Niki 1 v.

Juuri kun urputin, etten meinaa osata ottaa Nikistä sellaisia kuvia, joissa sen vekkulius ja hyväntuulinen, ihana luonne oikein näkyy kunnolla, kamerasta löytyi eilen - syntymäpäivänä - otettu kuva, jossa se virnistää tyypilliseen tyyliinsä. Tämä olkoon siis virallinen 1-vuotiskuva.

Olin toivonut, että koirametsässä hankittu nenussa oleva skraadu olisi jo parantunut, mutta siinä se vaan näkyy. Mutta oliko se niin, että arvet vaan koristaa miehiä? Tosin tästä ei jää edes arpea, niin hyvin se on jo kursiutumassa kokoon.

Sen kummempaa spesiaalijuhlaa meillä ei ole ollut, ellei sitä lasketa, että koko meidän viikko on yhtä herkuttelua ja vapaana ulkoilua ja sillä tavalla spesiaalia.

Paukkuja paossa

Me ollaan metsän keskellä paukuttelua karussa, just me and boys. Ria ja Inka tulevat onneksi huomenna seuraksi, joten pojat saa tyttöystävän kylään eikä vaivuta ihan mökkihöperyyteen.



Meillä on ollut melko raitista, kuten arvata saattaa. Onneksi pakkaset on pysyneet alle 15 asteen tuntumassa.



Seuraava kuva on otettu ylhäältä päin niin, että rukkaset on mun polvien välissä. Niki on opettanut Bononkin ihan kamalan "vekkuliksi". Rukkasrosvoiksi niitä molempia nykyään sanotaan. Törkymöykyt.



Huomasin yhtenä päivänä, että olen ottanut paljon vähemmän kuvia Nikistä kuin Bonosta. Johtuiskohan se siitä, että Niki ei onnistu kuvissa ihan yhtä helposti kuin Bono. Jostain syystä Bono on naama takussakin aina ihan supersuloinen (mistä seuraavassa todistus), mutta vaikka Nikikin on, ei se välity helposti kuvissa. Sitä pitäis kuvata paljon ahkerammin, että saisi niitä onnistuneita otoksiakin. Kaikista meistä ei ole mannekiineiksi.



No tässä hän on kyllä kovin soma!



Loppujen lopuksi vielä vähän lumimiespainia.



Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Joululahja

Ei päästy tänään paimeneen, mutta poikien tyttöystävä Inka, tuli kyläilemään ja käytiin yhdessä koirametsässä. Pampulat oli aika tohkeissaan.

Bono oli niin hyvällä tuulella, että iltalenkin jälkeen se oma-aloitteisesti kiipesi portaat ylös! Se on niin suuri joululahja, että meinasin revetä litoksistani. Miten reipas poika!

Muutenkin Bono on jotenkin samanlainen kuin parhaimmillaan, silloin ennen kuin meidän vaikeudet alkoi. Se haistelee lenkeillä eikä kulje pää pystyssä leuka puolelta toiselle kieppuen. Se ottaa aika lungisti, syö paljon luita ja käyttäytyy melko siivosti kaikin puolin. Koirametsässäkin sen ensimmäinen reaktio toisiin koiriin on ystävällisen utelias eikä vahtiva. Sen maha on ollut pitkään hyvässä kunnossa ja se voi kaikin puolin hyvin.

Sunnuntaina se sitäpaitsi hyppi esteen yli kisakorkeudesta ihan moitteettomasti Katin "kamalalla" matkaesteellä, jota se on aina pelännyt :) Ruutuunkin se juoksi maanantain treeneissä innokkaasti, ja oli heti kärryillä kun näki ruudun pöntöt. Maanantaina meillä oli yhteensä 1,5 tunnin treeni ja Bono ei olisi millään halunnut autoon. Sen mielestä toko on jotain aivan mahtavaa. Sitä hommaa se jaksaa kyllä hinkata. Seuraaminenkin on parantunut paljon ihan viime viikkoina.

Niki on kasvamassa nuoreksi mieheksi. Olen huomannut siinä monia aikuistumisen merkkejä, kun nyt muistais tässä. Ahneus on mennyttä elämää, se melkein jätti yhtenä päivän nappulat kuppiin, kun seassa ei ollut mitään herkullista :o (meillä on nappulakausi, koska Nikin maha meinasi mennä luujutskista sekaisin, pidetään pientä paussia).

Sitten se kasvattaa kauluria ja huomasin, että etujalkojen välissä sillä on jo karheat karvaa. Se myös hakee minuun enemmän kontaktia kuin aikaisemmin, Bono ei ole enää ainut ja oikea boss. Ja sen kanssa on mukava treenata tottelevaisuutta. Se jopa oppi vihdoin kapulan noudon.

Pähkäilin ihmeissäni aikani, että mitenkä mä sen Bonolle aikoinaan opetin, kun Niki noutaa kyllä sukkia ja patukoita ja keppejä, mutta ei tuonut kapulaa. Sit leikin pari kertaa sen kanssa sisällä kapulan kanssa niin, että heitin sitä kuin palloa tai mitä tahansa soffalle ja se juoksi sen perään ja toi käteen. Nyt se malttaa istua ja odottaa käskyä ja hakee kapulan suurella riemulla.

Pitäis ostaa pampuloilla joululahjaksi se metalliesine. Näinköhän ne sitä noutaa yhtä suurella riemulla? Ainakaan kumpikaan ei pienempänä ole kaihtanut kaljatölkkien suuhun ottamista, että odotukset on sellaiset ettei siinä ny mitään pitäis olla.

Tämmöstä!

Hallireeni

Mama on ihan täpinöissä, sillä mennään toko-ryhmän kanssa huomenna testaamaan Mäntsälään hallia.... ja paimennusta tiistaina, jos vain saadaan peruutuspaikka.

Kuume on kova, että jos ottaisin Bononkin mukaan paimeneen, vaikka olenkin niin sanotusti päättänyt keskittyä sen kanssa tokoiluun. Mulla on vähän sellainen kutina, että sen voisi saada työskentlemään hallitusti, koska olen oppinut rauhoittamaan se erittäin tehokkaasti. Ja maahan meno on varma. Jaa-a, nälkä aina kasvaa, kun tulee onnistumisia.

Torstaina Nikin eka veto lampailla oli tosi hyvä, se kiertää mukavasti ja ajoi niitä ilman ihmeempää houkuttelua. Sitten tein sen virheen, että jatkoin liian pitkään ja tokalla kerralla se oli ihan pihalla. Kovalevy vuoti yli ja sillä oli se sama ilme kuin jos teen liian pitkän tokoreenin: silmät lasittuu ja vaikka se on esim. pitänyt kapulaa ansiokkaasti ja hienosti, se alkaakin tarjota maahan menoa. Mentaalinen total collapse ja sikiunet.

Oi-oi. Mitenhän nyt tulee uni yöllä?

Tassu massage

Tassut on pysyneet hyvinä, kun niitä on suojattu sukilla ja välillä yöksi laitetaan kehäkukkavoidetta. Eilen hieroin kahdeksan kappaletta tassuja ja tuumin, että ikinä en ole omia kavioita samalla pieteetillä hoitanut. Huoks. Meidän pojat ei kuitenkaan ole mitään villasukajengiä (vaan puuvillasukkajengiä).



Mamalla on pari viikkoa lomaa ja olen saanut nauttia hauvojeni seurasta mm. koirametsässä. Tässä kuva juuri hetkeä ennen kuin 9-kuinen lintukoiran penikka liittyi leikkimään kanssamme alkuviikosta ja jonka matkaan Niki karkasi.

En ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti, sillä en kerta kaikkiaan voinut uskoa, että se lähtisi vieraiden matkaan. No, me tavattiin taas parkkipaikalla ja kyyti oli ilmeisesti ollut reipasta, sillä nenu oli ruvella ja sen koommin se ei ole (ainakaan vielä toistaiseksi) karkaillut. Se oli kuulema kyllä jossain vaiheessa tajunnut, että oma porukka ei ole mukana ja näyttänyt vähän epätietoiselta, eikä se yhtään vastustellut autoon kiipeämistä. Mutta ei se kyllä sitä vastustele koskaan muulloinkaan, joten suuren suuria siitä ei voitane päätellä.

No, tässä sitten todisteluaineistoa siitä, että karva kasvaa pienimmälläkin, ainakin villahousuosastolla. Suurimmalla taas vatsa toimii, mikä lienee näin oikeaksi osoitettu.

Sitten pari potrettia.

Bonsuli on normaali oma itsensä, nauttii lumesta!

Nikin korvia en ole nyt syksyn kuluessa hoitanut, sillä taktiikkana on sellainen lähestymistapa, että pidetään ne korvalehtirustot nyt pehmeinä, ja kunhan kroppa miehistyy ja turkki komistuu, hoidetaan niitä intensiivisesti ja haetaan näyttelytulos. Paras keino nimittäin on ollut se collieiden korvasalva, mutta pelkään, että jos sitä pitää jatkuvasti, se painavana kumminkin lisää rustoa. En tiedä. Saa nähdä, miten taktiikka puree.

Tässä taas kuva siitä, miten Niki kerjää toimintaa. Jäin töllistelemään ja fotaamaan, eikä matka jatkunut ennakko-odotusten mukaisesti. Kuvasta käynee ilmi, mitä ollaan reenattu? Aivan oikein, maahan menemistä.

Maahan meneminen on siis se ultimate alamaisuuuden osoitus ja sillä kommunikoidaan, että "katsos mama, mä olen näin kiltti, eikö nyt voisi jo alkaa tapahtua?" Eilen kokeilin ekaa kertaa, miten se menee maahan lampailla ja hyvin meni. Poika on vasta 11 kk ja täydessä hormoosykloonin pyörityksessä, joten ei paha.

Viesti on kyllä vähän ristiriitainen, kun mennään maahan mutta louskutus käy....hmmm....

Pelkkää tokoa

Tällä viikolla on ollut neljät tokotreenit ja kaksiin on Nikikin päässyt mukaan. Muistin heti kättelyssä, miksi en ole roudannut molempia auton perässä: se odottavan suu käy taukoamatta. Erityisen raakaa oman vuoron odottelu on Nikin mielestä.

No ratkaisuyritelmiä on seuraavanlaisia: olkkariin on pesiytynyt eleganteista elegantein sisustuselementti kevythäkki, ja olkkarireeniin kuuluu, että odotteleva on häkissä ja katselee lähietäisyydeltä toisen reeniä. Lyhyet treenit ja odottajan vuoro vaihtuu tiuhaan. Ulkona sama niin, että kun meteli alkaa, paukautan kädellä ikkunaan tai auton kattoon. Se muistaakseni tepsi Bonon haukkumiseen aikoinaan, ja eilisen perusteella näyttäisi vähän tepsivän Nikiinkin. Sanallinen ojentaminen ei vaikuta millään lailla.

Tänään treenattiin ilman koiraa, kun käytiin ravintolassa istuen läpi tunnistusnoudon koesuoritus ja harjoittelu teoriassa. Sitä me aletaan vääntää olkkarissa molemmille, sillä Niksukka on tullut siihen ikään, että sillä on ihan mahdottomasti tarmoa. Bonokin meinaa siihen väsyä. Erityisesti Niki tarvii jotain vaikeata ja nenällä tehtävää hommaa.

Koirakuiskaajan opeilla rauhoitan sitä ulkona, kun se ei meinaa pysyä nahoissaan odottamalla niin kuan, kun se rauhoittuu. Sitä odotusta sit piisaa, mutta se on ainut mikä tepsii. Nyppiminen tai komentelu ei tehoa sen kummemmin vetämiseen kuin vinkumiseenkaan, vain kärsivällisyys - ja työ! Sivuvaikutuksena Bono alkaa olla ihan priimakondiksessa arkitottelevaisuushommissa, se joutaa relaamaan ihan kybällä, kun odotellaan että kakara rauhottuu.

No, meidän tokoporukka saanee halliajan, joten saadaan kunnon häiriöreenit molemmille ainakin kerran viikossa koko talvenkin. Ja ensi torstaina Niki pääsee taas paimeneenkin pitkästä aikaa.

Ekan kerran tehtiin torstaina Bonon kanssa koko alokasluokan ohjelma ohjattuna ja kunhan saadaan seuraamiseen hiukan täpäkkyyttä täyskäännöksissä ja hyppy kuntoon ni se olis melkolailla siinä. Liikkeenohjaajasta se ottaa häiriön, samoin luoksetulon tötteröistä, joten niitä pitää reenailla. Meidän 5-6 hengen tokoporukassa taitaa tosin olla kolme kouluttajaa, joten eiköhän me ehditä niitä reenailla ennen toukokuun kisoja.

Seuraamiseen olen saanut ryhtiä lelupalkalla, namilla se jotenkin ei jaksa pitää kontaktia kovin hyvin, jos se nami on taskussa. Jäävissä liikkeissa lelu on myös ykkönen.

Pari kuvaa

Purkasin syksyn kuvia kameran muistikortilta ja pari paljon puhuvaa kuvaa löytyi pampuloista.

Reetta roudasi Viirun vanhan tuolin olkkariin tv-tuolikseen ja kukas siinä aloikaan viihtyä? Huomaa uuden haltijan veikeä hymy.



Mielistelypositio on kuitenkin vankka: Niki nuolee Bonon suupieliä, eikä päinvastoin. Tämä on jokapäiväinen näky meidän huushollissa, erityisesti aamuisin, kun Nikin homma on herättää Bono, jonka homma puolestaan herättyään on herättää mama.



Sitten yhdeltä metsälenkiltä keppijumppaa... tätä piisaa...

Tokoryhmä

Meillä oli torstaina taas Bonsulin tokokurssi ja opeteltiin kouluttamaan koiralle ruutua. Koska pakkaset oli leudontuneet ja fiilis korkealla, innostuttiin jäämään rupattelemaan kurssin jälkeen. Meitä oli kolme sitkeintä treenaajaa ja kurssin vetäjä Kati ilmaantunut paikalle. Siinä rupatellessamme muodostimme reeniryhmän ja asetimme tavoitteeksi mennä kisoihin 22.5.

Ennen kisoihin ilmoittautumista Kati lupasi järkätä seuransa (ja nyt myös siis meidän ryhmäläisten seuran eli Keravan koiraharrastajien) kautta möllikisan, että nähdään, ollaanko lainkaan sellaisessa kisakunnossa, että tohtii lähteä edes kisakokemusta hakemaan. Toisaalta, jos menee sillä mentaliteetilla, että häpäistään kunnolla, niin kanssakisaajilla on ainakin helpompaa.

Jos totta puhutaan, luulen, että olen Nikin kanssa ennemmin kisaamassa kuin Bonon, koska Nippeli seuraa paljon paremmin. Niki voi seurata ihan kevyesti 20-30 m ilman palkan tietoakaan. Bono vilkuilee koko ajan.

Sama se, aktivointi mielessä mä joka tapauksessa reenaan Bonoakin. Se työskentelee niin mielellään, että itsellekin tulee hyvä mieli. Sitäpaitsi Bono on reaktiivisena, herkkänä ja ennakoivana koirana vaikea koulutettava, joten itse sen kanssa oppii tosi paljon. Koska se kuitenkin työskentelee mielellään, sen kautta näkee kaikki mahdolliset ja mahdottomat ohjausvirheet ja niiden seuraukset :D

Ryhmään mä kyllä nyt sit menen molempien kanssa. Ihan huippua! Porukka on tosi kivaa ja motivoitunutta.

Perjantaina meillä oli treffit Rommin kanssa, mutta veinkin treffeille vain NIkin. Pikkuveijari sai omaa laatuaikaa, kun sen oin ollut syksyllä tyytyminen hiukkasen vähempään. Bono on kulkenut hierojalla ja kurseilla sun muuta. Eipä silti, Niki pääsee usein Bonon kurssin ajaksi yksin kyläilemään mun isän luokse.

Eemil von Retee

Sen verran tassut palelee, että metsälenkeistä ei enää näillä asteilla (15) tule mitään. Molemmat - ja etenkin Niki - vain nuolevat metsässä tassujaan. Olen siis pitänyt niillä töppösiä, ja ne auttaaa niin paljon, että huomio keskittyy muuhun kuin tassuihin. Umpimetsässä ne vain ei oikein pysy jalassa.

Ilmeisesti me nyt siirretään toiminnan painopiste Sotungista Sipoon koirametsään, sillä siellä on polut ja niillä pysytellessä tassut on paremmin turvassa.

Niki näyttää olevan Bonoa arempi tassuista, se nuolee niitä kotosallakin aika paljon. Bono taas palellutti omansa viime talvena, joten sillä on sama hoito. No, nytpä on jo luvattu lauhtuvaa joten eiköhäön tämä tästä. Sitä mä vain tässä ihmettelen, että jos pakkaset kipuaa kolmeen kymppiin, tarviiko pehkokin manttelin? Ne olis ostettava nyt, koska sit kun on hätä kädessä, hyllyt on tyhjät.

Bono käy edelleen toko-kurssia ja hierojalla, mutta tokoiluja on jouduttu pakkasten takia siirtelemään.

Nikillä on ollut vähemmän ohjelmaa ja niinpä se peijjooni on alkanut pureskella lattialistoja ja kirjankulmia sun muuta. Onneksi se on sellaista kokeiluluonteista, mitään tuhoja ei oikeasti ole tapahtunut, mutta hämmästelen, että nyt vasta. Se on jo 11 kk.

Eipä silti, se on muutenkin ollut viime aikoina aika retee, se on mm. alkanut potkiskella oiken terhakasti omia hajustuksiaan pitkin ja poikin. Uusi lemipinimi onkin Eemil von Retee. Muutenkin se on kyllä sellainen kovin miehekäs tyyppi, mutta ei onneksi yhtään macho. Sen ei tarvi onneksi esittää mitään. Tassut ja pää on isommat kuin Bonolla, joten odotan siitä aika kookasta kaveria.

Hierojalla

Kolme sessiota on Bonolla takanapäin ja viime sunnuntaina Bono nautti täysin palkein. Se valitsi itse, että ollaankin olkkarissa eikä keittössä, kuten aiemmin.

Kipeätäkään ei enää tehnyt. Tosin hieronnan jälkeen se oli koko illan jotain vailla, ja käytin sitä ulkonakin pari kertaa varmuuden vuoksi. Maanantaina se sitten töräytti harmaat majoneesit, eli anaalirauhaset olivat täyttyneet sitten kuitenkin. Tätä mä vähän epäilin jossain vaiheessa.

Seija oli meillä mukana pari viikkoa sitten ja otti pari mojovaa otosta.

Saikku

Nikillä on ollut elämänsä ensimmäinen sairauslomapäivä. Tai oikeastaan yö. Sille ei oikein perjantaina maistunut ruoka ja viidestä broilerin siivestä yksi jäi syömättä! Poika on siis näihin aikoihin asti ollut niin ahne, että kaikki menee aina hujauksessa. Ajattelin, että sillä voi olla mahanpuruja ja jätin iltaruuan molemmilta väliin, koska niitä on viime aikoina ruokittu erittäin reilusti.

Yöllä se oksensi pari kertaa ja vein eilisaamuna molemmat kuudelta ulos. Niki oksensi sielläkin vielä kaksi kertaa ja teki ripulit ja senpä jälkeen olo helpottikin.

Nikin reaktio huonovointisuuteen on ihan erilainen kuin Bonolla. Se menee näköjään vaisuksi. Bonohan saa käytösongelmia ja hyökkäilee ihmisiä ja lastenrattaita ja matkalaukkuja ym. kohti. Bonolla tähän ei tarvi olla kuin vaikka kakkahätä niin hermo menee heti.

Niin suuri huoli pienen pahasta olosta tuli, että itku pääsi. Onneksi se tokeni heti. Bonokin oli ilmeisesti asioista ajan tasalla, sillä se meuhkasi typötyhjillä kaduilla vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Pyhäaamua kuuudelta meidän nurkilla ei liiku todellakaan ketään eikä mitään.

Meillä on anturoiden huoltoviikko. Jos on tulossa kova talvi, pitää nyt rasvata ne hyvään kuntoon, ettei ole halkeamia tai muita ongelmia ainakaan taustalla pesimässä. Onneksi on olemassa tassuvahoja, jotka suojaavat, kun laittaa sitä vähän aikaa ennen ulosmenoa.

Ohhoh

Kylläpä aika rientää! Melkein kuukausi viimeisestä päivityksestä. Tosin se kyllä tarkoittaa sitä, että koirien kanssa on touhuttu aika paljon ja että meille kuuluu vaikka mitä!

Bono pääsi tokossa syksyn ALO/AVO-kurssin jälkeen jatkokurssille ja me käydään Keravalla joka torstai hirveän hyvässä paikassa treenailemassa kovassa häiriössä. Koirapuisto on nimittäin treenikentän vieressä. VOI-luokan liikkeitä opetellaan treenaamaan, jotta saadaan hommaan uutta mielenkiintoa. Bono pysyy paikkamakuun jo aika kivasti sen 3 minuuttia ja neljällä minuutillakin treenataan. Bono pelkää pimeässä ja inhoaa märkää maata, joten häiriötä todellakin on paljon, mutta se tykkää tokoilusta tosi paljon ja työskentelee mielellään ja hyvin. Hyppy sujuu jo mkavasti ja luoksetulosn pysäytystä alettiin viime kerralla treenailemaan. Bonolla on ihan hyvä seis-käsky.

Bono pääsi myös projektikoiraksi yhdelle kollegalle, joka opiskelee vapaa-aikoinaan Tampereen urheiluhierojakoulussa koirahierontaa, eli hierojallakin käydään nyt kerran viikossa.

Niki taas käy säännöllisesti Somerolla paimentamassa ja ostin ihan sarjakortinkin sille tiistaina, että tulee kans sit käytyä koko talvi! Siirryttiin talvikauteen ja sisätreeneihin lampailla ja siinä on omat kommervenkkinsä, koska äänihäiriötä on sisätilassa paljon. No Niki nyt ei sellaisista paljon välitä, niin kuin ei mistään muustakaan. Se vain menee ja tekee sen mikä on tarkoitus. Mitä nyt vähän saattaa joutua ihmettelemään kun lammas pissaa tai kakkaa.

Talven tavoite on, että sillä pysyy mielenkiinto hormonimyrskystä huolimatta lampaissa ja työskentelyssä, ei niinkään kakoissa tai muissa koiriss. Se on nimittäin kovin ystävystynyt paimenkoulun Wool-pojan kanssa, joka on 1,5-vuotias työbortsu ja hengailee koulutuslaitumella tavalliseti mukana. Välillä ne pääsee paimennuksen jälkeen kimpassa kirmailemaan ja ne leikkii todella nätisti. Nikillä ei olekaan sellaista tasaveroista muuta kaveria Bonon lisäksi, sillä Bonon kaverit tuppaa sitä alistamaan. Luppoaikoina treenaillaan tokoa Bonon oppien mukaan myös Nikolajevtshin kanssa.

Niki on kehittynyt kovasti, se noteeraa jo voimallisesti juoksuiset nartut niin, että vetämisen kanssa saa olla mama aika skarppina. Hyvin se kyllä kävelee taluttimessa, mutta tarkkana pitää olla. Se myös palautuu kotona nopeasti, vaikka hetken huohottaakin. Mutta ei se kiima jää sille siis päälle niin kuin Bonolla tuppas jäämään.

Niki on myös oppinut kulkemaan raput ylös ja alas, joten aina kun käytetään Nikiä yksin ulkona, se saa kävellä rappuset. Bonohan tietysti tietää tämän, ja se on muutaman kerran myös meinannut, että alhaalta ylös voisi tulla rappuja pitkin, mutta toistaiseksi rohkeus ei ole riittänyt. Sekin olis jo jotain siltä varalta, että joskus on sähköt poikki ja hissi ei kulje.

Bonon lihaksisto on kuitenkin kehittynyt viimeisen puolen vuoden aikana erittäin paljon. On sen takaosa edelleen ahdas, mutta lihaksia sillä on. Hieroja-Anu sanoikin, että "täällä karvojan allahan on koira" ja että "näillä reisillä on kyllä juostu". Läskiä ei kumminkaan ole yhtään. Colliet tuppaa olemaan kuulema karvojensa alla aika usein tosi vähälihaisia, mutta Bonsuli ei ole enää ihan kukkakeppi.

Mitäs muuta? Loma pidettiin ja pojat oli Miraclessa ja sinne ne voi viedä toisenkin kerran! Kun menin hakemaan niitä, ne käyttäytyivät kuin olisin käynyt kaupassa. Ei mitään hihkumista eikä murjottelua. Ei mitään! Ne olivat saaneet olla paljon ulkona vapaana metsäaitauksessa ja ruokittu oli kunnolla ja olivat kuulema käyttäytyneet hyvin. Tosi hieno ja vapauttava kokemus!

Molemmilla oli kyllä äijäenergiaa hoitolareissun jälkeen tuplasti enemmän kuin aiemmin ja Bonokin mielialat on olleet sen jälkeen ihan tapissa! Se ei ole noin uhkea ollut kastroinnin jälkeen lainkaan. Muutenkin näyttää siltä, ettei kastroinnilla ollut mitään muuta vaikutusta kuin se, että se tyttöjen perään kuolaaminen ja huohottaminen ja vinkuminen jäi pois. Nikin käyttäytyminen inspiroi sitä panemaan kumminkin aina paremmaksi ja merkkaamaan korkeammalle, pidemmälle ja kauemmas - ihan olympiahengessä.

Iltalenkit tehdään tällä hetkellä poikain kanssa erikseen, jotta saan opetettua Nikille vähän tottelevaisuutta ja sävyisää ulkoilua ja rauhoittumisasioita. Sama tietysti Bonollakin. Yhteisillä lenkeillä huomio suuntautuu helposti lauma- ja reviiriasioihin ja kiihtyminen tapahtuu niin paljon helpommin.

Ja niillä on ihan erilaiset kasvatukselliset tarpeet. Bono pelkää pimeää, joten sitä pitää rohkaista ja rauhoitella. Kyllä sen saa sadekelin iltalenkeistäkin nauttimaan, kunhan jaksaa sitä ensin 10 minaa vetää perässä. Nikin kanssa taas on haastetta siinä, että me ollaan yhdessä ja mama on se kivoin ja ainakin se, jota kuunnellaan. Niki on itsenäinen ja se palkkautuu hajuista ja omista tuumailuistaan, jos ei sitä opeta vetämään yhtä köyttä. Sen kanssa on nyt tapetilla sellaiset asiat, että kuljeskellaam yhdessä, rauhallisesti maman vierellä ja ohitetaan koirat vetämättä ilman namuja.

Se on kyllä kovin rauhallinen ja kärsivällinen luonteeltaan, vaikka onkin energinen ja työhaluinen koira, joten murheita mulla ei sen kanssa ole ollut. Mulla on vähän käynyt mielessä Nikin kehitystä seuratessa, että onkohan mulla käsissä unelmien once-in-a-lifetime -koira, mutta saa nähdä kuinka se kehittyy kun aikuiseksi tulee. Se on niin terve, hyvä rakenteeltaan ja hyvä päästänsä vielä toistaiseksi ainakin, että on kyllä lupaava tapaus. Se on vasta 10 kk, joten paha mennä ennustelemaan. Sekin, kuikna se käyttäytyy lampailla ennustaa kyllä hyvää. Se ei riehaannu, vaan jaksaa maltillisesti ajaa niitä ja vain tarvittaessa lisätä virtaa. Ja sen mieliala palautuu nopeasti tasaiseksi.

Mitään vaivoja ei ole kummallakaan ollut koko syksynä Bonon tassuvaivan jälkeen. Bonolla nyt on aina tietysti vähän lihasjännityksiä, mutta ei mitään kurjempaa. Toivottavasti sama jatkuisi. Mä toivon kovasti, että Bonon tilanne olisi nyt tasaantunut. Se on toisaalta hyvin suloinen ja kultainen koira, koska se tukeutuu sit ihmiseen niin kovasti, kun sillä on noita ongelmia ollut. Siitä on tullut sellainen lempeä kainaloinen ja superuskollinen perskärpänen.

Lomasuunnitelmia

Meillä on vähän lomailu käynyt mielessä. Ajateltiin, että lähdettäisiin koko porukka maalle ensi viikolla. Sitä seuraavalla viikolla ihmiset lähtee käymään meren takana länsinaapurissa ja koirat menee hoitolaan.

Käytiin eilen tutustumassa Miracle-hoitolaan Veikkolassa ja pojat oli ihan tohkeissaan. Niki merkkasi itsensä kukkulan kuninkaaksi kakkaamalla koiratalon rappusille! Koirahotellin isäntä tuumasi vain, että tästä uroksesta saattaa tulla aikuisena vahvatahtoinen! Paikka oli jotenkin niin kiva, että tuli sellainen olo, että nehän pääsee lomalle. Isäntäväki kasvattaa rottweilereita. Kuten vahvojen rotujen kanssa harrastavat ihmiset tuppaa olemaan, tämäkin oli äärimmäisen rauhallinen ja luottamusta herättävä tyyppi. Rauhallisin mielin voi sinne koirat jättää.

Joopa joo. Nikillä on nyt se sama haikeuden kausi, jonka muistan Bonoltakin tuossa melkein-mies-iässä. Se ei millään jaksaisi olla neljän seinän sisällää vaan huokailee ja pyytelee ulos. Luppoaikoinaan se "pesee" ahkerasti alakertaa... ;)

Käytiin tänään Haltialassa ulkoilemassa ja nautittiin kauniista syksyilmasta. Nyt on ihan mahtavat kelit, mutta miten voi olla vielä punkkeja? Tänään vielä -lokakuussa - Nikistä yhden irrotin. Yöks.

Leikki & hupi

Meillä oli tänään taas Mama-Bonsuli -laatuaika-ilta. Oltiin toko-treeneissä. Ohjelmaan näinä päivinä kuuluu, että iltapäivällä Niki pääsee ensin yksin lenkille ja toko-treeneihin. Sitten lähden Bonon kanssa Keravalle Keinukallion ulkoilualueelle ja me lenkkeillään noin tunti ennen treenejä. Bono saa siellä juosta vapaanakin ja heittelen sille keppiä. Sit kun on treeni, se työskentelee ihan hirveän hyvin. Homman nimi on leikki ja hupi.

Hypyt sujuu avustamalla ja vielä hiukan liian matalalla esteellä, vaikka se on meidän kaikista heikoin osa-alue ALO- ja AVO-luokan tottelevaisuuskokeen vaatimuksia silmällä pitäen. Seuraaminen on hyvää,jopa käännös oikealle ja täyskäännös on tiukka. Vasemmalle kääntämistä mun pitää opetella itse ajattelemaan, se on seuraamiskuvioissa heikoin.

Perusasento on minusta todella kaunis, samoin paikkamakuu. Ja johtuen viime talvisesta ankarasta sulkeistamisesta, paikkamakuu myös pysyy. Bono työskentelee niin halukkaasti, että siihen on tullut sitä samaa liukaan oloista työintoa, kuin mitä bortsuissa näkee. Mä en ymmärrä, mitä on tapahtunut. En ymmärrä kertakaikkiaan. Tänään mä ajattelin, että hittoainen, ensi kesänä me ollaan kisaamassa.

Luoksetulossa se alkoi tosin juuri tänään ennakoida sivulle menemistä (Bono menee siis mun vasemmalle mun vasemmalta) ja jää vinoon, kun palkkaan lelulla, koska se on kärsimätön ja haluaa sen peevelin lelun nyt eikä 15. päivä. Muttä mä luulen, että tämä on pienempi ongelma kuin se, että se laahustaisi haluttomana. Tämmöstä meillä ei ole ennen ollut, mutta eiköhän me siihen jotain keksitä. Nikille olenkin opettanut sitä tapaa, että sivulle mennään luoksetulosta emännän takaa kiertämällä. Se on musta nätti liike kookkaalla koiralla ja jos sillä voisi estää tämän ennakointiasian niin sehän olisi vain hyvä. En tiedä voiko,mutta sehän nähdään varmasti aikanaan.

Ehdotin Katille, meidän koulutajalle, että se voisi alkaa pitää jatkokurssia ja tadaa! Ensi viikolla alkaa! Meillä on hyvät sessiot Bonon kanssa jouluun asti. Päästään opettelemaan VOI- ja ERI-luokan liikkeitäkin, jotta saadaan kivoja treenejä.

Tuo ryhmä on hirveän mukava, Katin tyyli sopii collieille tosi hyvin ja mulla itsellä on siellä mukava olo. Jotenkin tulee aina onnistumisen tunteita, vaikka tehdään sellaisiakin asioita, joita ei osata. Tällaiseksi mä kuvittelin koiraharrastuksen! Että harrastaessa rentoutuu ja itsellä on kivaa ja koiralla häntä heiluu ja tutustuu mukaviin ihmisiin, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Se kai se idea on :)

Mä en voi käsittää, että kyseessä on sama koira, kuin se joka koko kevään ja kesän rimpuili ja rätkytti jatkuvasti. Se on ollut nyt kuukauden verran kaikin puolin mlko terve ja heti meillä on superhauskaa. Arkikäyttäytyminenkin on parantunut paljon. Tässä nyt varmaan näkyy se, että se epävarmana koirana saa niin paljon turvaa siitä, että se ymärtää, mitä mä siltä haluan ja se osaa tukeutua minuun. Toko on ollut meillä tässä koko ajan oljenkortena, kun on ollut vaikeata.

Nyt mä vaan toivon peukut ja varpaat pystyssä, että Bonon terveys pysyisi hyvänä. Meillä on niin paha toko-kärpäsen purema molemmilla, että haluttais pysytellä näissä edistymisen sfääreissä mielihyvin!

Mä luulen, että meillä menee jatkossa niin, että toko on Bonon harrastus ja paimennus Nikin. Pitkään aikaan ei ole päästy lampaille, mutta jos tässä taas ehtisi ja innostuisi, kun on Bonsulin asiat nyt hyvin.

Synttäreitä

Meillä on syyskuu aina pelkkää juhlaa, kun Bono täyttää puolivuosia, Niki 3/4-vuosia ja mama ihan kokonaisvuosia. No maman vuosista ei kannata kamalasti puhua, kun on tultu siihen pisteeseen, ettei maha vedä kylmää kahvia enää niin paljon kuin naama vaatisi (vertaistukiryhmä FB:ssä), mutta poikien puoli- ja neljännesvuosia nyt tietenkin voi vähän juhlistaa. Vaikkapa vain muutamalla kuvalla.

Otetaan ensiksi Niki 9kk.



Pampulasta on kehittynyt minusta tosi komea pitkäpää. Sen kaula on pitkä ja tänään huomasin, että se antaa päälle ihan omanlaisensa ryhdin. Kun korvatkin on pystyssä, sen olemus on tosi kapea ja puikula. Maman aarre. Ymärrätte kenties miksi.

Sitten sydänkäpy, Bono 2,5 v.



Keppijumppa on hyvinvoinnin mittari. Satoi tai paistoi, juhla tai arki, Bonolla on kaikki hyvin, kun keppijumppa innostaa. Se on pudottanut kesäturkin ja nyt alkaa näkyä uutta, kastraation jäljiltä vähän pehmeämpää karvaa. Ei onneksi näytä takkuuntuvan sen ihmeemmin kuin ennenkään. Ainakaan vielä.

Sitten både och.



Alkavat olla jo samaa kaliiberia runkorakenteen puolesta, mutta kivasti niillä on ihan omanlainen look. Ja malttoivat hetken istua kuvattavina, vaikka oltiin metsässä ja vapaina!

Pirtsakkaa

Pojat on taas olleet aika paljon hoitohenkilökunnan hoivissa, sillä emäntä on reissannut työmatkoja. On ollut vähän kiirusta sillä saralla. Niin mukavasti ne siihen suhtautuvat, eli eivät suhtaudu mitenkään, että haave ihan ulkomaanmatkasta on päässyt viriämään. Että jos lokakuussa lyhyelle visiitille jonnekin... Kustavissa on häkitön koirahotelli ja ajattelin uskaltautua sinne pojat muutamaksi yöksi viemään. Tai no, katotaan ny :)

Bonsulin kanssakin menee nyt hyvin. Se on ollut tosi virkeä, haistelee ja merkkailee kovasti. Se on ollut syyskuun paremmalla tuulella kuin koko kesänä tai keväänä. Käytösongelmiakaan ei juuri ole, vaikka sitä pelottaa pimeät illat. Leikkasin siltä kynttäkin vähän liikaa joku päivä sitten, mutta ei se siitä välittänyt mitään.

Niki täytti eilen 9 kk ja se vaan porskuttaa omalla itsevarmalla tavallaan. Se on oppinut kommunikoimaan jollain tapaa ja minusta hauskinta on, kun olen hampaiden pesulla niin se tulee istumaan niin hienossa asennossa ja ryhdikkäänä mun sivulle lavuaarin ääreen. Se siis todella tykkää hampaiden pesemisestä ja sillä tavalla muistuttaa, että perheen pienimmälläkin on hammasharja ja hyvää hammastahnaa!

Sillä on sellainen sallittu pahe, että se saa pilpustaa kierrätyspahveja. Se itse hakee ne elfakorista ja se viihtyy niiden kanssa yllättävän hyvin. Käytetyistä mehutölkeistä on tullut ihan yhteinenkin leikki Bonolle ja Nikille. Niitä on hyvä heitellä ja jokaisessa tölkissä näyttää olevan vastustamatonta uutuuden viehätystä. Roskaa tulee, mutta ei tuota ole raaskinut kieltääkään, kun se on niin harmitonta.

Nikilla on nyt sellainen vaihe, että sen aamut käy pitkiksi ja se herättää puoli seiskalta joka aamu. Bonolla oli joku tällainen kausi aikoinaan myös, muisteleisin.

Suuret hampaat

Oliko se Punahilkassa: "miksi sinulla on noin suuret hampaat?"

Jouduin tätä kyselemään Nikiltä, jonka pitäisi olla mun pentukoirani. Hampaita harjatessa huomasin, että pennulla on suurempi naama ja suuremmat hampaat kuin Bonolla, joka nauttii mieskoiran statuksesta! Muuten Niki olemukseltaan vaikuttaa vielä hiukan kapoisammalta.

Se musta vissiin hoikentaa ihan oikeasti. Ja karvan laatu on laskeutuvampi. Voi pentu, miten suuri siitä on tullut. Ihan huomaamatta.

Nyt se suurihampainen oirehtii levottomasti. Muistaakohan se, että luvassa on tokoilua iltalenkin yhteydessä? Tosin siellä taitaa kyllä sataa melko kamalasti. No, mennään Laurean amk:n katoksen alle.

Toko-toko

Päästiin vihdoin aloittamaan eilen toko-kurssi Bonon kanssa ja poju jaksoi työskennellä superhyvin kokonaisen tunnin! Meillä oli ihan huippupäivä, kaikki meni aivan nappiin popsinakkien avulla. Lopussa tehtiin hommia vielä lelupalkalla, kun nakit ja niiden houkuttelevuus alkoi hiipua.

Liikkeestä maatamenoa treenattiin ja saatiin se ihan suoraksi ja aika nopeaksi uudella käsiohjausvinkillä. Ohituksiakin harjoiteltiin, kun oli ylimääräistä aikaa sekä paikkamakuuta ja kouluttaja Jari tuumaili, että meillä on ihan huippupäivä. Kaikki meni niin kuin näitä olisi sahattu aina. No, maahan menemistä onkin kyllä treenattukin, pari tuhatta kertaa varmaan, että kyllä sen on syytä tietty mennäkin. Mutta että kunnon häiriössä, aijjai...

Pelkäsin aluksi, että toisten koirien läsnäolo kiihdyttää sitä liikaa, mutta kun oli alla tunnin metsälenkki, oli pahimmat höyryt päässeet jo tantereelle, ja kaikki meni tosi hyvin. Paikkamakuukin sujui erinomaisesti, vaikka ringissä oli kymmenkunta koiraa. Kyllä täytyy sanoa, että emäntäkin palkkautuu hyvin, kun koiralla on niin kivaa! Maatessankin se repsukka heiluttaa häntää!

Nikihän joutuu sit tietenkin tekemään samat kommervenkit kuivaharjoitteluna olkkarissa ja lenkkien yhteydessä, mutta sen kanssa on tehty niin vähän, että ihan olkkaritreenikin käy vielä treenistä. Bonolle olen olkkarissa tehnyt viimeaikoina kosketusalustalla maahanmenoa. Vähän pohjustetaan ruudun opiskelua. Keppien kanssa ollaan ulkosalla totuteltu myös eteen-sanaan.

Bono nauttii aivan naurettavan älyttömästi, kun pääsee yksin mun kanssa ulos ja puuhailemaan. Nikin mielestä se on vissiin hiukan tylsempää. Toisin, hyvät namit kun on taskussa, asiat luistaa melko mallikkaasti. Nikiä on aina palkattu siitä, että se pitää kontaktia, joten se on aika hyvä, jos vain on palkkaa. Ja se kyllä palkkautuu jo vanuttamisestakin, laumavietti toimii sillä yhtä kivasti kuin Bonollakin.

Noin pääsääntöisesti Nikin huomio on kyllä tätä nykyä kiinnittynyt aromaattisiin hajuihin. Osaan onneksi olla alusta asti sen kanssa vähän tarkempi, jos vetämistä pee-postin suuntaan ilmaantuu.

Bonon leppoisuus jatkuu vielä, olen nyt venytellyt sen takajalkoja joka päivä. Naamaan meinasi taas puskea veristä ihottumaa, mutta saatiin se viikonloppun aikana talttumaan ennen kuin ehti levitä pahaksi. Onneksi huomasin sen perjantaina koska olin itse reissussa la-su ja koirat oli mummin hoivissa. Mummi oli noudattanut desinfiointiohjeita kirjaimellisesti ja Bonsulin naamavärkki oli parantunut, eikä käytösongelmia ole ilmaantunut.

Huoks.

Pojat oli asemalla vastassa kun tulin reissusta ja kyllä ne on komea parivaljakko. Ne osaa istua niin kylki kyljessä ja ritirinnan, että joku voisi luulla niitä jopa erityisen hyvätapaisiksi! Niki on jo melkein yhtä kookas kuin Bono. Kyllä siinä sydän vähän muljahtaa, kun niiden pitkäkaulakuikuilun huomaa.

Just yhden yön näköjään raaskii olla kotoa pois, sit tulee jo olo, että mitähän ne karvakorvat siellä.... Tämä olikin kyllä vissiin eka kerta, kun olin Nikin aikana yötä pois kotoa. Täytyy sanoa, että reissu oli kyllä sen arvoinen. Kävin kurkkaamassa Stingiä Tallinnan Sakuhallissa ja paikka oli hyvä, yleisö oli hyvä ja artisti ihan loistava!

Roughs go smooth

Eipä vielä alkanutkaan tokoilu. Hitsit, kun en ollut laittanut puhelimeen hälytystä niin mähän paiskin hommia vaan niska limassa ja missasin koko peijakkaan kurssin. Hälyttävää! Mutta oli kyllä painopäiväkin vaanimassa nurkan takana, että paineet oli sen mukaiset.

Nyt toivotaan, että päästään kumminkin ensi kerralta mukaan. Höh ja pöh.

Nyt kun Bono on taas ollut sävyisä monta päivää (!) olen saanut maistaa sellaista koiraemännän auvoa. Hokasin tässä, että 8 kk on ilmeisesti se ikä, jossa koira alkaa ymmärtä emäntää ja päinvastoin, koska meillä on selvästi nykyään Nikin kanssa sellainen kontakti, mitä pennun kanssa ei ole.

Nikin kanssa meillä on myös omia, kahdenkeskisiä juttuja, joita ei pentuaikana ollut kovinkaan paljon, kun se enimmäkseen peesaili Bonoa. Nyt se ottaa omaa aikaa eikä riipu koko ajan Bonon karvoissa. Silloin mama on suosiossa.

Ne on osanneet jakaa ajan ja tilan niin, että esim. tietyssä sohvan nurkassa istuessani, mun vieressä on Bonon paikka. Kun taas istun toisen sohvan kulmalla, siinä on itseoikeutetusti Nikille merkitty paikka maman kyljessä. Tällaisia on muitakin. Jonkunlainen hyvin selkeä järjestys on selvästikin muotoutunut meidän olemiseen.

Bonohan seuraa ihmisiä ja tietää, mitä ihmisen mielessä pyörii ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Niki on alkanut selvästi myös olemaan kuulolla ja ajan hermolla. Puheen ymmärryksestä käy esimerkiksi mm. sellainen, että kun leikin niiden kanssa, voin esim. heittää nille koppeja vuoron perään. Sanon Bono, ota koppi. ja Niki odottaa siloin omaa vuoroaan. Ja toisin päin, kun on Nikin vuoro, Bono odottaa vuoroaan. Ruuatkin voi jo antaa niin, että nimellä merkataan kenellä on lupa. Ovesta päästään myös nimellä, esimerkiksi tassupyykiltä poistuttaessa.

Asiat niinkö alkaa luistaa sillee smuuthli. Toivottavasti tätä jatkuu. Yleensä kylläkin aina siinä vaiheessa, kun kirjoitan jostain hyvin sujuvasta asiasta blogiin, asiat alkaa mennä päin h**vettiä.

Niki 8 kk

Tältä se pikkupampula nykyään näyttää. Ne makailee kuvien vihjaamalla tavalla kylki kyljessä monesti, kun ei ole mitään toimintaa ilmassa.





Bonon kanssa aloitetaan huomenna toko-kurssi samalla kouluttajalla, jonka arkitottelevaisuuskoulutuksessa oltiin kesällä Nikin kanssa. Bono on taas vähän sävyisämmällä tuulella, joten on aika takoa taas oppeja kalloon.

Se tykkää tokoilla ja nyt päästään tekemään paikkamakuuta toisten koirien kanssa... ja muuta mukavaa kovassa häiriössä. Tekee hyvää.