Koirahierontaa

Nyt kun on viileämpää, Nikikin jaksaa tehdä kunnon lenkkejä. Ollaan otettu hyväksi tavaksi tehdä aamusella tunnin lenkki ja niin, että pampulat pääsee vähän kirmailemaan vapaina. Meillä on lähellä sellainen rakentamaton vesakkoa kasvava alue, jossa voi oikein hyvin päästää koirat irti nyt, kun Nikikin tulee luokse melko luotettavasti.

Bonon mielialoille tämä tekee hyvää. Me ehkä liikuttiin Bonon kanssa kaikesta huolimatta hiukan liian vähän tuossa kesän mittaan, kun Nikin voimat loppui aina kesken ja tehtiin sen takia vähän lyhyempiä lenkkejä. Nyt, kun ulkoillaan taas enemmän, pysytään hyvällä tuulella helpommin koko revohka.

Vaikka tekee useampia puolen tunnin lenkkejä päivässä, se ei ole sama asia kuin se, että tekee yli tunnin lenkkjä harvemmin.

Ria kävi perjantaina ja hieroi Bonon kropan läpikotaisin. Huomattiin, että sillä oli vähän lihasjännityksiä, mutta ei sellaisia, jotka olisi olleet kipeitä. Takareidet on tosin kireät taas, joten niitä pitää venytellä päivittäin. Se tapa jäänyt kesäksi, mutta se on taas elvytettävä.

Myös Niki sai kellahtaa hierottavaksi. Pentuja ei voi käsitellä, mutta totutettiin sitä niin, että se sai olla kyljellään hiukan aikaa ja vanutettiin sitä muuten vain.

Poikien luonne-erot tuli siinäkin esiin. Bono ei millään menisi maahan kyljelleen, mutta kun se siihen laitetaan, se pysyy kyllä ja hetken päästä nauttii käsittelystä. Itse asiassa sillä erittyi mielihyvästä niin paljon kuolaa, että hyvä ettei tukehtunut siihen! Se kakoi hyvän aikaa lopuksi, kun taisi imaista sitä väärään kurkkuun. Ja nenun alla oli suorastaan lammikko. Se myös äristi/kehräsi/huokaili ääneen, kun hieronta tuntui oikein mojovalta.

Niki menee maahan ihan tuosta noin, mutta ei pysyisi millään paikallaan kyljellään! Se halusi itse kontrolloida, mistä vatvotaan ja kääntyili koko ajan selälleen :)) No, pentu mikä pentu!

Tosin, miten pentu se nyt enää on oikeastaan, kun se on jo ihan hirveän kiinnostunut tytöistä ja on jo iät ja ajat nostellut jalkaa ja merkkaa jokaisen puskan sille päälle kun sattuu... ja saattuuhan se.

Niki täytti kuun vaihteessa 8 kk. Niin se aika menee. Musta tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina, niin kalustoon se on kuulunut heti alusta asti. Vieläkään ei ole niillä ollut mitään keskinäistä kahinaa. Toisin isommat luut ne yhä syö toisistaan erotettuina. Mä kyllä vahtaankin niitä aina, jos on jotain, minkä voi vain kuvitella aiheuttavan kahinaa ja erotan ne ennen kuin mitään pääsee kehkeytymään.

Bonolla on vähän haluja kontrolloida puruluita ja luita. Se voi ihan sumeilematta viedä luun Nikin suusta jos sille päälle sattuu. Me ei hirveästi kannusteta tällaista käyttäytymistä, ettei tilanne pääse kumuloitumaan siihen pisteeseen, että Niki puolustaisi omaisuuttaan kovin ottein. Ollaan ajateltu että ihminen on erotuomari ja ylimmäinen auktoriteetti näissä asioissa, keskenään ei tarvi näitä riita-asioita ratkoa. Pelivälineen takavarikointi on yksi menetelmä ja myös kompostiverkko on silloin käytössä, tuo yliveto huonekalu!

Muuten ruokailuasiat hoituu niin, että molemmat menee maahan ruokakuppeja tarjoiltaessa ja saavat ne vuoron perään ole hyvä -kehotteella. Ne syö omat kuppinsa tyhjiksi rinnakkain, samalla alustalla, vain vesikuppi on välissä. Eikä siinä ole mitään ongelmia.

Jos on jotain spesiaaliherkkua, joku nuoltava kuppi tms., se menee niin, että molemmat istuu rinnakkain ja ensin Bono saa nuolla hetken, sitten Niki ja homma etenee vuorotahtia. Ollaan koitettu pitää huoli siitä, että molemmilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ja ne näyttää sen ymmärtäneen.

Nikikin on alkanut sisäistää esim. sen, että jos jotain haluaa, kannattaa istuutua ja ottaa katsekontakti. Nyt kun on reenattu maahanmenoa ahkerasti, se jopa tarjoaa maastoutumista, jos mulla on jotian, mitä se ahluaa erityisen paljon. Se malttaa tehdä tätä jo ulkonakin, kun haluaa vapaaksi. Nikin kanssa olen osannut olla järjestelmällisempi ja vaativampi: vain hyvästä käyttäytymisestä se saa mitä tahtoo ja se kyllä näkyy. Olen myös osannut sille opettaa rauhoittumista, tosin se nyt on muutenkin kylmäpäisempi tapaus.

Kova hyppimään se on ollut, mutta ihan viime aikoina olen huomannut, että ainakaan mua vastaa se ei hyvpi enää. Kai se on tajunnut, että maman huomion saa nopeammin, kun malttaa pysyä nelijalkamaakosketuksessa.

Tuumailin eilen, että nyt on varmaan työläimmät ajat kahden koiran emäntänä, kun molemmat on kovin nuoria ja Niki on vielä juuri kasvamassa aikuiseksi. Onneksi se on Bonolle niin kuuliainen alamainen, että mitään ihmeellistä ei ainakaan vielä ole ollut. Ne leikkii ja hännät heiluu. Jos ne villiintyy liikaa, otan tottista ja naksutin koulutusta, teen jälkiä ja sen sellaista. Muuten ei paljon koulutusasiat paina. Arkitottelevaisuuteen ollaan satsattu ja lähinnä niitä kysymyksiä on tuolla ulkona. Tosin makkarat taskussa siinä ei ole kummempaa valittamisia.

Niki on jotenkin niin helppo ja luonteva tapaus, ettei siitä tule paljon kirjoitettuakaan! Jos Bono keksii jotain uutta (kuten nyt, kun se on alkanut nukkua mun vieressä, pitkin pituuttaan kyljessä), Niki katselee sitä pari päivää ja tekee sitten samaa perässä (niin että nyt mulla on molemmassa kyljessä koirapuuhka). Se on niin hienotunteinen matkimisessaan, että Bonolla ei ole mitään moista vastaan.