Wonderfullia

Tänään oli taas niin kiva paimennuspäivä. Lähdetiin ajoissa liikenteeseen, koska aiemmalla kerralla oltiin löydety matkan varrelta lenkkeilypaikasta korvasieniä ja mentiin tänään sateesta huolimatta (tai ehkäpä juuri sen siivittämänä) tsekkaamaan sama paikka jo ennen paimennuksia. Löytyi reipas puoli kiloa saalista, joten päivä oli jo hyvällä mallilla ennenkuin oltiin nähty vilahdustakaan lampaista.

Niki meni ensin kokeilemaan isolla katraalla - olisko siinä ollut joku 15-20 lammasta - että mitenkä löytyy tasapainopiste. No, se oli melko vauhdikasta menoa eikä aiheuttanut varsinaisesti mitään ylpeyden väristyksiä. Mentiin heti perään Bonon kanssa ja aiheutin melkoiset räkänaurut, kun maalailin ennen suoritusta, että "me Bonon kanssa tavoitellaan hallittua suoritusta". Sanoin tämän kumminkin myös vielä Bonolle uudestaan ja lopputulema oli aivan upea. Se meni todella nätisti ja me pujoteltiin portit mennen tullen.

Ihmetyksen sävyistä ihailua kuului kommenteissa niiltä, joita meidän visiointi oli naurattanut!

Nikin kanssa seuraavalla kerralla ajattelin, että ei me olla pekkaa pahempia ja vedettiin unelmaveivit Granlundin viitoittamalla tiellä! Niki oli niin hyvin kuulolla ja totteli kaikki pysähtymiskäskyt, että uskalsin kokeilla lampaiden häkittämistä ja sinnehän ne sujahtivat. Pari lammasta piti ajaa häkin ympäri, kun muut oli jo aitauksessa, mutta sinne nekin vain saatiin.

Me Nipsukan kanssa kerrassaan siis ylitettiin itsemme. Ekalla kerralla sitä veti kahtaalle, kun juoksuinen Wenja oli ensin vähän liehitellyt, mutta sitten kuitenkin näyttänyt hammasta ja kun sit vielä olis pitänyt lampaitakin ajaa. Siksi se oli jokseenkin keskittymätöntä touhua. Sitäpaitsi me oltiin vuorossa ihan ekoina, eikä oltu ehditty juuri rauhoittua ja orientoitua. Mutta toka kerta kruunasikin kaiken.

Bonon toinen kerta oli sit jo sellainen, että lampaat oli häkissä (häkki on siis pienempi aitaus treenihaan sisällä) ja me otettiin ne sieltä pois, pujoteltiin rata ja laitettiin lampaat takaisin häkkiin. Kaikki portit meni moitteettomasti ja ekan kerran turhautumishaukkuminen jäi melkein kokonaan pois. Ihan superia. Tehtiin aika lyhyt harjoitus, sillä tuli sellainen olo, että mitäs me tätä hinkataan, mehän osataan jo!

Se oli siis aivan nappi suoritus (meidän tasolla siis) ja tuli aivan mielettömän hieno fiilis molempien koirien puolesta. Myös Niki teki toisella kerrallaan niin hallitun reenin, että ei melkein voi uskoa.

Mä olen koittanut tässä miettiä, että mikä oli nyt toisin kuin ennen ja olen keksinyt ainakin seuraavanlaisia syitä onnistumiseen: ensinnäkin, Nikillä on niin paljon nykyisin toimitatarmoa, että sen kohdalla on sama juttu kuin Bonolla, että sitä pitää ensin vähän väsyttää ja sen jälkeen se alkaa toimia todella hyvin. Turha puhti ensin pois. Tämän mä olen hoksannut ja teen nykyään huomattavasti pidempiä vetoja lampailla ja maltan odottaa, että saadaan se hyvä suoritus. Nikillä on siis pitkäjänteiyys kasvanut ja kestävyys. Siihen on nyt 1 v ja melkein 5 kk iässä tullut sitä samaa suorituskestävyyttä, mikä on Bonon valtava vahvuus.

Nikin kohdalla mä myös vaadin siltä ekalla kierroksella kunnolta tekemistä ja napsin sikailut pois ja kävin hakemassa sen kaulapannasta pois, jos se lähti Wenjan perään tai ei meinannut totella pysähtymiskäskyä. Samoin ekalla kerralla tein niin, että vaikka vaadin sitä pysähtymään käskyllä sit down (ja se todella tarkoittaa meillä istumista) tyydyin siihen, että riittää seisominen, kunhan se oli pysähtyneenä. Pyrin myös lähettämään sen mahd. nopsaan taas ajamaan, jotta se ei ehdi turhautua. Ja se tajusi sen, mä luulen. Että kun tottelee nätisti, pääsee heti kohta ajamaan taas.

Koko treeniporukan fiilis oli aika rauhallinen ja lempeä ja kun sen sai itselle sen saman fiiliksen, homma alkoi toimia. Colliet kiihtyy heti, jos itsellä ei hermo pidä, ja tämä on bortsuilla ihan sama homma. Ne on niin herkkiä koiria. Oman äänen ja mielialan hallinta on ihan a & o. Ja nyt se sattui onnistumaan. Luottamus meidän tekemiseen oli hyvä ja tämmösistä onnistumisistahan se kasvaa vain.

Päivän kruunasi se, että me korviin asti mutaiset paimenet mentiin vielä katomaan korvasienipaikka kotimatkalla ja saatiin toinen muovipussillinen saalista. Kyllä mä kohta jo hallusinaatioita varmaan katselen, kun saan ne kaikki syötyä! Tosin ne kyllä ryöpätessä kutistui kamalasti...

Viime viikolla sattui muuten niin, että kun oltiin samassa paikassa korvasienien kiilto silmissä, jyrähti ukkonen pari kertaa. Niki oli kovin levoton ennen jyrähtelyä ja Bono tuli jalkoihin, kun se vähän säikkyi kovaa ääntä. Minähän en tietenkään joutanut niitä säälimään, kun korvasienten himo ajoi mua pitkin hakkuuaukeata ylös ja alas, joten koirat joutuivat tokeentumaan itsekseen. Niinpä ne alkoi leikkiä kepillä, kun eivät saaneet minusta surkuttelijaa. Loistava palautuminen, Bonolta varsinkin.

Normaaleissa oloissa olisin ehkä vienyt ne autolle ja olisin tavallaan palkannut ne pelästymisestä ja luumuilusta. Hyvä näin päin. Tykkään enempi reippaan puoleisista koirista ja mielellään tietysti kannustan siihen, että ne palautuisi pelästymisitä nopeasti.

What a wonderful day!

A/A ja 0/0

Hahaa! Nikin lonkkakuvien lausunto tuli Kennelliitosta parhain mahdollisin tuloksin. Lonkat A/A ja kyynernivelet 0/0. Virallisesti Terveet Nivelet! Mama otti tänään tämän kunniaksi vähän vaalenapunaista kuoharia.

Jotain hauskaa

Reetta heräili tässä yhtenä aamuna aika hitaasti ja tuumasi sitten, että "tänään tekisi mieli tehdä jotain hauskaa".

Niki makasi keskilattialla kyljellään, mutta tämän kuultuaan se nousi venyttelemään ja haki pallon ja vei sen Reetalle. Sen mielestä heittelyleikit on nykyisin kovin hauskaa!

Se koira on kuin ihmisen mieli.

Lambeja

Eilen oli Saarentaan lampolassa ihan vastasyntyneitä ja muutaman päivän ikäisiä lambeja! Ne sanoivat pienellä äänellään Bä-äää! Ihan syötävän suloisia. Koitan ottaa ensi viikolla kuvia niistä!

Meillä olikin kaksi kouluttajaa tällä kertaa, kun Kimmo veti ekan kierroksen ja Marika toisen. Kimmo niin tykkää Bonosta ja totesi että siltä voi alkaa jo vaatia paljon enemmän. Niinpä me tokalla kiekalla reenattiin flankkeja ja Marika kehui, että hienoja kaaria. Se piti hyvää etäisyyttä. Flankkireenin jälkeen kuljettelukin meni melko hallitusti.

Bono on kumma epeli, sillä se jumpittelee kotosalla aina maahanmenemisen kanssa, mutta lampailla se on kuin jousitettu! Jalat niia välittömästi. Maassa sen häntä heiluu koko ajan puolelta toiselle.

Nikillä puolestaan oli hirveästi virtaa ja se haluaisi vain ajaa lampaita ja sit se haukkua rätkyttää, kun panen sen istumaan. Päivittelin Kimmolle, että Niki on ruvennut palkkautumaan lampaiden ajamisesta. Kimmo totesi, että se on alkanut syttyä! Ja kaiken lisäksi Venjalla oli juoksu ja tämä herkkupepa oli koko ajan laitumen reunalla. Eli jäpikkä on todellakin tainnu syttyä paimentamiseen.

Seuraava haaste on tehdä pysähtymisestä kivaa, jotta saadaan haukkuminen pois. Niki on muuten innostanut Bononkin taas haukkumaan! Ja paljon muutakin.

Niki kehittyy näköjään psyykillisesti hitaasti, kun se ekan vuoden kulki kritiikittömästi Bonon perässä. Kaikki kehitysvaiheet tulee vasta nyt isompana. Tänään se vauva jumpitteli mulle! Ei meinannut tulla tassuja pyykimään kylpääriin! Mä olin ihan äimän käkenä, koska se on AINA totellut kaikissa asioissa heti.

Ulkolaitumella

Me oltiin poikkeuksellisesti keskiviikkona reenaamassa. Mulla on pääsiäisen takia työvuorot vinksin vonksin, mutta päästiin erääseen aamuryhmään mukaan, kun oli palvattu lampaanviulukin tilattuna ja noudettavissa.

Käytiin korkkaamassa ulkolaidunkausi siis ja mukavasti meni. En ollut treenannut pysäytyksiä lainkaan tässä välissä kotosalla ja se näkyi, ettei maahan meno Bonolla ja istuminen Nikillä ollut kovinkaan sukkelaa. Mutta kyllä ne kumminkin käskystä pysähtyy ja se tekee heti hommasta hallitumpaa.

Oikein hyvin meni taas, tulee tunne, että pampulat on hanskassa. Ne on vain kovin erilaisia lampailla. Niki on skarppi heti alussa, mutta sen pää täyttyy aika nopeasti. Lisäksi se on vähän turhan tuttavallinen tyttärien kanssa. Se haluaa juosta niiden mukana keskellä katrasta ja pyrkii nuolemaan lampaiden suupieliä! Tässä yhteydessä moinen ystävällisyys, sosiaalisuus ja avoimuus on hiukan epätoivottavaa.

Bono taas kiihtyy aivan tappiin, kun se tajuaa, missä ollaan. Se pitää ensin väsyttää, että se alkaa toimia. Sitten se kyllä jaksaa ihan hamaan hautaan asti painaa, se on niin mahdottoman sitkeä ja kestävä. Sama piirre on huomattu toko-reeneissä.

Nyt mulla on taas vaihteeksi sellainen olo, että mahtaako itse asiassa Bono ollakin työkoiramaisempi - juuri tämän mahdottoman kestävyyden ansiosta. Tämä piirre on näkynyt siinä pienestä asti. Nikillä selvästi pääkoppa täyttyy nopeammin. Tosin sen kanssa ei ole tehty niin paljon, kuin mitä mä Bonon kanssa pienenä tein, että voi se olla tottumus- ja harjaantumiskysymyskin. Pitäisikin tehdä Nikille metsäjälkiä, kun metsänpohjat kuivuu. Siinä se kestävyys ja pitkäjänteisyys kehittyy ihan huomaamatta.

Joka tapauksessa, molempien kanssa on tosi hauskaa paimentaa ja nyt hommaan on molempien kanssa tullut tekemisen ja edistymisen meiniki. Itse olen oppinut olemaan tarpeeksi vaativa, silloin kun pitää vaatia. Sitten - vaikka joutuisi ihan pahastikin sanomaan - pitää OMA mielentila saada heti ja välittömästi rauhoitettua, ja koira täytyy saada relaamaan, jotta sitä pääsee taas kehumaan ja kannustamaan. Tämmösen mä nyt olen oppinut. Silloin koira saa oikean palautteen ja alkaa hiffata, mitä sen on tarkoitus tehdä.

Molemmista näkyy nyt, että keskittyminen lampaisiin on kohentunut hiumasti, kun palaute on oikea-aikaista ja tulee sekä kehut että kiellot napakasti. Jää kaikki sijaistoiminnot pois. Molemmilla on kuitenkin selvästi vahva kiinnostus lampaisiin, kysymys on sen tukemisesta ja ohjaamisesta oikeaan toimintaan.

Sitten itselle on vähän kehittynyt sitä silmää, että missä lampaiden pitää olla ja missä koiran, jos esim. portti, jonka läpi pitäisi mennä, on tuossa. Se pelisilmä tulee vain katsomalla toisten treenejä (ja erityisesti toisten virheitä).

Juteltiin Marikan kanssa siitä, miten eri koirat edistyy ja missä vaiheessa koirasta voi sanoa, mihin se tulee yltämään. Meillähän ei ole mitään kisatavoitteita, koska collieilla ei saa edes mennä muihin kuin ranch-kisoihin. Eikä sellaista voi edes kuulema oikeastaan ennakoida kuin tekemällä, yltääkö koira paimennuskisoissa korkeammalle kuin perusradan suorittamiseen. Ylemmissä luokissa koiran täytyy osata työskennellä kaukana ohjaajasta, hyvin itsenäisesti eikä kaikista työbortsuistakaan ole siihen.

Mutta Marika oli sitä mieltä, että sekä Bonosta että Nikistä voi tulla sellaiset koirat, joiden kanssa omat lampaat saa suojasta niitylle ja laitumelta lampolaan sekä portista ulos ja sisään, jos joskus sellainen päivä koittaa että meillä on omia lampaita. Eikä mulla muunlaisia tavotteita olekaan.

Mikäpä sen hienompaa, kuin lampaita ja niiden perässä jokottelemassa kaksi pitkäkarvacollieta! Auringonpaistetta ja loivat mäet. Muutama puu, joiden alle pääsee varjoon viettämään siestaa. Siinä maman seuraava unelma. Ehkä myös Bonon ja Nikin?

Lonkkakuvat

Pikkupampula oli tänään lonkkakuvissa ja silmäpeilauksessa ja hyvät oli terveystulokset.

Silmissä näkyi sama collieiden CRD, joka oli jo pentuna, mutta sehän ei haittaa näkökykyä. Lonkat oli B/B ja kyynärät terveet. Niki sai myös rokotukset samalla reissulla ja oli repsukka ihan poikki koko illan. En mennyt enää takaisin töihin, kuten olin kaavaillut. Illalla vielä ulkoilutettiin pampulat erikseen, Niki oli sen verran hitaalla.

Niki on saanut pari uutta lempinimeä. Se kuulee nykyään aika usein Sirius Mustaa sekä Sinisilmä-Maikkia (vaikka tarkemmin kattottuna silmät on kyllä ruskeat).

Paimennuksen taika

Jotain edistysaskeleen tapaista meille on nyt tapahtunut paimennuksessa. Ollaan viikolla opeteltu Nikin kanssa uusi käsky: sit down. Se tarkoittaa, että liikkeestä pampula istahtaa VÄLITTÖMÄSTI ja sitä on harjoiteltu lelulla riehumalla. Se toimi tänään kuin... taika. Nyt pysyy nenä irti maasta ja touhu oli hallittua, koira oli paremmin kuulollla ja katse ja keskittyminen pysyi lampaissa. Emännän koko keskittyminen sen sijaan oli koirassa. Tuntui hyvältä ja ohjauskin kuulema näytti hyvältä.

Ekalla kierroksella Niki räyskytti, kun pidin sen tiukassa hanskassa, mutta tokalla kerralla se jo tiesi mitä tuleman pitää, joten se rentoutui ja teki, mitä pyydettiin.

Se on ihme epeli, kun se oppii kaikki kerrasta!

Ratana oli portteja, joita piti kiertää - ja siinä oli pikku pakkokin saada koira tottelemaan, koska muuten lampaat olisivat juosseet päin portinpieliä ja kaataneet niitä.

Bono meinasi ekalla kerralla, että se luumuilee maman jaloissa ja sieltä tekee yllätyshyökkäyksiä lampaita kohti, mutta se saatiin karsittua niin, että tokalla kerralla Bonon touhukin näytti ja tuntui ihan paimentamiselta. Sen verran jouduttiin kuitenkin ottamaan kova kovaa vastaan, että Marikakin nauroi, ettei Bono todellakaan ole mikään keskivertocollie! Se siinä on hyvä, että vaikka se yrittää mitä tahansa, se kestää ojennuksen. Ja sitä on pakko ojentaa ja neuvoa aika kovasti, koska muuten se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä ja homma menee päämäärättömäksi juoksenteluksi ja haukkumiseksi. Kun se rentoutuu, sillä on hyvä etäisyys lampaisiin, se kiertää ne aika laajalla kaarella.

Pahus, ettei päästä kahteen viikkoon. Pääsiäinen sotkee maman työvuorot pahemman kerran ja tulee kahden viikon pakollinen reenitauko. No, molemmille on toukokuuksi myös varattu vakkarivuorot.

Täytyy tällä välin jatkaa uudelleen alkaneita toko-treenejä. Tällä viikolla tosin tehtiin Nikin kanssa vain seuraamista ja sit down - käskyä paimennusta varten. Siinä sivussa se tuli tosin oppineeksi, kuinka auton takapaksiin hypätään, joten ei paskempi viikko ollenkaan!

Tähän asti se on kiivennyt autoon niin, että se nostaa etutassut puskurille ja odottaa, että ojennan vasemman käden astinlaudaksi ja siitä se on sitten ponnistanut. Nyt hän osaa hypätä kokonaan itse!

Kaikenlaista edistystä!

2 x häkitys

Meillä oli eilen hyvin mielenkiintoinen paimennusrupeama. Tarkoitus oli pikkuaitauksessa molempien kanssa reenata vasenta ja oikeata, eli flankkeja. Nikin teemana oli, että nyt se loppuu se kakkojen haistelu ja syöminen, joten siihen käytettiin aikaa.

Lopulta tuloksekasta oli paineilmalla nenuun suihkaus aina, kun se nokka meni kohti maata. Se kyllä tajusi sen, mutta todettiin, ettei sitä voi enää pysäyttää maahan käskyllä, koska haistelun kieltäminen sekoittuu siihen, että rangaistaankin maahanmenosta, mikä ei suinkaan ole tarkoitus. Nyt pitää sit opettaa sille, että se istuu, kun se pysäytetään. Sana pitäisi siihen keksiä, sillä seis-käsky on tarkoittanut meillä tokossa seisomaan pysähtymistä. Kaikenlaista uutta haastetta, mutta Niki kyllä pääsi hommasta jyvälle ja hilputti tosi nätisti katraan ympäri molempiin suuntiin.

Tällä tiellä kannattaa jatkaa, koska kun sen huomion saa pois hajuista, se paimentaa erittäin halukkaasti ja intensiteetillä ja lampaat liikkuu tosi hyvin. Sääli sinänsä, että nyt pitää hinkata uusi pysäytyskäsky, koska maahanmeno sujui nyvin. Tosin se vaatii vähän reeniä siviilissä, sillä maahanmeno me saatiin samalla taktiikalla hyväksi viikon kotiharjoittelun tuloksena. Niki osaa heti, kun se vain hoksaa, mitä sille yritetään opettaa.

Kävi niin, että kun sain sen pikkuaitaukseen kaiken haistelukurmotuksen jälkeen, Niki oli niin ponteva, että lampaat karkasivat aitauksesta ennen kuin sain portin kiinni. No, ei siinä mitään. Häkitettiin ne sitten ex tempore, ja kyllähän me ne kiharakarvaiset leidit sinne aitaukseen saatiin, vaikka pari kertaa kyllä piti sitä ensin harjoitella. A&O on siinä hommassa, että koira pysähtyy juuri sillä hetkellä, kun lampaat on saatu kääntymään aitauksen portille ja heti, kun sille se käsky annetaan.

Bonon kanssa oli tosenlaiset kommervenkit. Sitä kai pelotti pikkuaitauksessa, koska se oli hyvin haluton juoksemaan lampaiden ympäri ja se vain tarjosi vain maatamenoa siten, että se käänsi vielä selän lampaille! Lopulta siirryttiin väljempään tilaan ja siellä se innostui niitä kuljettelemaan, tosin se teki omia kunniakierroksiaan pikkuaitauksen ympäri sieltä vauhtia hakien. Lopuksi kumminkin me Bonon kanssakin saatiin ajettua lampaat takaisin pikkuaitaukseen, eli molempien kanssa tehtiin elämämme ekat häkitykset!

Mama on luonnollisesti ihan intoa piukassa tästä hyvätä! Ilmeisesti jotain edistystä tapahtuu, vaikkei se aina siltä tunnukaan.

Peikko

Sen verran on meidän kulmilla jo lumet sulaneet, että tehtiin tänään kevään ensimmäinen toko-reeni poikain kanssa kuivalla asfaltilla. Olipa aika juhlallista. Pojat on kärsineet toimettomuudesta, kun reenaaminen jäi muutamiin olohuonetreneihin ja kerran viikossa paimennukseen, mutta sen seurauksena Niki on opinut leikkimään!

Olen piilotellut sille leluja ja se kuljettelee niitä nykyisin säännöllisesti sille päälle sattuessaan. Itse asiassa homma käynnistyi taannoin, kun olin kipeänä, enkä jaksanut tehdä sen kanssa mitään. Makasin vain keittiön sohvalla peiton alla ja piilottelin pientä patukkaa peiton mutkiin. Se hoksasi heti, että tämä on kivaa. Tänään Reetta pesi Viirun jäämistön pikkuruisia vinkuleluja ja piilotetiin niitäkin pitkin huushollia ja Nikihän niitä sitten halukkaasti etsii. Kesällä niillä voisi tehdä vaikka esineruutua aktivointimielessä.

Bonsulin turkista on tullut ihan mahdoton pehko. Se on pehmeätä ja sitä on niin paljon, ettei se mahdu suurinpiirtein laskeutumaan vartalon myötäisesti vaan sojottaa kohtisuorassa nahkaa vasten. Kyselin siltä tänään, että "oletkos koira vai peikko", mutta ei se osannut siihen itsekään mitään vastata. Tämä turkkihomma on kastraation ainoa ikävä seuraus. Ai niin paitsit että onhan meillä myös paino-ongelma.

Olen vähentänyt sen ruoka-annoksia pikku hiljaa aika paljon, mutta jossain vaiheessa ilmeisesti kävi niin, että se hotkaisi oman annoksensa ja kävi sitten isäntänä Nikin kupille, joka väistyi kuuliaisesti. Nykyisin ne syö sermin kahden puolen, jotta tätä ei pääsisi tapahtumaan, mutta en siltikään ole huomannut merkittävää painon laskua.

No, nyt on taas haettu 8,5 kiloa broilerin siipiä Kennelrehun autolta. Jospa se olisi kevyttä. Päiväannos on neljä siipeä ja 250g NEUta. Saattaa joutua kyllä Bonolle tuostakin vielä keventämään. Kattotaan ny.

Nikin kuuliaisuus on mahdottoman sitkeätä. Tänään näin vasta ensimmäisen kerran, että se vähän oikeasti skabaili kepistä, kun heittelin niille oksia päivälenkillä. Tähän asti se on antanut Bonon aina ottaa kepin, jos ne juoksee hakemaan samaa keppiä. Ihan hyvä, että se vähän rohkaistuu. Olen jonkun kerran vienyt sitä yksin ulos ja opettanut näitä leikkilajeja, että se huomaisi kuinka kivaa on olla itse aktiivinen. Se on vähän niinku tottunut peesaamaan Bonoa.

Ai niin. Sellainen edistysakel Bonon kanssa on myös tapahtunut, että saan sen nykyisin kyljelleen ja se saadaan pysymään siinä ihan vapaaehtoisesti hieronnan ja harjaamisen ajan. Tämähän on aina ollut Bonolle vaikeata, että pitäisi vapaaehtoisesti alistua toimenpiteille. Kaikki on aina saatu tehtyä, mutta kyljelleen tai selälleen se ei ole niiden aikana mennyt. Alistuminen, rentotutuminen ja luottamus on näissä tilanteissa ollut kovin vaikeata. Mutta nyt on siis se asia muuttunut. Tai ainakin muuttumassa.

Niki puolestaan on oppinut, että kun mama on tullut töistä vasta yöllä, sellaisina aamuina herätetään mummi aamulenkille. Mikä enkeli!!! Mamman mussukka!

Bonsuli puolestaan lösähtää mun päälle nukkumaan ennen kuin toteaa, että ai niin, kyllähän mullakin itse asiassa on kupla otsassa - et kandeekin lähteä samalla oven avauksella. Se aina kyllä lopulta lähtee kyllä ulos Reetankin kanssa, vaikka ensin se meinaa, että mä jäänkin nukkumaan maman kainaloon.

Joutuu muuten nykyisin vaihtamaan lakanoita aika usein, sillä Nikikin on löytänyt oman paikkansa maman vierestä. Kolme vuotta sitten olin sitä mieltä, että koirat ei nuku ihmisten petissä. Näin se meni Lulun kanssakin. Ja kissojen.

Sitruunan tuoksua

En ole pitkään aikaan ajatellut käytösongelmia, kun meidän lenkit sujuvat hyvin. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että Bono rähisee ihan mahdottomasti, kun Reetta ulkoiluttaa sitä. Siihen malliin siis, että pitää pelätä kaatumisia ja että hävettää ja ketuttaa ja että pitää pelätä sen puolesta, ettei meillä ole kohta enää ulkoiuluttajaa maman pitkille työpäiville sekä sen puolesta, että Niki oppii samoille, pahoille tavoille.

Eilen on otettu Viiruvainaan sitruunapanta käyttöön ja alustavasti näyttäisi tepsivän. Iltalenkki oli mennyt rauhallisemmissa tunnelmissa. Siellä, missä pampula liikkuu, ilmassa viipyilee vieno sitruunan tuoksu.

On nämä kyllä epeleitä. Luulin, että tämä oli jo mennyttä elämää, mutta ei.

Lahjontaepäilys

Joskus musta tuntuu, että mua aamuisin yritetään herättää korruptoituneilla menetelmillä.

3-vuotis-kuulumiset

Bono on nyt 3 vuotta vanha ja se on nyt pakko uskoa, että hauvavauvani on oikeasti mieskoira - ei enää leikisti. Hän ei ole pentu eikä kakara enää. Heti tuli kaamea olo: miten tämä aika on sujahtanut näin äkkiä ja voi kauheeta enää kolme tällaista mitättömän lyhyttä ajanjaksoa ja se on jo 12 v. ja tullut siihen ikään, jossa samanikäisiä jo haudataan. Kyllä täytyy nyt nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä, koska ihan tuossa tuokiossa niitä ei enää ole!

Tässä mielessä oli kiva, että meidän viime torstain paimennukset meni aivan putkeen. Ensin Nikillä otin kaksi kertaa kuljetusta ja flankkiharjoituksia ja se työskenteli molemmat kerrat hyvin. Tosin pääosin nenu maassa. Siihen pitäisi nyt joku viisasten kivi keksiä, että miten sen saa nostamaan nenun ilmaan. Luulen, että kunhan sen tärkeysjärjestys olisi lampaat ja sitten vasta hajut - eikä päinvastoin - siitä tulisi ihan paimentamisen näköistä hommaa.

Se on kumma, kun se kuitenkin on ihan tasan tarkkaan myös tietoinen koko ajan, mitä mä haluan siltä, se näkee ohjauksen ja se tietää missä lampaat on. Jos katras uhkaa hajota, silloin se nostaa nenun maasta ja siihen tulee eloa ja se kokoaa katraan. Meidän taktiikkana onkin ollut vähän hajottaa laumaa niin, että mä kävelen sen läpi, jotta lampaat liikkuu eri suuntiin. Silloin Niki aina terästäytyy. Täytyy ehkä enemmän tehdä sitä taas ensi kerralla. Toisaalta, se kuitenkin koko ajan pitää lampaat liikkeessä, mikä on kyllä merkki siitä, että lampaat tietää, että se paimentaa. Se on pääasia.

Jotenkin mulla on sellainen tunne, että kun päästään toukokuussa ulos laitumelle, hommaan tulee lisää haastetta ja Niki saattaa silloin terästäytyä. Jä täytyy koko ajan muistaa, että se on juuri siinä iässä, jossa hajut kiinnostaa ihan mahdottomasti ja että se on vasta vuotias. Siihen nähden se työskentelee mahdottoman hyvin.

Bono oli odottanut kaksi tuntia autossa, kun tuli sen vuoro ja me ulkoiltiin puolisen tuntia kahdestaan ja odoteltiin rauhassa omaa vuoroamme. Rauhoittaminen toi ryhtiä Bononkin treeniin ja pystyttiin tekemään ihan samanlainen harjoitus kuin Nikin kanssakin. Ensin kuljeteltiin ja siihen väliin muutama flankki sekä vasempaan että oikeaan.

Tavoitteena mulla oli vain se, että se kulkee nätisti eikä hauku ja niinpä me pystyttiin tekemään kaikki se, mitä osataankin. Mä olin varautunut siihen, että me vain ollaan aitauksessa ja rauhoitan sen maahan. Mitään paimennuksellisia tavoitteita ei edes ollut!

Näiden mun koirien kanssa selvästi kaikessa puuhailussa a & o on rauhoittaminen ja valmistelu. Jos ne ei ehdi rauhoittua ja tottua tilanteeseen, niiden viretila pomppaa salamana liian korkealle eikä ne tiedä mitä pitää tehdä ja homma menee turhaksi poukkoiluksi ja haukkumiseksi. Bono voi vielä yrittää näykkiäkin lampaita, mutta nyt sillä ei ollut yhtään sen suuntaisia ajatuksia. Ensi kerralla voi alkaa treenata flankkeja niin että haetaan parempaa etäisyyttä lampaisiin.

Voi, mä olin ylpeä molemmista, ja erityisesti Bonosta!

Älskling 3 v.

Kuvat puhukoot puolestaan!

Oikea formula

Meillä on ollut Nikin kanssa vähän tekemistä sen kanssa viime aikoina, että kumpi on kumpi meidän suhteessa. Ja että onko meillä jonkinlainen emäntä-hauva-suhde ylipäänsä olemassa. Kaksi kertaa olen joutunut panemaan sen ulkona maahan ihan väkisin, kun se on meinannut jumpitella ja ollut sitä mieltä, että nuoren koiran ei tarvi totella, vaan se saa mennä nenän viitoittamaa tietä, miten tahtoo.

Toinen tälläinen tulehtuneen suhteen päivä oli viime viikon torstaina, kun oli vielä molemmat koirat paimenessa mukana ja kaikki meni tietysti aivan v***iksi.

Eilen tehtiin kaikki toisin. Ulkoilutin koirat oikein hyvin ennen paimeneen lähtöä ja ruokin ne kevyesti, mutta hyvin. Bono jäi kotiin, koska oli tarkoitus hommata laatuaikaa mulle ja Nikille. Ajoitettiin saapuminen niin, että ehdittiin ulkoilla ja rauhoittua oikein hyvin myös ennen lampaille menemistä. Molemmilla kerroilla makuutin sitä odottelemassa ja rauhoittumassa.

Meillä meni molemmat kerrat aivan putkeen! Aloitettiin vapalla kuljetuksella ja vaikka se haisteli jonkun verran, se pysyi koko ajan hommissa ja kuulolla niin, että sitä ei tarvinnut kamalasti vaatia. Sain periaatteessa edetä vallan kehumalla. Niki itse innostui hommasta taas niin, että kun oli lopetettu, se itse kävi vielä kiertämässä lampaita pari kunniakierrosta. En ollut ottanut sitä kiinni, koska aiemmin ei ollut mitään tällaisia "ongelmia". No, koulutuksen tässä vaiheessa, tämä ei ollut ongelma, myöhemmin kyllä :)

Tokalla kerralla sama hieno esitys jatkui ja joka kerta kun vaadin sitä menemään maahan, se meni melko hyvin - jopa paremmin kuin muutamat vanhemmat ja enemmän reenanneet kollegansa. Ei ihan heti käskystä, mutta kepillä annetusta merkistä kyllä. Se muutenkin tottelee keppiohjausta erittäin hyvin.

Oi, että me molemmat oltiin riemuissamme. Lähdettiin pienelle lenkille tokan vedon jälkeen ja vaikka Wool (lammastilan nuori bortsu-uros) tuli mukaan ja houkutteli Nikiä juoksemaan, se mielummin leikki mun kanssa patukalla ota koppi -leikkiä.

Juu, kyllä meillä on siis joku suhde olemassa!!! Ja Marikan kanssa sovittiin, että seuraavalla kerralla aloitetaan taas vapaalla kuljetuksella ja siihen väliin voi ottaa muutaman flankkiharjoituksen. Nyt taisi löytyä meillä oikea formula tehdä tätä hommaa. Pitää muistaa koko aika, ettei vaadita vielä liikaa. Flankki on siis hakukaari, jossa koira laitetaan maahan ja josta se lähetetään kaarelle joko katrasta oikealle tai vasemmalle kiertäen.

Muutakin mukavaa sattui. Tikrun ja Zaggan viisiviikkoiset pennut vierailivat paimennuskatsomossa, ja herraisä, miten suloisia vauvalle tuoksuvia pulleroita! Itsellä ei tullut kyllä yhtään pantukuumetta. Niki on siinä parhaassa iässä, jossa koiriensa kanssa olis paljon enemmän tekemistä kuin mitenkään aika ja energia riittää.

Sit tokaks, sain hyvästä keskustelusta motivaation kouluttaa myös Bonoa lampailla. Nanan emäntä nimittäin kertoi, että oma koiransa oli selvästi hyötynyt arkielämässä siitä, että sen sai koulutettua lampailla hanskaan. Olen nimittäin ilmoittanut Bononkin huhtikuuksi vakiovuorolaiseksi ja vähän melkein ehdin jo viime kerran jälkeen miettiä, että tulikohan tehtyä sitoumus, josta saa harmaita hiuksia. Mutta mennään sinne sillä asenteella, että paimennetaan elämää varten, eikä päinvastoin, niin eiköhän se ilo siitäkin hommasta löydy.

Asiasta viidenteen. Olen oppinut sanasen koiraa. Kun kuiskaa ihan hiljaa "häy" tapahtuu koirapopulaatiossa merkittävää terästäytymistä. Tosin en tiedä vielä mitä se tarkoittaa, mutta se vaikuttaa sellaiselta, että kun ollaan hipihiljaa vartiossa ja sanotaan "häy", kaveri tietää, että tuolla on jotain. Vähän sama kuin "huomio, liikettä etuvasemmalla". Tai jotain.

Talvipäivä

Meillä on syöty nappuloita talvisydän, mutta parisen päivää ollaan vietetty siirtymävaihetta raakaruokinnan suuntaan taas vaihteeksi. Bono tarvii hampaiden putsinkia ja Niki tarvii selvästi toisentyyppistä ruokaa, koska se ei saata noita nappuloita tällä hetkellä oikein syödä. Onhan ne tosi topakkaa tavaraa ja kukapa sitä tasapainotetulla täysravinnolla haluaisi olla aamusta iltaan ja kuukaudesta toiseen. Välillä kaipaa jotain kevyempää, tai vain vähän vaihtelua. Ymmärtäähän tuon.

Koska kehitysvaiheet on mitä on, eli nuorimmainen on huomannut että vanhintakin voi haastaa, Bono osoittaa herruuttaan erityisesti kaikista herkullisimpien ruokajuttujen kanssa. Ruokarauhan tähden, luut syödään siis eristyksissä kompostiaidan eri puolilla.



Usein (olen huomannut), että kun asujaimistoon suunnitellaan tukiasuntolaa, asukasyhdistykset aktivoituvat vastustamaan moisia hankkeita. Meidän yksi lenkkireitti kulkee tällaisen tukiasuntolan ohi ja koirat on saaneet sieltä vankkumattomia ihailijoita. Seuraavasta villahousukuvasta tuli mieleeni tarina, jonka Reetta kertoi.



Reetta ulkoilutti Nikiä tukiasuntolan ohi ja sen asukkaita oli pysähtynyt juttelemaan. Yksi tuttu Bonofani kyseli, missä Bono mahtaa olla ja toinen oli kehuskellut, kuinka hienosti hoidettu koira Niki onkaan. "Turkki kiiltää ja tassutkin on trimmattu", hän oli kiitellyt. Oli käynyt ilmi, että hänen perheessa oli joskus ollut samanlainen collie.

Ainakin meidän kokemukset on, ettei tukiasuntoloita tarvise pelätä, päinvastoin.

Vielä yksi ihana talvipäivä vietettiin tänään koirametsässä, josta saaliina oli nämä postauksen kuvat.

Ihme

Just kun manailin, etten varmaan ikinä saa Nikiltä pois imurin haukkumista ja jahtaamista, tänään imuroin ihan rauhassa. Niki kuljetteli suussansa patukkaa ja toi sitä mulle samalla kun imuroin ja meni vielä maate - joskus jopa imurin letkun päälle - odotellakseen, että patukka lentää.

Tässä on taustalla pitkä ketju tapahtumakäänteitä. Bono ei jaksa enää viihdyttää Nikiä sillä intensiteetillä, mitä Niki tahtoisi, joten se on kääntänyt katseensa mamaan. No, mamahan on havainnut tilaisuutensa tulleen, ja koittaa järjestää leikkihetket niin, että pampula ilolla ja entusiasmilla irrottaa, noutaa ja menee maahan.

Että koiran voi vierottaa imurista lelullakin, se ei ollut juolahtanut mieleen.

Kohta se ei varmaan haukukaan juuri lainkaan. Vieraiden tervehtiminen hyppimällä on nimittäin sekin alkanut uhkaavasti laantua.

Bono taas on niin reipas ja rohkea nykyisin. Tämän talven traumoihin kuuluu episodi, jossa Reetta ulkoilutti koiria, ja urheilukentällä oli peijakkaan ilotulitus keskellä tavallista talvi-iltaa. No, Bono on tietenkin halunnut vältellä siitä asti niitä kulmia ja sitä suuntaa, missä tämä tapahtui, mutta tänään se halusi sinne ihan itse! Kaipa se tietää, että kun on kevättä ilmassa, lämmöt plussalla ja aurinko porottaa, silloin ihmiset juhlii pikemminkin pussikaljan kuin ilotulitteiden voimalla.

Tämän lisäksi se on ihan itse halunut taas kiivetä rappuset kotiin. Kyllä se siitä valtaisat kehut sitten saakin joka kerta.

Kylässä

Käytiin pitkästä aikaa Bonon siskon luona kylässä. Niki ja Oona olivat tavanneet viimeksi, kun Niki oli ihan pentu ja pienehköä jännitettä välilöissä oli, vaikka leikki kyllä sujui ulkona varsin vauhdikkaissa ja rattoisissa merkeissä. Tottahan hienojen daamien tulee nuoret kollit laittaakin ojennukseen. Varsinkin, kun nimenomainen kolli on niin törkee, että merkkaa daamin petin!

En sit millään muista ikinä vahtia, että Niki yksinkertaisesti on sellainen tyyppi, joka merkkaa uudet paikat. Onneksi se uskoo, kun komentaa, mutta ehtiihän se pienet lirauttaa, kun ei ole emäntä hereillä.

Oonan mielestä Nikillä ei olis ihmeemmin ollut asiaa keittiöön ja varsinkaan Tommin syöttötuolin alle. Bonolla on VIP-passi ja hänen kulkemisista ei ole Oonan mielestä niin lukua.

Sunnuntai

Onpas ihana sunnuntai, kun oli vapaapäivä. Mentiin koirametsään ja seillä oli paljon koiria. Ohitukset tapahtuu tosi nätisti, vaikka kamalasti ei mykyään koirakontakteja olekaan, kun vain ei jäädä loiputtomiin kuhnimaan tilanteisiin. Bono on oppinut, että kun pysyttelee maman lähellä, kaikki menee hyvin. Jonkun kerran joutuu vähän uhoomaan toisille uroksille.

Tähän ei kastroiminen ole vaikuttanuyt mitenkään, mutta mulle onkin tullut sellainen tunne, että se kuuluu urosten elämään ja siitä uhoomisesta mieskoira saa jopa nostetta! Miehen pitää nääs tehdä, mitä miehen pitää. Vaikka olisi entinekin mies. Musta on hyvä, ettei Bonosta tullut leikkaamisen myötä mikään ressukka.

Nikin kanssa pitää olla tarkkana, koska jos oikein ihana nuori tyttökoira sattuu vastaan, pojulta unohtuu muu ja se meinaa lähteä tytön kyytiin. Silloin se on otettava hetkeksi kiinni. Hajujen perään se ei lähde, herkkupepun pitää olla läsnä, jotta maailma unohtuu. Tosin monta hyvää tilannetta tänään oli, että se tuli kutsuttaessa toisten koirien luota. Oli nimittäin nakkia mukana ja nakin tenho oli hyvä. Sekin on oppinut, että toiset koirat moikataan, mutta matka jatkuu.

Nikillä on muuten kiva kehitysvaihe. Se tarkkailee erittäin keskittyneesti meidän huushollin touhuja ja selvästi opiskelee sitä, kuinka asioita hoidetaan. On tullut villikkoon hitunen malttia! Se kulkee mun perässä ja tutkiskelee, miten pyykkiä pestään, mitä tavaroita laitetaan mihinkin ja kuinka Bono on ihmisten kanssa. On hyvin hellyttävää seurata kuinka se opiskelee, miten asiat toimii. Melkein näkee, kuinka sen päässä raksuttaa. Välillä se tietysti unohtuu ja silloin joutuu hyppimään ja remuamaan, mutta jotenkin on aavistettavissa, että siitä jonain päivänä saattaa kehkeytyä arvokaanpuoleinen herrakoira.

Bonohan on äärimmäisen herkkä ja se myös kommunikoi hyvin pienin ja herkin elein, ja nyt Niki on selvästi ottanut opikseen muutamia kikkoja. On esimerkiksi tehokkaampaa diplomatiaa herättelymielessä lipaista kevyesti kielellä ja pötkähtää kohteen kainaloon köllöttelemään kuin talloa unisen ihmisen yli ja istua naamalle. Tämän se nyt ainakin on jo oppinut.

Sukkakuvia

Täälläpä Minskun kaipailemia sukkakuvia. Tältä ne näyttää jaloissa. Eilen dokumentoitiin Sipoon koirametsässä, joka itse asiassa kuuluu jo nykyään luovutettuun Sipooseen, eli Helsinkiin.






Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että kärjistä tuppaavat kulumaan melkoista vauhtia, mutta onneksi alla on villasukat! Nikin etujaloissa oli eilen aika paksut villasukat, ja systeemi näyttääkin sen vuoksi melko myhkyräiseltä. Ne myös tuntuu vähän ikäviltä. Eilen joutui pitämään tuota kaikkein myhkyräisintä jalkaa ilmassa koko automatkan Sipooseen, siis luovutettuun Sipooseen.

Mutta kunhan ulos päästään, ne ei haittaa eivätkä vauhtia hidasta.







Tältä se sukkashow emännän vinkkelistä näyttää. Niitä kuivuu kolme settiä (á 16 sukkaa) saunan lauteilla. Pari ylimääräistä settiä on vielä varalla ripulipäiviä varten, joita ei onneksi ole viimeaikoina ollut lainkaan.



Ja kumilangat, joilla ne nirutetaan paikoilleen, kuivuvat oskarinoksalla.



Tänään on kumminkin alkanut lauhtua, joten huomenna ehkä trimmataan varvaskarvat ja heittäydytään kirmailemaan paljain varpain. Meinaa mennä pakkaset nimittäin meidän nurkilla alle kymmenen selsiusasteen!

Me ei uskota

Joku meteorologin planttu on loihe lausunut, että maaliskuusta tulee talven kylmin kuukausi! Hohhoijakkaa.... Miten ne voi sen arvioida? Miten ne muka tietää nyt jo, miten matalapaineet ja korkeapaineet kehittyy ja liikkuu? Me ei uskota, ei kertakaikkiaan uskota. Me uskotaan kesään ja kärpäsiin.

Eilen oltiin koirametsässä ja väsähdettiin koko poppoo niin, että oltiin kuudelta illalla jo sikiunessa ja herättiin vasta aamuyöllä ulkoilemaan ja töihin! Pakkaset väsyttää. Ja sitkeä tauti. Luovutetaan huminen paimennuspaikkakin sitä janoaville, sillä kunto on vähän toistaitoinen. Nieluviljelyt on otettu. Emännältä siis. Pojat on ihan kunnossa.