Aja siitä!

Oltiin taas paimenessa ja hittolainen, että on fiilikset taas katossa! Mehän ollaan alkukesä ekojen kertojen jälkeen opeteltu hakukaaria, mutta tänään ruvettiin hinkkaamaan maahan menemistä tasapainopisteesssä. Eli, kun mä olen lampaiden edessä ja koira on lampaiden takana, sen pitää siinä rauhoittua maahan. Me saatiin niin hyvä reeni aikaan, että mun ei tarvinnut enää vaatia siltä vihaisesti, vaan pystyin rauhoittamaan äänenkäyttöä, mikä puolestaan poiki edelleen keskittyneempää ja rauhallisempaa työskentelyä Bonolta.

Kerrankin tuntui siltä, että nyt menee hyvin. Marikakin oli sitä mieltä, että nyt oli kaikki kehut ja vaatimiset myös ajoitettu oikein. Siihen sitten tultiin, että Marika opetti meille, kuinka siitä sitten seuraavaksi koira lähetetään vasemmalle ja oikealle. Oikealle lähettämistä koitettiin muutama kerta ja meni ihan hyvin. Se edellyttää, että maahanmeno sujuu hyvin. Peijakas sentään, nyt tuntuu, että alkaa pikku hiljaa kulkee!

Itselläkin oli sellainen olo, että on hyvä ja mukava olla siellä lampailla eikä tule niin hikikään! Vaikka oikeesti jouduin jonkun kerran ihan kunnolla juoksemaan spurttia, että saan koiran hanskaan, ennen kuin se ehtii hakea vauhtia jostain kaukaa ja hajottaa katraan. Somerolla oli kyllä ihana tuulikin koko illan, että hyvä siellä oli touhuta.

Meillä oli yksi lapin porokoiratyttö, Hertta, joka kokeili lajia ekaa kertaa ja se oli ihan ässä! Se piti hyvin etäisyyttä lampaisiin, lähti heti kiertämään niitä ja piti koko ajan huomion lampaissa. Aivan mainio epeli. Sit mukana oli 4 kk:n ikäinen groenendael-pentu ja niin suloista otusta saa hakea. Se oli myös ihan täysillä mukana hommassa, mutta niin pientä ei voi vielä yhtään käskeä. Saipahan vähän tuntumaa lampaisiin. Hienosti sekin niitä kiersi.

Swedulla käy pari vanhempaa groenendaelia, jotka ovat jo mukavasti edistyneet ja niiden tyyli paimentaa on aika kiva. Ne kulkee collien tavoin pää pystyssä ja ne menee lähelle lampaita, mutta ne ajaa tosi nätisti ja aika rauhallisesti, sillai sipsuttelemalla. Kerrasssaan viehättäviä koiria!

Tuumailin tuossa äsken, että kumma juttu, että jos olen illan jotain metsäjälkeä koluamassa, olen ihan puhki sen jälkeen. Paimenesta ajelen aina kotiin sellaisissa fiiliksissä kuin olisin ollut kesälomalla (meikäläisen ainut loma taisi tänä vuonna olla se viime viikko, joka meni selkää potiessa ja romaaneja lukiessa).

Ehkä se onkin hyvä harrastuksen kriteeri: rentouttaako vai raskauttaako.