Pehmee

Bono on pehmeä, mutta niin on emäntäkin. Tuulen viemää on hieno periaate siitä, ettei koira pääse sänkyyn. Siellä se pötköttelee mun jaloissa hetken esim. aamukahvilla (jonka emäntä nautiskelee lenkin jälkeen peiton alla) ja iltasella ennen kuin hankkiutuu itse nukkumaan.

Miten mä ikinä kuvittelin pystyväni siihen? Lulu nukkui koko ikänsä mun jaloissa. Miukun kanssakin me loikoiltiin joka aamu pitkät tovit vielä petissä niin, että se roikkui kynsillään mun vasemmassa (aina vasemmassa!)olkapäässä ja kehräsi sylissä kuolaten. Wiljamin paikka oli polviteltassa peiton alla.

Se on nyt vajaat 20 kiloinen, veikkaan ja kolmasosa massaa on vielä tulossa, ounastelen. Pitää siirtyä varmaan beigen ja vaihtelevan ruskean sävyisiin lakanoihin. En ole oikein kirjavien ystävä, mutta ehkä tässä oppii.