki katselee sitä pari päivää ja tekee sitten samaa perässä (niin että nyt mulla on molemmassa kyljessä koirapuuhka). Se on niin hienotunteinen matkimisessaan, että Bonolla ei ole mitään moista vastaan.
Bonon mielialoille tämä tekee hyvää. Me ehkä liikuttiin Bonon kanssa kaikesta huolimatta hiukan liian vähän tuossa kesän mittaan, kun Nikin voimat loppui aina kesken ja tehtiin sen takia vähän lyhyempiä lenkkejä. Nyt, kun ulkoillaan taas enemmän, pysytään hyvällä tuulella helpommin koko revohka.
Vaikka tekee useampia puolen tunnin lenkkejä päivässä, se ei ole sama asia kuin se, että tekee yli tunnin lenkkjä harvemmin.
Ria kävi perjantaina ja hieroi Bonon kropan läpikotaisin. Huomattiin, että sillä oli vähän lihasjännityksiä, mutta ei sellaisia, jotka olisi olleet kipeitä. Takareidet on tosin kireät taas, joten niitä pitää venytellä päivittäin. Se tapa jäänyt kesäksi, mutta se on taas elvytettävä.
Myös Niki sai kellahtaa hierottavaksi. Pentuja ei voi käsitellä, mutta totutettiin sitä niin, että se sai olla kyljellään hiukan aikaa ja vanutettiin sitä muuten vain.
Poikien luonne-erot tuli siinäkin esiin. Bono ei millään menisi maahan kyljelleen, mutta kun se siihen laitetaan, se pysyy kyllä ja hetken päästä nauttii käsittelystä. Itse asiassa sillä erittyi mielihyvästä niin paljon kuolaa, että hyvä ettei tukehtunut siihen! Se kakoi hyvän aikaa lopuksi, kun taisi imaista sitä väärään kurkkuun. Ja nenun alla oli suorastaan lammikko. Se myös äristi/kehräsi/huokaili ääneen, kun hieronta tuntui oikein mojovalta.
Niki menee maahan ihan tuosta noin, mutta ei pysyisi millään paikallaan kyljellään! Se halusi itse kontrolloida, mistä vatvotaan ja kääntyili koko ajan selälleen :)) No, pentu mikä pentu!
Tosin, miten pentu se nyt enää on oikeastaan, kun se on jo ihan hirveän kiinnostunut tytöistä ja on jo iät ja ajat nostellut jalkaa ja merkkaa jokaisen puskan sille päälle kun sattuu... ja saattuuhan se.
Niki täytti kuun vaihteessa 8 kk. Niin se aika menee. Musta tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina, niin kalustoon se on kuulunut heti alusta asti. Vieläkään ei ole niillä ollut mitään keskinäistä kahinaa. Toisin isommat luut ne yhä syö toisistaan erotettuina. Mä kyllä vahtaankin niitä aina, jos on jotain, minkä voi vain kuvitella aiheuttavan kahinaa ja erotan ne ennen kuin mitään pääsee kehkeytymään.
Bonolla on vähän haluja kontrolloida puruluita ja luita. Se voi ihan sumeilematta viedä luun Nikin suusta jos sille päälle sattuu. Me ei hirveästi kannusteta tällaista käyttäytymistä, ettei tilanne pääse kumuloitumaan siihen pisteeseen, että Niki puolustaisi omaisuuttaan kovin ottein. Ollaan ajateltu että ihminen on erotuomari ja ylimmäinen auktoriteetti näissä asioissa, keskenään ei tarvi näitä riita-asioita ratkoa. Pelivälineen takavarikointi on yksi menetelmä ja myös kompostiverkko on silloin käytössä, tuo yliveto huonekalu!
Muuten ruokailuasiat hoituu niin, että molemmat menee maahan ruokakuppeja tarjoiltaessa ja saavat ne vuoron perään ole hyvä -kehotteella. Ne syö omat kuppinsa tyhjiksi rinnakkain, samalla alustalla, vain vesikuppi on välissä. Eikä siinä ole mitään ongelmia.
Jos on jotain spesiaaliherkkua, joku nuoltava kuppi tms., se menee niin, että molemmat istuu rinnakkain ja ensin Bono saa nuolla hetken, sitten Niki ja homma etenee vuorotahtia. Ollaan koitettu pitää huoli siitä, että molemmilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ja ne näyttää sen ymmärtäneen.
Nikikin on alkanut sisäistää esim. sen, että jos jotain haluaa, kannattaa istuutua ja ottaa katsekontakti. Nyt kun on reenattu maahanmenoa ahkerasti, se jopa tarjoaa maastoutumista, jos mulla on jotian, mitä se ahluaa erityisen paljon. Se malttaa tehdä tätä jo ulkonakin, kun haluaa vapaaksi. Nikin kanssa olen osannut olla järjestelmällisempi ja vaativampi: vain hyvästä käyttäytymisestä se saa mitä tahtoo ja se kyllä näkyy. Olen myös osannut sille opettaa rauhoittumista, tosin se nyt on muutenkin kylmäpäisempi tapaus.
Kova hyppimään se on ollut, mutta ihan viime aikoina olen huomannut, että ainakaan mua vastaa se ei hyvpi enää. Kai se on tajunnut, että maman huomion saa nopeammin, kun malttaa pysyä nelijalkamaakosketuksessa.
Tuumailin eilen, että nyt on varmaan työläimmät ajat kahden koiran emäntänä, kun molemmat on kovin nuoria ja Niki on vielä juuri kasvamassa aikuiseksi. Onneksi se on Bonolle niin kuuliainen alamainen, että mitään ihmeellistä ei ainakaan vielä ole ollut. Ne leikkii ja hännät heiluu. Jos ne villiintyy liikaa, otan tottista ja naksutin koulutusta, teen jälkiä ja sen sellaista. Muuten ei paljon koulutusasiat paina. Arkitottelevaisuuteen ollaan satsattu ja lähinnä niitä kysymyksiä on tuolla ulkona. Tosin makkarat taskussa siinä ei ole kummempaa valittamisia.
Niki on jotenkin niin helppo ja luonteva tapaus, ettei siitä tule paljon kirjoitettuakaan! Jos Bono keksii jotain uutta (kuten nyt, kun se on alkanut nukkua mun vieressä, pitkin pituuttaan kyljessä), Niki katselee sitä pari päivää ja tekee sitten samaa perässä (niin että nyt mulla on molemmassa kyljessä koirapuuhka). Se on niin hienotunteinen matkimisessaan, että Bonolla ei ole mitään moista vastaan.
torstai 2. syyskuuta 2010
Paha karma
Oltiin eilen metsälenkillä ja intouduin, kun kanttarelleja oli alkanut puskea maasta. Pampulat juoksenteli innoissaan ja yhtäkkiä Niki olikin omilla teillään. Huutelin sen perään ja sieltä se kohta tulikin. Ja taas ampiaisten syömänä. Kiire tuli autolle ja Ippuli itse jolkotti etunenässä.
Sain kaksi mönkivää ampiaista kaavittua sen turkista metsässä, mutta kotona pohjavillakammalla turkin läpi käytyäni löytyi vielä neljä. Hydrokortisonia oli annettava taas, oli se niin kipeänä.
Täsmälleen sama asia tapahtui sen ainoan kerran, kun tässä taannoin löysin mustikoita. Kumma, kun heti kun metsästä löytyy jotain sadon tapaista, Niki on ampiaispesässä. Puoli tuntia ehdittiin siellä olemaan, vaikka olin ajatellut viettää laatuaikaa luonnonhelmassa pimeän tuloon asti. Ja mä en yleensä ikinä löydä kanttiksia! Sen kerran kun niin voihan vyys!
Bono on sen verran arka, ettei se mene härkkimään ampiaispesiä, mutta Niki on kovapäisempi. Jospa se nyt oppisi. Tosin en usko, koska niitä turkin seasta löytyneitä öttiäisiäkin se oli valmis haukkaamaan... Uskallankmä sitä enää metsässä juoksuttaakaan? Vai laitanko liekaan? Kai sen on pakko jossain vaiheessa oppia jättämään ne rauhaan? Onneksi se ei ole yliherkkä.
Aamulla se jo leikki ja oli muutenkin ihan normaali. Onneksi se on niin reipas.
Sain kaksi mönkivää ampiaista kaavittua sen turkista metsässä, mutta kotona pohjavillakammalla turkin läpi käytyäni löytyi vielä neljä. Hydrokortisonia oli annettava taas, oli se niin kipeänä.
Täsmälleen sama asia tapahtui sen ainoan kerran, kun tässä taannoin löysin mustikoita. Kumma, kun heti kun metsästä löytyy jotain sadon tapaista, Niki on ampiaispesässä. Puoli tuntia ehdittiin siellä olemaan, vaikka olin ajatellut viettää laatuaikaa luonnonhelmassa pimeän tuloon asti. Ja mä en yleensä ikinä löydä kanttiksia! Sen kerran kun niin voihan vyys!
Bono on sen verran arka, ettei se mene härkkimään ampiaispesiä, mutta Niki on kovapäisempi. Jospa se nyt oppisi. Tosin en usko, koska niitä turkin seasta löytyneitä öttiäisiäkin se oli valmis haukkaamaan... Uskallankmä sitä enää metsässä juoksuttaakaan? Vai laitanko liekaan? Kai sen on pakko jossain vaiheessa oppia jättämään ne rauhaan? Onneksi se ei ole yliherkkä.
Aamulla se jo leikki ja oli muutenkin ihan normaali. Onneksi se on niin reipas.
torstai 26. elokuuta 2010
Happy together
Tänään on ollut oikein ihana päivä olla kahden koiran emäntä!
Bonon furunkoloosi on alkanut talttua sen verran, ettei se enää pyri nuolemaan jalkaa koko ajan. Bono on taas mukava ja sävyisä, toiminnanhaluinen ja kiltti koira. Käytiin kaksistaan piiiiiiitkällä lenkillä ja tehtiin sen varrella pari tottistreeniä ja voi, miten halukkaasti Bono työskenteli.
Lenkillä sitä pystyy päästämään sopivissa paikoissa vapaana juoksentelemaan kaupunkioloissakin, siihen on tullut sellaista varmuutta, ettei tarvi pelätä, että se lähtee jonnekin huitelemaan. Voi, meillä oli pitkästä aikaa oikein tosi kivaa kaksistaan! Bonokin heilutti häntää kotiin palattua koko sen ajan, kun se odotti että otan päällysvatteet ja kengät pois ja vapautan sen remmistä. Ja se itse tahtoi meidän salaiselle tottiskentäölle, kaksi kertaa!
Tavallaan se on hyvä, että Bono reagoi käytösongelmilla vaivoihin, koska silloin ne aina huomaa heti. Mutta tietty vähän vähemmän saisi noita vaivoja olla. Tuntuu, että sillä on koko ajan jotain. Kun yhdestä kohtaa paranee, toisesta kohtaa prakaa.
Nikin kanssa käytii paimenessa ja voi, miten se osaa. Meiltä puuttuu vain se pysähtymisen tai maata menon varmuus, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. Bonon makoilu on melko varmaa, mutta sille pitää saada rauhallisuutta lampailla. Ja vauhtia siihen maahanmenoon myös. Lampailla se kiihtyy helposti niin kovaan vireseen, että sille joutuu sanomaan yleensä useammin kuin kerran.
Tänään kylläkin oltiin siis Nikin kanssa kaksistaan reissussa. Sekin sai kirmailla vapaana oman työvuoron jälkeen ja ajattelin että leikkiköön Woolin ja Fleetin kanssa, mutta se on ilman Bonoa niin mammanpoika, että pysyttelee ihan lähellä. Täytyy sanoa, että arvostan tätä piirrettä kyllä kovasti, ja tykkään siitä. Ja kyllä se sit leikki Bonon kanssa kotona. Mitäs noista muista koirista nyt sit noteeraamaankaan!
Meillä on paimennuspäivinä sellaiset rutiinit, että ruuat tulee autohäkkiin vikan paimennuksen jälkeen ja kotimatkalla pysähdytään vielä metsälenkille. Sama kuvio oli nytkin. Heiteltiin vähän keppiä ja siinäkin otetaan aina maahan menoa. Keppi irtoaa ihmiskädestä vasta kun koiran vatsuri koskettaa sammalta. Koitan saada sillä rakennettua intoa siihen maahan menemiseen. Niki on nimittäin jokseenkin jukuripäinen kaveri ja useimmiten se on sitä mieltä, ettei mun tarvi tollasta osata. "Mä olen vielä niin pieni", sen naamassa lukee.
Sit kun se osaa, se toimii kuin unelma, mutta se hangoittelee aina pitkään sen uskomisen kanssa, että se osaa. Tavallaan siitä näkee oikeasti, mitä se osaa, koska se ei arvaile eikä tarjoa ihmeemmin mitään. Se tekee vain sen, minkä se osaa! Collie on kyllä kiva koira, jos ja kun sillä on vähän kovaan taipuvainen luonne.
Paimenessa oli yksi 8 kk ikäinen aussi, joka juoksi melko hurlumheitä laitumella ja tuumailin, että tuossa me oltais Nikuliinin kanssa, jollen olisi ottanut sitä aina sitkeästi mukaan. Vaikka tuntuu, ettei osata paljon mitään, edistystä on kuitenkin tapahtunut valtavasti, kun se malttaa pysytellä töissä ja liikkuu lampailla rauhallisesti. Sen kanssa on jo ihan yhtä mukavaa paimentaa kuin Bonokin.
Vähän vinkumista esiintyi omaa paimennusvuoroa odotellessa, mutta tein sen kanssa vähän tottista ja se piti paikkamakuuta tosi hyvin, vaikka ympärillä pyöri irrallisia koiria vaikka kuinka monta. Hieno poika! Välillä palkkasin sitä vain vanuttamalla ja se palkkautuu sillä aika kivasti, samoin kuin Bonokin.
Hienot pojat on mulla taas molemmat!
Bonon furunkoloosi on alkanut talttua sen verran, ettei se enää pyri nuolemaan jalkaa koko ajan. Bono on taas mukava ja sävyisä, toiminnanhaluinen ja kiltti koira. Käytiin kaksistaan piiiiiiitkällä lenkillä ja tehtiin sen varrella pari tottistreeniä ja voi, miten halukkaasti Bono työskenteli.
Lenkillä sitä pystyy päästämään sopivissa paikoissa vapaana juoksentelemaan kaupunkioloissakin, siihen on tullut sellaista varmuutta, ettei tarvi pelätä, että se lähtee jonnekin huitelemaan. Voi, meillä oli pitkästä aikaa oikein tosi kivaa kaksistaan! Bonokin heilutti häntää kotiin palattua koko sen ajan, kun se odotti että otan päällysvatteet ja kengät pois ja vapautan sen remmistä. Ja se itse tahtoi meidän salaiselle tottiskentäölle, kaksi kertaa!
Tavallaan se on hyvä, että Bono reagoi käytösongelmilla vaivoihin, koska silloin ne aina huomaa heti. Mutta tietty vähän vähemmän saisi noita vaivoja olla. Tuntuu, että sillä on koko ajan jotain. Kun yhdestä kohtaa paranee, toisesta kohtaa prakaa.
Nikin kanssa käytii paimenessa ja voi, miten se osaa. Meiltä puuttuu vain se pysähtymisen tai maata menon varmuus, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. Bonon makoilu on melko varmaa, mutta sille pitää saada rauhallisuutta lampailla. Ja vauhtia siihen maahanmenoon myös. Lampailla se kiihtyy helposti niin kovaan vireseen, että sille joutuu sanomaan yleensä useammin kuin kerran.
Tänään kylläkin oltiin siis Nikin kanssa kaksistaan reissussa. Sekin sai kirmailla vapaana oman työvuoron jälkeen ja ajattelin että leikkiköön Woolin ja Fleetin kanssa, mutta se on ilman Bonoa niin mammanpoika, että pysyttelee ihan lähellä. Täytyy sanoa, että arvostan tätä piirrettä kyllä kovasti, ja tykkään siitä. Ja kyllä se sit leikki Bonon kanssa kotona. Mitäs noista muista koirista nyt sit noteeraamaankaan!
Meillä on paimennuspäivinä sellaiset rutiinit, että ruuat tulee autohäkkiin vikan paimennuksen jälkeen ja kotimatkalla pysähdytään vielä metsälenkille. Sama kuvio oli nytkin. Heiteltiin vähän keppiä ja siinäkin otetaan aina maahan menoa. Keppi irtoaa ihmiskädestä vasta kun koiran vatsuri koskettaa sammalta. Koitan saada sillä rakennettua intoa siihen maahan menemiseen. Niki on nimittäin jokseenkin jukuripäinen kaveri ja useimmiten se on sitä mieltä, ettei mun tarvi tollasta osata. "Mä olen vielä niin pieni", sen naamassa lukee.
Sit kun se osaa, se toimii kuin unelma, mutta se hangoittelee aina pitkään sen uskomisen kanssa, että se osaa. Tavallaan siitä näkee oikeasti, mitä se osaa, koska se ei arvaile eikä tarjoa ihmeemmin mitään. Se tekee vain sen, minkä se osaa! Collie on kyllä kiva koira, jos ja kun sillä on vähän kovaan taipuvainen luonne.
Paimenessa oli yksi 8 kk ikäinen aussi, joka juoksi melko hurlumheitä laitumella ja tuumailin, että tuossa me oltais Nikuliinin kanssa, jollen olisi ottanut sitä aina sitkeästi mukaan. Vaikka tuntuu, ettei osata paljon mitään, edistystä on kuitenkin tapahtunut valtavasti, kun se malttaa pysytellä töissä ja liikkuu lampailla rauhallisesti. Sen kanssa on jo ihan yhtä mukavaa paimentaa kuin Bonokin.
Vähän vinkumista esiintyi omaa paimennusvuoroa odotellessa, mutta tein sen kanssa vähän tottista ja se piti paikkamakuuta tosi hyvin, vaikka ympärillä pyöri irrallisia koiria vaikka kuinka monta. Hieno poika! Välillä palkkasin sitä vain vanuttamalla ja se palkkautuu sillä aika kivasti, samoin kuin Bonokin.
Hienot pojat on mulla taas molemmat!
tiistai 24. elokuuta 2010
Jalka kipeenä
Bono on ollut vaihteeksi vaivainen. Sillä oli oikein pahaa ihovauriota kahdessa varpaassa ja niiden välissä ja käytös on ollut sen mukaista! Viikko ollaan sitä hoidettu puhdistamalla ja betadinella desinfioimalla jokaisen ulkoilun jälkeen ja kuivattelemalla sitä sideharsoon käärityillä pumpulitupoilla ja sukkia vaihtamalla ja nyt näyttäisi pikku hiljaa helpottavan. Sunnuntain paimennus oli pakko jättää väliin, kun jalka oli lauantai-iltana ihan kuuma ja vuotava ja koira selvästi kipeä.
Ilmoitin paimennuskouluunkin illalla, että Bono lähtee aamulla lääkäriin. Se kumminkin nukkui aamulla 11 asti, ja jalka oli viileä ja kuiva, joten annoin sen nukkua koko päivän ihan rauhassa. Päivystyksessä ei kumminkaan tehdä tutkimuksia ja mä halusin vähän seurailla, että miten homma edistyy, kun tuntui että ihohommeli on seuraus nuolemisesta eikä kivun syy. Lauantaina se ei ollut osannut rauhoittua nukkumaan. Ajattelin, että menen iltapäiväksi paimentamaan Nikin kanssa, mutta en hennonut jättää Bonoa ypöyksin kipeän jalkansa kanssa. Sitäpaitsi se olisi tod. näk. keinotellut sukan pois ja nuollut sitä koko päivän! Siinä kunnossa se ei ollut, että olisi voinut ottaa autoon mukaan.
No, meillä on torstaille taas vuoro varattu, joten mennään silloin. Tosin Bono jää kotiin niin kauaksi aikaa, kun jalka on varmasti kunnossa. Sit onkin varmaan aika tilata taas fysioterapeutille aika. Bonolla on taas lihaksissa paljon jännityksiä. Testailin eilen fysioharjoitteita, mutta ne menee ihan ok. Eli syvät lihakset on ilmeisesti kunnossa. Ehkä tämä jalkavaiva on taas kuormittanut sen pintalihaksia. Se ei tosin onnu yhtään, mutta voihan se sitä silti varoa, vaikka minä en sitä huomaa. Ja joka tapauksessahan sen rakenne on sellainen, että se kompuroi liukkailla lattioilla, eli jännityksiä kertyy varmaan ihan muutenkin vähitellen.
Harjailin sitä eilen pitkään ja lempein ottein ja Bono nautiskeli siitä. Huomasin harjaussession jälkeen, että sekin varmaan vähän hieroo lihaksia, koska kokeillessa sen lihakset ei enää heijastelleet ja värisseet ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin.
On se kovan onnen peijooni! Ajattelin aamulla, että olen ollut melkein kuin omaishoitaja tässä Bonon emäntänä! Koko aika on jotain, milloin närästää ja milloin on ripulia. Iho-ongelmat on olleet tämän kevään ja kesän riesa. Milloin on pallit, nenu tai tassut ruvella. Ja sit kun nämä osa-alueet on kunnossa, kroppa krempaa.
Ajattelin mennä SPR:n ensiapukoulutukseen. Jospa niitä oppeja voisi soveltaa koiriinkin?
Ilmoitin paimennuskouluunkin illalla, että Bono lähtee aamulla lääkäriin. Se kumminkin nukkui aamulla 11 asti, ja jalka oli viileä ja kuiva, joten annoin sen nukkua koko päivän ihan rauhassa. Päivystyksessä ei kumminkaan tehdä tutkimuksia ja mä halusin vähän seurailla, että miten homma edistyy, kun tuntui että ihohommeli on seuraus nuolemisesta eikä kivun syy. Lauantaina se ei ollut osannut rauhoittua nukkumaan. Ajattelin, että menen iltapäiväksi paimentamaan Nikin kanssa, mutta en hennonut jättää Bonoa ypöyksin kipeän jalkansa kanssa. Sitäpaitsi se olisi tod. näk. keinotellut sukan pois ja nuollut sitä koko päivän! Siinä kunnossa se ei ollut, että olisi voinut ottaa autoon mukaan.
No, meillä on torstaille taas vuoro varattu, joten mennään silloin. Tosin Bono jää kotiin niin kauaksi aikaa, kun jalka on varmasti kunnossa. Sit onkin varmaan aika tilata taas fysioterapeutille aika. Bonolla on taas lihaksissa paljon jännityksiä. Testailin eilen fysioharjoitteita, mutta ne menee ihan ok. Eli syvät lihakset on ilmeisesti kunnossa. Ehkä tämä jalkavaiva on taas kuormittanut sen pintalihaksia. Se ei tosin onnu yhtään, mutta voihan se sitä silti varoa, vaikka minä en sitä huomaa. Ja joka tapauksessahan sen rakenne on sellainen, että se kompuroi liukkailla lattioilla, eli jännityksiä kertyy varmaan ihan muutenkin vähitellen.
Harjailin sitä eilen pitkään ja lempein ottein ja Bono nautiskeli siitä. Huomasin harjaussession jälkeen, että sekin varmaan vähän hieroo lihaksia, koska kokeillessa sen lihakset ei enää heijastelleet ja värisseet ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin.
On se kovan onnen peijooni! Ajattelin aamulla, että olen ollut melkein kuin omaishoitaja tässä Bonon emäntänä! Koko aika on jotain, milloin närästää ja milloin on ripulia. Iho-ongelmat on olleet tämän kevään ja kesän riesa. Milloin on pallit, nenu tai tassut ruvella. Ja sit kun nämä osa-alueet on kunnossa, kroppa krempaa.
Ajattelin mennä SPR:n ensiapukoulutukseen. Jospa niitä oppeja voisi soveltaa koiriinkin?
perjantai 20. elokuuta 2010
Paimenpojat
Olin eilen iltatreeneissä ekaa kertaa molempien kanssa. Sen verran ollaan edistytty, etten itse väsy siinä enää.
Eka oltiin Bonon kanssa isossa aitauksessa, mutta siitä ei oikein tullut mitään järjellistä. Bpono oli täysin tottelematon, räyhkäsi ja riehui ja kiihtyi lopulta niin omasta riehumisestaan että meinasi näykkiä lampaita persuksista. No siihen tietysti lopetettiin. Ei saatu mitään kunnollista sillä kerralla aikaan. Lampaatkin oli kyllä lennokkaita, sillä katraassa oli puolet sellaisia, jotka ei olleet koko kesänä olleet koirien kanssa tekemisissä.
Sen mä kyllä tällä sessiolla opin, että lampaat vähät välittää ihmisestä, jos koira ei ole hommissa. Bono nimittäin kiinnostui töytäillessään tuoreesta lampaanskeidasta kuin ei olisi koko päivänä ruokaa saanut. Jos koiran huomio on lampaissa, lampaat seuraa ihmistä, mutta jos koira touhuaa omiaan, ihminen ei saa villimpiä lampaita välttämättä yksin koottua: niillä ei ole mitään tarvetta turvautua ihmiseen.
Nikin kanssa aloitettiin pienen pienessä kehässä, jossa se juoksee kehän sisälaitoja pitkin vasemmalle ja oikealle. Sillä oli myös virtaa ja se meinasi välillä tulla hyppimään mua päin, mutta pikku aitauksessa siihen pääse puuttumaan heti. Sit vaan seis-käskyn ja rauhoittumisen kautta lampaiden ympäri juokseminen jatkui. Siinä sai hallittua koiraa tosi hyvin.
Seuraava kerta Bonolle tehtiin samaa. Se kiersi lampaita hyvin molempiin suuntiin, mutta ei meinannut tahtoa mennä maahan (Bonolla rauhoittumis- ja pysähtymiskäsky on maahan, Nikillä toistaiseksi ainakin seis) ja lisäksi se räyskytti aivan taukoamatta. Suivaannuin ja kitapurje lepattaen huusin sille: LOPETA! Se tepsi. Se räyskytys loppui kreivin aikaan, sillä ehdin jo äkeissäni ajatella, että nämä on sen vihoviimeiset paimennustreenit. Sit menikin ihan hyvin.
Bonon kanssa on saatava se mielentila rauhalliseksi lampailla, muuten siitä hommasta ei tule niin sanotusti lasta eikä paskaa. Sama pätee tietysti Nikiinkin, mutta sen kanssa ollaan aloitettu hyvin hallituissa olosuhteissa. Bonolla homma on ehkä päässyt alussa vähän väärille urille.
Nikin toinen treeni olikin sitten isossa aitauksessa ja se oli täysin priima! Niki pysyi katraan takana, se ajoi niitä rauhallisesti just niin kuin pitääkin sikasakkaamalla vasemmalle ja oikealle huom! kääntye minun ohjeesta, ja me päästiin kävelemään vauhdikkaasti katraan kanssa heinäpaalilta A heinäpaalille B ja takaisin niin (etäisyys ehkä joku 50 m.), että lampaat kulki mun perässä ja kierrettiin paaleja. Me siis ekaa kertaa ikinä kuljetettiin lampaita hallitusti siihen suuntaan, johon ihmispaimen tahtoi.
Huomenna on vähän illan konsertista palautumis- ja valkosipulimarkkinalomaa , mutta paimennusreenit jatkuu sunnuntaina ja ensi viikolla on toivottavasti taas iltareeniä. Varapaikoilla jonotellaan.
Mukavaa, kun voi reenata jo molemmilla ihan kunnolla. Jos jotain negatiivista tästä haluaa hakea, se on se, että koko aika tuppaa olemaan säpinää omien koirien kanssa eikä ehdi seurata toisten treenejä kunnolla. Niiistä kumminkin oppii aivan älyttömästi.
Hauska insidentti tapahtui pariin otteeseen, kun jostain syytä melkein kaikki koirat alkoivat ulvoa kuorossa. Ekalla kerralla sen taisi aloittaa Wool, talon oma koira, mutta tokalla kerralla se taisi kyllä olla Niki, joka ei olisi halunnut odottaa yksin autossa. Suurinpiirtein kaikki autoissa odottelevat koirat ja talon koirat osallistuivat kuorolaulantaan kurkku suorana. Vain paimentamassa olevat ja omaa paimennusvuoroaan odottavat koirat olivat siellä missä halusivatkin, eivätkä osallistuneet.
Paimentaminen on koirillekin ihan hirveän kivaa. Bonolla heiluu häntä lähes koko ajan, kun se odottaa vuoroaan ja kun lopetellaan ja tullaan aitauksesta pois. Niki puolestaan odottaa vuoroaan silmä kovana lampaita vahdaten ja tekee eleitä, jotka jotenkin näyttää samalta kuin intensiivisti lätkämatsiin osallistuvalta miesväeltä voi joskus bongata, kun kroppa osallistuu kentän tapahtumiin. Erittäin mieluisa harratus siis sekä kaksi- että nelijalkaisille. Itsellä on kotiin ajaessa sellainen olo kuin olisi kesälomareissulta palailemassa. Lampaatkin pysyy kuulema hyvässä fyysisessä kunnossa, kun ne koulutuskäytössä saa liikuntaa!
Eka oltiin Bonon kanssa isossa aitauksessa, mutta siitä ei oikein tullut mitään järjellistä. Bpono oli täysin tottelematon, räyhkäsi ja riehui ja kiihtyi lopulta niin omasta riehumisestaan että meinasi näykkiä lampaita persuksista. No siihen tietysti lopetettiin. Ei saatu mitään kunnollista sillä kerralla aikaan. Lampaatkin oli kyllä lennokkaita, sillä katraassa oli puolet sellaisia, jotka ei olleet koko kesänä olleet koirien kanssa tekemisissä.
Sen mä kyllä tällä sessiolla opin, että lampaat vähät välittää ihmisestä, jos koira ei ole hommissa. Bono nimittäin kiinnostui töytäillessään tuoreesta lampaanskeidasta kuin ei olisi koko päivänä ruokaa saanut. Jos koiran huomio on lampaissa, lampaat seuraa ihmistä, mutta jos koira touhuaa omiaan, ihminen ei saa villimpiä lampaita välttämättä yksin koottua: niillä ei ole mitään tarvetta turvautua ihmiseen.
Nikin kanssa aloitettiin pienen pienessä kehässä, jossa se juoksee kehän sisälaitoja pitkin vasemmalle ja oikealle. Sillä oli myös virtaa ja se meinasi välillä tulla hyppimään mua päin, mutta pikku aitauksessa siihen pääse puuttumaan heti. Sit vaan seis-käskyn ja rauhoittumisen kautta lampaiden ympäri juokseminen jatkui. Siinä sai hallittua koiraa tosi hyvin.
Seuraava kerta Bonolle tehtiin samaa. Se kiersi lampaita hyvin molempiin suuntiin, mutta ei meinannut tahtoa mennä maahan (Bonolla rauhoittumis- ja pysähtymiskäsky on maahan, Nikillä toistaiseksi ainakin seis) ja lisäksi se räyskytti aivan taukoamatta. Suivaannuin ja kitapurje lepattaen huusin sille: LOPETA! Se tepsi. Se räyskytys loppui kreivin aikaan, sillä ehdin jo äkeissäni ajatella, että nämä on sen vihoviimeiset paimennustreenit. Sit menikin ihan hyvin.
Bonon kanssa on saatava se mielentila rauhalliseksi lampailla, muuten siitä hommasta ei tule niin sanotusti lasta eikä paskaa. Sama pätee tietysti Nikiinkin, mutta sen kanssa ollaan aloitettu hyvin hallituissa olosuhteissa. Bonolla homma on ehkä päässyt alussa vähän väärille urille.
Nikin toinen treeni olikin sitten isossa aitauksessa ja se oli täysin priima! Niki pysyi katraan takana, se ajoi niitä rauhallisesti just niin kuin pitääkin sikasakkaamalla vasemmalle ja oikealle huom! kääntye minun ohjeesta, ja me päästiin kävelemään vauhdikkaasti katraan kanssa heinäpaalilta A heinäpaalille B ja takaisin niin (etäisyys ehkä joku 50 m.), että lampaat kulki mun perässä ja kierrettiin paaleja. Me siis ekaa kertaa ikinä kuljetettiin lampaita hallitusti siihen suuntaan, johon ihmispaimen tahtoi.
Huomenna on vähän illan konsertista palautumis- ja valkosipulimarkkinalomaa , mutta paimennusreenit jatkuu sunnuntaina ja ensi viikolla on toivottavasti taas iltareeniä. Varapaikoilla jonotellaan.
Mukavaa, kun voi reenata jo molemmilla ihan kunnolla. Jos jotain negatiivista tästä haluaa hakea, se on se, että koko aika tuppaa olemaan säpinää omien koirien kanssa eikä ehdi seurata toisten treenejä kunnolla. Niiistä kumminkin oppii aivan älyttömästi.
Hauska insidentti tapahtui pariin otteeseen, kun jostain syytä melkein kaikki koirat alkoivat ulvoa kuorossa. Ekalla kerralla sen taisi aloittaa Wool, talon oma koira, mutta tokalla kerralla se taisi kyllä olla Niki, joka ei olisi halunnut odottaa yksin autossa. Suurinpiirtein kaikki autoissa odottelevat koirat ja talon koirat osallistuivat kuorolaulantaan kurkku suorana. Vain paimentamassa olevat ja omaa paimennusvuoroaan odottavat koirat olivat siellä missä halusivatkin, eivätkä osallistuneet.
Paimentaminen on koirillekin ihan hirveän kivaa. Bonolla heiluu häntä lähes koko ajan, kun se odottaa vuoroaan ja kun lopetellaan ja tullaan aitauksesta pois. Niki puolestaan odottaa vuoroaan silmä kovana lampaita vahdaten ja tekee eleitä, jotka jotenkin näyttää samalta kuin intensiivisti lätkämatsiin osallistuvalta miesväeltä voi joskus bongata, kun kroppa osallistuu kentän tapahtumiin. Erittäin mieluisa harratus siis sekä kaksi- että nelijalkaisille. Itsellä on kotiin ajaessa sellainen olo kuin olisi kesälomareissulta palailemassa. Lampaatkin pysyy kuulema hyvässä fyysisessä kunnossa, kun ne koulutuskäytössä saa liikuntaa!
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Viilenevää
Meille ei oikein tapahdu juuri mitään niin ei tule kovin ahkerasti päivitettyä blogiakaan. Ulkoillaan paljon ja leikitään kopin ottamista (sukalla onnistuu molemmilta hienosti) sekä palloilulajeja. Pallon tuomisella koitan saada Nikin oppimaan noutamista. Naksuttimella ollaan pelattu iltaisin myös. Molemmat tykkää siitä kovasti ja väsähtävät myös helposti.
Yhtenä iltana teetin Bonolle sellaista, että sen piti käydä merkkaamassa eri puolille huushollia liimattuja post it-lappuja. Seuraavassa harjoituksessa sen piti tepastella tietyllä matolla. Yhtäkkiä se kesken maton merkkaamisen lähti etsiskelemään post it-lappuja, mikä kyllä kertoo harjoituksen kuormittavuudesta. Se on rankkaa, kun pitää itse ajatella!
Nikin naksutintreenit keskittyy siihen, että se ottaisi rilaisia esineitä suuhun. Nutoa siis harjoitellaan. Lähinnä jälkikapuloilla ja hiusdonitseilla toistaiseksi.
Nikin siskolla on kuulema ekat juoksut ja meillä tämä ikävaihe näkyy niin, että nuuskiminen on erittäin intensiivistä. Sukukypsyys on ovella! Niki on vähän osoittanut myös kärsimättömyyteen taipumusta, mitä koitetaan suitsia niin, että ollaan nyt viileämmillä keleillä alettu tehdä iltalenkeillä vuoronperään tottista. Toinen odottaa, kun toinen reenaa. Tavoitteena on, että paikkamakuu tulisi molemmilla varmemmaksi ja Ippulin kärsivällisyys vähän kasvaisi. Treenatessa tämä on kyllä etu. Se menee sivulle aika vauhdikkaasti peppua heilauttaen, kun on nakkia tiedossa!
Maahanmenoa reenataan ahkerasti molemmilla kaikissa mahdollisissa paikoissa, koska se on tärkein tottelevaisuutta edellyttävä vaatimus paimennuksessa. Jonkunlaista edistymistäkin on alkanut näkyä. Bonolla paikkamakuu on itse asiassa ihan hyvä. Se pysyy maassa mukavan varmasti. Ippulikin on alkanut osoittaa halua maastoutua melko vauhdikkaasti. Kestoakin siihen on saatu hiukkasen.
Bonon kastrointi ei ole ainakaan vielä vaikuttanut sen ärhentelyyn. Se on ollut taas vauhkona, ja haukkuu ihmisiä, joitakin koiria, lastenrattaita ja matkalukkuja. Ainut konsti, millä sen saa niistä tilanteista iististi ohi, on panna se seuraamaan.
Enää mua ei edes ärsytä tämä piirre, lähinnä säälittää. Olen ajatellut sen niin, että mulla on siis koira, jolla on ns. erityistarpeita. Suhtaudun siihen nykyään kuin vähän henkisesti vajaakuntoiseen: minkäs se sille itse mitään voi, että sitä pelottaa ja ettei sillä ole niitä nappuloita systeemissään, jotka sitä auttaisivat. Kaikki konstit on koitettu ja mikään muu ei toimi kuin seuraamaan laittaminen. Pitää vain auttaa se järkyttävistä tilanteista mahdollisimman vähäisin seuraamuksin. Se ei ole tottelemattomuutta, pikemminkin se on itsevarmuuden puutetta, liiallista pehmeyttä ja hermorakenteen vajavuutta. Vaatimalla ja pakotteilla siihen ei pysty vaikuttamaan.
Positiivista kumminkin on, ettei se uhotessaankaan pyri puremaan ketään, ja silloin kun sillä on turvallinen olo, se on tosi kiltti. Käytiin itse asiassa jopa koirapuistossa toissapäivänä, kun siellä oli 8-vuotias, erittäin varma suursnautseriuros. Bono yritti sille uhota, mutta se laittoi kutakuinkin katseella Bonon kuosiin.
Onneksi on tullut hinkattua tottelevaisuutta Bonon kanssa, koska siitä se saa toimintamallin ja seurauttamalla ne tilanteet yleensä hoituu. Tosin vain jos on makkarat mukana. Jos ei ole herkkuja niin mekkala on taattu.
Bonoon verrattuna Niki menee siinä sivussa vähän niinku omalla painollaan. Sen kanssa ei ole mitään ihmeellistä vielä ainakaan ollut. Se on hirmu helppo tapaus. Koirista, mopoista ja linnuista se on nyt kiinnostunut, joten seurauttaminen ohitusmenetelmänä toimii silläkin. Ja ne on yhdessä helppo saada seuraamaan erittäin intensiivisellä kontaktilla, koska makkarasta tulee vähän skabaa.
Huomenna mennään paimeneen ja toivotaan kuivaa keliä, ettei oltais ihan ravassa.
Yhtenä iltana teetin Bonolle sellaista, että sen piti käydä merkkaamassa eri puolille huushollia liimattuja post it-lappuja. Seuraavassa harjoituksessa sen piti tepastella tietyllä matolla. Yhtäkkiä se kesken maton merkkaamisen lähti etsiskelemään post it-lappuja, mikä kyllä kertoo harjoituksen kuormittavuudesta. Se on rankkaa, kun pitää itse ajatella!
Nikin naksutintreenit keskittyy siihen, että se ottaisi rilaisia esineitä suuhun. Nutoa siis harjoitellaan. Lähinnä jälkikapuloilla ja hiusdonitseilla toistaiseksi.
Nikin siskolla on kuulema ekat juoksut ja meillä tämä ikävaihe näkyy niin, että nuuskiminen on erittäin intensiivistä. Sukukypsyys on ovella! Niki on vähän osoittanut myös kärsimättömyyteen taipumusta, mitä koitetaan suitsia niin, että ollaan nyt viileämmillä keleillä alettu tehdä iltalenkeillä vuoronperään tottista. Toinen odottaa, kun toinen reenaa. Tavoitteena on, että paikkamakuu tulisi molemmilla varmemmaksi ja Ippulin kärsivällisyys vähän kasvaisi. Treenatessa tämä on kyllä etu. Se menee sivulle aika vauhdikkaasti peppua heilauttaen, kun on nakkia tiedossa!
Maahanmenoa reenataan ahkerasti molemmilla kaikissa mahdollisissa paikoissa, koska se on tärkein tottelevaisuutta edellyttävä vaatimus paimennuksessa. Jonkunlaista edistymistäkin on alkanut näkyä. Bonolla paikkamakuu on itse asiassa ihan hyvä. Se pysyy maassa mukavan varmasti. Ippulikin on alkanut osoittaa halua maastoutua melko vauhdikkaasti. Kestoakin siihen on saatu hiukkasen.
Bonon kastrointi ei ole ainakaan vielä vaikuttanut sen ärhentelyyn. Se on ollut taas vauhkona, ja haukkuu ihmisiä, joitakin koiria, lastenrattaita ja matkalukkuja. Ainut konsti, millä sen saa niistä tilanteista iististi ohi, on panna se seuraamaan.
Enää mua ei edes ärsytä tämä piirre, lähinnä säälittää. Olen ajatellut sen niin, että mulla on siis koira, jolla on ns. erityistarpeita. Suhtaudun siihen nykyään kuin vähän henkisesti vajaakuntoiseen: minkäs se sille itse mitään voi, että sitä pelottaa ja ettei sillä ole niitä nappuloita systeemissään, jotka sitä auttaisivat. Kaikki konstit on koitettu ja mikään muu ei toimi kuin seuraamaan laittaminen. Pitää vain auttaa se järkyttävistä tilanteista mahdollisimman vähäisin seuraamuksin. Se ei ole tottelemattomuutta, pikemminkin se on itsevarmuuden puutetta, liiallista pehmeyttä ja hermorakenteen vajavuutta. Vaatimalla ja pakotteilla siihen ei pysty vaikuttamaan.
Positiivista kumminkin on, ettei se uhotessaankaan pyri puremaan ketään, ja silloin kun sillä on turvallinen olo, se on tosi kiltti. Käytiin itse asiassa jopa koirapuistossa toissapäivänä, kun siellä oli 8-vuotias, erittäin varma suursnautseriuros. Bono yritti sille uhota, mutta se laittoi kutakuinkin katseella Bonon kuosiin.
Onneksi on tullut hinkattua tottelevaisuutta Bonon kanssa, koska siitä se saa toimintamallin ja seurauttamalla ne tilanteet yleensä hoituu. Tosin vain jos on makkarat mukana. Jos ei ole herkkuja niin mekkala on taattu.
Bonoon verrattuna Niki menee siinä sivussa vähän niinku omalla painollaan. Sen kanssa ei ole mitään ihmeellistä vielä ainakaan ollut. Se on hirmu helppo tapaus. Koirista, mopoista ja linnuista se on nyt kiinnostunut, joten seurauttaminen ohitusmenetelmänä toimii silläkin. Ja ne on yhdessä helppo saada seuraamaan erittäin intensiivisellä kontaktilla, koska makkarasta tulee vähän skabaa.
Huomenna mennään paimeneen ja toivotaan kuivaa keliä, ettei oltais ihan ravassa.
torstai 12. elokuuta 2010
Luonteita
Oltiin eilen Sarin kanssa katsomassa collieyhdistyksen luonnetestejä Oulunkylässä ja olipa mielenkiintoinen ilta. Koirien luonne-erot tulee kyllä siinä testissä esiin.
Yksi aivan mahtava narttu siellä oli, Storybook's Gun Love, joka ensinnäkin naamasta oli ihan Bonon näköinen. Ja se luonne! Se sai tulokseksi 193 ja tuomarit tuumivat, että onkohan tämä collie lainkaan, niin harvinaista tuollaiset lukemat kai näillä on. Sanoivat, että toivottavasti se päätyy jalostuskoiraksi. Toki sillä evästyksellä, että kannattaa tutkia vanhemmat ja sisarukset, että onko luonne geneettistä. Emäntäkin oli nimittäin itse rauhallisuus, joten koiran oli niissä tilanteissa ja varmasti kaikkialla muallakin kyllä hyvä ja turvallinen olla.
Testissä siis tarkkaillaan koiran reaktiota ja palautumista erilaisissa luonnetta vaativissa tilanteissa ja tämä oli utelias ja kiinnostunut kaikesta, mutta ei säikkynyt mitään. Se saikin hermorakenteesta +3. Se oli kova, ei kantanut mistään mitään kaunaa, senkun mennä porskutti. Aivan mahtava koira!
Vähän sillä silmällä katselin, ettei Bonoa kannata viedä. Yksi narttu siellä oli, joka käyttäytyi suunnillen niin kuin Niki tällä hetkellä ja se sai tulokseksi 140 pistettä.
Niksukasta puheen ollen sillä on sellainen kehitysvaihe, että se kasvattaa kroppaa. Juur nyt vaikuttaa siltä, että se tavoittelee mäyräkoiramaisia linjoja! Se on myös aika väsynyt tai saattaa kesken kirmailun esim. metsälenkillä väsähtää ihan yhtäkkiä. Muistan, että Bonollakin oli tällainen vaihe samoilla kuukausilla.
Pallit sillä on jo melko isot ja ulkona se nuuskuttaa ja puuskuttaa pissojen haistelutehtävissä erittäin ahkerasti. Olen Nikin kohdalla kyllä tiukempi kuin aikoinaan osasin Bonon kanssa olla, ja vaadin että kävellään kumminkin reippaasti, eikä maleksita tolpilla kohtuuttomasti. Jos suinkin nyt jotenkin vois välttää sitä, että tytöt piakkoin stressaa pakin ihan sekaisin.
Tytöistä puheenollen alakerran Jadella juoksu sen kun jatkuu, mutta Bono vähät välittää. Mikä taivas!
Yksi aivan mahtava narttu siellä oli, Storybook's Gun Love, joka ensinnäkin naamasta oli ihan Bonon näköinen. Ja se luonne! Se sai tulokseksi 193 ja tuomarit tuumivat, että onkohan tämä collie lainkaan, niin harvinaista tuollaiset lukemat kai näillä on. Sanoivat, että toivottavasti se päätyy jalostuskoiraksi. Toki sillä evästyksellä, että kannattaa tutkia vanhemmat ja sisarukset, että onko luonne geneettistä. Emäntäkin oli nimittäin itse rauhallisuus, joten koiran oli niissä tilanteissa ja varmasti kaikkialla muallakin kyllä hyvä ja turvallinen olla.
Testissä siis tarkkaillaan koiran reaktiota ja palautumista erilaisissa luonnetta vaativissa tilanteissa ja tämä oli utelias ja kiinnostunut kaikesta, mutta ei säikkynyt mitään. Se saikin hermorakenteesta +3. Se oli kova, ei kantanut mistään mitään kaunaa, senkun mennä porskutti. Aivan mahtava koira!
Vähän sillä silmällä katselin, ettei Bonoa kannata viedä. Yksi narttu siellä oli, joka käyttäytyi suunnillen niin kuin Niki tällä hetkellä ja se sai tulokseksi 140 pistettä.
Niksukasta puheen ollen sillä on sellainen kehitysvaihe, että se kasvattaa kroppaa. Juur nyt vaikuttaa siltä, että se tavoittelee mäyräkoiramaisia linjoja! Se on myös aika väsynyt tai saattaa kesken kirmailun esim. metsälenkillä väsähtää ihan yhtäkkiä. Muistan, että Bonollakin oli tällainen vaihe samoilla kuukausilla.
Pallit sillä on jo melko isot ja ulkona se nuuskuttaa ja puuskuttaa pissojen haistelutehtävissä erittäin ahkerasti. Olen Nikin kohdalla kyllä tiukempi kuin aikoinaan osasin Bonon kanssa olla, ja vaadin että kävellään kumminkin reippaasti, eikä maleksita tolpilla kohtuuttomasti. Jos suinkin nyt jotenkin vois välttää sitä, että tytöt piakkoin stressaa pakin ihan sekaisin.
Tytöistä puheenollen alakerran Jadella juoksu sen kun jatkuu, mutta Bono vähät välittää. Mikä taivas!
tiistai 3. elokuuta 2010
Niki paimenessa
Me oltiin tänään Nikin kanssa kaksistaan paimentamassa. Pampulalla on ihan yhtä paljon vauhtia kuin Bonollakin, mutta mepä mentiinkin häkkiin treenaamaan, että saataisiin alusta asti hallittua liikkumista siellä lampailla. Pikkuipana kun ei ole vielä hyvin vahva siinä maahanmenossa muualla kuin ruokakupilla.
Ekalla kerralla oli laitumella vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä neljä lampaista oli melko vikkeliä järvilaidunsession jälkeen. Niki ehti sinne sun tänne ja siinä tohinassa yksi lammas taklasi minut ja kuinka ollakaan, sama polvi, joka on jo ruvella Jessican kanssa kohtaamisesta, oli alimmaisena.
Tuntuu ihan paluulta lapsuuteen, kun on polvet ruvella. Elävästi muistuu ne kesät mieleen! Silloin sitäpaitsi paistoi aina aurinko just samalla tavalla kuin tänä kesänä. Ei ehkä ihan yhtä kuumasti, mutta yhtä sinnikkäästi.
Mitäs muuta? Bonon ärtyisyys toisille uroskoirille ei ole ainakaan vielä kastroinnista helpottanut, eli tiukkaa kuria sille pitää pitää. Helle vissiin on alkanut ottaa kupoliin, sillä se on ollut taas oikein ärsyttävä ja vouhkaa vasaemalle ja oikealle. Mä olen jo hyväksynyt ajatuksen, että se ei enää ole pentuaikojen avoin, sosiaalinen ja ystävällinen kaikkien kaveri, ja suosiolla varoitan muita, että ei kannata tulla lähemmäs, tämä on ärzy. Että tähän on tultu, ei olis uskonut pikkuenkelistä.
Ensi viikolla ei päästä paimeneen, mutta sit sitä taas on! Nyt alan kuljettaa molempia mukana. Niki on niin potentiaalinen myös. Se vain on repsukka niin pieni, että sen pääkoppa simahtaa ihan hetkessä. Sitä ei millään meinaa muistaa, miten vauva se kumminkin vielä on.
Niki ystävystyi Woolin kanssa (1 v 3 kk, paimenkoulun oma työbortsu) ja kun oli aika hiljainen ilta, ne pääsivät vähän lopuksi leikkimään vapaina. Niki on tosi tomera tapaus Bonon kanssa, mutta omillaan se on oikeastaan aika säyseä. Mulla oli juustoa mukana ja se tuli joka kerta, kun kutsuin, vaikka se oli vapaana toisten koirien kanssa! Mua hämmästytti sen hyväkuuloisuus, koska Bonon seurassa sen korvat on milloin missäkin. Harvemmin kumminkaan kuulolla.
Käytin sitä yksin tänään myös viimeisellä iltapissalla ja se melkein seurasi mua (siis tottisseuraamista) koko lenkin, kun niitä ihania emmentaleja oli edelleen taskussa. Mun piti sanoa sille vapaa ja tee pissa, että se muisti hoitaa asiat. Taitaa olla otollinen aika kouluttaa.
Ekalla kerralla oli laitumella vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä neljä lampaista oli melko vikkeliä järvilaidunsession jälkeen. Niki ehti sinne sun tänne ja siinä tohinassa yksi lammas taklasi minut ja kuinka ollakaan, sama polvi, joka on jo ruvella Jessican kanssa kohtaamisesta, oli alimmaisena.
Tuntuu ihan paluulta lapsuuteen, kun on polvet ruvella. Elävästi muistuu ne kesät mieleen! Silloin sitäpaitsi paistoi aina aurinko just samalla tavalla kuin tänä kesänä. Ei ehkä ihan yhtä kuumasti, mutta yhtä sinnikkäästi.
Mitäs muuta? Bonon ärtyisyys toisille uroskoirille ei ole ainakaan vielä kastroinnista helpottanut, eli tiukkaa kuria sille pitää pitää. Helle vissiin on alkanut ottaa kupoliin, sillä se on ollut taas oikein ärsyttävä ja vouhkaa vasaemalle ja oikealle. Mä olen jo hyväksynyt ajatuksen, että se ei enää ole pentuaikojen avoin, sosiaalinen ja ystävällinen kaikkien kaveri, ja suosiolla varoitan muita, että ei kannata tulla lähemmäs, tämä on ärzy. Että tähän on tultu, ei olis uskonut pikkuenkelistä.
Ensi viikolla ei päästä paimeneen, mutta sit sitä taas on! Nyt alan kuljettaa molempia mukana. Niki on niin potentiaalinen myös. Se vain on repsukka niin pieni, että sen pääkoppa simahtaa ihan hetkessä. Sitä ei millään meinaa muistaa, miten vauva se kumminkin vielä on.
Niki ystävystyi Woolin kanssa (1 v 3 kk, paimenkoulun oma työbortsu) ja kun oli aika hiljainen ilta, ne pääsivät vähän lopuksi leikkimään vapaina. Niki on tosi tomera tapaus Bonon kanssa, mutta omillaan se on oikeastaan aika säyseä. Mulla oli juustoa mukana ja se tuli joka kerta, kun kutsuin, vaikka se oli vapaana toisten koirien kanssa! Mua hämmästytti sen hyväkuuloisuus, koska Bonon seurassa sen korvat on milloin missäkin. Harvemmin kumminkaan kuulolla.
Käytin sitä yksin tänään myös viimeisellä iltapissalla ja se melkein seurasi mua (siis tottisseuraamista) koko lenkin, kun niitä ihania emmentaleja oli edelleen taskussa. Mun piti sanoa sille vapaa ja tee pissa, että se muisti hoitaa asiat. Taitaa olla otollinen aika kouluttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
