Meidän pitää kiertää korttelin taakse, jotta päästään nurmikolle ja viheralueille, ja vaikka asian voi tehdä kahta eri kautta, me ollaan aina kuljettu samaa reittiä. Eilen Bono tahtoi ihan itse valita eri reitin.
Se on myös oppinut avaamaan ihanan CD-kotelon vetoketjun, joten tämähän avaa emännälle ihan uusia ulottuvuuksia: sinne voi piilottaa herkkupalan tai koiran keksin. Voisi tarjoilla vaikka nappuloitakin siinä. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
Ihana teknokuitu-frisbee-pussukka vetoketjulla ja suuhunsopivalla kantolenkillä.
Eilen se myös keksi, että olonsa voi tehdä mukavaksi. Miksi kolistella luitansa lattialla, kun maata voi tyynylläkin. Vaikka luuta järsiessä.
Tyynyllä on somempi kirputtaa polveakin.
Hampaiden vaihtuminen on juuri nyt varmaan kipeimmillään. Ikenet on olleet ihan turvoksissa ja veriset. Mahtaa olla ikävä fiilis.
Alaleuka alkaa olla jo aika siisti.
Olen vahdannut Bonon huteria takakinttuja ihan vainoharhaisena, mutta jotenkin tänään mieli huojentui. Juttelin eläinkaupassa myyjättären kanssa, jolla oli pieni (tai siis ei missään tapauksessa pieni, mutta hyvin nuori) mastiffin pentu mukana. Siitä tulee kolme kertaa Bonon kokoinen isona ja hän totesi myös olevansa jokaisen pennun kohdalla aina ihan vauhko. Siinä sitten vaahtosimme hetken, ja vertaistuki oli sen verran tehokasta, että huomasin sen keskustelun jälkeen olevani paljon rauhallisempi :D
Pennuilla ne jalat vaan jossain vaiheessa vinksottaa ja hengenvaarallista se ei missään tapauksessa ole. Näin se vain on.
