Tänään työpäivä meni jo ihan rutiinilla, ja Bono katseli toimistossa unia keskilattialla samalla kun tädit kalkatti ja piti palaveria. Rautahermo hämmästyttää kaikkia. Miten voi pieni koira olla niin luja päästänsä?
Bonon Office.
Kun nukuttaa, silloin nukutaan.
Tänään sain sen hiffaamaan, mistä katsekontaktissa on kysymys - onnistumisen tunne oli valtava! Illalla sillä oli virtaa ihan älyttömästi, joten päätin, että nytpä kokeillaan leikkiä naksutusta ja katsoa olisiko se hyvä keino kuluttaa energiaa. Oli se. Herkuilla kokeillessa se näytti vähän hätkähtelevän naksautusta, mutta se tarjosi katsetta muutaman kerran jälkeen. Sitten päätin kokeilla vielä lempeätä vetoleikkiä, kun se on ainoa leikki, jota me osataan toistaiseksi - enkä viitsi sitä muuten siihen hirveästi rohkaista ennen kuin on kunnon hampaat tukevasti suussa. Se toimi niin hyvin, että muutaman kerran jälkeen, kun naksautin toisessa huoneessa, Bono juoksi mun luo. Ja se ei ollut sattumaa vaan toistui useamman kerran.
Onk vähä hieno koira? Mä olen ihan ratketa ylpeydestä!!! Vaikeinta taitaa olla tämä oma osuus...
Seuraavassa todiste vihreästä peukalosta ja siitä, kuinka Bonolla synkkaa tyttöystävän kanssa.
Pyöreäpäinen täti saa olla tarkkana talikkoineen, kun Mr´n´Mrs tarkastaa työn jälkeä.
Puutarhahommissa väsähtää. Kahden kerroksen tattispalat.
Kakkasaldo on 14-4. Aamulla tuli yhdet sisään, kun aloin pöljä keittelemään kahveja, enkä vienyt sitä heti noustuani ulos. Oma vika. Päivän viidestä kasasta neljä pihalle. Mä olen jo ihan vahaa.
