Happy together

Tänään on ollut oikein ihana päivä olla kahden koiran emäntä!

Bonon furunkoloosi on alkanut talttua sen verran, ettei se enää pyri nuolemaan jalkaa koko ajan. Bono on taas mukava ja sävyisä, toiminnanhaluinen ja kiltti koira. Käytiin kaksistaan piiiiiiitkällä lenkillä ja tehtiin sen varrella pari tottistreeniä ja voi, miten halukkaasti Bono työskenteli.

Lenkillä sitä pystyy päästämään sopivissa paikoissa vapaana juoksentelemaan kaupunkioloissakin, siihen on tullut sellaista varmuutta, ettei tarvi pelätä, että se lähtee jonnekin huitelemaan. Voi, meillä oli pitkästä aikaa oikein tosi kivaa kaksistaan! Bonokin heilutti häntää kotiin palattua koko sen ajan, kun se odotti että otan päällysvatteet ja kengät pois ja vapautan sen remmistä. Ja se itse tahtoi meidän salaiselle tottiskentäölle, kaksi kertaa!

Tavallaan se on hyvä, että Bono reagoi käytösongelmilla vaivoihin, koska silloin ne aina huomaa heti. Mutta tietty vähän vähemmän saisi noita vaivoja olla. Tuntuu, että sillä on koko ajan jotain. Kun yhdestä kohtaa paranee, toisesta kohtaa prakaa.

Nikin kanssa käytii paimenessa ja voi, miten se osaa. Meiltä puuttuu vain se pysähtymisen tai maata menon varmuus, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. Bonon makoilu on melko varmaa, mutta sille pitää saada rauhallisuutta lampailla. Ja vauhtia siihen maahanmenoon myös. Lampailla se kiihtyy helposti niin kovaan vireseen, että sille joutuu sanomaan yleensä useammin kuin kerran.

Tänään kylläkin oltiin siis Nikin kanssa kaksistaan reissussa. Sekin sai kirmailla vapaana oman työvuoron jälkeen ja ajattelin että leikkiköön Woolin ja Fleetin kanssa, mutta se on ilman Bonoa niin mammanpoika, että pysyttelee ihan lähellä. Täytyy sanoa, että arvostan tätä piirrettä kyllä kovasti, ja tykkään siitä. Ja kyllä se sit leikki Bonon kanssa kotona. Mitäs noista muista koirista nyt sit noteeraamaankaan!

Meillä on paimennuspäivinä sellaiset rutiinit, että ruuat tulee autohäkkiin vikan paimennuksen jälkeen ja kotimatkalla pysähdytään vielä metsälenkille. Sama kuvio oli nytkin. Heiteltiin vähän keppiä ja siinäkin otetaan aina maahan menoa. Keppi irtoaa ihmiskädestä vasta kun koiran vatsuri koskettaa sammalta. Koitan saada sillä rakennettua intoa siihen maahan menemiseen. Niki on nimittäin jokseenkin jukuripäinen kaveri ja useimmiten se on sitä mieltä, ettei mun tarvi tollasta osata. "Mä olen vielä niin pieni", sen naamassa lukee.

Sit kun se osaa, se toimii kuin unelma, mutta se hangoittelee aina pitkään sen uskomisen kanssa, että se osaa. Tavallaan siitä näkee oikeasti, mitä se osaa, koska se ei arvaile eikä tarjoa ihmeemmin mitään. Se tekee vain sen, minkä se osaa! Collie on kyllä kiva koira, jos ja kun sillä on vähän kovaan taipuvainen luonne.

Paimenessa oli yksi 8 kk ikäinen aussi, joka juoksi melko hurlumheitä laitumella ja tuumailin, että tuossa me oltais Nikuliinin kanssa, jollen olisi ottanut sitä aina sitkeästi mukaan. Vaikka tuntuu, ettei osata paljon mitään, edistystä on kuitenkin tapahtunut valtavasti, kun se malttaa pysytellä töissä ja liikkuu lampailla rauhallisesti. Sen kanssa on jo ihan yhtä mukavaa paimentaa kuin Bonokin.

Vähän vinkumista esiintyi omaa paimennusvuoroa odotellessa, mutta tein sen kanssa vähän tottista ja se piti paikkamakuuta tosi hyvin, vaikka ympärillä pyöri irrallisia koiria vaikka kuinka monta. Hieno poika! Välillä palkkasin sitä vain vanuttamalla ja se palkkautuu sillä aika kivasti, samoin kuin Bonokin.

Hienot pojat on mulla taas molemmat!