Raatouutisia

Onkohan viilenevät illat ja kylmät yöt aiheuttaneet city-kanien keskuudessa keuhkokuume-epidemian tai jotain, kun niiden raatoja on alkanut ilmaantua vallan mahdottomasti. Eilen illalla Bono löysi pimeästä puistikosta ihan koskemattoman, mutta kieltämättä kuolleen pupun. Tavallisesti niistä on varisten jäljiltä tallessa vain koivet ja nahka, mutta tämä oli vasta henkensä menettänyt.

Vielä aamullakin se oli ihan täpinöissä ja vaikka se on saanut viime aikoina ihailevia kommentteja naapurustossa hienosta talutinkävelystä, tänään raadon muisto oli liian houkutteleva säädylliseen ja collien arvolle sopivaan käyskentelyyn. Se on vielä liian nuori: sen aivoitukset on NIIIN ilmeisiä.

Pari kertaa me ollaan nyt harjoiteltu sellaista, että otan raadon suusta - oveluudella, en taidolla tai tyylillä - ja sitten kehunut mahdottomasti koirariepua, joka menettää suurimman aarteensa. Tämä onnistuu, kun koira on kiinni. Mitään onnistumisen mahdollisuuksia ei ole, kun koira on vapaa.

Miukun kanssa aikoinaan harrastin samaa. Kun se toi puoliksi lopetettuja saaliita kotiin, kehuin sitä mahdottomasti ja se ajan kuluessa tyytyi siihen, että se toi saaliit mulle ja minä harrastin armeliaisuutta kituvaa pieneläintä kohtaan ja laitoin yltäkylläisyydessämme saaliin "pakkaseen".

Jospa Bonokin tyytyisi jossain vaiheessa siihen, että koiraeläin hankkiin ruokataloutemme raaka-aineet ja ihmiseläin jalostaa pupuista pellettejä ja mahapullia...