Joululahja

Ei päästy tänään paimeneen, mutta poikien tyttöystävä Inka, tuli kyläilemään ja käytiin yhdessä koirametsässä. Pampulat oli aika tohkeissaan.

Bono oli niin hyvällä tuulella, että iltalenkin jälkeen se oma-aloitteisesti kiipesi portaat ylös! Se on niin suuri joululahja, että meinasin revetä litoksistani. Miten reipas poika!

Muutenkin Bono on jotenkin samanlainen kuin parhaimmillaan, silloin ennen kuin meidän vaikeudet alkoi. Se haistelee lenkeillä eikä kulje pää pystyssä leuka puolelta toiselle kieppuen. Se ottaa aika lungisti, syö paljon luita ja käyttäytyy melko siivosti kaikin puolin. Koirametsässäkin sen ensimmäinen reaktio toisiin koiriin on ystävällisen utelias eikä vahtiva. Sen maha on ollut pitkään hyvässä kunnossa ja se voi kaikin puolin hyvin.

Sunnuntaina se sitäpaitsi hyppi esteen yli kisakorkeudesta ihan moitteettomasti Katin "kamalalla" matkaesteellä, jota se on aina pelännyt :) Ruutuunkin se juoksi maanantain treeneissä innokkaasti, ja oli heti kärryillä kun näki ruudun pöntöt. Maanantaina meillä oli yhteensä 1,5 tunnin treeni ja Bono ei olisi millään halunnut autoon. Sen mielestä toko on jotain aivan mahtavaa. Sitä hommaa se jaksaa kyllä hinkata. Seuraaminenkin on parantunut paljon ihan viime viikkoina.

Niki on kasvamassa nuoreksi mieheksi. Olen huomannut siinä monia aikuistumisen merkkejä, kun nyt muistais tässä. Ahneus on mennyttä elämää, se melkein jätti yhtenä päivän nappulat kuppiin, kun seassa ei ollut mitään herkullista :o (meillä on nappulakausi, koska Nikin maha meinasi mennä luujutskista sekaisin, pidetään pientä paussia).

Sitten se kasvattaa kauluria ja huomasin, että etujalkojen välissä sillä on jo karheat karvaa. Se myös hakee minuun enemmän kontaktia kuin aikaisemmin, Bono ei ole enää ainut ja oikea boss. Ja sen kanssa on mukava treenata tottelevaisuutta. Se jopa oppi vihdoin kapulan noudon.

Pähkäilin ihmeissäni aikani, että mitenkä mä sen Bonolle aikoinaan opetin, kun Niki noutaa kyllä sukkia ja patukoita ja keppejä, mutta ei tuonut kapulaa. Sit leikin pari kertaa sen kanssa sisällä kapulan kanssa niin, että heitin sitä kuin palloa tai mitä tahansa soffalle ja se juoksi sen perään ja toi käteen. Nyt se malttaa istua ja odottaa käskyä ja hakee kapulan suurella riemulla.

Pitäis ostaa pampuloilla joululahjaksi se metalliesine. Näinköhän ne sitä noutaa yhtä suurella riemulla? Ainakaan kumpikaan ei pienempänä ole kaihtanut kaljatölkkien suuhun ottamista, että odotukset on sellaiset ettei siinä ny mitään pitäis olla.

Tämmöstä!