Hard core faneja

Bonolla on selvästikin faneja. Emäntä on ollut saikulla eikä ole päivittänyt blogia, niin useammalta taholta on asiasta huomautettu! Hyvä hyvä, eipä kaikuile ääni tyhjään. Nyt olen taipunut hommaamaan mobiilin mokkulan, joten ehkä kykenemme jatkossa palvelemaan paremmin ;)))


Kukkulan kunkku ja ladyship. Siperialaiset rantakuvat on ottanut Jaana.

Kamalasti olis nyt raportoitavaa, mutta aloittaisko siitä, että Bonolle on syntynyt siskopuoli ja 4 velipuolta. Kahtokee tuolta, jos olette immuuneja lammaskoirakuumeelle.

Kun Bono oli pieni pentu viime kesänä, meidän kulmilla pyöri yksi Zinnian kasvattama blue merle -collie omistajineen. Hän huokaili Bonon nähdessään, että "voiko mikään olla suloisempaaa kuin collien pentu." Tästä me saatiin kunnon muistutus Katjan kanssa kun Klaukkalassa oli lauantaina Aktiivicollieiden luento- ja keskustelutilaisuudessa mukana alussa myös 8-viikkoinen trikkipentu. Omat koirat on jo melko erilaisia.

Bono oli Romeon ja Jounin luona hoidossa, kun mammat kävivät sivistymässä.

Päivän teemana oli palveluskoiran ominaisuudet ja alustajana oli Marko Koskensalo. Hän on aloittanut kouluttamisen ja koiraharrastuksen kahdella colliella, mutta on sittemmin omistanut muun rotuisia koiria.


Sohvaperunat - Romeo vahtii, Bono poseeraa. Kameran takana piileksi Jouni.

Mulle kun tämä asia on vielä kovin uutta eikä kaikki termitkään ole tuttuja, niin opin ainakin sen, että:
- pehmeä tarkoittaa koiraa, joka muistaa hyvin kokemansa sekä hyvän että pahan, kova koira hakkaa päätä helpommin seinään: toisaalta sen kanssa saa toistaa opetettavia asioita pitkään, toisaalta se unohtaa myös kokemansa säikähdykset nopeasti.
- hermorakenne kuvaa reagointiherkkyyttä, koira jolla on huippuerinomainen hermorakenne, ei hätkähdä mistään.
- toimintakyky tarkoittaa koiran kykyä toimia paineen alla.

Markon kokemuksen mukaan hyvä harrastuskäytössä oleva palveluskoira on tietysti terve, sen turkki kuivuu nopeasti, se ei ole kooltaan liian suuri, rakenteeltaan jäntevä jo melko pienestä pitäen, jotta se kykenee nopeisiin spurtteihin. Luonteeltaan hyvä palveluskoira on hänen mukaansa hiukan pehmeä, sen hermorakenne on sillä lailla sopiva, että se reagoi siihen, mitä tapahtuu, on utelias ja avoin. Tärkeinpänä ominaisuutena hän piti toimintakykyä.


Patukkaleikki aux Krista e Bono.

Mä olin tietenkin sitä mieltä, että mulla on melko soppeli koira siis. Marko ideaaliin verrattuna meidän collien puutteet liittyy siihen, että sen jäntevyys on hankittava, se on esim. belkkaripentuun verrattuna huippulöysä. Karvan laatu on vielä ainakin hitaasti kuivuvaa sortimenttia. Luonteeltaan kumminkin potentiaalia harrastuskoiraksi vaikka kuinka paljon, loppu on kiinni ohjaajasta.


Patukkaleikki vol. II.

Puhuihan hän pitkään myös vieteistä. Collielle kai tyypillistä on, että taistelutahtoa on mukavasti, mutta saalisvietti on aika heikko. Kokemusta on, Bonolle sekin vähä mitä on, on pitänyt avata leikin avulla. Tosin se kyllä nykyään ravistelee jo melko rivkasti mun sukkia, jotka se sivumennen sanottuna osaa nykyään pyynnöstä myös tuoda mulle puettavaksi! Mulla on siis aina vähän kosteat sukat, ja siihen ei auta Axe.


Hip-hei, terveisiä Siperiasta - tai ainakin jostain yhtä kylmästä!

En tehnyt muistiinpanoja, joten vähän hataria on muistikuvat. Mia Skogsteriin verrattuna hän oli minusta eri mieltä saalisvietistä. Muistaakseni Mia oli sitä mieltä, että sitä voi avata ja vahvistaa, Marko taas tykkäsi, että se usein ehkä sekoitetaan taistelutahtoon. Niin tai näin, hän tykkäsi että taistelutahto on koulutettavuuden kannalta tärkeämpi ominaisuus, se antaa suoritukseen moottoria. Saalisvietin merkitys on ehkä enemmän meillä ainkin sitä, että sillä pystyy kuitenkin palkkaamaan.


Mä olen kuulema vähän hoikistunut, kun pentupohjavilla on tartunut maman mattoon.

Ruuanhankintavietistä hän toisti sen (mikä meillä on melkein jo pilattu), että ruokahalusta täytyy pitää huolta. Mä en nyt tässä junnuvaihessa tästä huolta aio kuitenkaan ottaa. Pampula saa ruokaa niin paljon kuin syö kunhan pysyy hoikkana.


Patukkakin on hoikka.

Kaikista tärkein asia, jonka hän minusta sanoi collien omistajien ohjenuoraksi oli se, että niitä pitää kouluttaa ja niiden kanssa pitää kilpailla ja hankkia tuloksia. Sillä tavalla koiran status käyttö- ja harrastuskoirana kasvaa eikä tarvi kuunnella väheksyviä kommentteja. Menestyksen myötä kenties kasvattajat alkavat painottaa tätä puolta myös enemmän. Hän otti esimerkiksi bordercollien, joka on saavutttanut nykyisen maineensa ykköstokokoirana juuri tätä tietä ihan lyhyessä ajassa.

Niin, että eikun kentille. Me ollaankin nyt vetokoirakerhon jäseniä eli pitää nyt sit alkaa touhuta taas.


Ne tarkottaa tätä patukkaa, kun ne sanoo että "hei van sun heiluvilles!"
Nythän mä sen hokasin.

Haasteita

Meille tuli Petralta ja Lucalta tällainen haaste:

1. Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. Pick the 4th picture in that folder.
3. Explain the picture.
4. Tag 4 people to do the same!

Tulos on tämä, ja haaste menee nyt eteenpäin Ammille ja tytöille sekä Virvelle ja tytöille.


Ollaan kesällä Seurasaaressa ottamassa ensikontaktia lampaisiin naapurin Bellan kanssa. Tuliaisina oli kamalasti punkkeja. Rouva Lammas näkyy aidan raosta tummana.

Lammashommelit jatkuu toivottavasti toukokuussa, sillä me ollaan varapaikalla collieyhdistyksen lampaiden paimennuspäivään.

Hesarin mainoksen kohtalo oli eilen hieman toisenlainen kuin collieyhdistyksen postin. Mainos oli silputtu ihan pienen pieniksi päreiksi. Jos paperi olisi ekolaatua, siitä olisi juuri näin jatkojalostettuna tullut erinomaista katetta kasvimaalle. Mutta en usko Sanoma Oy:n markkinoinnin kulkevan luomuliikkeen etunenässä, joten pilkkeet meni roskikseen.

Pampulalla on kamalasti virtaa. Eilen meni koirakouluihan pipariksi, kun se ei keskittynyt yhtään. Koirapuistosta se karkasi kaksi kertaa eikä meinannnut antautua millään kiinni. Mulla oli jo ihan varpaat jäässä, kun lähdettiin. Tänään se vääntäytyi futonin alle ja sieltä merkitsevästi tuijotellen vinkui deprivaation kourissa.

Me sit leikittiin nallen etsimisleikkiä, jonka jälkeen se teki isolla kapulalla muutaman erinomaisen noutoharjoituksen. Olohuoneessa meidän tottistelu menee ihan jees, mutta ulkosalla kaikkea muuta. Toivottavasti siellä on jotain ehjää, kun pääsen kotiin.

Ai niin.

Eilen tuli collieyhdistyksestä postia. Bono oli avannut kirjekuoren SIEVÄSTI yläreunasta. Kuitenkin niin, että sisältö oli turmeltumaton.

How thoughtful.

Helppo pupu

Eilen oltiin Romeo-veljen luona metsälenkillä ja leikkimässä ja Bono olikin kovasti rauhallinen loppuillan. Lenkin jälkeen kokeiltiin vielä sellaista, että tein pari pientä perusasento- ja seuraamisharjoitusta Romeon pihalla niin, että Romeo oli kytkettynä. Se oli taas mahtava häiriö ja varmaankin aika stressaava tilanne, joten Bono työskenteli erinomaisella intensiteetillä.

Me voidaan ehkä ottaa sama uusiksi lauantaina, kun käydään Aktiivicollie-porukan luennolla ja ollaan sitten ihan täpinässä hienojen koiriemme harrastusominaisuuksista!

Parina iltana on nyt sattunut niin, että ollaan lähdetty erinomaisen pitkälle iltalenkille neljän ja viiden maissa ja sitten onkin jäänyt myöhäisillan pissalenkki kokonaan tekemättä, kun ollaan molemmat ihan död. Silti Bonsuli herättelee vasta normaaliin aikaan puoli seiskan maissa. On se tavallaan kamalan helppo.

Sit vielä

...on sellaista asiaa, että Bono on oppinut jäämään nätisti yksin kotiin. Kahtena aamuna peräkkäin, mun ei ole tarvinnut virittää kompostiverkkoa ulko-ovelle, vaan se jää istumaan eteiseen, kun paijaan ja sanon, että "mä lähden töihin ja Bono odottaa".

Eilen tosin sille jäi ydinluun pala, mutta tänään se pötkötteli ulko-ovella ja nousi siitä, kun lähdin.

Kompostiverkon taika oli siinä, että lähtemisestä ei tullut mitään tilannetta, vann se joutui istumaan rauhallisesti ja minä saatoin rauhallisesti lähteä. Ei niin, että kiskon hiki päässä oviaukossa rimpuilevaa koiraa karvoista ja yritän livahtaa mahd. nopsaan itse pihalle. Tai huiputan ja harhautan sen aina vain hienommilla ja hienommilla herkuilla pois oviaukosta.

Että nyt on mielentila seesteinen molemmilla, vaikka ero tapahtuu.

Musta tuntuu, että tämä koira- ja emäntäkoulu on juuri syvimmältä olemukseltaan mielentilojen hallintaa. Siis ihan joogaa.

Kontakti

Olen sunnuntain innoittamana tietenkin ihan täpönä taas järkkäilemässä koulutustuokioita. Tosin me ollaan ihan perusasioiden äärellä, ei mitään hienoa uutta.

Olohuoneessa ollaan treenattu perusasennossa istumista ja seuraamista niin, että kehuskelen Bonoa ja välillä annan namia, mutta hyvä ei automaattisesti tarkoita namua, vaikka se huuliansa merkitsevästi lipookin. Namin harventaminen on kummasti herättänyt uudenlaista, intensiivisempää kiinnostusta emäntään. Pihtaaminen näyttää todella olevan tehokas manipulointikonsti, vaikka en aiemmin ole siihen oikein uskonutkaan ;))))

Sitten olen alkanut itse opetella sitä, että katselen vain kaukaisuuteen ja odottelen kunnon kontaktia, ennen kuin tapahtuu mitään. Tätä on harjoiteltu kotona peilin edessä ja ulkona. Eilen oli nimittäin taas sellainen iltalenkki, että pampula veti ja kun oli kamalan liukasta, en halunnut sallia sitä yhtään. Odotin aina, että se otti kunnolla kontaktia, ennen kuin jatkettiin matkaa. Kriteerinä oli, että pelkän vilkaisun lisäksi sen oli kestettävä se, että sanon hyvä ja vielä jäätävä katsomaan. Tämä kaikki niin, että itse tarkkailen sitä vain silmäkulmasta.

Siis jos jossain kadunkulmassa seistä töröttää täti koiran kanssa, siinä voi tapahtua paljon, vaikka näyttäisikin siltä, että mitä noi tossa vetelehtii.

Kontakti on nyt melkolailla parempaan päin kehkeytymäisillään siis.

Tällä tavalla kun edettiin Rajasaaren portille asti, kävi sitten niin että Bono alkoi haukkua ja remuta siinä, kun sen hermo ei kestänyt kävellä nätisti ja näköetäisyydellä oli jo koiria vapaana portin toisella puolella. Käännyttiin sitten kotiin ja tuumasin, että haukkumisesta ei todellakaan seuraa ikinä meidän huushollissa jotain, mitä koira tahtoo.

Merkittävää tässä kaikessa oli se, että itseä ei ottanut päähän! Jostain syystä se, kun Virve S. kehoitti opettelemaan siihen, että on mukavaa olla perusasennossa, vaikka mitään ei tapahdukkaan, vaikutti (ainakin tilapäisesti) niin, että mun on helpompi olla mukavasti myös niissä tilanteissa, joissa koira tempoilee ja teutaroi koulutustuokion ulkopuolellakin.

Sitäpaitsi silloin, kun tällaisessa tilanteessa saa sen työskentelemään oikein, se menee myös perille. Olen huomannut, että mitä ärsyttävämmin Bono käyttäytyy, sitä enemmän se kaipaa työtä ja sitä paremmin se silloin myös työskentelee. Mutta homma karahtaa totaalisesti kiville, jos itse hermostuu.

Eli nyt treenataan joka paikassa ja kaikkialla kontaktia ja perusasentoa.

Sit mulla on projektina opetella uusia leikkejä ja hommata isompia patukoita, sillä ihana pieni patukka on liian pieni ja hampaat kalahtaa usein mun ranteeseen. Missähän olisi hyvä patukkakauppa?

First things second

Virve ehti jo huomauttaa, että blogi on päivittämättä ja pitäsi keskittyä olennaiseen ;) Emäntä vaan jonninjoutavia puuhaa, kerää tilastoja sossualan näkymistä, jotta saisi perusteita YT-pöytään työpaikan säilymisen tueksi. Mutta nyt siis: asiaan.

Bonolla on ollut kovin toimeliasta. Keskiviikkoillasta perjantaihin se isännöi meillä ja kotihoitohenkilökuntana oli Reetta ja Viiru. Oli kamalaa jättää se yöksi hoitoon - ja vielä kahdeksi yöksi peräkkäin, sillä se vain kerran aiemmin ollaan oltu yö erossa. Se oli silloin, kun olin selkävian takia sairaalassa yhden yön. No, Bonolla ei ollut mitään hätää, huoli oli lähinnä omasta pärjäämisestä.

Poika oli kyllä kovin iloinen, kun tulin kotiin. Viirua se ei päästänyt paijausetäisyydelle pitkään aikaan, tunki vain peppua sylliin ja ruhoa kainaloon. Kiehnäämisestä tulee melkein sellainen olo, että se kokee olevansa anatomisesti väärin muotoiltu, kun kylkipaikka on mulla liian pieni hänen tarpeisiinsa! Tai sit kylkipaikka on väärin muotoiltu, jompi kumpi. Sovittelun puutteesta ei kumminkaan ole kyse.

Kun se malttoi irtautua kylkimyyrystä, se juoksenteli ympäri huushollia ja hyppi vuoronperään omaan petiinsä ja sohvalle nallea heitellen. Moista ilonpitoa en ole Bonolta ennen nähnytkään. Perjantai-iltana vietiin vielä hoitohenkilökunta kotiin ja jäätiin yöksi kylään. Bono oli sitten vielä launtainkin hoidossa, kun mama on alkanut harrastaa ja istui koko päivän puutarhakurssilla oppimassa maan viljavuusanalyysejä ja kalkituksen laskemista. Ensi kesänä tulee muuten mehevät kesäkurpitsat, että tervetuloa kylään.

Viikko huipentui eilen, kun oltiin Virve Sormusen tokokoulussa. Sain juuri niitä vinkkejä, joita kaipasinkin. Tosin Bonolla oli niin kamalasti virtaa, että noutohommeli meni ihan pipariksi ja onko niin, että se tosiaan Tomeran harjoitusta katselemalla keksi, että noutoesine suussa voi surffata muihinkin suuntiin kuin emännän luo? Aamun olohuonenoutokokeilussa se nimittäin harrasti sitä samaa!

Tokokoulu oli oikeastaan emäntäkoulua. Sain vinkkejä siihen, kuinka harventaa palkkausta ja erottaa hyvä vapautuskäskystä ja toisaalta myös namipalkasta. Jatkossa kannaattaa jo aktiivisesti myös lisätä lelupalkkausta ja pitää mukana useampia kivoja leluja. Kokeiltiin (Tompan?) narupalloa ja se oli tosi hyvä tavara Bonon mielestä.

Sain myös hyvät ja tarpeellisest ohjeet siihen, kuinka lisätä luottamusta koiran tekemiseen. Kukaan ei ollut koskaan huomannut huomauttaa, että emäntä pitää meidän koirakossa oikein hyvää kontaktia koiraan, mutta että se ei ole homman idea. Samoin olen kuvitellut, että olen vähän tylsä ja puhumaton ohjaaja, mutta Virve kehotti kyllä puhumaan vieläkin vähemmän ja antamaan koiralle työskentelyrauhan. Tämä erityisesti noutoharjoituksessa ja esinetreeneissä. Ehkä meidän esinekiinnostus on nyt siis edennyt siihen, ettei tarvi enää kehua siitä, että se haistelee ja menee patukan tai noutokapulan luo.

Samoin kontaktin kohentamiseen tuli hyvää vinkkiä siitä, että kannattaa pidentää perusasennon säilyttämistä ja totuttaa myös itsensä siihen mielentilaan, että perusasennossa on hyvä seistä ilman, että vahtaa onko koira hyvin vai ei. Tulkitsin niin, että sivusilmällä tsekkailee, mikä alakerrassa on tilanne ja palkkaa esim. kehuilla ja toiminnalla hyvästä kontaktista. Sivulle istuttamista kannattaa alkaa harrastaa myös yhä useammissa tilanteissa, että tulee kontaktiharjoitusta ihan normaalin arjen tilanteissa. Huomasin aamulenkillä, että joku tässä ideassa avasi jonkun portin kärsivällisempään ja rauhallisempaan mielentilaan myös emännän päässä, vaikka en oikein saa otettaa että mikä juttu se oli! Aamulenkki joka tapauksessa sujui rauhallisemmin ja vähemmällä vetämisellä kuin normaalisti, vaikka Bono meinasi kyllä äityä vetämään. Koirien ohituksissakin olin jotenkin luottavaisempi ja rauhallisempi ja ajttelin, että istutaan kontaktia odotellen, ennen ei tapahdu mitään. Ja homma nmeni tois hienosti.

Virve S. sanoi tärkeän huomion siitä, että jos mä vaikka heitän noutokapulan ja koira on mulla sivulla niin eihän se tarkoita, että seuraavaksi koira lähtee noutamaan. Se tekee sitä, mitä mä pyyydän sitä tekemään, mennekin vaikka maahan.

Tuo oli minulle tärkeä ajatus, ettei itse sarjoita tekemisiään liian kaavamaisiksi rutiineiksi. Muistaa antaa aikaa, joka on melkein sama asia kuin luottaa koiraan (ja itseensä) sekä välttää opettamasta sitä, että kun tehdään näin siitä seuraa aina että tämä.

Eilinen muistutti konkreettisesti, että sitä saa mitä vahvistaa ja mistä palkkaa.

Namipalkkaa mun kannattaaa alkaa jo vähentää siitäkin syystä, että se on vähän kärsinyt inflaatiota, eikä ole enää ihaninta, mitä on. Monesti Bono vieläpä tulkitsee, että kun sanon hyvä ja annan namin se on yhtäkuin vapaa. Outoa, mutta johtunee siitä, että se on jo loppuun kaluttu, itsestään selvä proseduuri.

Samoin mun ei kannata enää sanoa hyvä ja vapaa samalla uloshengityksellä, koska se vahvistaa käsitystä, että hyvä = vapaa, mitä se tietenkään ei ole. Nyt meidän pitää kerta kaikkiaan löytää joku harjoittelupaikka!

Me mentiin kurssin päälle vielä metsälenkille ja koirat saivat purkaa energiat metsään. Valitettavasti märkä keli ja hämärtyvä ilta eivät virittäneet kenenkään inspiksiä valokuvaamiseen. Metsälenkin jälkeen jäähdyteltiin tunteita Virven luona kahvipöydässä, mutta koirat oli kyllä jo siinä vaiheessa Teppoa lukuun ottamatta melko unisia. Kotona ei tarvinnut tuutulauluja laulella!

Virvellä on eilisestä hyvät yleismuistiinpanot tuolla.

Radiohiljaisuus

Lähden työmatkalle ja olen loppuviikon pois pampulan ja netin äärestä (IIIK!)
Palataan asiaan ensi viikolla uusin raportein.

Sössimisen kautta voittoon

Eileisestä postauksesta huolimatta, meillä menee keskimäärin samalla tavoin kuin ennenkin. Eilen on nimittäin ollut ihan superhieno päivä ja sama peli jatkui tänä aamuna.

Toissapäiväiseen teutaroimiseen tuskastuneena puuhasin Bonolle tosiaan aamulla ruokailuaktiviteettia ja kun tulin kotiin, lähdettiin samantien ulos pariksi tunniksi. Tein sille heti alkuun kolme esine-etsinnän alkeisharjoitusta. Mentiin luistelukentän päätyyn ja hetsasin sitä lempparipatukalla ja sidoin lumikinoksessa töröttävään jalkapallomaaliin. Sitten juoksin kentän toista laitaa kohti aika pitkälle ja palattuani lähetin sen hakemaan armasta patukkaansa. Tämä siis kolme kertaa.

Mama oli ihan hikinen toppatakissa juoksenneltuaan ja pojulla oli niin hauskaa, ettei se välittänyt kaukalon laitaan paukkuvista kiekoista eikä aidan takana ohi kävelevistä koiristakaan, vaikka oli vapaana noudon ja palkkaleikin aikana.

Sitten me mentiin Rajasaareen ja siellä se pysyi hyvin näkösällä ja mukana. Kerran luulin, että se karkasi omille teilleen, mutta kun lähdin kävelemään toiseen suuntaan, se olikin jo jaloissa. Saareen käveleminenkin meni oikein siivosti.

Illalla se oli ihan hellyydenkipeä, joka ei tuntunut pääsevän mitenkään tarpeeksi lähelle kainaloon.

Hellyydenkipeys jatkui aamulla ja tein sen kanssa sellaista hommelia sisällä, että istutin sen sivulle perusasentoon, komensin istumaan paikalla, vein noutoesineen huoneen toiseen päähän ja kun se toi sen, leikittiin taas ihkuimmalla patukalla. Se tykkäsi tästä niin kovin, että kun oltiin kolme kertaa tehty homma paksulla kumilenkillä, kokeilin huvikseni samaa hommaa noutokapulalla. Se oli se inhottava iso kapula. Pienempi on autossa.

Tyylipisteitä ei jaettu, se pudotti kapulan maahan monta kertaa ja kerran se toi sen päästä kantamalla. Mutta PEEVELI SE TOI SITÄ!!!!!! Ihan superia.

Olen huomannut, että koiran kouluttamisideologiaan pääsääntöisesti kuuluu, että pyritään tekemään virheettömiä suorituksia, niiden korjaaminen kun on sitten myöhemmin ymmärrettävästi vaikeata. Keskusteltiin tästä Helin kanssa sunnuntain metsälenkillä ja hän kertoi Wiiman jälkikoulutuksesta oppinneensa, että myös koira voi oppia virheistä. Varsinkin, kun koira eksyy jäljeltä ja, jos ohjaaja kuitenkin luottaa koiraan, sen on pakko jossain vaiheessa - nolona, mutta kumminkin - lähteä takaisin ja etsiä oikea jälki.

Myös naksutinkoulutuksess on se idea, että palkitaan aluksi suorituksista, jotka menevät haluttuun suuntaan, vaikkakin vain sinne päin. Sheipataan suoritusta sitten, kun juju alkaa hahmottua.

Aamuisen noutoleikin innoittamana me ollaan nyt Bonsulin kanssa lyöty päämme yhteen (ja hampaat polveen ja löinpä päätä vielä roskakatoksen oveenkin) ja todettu, että meidän taktiikka kulkekoon sössimisen kautta. Ei pysty virheetöntä rakentamaan tai edes tavoittelemaan näillä emännän eväillä mitenkään.

Jos karahdetaan kiville, siirrytään sitten varhaiseläkkeelle. Ja suoraan sanottuna, näinä YT-painajaisten aikoina, se ei ole hullumpi vaihtoehto ollenkaan!

Kova kuri

Meillä on kaikki pentuprobleemat alkaneet vasta nyt. Bono haukkuu ja vetää koirien perään, se hyppii päin ja tänään meinasi omin luvin tavoitella jotain pöydältä. Ennenkuulumatonta! Eilen se teutaroi hihnan päässä niin, että kaaduin polvilleni. Pääsi pienimuotoinen perkele livahtamaan huulien välistä.

Tämä tapahtui vielä sellaisessa tilanteessa, että oltiin palaamassa Rajasaaresta, jonne ei koskaan mentykään, koska Bono ei kerta kaikkiaan pystynyt hold his horses. Kävin kamalan jaakobinpainin itseni kanssa, koska sinne se olisi saanut purettua virtaa ja olisin päässyt helpommalla. Ajattelin kuitnekin, että jos se nyt saa sen mitä haluaa, käyttäytymällä aivan ala-arvoisesti, mun on turha vaatia siltä koskaan enää mitään.

Takaisin kävely oli rauhaisampaa, mutta sittenkin topattiin n. joka kymmenes askel, koska eteneminen oli tyyppiä: vedän ja pyörin, mama pysähtyy - otan kontaktia - mama sanoo hyvä ja mennään - ja sit mä taas vedän ja pyörin.

Kerran vetäessä ja pyöriessä se sitten kiskaisi multa remmillä jalat alta.

Mä luulen, että tämä kaikki on seurausta tietyistä asioista.

Ensinnäkin Bonon kunto on kasvanut metsälenkkeilyn seurauksena aika hyväksi, se jaksaa ja virta ei lopu ihan heti. Toiseksi, se on varma asemastaan, se tietää jo miten asiat tapahtuu ja toimii ja osaa odottaa niitä. Kolmanneksi, meidän koulutusasiat on sillä mallilla, että perustaidot on hankittu ja niissä ei ole sille enää yhtään haastetta. Ja itse olen siinä tilanteessa, etten oikein osaa nyt nostaa vaatimustasoa, puhumattakaan että osaisin olla radikaalisti ihanampi kuin ennen. Sitäpaitsi meillä ei ole kotikulmilla nyt mitään koulutuspaikkaa, kun se ainut kenttä, jossa ei ole koirien pissoja, on jäädytetty luistelukentäksi.

Onneksi ensi viikonloppuna on Virve Sormusen tokokoulua Riihimäessä. Me todella tarvitaan sitä.

Kotikonsteina olen nyt tänä aamuna kokeillut sitä, että Bono joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. Se sai vain vähän nappulamuonaa, siitäkin puolet kongissa ja sitten sille jäi paahdettu ydinluu seuralaiseksi, kun lähdin töihin.

Muutenkin mun fiilikset on nyt ne, ettei me paljon tavotella koulutusrintamalla. Kunhan jaksan vaatia sitä hihnassa käyttäytymistä, vaikka se on kaikesta yrittämisestä huolimatta ihan haistapaskameininkiä. Ja sit mä koitan leikkiä sen kanssa aika paljon.

Kotieläimen logiikka

Olin vähän heikkokuntoinen lauantaina, kun flunssa meinasi tulla. Lepäilin enimmäkseen ja sunnuntain puolen päivän maissa Bono herätteli mua ankarasti ja sinnikkäästi. Kun heräsin ja totesin, että elämä voittaa, nyt voi raivata keittiöön elintilaa, koira kävi itse nukkumaan!

Edesmenneellä Wiljami-kissalla oli sama tapa. Pyhäpäivinä, kun ei tarvinnut kellolla herätä, se teki kovasti usein töitä, että sai mut ylös. Sitten se tyytyväisenä kävi itse kuorsaamaan.

Puntaroinkin kahden vaihtoehdon välillä. Joko Bono on uudelleen inkarnoitunut Wiljami tai sitten kyseessä on joku yleisempi kotieläimen logiikka. Päädyin jälkimmäiseen, sillä Wiljamihan oli persialaiskissa, ja niitä on aikoinaan käytetty vahteina. Päädyin asiassa sellaiseen välipäätökseen, että herättäesään Bono oli sitä mieltä, että "herää jo, munkin pitää välillä nukkua. Saat vuorostasi vartioida minun unta!" Se nimittäin asettuu loikoilemaan sillä tavalla, kun käyn nukkumaan, että se on mun ja mahdollisen tunkeilijan välissä.

No, ei voi tietää. Vahtitaipumus nyt ei kuitenkaan ola huono asia.

Eilen me sitten kumminkin iltapäivästä ryhdistäydyttiin ja käytiin metsässä Helin ja Wiiman kanssa. Oli niin paljon lunta, että pienen pieni metsälenkki oli kamalan raskas.

Edistysaskel versio 2.1

Virven kanssa keskusteltiin lounaalla kehumisesta ja siitä, kuinka mm. Bonon on vaikea tajuta pitkään paikallaan pysyttyään, että vapaa tarkoittaa tosiaan, että nyt saa juosta patukan perään.

Jos kokeilisi sitä, että paikalla töröttämisen perään suorituksen päätteeksi
a) ensin kehuu reippaasi HYVÄ!
b) ja sitten vasta vapaa ja
c) sitten vasta heittää patukkaa.

Nyanssit on niin tärkeitä tässä lajien välisessä kommunikoinnissa. Emäntäkoulussa joutuu olemaan aika niuho.

Hyvää viikonloppua!

Valtava edistysakel

... tai oikeastaan kaksi.

Eilen nimittäin kokeilin ennen koirakouluvuoroa hiljaisella parkkipaikan kulmalla teettää ensimmäistä kertaa Bonolla ulkona sitä, että se koskee tassulla maassa makaavaa lasin alustaa. Me tehtiin kolme harjoitusta.

Ekalla sessiolla se koski alustaa normaalisti. Kosketus-klik-namu.
Sitten heittelin sitä pitemmälle ja lähetin Bonon koskemaan sitä käsimerkillä ja sanomalla ruutu. Palkan se sai kun tuli takaisin eteen istumaan (luoksetulo). Kolmannella kerralla se meni alustan luo ja siitä pyysin sen maahan ja se oppi uuden metkun heti. Palkka tuli, kun se jäi maahan makaamaan. En ollut pysyä nahoissani, koska olohuonetreeneissä on tehty vain simppeliä tassulla koskemista.

Toinen läpimurto oli, kun itse tajusin varsinaisessa koulutussessiossa, että saadakseni koiran jäämään paikalleen istumaan/makaamaan/seisomaan, mun ei kannata välillä palkatessa sanoa hyvä, koska se vapauttaa koiran! Antaa vain palkan ja heti uudestaan vihjesanan istu/maahan/seiso. Näin saatiin kestoa tosi hyvin lisättyä. Samoin vähän etäisyyttä. Tosin häirittynä Bono ei ulkona vielä kestä sitä, että katsekontakti katkeaa. Se luulee (kun olen visiin niin opettanut), että katsekontakti täytyy pitää koko ajan.

No eipä lopu tekeminen.

Sekin on itse asiassa epäselvää, että mitä sanoja kannattaakaan käyttää esineruudun ja eteenpäin lähettämisen kansssa, ja mitä me nyt sitten oikeastaan harjoiteltiinkaan? Että olisko pitänyt sanoa eteen eikä ruutu? Pitää lukea iltasella taas Salme Mujusta. Tilanne ei ole vielä ehkä ekan harjoituksen jälkeen luisunut pois hallinnasta.

No, tämä valtava edistysaskel tuli niin äkkiä ja suorastaan vahingossa.

Koirakoulun jälkeen käytiin Viikissä lenkillä Elli-äidin, Thori-sedän ja Enna-tädin kanssa. Koirilla oli tosi lystiä ja aamulla emännällä oli lonkkanivel ihan kipeänä! Liikaa ulkoilua, kenties.

Talvikuvia

Hyvää päivää. Nimeni on Wiima ja ulkoilutan tuota pikkujätkää silloin tällöin. Viime lauantaina me käytiin Bodomjärven jäällä.


Wiiman emäntä osaa järjestää äksöniä.


-Uaaaaahhh!


Kauneusarpi ei näy, kun koko naama on ihan lumessa.


Uaaaahhhh nro 2.


Kato, saari.


Me merkataan tähän kiveen, että tämä saari on nyt meidän reviiriä.


Terrierileikki.


Slurps vaan itse kullekin - säätyyn katsomatta.

Sisko juhlii

Roosa-sisko kävi Turussa menestymässä. Tuloksena ERI ja JUK2. Lisää systeristä tuolla.
Onnea!

Laiskuri vinkuri

Ahneuden päivät ovat ohi. Tänään olin tarjoilemassa ruokaa ja jeppe vain vinkui makuultaan eikä suostunut edes tulemaan sivulle. Laitoin kaksi kertaa kupin tykkänään pois, söin itse ja hommauduin töihin, ennen kuin mösjöötä huvitti tepastaa ruokansa eteen.

Mä taidan ruokkia sitä liikaa? Sitäpaitsi se on lopen kyllästynyt Happy Dog-nappuloihin. Kun vain laittaa muuta, varsinkin oikeata ruokaa, se menee alas paljon vauhdikkaammin. Sitäpaitsi se kuvittelee nykyään saavansa kaiken vinkumalla. "Tarpeeksi vinkuu, niin kyllä se taipuu" kuuluu olevan motto. Täytyy tehdä ehkä loppu siitä, koska se on ikävä ja turha tapa. Kyllä mä ymmärrän vähemmällläkin, vaikka en ehkä aina reagoikaan kovin rivakasti.

Eilen käytiin Viirun 3-vuotiskahveilla. Teutoristakin on tullut vaivihkaa ihan säyseä heppu.

Semmosta edistystä on tällä haavaa nyt kumminkin ilmassa, että vieraiden koirien ohitukset sujuu aika mukavasti - hajut on kiinnostavampia kuin itse live-kontaktit. Samoin vetämisharjoituksissa on ollut nyt paussia pari pari päivää.

Ostin uuden, pehmeän patukan ja sekös on mieleinen. Niin mieleinen, ettei malta hakea tavaroita matolta, kun pitäis vaan leikkiä palkan kanssa.

Me ollaankin leikitty upouuden patukan kanssa ihan upouusia leikkejä. Laitan sitä housun kauluksen sisään ja paidan alle, tai istun osittan sen päälle, ja Bono joutuu etsimään ja hiukan taistelemaankin patukastaan. Oi, miten hauskaa!

Se on nyt, yli 10 kk:n iässä alkanut leikkiä jopa itsenäisesti pehmoleluilla. Niistä se ei ole tähän asti välittänyt mitään. Ai niin, ja eilen se oppi ottamaan kopin, kun heitän pallon ilmaan. Meillä on siis hupiosastolla nyt vahva eteenpäin menemisen meiniki.

Viime viikolla liikuttiin niin paljon, että nyt on alkuviikko mennytkin ulkoilurintamalla aika hissuksiin. Ollaan keräilty vauhtia ja virettä kevään koitoksiin.

Hyvässä vireessä

Kaksi kappaletta hönöjä.

Ollaan liikuttu niin paljon, että loput ajat menee elpylillessä. Eilen, kun oltiin Romeon luona kylässä, Bono väsähti kesken kyläreissun ja irvisteli veljellensä. Sitten se despoottina makasi kynnyksellä niin, etei Romeo uskaltautunut ohi! Olen kuitenkin pitänyt Bonoa pehmeimpänä näistä kahdesta.

Tässä vähän kuvia eilisestä.


Ciao brotha!


Näetsen, nyt on talvi.


Tule jo!


Lunta jää nenään, kun sitä syö.


Rintakarvat hulmuaa.


Sama keppi kiehtoo tietenkin molempia.


Romeo näyttää tietä.

Olohuonereeneissä me ollaan tehty sellaista, että ensin sen pitää tassulla koskea lasinalustaa, sitten peruuttelua. Palkka tulee jokaisen kosketuksen ja peruutuksen jälkeen. Sitten pieni sarja seuraamista vasemmalle kääntyillen ja pysähtymisiä. Namipalkka tulee vasta sarjan lopuksi ja kun useampi sarja on tehty, se saa ihan hirveällä tavalla metelöivän vinkuvan kalkkunan. Muut ajat kalkkuna lepäilee kaapissa.

Tämän päälle tehdään vielä esinenoutoa. Tänään se haki vanhentunutta passia, rypistettyä kassakuittia ja paksua kuminauhalenkkiä. Jokaisen noudon jälkeen palkaksi tulee sukan kiskomista. Kriteerinä on, että esineestä pitää irrottaa vasta, kun sanon kiitos. Nouto jatkuu, kun se irrottaa sukasta kiitos-sanalla ja koko leikki loppuu, kun sukka jää makaamaan maahan.

Tässä pitäisi ehkä skarpata niin, että lopettaisin vähän aikaisemmin ja antaisin lopuksi taas kamalan kalkkunan. Huomenna sit silleen.

Penskametkuja

Eilen oli taas niin outo iltalenkki. Hihnassa pampula tempoili ja syöksähteli, jopa räyskytti yhdelle koiralla sekä osallistui kaukohaukkuskaboihin. Kun kuitenkin talutinkävelykoulutuksen ja suorastaan -sulkeisten jälkeen päädyttiin vihdoin Rajasaareen, Bono käyttäytyi kuin hellanduudeli. Meillä oli aivan tavallinen ulkoilutuokio, tein luoksetuloharjoituksia n. 20 kertaa ja se tuli joka kerta kuuliaisesti, vaikka vähän laiskasti, istumaan mun eteen. Eikä se mennyt edes sekaisin muista koirista, vaan pysytteli mun luona.

Samalla tavalla, täysin normaalisti se käyttäytyi tiistaina - vai oliko se keskiviikkona - kun käytiin Viikissä Elli-äiteen, Thori-sedän ja Enna-tädin kanssa ulkolemassa. Pojat juoksenteli omilla kierroksillaan, kun tätikoirat keskittyivät haukkuman mua. Niiden mielestä mä kai oli Bad Lady. No, Enna kyllä antautui ennen pitkää rapsutettavaksi <3

Olenkin tuumaillut, että ehkä meidän talutinkävelyn outous nyt vain on aktivoitunut näin 10-kuisena?! Pikkupentuna Bono oli niin hirveän kiltti, etteihän se kai ollut edes normaalia!

Talutinsulkeisissa siitä ei ole mitään hyötyä, että pysähdyn ja odotan katsekontaktia. Bono tekee sen ja lähtee uudestaan vetämään. Olen ottanut toissapäivästä alkaen eräältä schäfer-kouluttajalta oppimani tyylin, että jos se räyhää tai vetää, pyörähdän takaisin tulosuuntaan ja kun talutin löystyy, taas menosuuntaan. Se joutuu tekemään mun ympäri turhan mutkan ja selkää katsoen. Ainakin eilen se näytti tepsivän myös siihen seilaamiseen, mitä Bono harrastaa kävelylenkillä puolelta toiselle.

Lisäksi me leikitään monta kertaa päivässä ja se onkin nyt innostunut toimettomina lepäilleistä pehmoleluista vihdoin. Pitää koittaa olla varhaisteinin kanssa ymmärtäväinen ja kiltti.

Koirakoulu peruuntui eilen open sairastumisen takia, joten kunnon tottissessio on viikonloppuna luvassa. Ollaan pidetty siitä harrastuksesta vähän luppoaikaa. Paitsi että kotona ollaan reenattu kosketusalustan koskemista (alkeishommelia ruutua varten) ja peruuttamista sekä istumista nopeasti. Tavoitellaan vähän kaukokäskyjä, vaikka hauva tuppaa kyllä tulemaan hanakasti lähelle, joko sivulle tai eteen, ennenkuin malttaa pepun maahan painaa.

Tämmöistä tänään. Nyt ei voi oikein toivottaa muuta kuin:

Tottelevaista viikonloppua!

Aktiivicollie

Eilen meillä oli taas ihan mahdoton iltalenkki ja jouduin kovistelemaan Bonoa. Mentiin Pirkkolaan iltalenkille ja se hullaantui siellä taas vetämään ja vinkumaan ja haukkumaan jälkien perässä, joten pidin sille periksiantamatonta hihnassakulkemisen koulutusta sillä seurauksella, että lopulta kuljettiin 10 sentin hihnassa autoon askel, pysähdys, askel, pysähdys. Jatkettiin matkaa aina vasta silloin, kun se otti rauhallisesti kontaktia ilman älämölöä. Molempien kärsivällisyys oli kovalla koetuksella.

Tänä aamuna oli taas helpompi aamulenkki. Tosin en ole yhtään varma, onko näillä kahdella asialla mitään yhteyttä :)

No, illalla taas reenataan koirakoulussa. Meillä onkin sinne uusi ihan superherkku. Naudan maksaa viipaloidaan ohuiksi siivuiksi ja paistetaan uunissa. Pampula tekee ihan mitä vaan :))

Hieno yhdistys on perustettu collieharrastajille. Tuolla lisää: Aktiivicolliet

Hormonimyrsky

Pampula on ihan tyttöjen vietävänä, se vinkuu ja on levoton kotonakin niin, että DAP-suihke on taas käytössä. Meidän nurkilla kun niitä herkkupeppuja piisaa. Lauantaina sillä ei ollut metsälenkilläkään korvia lainkaan, kun vastaan tuli juoksuinen narttu. Säälittää pitää sitä metsässä liekaan kytkettynä, mutta minkäs teet? Toivottavasti tämä aktiivisuus laantuu iän myötä.

Kaikki neuvot on nyt enemmän kuin tervetulleita. Koirakontakteja jo rajoitetaan, samoin haistelua. Pitkät lenkin tehdään muissa maisemissa. Huomaan tulleeni melkein vainoharhaiseksi: kaikki koirat näyttää potentiaalisesti pahoilta, juoksuisilta nartuilta :o Näinä päivinä helssataan vain tuttuja poikia.

Tehdään sitten kontaktiharjoituksia pitkin pissalenkkejäkin ja toistaiseksi jauhelihaherkut on onneksi aika tenhoavia.

Ja onko tämäkään nyt sitten se oikea tapa toimia? Miten kasvattajat pärjää, kun talossa on narttuja ja urhoja sikin sokin?

Paineessa

Me kun ei olla ns. treenattu lainkaan niin ollaan harjoiteltu sitä kontaktia. Emäntä sanoo Bono ja kun koira katsoo, palkka koiran suuhun kilahtaa.

Eilen treenattiin koirakoulussa muiden koirakoiden kanssa reippaan häiriön alla, ja kontaktin harjoittelu + paineistettuna treenaaminen tuotti ihan ylettömän hienoa työskentelyä. Seisoen Bono piti kontaktia ilman palkkaa ja vilkuilua reippaasti yli 1,5 minuuttia, maaten ei ollut myöskään juuri ongelmia (vähän vilkuilua), istuessa en ehkä itse luottanut siihen vaan kylvin herkkua niin, että se kuvitteli vapautuvansa ja se ei näyttänyt kovin hyvältä. Seuraaminen meni meidän tasoon superhienosti.

Etäisyyden ottaminen ei paineessa kuitenkaan onnistunut .

Bono ilmeisesti on sellainen koira, että stressaavassa tilanteessa sitä rauhottaa, kun tehdään jotain tuttua ja tottisharjoitus on juuri sellaista.

Oma osuutensa on sillä, että meillä on riittänyt joulukinkun rippeitä eiliseen asti. Itse en ole kova kinkkua syömään, mutta hienoa edistystä sillä saa koiran kouluttamisessa. Lisukkeena eilen oli Oscar-riistajauhelihasta uunissa paitettuja (suolattomia) nameja) ja herkkucombo näytti toimivan hyvänä palkkana.

Bonolle myös sopii se, että tehdään aika pitkä harjoitus. Kotioloissa teen kuitenkin vain ihan lyhyitä treenejä.

Bonosta tulee vielä hieno kisakoira jos vain emännästä kehkeytyy edes kummoinen kisaemäntä.

Emäntä onkin intoutunut hankkimaan koulutusta. 8.2 on Virve Sormusen tokoworkshop (me varmaan mennään sinne noutoasiat mielessä). 19.4 SCY:n järjestämä Pekka Korrin tokointensiivi. Jälkimmäiseen menen kuunteluoppilaaksi ilman Bonsulia.

Maaliskuussa me ehkä otetaankin lomaa koulutuksesta, kun koirakoulukin loppuu. Leikitään vaan pitenevissä illoissa ja talitinttien laulelua kuunnellen. Kattotaan ny.

Edistysaskelia koulutuksessa

Kelit on taas niin masentavat, ettei oikein hotsita treenailla ulkona. Lieju tirisee varpaiden väleissä ja suihkussa lotrataan joka ulkoilun jälkeen iät ja ajat.

Pojulla on kuitenkin niin paljon virtaa, että se oli toissa yönä päättänyt alkaa aikansa kuluksi opiskelemaan. Puukirja, italian sanakirja ja ranskan sanakirjat oli lattialla. Ranskan terminologiaan oli päädytty perehtymään lähemmin. Olisko johtunut sanakirjan houkuttelevista nahkakansista?

Energisyyttä ei Bonon kohdalla ulkoilemalla taltuteta, se kun vaan kasvattaa kuntoa ja lisää energisyyttä. Palasimme siis vanhoihin pikkupentuajan konsteihin ja naksutinleikkiin. Otettiin eilen erä ryömimisharjoittelua illalla ennen nukkumaan menoa niin, että Bonon piti mennä maahan ja koskettaa nenällä kosketuskeppiä maassa maaten ja oikea suoritus merkattiin naksulla ja palkaksi tuli Best-in - lohimurekkeen murena. Naksutinkouluttaminen on mentaalisesti väsyttävää, kun siinä pitää ihan itse keksiä, mitä pitää tehdä. Niissä tottisjutuissa, mitä me tehdään, sitä ei enää tarvita.

Annie Leibovitz -dokumentin innottamana tuli tuunattua yläpalkin kuvasta erilainen versio. En ole ihan varma kumpi on kumpi. Bono on ehkä taaempi (kiharampi).

Viime yönä ei ranskan opinnot houkuttaneet. Tosin se yritti herätellä mua keskellä yötä, mutta en suostunut nousemaan, koska meinasin että se haluaa vain lähteä haistelemaan tyttöjen merkkejä. Aamulla se kuitenkin määrätietoisesti kiskoi mut ylös kuuden jälkeen ja valtava kakka oli unohtunut illalla pursottaa, kun ne tyttöjen pissat vie kaiken huomion.

No, oppia ikä kaikki. En muistanut illalla sanoa sille, että teeppä kakka ja panttaustilanne oli valmis. Täytyy jatkossa muistuttaa ahkerammin.

Koulutuksen edistysaskeleet on tapahtuneet mun päässä. Mulle on tullut ihan luontevaksi se, että kun vapautan koiran, palkkaan sen patukalla tai muulla leulla.

Sitten me ollaan alettu treenata taas kontaktia ja se toimii paremmin kuin ennen. Pitkät ajat koirani oli ihan kuuro Bono-sanalle. Nyt joulukinkun pakastetut rippeet, joita on riittänyt näihin päiviin asti, on saaneet kuulon kivasti palautumaan. Luulin, että pentuajan hyvä kontakti oli menetetty, mutta näköjään koiraa ei ihan muutamassa laiskassa kuukaudessa pysty kumminkaan lopullisesti pilaamaan.

Kolmas edistysakel on sellainen, että me voitais alkaa tehdä pitempiä tottistreenejä ja esineruutuja silloin tällöin, mutta me ei tehdä. Mulla on mielenrauhaa odottaa kuivempia kelejä ja valoa, sillä stadilaistammikuu sucks. Me reenataan nyt vaan olohuoneessa. Hyvällä Omalla Tunnolla.

Romeo ja Bono viime sunnuntaina.

Silmätippakuuri on nyt ohi ja rähmäklönttien ilmaantuminen on loppunut. Silmä on kuitenkin kosteampi kuin toinen, joten se kai kielii kyynelkanavan ahtaudesta. Koitetaan nyt sellaista taktiikkaa, että huuhtelen silmiä iltaisin. Jospa ne pysyisivät sillä tavalla kuitenkin bakteerittomina, kunnes kallo kasvaa ja pää on valmis. Ettei tarttis huuhdella lääkärissä.

Hyppy

Hyppy luomuesteen yli parisuorituksena, voilá.



Kuvat otti Jouni.

Viikonlopun kuvakimara

Me käytiin lauantaina Romeon luona. Veljekset on suorastaan liikuttavan samanlaisia - vai mitä? Kahden yksilön parvi.


Samanlaista pojissa on mm.
- kevyt pusu
- avoin uteliaisuus
- vahtitaipumus tuolissa pötkötellen
- sama paikka pöydän alla
- kärsimättömänä ympyrän tepastelu

Erilaista on
- ruumiinrakenne on alkanut erottumaan. Bono on pitkäjalkaisempi ja hoikempi, Romeo on jykevämpää sorttia
- Bono lepää vielä sammakkoasennossa, Romeo ei
- Romeo vahtii hanakammin haukkumalla
- Bono on paukkuarempi, Romeo ei välitä paukuista.

Bonosta ei millään meinaa saada hammaskuvia, kun se leikkii toisten koirien kanssa niin siivosti, mutta veljen kanssa siivous ei ole niin ilmeistä. Hyvä, että on joku kaveri, jonka kanssa voi vähän revitellä vapaammin.


I'm bad.


We are bad.

Sunnuntain aamulenkiltä Huiman ja Tomeran kanssa en raportoikaan muuta kuin että kehotan kurkkaamaan Virven ihanat vauhtikuvat tuolta.

Peruuta

Koirakoulussa tapahtui eilen taas edistymistä. Istuutuminen on ollut hitaanpuoleista, mutta tehtiin nyt sellaisia harjoituksia, että nopeasti palkka , vapautus ja uusi istu. Kehotuksen laiska toteuttaminen on varmaan johtunut siitä, että olen harjoitellut istumista niin, että istutan Bonon perusasentoon sanalla sivu. Istu-sanaa olen käyttänyt siinä merkityksessä, että se jää paikalleen istumaan, kun itse kävelen pois.

Ei haittaa mitään, että nyt sanaan yhdistyy myös vähän rivakampaa istuutumistoimintaa.

Istumisen kestoa me harjoiteltiin myös koulukaveri Kapon kanssa yhdessä, jotta saatiin vähän häiriötä. Molemmat pärjäsivät mukavasti yli 10 sekunnin palkan välin, eikä tehnyt tiukkaakaan.

Sitten me harjoiteltiin peruuttamista. Bono ymmärsi kyllä peruuttaa kehotuksesta ilman maman vartaloapuja, mutta peijakas kun iskostui luustoon se istuminen, jota tehtiin ensin. Heti, kun sen keskittyminen vähäkään herpaantui, se tarjosi istumista ja hätätilassa jopa maahan heittäytymistä! Tämän takia vissiin suositellaan, että koulutustuokio aloitetaan vaikeammasta tehtävästä ja lopuksi tehdään helpompaa harjoitusta.

Peruuttaminen on kätevä taito, sillä kerran meille sattui viime viikolla niin, että Bono jäi aika eteen sivulle asettautuessaan ja kun sanoin sille peruuta, se korjasi perusasennon oikealle kohdalleen. Vähän komeeta ;))) vaikka olikin onnen kantamoinen.

Oli hurja keli, kun kolmen asteen lauhtuvassa pikkupakkasessa tuli lunta taivaan täydeltä, mutta me luisteltiin turvallisesti koirakouluun, mummulaan (jonne silmätipat oli aamulla lähtiessä unohtuneet) ja takaisin kotiin. Ei kolhun kolhua, eikä yhtään vaaratilannetta.

Bonosta liikenteen seuraaminen ja takaikkunoiden pyyhkijöiden toiminnan analysointi oli hirmuisen mielenkiintoista.

Jos vaikka mitä

Meille kuuluu taas vaikka mitä.

Bono on silmätippakuurilla (kortisonia ja antibioottia), koska sen toisen silmän rähmiminen on pikku hiljaa vain lisääntynyt ja se rupesi ihan joka-aamuiseksi. Käytiin Sopulitiellä Evan juttusilla ja hän tiesi, että keskenkasvuisila koirilla, joilla silmät on syvällä päässä, kyynelkanavat voi olla ahtaat ja siitä aiheutuu kaikenlaista. Niinku bakteerien kertymistä. Tipat on tepsineet hyvin ja silmää huuhdellaan mekaanisesti iltaisin (veteen kastetulla pumpulilla), joten hommeli on hallinnassa.

Tämä eläinlääkäri on ihan mun suosikiyksilö. Hän ehti rupattaa norjalaisten uudenvuodenpaukuttelukäytännöistä (ei myydä yksityishenkilöille), kommentoimaan huulten pigmenttivajetta (ei suurempaa huolta) ja kehumaan furminaattoria, jota sain myös kokeilla. Se tepsii huopaantuvaan pohjavillaan hienosti ilman, että repii koiran ihoa. Niin, ja poika painaa 20 kg.

Meillä oli siis erittäin antoisa käynti Herttoniemessä maanantaina ja sen jälkeen Bono onkin ollut mummulassa tähän aamuun asti. Siellä mummi ja Viiru opettivat Bonolle, kuinka jäädään eteiseen odottamaan nätisti, joten meillä on nyt viime perjantain jälkeen tapahtunut kolmella ongelma-alueella valtava läpimurto.

1) jääminen - on ollut vähän ressaava homma, jos lähden muualle kuin töihin. Nyt mulla on myös kompostiverkko ulko-oven edessä (mulla kun ei ole sisäovea lainkaan), joten sekin edesautaa ressitöntä odottamaan jäämistä. Ei tarvi raastaa koiraa käytävästä kotio.

2) koirakoulussa Bono oppi tulemaan tänne ja siirtymään edestä sivulle ilman käsiohjausta.

3) keskusteltuani Päivin, Helin ja collieyhdistyksen Jorman kanssa tuntitolkulla esinekiinnostuksesta ja noudon hankaluuksista sekä nähtyäni Ria K:n leikkimässä Bonon kanssa rukkasella, me ollaan edistytty niin, että se pitää lelua kiinni siihen asti, kunnes sanon kiitos. Tähän asti se on aina pudottanut kepin, lelun tms. ennen kuin se ojentaa esineen mulle. Kriitillinen pointti oli se, etten palkkaakaan ruualla vaan leikitään ja leikki jatkuu, niin kauan, kun tämä kriteeri onnistuu. Jos se hylkää lelun, leikki loppuu.

Tämä oli mulle valtava valaistuminen, sillä synkimpänä hetkenä luulin jo, että valion arvo karahtaa noutoon. Nyt juuri ei ole epäilyksen häivääkään :)))))))

Ulkoilmassa

Me ollaan lenkkeilty pakkasista huolimatta niin, että kunnon kohentumista ei kerta kaikkiaan voi estää.


Mama's view of pampula's view. (Kuva on otettu liikennevaloissa - ei vauhdissa.)

Kuvia on lauantain koirametsäkierrokselta Mura K:n kanssa sekä eiliselltä Sorlammin kiekaukselta Wiiman kanssa.


Molemmilla on punaiset posket.*


Mura vie, beibi vikisee.


Mi keppi e su keppi.


Onko kontaktissa valittamista?


Jotkus harjoituspaikat nyt vaan on vaativampia.**


Mutta siksihän niissä reenataan.**

Sorlammilla oli kovin kaunista.


Espoolaista kaamosta.


Miksi kiiltävä lattia on kamala ja pelottava ja inhottava, mutta lammen jää on ihan okei? - No katsos äippä, eihän Wimpukaan pelkää.
* Kuvan otti Heli. ** Kuvat otti Ria K.

Guess Who

Laitetaanpa tänne muutama Katjan hieno kuva. Kukas niissä poseeraakaan?


Joulupukki tulee hetkellä millä hyvänsä.


Kukkulan kuningas.


Lumihanki kutsuu... leikkiin.


Kylläpä naurattaa!!!


Mulla on vielä tuuheampi harja kuin veljelläni Bonolla.

Kuvissa poseeraa siis Bonon veli Romeo. Onko sukunäköä? :))))

Terveisiä Mustiin ja Mirriin

Pitää laittaa tämä kiertämään. Olen niin sydämistynyt Minskun puolesta ja entisenä asiakaspalvelijana kiemurtelen myötähäpeästä. Siis EI näin: Terveisiä...

Uusi Vuosi

Paukuttelu oli vähän stressaavaa, ja Bono läähätti yösydämen. Kun kolmen maissa päästiin käymään rauhassa ulkona, homma rauhoittui ja nukuttiinkin sitten pommiin meidän aamulenkkitreffeiltä Mura K:n kanssa. Kamera luonnollisesti unohtui kotiin, koska ilma oli aivan älyttömän ihana ja saatiin nauttia Hertsikan ja Viikin maisemista niin rauhaisissa oloissa, että koiratkin saivat juosta valtoimenaan.

Aattona me oltiin Kristan kanssa iltapäivällä purkamassa puhtia Haltialan metsässä ja Jaana otti muutaman muiston.


Metsälenkillä rentoutuu.


Uhkeita tervaleppiä etsimässä.


Turkki hulmuaa jo!

Bonon turkki on ihan mahdoton. Olen jo suunnitellut sen ohentamista, koska sen ruokkoaminen käy ihan työstä. Sitäpaitsi pojalla on välillä aika tukalaa sen kanssa. Me joudutaan turvautumaan ympäristörikokseen, kun tuuletetaan alvariinsa lämmöt taivaalle.

Niin tottunut olen kuitenkin valtavaan pehkoon, että jopa Lassie elokuvan Lassie näytti minusta vähän kapiselta Bonoon verrattuna :o

Olen kumminkin alkanut antaa sille monivitamiinivalmistetta, sillä kaksi pakettia oluthiivaa ei ole juurikaan edesauttanut huulipigmentin tummentumista. Toivottavasti jokainen vitamiini molekyyli ei mene turkin kasvattamiseen.

Minna! Käsrivällisyyttä! Otan kuvia jahka saan auton pestyä. Ei passaa ensiesittelyssä kamalan kuraista kaaraa esittää :)))Nyt on pakkaset enkä viitsi sitä kastella jäätymään... Tuossa kumminkin vähän sisätunnelmaa.


Käyttäytymistä, jota kuvaa sana ALAS!