Happy together

Tänään on ollut oikein ihana päivä olla kahden koiran emäntä!

Bonon furunkoloosi on alkanut talttua sen verran, ettei se enää pyri nuolemaan jalkaa koko ajan. Bono on taas mukava ja sävyisä, toiminnanhaluinen ja kiltti koira. Käytiin kaksistaan piiiiiiitkällä lenkillä ja tehtiin sen varrella pari tottistreeniä ja voi, miten halukkaasti Bono työskenteli.

Lenkillä sitä pystyy päästämään sopivissa paikoissa vapaana juoksentelemaan kaupunkioloissakin, siihen on tullut sellaista varmuutta, ettei tarvi pelätä, että se lähtee jonnekin huitelemaan. Voi, meillä oli pitkästä aikaa oikein tosi kivaa kaksistaan! Bonokin heilutti häntää kotiin palattua koko sen ajan, kun se odotti että otan päällysvatteet ja kengät pois ja vapautan sen remmistä. Ja se itse tahtoi meidän salaiselle tottiskentäölle, kaksi kertaa!

Tavallaan se on hyvä, että Bono reagoi käytösongelmilla vaivoihin, koska silloin ne aina huomaa heti. Mutta tietty vähän vähemmän saisi noita vaivoja olla. Tuntuu, että sillä on koko ajan jotain. Kun yhdestä kohtaa paranee, toisesta kohtaa prakaa.

Nikin kanssa käytii paimenessa ja voi, miten se osaa. Meiltä puuttuu vain se pysähtymisen tai maata menon varmuus, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. Bonon makoilu on melko varmaa, mutta sille pitää saada rauhallisuutta lampailla. Ja vauhtia siihen maahanmenoon myös. Lampailla se kiihtyy helposti niin kovaan vireseen, että sille joutuu sanomaan yleensä useammin kuin kerran.

Tänään kylläkin oltiin siis Nikin kanssa kaksistaan reissussa. Sekin sai kirmailla vapaana oman työvuoron jälkeen ja ajattelin että leikkiköön Woolin ja Fleetin kanssa, mutta se on ilman Bonoa niin mammanpoika, että pysyttelee ihan lähellä. Täytyy sanoa, että arvostan tätä piirrettä kyllä kovasti, ja tykkään siitä. Ja kyllä se sit leikki Bonon kanssa kotona. Mitäs noista muista koirista nyt sit noteeraamaankaan!

Meillä on paimennuspäivinä sellaiset rutiinit, että ruuat tulee autohäkkiin vikan paimennuksen jälkeen ja kotimatkalla pysähdytään vielä metsälenkille. Sama kuvio oli nytkin. Heiteltiin vähän keppiä ja siinäkin otetaan aina maahan menoa. Keppi irtoaa ihmiskädestä vasta kun koiran vatsuri koskettaa sammalta. Koitan saada sillä rakennettua intoa siihen maahan menemiseen. Niki on nimittäin jokseenkin jukuripäinen kaveri ja useimmiten se on sitä mieltä, ettei mun tarvi tollasta osata. "Mä olen vielä niin pieni", sen naamassa lukee.

Sit kun se osaa, se toimii kuin unelma, mutta se hangoittelee aina pitkään sen uskomisen kanssa, että se osaa. Tavallaan siitä näkee oikeasti, mitä se osaa, koska se ei arvaile eikä tarjoa ihmeemmin mitään. Se tekee vain sen, minkä se osaa! Collie on kyllä kiva koira, jos ja kun sillä on vähän kovaan taipuvainen luonne.

Paimenessa oli yksi 8 kk ikäinen aussi, joka juoksi melko hurlumheitä laitumella ja tuumailin, että tuossa me oltais Nikuliinin kanssa, jollen olisi ottanut sitä aina sitkeästi mukaan. Vaikka tuntuu, ettei osata paljon mitään, edistystä on kuitenkin tapahtunut valtavasti, kun se malttaa pysytellä töissä ja liikkuu lampailla rauhallisesti. Sen kanssa on jo ihan yhtä mukavaa paimentaa kuin Bonokin.

Vähän vinkumista esiintyi omaa paimennusvuoroa odotellessa, mutta tein sen kanssa vähän tottista ja se piti paikkamakuuta tosi hyvin, vaikka ympärillä pyöri irrallisia koiria vaikka kuinka monta. Hieno poika! Välillä palkkasin sitä vain vanuttamalla ja se palkkautuu sillä aika kivasti, samoin kuin Bonokin.

Hienot pojat on mulla taas molemmat!

Jalka kipeenä

Bono on ollut vaihteeksi vaivainen. Sillä oli oikein pahaa ihovauriota kahdessa varpaassa ja niiden välissä ja käytös on ollut sen mukaista! Viikko ollaan sitä hoidettu puhdistamalla ja betadinella desinfioimalla jokaisen ulkoilun jälkeen ja kuivattelemalla sitä sideharsoon käärityillä pumpulitupoilla ja sukkia vaihtamalla ja nyt näyttäisi pikku hiljaa helpottavan. Sunnuntain paimennus oli pakko jättää väliin, kun jalka oli lauantai-iltana ihan kuuma ja vuotava ja koira selvästi kipeä.

Ilmoitin paimennuskouluunkin illalla, että Bono lähtee aamulla lääkäriin. Se kumminkin nukkui aamulla 11 asti, ja jalka oli viileä ja kuiva, joten annoin sen nukkua koko päivän ihan rauhassa. Päivystyksessä ei kumminkaan tehdä tutkimuksia ja mä halusin vähän seurailla, että miten homma edistyy, kun tuntui että ihohommeli on seuraus nuolemisesta eikä kivun syy. Lauantaina se ei ollut osannut rauhoittua nukkumaan. Ajattelin, että menen iltapäiväksi paimentamaan Nikin kanssa, mutta en hennonut jättää Bonoa ypöyksin kipeän jalkansa kanssa. Sitäpaitsi se olisi tod. näk. keinotellut sukan pois ja nuollut sitä koko päivän! Siinä kunnossa se ei ollut, että olisi voinut ottaa autoon mukaan.

No, meillä on torstaille taas vuoro varattu, joten mennään silloin. Tosin Bono jää kotiin niin kauaksi aikaa, kun jalka on varmasti kunnossa. Sit onkin varmaan aika tilata taas fysioterapeutille aika. Bonolla on taas lihaksissa paljon jännityksiä. Testailin eilen fysioharjoitteita, mutta ne menee ihan ok. Eli syvät lihakset on ilmeisesti kunnossa. Ehkä tämä jalkavaiva on taas kuormittanut sen pintalihaksia. Se ei tosin onnu yhtään, mutta voihan se sitä silti varoa, vaikka minä en sitä huomaa. Ja joka tapauksessahan sen rakenne on sellainen, että se kompuroi liukkailla lattioilla, eli jännityksiä kertyy varmaan ihan muutenkin vähitellen.

Harjailin sitä eilen pitkään ja lempein ottein ja Bono nautiskeli siitä. Huomasin harjaussession jälkeen, että sekin varmaan vähän hieroo lihaksia, koska kokeillessa sen lihakset ei enää heijastelleet ja värisseet ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin.

On se kovan onnen peijooni! Ajattelin aamulla, että olen ollut melkein kuin omaishoitaja tässä Bonon emäntänä! Koko aika on jotain, milloin närästää ja milloin on ripulia. Iho-ongelmat on olleet tämän kevään ja kesän riesa. Milloin on pallit, nenu tai tassut ruvella. Ja sit kun nämä osa-alueet on kunnossa, kroppa krempaa.

Ajattelin mennä SPR:n ensiapukoulutukseen. Jospa niitä oppeja voisi soveltaa koiriinkin?

Paimenpojat

Olin eilen iltatreeneissä ekaa kertaa molempien kanssa. Sen verran ollaan edistytty, etten itse väsy siinä enää.

Eka oltiin Bonon kanssa isossa aitauksessa, mutta siitä ei oikein tullut mitään järjellistä. Bpono oli täysin tottelematon, räyhkäsi ja riehui ja kiihtyi lopulta niin omasta riehumisestaan että meinasi näykkiä lampaita persuksista. No siihen tietysti lopetettiin. Ei saatu mitään kunnollista sillä kerralla aikaan. Lampaatkin oli kyllä lennokkaita, sillä katraassa oli puolet sellaisia, jotka ei olleet koko kesänä olleet koirien kanssa tekemisissä.

Sen mä kyllä tällä sessiolla opin, että lampaat vähät välittää ihmisestä, jos koira ei ole hommissa. Bono nimittäin kiinnostui töytäillessään tuoreesta lampaanskeidasta kuin ei olisi koko päivänä ruokaa saanut. Jos koiran huomio on lampaissa, lampaat seuraa ihmistä, mutta jos koira touhuaa omiaan, ihminen ei saa villimpiä lampaita välttämättä yksin koottua: niillä ei ole mitään tarvetta turvautua ihmiseen.

Nikin kanssa aloitettiin pienen pienessä kehässä, jossa se juoksee kehän sisälaitoja pitkin vasemmalle ja oikealle. Sillä oli myös virtaa ja se meinasi välillä tulla hyppimään mua päin, mutta pikku aitauksessa siihen pääse puuttumaan heti. Sit vaan seis-käskyn ja rauhoittumisen kautta lampaiden ympäri juokseminen jatkui. Siinä sai hallittua koiraa tosi hyvin.

Seuraava kerta Bonolle tehtiin samaa. Se kiersi lampaita hyvin molempiin suuntiin, mutta ei meinannut tahtoa mennä maahan (Bonolla rauhoittumis- ja pysähtymiskäsky on maahan, Nikillä toistaiseksi ainakin seis) ja lisäksi se räyskytti aivan taukoamatta. Suivaannuin ja kitapurje lepattaen huusin sille: LOPETA! Se tepsi. Se räyskytys loppui kreivin aikaan, sillä ehdin jo äkeissäni ajatella, että nämä on sen vihoviimeiset paimennustreenit. Sit menikin ihan hyvin.

Bonon kanssa on saatava se mielentila rauhalliseksi lampailla, muuten siitä hommasta ei tule niin sanotusti lasta eikä paskaa. Sama pätee tietysti Nikiinkin, mutta sen kanssa ollaan aloitettu hyvin hallituissa olosuhteissa. Bonolla homma on ehkä päässyt alussa vähän väärille urille.

Nikin toinen treeni olikin sitten isossa aitauksessa ja se oli täysin priima! Niki pysyi katraan takana, se ajoi niitä rauhallisesti just niin kuin pitääkin sikasakkaamalla vasemmalle ja oikealle huom! kääntye minun ohjeesta, ja me päästiin kävelemään vauhdikkaasti katraan kanssa heinäpaalilta A heinäpaalille B ja takaisin niin (etäisyys ehkä joku 50 m.), että lampaat kulki mun perässä ja kierrettiin paaleja. Me siis ekaa kertaa ikinä kuljetettiin lampaita hallitusti siihen suuntaan, johon ihmispaimen tahtoi.

Huomenna on vähän illan konsertista palautumis- ja valkosipulimarkkinalomaa , mutta paimennusreenit jatkuu sunnuntaina ja ensi viikolla on toivottavasti taas iltareeniä. Varapaikoilla jonotellaan.

Mukavaa, kun voi reenata jo molemmilla ihan kunnolla. Jos jotain negatiivista tästä haluaa hakea, se on se, että koko aika tuppaa olemaan säpinää omien koirien kanssa eikä ehdi seurata toisten treenejä kunnolla. Niiistä kumminkin oppii aivan älyttömästi.

Hauska insidentti tapahtui pariin otteeseen, kun jostain syytä melkein kaikki koirat alkoivat ulvoa kuorossa. Ekalla kerralla sen taisi aloittaa Wool, talon oma koira, mutta tokalla kerralla se taisi kyllä olla Niki, joka ei olisi halunnut odottaa yksin autossa. Suurinpiirtein kaikki autoissa odottelevat koirat ja talon koirat osallistuivat kuorolaulantaan kurkku suorana. Vain paimentamassa olevat ja omaa paimennusvuoroaan odottavat koirat olivat siellä missä halusivatkin, eivätkä osallistuneet.

Paimentaminen on koirillekin ihan hirveän kivaa. Bonolla heiluu häntä lähes koko ajan, kun se odottaa vuoroaan ja kun lopetellaan ja tullaan aitauksesta pois. Niki puolestaan odottaa vuoroaan silmä kovana lampaita vahdaten ja tekee eleitä, jotka jotenkin näyttää samalta kuin intensiivisti lätkämatsiin osallistuvalta miesväeltä voi joskus bongata, kun kroppa osallistuu kentän tapahtumiin. Erittäin mieluisa harratus siis sekä kaksi- että nelijalkaisille. Itsellä on kotiin ajaessa sellainen olo kuin olisi kesälomareissulta palailemassa. Lampaatkin pysyy kuulema hyvässä fyysisessä kunnossa, kun ne koulutuskäytössä saa liikuntaa!

Viilenevää

Meille ei oikein tapahdu juuri mitään niin ei tule kovin ahkerasti päivitettyä blogiakaan. Ulkoillaan paljon ja leikitään kopin ottamista (sukalla onnistuu molemmilta hienosti) sekä palloilulajeja. Pallon tuomisella koitan saada Nikin oppimaan noutamista. Naksuttimella ollaan pelattu iltaisin myös. Molemmat tykkää siitä kovasti ja väsähtävät myös helposti.

Yhtenä iltana teetin Bonolle sellaista, että sen piti käydä merkkaamassa eri puolille huushollia liimattuja post it-lappuja. Seuraavassa harjoituksessa sen piti tepastella tietyllä matolla. Yhtäkkiä se kesken maton merkkaamisen lähti etsiskelemään post it-lappuja, mikä kyllä kertoo harjoituksen kuormittavuudesta. Se on rankkaa, kun pitää itse ajatella!

Nikin naksutintreenit keskittyy siihen, että se ottaisi rilaisia esineitä suuhun. Nutoa siis harjoitellaan. Lähinnä jälkikapuloilla ja hiusdonitseilla toistaiseksi.

Nikin siskolla on kuulema ekat juoksut ja meillä tämä ikävaihe näkyy niin, että nuuskiminen on erittäin intensiivistä. Sukukypsyys on ovella! Niki on vähän osoittanut myös kärsimättömyyteen taipumusta, mitä koitetaan suitsia niin, että ollaan nyt viileämmillä keleillä alettu tehdä iltalenkeillä vuoronperään tottista. Toinen odottaa, kun toinen reenaa. Tavoitteena on, että paikkamakuu tulisi molemmilla varmemmaksi ja Ippulin kärsivällisyys vähän kasvaisi. Treenatessa tämä on kyllä etu. Se menee sivulle aika vauhdikkaasti peppua heilauttaen, kun on nakkia tiedossa!

Maahanmenoa reenataan ahkerasti molemmilla kaikissa mahdollisissa paikoissa, koska se on tärkein tottelevaisuutta edellyttävä vaatimus paimennuksessa. Jonkunlaista edistymistäkin on alkanut näkyä. Bonolla paikkamakuu on itse asiassa ihan hyvä. Se pysyy maassa mukavan varmasti. Ippulikin on alkanut osoittaa halua maastoutua melko vauhdikkaasti. Kestoakin siihen on saatu hiukkasen.

Bonon kastrointi ei ole ainakaan vielä vaikuttanut sen ärhentelyyn. Se on ollut taas vauhkona, ja haukkuu ihmisiä, joitakin koiria, lastenrattaita ja matkalukkuja. Ainut konsti, millä sen saa niistä tilanteista iististi ohi, on panna se seuraamaan.

Enää mua ei edes ärsytä tämä piirre, lähinnä säälittää. Olen ajatellut sen niin, että mulla on siis koira, jolla on ns. erityistarpeita. Suhtaudun siihen nykyään kuin vähän henkisesti vajaakuntoiseen: minkäs se sille itse mitään voi, että sitä pelottaa ja ettei sillä ole niitä nappuloita systeemissään, jotka sitä auttaisivat. Kaikki konstit on koitettu ja mikään muu ei toimi kuin seuraamaan laittaminen. Pitää vain auttaa se järkyttävistä tilanteista mahdollisimman vähäisin seuraamuksin. Se ei ole tottelemattomuutta, pikemminkin se on itsevarmuuden puutetta, liiallista pehmeyttä ja hermorakenteen vajavuutta. Vaatimalla ja pakotteilla siihen ei pysty vaikuttamaan.

Positiivista kumminkin on, ettei se uhotessaankaan pyri puremaan ketään, ja silloin kun sillä on turvallinen olo, se on tosi kiltti. Käytiin itse asiassa jopa koirapuistossa toissapäivänä, kun siellä oli 8-vuotias, erittäin varma suursnautseriuros. Bono yritti sille uhota, mutta se laittoi kutakuinkin katseella Bonon kuosiin.

Onneksi on tullut hinkattua tottelevaisuutta Bonon kanssa, koska siitä se saa toimintamallin ja seurauttamalla ne tilanteet yleensä hoituu. Tosin vain jos on makkarat mukana. Jos ei ole herkkuja niin mekkala on taattu.

Bonoon verrattuna Niki menee siinä sivussa vähän niinku omalla painollaan. Sen kanssa ei ole mitään ihmeellistä vielä ainakaan ollut. Se on hirmu helppo tapaus. Koirista, mopoista ja linnuista se on nyt kiinnostunut, joten seurauttaminen ohitusmenetelmänä toimii silläkin. Ja ne on yhdessä helppo saada seuraamaan erittäin intensiivisellä kontaktilla, koska makkarasta tulee vähän skabaa.

Huomenna mennään paimeneen ja toivotaan kuivaa keliä, ettei oltais ihan ravassa.

Luonteita

Oltiin eilen Sarin kanssa katsomassa collieyhdistyksen luonnetestejä Oulunkylässä ja olipa mielenkiintoinen ilta. Koirien luonne-erot tulee kyllä siinä testissä esiin.

Yksi aivan mahtava narttu siellä oli, Storybook's Gun Love, joka ensinnäkin naamasta oli ihan Bonon näköinen. Ja se luonne! Se sai tulokseksi 193 ja tuomarit tuumivat, että onkohan tämä collie lainkaan, niin harvinaista tuollaiset lukemat kai näillä on. Sanoivat, että toivottavasti se päätyy jalostuskoiraksi. Toki sillä evästyksellä, että kannattaa tutkia vanhemmat ja sisarukset, että onko luonne geneettistä. Emäntäkin oli nimittäin itse rauhallisuus, joten koiran oli niissä tilanteissa ja varmasti kaikkialla muallakin kyllä hyvä ja turvallinen olla.

Testissä siis tarkkaillaan koiran reaktiota ja palautumista erilaisissa luonnetta vaativissa tilanteissa ja tämä oli utelias ja kiinnostunut kaikesta, mutta ei säikkynyt mitään. Se saikin hermorakenteesta +3. Se oli kova, ei kantanut mistään mitään kaunaa, senkun mennä porskutti. Aivan mahtava koira!

Vähän sillä silmällä katselin, ettei Bonoa kannata viedä. Yksi narttu siellä oli, joka käyttäytyi suunnillen niin kuin Niki tällä hetkellä ja se sai tulokseksi 140 pistettä.

Niksukasta puheen ollen sillä on sellainen kehitysvaihe, että se kasvattaa kroppaa. Juur nyt vaikuttaa siltä, että se tavoittelee mäyräkoiramaisia linjoja! Se on myös aika väsynyt tai saattaa kesken kirmailun esim. metsälenkillä väsähtää ihan yhtäkkiä. Muistan, että Bonollakin oli tällainen vaihe samoilla kuukausilla.

Pallit sillä on jo melko isot ja ulkona se nuuskuttaa ja puuskuttaa pissojen haistelutehtävissä erittäin ahkerasti. Olen Nikin kohdalla kyllä tiukempi kuin aikoinaan osasin Bonon kanssa olla, ja vaadin että kävellään kumminkin reippaasti, eikä maleksita tolpilla kohtuuttomasti. Jos suinkin nyt jotenkin vois välttää sitä, että tytöt piakkoin stressaa pakin ihan sekaisin.

Tytöistä puheenollen alakerran Jadella juoksu sen kun jatkuu, mutta Bono vähät välittää. Mikä taivas!

Niki paimenessa

Me oltiin tänään Nikin kanssa kaksistaan paimentamassa. Pampulalla on ihan yhtä paljon vauhtia kuin Bonollakin, mutta mepä mentiinkin häkkiin treenaamaan, että saataisiin alusta asti hallittua liikkumista siellä lampailla. Pikkuipana kun ei ole vielä hyvin vahva siinä maahanmenossa muualla kuin ruokakupilla.

Ekalla kerralla oli laitumella vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä neljä lampaista oli melko vikkeliä järvilaidunsession jälkeen. Niki ehti sinne sun tänne ja siinä tohinassa yksi lammas taklasi minut ja kuinka ollakaan, sama polvi, joka on jo ruvella Jessican kanssa kohtaamisesta, oli alimmaisena.

Tuntuu ihan paluulta lapsuuteen, kun on polvet ruvella. Elävästi muistuu ne kesät mieleen! Silloin sitäpaitsi paistoi aina aurinko just samalla tavalla kuin tänä kesänä. Ei ehkä ihan yhtä kuumasti, mutta yhtä sinnikkäästi.

Mitäs muuta? Bonon ärtyisyys toisille uroskoirille ei ole ainakaan vielä kastroinnista helpottanut, eli tiukkaa kuria sille pitää pitää. Helle vissiin on alkanut ottaa kupoliin, sillä se on ollut taas oikein ärsyttävä ja vouhkaa vasaemalle ja oikealle. Mä olen jo hyväksynyt ajatuksen, että se ei enää ole pentuaikojen avoin, sosiaalinen ja ystävällinen kaikkien kaveri, ja suosiolla varoitan muita, että ei kannata tulla lähemmäs, tämä on ärzy. Että tähän on tultu, ei olis uskonut pikkuenkelistä.

Ensi viikolla ei päästä paimeneen, mutta sit sitä taas on! Nyt alan kuljettaa molempia mukana. Niki on niin potentiaalinen myös. Se vain on repsukka niin pieni, että sen pääkoppa simahtaa ihan hetkessä. Sitä ei millään meinaa muistaa, miten vauva se kumminkin vielä on.

Niki ystävystyi Woolin kanssa (1 v 3 kk, paimenkoulun oma työbortsu) ja kun oli aika hiljainen ilta, ne pääsivät vähän lopuksi leikkimään vapaina. Niki on tosi tomera tapaus Bonon kanssa, mutta omillaan se on oikeastaan aika säyseä. Mulla oli juustoa mukana ja se tuli joka kerta, kun kutsuin, vaikka se oli vapaana toisten koirien kanssa! Mua hämmästytti sen hyväkuuloisuus, koska Bonon seurassa sen korvat on milloin missäkin. Harvemmin kumminkaan kuulolla.

Käytin sitä yksin tänään myös viimeisellä iltapissalla ja se melkein seurasi mua (siis tottisseuraamista) koko lenkin, kun niitä ihania emmentaleja oli edelleen taskussa. Mun piti sanoa sille vapaa ja tee pissa, että se muisti hoitaa asiat. Taitaa olla otollinen aika kouluttaa.

Aja siitä!

Oltiin taas paimenessa ja hittolainen, että on fiilikset taas katossa! Mehän ollaan alkukesä ekojen kertojen jälkeen opeteltu hakukaaria, mutta tänään ruvettiin hinkkaamaan maahan menemistä tasapainopisteesssä. Eli, kun mä olen lampaiden edessä ja koira on lampaiden takana, sen pitää siinä rauhoittua maahan. Me saatiin niin hyvä reeni aikaan, että mun ei tarvinnut enää vaatia siltä vihaisesti, vaan pystyin rauhoittamaan äänenkäyttöä, mikä puolestaan poiki edelleen keskittyneempää ja rauhallisempaa työskentelyä Bonolta.

Kerrankin tuntui siltä, että nyt menee hyvin. Marikakin oli sitä mieltä, että nyt oli kaikki kehut ja vaatimiset myös ajoitettu oikein. Siihen sitten tultiin, että Marika opetti meille, kuinka siitä sitten seuraavaksi koira lähetetään vasemmalle ja oikealle. Oikealle lähettämistä koitettiin muutama kerta ja meni ihan hyvin. Se edellyttää, että maahanmeno sujuu hyvin. Peijakas sentään, nyt tuntuu, että alkaa pikku hiljaa kulkee!

Itselläkin oli sellainen olo, että on hyvä ja mukava olla siellä lampailla eikä tule niin hikikään! Vaikka oikeesti jouduin jonkun kerran ihan kunnolla juoksemaan spurttia, että saan koiran hanskaan, ennen kuin se ehtii hakea vauhtia jostain kaukaa ja hajottaa katraan. Somerolla oli kyllä ihana tuulikin koko illan, että hyvä siellä oli touhuta.

Meillä oli yksi lapin porokoiratyttö, Hertta, joka kokeili lajia ekaa kertaa ja se oli ihan ässä! Se piti hyvin etäisyyttä lampaisiin, lähti heti kiertämään niitä ja piti koko ajan huomion lampaissa. Aivan mainio epeli. Sit mukana oli 4 kk:n ikäinen groenendael-pentu ja niin suloista otusta saa hakea. Se oli myös ihan täysillä mukana hommassa, mutta niin pientä ei voi vielä yhtään käskeä. Saipahan vähän tuntumaa lampaisiin. Hienosti sekin niitä kiersi.

Swedulla käy pari vanhempaa groenendaelia, jotka ovat jo mukavasti edistyneet ja niiden tyyli paimentaa on aika kiva. Ne kulkee collien tavoin pää pystyssä ja ne menee lähelle lampaita, mutta ne ajaa tosi nätisti ja aika rauhallisesti, sillai sipsuttelemalla. Kerrasssaan viehättäviä koiria!

Tuumailin tuossa äsken, että kumma juttu, että jos olen illan jotain metsäjälkeä koluamassa, olen ihan puhki sen jälkeen. Paimenesta ajelen aina kotiin sellaisissa fiiliksissä kuin olisin ollut kesälomalla (meikäläisen ainut loma taisi tänä vuonna olla se viime viikko, joka meni selkää potiessa ja romaaneja lukiessa).

Ehkä se onkin hyvä harrastuksen kriteeri: rentouttaako vai raskauttaako.

Juhlavaate

Aika hieno, vai mitä? Kuvat ja juttu on tuolla: Hääpuku oman lampaan villasta.

Lomatunnelmia

Ollaan otettu hellejakso aika iisisti. Tänään piipahdettiin Nikin kanssa silmälääkärillä, kun sillä oli oikea silmä ärtynyt ja se sitä kuoputti. Kun illalla kurkin sinne, minusta näytti, että siellä on roska ja siemenhän sieltä löytyi. Onneksi se saatiin pois ja nyt on muutama päivä huuhtelua ja tippoja. Ei ehtinyt kumminkaan silmä pahasti tulehtua, vähän oli punoitusta, mutta sarveiskalvokin oli ihan ehjä.

Bonon kanssa olis tarkoitus tänään paimentaa lampaita. Vähän arveluttaa, kun Bono on aika vetelä ja nukuttiin molemmat viime yö tosi huonosti lämpötilojen takia. Ehkei sitä nyt kumminkaan perumaan ruveta. Ilmastoitu automatkahan on sitäpaitsi miellyttävä :)

Eilen käytiin Oona-siskon luona ja sisarukset on alkaneet muistuttaa luonteiltaan kovasti toisiaan sen jälkeen, kun Bono on kastroitu. Siinä on päässyt pintaan se sama umpimielisyys ja itsepäisyys, mikä Oonallakin on voimakas. Aiemmin Bonolla oli niin paljon virtaa, ettei se päässyt pintaan. Nyt, kun on mieli rauhoittunut, alkaa paljastumaan perimmäinen totuus luonteesta! No, on se hyvällä tuulella iloinen, leikkisä ja miellyttämisenhaluinen, mutta kyllä mä toivon ettei tuo ärtyisyys iän myötä lisääntyisi kovin paljon.

Niki täyttää tänään 7 kk ja se painoi aamulla lääkärissä punnittaessa 21,3 kg. Se on jättiläispenikka, Bono paina 22 kg. Ei se kumminkaan lihava ole, se on vaan ihan erilainen rakenteeltaan, rotevampi ja romuluisempi. Jos Bono olisi ihminen, se olisi kukkakeppimallia. Niki on kai lähempänä painonnostajavartalotyyppiä.

Tässä jokunen lähiaikona otettu kuva.


Kuumimmat päiväsydämet vietetään usein ulkosalla.


Sanomattakin lienee selvää, että valkoinen matto oli juuri pesty!


Ihmeempiä valtataisteluja tämä parivaljakko ei käy.


Niki on niin ahne, että ruokailtuaan se yleensä käy odottamaan Bonon kupin viereen, että jäiskö isoveikalta jotain.


Mä olen 7 kk ja olen päättänyt, että mun piirteisiiin pystyt korvat sopii parhaiten!

Otin syntymäpäivän kunniaksi tosiaan kaikki painot ja liimat Nikin korvista ja puhdistin ne kunnolla ja yllä näkyy tulos. Ne ei kyllä pysy lurpallaan. En tiedä, kuinka kauan niin kannattaisi yrittää hoitaa, meikäläisen hoitotulokset on aika vaatimattomat. Olis kiva, jos ne saisi edes muutaman päivän pysymään itsekseen nätisti, että uskaltaisi ilmoittautua näyttelyyn. Olis kiva saada joku tulos ja arvostelu, kun koira muuten on tosi hieno.

Viileetä

Ollaan ulkoiltu lähinnä aamulla aikaste ja illalla myöhään nyt helteiden aikana. Iltapäivisin on pahimman kuumuuden aika loikoiltu ulkona tuulisessa varjossa. Kämppä on kolmen jälkeen ollut tukala kun parvekkeelle paistaa, että helpompaa on ollut roudata huusholli ulos, loikoilla ja lueskella siellä.

Nyt kun lämpötilat on laskeneet useilla asteilla, pampulat on kovin aktiivisia leikkimään. Ne osallistuu kaikkeen puuhailuun ja kanniskelee tavaroita epätodennnäköisiin paikkoihin.

Bonon testosteronimäärät on pudonneet rajusti ja oikea testien testi tuli taannoin saaressa, kun me mentiin sinne siitä huolimatta, että Stellalla oli juoksu ja vielä loppuvaiheessa. Itse olin jo perumassa koko keikkaa, kun tajusin tilanteen, mutta tulin ylipuhutuksi sillä varauksella, että varoitettu on.

Ajattelin, että jos on totta, että kastroinnin vaikutukset alkaa näkyä vasta puolen vuoden viiveellä, kukaan ei saa nukkua hetkeäkään, kun Bono käy kuumana. Sitäpaitsi Ippulikin alkaa olla iässä, että huulet väpättää ja se merkkailee jo enemmän kuin Bono. No, havainnot kotioloista sai varmennuksen, mitään hässäkkää ei Bonosta aiheutunut.

Bono oli kyllä Stellan valinta ja se tuputti peppuansa Bonon nenän eteen, mutta Bono riepu vain haisteli kohteliaasti ja jolkotteli leikkimään Nikin kanssa. Se siitä puolen vuoden varoajasta! Nikin kohtalo puolestaan oli ottaa turpaan siinä mitassa, että totesin etten enää viitsi viedä sitä juoksuisten narttujen armoille. Inka oli keväällä sille tosi äkäinen, kun sillä oli alkamassa juoksut, ja hampaanjäljet on nyt naamassa Stellan jäljiltä. Tosin parantuneet jo, melkein kokonaan.

Ihmettelin siellä, että onpa paarmat syöneet Ippulin naaman pahasti, kun se oli aika turvoksissa. Kotona huomasin, ettei turvotus johtunut paarmoista vaan molempien silmien alla oli kulmahampaan jäljet. Voi pientä. Onneksi se on aika kovapäinen pentu. Se ei tuollaisesta traumatisoidu - eikä suoraan sanottuna paljon ota edes opikseen...

Meillä olis kaikkea hauskaa tiedossa, mutta maman selkä on taas vähän ryttyillyt. Oona-siskolle on pystytetty agi-esteet pihaan ja tarkoitus on mennä niitä testaamaan porukalla. Sitten ollaan taas vähän paimennuspaikkoja kytätty. Pitää nyt takoa Nikin kanssakin, kun se on nuori ja tarmokas! Ja Bonon kanssa on mahdollista ihan oikeasti edistyä.

Paimenessa

Eilen oltiin Bonon kanssa paimenessa, vaikka helle oli kova. Mulla oli vähän epäilyksiä kuumuuden takia, mutta ajattelin että pitää meillä olla helteilläkin jotain kivaa. Puolet ilmoittautuneita oli säikähtänyt, eikä mukana ollut kuin neljä koiraa, joten oltiin tunnissa valmiit. Ja kyllä taas kannatti mennä.

Bonolla on niin vauhti päällä, että emäntä sai pitää kiirettä, mutta molemmilla kerroilla lampailla tuli pätkiä, jolloin Bono ajoi lampaita oikein nätisti, pysyi tasapainossa lampaiden takana ja itse olin tarpeeksi kärppänä, että sain sen pidettyä hyvin oikeissa asemissa.

Kyllä se siitä! Se vain on niin, että aina kannattaa mennä. Joka kerta on hyvä mieli treenin jälkeen. Vain kerran meillä on ollut paimenessa ihan paska päivä ja se oli silloin alkukeväällä, kun Bonolla oli pallit verillä.

Olen ajatellut, että lopettelen pikku hiljaa muut koulutusharrastukset. Hommataan vähän hauskuutusmielessä tottisjuttuja ja keskitytään enempi tähän paimentamiseen. Molemmilla koirilla on siihen hyvät taipumukset ja se on minusta mukavaa ja mielekästä.

Mitään erityislahjakkuutta koiran kouluttamiseen ei ole ilmaantunut, jälkiä mä en näköjään jaksa polkea ja tavoitteellinen kouluttaminen vaatisi sellaista tsemppiä, jota mulla ei ole. Enkä oikein osaa tehdä muita juttuja sillä tavalla, että se kantaisi paimennushommissa. Siellä pitää olla tottelevaisuutta, mutta koiran pitää olla hyvin itsenäinen. Mä luulen, että me päästään lampailla parhaiten edistymään niin, että arkitottelevaisuuden ja kommunikoinnin kautta rakennetaan selllaista suhdetta, jossa neuvotellaan yhdessä eikä vaadita ehdotonta tottelevaisuutta tietyissä koreografioissa.

En tiedä avautuuko tämä kenellekään, mutta meillä on Bonon kanssa yhdessä touhutessa sellaisia hetkiä, joissa yhdessä tuumataan ja tehdään ehdotuksia ja jomman kumman kanta toteutuu. Sellaisesta koirasuhteesta mä tykkään ja jotain sellaista mun mielestä parahaimmillaan tapahtuu myös paimennuksessa. Että kimpassa toimitaan samalla viivalla, eikä kumpikaan yritä päästä niskan päälle. Sitä fiilistä en saa noissa muissa harrastuksissa.

Sellaista olemista tässä tavoitellaan kaikilla areenoilla.

Nyt, kun Bono on kastroitu ja sen kouhotus on laantunut, tämmöinen on hyvin yleistä. Meillä kastrointi toimi just niin kuin toivoin. Sivumennen sanoen, Jessica on edelleen sen ykköskaveri ja lempiystävä meidän naapurústossa. Ilmeisesti kyse ei ollut vain hormoneista vaan heillä kemiat natsaa platonisellakin tasolla :) Ei ne koirat NIIIN alkukantaisia otuksia olekaan, mitä joskus tulee ajatelleeksi.

Helteillä me ollaan käyty puistossa loikoilemassa ja pojatkin tykkää vain pötkötellä ja katsella maailman menoa tammen varjossa turkki tuulosessa hulmuten. Viihtymistä edesauttaa, jos ottaa mukaan jotain suuhunpantavaa ja järsittävää, mutta sitäkään ei välttämättä tarvita. Mama viihtyy, kun ottaa kirjan ja tyynyn. Pampulat osaa olla tosi nätisti.

Tukalat olot

Melko tukalat olot alkaa olla. Meidän asunto pysyy aika hyvin viileänä, mutta tänään oli jo aamulla +28 astetta. Aamulenkin jälkeen kesti tovin, että koirat palautuivat ja lakkasivat huohottamasta. Tohottimia on olkkarissa kolme kappaletta, että ilma liikkuisi, ja molempia turreja kastellaan. Onneksi Suomessa on vielä vettä sentään rajattomasti! Nikille tämä tuntuu olevan vaikeampaa kuin Bonolle.

Pampulat ei tahdo oikein juoda, mutta koska ne syövät hyvällä halulla, tarjoilen ruuat pienissä erissä ja lisään aina annoksiin reilusti vettä.

Eilen lenkit tehtiin ysin jälkeen ja käytiin samalla kastelemassa kasvimaa. Ihme ja kumma, siellä kaikki on hengissä ja hyvissä voimissa.

Kaikki helteeltä suojutumisvinkit otetaan ilolla vastaa! Itse olen sitä tyyppiä, joka valitsee mielummin pakkasen kuin helteen. Varsinkin, kun on tehtävä vielä töitä ja deadlinet puskee päälle ankarina. Voipi olla, ettei tule ihan virheettömiä lähdeluetteloja.

Huh hellettä

Oltiin lauantaina paimenessa ja loppuviikonloppu saaressa, joten helletodellisuus oikeastaan iski vasten kasvoja vasta tänään. Pojat on niin vetämättömissä, ettei Nikikään ekaa kertaa ikinä innostunut tarkistamaan, millaista ruokaa emäntä pampuloille on loihtimassa.

Eilen illalla, kun tultiin kotiin, oli niin kuuma, että molemmat läähätti, vaikka suihkutin ne kokonaan märiksi. Tänään on selvitty toistaiseksi huohottamatta.

Pari kuvamuisteloa raikkaammista oloista.

Paimenessa oltiinkin vain Nikin kanssa kahdestaan. Tarkoituksena oli vähän opetella olemaan rauhallissti lampailla ja siinä edistyttiin. Kerran käytiin pyöröhäkissäkin ja kun itsellä on pelisilmä vielä kovasti hakusessa, Kimmo näytti, miten Niki toimii. Aivan loistavahan se oli.

En osaa kertakaikkian estää nätisti koiran etenemistä, mä en ymmäörrä miten se pidetään tasapainoasemassa. Kimmo sai Nikin toimimaan tosi hyvin, mutta mulla se aina karkaa lampaiden eteen. Molemmat koirat on siis oikeita lammaskoiria, kun vain itse osais jotain! Mä saan sohia kepin kanssa ihan vaikka kuinka, eikä sillä ole mitään vaikutusta. Pitää ajatella asiaa, kunhan helteet hellittää. Nyt ei pysty.

Niki osoittautui uimariksi. Itä-Suomen reissulla viime viikolla pysähdyttiin jossain Viitasalmen (?) tienoilla aamukahvilla ja Niki kävi silloin ekaa kertaa eläissään järven rannassa. Laineiden liplatus oli tosi pelottavaa, kunnes se meni kahlailemaan Bonon perässä. Nyt merellä pentu oli jo vanha konkari ja meni itse oma-aloitteisesti uimaan monta kertaa. Bonokin kahlaili halukkaasti kainaloita myöten. Kyllähän se viilentää.

Bonohan on muuten tosi haka löytämään lähteitä ja ojia, joista voi metsässä juoda. Se löytää aina juomapaikan. Niki taas on erikoistunut oluttölkkien etsimiseen. Se on kerännyt jo parinkympin edestä olut- ja siideritölkkejä, niin että siankorvissa pysytään Nikin ansioilla.

Nikin lahja

Niki sai puolivuotissynttärilahjaksi frisbeen ja aikuisten nahkataluttimen. Talutin oli kovasti emännän mieleen, kas kun se oli itse valittu! Frisbee taas on ollut sekä Nikin että varsinkin Bonon mieleen.

Lomakuvia

Me käytiin maalla ja pojat nauttivat vapaudesta. Pampulat oppivat salamana käymään jalannostohommissa pihapiirin ulkopuolella, joten oli tänään yllätys, kun kaupungissa huomattiin, ettei Niki tee enää ollenkaan tyttöpissoja.

Pojat oppivat myös pysyttelemään piha-alueella ja olemaan menemättä naapuriin, vaikka siellä oli koira ja hirveän uteliaita lehmiä ja poikavasikoita.

Synttärikemut

Me juhlistettiin eilen Nikin puolivuotissynttäreitä siten, että haettiin Bonon puoliveli Rommi ja Julia mukaan ja käytiin pari tuntia viilentelemässä Sipoon korvessa, paossa hellettä. Sitten tultiin meille. Ihmiset sai köyhiä ritareita, koirat koirien ruuat ja pienet maksamakkaralla hajustetut ja maustetut vuotasolmut. Täytyy tunnustaa, ettei ne olleet kovin suuri suksee nelijalkaisen juhlaväen keskuudessa, mutta jäipähän tuonnemmaksi päivänsankarin viimeisteltäviksi.

Rommin kotiväki on lomalla, ja melkein sukulaistyttö Julia, on ollut Rommia hoitamassa. Ollaan oltu sinä aikana kovasti läheisissä kontakteissa, kun maanantaina Rommi ja Julia tulivat mukaan Nikin koirakoulusession ajaksi lenkkeilemään Keravan Keinukallion ulkoilumaastoihin.

Rommi ja Niki olivat vähän eriparinen seurakunta, kun Niki oli pieni ja Rommi pyrki sitä vähän hamuamaan alleen. Nyt voimasuhteet on tasapainoisemmat ja kiltti koira kun on, Rommi totteleekin, kun sille vain sanoo napakasti EI. Rommi on lisäksi se, joka on ensimmäisenä autossa! Jostain syystä Bono ja Niki tuppaa siinä kohjtaa lorvimaan.

Eilen tehtiin niin, että mentiin metsäautotietä syvälle metsään ja Rommi oli liinassa. Ketään muita ei ollut siihen aikaan lähimaillakaan ja koirat oli jo pahimmat energiansa päässeet höyryämään, joten syvällä metsässä tieltä polulle poiketessamme uskallettiin päästää Rommiakin vähän vapaaksi juoksemaan. Se pysyi Bonon ja Nikin kanssa samassa paketissa ja tosiaan jätti Nikin kiitettävästi rauhaan, kun sille vain sanoi. Bonokin on leikkauksen jäljiltä niin säyseä, ettei se ottanut Rommin ja Nikin nuhjailuisa paineita, kuten aiemmin.

Tosi kiva! Voidaan taass alkaa käydä Rommin kanssa maastossa, kun on suhteet kunnossa.

Bono on nykyään tosiaan oma diisseli-itsensä. Sitä ei ehkä kannata kuvailla sanoilla kipakka tai sähäkkä. Mitä se ei kyllä koskaan ole ollutkaan! Sen "energisyys" oli hermostuneisuutta, ei sellaista rakentavaa energiaa, jota ainakaan meikäläinen olisi miksikään toiminnaksi osannut jalostaa.

Olen buukannut Bonolle heinäkuulle ilta-aikoja paimennukseen. Luulen, että aletaan keskittyä siihen. Paimentaminen on jotenkin niin kivaa ja luonnollista puuhaa, että kaikki muuta lajit tuntuu vähän keinotekoiselta souvaamiselta. Eikä mamalla taida oikein puhti niihin riittää.

Pari kuvaa

...puolivuotiaasta Ippulista. Blogin lukijathan ei kenties edes tiedä, kuinka somaksi pikkukakara on kehittynyt. Korvatkin alkaa pysytellä collieasemissa. Tosin laitoin tänään vielä varmuuden vuoksi liimat ulkoreunoihin, jotta vahvistettaisiin taipumusta, kun ne olivat pitkän aikaa niin kovin itsepäiset.

Tässä kaksi tänään otettua. Bonollahan on sensaatiomaisen kauniit silmät, mutta päivänä muutamana tässä havahduin, että niinpä on Nikilläkin!


Huomatkaa komea pepsodenthymy.

Täytyy tunnustaa, että näin kainona Nikiä harvemmin livenä tapaa. Mikälie sekunnin sadasosa onkaan jälkipolville tallentunut.



Mutta kyllä hän suuremmoisen soma osaa olla! Seuraavassa kuvassa on muuten korvat ilman liimoja, vaikka jäämiä karvoituksessa näkyykin.



Ja sitten vielä hetki kisastudiosta:


- Paitsiosääntöä me ei osata...
- Kun mama ei ole opettanut...
- Muuten kyllä osattais...
- Mutta tunnelmassa mukana me tietty ollaan.

2 x tähtihetki

Ihan unohtui raportoida, että Niki nosti jalkaa toissapävänä. Se ei ollut mikään ujo jalankoukistus vaan rempseä ja reilu sivulle vie
-tyyppinen kunnollinen kohotus. Peruspissat tulee vielä tyttötyyliin avomaastoon, mutta tiettyjen tolppien äärellä näköjään miehuus kutsuu. Pikkupampula ei ole vielä edes 6 kk täyttänyt!

Bono puolestaan loisti eilen paimenessa, kun käytiin autolla juomassa ja huomattiin, että kaksi lammasta oli karkuteillä. Paimennettiin ne portille, laitoin Bonon maahan ja päästin lampaat portista aitaukseen. Tähän kai sitä on pyritty :))) En oikein usko, että olisi onnistunut ennen kastraatiota.

Eilen saatiin myös tuta, mitä lampaat tekee, jos ne ei pidä koirasta. Meillä oli katraassa lampaita, jotka eivät olleet pitkään aikaan olleet koirien kanssa, vaan kauempana järvilaitumella. Ne menee ihan kevyesti aidan yli, jos ne päättää ottaa hatkat. Nehän on selvästi isompia (n. 40 kg) ja korkeampia kuin keskikokoinen paimenkoira. Ne myös voi kääntyä koiraan vastaan, jos pärstä ei miellytä, minkä sai tuta eräs tietty turre, joka äityi räyskyttämään.

Että se siitä lampaiden rääkkäämisestä, mitä välillä kuulee! Koira on ihan alakynnessä, jos lammas ei pidä sen tyylistä. Koko paimentaminen perustuu siihen, että koira pysyy rauhallisena ja hanskassa eikä säikyttele lampaita. Mä olen alkanut pitää lampaista kovin, ne on aika persoonallisia tyyppejä, nekin.

Paimenessa

Käytiin eilen paimenessa ja päädyinkin ottamaan vain Bonon mukaan. Niki sai laatuikaa Reetan kanssa ja heillä oli omat ohjelmat. Ajattelin, että haluan olla Bonon kanssa kaksin, että pääsen keskittymään siihen kokonaan ja tutustumaan sen uuteen persoonallisuuteen!

No, Bono sai olla koko päivän mukana touhuissa ja laitumen reunalla, eikä sen tarvinnut odottaa autossa käytännössä muulloin kuin maman ruokaillessa. Se on ihan eri koira nykyään.

Lampailla se on ihan entisensä, mutta laitumen ulkopuolella se malttaa kuunnella ja totella, sen ei tarvi vinkua eikä hermoilla, eikä se ota kierroksia kollegakoirista, vaikka odoteltiin omaa vuoroa porukassa pienellä alueella seuraten muiden harjoituksia. Tosin meitä olikin vain kymmenen koirakkoa jaettuna kahtee ryhmään ja kaikki koirat käyttäytyivät erinomaisen hyvin. Se loi hyvän ja rauhallisen fiiliksen, joka palveli kaikkia. Keskityttiin paimentamiseen eikä mihinkään muuhun.

Me oltiin Bonon kanssa eka kertaa kaikki neljä harjoitusta ilman liinaa. Nyt opetellaan hakemaan tasapainopistettä ja ajamaan lampaita. Eka kertaa itselle tuli sellanen olo, että ymmärsin, kuinka siellä lampailla ollaan. Tekeminen kuulema näyttikin paremmalta. Ja se takuulla tuntui paremmalta kuin ennen.

Tilanne vähän muuttui, kun vaihdettiin isoon aitaukseen ja saatiin iso, yli 10-päinen katras. Osasin pitää itseni lampaiden edessä, mutta en ollut tarpeeksi vikkelä, että olisin ehtinyt palauttaa Bonon aina lauman taakse, vaan se ehti monta kertaa kiertää lauman eteen ja hajottaakin sen. Se on erittäin paha asia, mutta huonokin harjoitus vie eteenpäin. Kun Kimmo tuli kaveriksi ja sai pidettyä toisen puolen, sain itse pidettyä toisen puolen paremmin ja Bono alkoi pysyä lampaiden takana.

No, ensi kerralla sit tätä taas.

Olin ajatellut, että 10.7 menisin vain Nikin kanssa kahdestaan, mutta en tiedä. Se on Bonon kanssa niin kivaa, että ehkä Niki saa tulla taas vain mukaan hengailemaan. Tai jos alkais käymään Bonon kanssa viikolla iltaisin... kun ei mulla muitakaan harrastuksia oikein ole...

Tosin nyt kolmen päivän juhannuslomalla olen kyllä saanut neulottua yhdet sukat ja katseltua Tarantinon leffoja ja erityisesti ne ihanat extrat, joita ei koskaan muuten muka kerkee. Mut siis niinku että joo.

Tällä kertaa ei sit ollut edes kamera matkassa. Ei pysty fotaamaan, kun ei hermorakenne riitä kaikkeen.

Tikit pois

Käytiin aamulla eläinlääkärissä ja Bonsulilta otettiin tikit pois. Turvotus on nyt merkittävästi laskenut ja kudosnestettä valuu yli äyräiden. Se on kuitenkin tervettä, ei märkäistä. Pallukat ei ole edelleenkään kipeät. Meillä on kuitenkin antibioottiresepti siltä varalta, että pyhinä ilmaantuu tulehdusoireita tai märkimistä. Hiukan hämmästyttävää tämä on ollut, koska normaalisti turvotus alkaa heti leikkauksen jälkeen ja homma pitäisi tikkien poiston aikoihin olla kutakuinkin selvä. Meillä on tässä vähän viivettä.

Ohjeet oli kumminkin, että normaalia elämää ja paimennusta, olkaa hyvät. Väliajat seistään suihkussa ja puristellaan munia, että nesteet liikkuu ja poistuu.

Toivottavasti kaikilla on yhtä selvät juhannussävelet. Eli eikun Hyvää Juhannusta siis!