Roughs go smooth

Eipä vielä alkanutkaan tokoilu. Hitsit, kun en ollut laittanut puhelimeen hälytystä niin mähän paiskin hommia vaan niska limassa ja missasin koko peijakkaan kurssin. Hälyttävää! Mutta oli kyllä painopäiväkin vaanimassa nurkan takana, että paineet oli sen mukaiset.

Nyt toivotaan, että päästään kumminkin ensi kerralta mukaan. Höh ja pöh.

Nyt kun Bono on taas ollut sävyisä monta päivää (!) olen saanut maistaa sellaista koiraemännän auvoa. Hokasin tässä, että 8 kk on ilmeisesti se ikä, jossa koira alkaa ymmärtä emäntää ja päinvastoin, koska meillä on selvästi nykyään Nikin kanssa sellainen kontakti, mitä pennun kanssa ei ole.

Nikin kanssa meillä on myös omia, kahdenkeskisiä juttuja, joita ei pentuaikana ollut kovinkaan paljon, kun se enimmäkseen peesaili Bonoa. Nyt se ottaa omaa aikaa eikä riipu koko ajan Bonon karvoissa. Silloin mama on suosiossa.

Ne on osanneet jakaa ajan ja tilan niin, että esim. tietyssä sohvan nurkassa istuessani, mun vieressä on Bonon paikka. Kun taas istun toisen sohvan kulmalla, siinä on itseoikeutetusti Nikille merkitty paikka maman kyljessä. Tällaisia on muitakin. Jonkunlainen hyvin selkeä järjestys on selvästikin muotoutunut meidän olemiseen.

Bonohan seuraa ihmisiä ja tietää, mitä ihmisen mielessä pyörii ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Niki on alkanut selvästi myös olemaan kuulolla ja ajan hermolla. Puheen ymmärryksestä käy esimerkiksi mm. sellainen, että kun leikin niiden kanssa, voin esim. heittää nille koppeja vuoron perään. Sanon Bono, ota koppi. ja Niki odottaa siloin omaa vuoroaan. Ja toisin päin, kun on Nikin vuoro, Bono odottaa vuoroaan. Ruuatkin voi jo antaa niin, että nimellä merkataan kenellä on lupa. Ovesta päästään myös nimellä, esimerkiksi tassupyykiltä poistuttaessa.

Asiat niinkö alkaa luistaa sillee smuuthli. Toivottavasti tätä jatkuu. Yleensä kylläkin aina siinä vaiheessa, kun kirjoitan jostain hyvin sujuvasta asiasta blogiin, asiat alkaa mennä päin h**vettiä.