Hae tästä blogista

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Vietikästä


Mun nimi vois olla myös Ronaldo, tai Totti. Mutta en mä voi, kun mun veli on Totti.

Olin eilen aamulla Mia Skogsterin luennolla viettikoulutusmetodista ja koitan laittaa tähän tiivistetysti sen, miten itse esitystä tulkitsin ja mitä siitä omaksuin. Hän on kovin selkeä ja voin todella lämpimästi suositella jokaiselle, jota koiran kasvattaminen ja kouluttaminen kiinnostaa. Skogster on kokenut kouluttaja ja auliisti kertoo omista kokemuksistaan, myös yritys-erehdys-menetelmälläkin hankituista.


Massasta on sellaista hyötyä, että ihan vahingossa saattaakin saada parhaan paikan kaverin emannän sylistä.

Mulle tuli sellainen olo, että sain jotenkin ymmärrettävästi selkoa siitä, mihin kaikki kouluttaminen ja koiran pito perustuu. Kaikki se, mitä koiralta halutaan, vahvistetaan tavalla tai toisella joko ravinto-, saalis-, puolustus- tai laumavietin avulla.


- Hei Bono, 8 kk. Mistä ammennat voimaa näin pimeän vuodenajan mittaan? - Perinteisesti emännän sukka on ollut melko lailla ykkönen (ylh.oik.). Tänä aamuna jäätynyt työrukkanen oli se juttu.

Olen myös iloinen, että älysin mennä kuuntelemaan luennon, kun Bono on vielä nuori. Skogster nimittäin kertoi, että koirilla, joilla on hyvä hermorakenne (rohkea, itsevarma, reipas - lue: Bono) tuppaa ahneus hiipumaan tuonne 4-5 vuoden ikään mennessä. Siksi kannattaa avata ja vahvistaa saalisviettiä jo pienenä niin, että jossain vaiheessa voi siirtyä käyttämään leikkiä palkkana.


"Minne mä syöttäisin....? Pinsku peittää turhan hyvin."

Laumavietin merkitystä Skogster korosti myös. Suhde ohjaajaan, koiran kehuminen ja sen hyväksyminen ja se, että ohjaaja aidosti pitää koirastaan on huippusuoritusten perusta. Hän kertoi, että parhaat kilpa- ja työkoirat, joita hän on nähnyt ovat sellaisten ohjaajien koiria. Mulle tärkeätä oli se, että naksuttimella kouluttaessa naksautus ei korvaa kehua ja hyvittelyä, se vain merkitsee oikean suorituksen. Naksuttimella koulutettavan koiran into voi hiipua, jos kehuminen unohdetaan.


"Jospa mä sit vaan jallitan."

Puolustusvietistä (ja pakotteista) hän sanoi, ettei pidä aloittaa ennen kuin noin 1,5-vuoden iässä, kun koira alkaa olla aikuinen. Fyysisiä pakoitteita ei muutenkaan voi käyttää koulutustuokiossa koiralle, joka ei esim. tykkää leikkiä tai on herkkä tai heikkoviettinen.


MAALI!

Skogsterin esityksessä oli hienoa se, että vaikka hän tekee töitä vahvojen ja vietikkäiden koirien kanssa, hän korosti joka välissä, että menetelmät ja tavoitteet pitää valita koiran ominaisuuksien mukaan - ja omienkin ominaisuuksien ja kykyjen mukaan. Ei kannata käyttää paineistavia menetelmiä, jos ei hallitse niitä. Hän myös elävästi ja vuolaasti kertoi omista koiristaan, kuinka erilaisia juttuja on joutunut eri pentujen kanssa kokeilemaan.

Nyt meillä sit harjoitellaan irti-komentoa ja patukka- ja pallo-leikkejä. Irrottamista on meillä vain ollut vaikea harjoitella, koska Bono yleensäkin jättää kaiken sikseen, jos kiinnitän siihen huomiota. Leikin yhteydessä se oppi homman kertalaakista aikanaan kahta palloa viskeltäessä ilman, että siihen ehti sanavihjettä ymppäämään. Ne pari raatoa ja kakkakasaa, jotka se mustasukkaisesti omi pienempänä, ovat täydellinen poikkeus kaikkeen muuhun omistushaluttomuuteen. Ruokakupillakaan ei ole mitään hässäkkää koskaan.


Mama aikooo kuulema rajoittaa hihnan retuuttamista.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Karhuhavainto

Me ollaan lähdetty aamutuimaan Kirkkonummelle ja ollaan vieläkin reissussa. Pikaisesti kuitenkin pieni raportti.

Käytiin Solvallassa metsälenkillä ja jalkapalloharjoituksissa, ja kun oltiin palaamassa autolle, Bono sai ilmavainun.

"Mistä sä tiedät, että sillä on ilmavaivoja", ihmetteli Tarzi.

Lopulta spekuloitiin vahvimman vaihtoehdon puolesta eli, että vainu kantautui selvästi hajahtelevasta karhusta. Korvahavainto kertoi lisäksi, että Otso oli lähtenyt sauvakävelylle.

Kuvia julkistetaan ehkä huomenna, kunhan on saunottu, kotiuduttu ja elvytty.

torstai 20. marraskuuta 2008

Tiheä turkki

Turkki sen kun tihenee. Alusvilla tosin irotaa nyt helposti ja tuppaa kutittamaan ja huopaantumaan juuresta. Ennen näyttelyä ruokkosin koiraa viikon verran joka päivä. Näyttelyn jälkeen pidettiin muutama rokulipäivä, mutta tänään taas kävin aamusella koko hurtan läpi harjalla. Nyt musta tuntuu, että Bono itsekin tykkäsi harjaamisesta. Sain kunnon otteen koirasta ja kunnon vetoja juuresta asti vastakarvaan niin, että tuntui, että karva oikeasti selviää. Näyttelyä varten mun piti kammata sitä uudestaan ja uudestaan pohjavillakammalla ja silti tuntui, ettei siitä sen kummempaa tule :)

Ihminen oppii. Ja koira.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Bono 8 kk

Oikeasti syntymäpäivä on vasta huomenna, mutta ollaan nyt vähän suurpiirteisiä.

Laitetaanpa tähän saatteeksi se, mitä ulkomuototuomari Soile Bister sunnuntaina totesi.

"Erittäin hyvin kehittynyt, vahvaluustoinen, kaunislinjainen, maskuliininen uros. Hyvin lupaava pää. Kaunis ilme. Hyvät korvat ja purenta. Kaula voisi olla pidempi. Hyvät kulmaukset. Liikkeessä häntä nousee turhan korkealle ja taka-askel on pihti. Kaunis karva ja väri. Erinomainen luonne."

Virallinen merkkipäiväkuva, voilá. Huomatkaa virallisesti todistettu, kaunis ilme <3

Itse Viattomuus.

Privaatti saari

Me kuljetaan Rajasaaren koirapuistoon maman töiden jälkeen ja viiden maissa siellä ei ole juurikaan muita kuin me. Ihan kiva, siellä voi vaikka vähän tokoilla, kunhan saari on kierretty ja tutkittu. Ainut huono puoli on, että kun Bonolla ei ole muita kirittäjiä, mun on itse rämmittävä puiden yli ja heinätuppojen seassa, jotta se lähtee polulta pois. Ja siinähän on vaarana, että kunto kasvaa!!!!

Olen ihmetellyt sitäkin, kun aamulenkitkin saadaan tehdä melkein yksin nykyään. Me ollaan jatkettu samoja kesärutiineja kuin ennenkin, mutta nykyään juuri ketään muita ei näy ulkoilemassa. Mihin kaikki on menneet? Onko Töölössä kaikki muut hankkineet dogsitterit talveksi paitsi minä?

Hyvä puoli tässä on se, että rohkenen taas herkemmin päästää Bonoa vapaana juoksentelemaan aamuisinkin, tosin niin, että se kantaa hihnaa suussa. Kanikantaakin on harvennettu, eikä raatoja ole näkynyt pitkiin aikoihin. Kop-kop - pitää koputtaa puuta.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Glory days

Onpa mukavaa olla voittaja, onnitteluja tulee tekstareina, puheluina ja tänne blogiin. Nyt nautitaan, niin kauan kuin tätä kestää.

Kyllä voi tunnelmat olla erilaiset. Vuosi sitten 15.11 Miuku piti lopettaa tuskallisten nivelrikkojen takia 15 ja puolen vuoden iässä ja tunnelmat oli ihan toisesta äärilaidasta. Nyt juhlitaan pienen pientä pampulaa, jota ei silloin ollut vielä olemassakaan. Kyllä tästä nyt osaakin nauttia!

Eilisestä vielä sen verran, että kun miettii, mitä pitää kehittää, niin yhtään ei nolota se, että tuli toikkaroitua kehässä miten kuten ja käteltyä tuomaria juuston tahmeilla käsillä. Sen sijaan vähän harmittaa, että paremmin vielä olis voinut olla oma huomio koirassa. Sehän se juhlakalu oli.

No, kunhan totutaan koreografioihin niin enköhän mä rentoudu niin, että muistan hyvitellä ja kehua sitä, joka sen eniten ansaitsee.

Messukeskukseen koitetaan saada takapäähän vähän vankistumista aikaan. Sitten kaikki on siitä kiinni, miten hienona turkki on ja kuinka meidän yhteispeli sujuu. Marin neuvo oli hyvä, rauhallisesti on parempi kuin hätiköiden.

Innostuin niin, että ilmoittauduin Gerard O'Shean näyttelykurssille, mutta se on vasta tammikuussa. Pitäisköhän sitä tosissaan sinne Turkuun lähteä, kuten Sanna usutti? Uusia taitoja kokeilemaan ja harjoittelemaan??? :))))

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

13 - onnen luku

Meille tuli tällaista kotiin kannettavaa Kaapelitehtaan ulkomuototuomarien pentunäyttelystä. Kilpailunumero 13 oli tällä kertaa hyvä numero.


Pokaaleita, nauhoja ja ruusukkeita reppu täynnä.

Rotunsa paras joutui vielä illallakin kehään, mutta välillä käytiin vetäisemässä ansaitut ettonet omalla soffalla.


Edustaminen ON raskasta.

Päivä oli tosi kiva. Mua jännitti, sillälailla sopivasti niin kuin kisassa pitääkin. Bonolla oli kivaa, häntä heiluui melkein koko päivän.


Me oltiin ajoissa paikalla, että ehdittiin sopeutumaan kulisseihin.


Ja vähän renaamaan.

Iltapäivällä tuulet ei olleet yhtä suotuisat, mama oli desorientée ja latinki lässähtänyt, joten sessio jäi lyhyeksi, mutta ei me siitä välitetä.


ROP, se tulee jotenkin sanoista Mr Itämeri.

Pari kuvaa kehästä, valaistusolosuhteet oli syksyisen synkeät, mutta kevväämmällä otamme sitten keväisempiä kuvia.


Hännän takana oleva jalka on oikein hyvin.


Erinomainen luonne antaa tunnustella molempia palleja juustopalkalla.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Hyvää viikonloppua!

Ollan pari päivä hissuksiin emännän työmatkan takia, ja Bonsuli menee hoitoon, joten virkistäviä lepopäiviä.

"Mun ase mister-kisoihin on kunnon kauneusunet."

Mitähän se pieni siellä

Johanna kysyi yhtenä päivänä, että miten se Bono saa päivät yksin kulumaan, että mitä se tekee. Ja totesi samaan hengen vetoon, että ethän sä voi sitä tietää.

Niin. Joskus mulla on kyllä pieni aavistus:


Tämä on kai sitä, mitä toimintaterapeutit kutsuu paskarteluksi.


Veden tulo on kiehtovaa, mutta niin on veden menokin.

Matkasuunnitelmia

Ollaan järkkäilty eilen sekä emännälle että koiralle kivaa vaihtelua. Mama piipahtaa loppukuusta eräänä lauantaina Tallinnassa ja Bono pääsee Kristan luo kylään. Bono on suuri voittaja, sillä tulee olemaan kivempi päivä kuin meidän normaali lauantai!

U2 lähtee kiertueelle ensi kesänä ja me ajateltiin Tainan kanssa, että kun on tämä Bono niin päivittäin tapetilla, niin mennään tuonne:



Slane Castle on Dublinissa.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Työkoira

Minä kö niin ihailen työkoiria, niin loogillisesti tein sitten omastani sohvaperunan:

Tyynyllä leuka lepää jotenkin somemmin.


"What? Talkin' to me?"


Satelliittikuvaa....sateet häiritsee yhteyttä.

Myrskyn silmässä

Mentiin Mura ja Ria K:n kanssa eilen Rajasaareen ja arveltiin, että varmaan ketään muita siellä ei ole. No, tuli sinne jossain vaiheessa kaksi miestä koirinensa. Koirat ei kyllä myrskystä piitanneet mitään, ne juoksenteli leppoisaa ravia puolisentoista tuntia oikein hyväntuulisina. Ihmisten takia pysyteltiin saaren suojaisemmalla puolella.

Tokoilu jäi olohuoneharjoitteluksi. Sivulle menemistä me nyt kotioloissa ollaan reenattu, oikeata paikkaa ja sitä, että se menisi sivulle edestä ja jäisi istumaan paikalleen. Uutta on se, että kun se istuu nätisti, otan pienen askelen eteenpäin ja sen pitää korjata ja tulla nätisti sivulle uudestaan. Sit tietenkin vähän maahanmenemistä, koska se aina taantuu heti, jos sitä ei harjoittele. Ja sunnuntaita varten paikallaseisomista. Ulkona ollaan treenattu vähän hyppyjä ja nyt mulla on tarkoituksena harrastaa askartelua ja värkätä 10 cm korkea este oviaukkoon pahvista, että voidaan treenata lähettämistä esteen yli. Tämä on ihan alkeisjuttua, mutta onpahan sitten tutustutettu kaikkeen, mitä ehkä aikuisena voidaan tehdä.

Sunnuntaina huomasin, että kun oltiin oudossa metsässä ja tehtiin aika iso lenkki, se takaisin tullessa selvästi jäljesti meidän omia aikaisempia jälkiä. Good boy!!!

Eilen tuli koiranäyttelypostia. Meidän numero on onnekkaasti 13, collie kehä alkaa klo 10, mutta meitä ennen on 8 lyhytkarvaista collieta, mikä on kiva juttu sillä ehdin vähän vakoilemaan, mitä siellä kehässä pitää tehdä. Aikataulun mukaan touhu on ohi 11.10. Ehditään vielä jotain muutakin siis sunnuntaina, ellei nyt Bono sitten intoudu menestymään. Mulle kelpais ihan se, että kunniallisesti saatais esittäydyttyä, mutta siellä on koko hoito kilpailuluokkiakin. Veljet on pärjänneet niin hyvin, että ei se mahdottomuus ole Bonon kohdallankaan, kun nämä samaiset veljet eivät ole nyt samoista kakuista kilpailemassa :) Mulla on sellainen kutina, että Bono kehittyy vähän hitaammin kuin veljet, joten siksi kuvittelen, että Onnilla ja Romeolla olisi etulyöntisema samassa kehässä kisatessa. Tottia ei olla pitkiin aikoihin nähty, että sitä pampulaa ei nyt osata pelätä!

Sen verran kuitenkin jänskättää, että olen jo ihmetellyt, mitä sitä laittais päälle. Pitäis olla kuulema jotain eri väristä kuin koirassa ja sattumoisin mulla paidat on yleensä aina valkoisia ja kahdet parhaat housut on beiget, eli ei kelpaa. Ja sit tätä että:" onko tämä kamalan kulahtanut, voiskohan tällä mennä..."

Vähän epäoleellista... ? :o)

maanantai 10. marraskuuta 2008

Poikapissa

Matkustettiin lauantaina taas bussilla Rajasaareen ja siellä, 8.11.2008 noin klo 14.40 erään heinämättään juurella Bono nosti ensimmäistä kertaa jalkaa! Mä luulen, että se oli ihan puhdas vahinko, mutta kumminkin! Siitä se lähtee. Pissathan se jo pyrkii tekemään muutenkin puiden juurille ja sinne, minne muutkin pojat pissaa.

Ahkerasti ollaan taas treenattu ja huomaan aina saavani intoa, puhtia ja konkreettista apua, kun vain luen sitä Salme Mujusen kirjaa. Nytkin sivulle menemisen harjoittelu sai ihan uutta puhtia. Siinä on niitä tärkeitä askelia, että mitä sitten tehdään, kun tämä jo sujuu.

Eilen oli ylimääräinen koirakoulu, ja ensin juostiin Oulunkylän metsissa tunteroinen vapaana ja sitten harjoiteltiin toisten koirien kanssa ohitustilanteita ja pujoteltiinkin koirarivin välissä. Tuli todettua, että herkulla on väliä. Nakki päihittää höyrytetyn jauhelihan mennen tullen.

Kai mun pitää noita epäterveellisä herkkujakin sitten alkaa käyttää vaikeammissa harjoittelutilanteissa, vaikka olen koittanut tähän asti suosia pääasiassa sellaisia koulutusnameja, joka on ihan oikeata ruokaa. Kun on tämä weight issue... Nytkin taas on vähän kertynyt löysää kylkiin :(

Ja herkkujen suhteen: vaihtelu ennen kaikkea.

Tulis nyt pakkasia ja kuivaa, että kertyis reenifiilistä arki-iltoihinkin. Olohuonetottis voi mennä vaikka kuinka hyvin, mutta ulkona ei sit saa kuitenkaan mitään aikaan. Paitsi ehkä niillä nakeilla?!

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Omatoiminen

Jaana lähetti hienon videon Sofia-nimisestä beaglestä, joka löytyy myös Youtubesta. Toivottavasti collie ei opi näin omatoimiseksi.



Meidän takaiskut tokoilurintamalla on inspiroineet mua etsiskelemään vertaistukea mm. collieyhdistyksen keskustelupalstaa lurkkimalla ja siellä oli kanssakoirakkoja samojen probleemien äärellä. Ilmoittauduin Mia Skogsterin luennolle saadakseni vähän intoa nähtyäni tämän 100 pisteen tottissuorituksen:




Aluksi mietin, että onk toi hienoa vai lannistavaa, mutta koska hän niin somasti taputtaa koiraa välillä, päätin että se on jees. Hienoa siinä on myös, että koiran häntä heiluu koko ajan!

Itse yritän oppia esimerkin innoittamana katkeamatonta kontaktia. Siihen satsataan nyt. Samoin me on kokeiltu tänne-tulossa sivulle menemistä tuolleen takakautta. Se näyttäis tuntuvan Bonosta vähän helpommalta kuin edssä ympäri pyörähtäminen.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Löperö

Demonstroin eilen koirakoulussa, kuinka me harjoitellaan pienen pieniä toko-sarjoja ja todettiin, että eihän me oikein osata mitään. Kontakti on seuraamisessa ihan olematon, kaikki muu kiinnostaa paitsi mama ja maman kanapalat. Mä olen ottanut sen seuraamisen vähän niinkun että tämähän me jo osataan, ja se on taantunut tosi pahasti. Me ollaan myös ihan kokonaan unohdettu treenata luoksetulossa sivulle menemistä. Ja luoksetulokin on vähän vastenmielisen näköistä teiniraggarin laahustamista. Voi, voi - löperö mama.

Muutenkin on aika paljon skarppaamista. Pitäis kai joskus lukea itse näitä päiväkirjamerkintöjä, että muistaisi miten mitäkin harjoitellaan. Mä en todellakaan olemikään valion arvoinen toko-ohjaaja. Se tie on tosi pitkä.

No, mä kuitenkin iloitsen siitä, että Bono on oppinut hyppy-käskyn, meidän näyttelyesiintymisharjoittelu meni eilen hyvin ja kakat on ihan ensiluokkaista priiimatavaraa <3

torstai 6. marraskuuta 2008

Hyvällä tuulella

Eilen ajettiin sitten bussilla Rajasaareen, Bono juoksenteli siellä koirakamujen kanssa tunnin ja harjoilteltiin puunrungon yli hyppäämistä. Samoilla höyryillä käveltiin vielä kotiin. Kotona se söi ja nukahti. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt taisi olla liikaa, mutta ei. Se vetäisi tunnin sikiunet ja nousi sitten kaluamaan luuta ja innokkaasti vielä halusi ja jaksoi lähteä iltalenkille. Eli se oli just sopiva ponnistus.

Me kokeiltiin ennen bussipysäkille menemistä sukkapalloa tokoilun palkkana ja se oli kivaa. Palkkana se ei ainakaan näin ensimmäisellä kerralla ollut ihan niin houkutteleva, että tekeminen olisi ollut kovin täsmällistä tai ripeätä, mutta katsotaan jos se siitä kehittyy.

Me ollaan näiden tekemisten jäljiltä molemmat aivan loistavalla tuulella!

Illalla innostuin vielä trimmaamaan takajalkojen karvoitusta, kun on näitä mister-kisoja tiedossa. Kummasti tuli volyymiä rimppakinttuihin, kun on kinnerkarvat suht tasapitkiä ja kammattu ojennukseen.

Olen pähkäillyt kylvettämistarpeen kanssa, kun ei oikeastaan huvittaisi sitä pestä. Turkki on minusta ihan siisti ja ajattelin, että pesisin vain jalat, kaulurin ja villahousut näyttelyyn. Tosin Bonoon on ilmaantunut selvästi tunnistettava koiran tuoksu, joka täyttää koko eteisen, kun se nukkuu siellä. Nuuhkittuani koko koiran läpi, mä olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä tuoksu tulee tassuista!!! Ja kun oikein pinnistelen, olen muistavinani, että Avarassa Luonnossa on joskus sanottu, että eläinten tassuistakin erittyy feromonia tai jotain. Sitä paitsi se ei ole pahja haju ollenkaan. Vähän niin kuin paahdettu vilja.

Eikös koira saa ihan vähän vaikka koiralle tuoksahtaakin?

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Oluthiivaa

Maha alkaa taas olla kunnossa. Attapekt ja riisi tekivät taas taikojaan. Kumma juttu, vatsan toiminta näytti olevan kummallisesti sekaisin, ripulia, kovaa kakkaa jne vaihtelevasti. Lisänä paha haju ja tumman vihreä väri. Tätä on kyllä ollut muillakin eli olisko ollut joku kulkutauti?

Nyt me syödään myös oluthiivaa, kun opittiin kasvattajaa tavattaessa, B-vitamiinien tarpeesta turkinkasvatuskaudella. Ja että pigmentin heikentyminen suun limakalvoilla on merkki puutoksesta.

Bono tykkää niistä ja mä syön hiutaleita itsekin. Ne on ihan hyviä :)

tiistai 4. marraskuuta 2008

Vertaistuki ja oma tie

Vertaistuki on ihan ehdotonta tässä koiran pitämisessä. Yksikseen kun ensimmäistä collietaan koittaa terveeksi ja tolkun koiraksi kasvattaa, koirasukulaisten ja muiden collie- ja koiraihmisten tapaaminen ja kokemusten vertailu on tosi tärkeätä ja kannustavaa.

Romeo on Bonon veljistä varmaankin kaikista eniten samanlainen Bonon kanssa sekä mieleltään että kropaltaan, joten oli mukava hypistellä ja vertailla koiria. Romeolla on takapää selvästi vahvempi kuin Bonolla ja esimerkin innoittamana päätin jo, että me aletaan käymään myös metsämaastolenkeillä joka päivä. Meillä se onnistuu niin, että ajetaan bussilla neljä pysäkinväliä Rajasaareen. Kävelemällä tällainen lenkki on Bonolle vielä liian raskas. Bussilla säästää yli kaksi kilometria tylsää remmissä kävelyä.

No, illalla heti muistin, miksi me ei olla tätä tapaa aiemmin aloitettu.

Bono on taas vaihteeksi ripulilla, eikä se muutenkaan ollut sillä mielellä, että oltais lähdetty seikkailemaan. Se heittäytyi taas vaihteeksi maate kesken lenkin ja se on ottanut tavakseen taivastella ulkoilmaelämää sammakkoperspektiivistä. Jonkinlaista vahtikäyttäytymistä, kenties?

Aamulla ajattelin, kun se taas heittäytyi maahan makaamaan, että olkoon näin. Heti, kun on jotain isompaa happeninkiä, se menee ripulille. Suurimman osan ajasta se on tyytyväinen, kun asiat menee melkolailla rutiinilla. Nyt se vielä säikkyykin kaikenlaista niin paljon, että otetaan nyt sit kuitenkin iisisti. Tämä meidän tie on sit tällainen. Kehitytään vähän hitaammin.

Ja päästään me jo nykyiselläänkin metsään pari-kolme kertaa vikkossa joka tapauksessa.

Mutta - kuten aina - ei niin ikävää, ettei jotain ilahduttavaakin. Mä olen antanut sen haistella kaikkea ja kanniskella suussa, kunhan se ei syö. Jos hampaat alkaa käymään, teen mini-intervention ja riistän ko. arvoesineen sen suusta. En tiedä, mistä johtui, mutta tänään se haisteli sorsan raatoa ja kanin luurankoa ilman, että se edes yritti ottaa niitä suuhun. Vielä paluumatkalla käytiin haistelemassa ne uudelleen ja sama toistui. Eilen illalla sama juttu ison karvapallon (kani tai koira) kanssa, normaalisti se on pyrkinyt syömään maastosta löytyvät karvatupsukat.

Ehkä sen maha oli niin kipeä, ettei maistunut? Tähän en oikein jaksa uskoa, koska oikea ruoka kuitenkin menee.

Mä olin luonnollisesti sulaa vahaa ja kehuin sitä ihan ylettömästi!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Pellollinen pehkoja

Eilen, kun Mura kävi kylässä, Bono hoiti herrasmiehen tavoin isännän elkeet.


"Sä voit syödä mun luuta, jos maistuu."


"Juostaanko matot ryttyyn? Vai soffapainia ensin?"


"Sä voit pötköttää mun pedissä. Sä voit myös imeksiä mun rölliä, mutta mä vähän imeksin sitä itse tästä toisesta kulmasta, sopiiko?"

Vastapainoksi Bono ei tänä aamuna meinannut millään nousta. Se köllötteli kaksi tuntia siitä, kun itse keittelin aamukaffet. Nautiskeltiin molemmat pyhäaamun kiireettömyydestä.


"Mama höpisee jotain, että tuota epeliä ei ressi paina. Ressi? Mikä ressi?"

Iltapäivällä me ajeltiin ratikalla ja bussilla ja päädyttiin hienojen koirien tapahtumaan!


Vai miltä tämä näyttääkään?

Eräs rouva nimittäin pysähtyi ja kehui Bonoa hienoksi, kun oltiin lähestymässä lapsuudenkotia. Sitten hän totesi, että näitä oli tuolla monta, onko teillä joku tapahtuma. No olihan meillä, tavattiin sisaruksia, äitee ja Thori-setä.


Hei laukkaa ratsu reima!


Elli-äidillä tuppaa olemaan kovasti huomautettavaa asian laidoista.


"Jossain on aina kuhinaa, missähän juuri nyt eniten?"


"Ai tuollahan sitä."

Ihana viikonloppu

Me ollaan otettu kaikki irti siitä, ettei sada!

Perjantaina juostiin hiekkarannalla Kristan kanssa. Eilen nautittiin kuivasta kelistä Mura K:n kanssa Rajasaaressa ja kohta lähdetään tapaamaan sisaruksia. Mura kävi kylässäkin ja kunhan emäntä ennättää, niin pari kuvaa tupsahtanee tänne siitä, kuinka sovussa voi koirat leikkiä samoilla leluilla. Mikään ei ole niin ihanaa kuin penkoa kaverin lelukoppaa.

Akku on latauksessa ja toiveissa olisi muutama mojova otos sisaruksista.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Poikain koulunkaynti

Meillä taitaa olla nyt se tyypillinen 10+ -ikäisten poikien koulunkäyntiin liittyvä asenne ongelma: ei paljon huvita. Tosin se saattaa johtua siitäkin, että kun koko ajan sataa vedenpaisumuksen tavoin, ei päästä oikein ulkona treenaamaan. Hiekkakentät on ihan veden vallassa ja nurmikentät mutaliejuna. Harjoittelu on jäänyt tosi vähiin. Silloin, kun on vähän yritetty, kaikki muu kiinnostaa paljon enemmän.

Tosin sain lohtua ja tarpeellista kannustusta, kun Heini kertoi Tepon tottiskouluttajan sanoneen, että se ei tavallisesti tiedäkään kovin hyvää jos tuon ikäinen koira vetää moitteetonta sarjaa. Innostus hiipuu myöhemmin. Ehkä meillä siis loppujen lopuksi menee ihan hyvin.

Alokasluokasta se osaa jo periaatteessa kaikki muut liikkeet paitsi hyppäämisen. Näyttelyä varten se osaa ravata nätisti, kun sanon "juostaan". Sit se osaa seistä jonkun hetken paikallaan namia tuijottaen. Tosin takajalat on liian lähellä etujalkoja enkä osaa ohjata sitä seisomaan nätimmin.

Olenkohan muistanut tänne vuodattaa, mitä kaikkea alistamisjupakan jälkeen on tapahtunut? Bono on jotenkin rentoutunut. Ulkona jos haluan, että ohitetaan koira eikä mennä haistelemaan, se tyytyy siihen kiltisti. Me ei nyt enää haistella muita kuin tuttuja koiria. Tai siis Bono. Minä olen toistaiseksi pitäytynyt haistelemisesta.

Se on alkanut nuolemaan mun käsiä ja naamaa. Ennen se joskus häthätää lipaisi varpaasta, kun se huomasi, että olen herännyt. Sit se välillä ihan itse pyörähtää kainaloon hetkeksi istahtamaan. Hoitotoimet sujuu erittäin paljon iisimmin, se jopa tykkää kun kuivataan turkki, häntä vaan heiluu kun vanutan sitä pyyhkeen sisällä. Ei puhettakaan, että yrittäisi karata ja lyödä homman läskiksi. Tassut se malttaa nostaa ihan itse kuivattaviksi, yksi kerrallaan.

Kaiken kaikkiaan luulen, että meidän suhde on nyt oikealla tolalla. Mun homma on asettaa rajat ja se myös tietää sen. Pidän huolen myös siitä, että suojelen sitä aktiivisesti. Jos esim. koirapuistossa isompi koira retuuttaa sitä liian rajusti, mä lopetan sen homman. Jos joku koira kadulla haukkuu, otan Bonon niin, että itse jään haukkuvan koiran ja Bonon väliin ja sit vaan mennään ohi. Nyt se jo tietää tullakin mun luo, jos se kaipaa väliintuloa.

Nämä on niitä Kaimion kikkoja ja ne on tosi tehokkaita käytännössä.

Päivi kertoi, että hän joutui kerran samalla tavalla painimaan Wallun (hovawart-uros) nuorena kollina maahan, mutta kerta riitti. Ja siitä kehkeytyi hieno ja kiva iso koira.

torstai 30. lokakuuta 2008

Teeppä pissa!

Bono keksi tuossa taannoin, että kun on poika, voi säästää merkkausainetta ja lenkillä voi lorottaa monta kertaa. Valitettavasti se vain ei muista aina tehdä niitä merkkejä, kun huomio kiinnittyy hajuihin. Olen niin tyytyväinen, että tuli opetettua sille pyynnöstä pissaaminen, koska se toimii. Yleensä se pissaa melkolailla saman tien, kun sanon sille, että "tee pissa". Koomillisinta on, kun se just haistelee jonkun tytön jälkeä ja itse kyykistyy samalla, ilman että malttaa nostaa nenää maasta.

Tämä on kiva juttu erityisesti silloin, kun täytyy pyytää hoitajaa ulkoiluttamaan. Ja on se mukavampi lähteä töihin tai vetäytyä yöpuulle, kun tietää, että rakko on tiristetty tyhjiin.

Nyt me opetellaan ravistamaan pyynnöstä. Ravistamisen saa aktivoitua, kun märkää turkkia vatvoo edestakaisin kädellä. Sit mä hoen "ravista" ja olen ylettömän tyytyväinen ja kehun kamalasti, kun se ravistaa.

Ei tarvi kuivaamiseen kolmea kylpypyyhettä, kaksi riittää.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Helmiäishohtoinen turkki

Ulkona on synkkää ja liejuista, kun on satanut masentavia määriä. Märässä pimeydessä Bono näkyy kauas valkoisen frakkipaitansa ansiosta. Eräs koiranulkoiluttajakollega ihasteli, että miten se onkin niin puhdas ja valkoinen. "Mitä sä sille teet, kun se on noin hohtava?" hän kysyi.

En mitään, on vastaus. Bonon turkki on ihan ylettömän helppo hoitaa. Ainakin jos vertaa persialaiskissan kuontaloon, jota tuli suittua aamuin illoin 15 vuotta. Bono turkki on jo sen verran karkea ja lasimainen, että se hylkii likaa. En enää kovin usein edes pese sen jalkoja, sillä mikrokuituliina puhdistaa kurat ja hiekat tosi hyvin. Selkäpuoli hoituu, kun kahdella froteepyyhkeellä jynssää vastakarvaan ja vastavuoroisesti myötäkarvaan. Samalla tulee hierottua kasvusta kivistävät kyljet, alaselkä ja reidet.

Korvantaustat pitää ruokota päivittäin, ne huopaantuu nykyään helposti. Ja kyllä mä sitä turkkiakin harjaan aika usein. Se on vähän sellainen ohjelmanumerokin ja yhdessä tekemistä. Mutta siinäpä se. Ei ole tarvinnut föönata ja hoitoaineiden kanssa lotrata.

Valkoisista osista valon sopivasti sattuessa karva oikeasti kimaltaa helmiäisenä. Sen kun saisi joskus kuvattua.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Talviaika

Kellojen siirtäminen tuli meille kuin tilauksesta. Eilen oli niin kamala keli, ettei kertakaikkiaan ollut kiva olla ulkona. Normaalisti tämä lähes taukoamatta jatkuva sade ei ole haitannut meidän hyvää ulkoilufiilistä, mutta nyt tuntui, että tätä ei enää jaksa.

No, mepä virkkuna oltiin kuudelta taipaleella ja Bono harrasti ensin keppejä, kuten normaaliin aamujärjestykseen kuluu. Sitten tyttöjen jäljestystä. Tai poikien, en tiedä keiden jälkiä se nuuskii. Ehkä kavereiden?

No, me sit puuhailtiin kotiasioita ja sain omasta mielestäni pitävän todisteen koiran pitkäaikaismuistista. Edellisellä kerralla kun imuroitiin, ehkä n. viikko sitten, kyllästyin kun se yritti haukkua ja riehua imurille. Laitoin sen kylpyhuoneeseen odottamaan, kunnes olin saanut imuroitua. Nyt se muisti ihan tasan tarkkaan, että ei kannata riehaantua. Vain yksi pieni haukahdus luiskahti hampaiden välistä vahingossa. Muuten se tyytyi osallistumaan mekkalointiin äänettömänä yhtiökumppanina.

Luin kirjastossa Yrjölän Elämää Rotweilerin kanssa -kirjasta, että mitä hankalampi puberteetti koiralla on sen itsenäisempi siitä tulee. Jos koira on teini-iässä säyseä, siitä tulee kuulema aikuisena turhan tiukasti omistajassaan kiinni riippuva.

Mä olen alkanut toivoa Bonolta pieniä voimannäyttöjä :D.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Metsäretki



Me käytiin eilen Kirkkonummella metsäretkellä. Mun piti tehdä Bonolle jälki, mutta unohdin, kun alkoi löytyä suppilovahveroita. Me yritettiin, että Bono olis etsinyt niitä, mutta se luuli, että me tarkoitetaan, että syö näitä. Ehkä ensi syksynä satsataan sienikoirakoulutukseen.

Bono auttoi pakkaamisessa.


- Mä vaan katson, että kaikki tulee mukaan...


.... ja että mitään ei jää tuolin alle.


Kova homma pitää lauma kasassa, kun ne kaikki kulkee eri suuntiin.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Pampulan uroteot

Naudanvuotaluu oli sen verran kiinnostanut eilen, että Bono oli silpunnut vain tuolille unohtuneen nenäliinapaketin. Pitäiskin kai jättää sen ulottuville jotain vanhoja lehtiä tai jotain, jolla ei ole niin väliä. Vaikka parempi kai olisi, että se pitäytyisi viihdyttämään itseään yksin ollessaan omilla leluillaan. Ehkä nyt on se aika, että kannattaa piipahdella lemmikkitarvikekaupassa usein.

Eilen oli niin paljon ohjelmaa, että tänään se saattaa olla unen tarpeessakin. Oltiin eilen nimittäin koirakoulussa ja ne on aina raskaita ja pitkiä iltoja. Otetaan matkat leppoisasti ja ilman tiukkoja aikatauluja niin menee aikaa, mutta ei tule äkseraamisen tunnelmaa.

Kerroin koirakoulun opettajalle meidän tulevista näyttelykoitoksista ja pidettiinkin sitten harjoitus sitä varten. Tuntematta rotua hän kertoi kuitenkin vähän omia vaikutelmiaan. Hän tuumasi, että liikkeet on hyvät sekä etupäässä että takana, juoksu on kaunista, turkki on hyvä, tutkiminen onnnistui kelvollisesti ja kulmaukset tuntui kaikin puolin hyviltä. Ainoa asia, joka hänen silmäänsä pisti oli takajalkojen ahtaus.

Mä uskon ja toivon, että tämä korjautuu, kunhan reisiin tulee lisää lihasta ja Bono aikuistuttuaan vankistuu. Sen reidet on vielä kovin ohuenlaiset. Mä olen nyt kumminkin löytänyt tavan ruokkia sen hyvin niin, että se pysyy erittäin hoikkana, joten tässä pitäydytään. Tämä on yhtä kuin kukkuraiset 4 dl ison rodun junior Happy Dog nappulaa päivässä, siihen mausteeksi vähän puuroa, kasviksia, öljyä jne. mutta aika vähän, sit se saa koulutusnamia, joka on höyrytettyä kanaa tms. ja pienen kongillisen herkkuja päivässä. Jos on tavallista enemmän liikuntaa, ektradesi nappulaa, lisäksi joku uusi purujutska n. kerran viikossa. Jos taas on tavallista vähemmän touhua, ruokaa vähän vähennetään.

Näillä eväillä se röyhtäisee syötyään ja pysyy laihana. Jalat on olleet tanakammat näin.

Me harjoiteltiin tänään aamulla vielä seisomista ja namin tuijotusta ja nyt se tajusi, että sen namin saa, kun lakkaa tavoittelemasta sitä, mutta kuitenkin katsoo siihen. Nyt sitten kestoa, kestoa, kestoa.

Mulla on ollut taipumuksena kylvää palkkaa vähän turhan tiuhaan.

Maahan menoa ja siinä pysymistä reenattiin eilen ja Bonolla on selvästi siihen liikkeeseen joku erityinen suhde! Se rojahtaa maahan hyvin meluisasti ja romuluisesti. Kun se tietää, että se on tehnyt oikein, häntä heiluu maata viistäen.

Liikuttavaa ja vitsikästä.

torstai 23. lokakuuta 2008

Uusia palveluja

Ajattelin toissapäivänä, että Bonon luut alkaa olla niin loppuun kaluttuja, että kohta se keksii päiviensä ratoksi jotain omaa kivaa ja muuta mukavaa. Oli nimittäin korkkiset lasinalustat muuttuneet murusiksi.

No, en muistanut eiliseksi ostaa uutta nakerrettavaa, joten meille oli eilispäivän kuluessa avattu postin aukaisupalvelu, mattojen kuohkeutuspalvelu, sukkien kuljetuspalvelu sekä juhlakoristelupalvelu niistä konfeteista, joita postipalvelu oli tuottanut.

Nyt sillä on uusi, pitkä naudanvuotaviihdyke. Saapa nähdä onko tänään ollut yhtä puuhakasta.

Meidän naapurissa asuu Bonon verisukulainen isän puolelta, Rockyn tytär Maggie, ja Bono on jo sukulaistätiänsä selvästi isompi! Eilen tehtiin vertailua. Tuomio: mammuttikakara.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Emäntäkoulua

Työkaveri kysyi, mitä Bonolle kuuluu ja kerroin koulutusponnisteluista. Hän totesi, että sehän on oikeastaan emäntäkolua eikä koirakoulua. Kuinka totta!

Löysin vähän apuja näyttelyemäntäkouluun naksutinmenetelmällä ja tuumasin, että laitetaanpa linkki tänne. Artikkelin alla on linkit jutun jatko-osiin:
Shaping for the Show Ring by Karen Pryor

Merkillistä

Nyt, kun on ilmoittauduttu kisaamaan, pitäis sitten oppia esittämään Bonoa - tai ainakin harjoituttaa sitä siihen, että on mahdollista seisoksia ihan muina miehinä hienosti ja ryhdikkäästi suorastaan piinallisen pitkä aika.

Kokeiltiin eilen namipalan tuijottamista - ei merkittäviä saavutuksia. Sitten kokeiltiin sillä tavalla, että naksuttimella palkitsin sitä, kun se koski mun sormia ja seisoskeli. Siinä oli vähän parempi vaste, mutta ei sitä näyttelyseisomiseksi voi sanoa. Hanakasti se ensin tyrkytti istumista ja kun palkka tuli sen mielestä liian hitaasti, se alkoi tarjota maahan menemistä oikein kovalla ryminällä ja huokausten säestyksellä. Maahan meno on ilmeisesti The Ultimate Uhraus. Toivottavasti tätä ei nähdä kehässä!

No, kattotaan. Ehkä pentu voi ollakin vielä vähän vallaton!!!

Bono kyykistelee niin usein pissalle, että kun on nämä sairauskertomukset on olleet viimeaikoina niin pinnalla, ajattelin jo hetken että onko sillä nyt joku virtsatietulehdus!? Mä veikkaan, että ilmiö kuitenkin liittyy aikuistumiseen ja se on keksinyt merkkailun! Se on myös hiffannut jo aiemmin, että kun lirauttaa tolpan juureen, kuuluu tölikän koirayhteisöön. Nyt se on ilmeisesti keksinyt, että kannattaa olla yhteisössä aktiivinen jäsen ja lirauttaa usein ja moneen paikkaan.

Jalkaa se ei vielä yritäkään nostaa.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Kauneuskilpailuihin

Bonosta on tullut niin hirmuisen komea (tässä sataprosenttisen objektiivinen totuudentorvi ääntelehtii), että olen päättänyt ilmoittaa sen näyttelyyn! Kaapelitehtaalla on ulkomuototuomareiden epävirallinen pentunäyttely 16.11 ja ajattelin mennä sinne vähän totuttautumaan meinikiin.

Mä innostuin hirveästi, kun luulin, että Rainer Vuorinen arvostelee colliet Voittaja -näyttelyssä 13.-14.12 ja ajattelin että haluaisin kuulla, mitä hän sanoisi pampulasta. Mä jo kuvittelin kantavani junnuvoittajan pokaalia, mutta Bono ei ehdikään täyttää kriitillistä 9 kuukautta siiheksi, joten me tyydytään loistamaan pennuissa.

No, Mari tiesi kertoa, että Vuorinen onkin ryhmätuomarina. Ei se mitään. Me mennään kuitenkin fiilistelemään ja tutustumaan meinikiin. Katsotaan onko meistä areenoille :) Toivottavasti tavataan sukulaisia!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kainaloinen

Bonolla taitaa olla tosiaan joku uhmaiän tapainen, se on heittäytynyt kovin jukuripäiseksi. Ei se oikein jaksaisi lenkkeilläkään. Ulkona kaikista kivointa on haisteleminen ja raatojen jäljittäminen. Muuten se retuuttaa hihnaa ja heittäytyy pötköttelemään. Tai pakittaa ja yrittää mennä pannasta läpi. Se on säädetty nyt niin kireälle, että melkein hirvittää, mutta kapea (vaikka paksu noin kuvainnollisesti) kallon muoto on nyt johtanut tähän.

Treenaamisesta se ei ole yhtään kiinnostunut, jos ei ole ihan superherkut. Me ollaankin oikeastaan otettu pieni sarja ruokakuppi kädessä. Tieto muonasta aina siivittää mukavaan tarkkaavaisuuteen. Oteetaan iisisti sillä saralla. Onneksi me ollaan edistytty niin paljon, että vaikka lopetettaisiin tähän paikkaan koko treenaaminen, se olisi ihan yhteiskuntakelpoinen, mukavasti käyttäytyvä koira.

Vastapainoksi Bono on alkanut ainakin aika ajoin nauttia siitä, että käsittelen sitä. Varsinkin korvien ja pään hierominen saa sen huokailemaan raukeasti. Siitä on sitten hyvä jatkaa muuallekin kroppaan.

Nyt se on alkanut venyttelemään. Joka kerta, kun lähdetään ulos, se venyttää etukropan antaumuksellisesti hissiä odotellessa. Sieltä sekin tulee, vaikka pienempänä ihmettelin, kuinka koira voi olla olemassa niin ettei se venyttele :D

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Tunnelmia

Tunnelmat on hyvät, mutta raukeat. Ei olla jaksettu paljon äkseerata, eikä paljon reenatakaan.


Ulkoilla voi näinkin - ihan totta. Kannattaa kokeilla!


Ollaan me nautittu iltatähden paisteesta ja kuun loisteesta.


Ollaan muisteltu mennyttä työviikkoa...


...ja toimiston vaaroja.


Ollaan nautittu viimeisistä syksyn väreistä.


Ja todettu, että nyt voi jo polttaa kynttiloitä.


Mä täytin 7 kk ihan vaivihkaa - tänään.


Ja kävin koirapuistossa juoksemassa Rekun kanssa.

Ei tässä tämän kummoisempaa. Tällä kertaa.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Onnellinen koiran omistaja

Tunsin eilen itseni koko päivän huonoksi ihmiseksi, halveksittavaksi Ramboksi ja epäonnistuneeksi koiran kasvattajaksi, mutta kuinka ollakaan: aamupaini toi sen tuloksen, jonka parhaimmillaan kuvittelen alistamisen voivan tuottaa.

Silmät on jo ihan hyvät, mutta kasvatusmielessä huuhtelen niitä vielä aamuin illoin. Nyt se ei enää vauhkoonnu ja pyörittele silmiään villinä, kun näkee, mitä mulla on mielessä. Se vähän koittaa juosta karkuun ja rimpuilee, mutta siinä ei ole sitä ahdistumisen tunnetta, sen kroppa ei jännity ja pelosta terä on poissa. Kunhan saan sen kainaloon, se istuu siinä ihan rentona ja homma sujuu mukavasti. Sit voi vähän lipaista, lepertää ja heiluttaa häntää, kun homma on ohi.

Tätä mä juuri hain: että se ymmärtäisi ja luottaisi, että teenpä mä mitä vain, ja vaikka se vähän nipistäisi tai kirvelisi, siitä ei seuraa mitää kamalaa vaan loppupelissä mukavia ja hyviä asioita.


Karanteenin takia Bono ei päässyt viikonloppuna naisseuraan, vaikka treffit oli sovittu- sääli.

Saldo on muutenkin mittava. Eilisen ja tämän aamun aikana olen
- saanut raadon suusta noin vain
- saanut harjattua koko hurtan läpi kerralla niin, että jätkä vain makasi maassa ja jyrskytti luuta, käänsipä sopivasti kankkuakin, kun oli sen aika
- saanut pyyhittyä peräpeilin pari kertaa ilman kieppumista
- huuhdellut silmät kaksi kertaa ilman taistelua.

Tassujen pyyhkimisiä ja pesuja ei lasketa, koska se osasto on mennyt tähänkin asti hyvin.

Musta tuntuu taas, että vaikka en kristikuntaan kuulukaan, maailmassa on jonkunlaista johdatusta. Kannatti melkein maksaa 300 euroa siitä, että näin kuinka tyylikkäästi ja eleettömästi Eskelinen sen homman Apexissa teki! Silloin siis, kun jalkoja kuvattiin.


Whatcha got there?

Olen keskustellut tästä alistamiskysymyksestä kokeneempien koiranpitäjien kanssa ja se tuntuu ajatuksena yleensä kategorisesti herättävän vastustusta. Selvyyden vuoksi: mä en tarkoita sillä pakottamalla kouluttamista, huutamista, suutuspäissä retuuttamista tai minkäänlaista satuttamista. Tarkoitan sillä sitä, että kun koira vauhkoontuu, pidän sitä kiinni ja estän sen rimpuilun ja poukkoilun kiinni pitämällä ilman, että satutan sitä. Pidän sitä kiinni siihen asti, että se rentoutuu ja pysyy mun luona lopulta vapaaehtoisesti. Ja antaa huuhdella ne peevelin silmät :D

Eilen mä kellistin sen maahan kyljelleen, koska en jaksanut pidellä sitä muuten paikoillaan.

Kyllä mä tämän tiesin itse asiassa jo silloin, kun pentuvalinta tehtiin, että joku kerta mun on pakotettava se maahan. Bono ei ole muistaakseni kertaakaan mennyt kenenkään koirankaan edessä selälleen, ei emolleen eikä sen jälkeen kenellekään muullekaan. Ja Romeo taitaa olla samaa sarjaa?!

torstai 16. lokakuuta 2008

Karmee numero

Tänään mun hieno pakottamismenetelmäni ei toiminut kuin yhden silmän ajan. Toisen eli juuri sen silmän hoitamisesta, joka on vasta alkanut rähmiä, tuli ihan järkyttävä show. Bono melkein kokeili hampaitakin muhun, ja koko homma päätyi siihen, että me maattiin kylpyhuoneen lattialla päällekkäin ja mä pidin sitä kyljellään ja pää lattiassa. Jostain tuli vähän vertakin, en tiedä mistä.

Mä en oikein tiedä, mitä mä ajattelisin tästä alistamishommasta. En kyllä oikein mielelläni siihen ryhdy. Toisaalta ajattelen, että en voi antaa sen onnistua voittamaan sellaisissa asioissa, jotka on sen oman terveyden kannalta tärkeitä. Tilanne kehittyi nyt niin, että jos se olisi saanut tahtonsa läpi, mä olisin ollut sen kanssa jatkossa jatkuvasti helisemässä. Olen ehkä nytkin. Se pääsi luikertelemaan pannastakin läpi ja nyt on pakko vaihtaa pantaa.

Onneksi oli aamun kaikki kivat asiat vielä edessä. Annoin sille ruuan normaalisti ja leikittiin naksutinta vähän oikein helpoilla kriteereillä. Sit mä laitoin vähän täytettä vanhan luun sisään ja se istuskeli vähän aikaa sylissä ennen kuin lähdin töihin.

Jospa tämä tästä. Illallahan se nähdään, kun huuhdellaan silmiä taas.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Hyvät silmälasit

Nyt menee taas hyvin. Eilen leikittiin paljon ja aloitettiin taas naksutinleikitkin. Tänä aamuna tein ihan pikkutreenin, jossa ensin vähän paikalla istuskelua ja sitten paikalla makuuta ja molemmat menee niin, että voin poistua Bonon luota ja kääntää sille selän ja mennä näkymättömiin nurkan taakse ja pampula töröttää kiltisti asennossa.

Valtava läpimurto! Makuulla nmenomaan.

Maha on vielä vähän löysä, mutta ei kipeä eikä juoksuta meitä enää lainkaan. Normaalit ulkoilut riittää. Eilen kävin kyllä ruokiksella ulkoiluttamassa sen, mutta se oli turha käynti. Hyvä näin.

Silmien huuhteluun olen kehittänyt väkivallattoman pakottamismenetelmän. Se kun ei antaisi mielellään hoitaa, laitan sen hihnaan ja käärin hihnan pari kertaa vyötärön ympärille niin, että pampula ei pääse kauas. Sit se istuu mun jalkojen välissä, kun itse olen penkin reunalla. Hoitohommeli sujuu ilman teatraalisuutta. Mä pyrin sellaisiin ratkaisuihin, joita ohjaa Sinikka Nopolan filosofia "ei tehrä tästä ny numeroo."

Toisaalta, kokemukseni elikoista on se, että kymmenen vuotta kun jaksaa olla kärsivällinen, siitä tulee väistämättä oikein kiva ja myöntyväinen.

Me nähtiin tänään kettu! Se oli hieno. Mulla on ollut uudet silmälasit vasta vajaat 4 vrk käytössä ja tulos on loistava!!!

Oltiin ulkona vähän kuuden jälkeen ja se oli ihan meidän lähellä. Se luikki Väiskin kaukalopallokentän suojissa, siinä me bongattiin se ihan lähietäisyydeltä pari kertaa. Sitten se oli vaanimassa pukukoppien alla asuvia kaneja. Siellä Bono sai siitä ilmavainun ja intoutui jäljestämään siksakkia hilputtaen ketun perään.

Me tuumattiin, että repolainen pärjää kaupunkiviidakossa paremmin kun ei kesytetä sitä, joten lähdettiin sitten eri suuntaan. Se oli hieno. Aika pieni - ehkä pienen shelttinartun kokoinen.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Eikö tämä koskaan lopu?

Aamulla tuli puhdas kakka ja totesin, että nyt voimme jo vaikka vähän moikkailla koiratuttuja. Olen vältellyt koirakontakteja, kun ajattelin ettei tartutettaisi omia kärsimyksiä toisille.

Kotiin tullessa huomasin, että toinen silmä on ihan täynnä visvaa. Nyt on sitten silmässä tulehdus.

Mä jo konsultoin loppuviikosta Jaanaa tässä rähmimisasiassa, ja apteekissa hypistelin silmähuuhdepakettia. En kuitenkaan aloittanut huuhteluruljanssia, kun ajattelin että säästelen Bonoa. SE ei tykkää hoitotoimenpiteistä ja ripulishow on jo melkoinen koettelemus. Sitä paisi ajattelin vähän sitäkin, etten mielelläni koskettele silmiä samaan aikaan, kun ollaan matopaskojen kanssa käsikontaktissa.

Meidän tienoilla on liikaa koiria ja kun ei pakkasia ole, mikrobiyhteisö voi vähän turhan hyvin.

Mä luulen, että me aletaan suunnitella muuttoa.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Väliaikatietoja

Ripuli jatkuu, mutta attapekt on rauhoittanut mahaa niin, ettei enää ihan koko ajan tarvi hypätä ulkona. Mulla oli matokuuri valmiina kotona hankittuna taannoisten raatoeväiden takia ja aloitin kolmen päivän kuurin eilen illalla. Poika osoitti jo halua leikkimiseen ja jekkuiluun, joten arvelin sen olevan tarpeeksi voimissaan.

Aamulla olikin eka kerta sitten perjantaiaamun, kun ulkona tuli ensin pissa ja vasta sitten kakka. Kakkakin muistutti ehkä vähän enemmän kiinteänpuoleista kuin liejua. Yöllä tosin jo vahän vaikutti siltä, että koko show alkaa alusta uudelleen, mutta aamuyö meni ihan rauhallisesti nukkuessa.

Nyt me ollaan töissä, saan tarkkailla miten vointi kehittyy ja töytyyttää sen tarvittaessa heti kartanolle.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Potilas

Meillä on taas ollut vaiherikas yö, kun Bono tuli eilen ripulille ja sai illalla nokkosihottumakohtauksen. Me pöristeltiin taksilla pieneläinsairaalaan, sillä limaripulin lisäksi naama turposi ihan mahdottomasti. Ihan kuin ampiaisparvi olisi iskenyt rassukan kimppuun.

Päivystyksessä oli monen tunnin jono ja pahin turvotus ehtikin jo siellä ollessa laskea, mutta pampula oli aamuun asti kovin levoton ja kipeä.


Laitan tähän kumminkin piristykseksi luontohavaintoja ajalta ennen kärsimystä.

Ihoturvotus näkyi naamassa ja jaloissa, mutta kyljistäkin sai käsikopelolla bongata kuumia isoja patteja, kun se niitä kalusi. Ne kutisi kamalasti.


Syksyn viimeiset vaahtopäät - kenties.

Mietin jo, että olenko itse yliherkkä ja lähdinkö turhaan retuuttamaan koirariepua yön selkään itkemään. Ei sitä pennun kanssa kuitenkaan uskalla kovin pitkään katsoa, varsinkin kun tiedän että ihmisillä nokkosihottuma voi turvottaa limakalvot. Esitiedot kirjannut kandi ja päivystävä lääkärikin totesivat, että nokkosihottuma kannattaa aina käydä näyttämässä, jotta vitaalitoiminnot tarkistetaan, koska se voi olla anafylaksian oire.


Bono 19 kg, kollega 40 kg.

Ei kuitenkaan koskaan mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Esitutkinnan tehnyt kandi oli myös ylpeä ja onnellinen collien omistaja ja tunsi Bonon kasvattajan (lupasi olla yhteydessä, kun tietää nyt, missä majailet :). Meillehän heti löytyi yhteinen sävel, koska olimme liikuttavan yhtä mieltä siitä, että collie on aivan ylivertainen koira! Puhuttiin pitkät pätkät asiaa - mitäs muuta - ja opin tärkeitä juttuja collien MDR-geenimutaatiosta.

Ivermektiinin lisäksi jotkut rauhotusaineet tyrmäävät collien kuulema turhan tanakasti. Myös Strongholdin vaikuttava aine on ylianostuksena vaarallinen. Ripulilääkkeistä imodium ja eritoten loperamidi ovat MDR-collielle vaarallisia. Punkkimyrkyistä Promeris Duo on myös vaarallinen.

Geenimutaatio ei ilmeisesti ole kuitenkaan hirveän yleinen, sillä tosi monet eläinlääkärit eivät tiedä siitä lainkaan. Siksi asia kannattaa aina mainita rutiininomaisesti, kun yliherkkyyksiä kysytään.

Olen oppinut muuten pakon sanelemana hyvän pitelyotteen, jolla voi rauhattoman tai hermostuneen koiran rauhoittaa muissakin yhteyksissä. Jos pitelee koiraa lattialla, mä laitan oman polven sen etujalkojen taakse. Toisella kädellä niskalenkki niin, että sen leuka nojaa rennosti mun kyynärtaipeeseen. Kyynärpää pidetään siis ylhäällä. Toinen käsi menee kropan yli ja pitelee ulommaista etujalkaa, mielellään vähän ilmassa. Toimii samaan tapaan kuin esim. lastensuojelutilanteissa kiinnipito rauhoittavana toimenpiteenä eikä tarvi sen kummemmin muuten alistaa.


Tämä ei ole mikä tahansa pulu vaan sepelkyyhky!

Mä otan 3 % verran kunniaa tämän otteen vuoksi siitä, että lääkäri laittoi lappuunsa vielä loppukaneetiksi: "Pikaista paranemista superkiltille Bonolle!"

Kyllä se sai taas kuulla kehuja luonteesta ja käytöksestä, vaikka olosuhteet ei olleet kaikkein otollisimmat esiintyä edukseen :D


Olo on jo parempi, kohta voi kurkotella taas.

Raportoinpa vielä senkin, että mä itse löin jalkani luuhun lääkäriin lähtöä touhottaessani, ja päkiästä meni nahka ihan rullalle. Mennessä taksikuski kertoikin hyvän Happy End -tarinan, siitä kuinka ulkopuolisen välittäminen voi olla kultaakin kalliimpaa tilanteessa, jossa hätääntynyt sairaan lemmikin omistaja on vähän toistaitoinen.

Hänellä oli kerran kyydissä nainen, joka suunntteli operaatiota, jossa haetaan auto paikasta x, mies paikasta y ja koira paikasta z. Koira oli huonossa jamassa ja piti toimittaa lääkäriin. Taksikuski oli tuumannut, että neljän ruuhka on alkamassa ja liikenne puuroutuu kohta, ja ehdotti, että mitäs jos kuitenkin ihan ensin haetaan koira ja ajetaan lääkäriin. Näin tapahtui.

Omistaja oli jälkeen päin soittanut perään ja sanonut, että koiralla oli ollut henki hieverissä, mutta pelastui, kun oli päässyt nopeasti hoitoon.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Kunniatohtori

Todisteita siitä, että ollaan oikeasti hengissä ja ihan hyvässä kuosissa noin ylipäänsä. Tietsikassakaan ei ollut muuta vikaa kuin muutama sata megaa liikaa kuvia.


Rajasaaressa Tepon (oik.) kanssa.


Helsinkiläistä ruskaa ja muutama saman kaupungin koira-asukas.


Lonely rider - vai olikse c.c. rider? Elvis tietäisi.


Ahkera metsuri ansaitsisi vaivan palkakseen kunniatohtorin peipörit tai jotain.

Siunattu* korkeapaine

Ihan kuin myrkkypilvi olisi pois pyyhkäisty mielestä ja olkapäiltä, kun aurinko paistaa jo ties kuinka monetta päivää ja ilma on raikas. Bonokin herätti mut jo viideltä. Ripulia lukuunottamatta se ei ole koskaan ennen herättänyt mua. Nyt sillä vain ilmeisesti oli sellainen olo, että pitäis olla jo aamu. Tai sitten se oli jostain kuullut, että olen moitiskellut sitä aamu-unisuudesta ja kettubongailun mahdottomuudesta. No, viideltä oli kyllä ihan liian pimeää. Koskaan ei ole hyvä!

Me oltiin illalla Rajasaaressa Rian ja Mura K:n kanssa ja vaikka siellä vilahti puolitoista tuntia, ei oltu lainkaan rasittuneita, päin vastoin virkistyneitä. Lönkyteltiin iisisti. Bonsuli sai takapäälle niin arvokasta heinikossa ja metsämaastossa hilputtelua.

Emännät keskusteli mm. kirjallisuudesta ja 3 sekunnin säännöstä ja totesin olleeni taannoisessa loihelausumassani hiukan jyrkkä. Mä luulen, että nisäkkäillä on yhteinen ominaisuus se, että on jonnii sortin lyhytmuisti, mutta survival kamppailussa tarvitaan kyllä mielestäni väistämättä myös varsin vankkaa pitkäkestoista muistia. Molempi parempi siis.

Bono on jo säkäkorkeudeltaan 55 cm, joten vähän piti katsoa, että onko Bono jo isompi kuin Mura. Valitettavasti ei ole tutkimusaineistoa pähkäilyn pontimeksi, sillä valo ei riittänyt kamerani optiikalle millään. Salamalla kuviin tulee taas ikäviä sivumerkityksiä, kun silmät kiiluu samaan tapaan kuin Jack Nicholsonilla Hohdossa, joten mä en kamalasti harrasta salamalla kuvaamista.

Enkä mä sitäpaitsi ole saanut purettua vielä viikonloppuisia kuviakaan kameralta että se siitä.

*toimitan sielunhoidon käsikirjoitusta, joten kristillissävytteinen sanasto näköjään suodattuu tännekin. Mikäs siinä, hyvä sana.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Kettuja? -Pah.

Ei toivoakaan nähdä kettuja, pulskia sen kummemmin kuin laihojakaan, sillä Bonsulia ei saa aikaisin taipaleelle.

Mulla oli kello soittamassa puoli kuudelta, ja kunhan olin itse saanut unihiekat pois silmistä, keitin kahvit, keitin puuron, söin ja join, tiskasin viikon tiskit ja kävin suihkussa. Sitten vasta nuori herra jaksoi nousta jaloilleen.

Villi luonto ei odota yhdeksän ruuhkaan asti näkösällä.

maanantai 6. lokakuuta 2008

3 sekuntia

Koiran muisti on kuulema kolme sekuntia, näin mulle on kerrottu. Jos se tekee jotain inhaa ja siitä seuraa omistajan taholta kurinpitotoimenpiteitä, näiden pitäisi tulla nopeammin kuin 3 sekkaa. Minä en usko tätä.

Meillä oli taas raatoepisodi perjantaina ja sain koiran kiinni vasta, kun se oli syönyt ketun jäljiltä oikein pahalle haisevaksi äityneen linnun luuston. Kun sain sen vihdoin kiinni, töytyytin sen kotiin ja suihkuun aika totisesti. Kuinka ollakaan, koko viikonloppu on sen jälkeen mennyt oikein sopuisissa merkeissä. Bono osaa kävellä hihnassa nätisti, vaikka se on taas ihan urakalla koetellut kuinka tehokasta vetäminen voisikaan olla. Sain myös aamulla leikattua takun palleista ilman mitään ylimääräistä venkoilua.

Kyllä kai kaikki oppiminen edellyttää, että oliolla on jonkunlainen pitkäaikaismuisti?

Olen ottanut kuviakin viikonloppuna, sillä me ollaan ahkerasti kasvatettu lihaksia reisiin, mutta kotikoneessa on jotain vikaa. Jonain päivänä ne tänne varmaan kuitenkin tupsahtaa.

Naapurit on nähneet pulskia kettuja meidän kulmilla, mikä selittää raatopopulaation valtavuuden. Saan uudet silmälasit tällä viikolla, ehkä minäkin sitten näen!! Kettuja.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Koulutus rules

Meillä oli niin mukavaa eilen koirakoulussa että! Oltiin kyllä ihan märkiä eikä Bono suostunut menemään vetiselle asfaltille maate. Tämä on kiva juttu (tämä siis, että koulutus on kivaa), sillä ulkoilu ei sille jostain syystä nyt oikein maistu. Me tehdään tavallista lyhempiä lenkkejä, varsinkin aamuisin.

Kotona sain vihdoin onnistumaan sarjan maahanmenoja, kun otin kosketuskepin taas avuksi. Pallopäällä, kun kopauttaa lattia, se menee nätisti kyynärpäät edelle alas - ja hanakasti!

Me saatiin hyviä vinkkejä, kuinka työstää tiukempia käännöksiä (mama pyörii lähes paikallaan - toimii ruokakuppi kädessä oikein mojovasti), sivulle jäämisen paikkaa (sivulle, askel eteen, sivulle, käännös oikeaan, sivulle jne.). Toimii hienosti. Sitten me alettiin reenaamaan sitä paljon surtua seisomista ja Bono hiffasi sen heti. Vai olikohan se niin, että emäntä hiffas, miten sitä kannattaa palkita? Jotain joka tapauksessa tapahtui niin, että se tuntuu nyt edistyvän eikä taantuvan.

Jos energiaa piisaa, niin voidaan alkaa harjoitella noutokapulan pitämistäkin, saatiin siihen hyvät ohjeet.

Me ollaan taas molemmat oikein innostuneita ja valion arvo kangastelee taas mentaalisessa horisontissa :D Optimismia ilmassa, siis. Menestyksen ja optimismin taustalla saattaa ola se, että oli taas hyvät herkut: höyrytettyä naudan paistia. Se jotenkin potkii parempiin suorituksiin kuin kuivamuonanappulat tai kuivatut maksan ja sydämen kimpaleet.

Ai niin, tärkeä vinkki, jota en ollut muistanut noudattaa, oli sellainen, että vielä palkitessa toistaa vihjesanan. Eli sanoo esim. sivu uudestaan juuri silloin, kun se on hienosti oikeassa asennossa. Se auttaa koiraa ymmärtämään, mitä siltä niinku oikeastaan odotetaan.

torstai 2. lokakuuta 2008

Joku vaihe

Bonolla on taas ollut kasvupyrähdys. Huomasin, että Ramseksen jäämistöstä peräisin oleva Pariisin tuliaispanta, josta koirani meni kaksi viikkoa sitten läpi, on kohta sen verran tiukka viimeisessä reiässä, että saadaan siirtyä käyttämään tokavikaa reikää. Muuten mä en sen kasvamista oikein itse tahdo huomata.

Koirapuistossa huomasin eilen, että sen vasen takajalkakin lenksui taas sivusuunnassa, mikä ilmeisesti siis liittyy kasvamiseen. Se on jäntevöitynyt kumminkin aika mukavasti, kun kuvaamisen jälkeen lisäsin liikunnan määrää. Koira on muutenkin väsähtäneen oloinen. Se köllöttelee ulkona halukkaasti, tänäänkin aamulla ihan melkein rankkasateessa se laittautui maate, eikä halunnut tehdä normaalia aamulenkkiä.

Illalla on koirakoulu ja me ollaan lintsattu sieltä matkan ja emännän flunssan takia nyt kolme kertaa peräkkäin. Tänään mennään, vaikka sataisi jalkarättejä.

Me ollaan edistytty sivulla istumisessa ja istumisessa yleensäkin. Mä voin etääntyä siitä melkein 10 metriä ja lähellä voin kääntää sille vähäksi aikaa selän ja se jököttää paikallaan. Mutta sitten me ollaan taannuttu seuraamisessa, se karkaa kauas oikealle käännyttäessä. Ja maahan -käskyä se ei kerta kaikkiaan opi. Mulla on joku perustavaa laatua oleva kämmi sen opettamisessa. Jos mä kylmiltään sitä pyydän maahan, se menee (jos menee) siihen istumisen kautta. Aina kun annan käsimerkin (kopautan maahan) se menee maahan aluksi pehva edellä ja mun ymmärtääkseni pitäis tokoa varten mennä kyynärpäät edellä.

Joku mättää. Ehkä se, että kosketuskeppi tuntui hankalalta ja olen luopunut siitä. Ohjaan kädellä ja se ei toimi kovin hyvin. Ja pitäisi varmaan ottaa ohjelmaan muutakin, ehkä se on tylsistynyt? Ostin kyllä jo noutokapulan, kun jälkikapuloiden kanssa noutamisen alkeisharjoittelu oli niin mukavaa.

Seisomisen treenaaminen on ollut jäissä kuukausitolkulla ja sen se on unohtanut (vai olinkse minä?) ihan kokonaan.

Ei meissä taida olla aineksia ihan valioksi, mutta kunhan nyt paikkamakuu joskus onnistuisi niin se olisi jo jotain.

Muutenkin tapetilla on nyt enimmäkseen se, että nenäpeijooni toimii. Ihan kuin se olisi oppinut lukemaan, keskittyneisyys lyhtytolpilla on varsin kunnioitettavaa!!! Koskahan se keksii alkaa opetella koiven nostamista?

tiistai 30. syyskuuta 2008

Tihulaisen töitä

Ortopedi määräsi Bonolle ison rodun ruokaa ja tein työtä käskettyä ja tilasin sitä. Kun pakettikortti saapui, se näytti tältä.


Tältä se näytti siinä vaiheessa, kun olin kerännyt kappaleet yhteen kasaan.

Tykkään kyllä tehdä palapelejä, mutta tästä puuttui selvästi paloja, eikä esim. hyllymerkinnöistä ollut mitään jälkiä. Teipattunakaan lappu ei ollut varsinaisesti asiakirjan näköinen.

Meidän posti on auki sunnuntaina ja hankkiuduin sinne aamupäivällä, hiljaiseen aikaan. Selittelin vähän ojentaessani lappua postineidille, ja hän totesi muistavansa koiranruokasäkin. Onni onnettomuudessa: juuri hän oli ottanut sen vastaan ja muisti sen, koska se tuoksahteli muonalle! Muuten sitä ei olisi satojen pakettien seasta ihan noin vain löytänytkään.

Hän arveli, että haju oli varmaan tarttunut pakettikorttiinkin, koska Bono oli sen omaksensa tulkinnut. Pitää varmaan paikaansa, kaikki muut postit on säilyneet ehjinä ennen ja jälkeen ruokalähetyksen.

Sunnuntaina tehtiin koemielessä jälki lähipuiston nurmikolle ja aluksi homma näytti melkein lupaavalta.



Sitten tuli tuulenpuuska ja pudotti 15 kg tammenterhoja meidän niskaan ja homma meni ihan plörinäksi. Ei ollut muutenkaan meidän päivä.

Mentiin sitten koirapuistoon ja siellä oli reilu meininki, kuten aina.


Ruskea jengi.

Aamuisia kohtaamisia

Meidän oleminen on ollut kovin seurallista viimeisten päivien aikana ja kun tähän lisätään se, että emäntä yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovalmisteluja löytää kirjastosta seitsemän (7) lukematonta kirjaa lempikirjailijaltaan, blogi on jäänyt vähän heitteille.

Hassuin insidentti lienee sattunut lauantaiaamun lenkillä. Me oltiin liikeellä aikaisin eikä oikein tavattu juuri ketään. Tämä on tosi harvinaista meidän kulmilla, näin harvakseltaan jopa ylellisyyttä. No, kaksi nuorta konstaapelia ajoi maijalla venäläisen ja juutalaisen hautausmaan välissä olevalle pienelle tienpätkälle ja pystytti puhallusratsiapisteen siihen. Tämähän oli ihan ennennäkemätöntä, ja sitä ihmeteltiin hyvä tovi sellaisella intensiteetillä, että poliisimiehiäkin nauratti.

Bonohan oli ihan täpinässä, että mitäs heppuja noi on, meidän kulmilla. Se alkoi vahtia miehiä asettautumalla lopulta ihan mukavaan makuuasentoon. Siinä se rentoutui ja oli lopulta ihan sen näköinen, että mukavan näköisiä tyyppejä, ja kaksi aivan joutilasta käsiparia, jotka oikein hyvin kelpaavat koiran rapsutteluun.

Poliisit ei olleet ilmeisesti koiraihmisiä, koska mun piti toimia tulkkina. Toinen heistä asian laidan ymmärrettyään tulikin Bonon luokse ja suoritti oikein kelvolliset rapsutukset. Palvelualan oikean ammattilaisen voi näemmä erottaa monista pienistä asioista!

Sitten meitä lähestyikin oikein viehättävä rottistyttö ja Bonsulin huomio kiinnittyi lajitoverin hormonaaliseen tilaan. Kyllä, se on ymmärtänyt, mitä eroa on tytöillä ja pojilla.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Raatouutisia

Onkohan viilenevät illat ja kylmät yöt aiheuttaneet city-kanien keskuudessa keuhkokuume-epidemian tai jotain, kun niiden raatoja on alkanut ilmaantua vallan mahdottomasti. Eilen illalla Bono löysi pimeästä puistikosta ihan koskemattoman, mutta kieltämättä kuolleen pupun. Tavallisesti niistä on varisten jäljiltä tallessa vain koivet ja nahka, mutta tämä oli vasta henkensä menettänyt.

Vielä aamullakin se oli ihan täpinöissä ja vaikka se on saanut viime aikoina ihailevia kommentteja naapurustossa hienosta talutinkävelystä, tänään raadon muisto oli liian houkutteleva säädylliseen ja collien arvolle sopivaan käyskentelyyn. Se on vielä liian nuori: sen aivoitukset on NIIIN ilmeisiä.

Pari kertaa me ollaan nyt harjoiteltu sellaista, että otan raadon suusta - oveluudella, en taidolla tai tyylillä - ja sitten kehunut mahdottomasti koirariepua, joka menettää suurimman aarteensa. Tämä onnistuu, kun koira on kiinni. Mitään onnistumisen mahdollisuuksia ei ole, kun koira on vapaa.

Miukun kanssa aikoinaan harrastin samaa. Kun se toi puoliksi lopetettuja saaliita kotiin, kehuin sitä mahdottomasti ja se ajan kuluessa tyytyi siihen, että se toi saaliit mulle ja minä harrastin armeliaisuutta kituvaa pieneläintä kohtaan ja laitoin yltäkylläisyydessämme saaliin "pakkaseen".

Jospa Bonokin tyytyisi jossain vaiheessa siihen, että koiraeläin hankkiin ruokataloutemme raaka-aineet ja ihmiseläin jalostaa pupuista pellettejä ja mahapullia...

torstai 25. syyskuuta 2008

Kun väsy iskee

... niin silloin levätään, vaikka peti ei olisi ihan unikulman standardien mukainen.



Todistusaineistoa myös siitä, että meillä on NENÄ!


"Mä nuuhkin meille reitin..."

Darling

Canis-lehden toimittaja kertoi pääkirjoituksessa, kuinka kouluttaminen oli muuttunut tavallaan helpommaksi sen jälkeen, kun hän oli koirineen muuttanut kaupunkiin (ihan meidän nurkille, by the way). On näet vahvisteet paremmin kontrollissa.

Bonossa saman ilmiön huomaa myös: kaikki kiva on kaupungissa emännästä lähtöisin, joten sille kannatta olla aika mukava. Lapissa poron ja hevosen kakkoja löytyi, sen kun raapaisi kuistin ovea ja lähti etsimään. Nyt on saatava emäntä virkuksi ja liikkeelle jne. Kamalasti hommaa... Erityisen kiitollinen Bono näyttää olevan mukavista koirapuiston leikkihetkistä. Se käy kesken telmimisenkin nojailemassa paijattavana ja se on koirapuistovisiitin jälkeen oikein sulaa vahaa kotosallakin.

Ihan eri luontoinen koira kuin siellä, missä palkkiot tulee oman aktiivisuuden ja ikioman NENÄn käytön ansiosta.

Kyllä, nenä on meille todellakin löytynyt! Tästä on aiemmin varmasti päivittelyä piisannut, kun ei namut löydy nurmikolta. Mutta nyt, nenää kun tarmokkaasti käyttää, ylähuuletkin pullistelee sammakon rinnan lailla. Ja puhina käy.