Palveluskoira

Kävin tänään sateesta huolimatta Tuomarinkartanon palveluskoiratapahtumassa. Osallistujia oli aika vähän, ja katsoin vain collieurosten junnujen ja nuorten kehät loppuun asti. Sitten olin jo läpimärkä. PK-kisoista en nähnyt vilaustakaan, mikäli sellaisia siellä pidettiin.

Opin kesän näyttelyitä varten, että sateen varalta:

• pyyhe mukaan koiralle
• iso sontikka mamalle
• koiran pää täytyy pitää kuivana, muuten ei vaikutelma märässä koirassa kärsi katastrofaalisesti, mutta korvat ja pää jos kastuu littuun niin ei hyvältä näytä
• paljon vaatetta mukaan ja
• lämmintä juomaa termariin.

Nämä siis ehdottomasti on muistettava huolehtia mukaan. Sellaiseen uurastukseen en ole ihan vielä valmis, että telttaa alkaisin pystyttämään, häkin raahaaminenkin tuntuu vielä vaativan suurempaa harrastuneisuutta kuin mitä itseltä löytyy. Ehkä ne teltat ainakin on kasvattajien juttuja.

Meidän palveluskoira kävi eilen jokivarressa lenkillä ja kuvasta kenties näkyy, kuinka kuola valuu ja mielenkiinto kohdistuu kaikkeen muuhun kuin emännän juttuihin. Valkovuokotakaan ei kiinnostaneet yhtään, paitsi jos ne oli pissassa marinoitu.

"Olik tua joku snautseri?"

Olin jo ilmoittanut showlinkkiin, että perun 24.5 näyttelyyn osallistumisen, kun Bono on niin laihassa turkissa. Kuinka ollakaan, tänään nuorten luokan voitti ihan Bonon tyyppinen koira, joka myös oli pudottanut turkkinsa! En tiedä, mitä perustavaa laatua vikaa niissä kanssakilpailijoissa oli, mutta ajattelin esimerkin innoittamana uskaltautua sitten kaikesta huolimatta estradille collieiden sivuerkkarissa. En nimittäin saanut sitä ilmoa vielä peruttua, ja se jäi hamaan tulevaisuuteen.

Ehkä turkkiasia on junnuluokassa vielä juttu, jolle piisaa ymmärrystä, jos koira muuten näyttää hyvältä. Mä huomasin, että en ymmärrä näistä todellakaan yhtään mitään, mutta sama se. Tärkeintä on osallistuminen! Jospa sitä ymmärrystä sitten sitä kautta alkaa kertyä.

Mitäs me pukarit!

Muutenkin on tämä koiraharrastus nyt vähän takkuista, kun ei pystytä melkein harrastamaan muuta kuin yrittämistä. Kontaktista heruu jo palkkaa, niin on taas poikasen elämä valtavaa ihan omassa päässänsä.

Me asutaan nyt täällä Tikkurilassa ja Bonolla on kotonakin koiraseuralainen, sillä me lyötiin mummulan väen (so. Reetta ja Viiru) kanssa talouskukkarot yhteen. Ajateltiin sillä saavutettavan valtavia synergiaetuja kotitalouden hallinnassa. Ainakin koirilla on mukavaa, se on jo nähty.

Muutenkin täällä on paljon hyviä asioita:

• vähemmän koiria (jotka pidetään hyvin aisoissa)
• muutamia hienoja collieita on bongattu
• joka puolella enemmän vihreetä ja rauhallisia ulkoilupaikkoja
• vähemmän roskaa ja ennen kaikkea ei juuri lainkaan kruunukorkkeja, käytettyjä kertakäyttögrillejä ja lasinsiruja
• ei jalkakäytävillä päälle ajavia polkupyöräilijöitä
• ei liikennettä Mechlininkatuun verrattuna ollenkaan
• raikkaampaa ja puhtaampaa
• rauhallisempaa kaikilla kuviteltavilla mittareilla mitattuna
• hyviä viheriöitä, parkkiksia ja kenttiä, joissa voi reenata tottista

Kaiken kaikkiaan täällä on paljon parempi olla koiran kanssa kuin Helsingin keskustassa. Me ei oikeastaan kaivata Töölöstä mitään muuta kuin muutamaa koirakaveria ja näiden omistajia. Tätä asiaa voi varmaan lievittää tapaamisilla?