Valtava edistysakel

... tai oikeastaan kaksi.

Eilen nimittäin kokeilin ennen koirakouluvuoroa hiljaisella parkkipaikan kulmalla teettää ensimmäistä kertaa Bonolla ulkona sitä, että se koskee tassulla maassa makaavaa lasin alustaa. Me tehtiin kolme harjoitusta.

Ekalla sessiolla se koski alustaa normaalisti. Kosketus-klik-namu.
Sitten heittelin sitä pitemmälle ja lähetin Bonon koskemaan sitä käsimerkillä ja sanomalla ruutu. Palkan se sai kun tuli takaisin eteen istumaan (luoksetulo). Kolmannella kerralla se meni alustan luo ja siitä pyysin sen maahan ja se oppi uuden metkun heti. Palkka tuli, kun se jäi maahan makaamaan. En ollut pysyä nahoissani, koska olohuonetreeneissä on tehty vain simppeliä tassulla koskemista.

Toinen läpimurto oli, kun itse tajusin varsinaisessa koulutussessiossa, että saadakseni koiran jäämään paikalleen istumaan/makaamaan/seisomaan, mun ei kannata välillä palkatessa sanoa hyvä, koska se vapauttaa koiran! Antaa vain palkan ja heti uudestaan vihjesanan istu/maahan/seiso. Näin saatiin kestoa tosi hyvin lisättyä. Samoin vähän etäisyyttä. Tosin häirittynä Bono ei ulkona vielä kestä sitä, että katsekontakti katkeaa. Se luulee (kun olen visiin niin opettanut), että katsekontakti täytyy pitää koko ajan.

No eipä lopu tekeminen.

Sekin on itse asiassa epäselvää, että mitä sanoja kannattaakaan käyttää esineruudun ja eteenpäin lähettämisen kansssa, ja mitä me nyt sitten oikeastaan harjoiteltiinkaan? Että olisko pitänyt sanoa eteen eikä ruutu? Pitää lukea iltasella taas Salme Mujusta. Tilanne ei ole vielä ehkä ekan harjoituksen jälkeen luisunut pois hallinnasta.

No, tämä valtava edistysaskel tuli niin äkkiä ja suorastaan vahingossa.

Koirakoulun jälkeen käytiin Viikissä lenkillä Elli-äidin, Thori-sedän ja Enna-tädin kanssa. Koirilla oli tosi lystiä ja aamulla emännällä oli lonkkanivel ihan kipeänä! Liikaa ulkoilua, kenties.