Helmiäishohtoinen turkki

Ulkona on synkkää ja liejuista, kun on satanut masentavia määriä. Märässä pimeydessä Bono näkyy kauas valkoisen frakkipaitansa ansiosta. Eräs koiranulkoiluttajakollega ihasteli, että miten se onkin niin puhdas ja valkoinen. "Mitä sä sille teet, kun se on noin hohtava?" hän kysyi.

En mitään, on vastaus. Bonon turkki on ihan ylettömän helppo hoitaa. Ainakin jos vertaa persialaiskissan kuontaloon, jota tuli suittua aamuin illoin 15 vuotta. Bono turkki on jo sen verran karkea ja lasimainen, että se hylkii likaa. En enää kovin usein edes pese sen jalkoja, sillä mikrokuituliina puhdistaa kurat ja hiekat tosi hyvin. Selkäpuoli hoituu, kun kahdella froteepyyhkeellä jynssää vastakarvaan ja vastavuoroisesti myötäkarvaan. Samalla tulee hierottua kasvusta kivistävät kyljet, alaselkä ja reidet.

Korvantaustat pitää ruokota päivittäin, ne huopaantuu nykyään helposti. Ja kyllä mä sitä turkkiakin harjaan aika usein. Se on vähän sellainen ohjelmanumerokin ja yhdessä tekemistä. Mutta siinäpä se. Ei ole tarvinnut föönata ja hoitoaineiden kanssa lotrata.

Valkoisista osista valon sopivasti sattuessa karva oikeasti kimaltaa helmiäisenä. Sen kun saisi joskus kuvattua.