Voipuneet

Peti on tänään paras kaveri. Meillä oli sen verran työläs ilta eilen.

Oltiin jälkikurssin maastotreenissä taas ja Bono opiskeli sekä demonstroi ilmaisua. Oltiin vähän jo kotioloissakin harjoiteltu ilmaisukapulan tuomista ja luovuttamista, ja uusissa oloissakin se hiffasi, mistä oli kysymys. Kaksi onnistunutta ilmaisuharjoitusta tuli siltä saralta.

Erona tässä oikeaoppisessa ohjaamisessa oli omiin yrityksiin verrattuna, että koirallle ei anneta mitään vihjesanaa. Sen täytyy itse keksiä, mitä ohjaaja odottaa maahan tiputetuille kapuloille tapahtuva. Ja Bonohan keksi. Heti, kun se menee nuuhkimaankin oikeita keppejä, kehutaan kovasti ja avot, kun keppi on suussa, saati emännälle kiikutettuna. Herkku- ja patukkahanathan siitä aukeaa. Toisella kerralla se toi kapulan mulle ja pudotti sen vasta, kun sanoin kiitos.

Sitten me tehtiin noin 40 askeleen hajustettu jälki, jonka Bono ajoi nopsaan, nenä melko korkealla. Lea arveli, että se on Bonolle jo liian helppoa. Pitää alkaa vanhentaa jälkiä puolisen tuntia, ettei se saa enää ilmavainun avulla mitään apuja ja että tulee sitä tarkkuutta.

Tämän koitoksen jälkeen mentiin vielä Bembölen tien varteen juoksentelemaan vaihtelevassa metsämaastossa, jonne Wiima ja Raya tulivat meidän seuraksi. Poika on nyt erittäin rättipoikki. Pitää muistaa venytellä sen raajoja, itsellä ainakin on vähän maitohappoa lihassa, joten ehkä silläkin.