Kainaloinen

Bonolla taitaa olla tosiaan joku uhmaiän tapainen, se on heittäytynyt kovin jukuripäiseksi. Ei se oikein jaksaisi lenkkeilläkään. Ulkona kaikista kivointa on haisteleminen ja raatojen jäljittäminen. Muuten se retuuttaa hihnaa ja heittäytyy pötköttelemään. Tai pakittaa ja yrittää mennä pannasta läpi. Se on säädetty nyt niin kireälle, että melkein hirvittää, mutta kapea (vaikka paksu noin kuvainnollisesti) kallon muoto on nyt johtanut tähän.

Treenaamisesta se ei ole yhtään kiinnostunut, jos ei ole ihan superherkut. Me ollaankin oikeastaan otettu pieni sarja ruokakuppi kädessä. Tieto muonasta aina siivittää mukavaan tarkkaavaisuuteen. Oteetaan iisisti sillä saralla. Onneksi me ollaan edistytty niin paljon, että vaikka lopetettaisiin tähän paikkaan koko treenaaminen, se olisi ihan yhteiskuntakelpoinen, mukavasti käyttäytyvä koira.

Vastapainoksi Bono on alkanut ainakin aika ajoin nauttia siitä, että käsittelen sitä. Varsinkin korvien ja pään hierominen saa sen huokailemaan raukeasti. Siitä on sitten hyvä jatkaa muuallekin kroppaan.

Nyt se on alkanut venyttelemään. Joka kerta, kun lähdetään ulos, se venyttää etukropan antaumuksellisesti hissiä odotellessa. Sieltä sekin tulee, vaikka pienempänä ihmettelin, kuinka koira voi olla olemassa niin ettei se venyttele :D