Paimenessa

Eilen oltiin Bonon kanssa paimenessa, vaikka helle oli kova. Mulla oli vähän epäilyksiä kuumuuden takia, mutta ajattelin että pitää meillä olla helteilläkin jotain kivaa. Puolet ilmoittautuneita oli säikähtänyt, eikä mukana ollut kuin neljä koiraa, joten oltiin tunnissa valmiit. Ja kyllä taas kannatti mennä.

Bonolla on niin vauhti päällä, että emäntä sai pitää kiirettä, mutta molemmilla kerroilla lampailla tuli pätkiä, jolloin Bono ajoi lampaita oikein nätisti, pysyi tasapainossa lampaiden takana ja itse olin tarpeeksi kärppänä, että sain sen pidettyä hyvin oikeissa asemissa.

Kyllä se siitä! Se vain on niin, että aina kannattaa mennä. Joka kerta on hyvä mieli treenin jälkeen. Vain kerran meillä on ollut paimenessa ihan paska päivä ja se oli silloin alkukeväällä, kun Bonolla oli pallit verillä.

Olen ajatellut, että lopettelen pikku hiljaa muut koulutusharrastukset. Hommataan vähän hauskuutusmielessä tottisjuttuja ja keskitytään enempi tähän paimentamiseen. Molemmilla koirilla on siihen hyvät taipumukset ja se on minusta mukavaa ja mielekästä.

Mitään erityislahjakkuutta koiran kouluttamiseen ei ole ilmaantunut, jälkiä mä en näköjään jaksa polkea ja tavoitteellinen kouluttaminen vaatisi sellaista tsemppiä, jota mulla ei ole. Enkä oikein osaa tehdä muita juttuja sillä tavalla, että se kantaisi paimennushommissa. Siellä pitää olla tottelevaisuutta, mutta koiran pitää olla hyvin itsenäinen. Mä luulen, että me päästään lampailla parhaiten edistymään niin, että arkitottelevaisuuden ja kommunikoinnin kautta rakennetaan selllaista suhdetta, jossa neuvotellaan yhdessä eikä vaadita ehdotonta tottelevaisuutta tietyissä koreografioissa.

En tiedä avautuuko tämä kenellekään, mutta meillä on Bonon kanssa yhdessä touhutessa sellaisia hetkiä, joissa yhdessä tuumataan ja tehdään ehdotuksia ja jomman kumman kanta toteutuu. Sellaisesta koirasuhteesta mä tykkään ja jotain sellaista mun mielestä parahaimmillaan tapahtuu myös paimennuksessa. Että kimpassa toimitaan samalla viivalla, eikä kumpikaan yritä päästä niskan päälle. Sitä fiilistä en saa noissa muissa harrastuksissa.

Sellaista olemista tässä tavoitellaan kaikilla areenoilla.

Nyt, kun Bono on kastroitu ja sen kouhotus on laantunut, tämmöinen on hyvin yleistä. Meillä kastrointi toimi just niin kuin toivoin. Sivumennen sanoen, Jessica on edelleen sen ykköskaveri ja lempiystävä meidän naapurústossa. Ilmeisesti kyse ei ollut vain hormoneista vaan heillä kemiat natsaa platonisellakin tasolla :) Ei ne koirat NIIIN alkukantaisia otuksia olekaan, mitä joskus tulee ajatelleeksi.

Helteillä me ollaan käyty puistossa loikoilemassa ja pojatkin tykkää vain pötkötellä ja katsella maailman menoa tammen varjossa turkki tuulosessa hulmuten. Viihtymistä edesauttaa, jos ottaa mukaan jotain suuhunpantavaa ja järsittävää, mutta sitäkään ei välttämättä tarvita. Mama viihtyy, kun ottaa kirjan ja tyynyn. Pampulat osaa olla tosi nätisti.