Aja siitä!

Oltiin taas paimenessa ja hittolainen, että on fiilikset taas katossa! Mehän ollaan alkukesä ekojen kertojen jälkeen opeteltu hakukaaria, mutta tänään ruvettiin hinkkaamaan maahan menemistä tasapainopisteesssä. Eli, kun mä olen lampaiden edessä ja koira on lampaiden takana, sen pitää siinä rauhoittua maahan. Me saatiin niin hyvä reeni aikaan, että mun ei tarvinnut enää vaatia siltä vihaisesti, vaan pystyin rauhoittamaan äänenkäyttöä, mikä puolestaan poiki edelleen keskittyneempää ja rauhallisempaa työskentelyä Bonolta.

Kerrankin tuntui siltä, että nyt menee hyvin. Marikakin oli sitä mieltä, että nyt oli kaikki kehut ja vaatimiset myös ajoitettu oikein. Siihen sitten tultiin, että Marika opetti meille, kuinka siitä sitten seuraavaksi koira lähetetään vasemmalle ja oikealle. Oikealle lähettämistä koitettiin muutama kerta ja meni ihan hyvin. Se edellyttää, että maahanmeno sujuu hyvin. Peijakas sentään, nyt tuntuu, että alkaa pikku hiljaa kulkee!

Itselläkin oli sellainen olo, että on hyvä ja mukava olla siellä lampailla eikä tule niin hikikään! Vaikka oikeesti jouduin jonkun kerran ihan kunnolla juoksemaan spurttia, että saan koiran hanskaan, ennen kuin se ehtii hakea vauhtia jostain kaukaa ja hajottaa katraan. Somerolla oli kyllä ihana tuulikin koko illan, että hyvä siellä oli touhuta.

Meillä oli yksi lapin porokoiratyttö, Hertta, joka kokeili lajia ekaa kertaa ja se oli ihan ässä! Se piti hyvin etäisyyttä lampaisiin, lähti heti kiertämään niitä ja piti koko ajan huomion lampaissa. Aivan mainio epeli. Sit mukana oli 4 kk:n ikäinen groenendael-pentu ja niin suloista otusta saa hakea. Se oli myös ihan täysillä mukana hommassa, mutta niin pientä ei voi vielä yhtään käskeä. Saipahan vähän tuntumaa lampaisiin. Hienosti sekin niitä kiersi.

Swedulla käy pari vanhempaa groenendaelia, jotka ovat jo mukavasti edistyneet ja niiden tyyli paimentaa on aika kiva. Ne kulkee collien tavoin pää pystyssä ja ne menee lähelle lampaita, mutta ne ajaa tosi nätisti ja aika rauhallisesti, sillai sipsuttelemalla. Kerrasssaan viehättäviä koiria!

Tuumailin tuossa äsken, että kumma juttu, että jos olen illan jotain metsäjälkeä koluamassa, olen ihan puhki sen jälkeen. Paimenesta ajelen aina kotiin sellaisissa fiiliksissä kuin olisin ollut kesälomalla (meikäläisen ainut loma taisi tänä vuonna olla se viime viikko, joka meni selkää potiessa ja romaaneja lukiessa).

Ehkä se onkin hyvä harrastuksen kriteeri: rentouttaako vai raskauttaako.

Juhlavaate

Aika hieno, vai mitä? Kuvat ja juttu on tuolla: Hääpuku oman lampaan villasta.

Lomatunnelmia

Ollaan otettu hellejakso aika iisisti. Tänään piipahdettiin Nikin kanssa silmälääkärillä, kun sillä oli oikea silmä ärtynyt ja se sitä kuoputti. Kun illalla kurkin sinne, minusta näytti, että siellä on roska ja siemenhän sieltä löytyi. Onneksi se saatiin pois ja nyt on muutama päivä huuhtelua ja tippoja. Ei ehtinyt kumminkaan silmä pahasti tulehtua, vähän oli punoitusta, mutta sarveiskalvokin oli ihan ehjä.

Bonon kanssa olis tarkoitus tänään paimentaa lampaita. Vähän arveluttaa, kun Bono on aika vetelä ja nukuttiin molemmat viime yö tosi huonosti lämpötilojen takia. Ehkei sitä nyt kumminkaan perumaan ruveta. Ilmastoitu automatkahan on sitäpaitsi miellyttävä :)

Eilen käytiin Oona-siskon luona ja sisarukset on alkaneet muistuttaa luonteiltaan kovasti toisiaan sen jälkeen, kun Bono on kastroitu. Siinä on päässyt pintaan se sama umpimielisyys ja itsepäisyys, mikä Oonallakin on voimakas. Aiemmin Bonolla oli niin paljon virtaa, ettei se päässyt pintaan. Nyt, kun on mieli rauhoittunut, alkaa paljastumaan perimmäinen totuus luonteesta! No, on se hyvällä tuulella iloinen, leikkisä ja miellyttämisenhaluinen, mutta kyllä mä toivon ettei tuo ärtyisyys iän myötä lisääntyisi kovin paljon.

Niki täyttää tänään 7 kk ja se painoi aamulla lääkärissä punnittaessa 21,3 kg. Se on jättiläispenikka, Bono paina 22 kg. Ei se kumminkaan lihava ole, se on vaan ihan erilainen rakenteeltaan, rotevampi ja romuluisempi. Jos Bono olisi ihminen, se olisi kukkakeppimallia. Niki on kai lähempänä painonnostajavartalotyyppiä.

Tässä jokunen lähiaikona otettu kuva.


Kuumimmat päiväsydämet vietetään usein ulkosalla.


Sanomattakin lienee selvää, että valkoinen matto oli juuri pesty!


Ihmeempiä valtataisteluja tämä parivaljakko ei käy.


Niki on niin ahne, että ruokailtuaan se yleensä käy odottamaan Bonon kupin viereen, että jäiskö isoveikalta jotain.


Mä olen 7 kk ja olen päättänyt, että mun piirteisiiin pystyt korvat sopii parhaiten!

Otin syntymäpäivän kunniaksi tosiaan kaikki painot ja liimat Nikin korvista ja puhdistin ne kunnolla ja yllä näkyy tulos. Ne ei kyllä pysy lurpallaan. En tiedä, kuinka kauan niin kannattaisi yrittää hoitaa, meikäläisen hoitotulokset on aika vaatimattomat. Olis kiva, jos ne saisi edes muutaman päivän pysymään itsekseen nätisti, että uskaltaisi ilmoittautua näyttelyyn. Olis kiva saada joku tulos ja arvostelu, kun koira muuten on tosi hieno.

Viileetä

Ollaan ulkoiltu lähinnä aamulla aikaste ja illalla myöhään nyt helteiden aikana. Iltapäivisin on pahimman kuumuuden aika loikoiltu ulkona tuulisessa varjossa. Kämppä on kolmen jälkeen ollut tukala kun parvekkeelle paistaa, että helpompaa on ollut roudata huusholli ulos, loikoilla ja lueskella siellä.

Nyt kun lämpötilat on laskeneet useilla asteilla, pampulat on kovin aktiivisia leikkimään. Ne osallistuu kaikkeen puuhailuun ja kanniskelee tavaroita epätodennnäköisiin paikkoihin.

Bonon testosteronimäärät on pudonneet rajusti ja oikea testien testi tuli taannoin saaressa, kun me mentiin sinne siitä huolimatta, että Stellalla oli juoksu ja vielä loppuvaiheessa. Itse olin jo perumassa koko keikkaa, kun tajusin tilanteen, mutta tulin ylipuhutuksi sillä varauksella, että varoitettu on.

Ajattelin, että jos on totta, että kastroinnin vaikutukset alkaa näkyä vasta puolen vuoden viiveellä, kukaan ei saa nukkua hetkeäkään, kun Bono käy kuumana. Sitäpaitsi Ippulikin alkaa olla iässä, että huulet väpättää ja se merkkailee jo enemmän kuin Bono. No, havainnot kotioloista sai varmennuksen, mitään hässäkkää ei Bonosta aiheutunut.

Bono oli kyllä Stellan valinta ja se tuputti peppuansa Bonon nenän eteen, mutta Bono riepu vain haisteli kohteliaasti ja jolkotteli leikkimään Nikin kanssa. Se siitä puolen vuoden varoajasta! Nikin kohtalo puolestaan oli ottaa turpaan siinä mitassa, että totesin etten enää viitsi viedä sitä juoksuisten narttujen armoille. Inka oli keväällä sille tosi äkäinen, kun sillä oli alkamassa juoksut, ja hampaanjäljet on nyt naamassa Stellan jäljiltä. Tosin parantuneet jo, melkein kokonaan.

Ihmettelin siellä, että onpa paarmat syöneet Ippulin naaman pahasti, kun se oli aika turvoksissa. Kotona huomasin, ettei turvotus johtunut paarmoista vaan molempien silmien alla oli kulmahampaan jäljet. Voi pientä. Onneksi se on aika kovapäinen pentu. Se ei tuollaisesta traumatisoidu - eikä suoraan sanottuna paljon ota edes opikseen...

Meillä olis kaikkea hauskaa tiedossa, mutta maman selkä on taas vähän ryttyillyt. Oona-siskolle on pystytetty agi-esteet pihaan ja tarkoitus on mennä niitä testaamaan porukalla. Sitten ollaan taas vähän paimennuspaikkoja kytätty. Pitää nyt takoa Nikin kanssakin, kun se on nuori ja tarmokas! Ja Bonon kanssa on mahdollista ihan oikeasti edistyä.

Paimenessa

Eilen oltiin Bonon kanssa paimenessa, vaikka helle oli kova. Mulla oli vähän epäilyksiä kuumuuden takia, mutta ajattelin että pitää meillä olla helteilläkin jotain kivaa. Puolet ilmoittautuneita oli säikähtänyt, eikä mukana ollut kuin neljä koiraa, joten oltiin tunnissa valmiit. Ja kyllä taas kannatti mennä.

Bonolla on niin vauhti päällä, että emäntä sai pitää kiirettä, mutta molemmilla kerroilla lampailla tuli pätkiä, jolloin Bono ajoi lampaita oikein nätisti, pysyi tasapainossa lampaiden takana ja itse olin tarpeeksi kärppänä, että sain sen pidettyä hyvin oikeissa asemissa.

Kyllä se siitä! Se vain on niin, että aina kannattaa mennä. Joka kerta on hyvä mieli treenin jälkeen. Vain kerran meillä on ollut paimenessa ihan paska päivä ja se oli silloin alkukeväällä, kun Bonolla oli pallit verillä.

Olen ajatellut, että lopettelen pikku hiljaa muut koulutusharrastukset. Hommataan vähän hauskuutusmielessä tottisjuttuja ja keskitytään enempi tähän paimentamiseen. Molemmilla koirilla on siihen hyvät taipumukset ja se on minusta mukavaa ja mielekästä.

Mitään erityislahjakkuutta koiran kouluttamiseen ei ole ilmaantunut, jälkiä mä en näköjään jaksa polkea ja tavoitteellinen kouluttaminen vaatisi sellaista tsemppiä, jota mulla ei ole. Enkä oikein osaa tehdä muita juttuja sillä tavalla, että se kantaisi paimennushommissa. Siellä pitää olla tottelevaisuutta, mutta koiran pitää olla hyvin itsenäinen. Mä luulen, että me päästään lampailla parhaiten edistymään niin, että arkitottelevaisuuden ja kommunikoinnin kautta rakennetaan selllaista suhdetta, jossa neuvotellaan yhdessä eikä vaadita ehdotonta tottelevaisuutta tietyissä koreografioissa.

En tiedä avautuuko tämä kenellekään, mutta meillä on Bonon kanssa yhdessä touhutessa sellaisia hetkiä, joissa yhdessä tuumataan ja tehdään ehdotuksia ja jomman kumman kanta toteutuu. Sellaisesta koirasuhteesta mä tykkään ja jotain sellaista mun mielestä parahaimmillaan tapahtuu myös paimennuksessa. Että kimpassa toimitaan samalla viivalla, eikä kumpikaan yritä päästä niskan päälle. Sitä fiilistä en saa noissa muissa harrastuksissa.

Sellaista olemista tässä tavoitellaan kaikilla areenoilla.

Nyt, kun Bono on kastroitu ja sen kouhotus on laantunut, tämmöinen on hyvin yleistä. Meillä kastrointi toimi just niin kuin toivoin. Sivumennen sanoen, Jessica on edelleen sen ykköskaveri ja lempiystävä meidän naapurústossa. Ilmeisesti kyse ei ollut vain hormoneista vaan heillä kemiat natsaa platonisellakin tasolla :) Ei ne koirat NIIIN alkukantaisia otuksia olekaan, mitä joskus tulee ajatelleeksi.

Helteillä me ollaan käyty puistossa loikoilemassa ja pojatkin tykkää vain pötkötellä ja katsella maailman menoa tammen varjossa turkki tuulosessa hulmuten. Viihtymistä edesauttaa, jos ottaa mukaan jotain suuhunpantavaa ja järsittävää, mutta sitäkään ei välttämättä tarvita. Mama viihtyy, kun ottaa kirjan ja tyynyn. Pampulat osaa olla tosi nätisti.

Tukalat olot

Melko tukalat olot alkaa olla. Meidän asunto pysyy aika hyvin viileänä, mutta tänään oli jo aamulla +28 astetta. Aamulenkin jälkeen kesti tovin, että koirat palautuivat ja lakkasivat huohottamasta. Tohottimia on olkkarissa kolme kappaletta, että ilma liikkuisi, ja molempia turreja kastellaan. Onneksi Suomessa on vielä vettä sentään rajattomasti! Nikille tämä tuntuu olevan vaikeampaa kuin Bonolle.

Pampulat ei tahdo oikein juoda, mutta koska ne syövät hyvällä halulla, tarjoilen ruuat pienissä erissä ja lisään aina annoksiin reilusti vettä.

Eilen lenkit tehtiin ysin jälkeen ja käytiin samalla kastelemassa kasvimaa. Ihme ja kumma, siellä kaikki on hengissä ja hyvissä voimissa.

Kaikki helteeltä suojutumisvinkit otetaan ilolla vastaa! Itse olen sitä tyyppiä, joka valitsee mielummin pakkasen kuin helteen. Varsinkin, kun on tehtävä vielä töitä ja deadlinet puskee päälle ankarina. Voipi olla, ettei tule ihan virheettömiä lähdeluetteloja.

Huh hellettä

Oltiin lauantaina paimenessa ja loppuviikonloppu saaressa, joten helletodellisuus oikeastaan iski vasten kasvoja vasta tänään. Pojat on niin vetämättömissä, ettei Nikikään ekaa kertaa ikinä innostunut tarkistamaan, millaista ruokaa emäntä pampuloille on loihtimassa.

Eilen illalla, kun tultiin kotiin, oli niin kuuma, että molemmat läähätti, vaikka suihkutin ne kokonaan märiksi. Tänään on selvitty toistaiseksi huohottamatta.

Pari kuvamuisteloa raikkaammista oloista.

Paimenessa oltiinkin vain Nikin kanssa kahdestaan. Tarkoituksena oli vähän opetella olemaan rauhallissti lampailla ja siinä edistyttiin. Kerran käytiin pyöröhäkissäkin ja kun itsellä on pelisilmä vielä kovasti hakusessa, Kimmo näytti, miten Niki toimii. Aivan loistavahan se oli.

En osaa kertakaikkian estää nätisti koiran etenemistä, mä en ymmäörrä miten se pidetään tasapainoasemassa. Kimmo sai Nikin toimimaan tosi hyvin, mutta mulla se aina karkaa lampaiden eteen. Molemmat koirat on siis oikeita lammaskoiria, kun vain itse osais jotain! Mä saan sohia kepin kanssa ihan vaikka kuinka, eikä sillä ole mitään vaikutusta. Pitää ajatella asiaa, kunhan helteet hellittää. Nyt ei pysty.

Niki osoittautui uimariksi. Itä-Suomen reissulla viime viikolla pysähdyttiin jossain Viitasalmen (?) tienoilla aamukahvilla ja Niki kävi silloin ekaa kertaa eläissään järven rannassa. Laineiden liplatus oli tosi pelottavaa, kunnes se meni kahlailemaan Bonon perässä. Nyt merellä pentu oli jo vanha konkari ja meni itse oma-aloitteisesti uimaan monta kertaa. Bonokin kahlaili halukkaasti kainaloita myöten. Kyllähän se viilentää.

Bonohan on muuten tosi haka löytämään lähteitä ja ojia, joista voi metsässä juoda. Se löytää aina juomapaikan. Niki taas on erikoistunut oluttölkkien etsimiseen. Se on kerännyt jo parinkympin edestä olut- ja siideritölkkejä, niin että siankorvissa pysytään Nikin ansioilla.

Nikin lahja

Niki sai puolivuotissynttärilahjaksi frisbeen ja aikuisten nahkataluttimen. Talutin oli kovasti emännän mieleen, kas kun se oli itse valittu! Frisbee taas on ollut sekä Nikin että varsinkin Bonon mieleen.

Lomakuvia

Me käytiin maalla ja pojat nauttivat vapaudesta. Pampulat oppivat salamana käymään jalannostohommissa pihapiirin ulkopuolella, joten oli tänään yllätys, kun kaupungissa huomattiin, ettei Niki tee enää ollenkaan tyttöpissoja.

Pojat oppivat myös pysyttelemään piha-alueella ja olemaan menemättä naapuriin, vaikka siellä oli koira ja hirveän uteliaita lehmiä ja poikavasikoita.

Synttärikemut

Me juhlistettiin eilen Nikin puolivuotissynttäreitä siten, että haettiin Bonon puoliveli Rommi ja Julia mukaan ja käytiin pari tuntia viilentelemässä Sipoon korvessa, paossa hellettä. Sitten tultiin meille. Ihmiset sai köyhiä ritareita, koirat koirien ruuat ja pienet maksamakkaralla hajustetut ja maustetut vuotasolmut. Täytyy tunnustaa, ettei ne olleet kovin suuri suksee nelijalkaisen juhlaväen keskuudessa, mutta jäipähän tuonnemmaksi päivänsankarin viimeisteltäviksi.

Rommin kotiväki on lomalla, ja melkein sukulaistyttö Julia, on ollut Rommia hoitamassa. Ollaan oltu sinä aikana kovasti läheisissä kontakteissa, kun maanantaina Rommi ja Julia tulivat mukaan Nikin koirakoulusession ajaksi lenkkeilemään Keravan Keinukallion ulkoilumaastoihin.

Rommi ja Niki olivat vähän eriparinen seurakunta, kun Niki oli pieni ja Rommi pyrki sitä vähän hamuamaan alleen. Nyt voimasuhteet on tasapainoisemmat ja kiltti koira kun on, Rommi totteleekin, kun sille vain sanoo napakasti EI. Rommi on lisäksi se, joka on ensimmäisenä autossa! Jostain syystä Bono ja Niki tuppaa siinä kohjtaa lorvimaan.

Eilen tehtiin niin, että mentiin metsäautotietä syvälle metsään ja Rommi oli liinassa. Ketään muita ei ollut siihen aikaan lähimaillakaan ja koirat oli jo pahimmat energiansa päässeet höyryämään, joten syvällä metsässä tieltä polulle poiketessamme uskallettiin päästää Rommiakin vähän vapaaksi juoksemaan. Se pysyi Bonon ja Nikin kanssa samassa paketissa ja tosiaan jätti Nikin kiitettävästi rauhaan, kun sille vain sanoi. Bonokin on leikkauksen jäljiltä niin säyseä, ettei se ottanut Rommin ja Nikin nuhjailuisa paineita, kuten aiemmin.

Tosi kiva! Voidaan taass alkaa käydä Rommin kanssa maastossa, kun on suhteet kunnossa.

Bono on nykyään tosiaan oma diisseli-itsensä. Sitä ei ehkä kannata kuvailla sanoilla kipakka tai sähäkkä. Mitä se ei kyllä koskaan ole ollutkaan! Sen "energisyys" oli hermostuneisuutta, ei sellaista rakentavaa energiaa, jota ainakaan meikäläinen olisi miksikään toiminnaksi osannut jalostaa.

Olen buukannut Bonolle heinäkuulle ilta-aikoja paimennukseen. Luulen, että aletaan keskittyä siihen. Paimentaminen on jotenkin niin kivaa ja luonnollista puuhaa, että kaikki muuta lajit tuntuu vähän keinotekoiselta souvaamiselta. Eikä mamalla taida oikein puhti niihin riittää.

Pari kuvaa

...puolivuotiaasta Ippulista. Blogin lukijathan ei kenties edes tiedä, kuinka somaksi pikkukakara on kehittynyt. Korvatkin alkaa pysytellä collieasemissa. Tosin laitoin tänään vielä varmuuden vuoksi liimat ulkoreunoihin, jotta vahvistettaisiin taipumusta, kun ne olivat pitkän aikaa niin kovin itsepäiset.

Tässä kaksi tänään otettua. Bonollahan on sensaatiomaisen kauniit silmät, mutta päivänä muutamana tässä havahduin, että niinpä on Nikilläkin!


Huomatkaa komea pepsodenthymy.

Täytyy tunnustaa, että näin kainona Nikiä harvemmin livenä tapaa. Mikälie sekunnin sadasosa onkaan jälkipolville tallentunut.



Mutta kyllä hän suuremmoisen soma osaa olla! Seuraavassa kuvassa on muuten korvat ilman liimoja, vaikka jäämiä karvoituksessa näkyykin.



Ja sitten vielä hetki kisastudiosta:


- Paitsiosääntöä me ei osata...
- Kun mama ei ole opettanut...
- Muuten kyllä osattais...
- Mutta tunnelmassa mukana me tietty ollaan.

2 x tähtihetki

Ihan unohtui raportoida, että Niki nosti jalkaa toissapävänä. Se ei ollut mikään ujo jalankoukistus vaan rempseä ja reilu sivulle vie
-tyyppinen kunnollinen kohotus. Peruspissat tulee vielä tyttötyyliin avomaastoon, mutta tiettyjen tolppien äärellä näköjään miehuus kutsuu. Pikkupampula ei ole vielä edes 6 kk täyttänyt!

Bono puolestaan loisti eilen paimenessa, kun käytiin autolla juomassa ja huomattiin, että kaksi lammasta oli karkuteillä. Paimennettiin ne portille, laitoin Bonon maahan ja päästin lampaat portista aitaukseen. Tähän kai sitä on pyritty :))) En oikein usko, että olisi onnistunut ennen kastraatiota.

Eilen saatiin myös tuta, mitä lampaat tekee, jos ne ei pidä koirasta. Meillä oli katraassa lampaita, jotka eivät olleet pitkään aikaan olleet koirien kanssa, vaan kauempana järvilaitumella. Ne menee ihan kevyesti aidan yli, jos ne päättää ottaa hatkat. Nehän on selvästi isompia (n. 40 kg) ja korkeampia kuin keskikokoinen paimenkoira. Ne myös voi kääntyä koiraan vastaan, jos pärstä ei miellytä, minkä sai tuta eräs tietty turre, joka äityi räyskyttämään.

Että se siitä lampaiden rääkkäämisestä, mitä välillä kuulee! Koira on ihan alakynnessä, jos lammas ei pidä sen tyylistä. Koko paimentaminen perustuu siihen, että koira pysyy rauhallisena ja hanskassa eikä säikyttele lampaita. Mä olen alkanut pitää lampaista kovin, ne on aika persoonallisia tyyppejä, nekin.

Paimenessa

Käytiin eilen paimenessa ja päädyinkin ottamaan vain Bonon mukaan. Niki sai laatuikaa Reetan kanssa ja heillä oli omat ohjelmat. Ajattelin, että haluan olla Bonon kanssa kaksin, että pääsen keskittymään siihen kokonaan ja tutustumaan sen uuteen persoonallisuuteen!

No, Bono sai olla koko päivän mukana touhuissa ja laitumen reunalla, eikä sen tarvinnut odottaa autossa käytännössä muulloin kuin maman ruokaillessa. Se on ihan eri koira nykyään.

Lampailla se on ihan entisensä, mutta laitumen ulkopuolella se malttaa kuunnella ja totella, sen ei tarvi vinkua eikä hermoilla, eikä se ota kierroksia kollegakoirista, vaikka odoteltiin omaa vuoroa porukassa pienellä alueella seuraten muiden harjoituksia. Tosin meitä olikin vain kymmenen koirakkoa jaettuna kahtee ryhmään ja kaikki koirat käyttäytyivät erinomaisen hyvin. Se loi hyvän ja rauhallisen fiiliksen, joka palveli kaikkia. Keskityttiin paimentamiseen eikä mihinkään muuhun.

Me oltiin Bonon kanssa eka kertaa kaikki neljä harjoitusta ilman liinaa. Nyt opetellaan hakemaan tasapainopistettä ja ajamaan lampaita. Eka kertaa itselle tuli sellanen olo, että ymmärsin, kuinka siellä lampailla ollaan. Tekeminen kuulema näyttikin paremmalta. Ja se takuulla tuntui paremmalta kuin ennen.

Tilanne vähän muuttui, kun vaihdettiin isoon aitaukseen ja saatiin iso, yli 10-päinen katras. Osasin pitää itseni lampaiden edessä, mutta en ollut tarpeeksi vikkelä, että olisin ehtinyt palauttaa Bonon aina lauman taakse, vaan se ehti monta kertaa kiertää lauman eteen ja hajottaakin sen. Se on erittäin paha asia, mutta huonokin harjoitus vie eteenpäin. Kun Kimmo tuli kaveriksi ja sai pidettyä toisen puolen, sain itse pidettyä toisen puolen paremmin ja Bono alkoi pysyä lampaiden takana.

No, ensi kerralla sit tätä taas.

Olin ajatellut, että 10.7 menisin vain Nikin kanssa kahdestaan, mutta en tiedä. Se on Bonon kanssa niin kivaa, että ehkä Niki saa tulla taas vain mukaan hengailemaan. Tai jos alkais käymään Bonon kanssa viikolla iltaisin... kun ei mulla muitakaan harrastuksia oikein ole...

Tosin nyt kolmen päivän juhannuslomalla olen kyllä saanut neulottua yhdet sukat ja katseltua Tarantinon leffoja ja erityisesti ne ihanat extrat, joita ei koskaan muuten muka kerkee. Mut siis niinku että joo.

Tällä kertaa ei sit ollut edes kamera matkassa. Ei pysty fotaamaan, kun ei hermorakenne riitä kaikkeen.

Tikit pois

Käytiin aamulla eläinlääkärissä ja Bonsulilta otettiin tikit pois. Turvotus on nyt merkittävästi laskenut ja kudosnestettä valuu yli äyräiden. Se on kuitenkin tervettä, ei märkäistä. Pallukat ei ole edelleenkään kipeät. Meillä on kuitenkin antibioottiresepti siltä varalta, että pyhinä ilmaantuu tulehdusoireita tai märkimistä. Hiukan hämmästyttävää tämä on ollut, koska normaalisti turvotus alkaa heti leikkauksen jälkeen ja homma pitäisi tikkien poiston aikoihin olla kutakuinkin selvä. Meillä on tässä vähän viivettä.

Ohjeet oli kumminkin, että normaalia elämää ja paimennusta, olkaa hyvät. Väliajat seistään suihkussa ja puristellaan munia, että nesteet liikkuu ja poistuu.

Toivottavasti kaikilla on yhtä selvät juhannussävelet. Eli eikun Hyvää Juhannusta siis!

Koirakoululainen

Oltiin Nikin kanssa eilen matkalla kasvimaalle, kun yhtäkkiä muistin että peeveli, nythän on maanatai ja Nikillä on koulua.

No, me käännetttiinkin etelän sijasta nokka kohti pohjoista ja ennätettiin ihan hyvin. Nakin verran oli pilpustettua namiakin mukana ja sitä kun säästeliäästi käytti niin sillä selvittiin. Oma aika treenattiin lelupalkalla. Auton jalkatilassa oli vanha käsipyyhe ja siihen kun solmun sitaisi niin patukastahan se kävi.

Hienosti Niki taas osasi. Ohituksia harjoiteltiin ja ne meni mallikkaasti seuraten ja sivulla istuen. Paikalla istumista ja makaamista treenattiin, ja paikkamakuuta saadaan nyt harjoitella, istuminen sujuu jo aika kivasti, kunhan vain vaadin katsekontaktia enkä sohi namikäden kanssa yhtään.

Siviilissä ollaan vähän treenattu myös tolpassa istumista. Nikillä kun on sellainen tapa, että kun sen jättää esim. autoon tai ihmiskaverin kanssa kaupan eteen, se haukkuu. Tämän takia ollaan reenattu tolppaan sidottuna istumista niin, että aina kun se on hiljaa, se saa palkkaa ja menen sen luokse ja jos se räyhää, puuhailen omiani ja loittonen kauemmas. Hiljenemisestä tulen heti luokse herkkujen kera. Tämä on tällainen Nikin speciality. Bonolla ei tällaista oikein ole ollut.

Bonon olo taitaa olla paranemaan päin. Ainakin se jo istuu ilman, että vaikuttaisi kovin vaivautuneelta. Pallukoistakin erottaa jo, että pussukoita on kaksi. Sen verran on turvotus laskenut. Ylihuomenna on tikkien poisto, sit kuullaan tuomio viikonlopun paimentamisen suhteen.

Tsekkaus

Piipahdettiin eläinlääkärissä aamulla näyttämässä, onko Bonon turvotus nyt normaalin rajoissa, kun pallit on kuin appelsiini. Haava on siisti ja kuiva, ei ole tulehdusta eikä Bono ole kipeä, joten se sai paremmin nestettä poistavan antibioottipiikin ja kehotuksen tulla huomenna uudestaan, jos se alkaa voida huonosti. Se voi ihan hyvin ja on iloinen ja leikkisä. Ruoka maistuu paremmin kuin pitkiin aikoihin ja lenkille se lähtee mielellään.

Nikin Bonoa kohtaan suuntautuvaa riehakkuutta on myös vähän suitsittu ja ollaankin käyty Nikin kanssa kaksistaan pelaamassa jalkapalloa nurmikolla. Ikean pehmojalkapallon kanssa se on oppinut irtipäästämistäkin, kun teen niin että heitän pallon vasta kun se irrottaa kiitos -pyynnöstä, istuu ja ottaa kontaktin.

Ollaan Bonon kanssa noudatettu ihan normaaleja rutiineja paitsit että kun on painava pussukka jalkovälissä niin en anna sen nyt ryntäillä enkä heittele sille keppejä, ettei kudoksiin tule mitään repeilyjä. Toivotaan, että tämä viikko normalisoisi tilanteen, kun olis paimennusta viikonloppuna. Saas näkee, kuinka käy.

Nikillä alkaa olla oikeaa kokoluokkkaa olevat hampaat suussa ja itsepäisesti pystyssä sojottanut vasen korvakin on alkanut näyttää taipumusta asettua colliemaisempaan muotoon. Ties vaikka päästäisiin tässä vielä näyttelyssä käymään jossain vaiheessa kesää. En ole sitä arvannut minnekään vielä ilmoittaa ennen kuin näen, miten korvat asettuu. Mutta nyt on tosiaan alkanut näyttää valoisalta. Kulmahampaat on vielä keskenkasvuiset, mutta kyllä kai se kalsiumaineenvaihdunta pikkuhiljaa tästä sit normalisoituu.

Kaunista, kiiltävää karvaa se on kasvattanut ja selvät villahousujen ja kaulurin alut sillä jo on. Pitää koitaa ottaa (ja jaksaa käsitellä) valokuvia tässä jossain vaiheessa.

Kolme koiraa

Bonon sisko Oona on ollut meillä hoidossa eilisestä asti ja tyttö on sujahtanut tänne kuin kuuluisi kalustoon. Aluksi vähän piti haistella paikkoja ja ihmetellä, mihin tässä nyt tohtisi pötkähtää, mutta epätietoisuus meni nopeasti ohi. Tein jonkun aikaa töitä,, ja koko lauma lojui saman huoneen lattialla. Kun siirryin katsomaan Viktuurian häitä, lauma tuli perässä lojumaan olohuoneen lattialle.

Hississä matkustaminenkin on sujunut kuin konkarilta, vaikka sitä oli harjoiteltu aikaisemmin tasan kerran ja ruoka on maistunut. Siitä olen iloinen, että Niki on antanut Oonan olla ihan rauhassa. Kakara olisi voinut villiintyäkin. Näköjään se, ettei ole ainoa koira huushollissa vaikuttaa niin, ettei pikkupampulakaan riehaannu muista koirista sen kummemmin. Vaikka ei sen puoleen, Oona on ollut ihan yhtä iisi.

Oona osasi myös tehdä asiat ulos ihan kuin olisi aina kulkenut meidän kulmilla eikä naapureillekaan tarvi pöhistä yhtään. Se ei ole meillä sanonut sanaakaan.

Me käytiinkin hakemassa Oona porukalla, sillä Bono oli sen näköisenä ovella, kun tehtiin Nikin kanssa lähtöä, että et ole tosissasi. Minä tulen kyllä mukaan! Me ulkoiltiin porukalla Porvoossa metsäautotiellä hilputellen. Oona oli tosin liinassa - ja Nikikin aluksi - kun se voi lähteä pupun perään ja en välttämättä saa sitä takaisin. Kelikin oli sen varran hautova, että nelijalkaiset oli melko säyseitä.

Olen päästänyt Bonoa vapaaksi ulkona metsäautoteillä ja poluilla, vaikka se on toipilas. Se ottaa ihan iisisti. Parempi ottaakin, sillä turvotus on edelleen melko massiivista. Huomenna pitää konsultoida eläinlääkäriä, pitääkö kudosnesteitä punkteerata. Tulehdusta tai mustelmaa ei kuitenkaan ole, ja haava paranee hyvin, joten en ole kiikuttanut sitä nyt viikonloppuna päivystykseen. Koira on myös ihan iloinen ja leikkisä, syö hyvin. Istuminen on vaivalloista, mutta pötkötellä pystyy ilman ongelmia. Edelleen se myös pystyy olemaan nuolematta haavan seutua.

Viktuurian häät meni kyllä lattialla pakasteherneitä villasukassa arkaa paikkaa vasten pidellessä ja sama jatkuu tänään. Se hiukan hellittää pahinta turvotusta ja ehkä tuntuu mukavaltakin. Ainakin Bono ihan mielellään könöttää hoidettavana. Harmi kun en keksinyt tätä konstia ajoissa.

Turvottaa

Eilen ilmaantui turvotus. Bono oli aika kärttyinen iltalenkille lähtiessä ja istuutuminen oli aika vaivalloista, mikä ei liene kummallista, kun roikkuu avokado takajalkojen välissä. Käännyttiinkin kadulta takaisin kotiin, kun se hermoili, ja käytiin ottamassa kipulääke. Lenkki sujui sit lopulta ihan hyvin huonosta alusta huolimatta.

Muuten se on ihan rauhallinen eikä edelleenkään yritä nuolla haavaa. Nenävaivakin, jota olen pitänyt aurinkoihottumana, on parantunut tässä antibioottikuurilla ollessa.

Huomenna haetaan Oona meille hoitoon ja voi olla, että mennään käymään Sannaisissa vain Nikin kanssa kahdestaan. Se kaipaa enemmän äksöniä ja Bono taas kaipaa vähän rauhallisempia oloja, joten ajattelin, että väsytän Nikin ja Oonan ennen kuin tullaan kotio.

Sulo & Vili

Lähipiirissämme on heinäkuun alusta alkaen tällaisia ihanuuksia. Saanko esitellä Sulo & Vili, Maken linssin läpi nähtyinä.


Sulo.


Vili.

Helpotus

Helpotus on suuri, kun Bonon kohdalla kaikki on mennyt niin vaivattomasti. Eläinlääkäri teki erittäin säästävän operaation, kivekset on poistettu pienen viillon kautta ja pussukat saavat surkastua omia aikojaan.

Silti luulisi, että kun on lääkitystä ja tikit maailman arimmassa paikasssa, että sillä olisi vaivaa! Bono kumminkin edelleen saa olla ilman ämpäriä päässä yötkin, sillä se tottelee eikä nuole haavaa. Nyt pussukat on vähän turvoksissakin, mutta iho ja haava on siisti.

Bono on tosi leikkisä, tonkii leluja ja hamuaa ulkonakin keppejä. Se on ihan eri tavalla aloitteellinen huvituksissa ja tarjoilee kontaktia ja hakee kehuja. Se on myös kiinnostuneempi kotitalouspuuhailuista, ihan kuin pentukin. Ennen leikkausta se makoili huokailemassa jossain omissa oloissaan. Ja nimenomaan omissa oloissaan! Nyt se voi jo pötkötellä Nikin kanssa yhdessä samalla koiranpetillä, mikä ei ennen tullut kuuloonkaan!

Koitan saada tästä kuvamatskua, mutta se on vähän vaikeata, kun linssi haittaa lekottelua ja siitä pitää heti nousta, jos alan touhuta kameran kanssa ja sohia sinne päin.

Toivotaan, että johonkin tällaiseen olotilaan jäädään, ettei ajan mittaan mitään suurempaa passivoitumista tapahtuisi. Olen ajatellut, että kun tässä vaan nyt jatketaan normaaleja, monipuolisia kaupunki- ja metsälenkkejä, kaverien tapaamisia, tottista ja metsäjälkiharjoituksia niin kyllä kai se aktiivisuus säilyy. Passivoituminenhan voi tulla ihan tylsistymisestäkin, eikä meillä nyt sellaiseen toivottavasti olla menossa. Onhan tässä oma lehmäkin ojassa: elämässä pitäis olla laatua!

Nämä muutokset Bonon mielenlaadussa herättää kyllä kysymyksen, kuinka paha olo sillä on ollutkaan hormonimyrskyssä? Luulisi, että kun on tikit kikulin juuressa, olo olisi melkoisen levoton ja vaivaantunut, mutta se voi toipiluudestaan huolimatta selvästi paremmin kuin mies- tai tässä tapauksessa naismuistiin. Sitähän mä ihmettelin, että miksi se oli koko ajan varuillaan ja hermostunut? Nyt se on erittäin paljon rennompi.

Turhaan pelkäsin tätä operaatiota. Tällä kokemuksella (toistaiseksi) sanoisin, että trauma on samaa luokkaa kuin luomenpoistossa, eli abaut nolla. Täytyy jo varmaan varoittaa Sannaa, että Nikin kohdalla kynnys saattaa olla alempana, jos pikkupampulasta kehkeytyy kovin viriili ja edelleen asutaan täällä mehevien narttujen keskellä. Mitään ei voi kyllä ennustaa, pojat on jotenkin niin erilaisia.

Yhteistä niille on reippaus, iloisuus ja avoimuus, mikä molemmissa onkin ihan parasta, mutta muuten ne on aivan erilaisia tyyppejä.